Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan Guggenheim-lausunto

Kuten Guggenheim-prosessia seuranneet ovat varmastikin huomanneet, museo-hankkeen valtuustokäsittely siirtyi noin 3-4 viikkoa, jotta kunnallisen päätöksenteon kaikki rattaat varmasti ehtivät raksuttaa. Tähän liittyen sainkin kulttuurikeskuksen johtajalta Veikko Kunnakselta seuraavan viestin:

Hyvät lautakunnan jäsenet,

Ennakkotietona: kulttuuri- ja kirjastolautakunnalta pyydetään G-asiasta lausuntoa ja tulemme käsittelemään asian seuraavassa lautakunnan kokouksessa 14.2. Selvitys on ladattavissa pdf-muodossa kaupungin ulkoisilta kotisivuilta.
 
Voisitteko ystävällisesti lähettää asiaan liittyviä kysymyksiänne sähköpostitse – lyhyesti ja  ensi viikon loppuun mennessä. Uskon, että se auttaisi mahdollisimman perusteellisen lausunnon antamiseen asiassa.

Kuva: marito23 / Flickr (cc-lisenssi)

Avoimmuuden nimissä kysynkin teiltä, oi internet, mihin kysymyksiin haluaisitte vastauksia?

Omia aiheita on jo muutama:

1. Näyttelyvuosi

Haluaisin konkretiaa näyttelyistä ja teemoista. Eli siitä sisällöstä, jota museossa sitten olisi. Mitä ne ”isot” näyttelyt voisivat olla ja mitä ”pienempi näyttely” tarkoittaa. Myös kotimaisuusasteesta saisi paremman kuvan esimerkkien avulla.

Uskon myös vahvasti että selkeä ja konkreettinen esimerkkivuosi avaisi koko museon toimintaa ja profiilia laajemmalle yleisöllekin selvitystä paremmin.

Ymmärrän toki että 100% varmaa vastausta on vaikea antaa – eihän vielä ole edes tarkkaa tilasuunnitelmaa. Karkea arvio onnistunee kuitenkin?

2. Kaupungin taidemuseon kokoelmanäyttelytoiminnan jatkuminen

Millä volyymillä ja budjetilla taidemuseo tulee järjestämään omaa näyttelytoimintaansa? Pääseekö niitä näyttelyitä myös Helsingin Guggenheimiin? Entä muihin Guggenheimeihin?

Asiallisia kysymyksiä lupaan viedä eteenpäin.

”Se ’any key’ tarkoittaa mitä tahansa näppäintä”

Kirjoitin eilen Helsingin it-ohjelmasta, joka oli tänään kaupunginhallituksen asialistalla. Ohjelma hyväksyttiin esityksen mukaan.

Se että paperi meni läpi ei yllättänyt minua lainkaan. Niin näillä asioilla on tapana käydä. Sisältöihin olisi pitänyt vaikuttaa jo aiemmin. Ohjelma toki valmisteltiin Taskessa ilman julkista keskustelua tai mahdollisuuksia vaikuttaa avoimesti sen linjauksiin. Yritetään sitten 2014 uudestaan.

Kuva: caseorganic / Flickr (cc-lisenssi)

Kokouksen käsiteltävänä oli myös Yrjö Hakasen, valtuuston ainoan kommunistin, aloite kaupungin viime vuonna hankkiman Ahjo-järjestelmän parantamiseksi. Vastaus Hakasen aloitteeseen kuvaa erinomaisella tavalla miten kaupungin it-prosessit ovat vinksallaan:

Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteessa esiintuotuihin seuraaviin kahteen kehittämisehdotukseen suhtaudutaan varauksella, sillä ne eivät ole kokoussovelluksen suunnitellun käyttötavan mukaisia. Kyse on merkintöjen tekemisestä itse asiakirjoihin sekä useiden päätösasioiden/asiakirjojen samanaikaisesta käsittelystä sovelluksessa.

Eli kun kokoussovellusta ei alunperin suunniteltu siten että asiakirjoihin voisi tehdä merkintöjä tai kahta dokumenttia selailla yhtäaikaa, niin näitä ominaisuuksia ei järjestelmään enää vaan voida mitenkään lisätä. Arggh.

Ja juuri hyväksytyssä it-ohjelmassa puhutaan kauniisti käyttäjälähtöisyydestä. Sillä tuskin tarkoitetaan sitä että Ahjo-läppäri lähtee turhautuneen käyttäjän kädestä ballistisesti kohti vesilintua.

Miten sitten saataisiin parempia järjestelmiä? No, ruuvaamalla it-hallintoa strategisesti eri suuntaan. Mites se tapahtuu? Muuttamalla it-ohjelmaa. Ainiin, se hyväksyttiin juuri että naps vaan.

Kauniin kafkamainen palautelooppi.

Masentavinta ohjelman vaiheita seuratessa on ollut vaikutelma että oikein ketään muutaman Vihreän nörtin ja valtuutetun lisäksi ei tunnu paljoa nappaavan. Kyse on kuitenkin noin sadasta miljoonasta eurosta vuodessa. Pitäisi ehkä vähän kiinnostaa. Kaupungin it-hallinto on tietoyhteiskunnan julkista perusinfraa.

Lisäksi minua on hämmästyttänyt se, että erittäin fiksuiksi tietämäni ihmiset nostavat it-ohjelman edessä kädet pystyyn; ”me ei ymmärretä tästä mitään”, ”menee yli hilseen”.

En minäkään it-ammattilainen ole. Koodaamisesta en tajua yhtään mitään, serveri- tai ohjelmistoarkkitehtuureista vielä vähemmän. Mutta ei kai tarvitse olla lääkäri voidakseen päättää sairaanhoidon organisaatiomalleista tai merikapteeni ohjatakseen sataman toimintaa?

Ongelma on kaksiteräinen; tottakai it-ohjelman perkaaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta niin vaatii kaupungin kaikkiin muihinkin asioihin syventyminen. Julkinen päätöksenteko ei saa olla rakettitiedettä.

Suurempi syypää onkin hallinto, jonka on popularisoitava ulosantiaan. It-hallinnon tulee kyetä selittämään ohjelmansa niin että kaupunginhallituksen ja valtuuston jokainen jäsen, tai edes enemmistö, ymmärtää mistä päättää ja miten päätös vaikuttaa. Näin ei selvästikään nyt ollut asian laita.

Asiantuntijakieli on vallankäyttöä. On paljon helpompaa piiloutua vaikeiden lyhenteiden taakse kuin selittää asiat niin että maallikkokin ymmärtää.

Et ipsa scientia potestas est, eix jeh?

Helsingin it-ohjelma

Huomenna kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan ”Tietotekniikkaohjelmaa vuosille 2012-2014”. Otso kirjoitti aiheesta minua asiantuntevammin ja minulla on näin maallikkona Kivekkään huomioihin vain vähän lisättävää.

Kaavio päivässä pitää lekurin loitolla.

Haluaisin vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Kustannukset

Edellisessä kaupungin it-strategiassa linjattiin kustannusten kasvavan noin 50%. Näin myös tapahtui. Nyt tuoreessa paperissa kuluista ei sanota yhtään mitään. Todetaan vain että ”Infrastruktuurin osuus tietotekniikan kokonaiskustannuksista tulee saada laskevaksi”, joka tietysti prosentuaalisesti onnistuu komeasti jos muut osuudet kasvavat.

Haluaisin ohjelmaan arvion ohjelmakauden it-kustannuskehityksestä.

2. Käyttäjälähtöisyys

Strategiseksi tavoitteeksi kirjataan hienosti: ”Helsinki on käyttäjälähtöisten innovaatioiden edelläkävijä”.

Vallan mainiota! Päästäänköhän tulevaisuudessa siis esim. Ahjo-järjestelmää käyttämään millä tahansa päätelaitteella? Hienoa! Käyttäjälähtöiset innovaatiot ovat upea juttu! Myöhemmin vaan sitten linjataan:

Hallintokunnille ja käyttäjille tietotekninen infrastruktuuri näkyy keskitetysti järjestettyinä palveluina.

Kaupungin perusinfrastruktuurilta edellytetään yhdenmukaisuutta, koska sen on oltava kaupunkiyhteisyyden lisäksi laajasti yhteentoimiva muiden organisaatioiden kanssa. Kaupungin toiminnan jatkuvuus ja palvelujen kehit- täminen edellyttää ajanmukaista ja yhtenäistä tietoteknistä infrastruktuuria.

Tämä tarkoittaa käytännössä siis sitä että tulevaisuudessakin esim. Ahjo-järjestelmää ja sen kumppaneita kehitetään siten, että ne ovat käytettävissä vain ja ainoastaan kaupungin määrittämällä infralla. Ymmärrän linjauksen it-väen näkökulmasta: on monta kertaluokkaa helpompaa ylläpitää, ohjeistaa ja huolehtia tietoturvasta yhtenäisellä laitekannalla. Tämä vaan ei ole juuri lainkaan käyttäjälähtöisyyden mukaista. Keskitetyt ratkaisut ja käyttäjälähtöiset innovaatiot ovat peruslähtökohdiltaan janan ääripäät – niiden väliltä on löydettävä tasapaino ja nyt olisi aika siirtää Helsingin painopistettä kohti käyttäjää.

Mielestäni ”maailma” on menossa siihen suuntaan, että ”sisältöjä”, niin julkisia kuin salaisiakin käytetään ihan miltä tahansa laitteelta. Olen toisinaan lukenut samaa esityslistaa sekä puhelimesta, padilta, läppäriltä että Ahjo-koneelta. Yhden näistä neljästä laitteesta hankinta olisi voitu välttää, jos järjestelmä olisi kehitetty eri näkökulmasta.

Tämä toki asettaa kaupungin it-osastoille haasteita, mutta ainakin tietoturvallisuudessa tämän kaupungin suurin aukko on luottamushenkilöjärjestelmä, jonka ”vuotamista” ei kyllä millään teknisellä ratkaisulla tukita.

Eli haluaisin että käyttäjälähtöisyys heijastuisi myös infrastruktuuriin. En tarkoita tällä sitä, että infraa kehitettäisiin jokaisessa virastossa erikseen, vaan sitä että projekteissa huomioitaisiin käyttäjien toiveet ja tavoitteet edes jollain tavalla. Valmistelu on nyt ollut erittäin suljettua, järjestelmäkeskeistä ja ylhäältä ohjattua.

En malta olla vielä lopuksi vertaamatta it-strategian valmistelua Guggenheim-hankkeeseen. Kaupungin it-puoli kun on suurin piirtein budjetillisesti samaa kokoluokkaa kuin kultturiala – rapiat toista sata miljoonaa. Kuten jo aiemmin mainitsin, edellisessä it-ohjelmassa linjattiin noin 50% kustannusnousu. Tämä on siis moninkertainen verrattuna Guggenheimin kustannuksiin. Huomasiko kukaan?

It-ohjelma tuotiin täysin suljetun valmistelun, jossa käytettiin myös ulkopuolisia konsultteja, jälkeen kaupunginhallitukseen, joka todennäköisesti huomenna hyväksyy ohjelman suuremmitta mutinoitta.

Miksei Iltalehti tee galluppia? Miksei vaadita kansanäänestystä? Miksei HS.fi täyty vihaisista viesteistä? Mikseivät nuoret journalistit julista uudenlaisen hallintoaikakauden alkua? Miksei Blogistan ja Facebook myrskyä?

Niinpä niin.

Jos ei veikkaa ei voi voittaa

Guggenheim-keskustelu velloo kuumana – toisen ääripään mukaan asialla on juutalaisten kansainvälinen salaliitto, toisessa ääripäässä taas maalaillaan lennokkaita kuvia galaksien sfääreistä.

Minulla on vaikeuksia muodostaa järkähtämätöntä kyllä tai ei -mielipidettä. Hankeessa kun on selvästi sekä suuria kysymysmerkkejä että huikeita mahdollisuuksia.

Oma ajatteluni lähteekin liikkeelle museon sijaan Katajanokan rannan tontista, joka on tällä hetkellä lähinnä joutomaata – käyttämätön ja ruma terminaali sulkee rannan ja Kauppatorin ihmisvilinä loppuu kuin seinään. On selvää että Helsingin tulee tehdä tuolle tontille jotain.

Tältä ei Helsingin paraatipaikalla saisi näyttää.

Pari vuotta sitten jo yritettiin. Paikalle ehdotettiin yksityisellä rahalla rakennettavaa ”wow/design-hotellia”, joka olisi taatusti ollut valtakunnan paraatipaikalle soveltuva. Ensimmäisen kerroksen ravintolat olisivat houkutelleet ihmisiä myös Skattan suuntaan. Hanke kuitenkin torpattiin valtuustossa. Vastustajat perustelivat mielipidettään paitsi rakennuksen sopimattomuudella Katajanokalle, myös sillä että keskeiselle paikalle pitäisi rakentaa ”tila johon kaikilla on vapaa pääsy, ei vain maksavilla asiakkailla”.

Mikä tällainen tila sitten voisi olla jos yksityisrahoitteinen hotelli ravintoloineen ei käy päinsä?

Helsingin taidemuseo on ollut tyytymätön tilaratkaisuunsa jo useita vuosia: Tennispalatsi ei sovellu kaikille näyttelyille (, jo ilmassa leijuva rasva rajoittaa mahdollisuuksia), Kluuvin Galleriaan löytää vain harva, Meilahden toimipisteen kävijämäärät ovat satsauksiin nähden matalat ja rakennus vaatii lähivuosina täysremonttia – käytännössä halvalla rakennettu tasakattoinen talo pitäisi rakentaa kokonaan uudestaan. Lisäksi taidemuseon toimistotilat ovat vielä neljännessä pisteessä. Yhtälö ei ole toimiva ja tiloista ja niiden välillä liikkumisesta syntyy turhia kustannuksia.

Oikea kysymys pitäisikin olla että mikä julkinen rakennus sopisi Katajanokalle Kauppatorin viereen paremmin kuin näyttävä uusi taidemuseo?

Julkisiin rakennushankkeisiin tarvitaan tietenkin veronmaksajien, eli meidän kaikkien, yhteistä rahaa. Ja koko valtakunnan paraatipaikalle toivottavasti rakennetaan laadukasta ja korkeaprofiilista uutta arkkitehtuuria – ei mahdollisimman halvalla vain hintalappuun tuijottaen. Onko meillä tällaiseen varaa tällaiseen ”eliitin ökymuseoon”?

Tässä kohtaa törmätään julkisessa keskustelussa mielestäni koko hankkeen suurimpaan perspektiiviharhaan. Rakennuksen pääomakustannukset olisivat noin 8 miljoonaa euroa vuodessa, yhteensä noin 140 miljoonaa euroa 30 vuoden jänteellä. Onko tämä paljon vai vähän? Yksittäiselle kansalaiselle summa on tietysti aivan hirvittävä. Onko se kuitenkaan liikaa Helsingille, Suomen suurimmalle kaupungille?

Kaupunkimme budjetti on noin 4300 miljoonaa. Tämä 8 miljoonaa euroa olisi siis Helsingin talousarviosta noin 0,19%. Lisäksi Taidemuseon käyttökustannukset lisääntyisivät muutamalla miljoonalla. Kokonaisuutena Helsingin taidemuseon kulut nousisivat siis noin 12-14 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on noin 0,3% eli kolme promillea kaupungin talousarviosta.

Mittakaavaa voi hakea vaikka vertaamalla summaa suomalaisen keskipalkkaan, joka on 2940€. Tuosta summasta 0,3% on 8,9€. Guggenheim olisi siis suurinpiirtein Spotify Premiumin, kahden tuopin, pizzan tai seitsemän Lotto-rivin kokoinen sijoitus.

Kyllä meillä on siihen varaa. Ja samalla tavalla kuin joka lauantainen krapulapizza ei estä Thaimaan matkaa hiihtolomalla tai uuden leivänpaahtimen ostamista, ei Guggenheimkaan estä Helsingin satsauksia nuorisotoimeen, terveydenhuoltoon tai muuhun kulttuuriin. Itseasiassa Guggenheimia voisikin verrata vaikka uusien lenkkareiden ostamiseen: niiden avulla pystyy juoksemaan ja pysyy kunnossa – elämän laatu paranee ja elinikääkin tulee ehkä lisää!

Kaupunkia ei voi kehittää laput silmillä – Helsinki pystyy satsaamaan useaan asiaan yhtäaikaisesti. Itseasiassa olisin todella peloissani jos ei kykenisi.

Toki hankkeeseen liittyy myös useita kysymysmerkkejä: mitä tapahtuu kaupungin omalle taidekokoelmalle, miksei Kirjava Satama -ideakilpailun ehdotuksia vielä julkistettu, minkälaisia näyttelyt konkreettisesti olisivat ja mikä olisi suomalaisen designin asema uudessa museossa. Hyviä kysymyksiä, joihin toivon parempia vastauksia kuin mitä ylihintainen ”selvitys” kykeni antamaan.

Tämän arvan voittoennuste on kuitenkin rutkasti Lottoa parempi, jopa fifty-sixty, mutta jos ei veikkaa ei voi voittaa.

Minä haluan että Helsinki koettaa onneaan ja ottaa erittäin pienen (0,3%) riskin. Vaaditaan vain vähän rohkeutta.

Pahimmassakin tapauksessa, jos Guggenheim epäonnistuisi ruhtinaallisesti ja kaikki imago- ja turismihyödyt jäisivät saavuttamatta, Helsinki saisi paraatipaikalleen hienon julkisen rakennuksen, jossa esitellään upeaa modernia taidetta. Minä olisin ihan tyytyväinen sellaiseen katastrofiin.

Vallilanlaakson joukkoliikennekadusta

Helsingin liikennesuunnitteluhistorian ehkä kauhein suunnitelma tunnetaan nimellä ”Smith-Polvinen”. Se on vuonna 1968 julkaistu rohkea visio, jossa uljaiden moottoriteiden alta olisi purettu korttelikaupalla vanhaa kantakaupunkia. Hyvän kuvan ajan hengestä saa ihailemalla Ruoholahteen suunniteltua monitasoliittymää.

Kylläpä on koria. Hyvä olisi tuolla ihmisen elää ja yrittää. Myös täällä meillä Vallilassa Smith-Polvinen olisi tehnyt selvää jälkeä. Vallilanlaakson olisi halkaissut motari.

Luojan kiitos näin ei kuitenkaan tehty. Smith-Polvista pidetäänkin Helsingin liikennesuunnitteluhistoriassa käännekohtana – se oli liian hirveä toteutettavaksi ja yksityisautoilun ei annettu tuhota koko kaupunkia lopullisesti. Sen sijaan päätettiin rakentaa Metro.

Smith-Polvisen hengessä viheralueita kuitenkin ollaan yhä valmiita tuhoamaan. Toissapäiväisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa päätettiin Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien äänillä rakentaa Vallilanlaaksoon joukkoliikennekatu. Vihreät ja Vasemmistoliitto vastustivat.

Näyttääkö linjaus tutulta?

Mitä ihmettä? Eikö Vihreille kelpaakaan joukkoliikennekatu? Jo on aikaihin eletty.

Joukkoliikennekadun hyödyt julkiselle liikenteelle ovat kiistattomat. Se tulee vähentämään bussimatkustajien ajankäyttöä noin 200 000 – 300 000 tuntia vuosittain. Yhteys Pasilaan lyhenee useampia minuutteja per matka.

Mutta myös sen vaikutus Vallilanlaaksoon on kiistaton; se tulee muuttamaan puistoaluetta merkittävästi. Valinta on minulle henkilökohtaisesti erityisen hankala; en haluaisi millään leimautua silkaksi nimbyilijäksi – asun puiston vieressä, lenkkeilen laaksossa viikottain ja siellä on kiva loikoilla kesäisin. Mitä siis olisi pitänyt tehdä?

Vihreät ja Vasemmistoliitto ehdottivat silkan änkyröinnin sijaan kompromissia; Vallilanlaaksoon olisi voitu meidän mielestämme rakentaa maisemoitu ratikkalinja. Raideliikenne olisi itseasiassa mielestäni kulttuurimaisemaan jopa istunut; Sörnäisten Satamaratahan on kulkenut laakson halki jo yli puoli vuosisataa. Nyt ehdotettu linjaus on joka tapauksessa parempi kuin aiemmin ajettu Pietari Kalmin kadun jatkaminen, joka olisi tuhonnut Kumpulanlaakson täysin.

Tärkein ero raitiolinjan ja joukkoliikennekadun välillä on kuitenkin se, että ratikkalinja voidaan nurmipohjalla toteuttaa erittäin nätisti ja kulttuuriympäristöön istuvasti. Vaihtoehdollamme olisi saatu matkustajien aikahyödyt katua vähäisemmällä haitalla. Mainio esimerkki Karlsruhesta Saksasta:

(Kiitos kuvasta "nakkiputkalle". Löysin kuvan googlaamalla, jos käyttö häiritsee, ota yhteyttä.)

Tämä ei kuitenkaan Kokoomukselle ja Demareille kelvannut. Asfalttia piti saada. Mikäpä siinä. Bussien laaksossa kun ilmeisesti paistaa aina aurinko.

Kylläpä Vallilanlaaksossa on kurjat kelit nykyisin. Onneksi tilanne korjaantuu jahka saamme uuden tien!

Murheellista on sekin, että Vallilanlaaksossa menetettiin mahdollisuus tehdä esimerkillisen kaunista ratikkalinjaa – sen sijaan että Vallilanlaaksoa tultaisiin tulevaisuudessa esittelemään positiivisena esimerkkinä hyvin maisemaan istuvasta raideliikentestä, se tullaan nostamaan esiin kun halutaan vastustaa hyviäkin liikennehankkeita. Ärsyttää.

Toivottavasti ensi syksyn kunnallisvaaleissa täällä Vallilassa muistetaan ketkä äänestivät asfaltin puolesta.

kaupunginmuseo sanoo ei

Jokunen viikko sitten kaupunkisuunnittelulautakunta päätti eteläisten kaupunginosien joukkoliikennesuunnitelmasta. Ihan asiallisesta esittelytekstistä pomppasi silmiini kaupunginmuseon Huvilakadun ratikkalinjauksesta antama kommentti:

”Raitiovaunulinjan rakentaminen kapeahkolle Huvilakadulle toisi tullessaan kadun kokonaisilmeettä oleellisesti muuttavia elementtejä kuten ajolangat tolppineen, kiinnityksineen rakennuksiin yms. Joten kaupunginmuseo ei voi puoltaa raitiovaunulinjaa Huvilakadulle.”

En tietenkään ole kaupunginmuseon veroinen kaupunkihistorian asiantuntija, mutta lausunto on tavallaan huvittava, jos ottaa huomioon että Huvilakatua risteävällä Tehtaankadulla alkoi sähköistetty raitioliikennöinti jo vuonna 1908. Ja suurin osa Huvilakadusta rakennettiin vasta sen jälkeen.

I.K. Inhan kuva Tehtaankadun ja Kapteeninkadun risteyksestä

Sen sijaan minua häiritsee eräs kaupunkikuvallinen elementti, jota Huvilakadulla ei ollut vielä rakentamisaikoihin. Ensimmäiselle oikein arvanneelle tikku silmään! Viiden pisteen vihje: maamme ensimmäisen ajokortin sai helsinkiläinen liikemies Yrjö Weilin vuonna 1907.

Vastaus: Vanhoissa valokuvissa kadun varteen pysäköidyt autot huutavat poissaolollaan.

Tänään Hesari kertoi Laajasalon moottorikadun muuttamisesta kaupunkibulevardiksi:

Laajasalon päätie, Laajasalontie, on sata metriä leveässä kuilussa kulkeva, ruma ja rutosti tilaa vievä moottorikatu.

Nelikaistaista tietä reunustavat hylätyltä näyttävät ryteiköt. Autoja kulkee harvakseltaan.

Se on moottoritie, joka on irrotettu moottoritieverkosta.

Laajasalossa saatetaan ryhtyä kokeilemaan ideaa moottoritien muuttamiseksi bulevardiksi.

Se tarkoittaisi, että kaistoja kavennettaisiin, autojen nopeudet rajoitettaisiin neljäänkymppiin ja nykyisten ryteikköjen tilalle rakennettaisiin taloja.

”Vertauskohtana voisi käyttää vaikka Mäkelänkatua”, bulevardi-ideasta innostunut yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen kuvailee.

Erinomaista! Juuri näin! Kaupunkibulevardit ovat tulevaisuutta! Tiiviimpää kaupunkimaista kaupunkia ihmisten ehdoilla. Laajasalontiellä kulkee päivittäin vain 11 200 autoa, joten ne kyllä mahtuvatkin kapeammallekin väylälle.

Mutta sitten aamukahvit lensivät ulos nenän kautta luettuani Kaupunginmuseon edustajan kommentin:

Sanansa voi olla sanottavana myös museoviranomaisilla.

Kaupunginmuseon kulttuuriympäristöstä vastaava päällikkö Anne Mäkinen vertaa Laajasalon moottorikatua toiseen autoiluhuuman muotokuvaan, Makkarataloon.

”Ilman muuta sillä on historiallista arvoa.”

Nyt kyllä kerrassaan. Aivot sulaa. Että ”ilman muuta” ”historiallista arvoa”. Oikeesti. Niinku sillai ihan oikeesti.

Ihailkaa Laajasalontien ainutkertaisia historiallisia arvoja.

Makkarataloja ramppeineen löytyy tästä maasta vain yksi, sen sijaan metsän keskelle rakennettua motaria löytyy satoja kilometrejä. Spot the difference? Laajasalon moottorikatu ei ole millään tavalla ainutlaatuista tai ainutkertaista ”kulttuuriympäristöä”.

Kolmas esimerkki tuli äskettäin vastaan ”Itä-Pasila iskuun!” -ryhmän Facebook-sivuilla. Olivat miettineet mahdollisuuksia ”pimpata” Itä-Pasilaa vähän modernimpaan kuosiin kansainvälisten esimerkkien mukaisesti. Vastaus oli kuitenkin tyly:

Väriä Itä-Pasilaankin? Asukastilaisuudessa tuli ilmi, että kaupunki ei salli julkisivuremonttien yhteyteen esimerkiksi kirkkaampia värejä talojen julkisivuissa vaan sävyjen tulee olla lähellä alkuperäistä.

Mielestäni rakennusten on voitava elää ajassaan. Värityksen palauttaminen alkuperäiseksi ei edes luulisi olevan mahdotonta, jos 2050-luvulla betonibrutalismi nouseekin jälleen arvoon arvaamattomaan.

Onko todella niin että kun 60-80 -lukujen huumassa tässä maassa voitiin tuhota mikä tahansa arvorakennus, niin nykyisin ei saisi tehdä enää mitään muutoksia? Onko maamme vain valtaisa ulkomuseo? Toivottavasti sinällään arvokasta työtä tekevä kaupunginmuseo löytää tulevaisuudessa myös hiukan positiivisemman asenteen. Aina ei kannata huutaa sutta.

kklk 9/2011 15.11.

Rutiinikokous luvassa huomenna. Esityslista. Tällä kertaa ei ole julkisen listan ulkopuolisia asioita tai liitteitä.

VERKKOKIRJASTO- JA HALLINTOPALVELUT

1 Vuoden 2011 talousarvion toteutumista koskeva 3. ennuste

ok.

KULTTUURIPALVELUT

1 Annantalon kahvilan vuokra- ja yhteistyösopimuksen jatkaminen

ok. Järjestely on erikoistapaus kahvilan luonteen vuoksi. Ilmeisesti yhteistyö on toiminut hyvin ko. yrittäjän kanssa.

KULTTUURIPOLITIIKKA

1 Kehittämissopimukset ja yhteistyöhankkeet

ok. Ensi vuonna aloitetaan kolme uutta kehittämishanketta: Pop & Jazz konservatorion Säätiön ”Close Encounters -festivaali”, Moniheli ry ja pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumien järjestäjien yhdistys Cinemaja. Pop Jazz konsalle 20 000€, Monihelille ja Cinemajalle 10 000€.

2 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 9. jako

ok.

3 Kohdeavustusten myöntäminen, 9. jako

ok.

6 Ilmoitusasiat

Ilmoitusasiana Kulttuurikeskus esittelee meille julkaisuluetteloaan vuosilta 2005-2011. Lista on komea, mutta aion kysyä mikseivät ne kaikki ole ladattavissa Kulken nettisivuilta.

Tiedän että Kulkessa tehdään pienempiä raportteja ja selvityksiä jatkuvasti – niitä on meille jaettu paperisina versioina. Nekin olisi kiva saada julkisesti jakoon. Ihan on semmonen olo kuin olisin maininnut aiheesta joskus aiemminkin.

palkankorotukset korvattava kaikille hallintokunnille

(Oheinen kirjoitus julkaistiin myös Helsingin Vihreiden sivuilla.)

Viime keväänä Helsingin kaupunginvaltuuston budjettiraamineuvotteluissa sovittiin suuren osan hallintokunnista saavan palkankorotusten aiheuttamat kustannusnousut ylityksinä raameihinsa. Valitettavasti näin ei kuitenkaan toimittu kaikkien virastojen kohdalla; nuorisoasiankeskus ja kulttuurikeskus jäivät ilman.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kulttuuri- ja nuorisoasiainkeskuksen tulee löytää palkankorotusten verran säästöjä budjetistaan. Kun yhtälöön vielä lisätään palkkojen tapaan indeksissä nousevat, useimmiten kaupungin sisäiset vuokrakulut, joutuvat molemmat hallintokunnat käytännössä säästämään satoja tuhansia euroja toiminnastaan.

Nuorisoasiankeskuksessa tämä tarkoittaa ensi vuonna 38:n vakanssin jäädyttämisen lisäksi keskeisimmästä henkilöstön palkitsemismekanismista, tulospalkkioista, luopumista. Kulttuurikeskuksen puolella taas säästöt kohdistuvat muun muassa kulttuuritalojen ohjelmistobudjetteihin. Vakituisen henkilökunnan palkkojen ja sisäisten vuokrakulujen juostessa normaalisti kulttuuritalot itseasiassa toimivat säästöjen ansiosta tehottomammin.

Hivuttavan säästämisen tie alkaa olla kuljettu loppuun: nuorisoasiainkeskus ja kulttuurikeskus toimivat tehokkaasti ja laajaan tehtäväkenttäänsä nähden pienillä resursseilla – ja nyt jo kestävyyskykynsä rajoilla. Jos lisäsäästöjä halutaan tehdä, niitä on löydettävärakenteista.

Kaikki uusien toimintatapojen ja rakenteiden kautta tapahtuva säästäminen ei tarkoita edes heikennyksiä palveluihin. Olisi tärkeää kyetä tarkastelemaan virastojen tarjoamia palveluja kokonaisuutena ja miettiä miten niiden ydintehtävää voitaisiin kaikkein parhaiten toteuttaa. Perustaisimmeko nykyisenkaltaista palveluverkkoa, jos aloittaisimme puhtaalta pöydältä? Jos vastaus on kieltävä, niin miksi? Minkälaisen palveluverkon haluaisimme? Vastaako 1990-luvulla luotu palveluverkko 2010-luvun tarpeisiin?

Nykyinen vaikeita poliittisia päätöksiä välttelevä säästötapa ei ole pidemmän päälle kestävä. Nykymenolla ollaan jo muutaman vuoden kuluttua tilanteessa, jossa meillä on koko joukko päheitä pytinkejä, joissa ei sitten ole varaa järjestää mitään tapahtumia. Hölmöläisten hommaa. Kulttuurikeskus ja nuorisoasiainkeskus ovat myös erittäin pieni menoerä, yhteensä vain noin prosentin, Helsingin kaupungin budjetista. Niistä leikkaaminen ei siis tuota edes merkittäviä säästöjä, vaikka leikkausten vaikutukset sekä nuorisopalveluihin että kulttuuritoimintaan ovat huomattavia.

Jos Helsingissä ei haluta ylläpitää kattavaa nuoriso- tai kulttuuritaloverkkoa 2010-luvulla, vastuussa olevien poliitikkojen tulisi uskaltaa todeta se ääneen. Nyt kuntalaisten arvostamia lähipalveluja säästetään rammoiksi vähitellen ja toivotaan että kukaan ei huomaa.

Kaupungin tulisi jatkossa korvata palkankorotusten aiheuttamat lisäkustannukset kaikille hallintokunnilleen. Mahdolliset säästöt taas sitten pitäisi toteuttaa säästöinä; avoimesti ja niiden vaikutuksista keskustellen.

Hämeentie joukkoliikennekaduksi

Taannoinen mittailumme osoitti että Hämeentien pyöräkaistattomuudessa on pääasiassa kyse poliittisen tahdon puutteesta. Fillarit mahtuisivat Hämeentielle, mutta hieman ahdas siitä kieltämättä tulisi. Pyöräkaistaa, kahta autokaistaa ja kunnollista jalkakäytävää on haastavaa saada mahtumaan samaan katukuiluun.

Paljon parempi vaihtoehto olisi sulkea Hämeentie henkilöautojen läpikulkuliikenteeltä ja muuttaa se joukkoliikennekaduksi. Mitä tämä tarkoittaisi? Olenko vain Vihreän autovihan läpeensä kyllästämä fillarifasisti? Enkö ota kenenkään muun tarpeita huomioon? Miten joukkoliikennekatu muuttaisi liikenneolosuhteita?

Ensinnäkin Hämeentie on Kallion, erään Suomen tiheimmin asutetuista alueista, pääkatu, jonka valtaa päivittäin ulkokalliolaisten ohikulkuliikenne – Kalliolaisista kotitalouksista kun peräti 70-80% on autottomia ja kantakaupunkilainen liikkkuu paljon todennäköisemmin pyörällä, kävellen tai julkisilla kuin henkilöautolla. Kalliolaisilla pitäisi olla oikeus miellyttävämpään ja asukkaat paremmin huomioivaan lähiympäristöön. Tassarna bort om Berghäll!

Toisaalta Kallion ohikulkuliikennettä varten on jo olemassa ohikulkutie – Sörnäisten rantatie, jonka kapasiteetti 3+3 -kaistaisena riittää myös Hämeentien henkilöautoliikenteelle. Jälleen kyse on välityskyvystä – Hakaniemestä etelään mahtuu vain rajallinen määrä autoja, se että Pitkällesillalle ja Krunikkaan johtaisi nykyisen neljän kaistan sijaan kolme, ei muuta kokonaistilannetta.

Hämeentiellä kulkee nykyisin liikaa myös busseja – ruuhka-aikoina jopa yli 110 tunnissa, kun suositus bussikaistalle olisi noin 60-70. Linja-autoja hidastaa vielä bussikaistoille kääntyessään ryhmittyvä henkilöautoliikenne. Jos Hämeentie olisi joukkoliikennekatu, bussiliikenne sujuvoituisi.

Henkilöautokaistan poistaminen mahdollistaisi myös nykyistä leveämmän bussikaistan. Hämeentiellähän bussikaista on tätä nykyä kapeimillaan vain 320cm, jolloin 260cm leveän bussin, jossa on vielä molemmilla puolilla noin 30cm leveät peilit, sivuille ei jää ylimääräistä tilaa käytännössä lainkaan. Hämeentien bussikaistoja pitäisi leventää joka tapauksessa.

Jos bussikaista mitoitettaisiin 400cm leveäksi ja pyöräkaista 180cm leveäksi, levenisivät Hämeentien jalkakäytävät kautta linjan vähintään metrin ja paikoitellen, mm. etnisten ruokakauppojen kohdalla, jopa yli neljä ja puoli metriä.

Leveämmät jalkakäytävät mahdollistaisivat erityisesti Hakaniemen lähistöllä terasseja, istutuksia, penkkejä – ylipäätään nykyistä viihtyisämpää kaupunkitilaa. Myös Kurvin lähistön lähes pelottavan kapeat jalkakäytävät levenisivät, jolloin sielläkin ympäristö olisi turvallisempaa ja mukavampaa kaikille tiellä liikkujille. Toki myös liikenteen melu ja päästöt vähenisivät.

Kallioon suuntautuva henkilöautoliikenne voitaisiin ohjata muutaman pääreitin kautta:
– etelästä Kallioon Hakaniemen torikatu – Toinen linja
– pohjoisesta Kallioon Haapaniemenkatu – Viides linja
– Kalliosta etelään Ympyrätalon takaa Eläntarhantien kautta ja Haapaniemenkadun kautta
– Kalliosta pohjoiseen Hesarin kautta.

Nämä järjestelyt eivät muuttaisi nykytilannetta mitenkään radikaalisti. Kallion sisäinen liikenne ei Hämeentietä kaipaa.

Muutamia katuja (Torkkelinkatu, Käenkuja, Sakarinkatu, Neljäs linja, Kolmas linja, ja Näkinkuja) voitaisiin myös muuttaa korttelin matkalta pihakaduiksi (vihreä alue) ja sulkea läpiajoliikenteeltä. Näillä kohdin voitaisiin risteysalueet poistaa kokonaan, jolloin jalankulku ja pyöräily soljuisi koko välin Toiselta linjalta Viidennelle ilman risteyksiä (jatkettu jalkakäytävä). Kannattaa muistaa että pihakaduilla kadunvarsipysäköinti ja tontilleajo voi olla sallittua. Ajo Käenkujalle tapahtuisi Torkkelinkadun kautta.

11.10. Kriittinen pyöräretki suuntaa Hämeentielle. Perusvaatimus on selvä: pyöräkaistat pitää saada. Mieluummin jo eilen. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös paneelikeskustelu.

Kuva: Chris Helenius http://oranse.net

Hämeentien muuttaminen joukkoliikennekaduksi Kurvista Hakaniemeen ei vaikeuttaisi merkittävästi yksityisautoilua, helpottaisi ja nopeuttaisi bussiliikennettä, parantaisi roimasti pyöräilyolosuhteita ja yleistä liikenneturvallisuutta, sekä tekisi Helsingistä taas piirun verran mukavamman kaupungin asua. Kivijalkakauppiaat ja ravintoloitsijatkin kiittäisivät. Kaupunki on ihmisiä, ei kaupunkimoottoriteitä varten.

Miksi autoton päivä järjestetään syyskuussa?

Autoton päivä on kaunis idea – joukkoliikenteen ja pyöräilyn edistäminen on hyvä tavoite. HSL:kin on mukana alennetuin hinnoin:

• yhden kunnan sisäinen lippu aikuinen 1 €, lasten lippu 0,50 €
• kännykkälippu Helsingissä 1 €
• seutulippu tai 2 vyöhykkeen lähiseutulippu aikuinen 2 €, lasten lippu 1 €
• 3 vyöhykkeen lähiseutulippu aikuinen 3 €, lasten lippu 1,50 €

Tietysti jos halvempien hintojen oletetaan houkuttelevan lisää matkustajia, niin voi kysyä, mikseivät hinnat ole jatkuvasti alhaisempia… Itse uskon hyvän palvelutason olevan jo nykyisellään keskimääräiselle palkansaajalle kohtuullista hintaa merkittävämpi syy käyttää julkisia kulkuvälineitä.

Hyvä kysymys on kuitenkin se, miksi autotonta päivää vietetään syyskuun lopulla kun Suomessa on takuuvarmasti kurjat kelit ja fillarillakin liikkuvat vain jo valmiiksi uskossaan vahvat.

Hyvää autotonta päivää Etelä-Suomi!

Tiedän että autoton päivä on kansainvälinen tapahtuma, mutta jos autoton päivä ei näy kunnolla Helsingissäkään, niin miksi ihmeessä meidän pitäisi välittää siitä kansainvälisyydestä? Arkiliikenne on paikallista eikä globaalia.

Paljon parempi idea olisi järjestää keväämmällä autoton viikko. Toukokuussa voitaisiin herätellä ihmiset ottamaan fillarit talvivarastoista ja kevätauringossa bussin odottelukin on miellyttävämpää. Ja jos edullisemmat lipunhinnat olisivat voimassa päivän sijasta vaikkapa viikon, niin julkisen liikenteen käyttöhän saattaisi jäädä tavaksi!

Nykyisellään autoton päivä on vain huono vitsi, joka muistuttaa autoilijoille siitä kuinka kurjaa elämä oli ennen auton hankkimista.