ruuhkamaksut ja yksityisyydensuoja

Blogini lukijoille tulee tuskin yllätyksenä että kannatan ruuhkamaksuja jyrkästi. Erityisesti pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittämiseen ne olisivat tarpeen mahdollisimman pian. Lisäkaistoja rakentamalla eivät ruuhkat lopu.

Yleisin syy vastustaa ruuhkamaksuja on yksinkertaisesti oma napa – harva meistä haluaa lisää maksuja maksettavakseen. Toinen usein esitettävä perustelu on yksityisyydensuoja. Maalaillaan Orwelliaanista valvontayhteiskuntaa, jossa Iso Veli tarkkailee kaikkia kansalaisiaan 24/7/365. Satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä tuntuu pelottavalta.

Jollain tapaa tätä argumenttia haluaa kuunnella – enhän tietenkään halua ajaa maahamme teknistä totalitarismia. Onko uhka kuitenkaan todellinen ja voidaanko luoda toimiva ruuhkamaksujärjestelmä, joka tyydyttäisi myös kansalaisten yksityisyydensuojan tarpeet?

Kuva: photosfing, cc-lisenssi

Vihreän liiton tietoyhteiskuntatyöryhmä julkaisi viime marraskuussa mielestäni erittäin uskottavan selvityksen erilaisista teknisistä keinoista, joilla ruuhkamaksujärjestelmä voidaan toteuttaa ja mitkä niiden vaikutukset olisivat yksityisyydensuojan näkökulmasta. Tehdyn työn perusteella jopa vihreiden über-nörtti Jyrki Kasvi totesi että ruuhkamaksut voidaan toteuttaa vaarantamatta yksityisyydensuojaa.

Hyvä. Yksityisyydensuojaa ei voi käytää argumenttina ruuhkamaksuja vastaan. Case closed.

Sitten pieni tunnustus. Minun oli vaikeaa ymmärtää tätä pelkoa yksityisyydensuojan menettämisestä alunperinkään. En vain oikein tajua mistä siinä on kyse.

Luulen suuren osan peloista selittyvän autoon ja autoiluun liittyvillä kulttuurisilla seikoilla enemmänkin kuin todellisilla uhkakuvilla.

Auto ei ole vain liikkumaväline. Keskeistä on henkilöauton henkinen rooli kodin jatkeena; se on omaa yksityistä tilaa, jossa alumiini ja lasi erottaa minut muista. Ne ovat siellä ulkopuolella, minä sisällä. Auto on liikuteltava muuri, jonka takaa muita kansalaisia on turvallista tarkkailla. Kaukana kavala maailma.

Tämä yksityisyys on harhaa. Kadut ja tiet ovat julkisinta tilaa, jota meillä on ylipäätään olemassa.

Jos pelkää autonsa seuraamista julkisilla paikoilla, kannattaa ajella vain omalla mökkitiellä foliohattu tiukasti korvilla. Samalla logiikalla voisi vaatia rekisterinumeroidenkin poistamista – helpottaahan ajoneuvorekisteri Ison Veljen valvontaa huomattavasti! Sitten ei voisi enää antaa pysäköintisakkoja tai järjestää automaattista nopeudenvalvontaakaan! Kätevää!

Auto ei myöskään ole henkilö – vaikka jokaisen auton sijainti tiedettäisiin joka hetki metrin tarkkuudella, ei voitaisi millään valvoa onko kyydissä 1 vai 5 henkeä. Auto ei ole yksin persoona, jonka yksityisyyttä edes tarvitsee suojata.

Tärkein syy “satelliittiseurantapelon” irrationaalisuuteen on kuitenkin mielestäni se, että meistä jokainen kantaa jo nyt mukanaan henkilökohtaista paikannuslaitetta, kännykkää, jonka sijainnin selvittäminen on tietyissä tapauksissa hätäkeskuksille ja poliisille luvallista jo nyt. Millä ihmeen tavalla auton paikantaminen muuttaisi tilannetta?

Aivan. Ei mitenkään.

Itseäni satelliittiseuranta ei huolestuta lainkaan. Miksi? Siksi, että itse käytän pääasiallisesti City Car Clubin autoja, jotka ovat jo nyt paikannuksen piirissä.

11 Auton paikantaminen

Klubilainen hyväksyy, että CCC voi tarvittaessa seurata auton liikkumista paikannusjärjestelmällä, mikäli CCC katsoo siihen olevan erityistä tarvetta. CCC:llä ei ole poliisiviranomaisia lukuun ottamatta oikeutta luovuttaa auton paikannustietoja kolmannelle osapuolelle.

Millä tavalla tämä on loukannut yksityisyyttäni? Ei mitenkään. Sen sijaan minun on helppo keksiä useampia tapoja, joilla autojen paikannus parantaa sekä yleistä liikenneturvallisuutta että yksityisen omaisuuden suojaa.

Ruuhkamaksujen yhteydessä yksityisyydensuoja onkin vain kehno “slippery slope” -argumentti, jolla pyritään peittämään sitä että mitään kunnollisia perusteita vastustaa ruuhkamaksuja ei oikein löydy.

Advertisement

ruuhkamaksuselvitys

Männä viikolla Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi jatkoselvityksen Helsingin seudun ruuhkamaksuista (pdf).

Selvityksen pääkohdat ovat harvinaisen selvää tekstiä:

• Ruuhkamaksun sisältävä liikennejärjestelmä toteuttaa Helsingin seudun liikennejärjestelmävisiota (HLJ2011) ja sen kaikkia osa-visioita sekä edistää valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista. Täten liikennejärjestelmä, joka sisältää ruuhkamaksun, toteuttaa Helsingin seudun liikennejärjestelmälle asetettuja tavoitteita paremmin kuin liikennejärjestelmä, joka ei sisällä ruuhkamaksua.
• Liikennejärjestelmä, joka sisältää ruuhkamaksun, vähentää ruuhkia, nopeuttaa liikennettä, lisää joukkoliikenteen kilpailukykyä ja osuutta matkoista, vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä, ympäristöhaittoja sekä parantaa liikenneturvallisuutta. Ruuhkamaksu tiivistää maankäyttöä ja hillitsee seudun yhdyskuntarakenteen hajaantumista.
• Ruuhkamaksujärjestelmän edellyttämä joukkoliikenteen voimakas kehittäminen parantaa työpaikkojen ja palveluiden saavutettavuutta ilman henkilöautoa. Joukkoliikenteen, kävelyn sekä pyöräilyn käyttö lisääntyvät ja toimintamahdollisuudet ilman autoa paranevat. Vähentyneen autoliikenteen vuoksi kaupunkiympäristön viihtyisyys lisääntyy.

Ruuhkamaksujen käyttöönottoa puoltavat perustelut ovat mielestäni vastaansanomattoman vakuuttavia. Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan!

Kuka voisi vastustaa ja millä perusteilla?

No, ainakin Nurmijärven kunnanjohtaja Kimmo Behm, joka jätti eriävän mielipiteen ruuhkamaksuselvitykseen (sivu 5):

Kehyskunnissa asuville ja niissä työssä käyville ei siten ole riittävän kattavaa realistista joukkoliikennevaihtoehtoa päivittäiseen asiointi- ja työmatkaliikenteeseen. Selvityksessä ei ole riittävästi tutkittu mm. tästä johtuvia välillisiä vaikutuksia kehyskuntien alueen kilpailukykyyn ja työvoiman liikkumiseen ja saatavuuteen.

…

Kolmannen kohdan yhteydessä olisi tullut tuoda esille, että selvityksen perusteella ruuhkamaksut kohdentuvat suhteellisesti enemmän kehyskuntien asukkaiden maksettavaksi. Tämän vuoksi jatkotoimien varalle olisi tullut edellyttää, että seudun eri alueiden välinen tasapuolinen kohtelu turvataan, mikäli ruuhkamaksu otetaan käyttöön.

Teemu Pyyluomaa siteeratakseni, ilmeisesti Behm ei pidä ennustettuja ruuhkia uhkana seudun kilpailukyvylle?

Eli suomeksi suurhelsinkiläiset maksakoon nurmijärveläisten autoilun vaatimat lisäinvestoinnit tieinfraan. Tämä ei nyt yllätä ketään. Nurmijärven kasvuhan perustuu haulikolla kartalle ammuttuun ”puutarhakaupunkimalliin” – pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tarkoitukselliseen hajauttamiseen ja kermankuorintaan.

Se mikä yllätti, oli liikenneministeri Anu Vehviläisen täystyrmäys ruuhkamaksuille:

Ministerin mukaan maksuihin siirtyminen vaatisi erittäin suuria panostuksia joukkoliikenteeseen, eikä sellaisia ole näköpiirissä.

Vehviläinen muistutti, että Helsingin ratapihalle ei mahdu yhtään uutta lähiliikennettä, eikä junaliikennettä voi lisätä. Myöskään satelliittipaikannukseen perustuva maksujärjestelmä ei ole vielä toteuttamiskelpoinen.

”Sellaista ei ole missään maassa eikä millään alueella ruuhkamaksutarkoituksessa käytössä, ja sen takia minusta siihen liittyy erittäin paljon epävarmuustekijöitä.”

Eli mitään ei voida tehdä koska mitään ei voida tehdä koska mitään ei voida tehdä. Päätelmä se on kehäpäätelmäkin. Onneksi kohta on vaalit. Vehviläinen unohti vastauksestaan mm. tulevat Jokerit ja kehäradan. Mut kun mitään ei voi tehdä niin mitään ei voi tehdä niin mitään ei voi tehdä niin mitään ei voi tehdä.

Vastaukseen oli selvästi pettynyt myös vihreä kansanedustaja Johanna Sumuvuori.

Suuren suosion vuoksi sama vielä liikkuvana giffinä...

(Ministerin koko vastaus nähtävissä Yle Areenassa…)

autoilun syyllistämisestä

Viime sunnuntaina Hesarin mielipidepalstalla oli Marko Heikkisen mielipidekirjoitus ”Autoilijoista on tehty suurimpia rikollisia”. Onko todella näin?

Marko kirjoittaa:

Nämä kirjoittajat ovat useimmiten Helsingin kantakaupungin alueella asuvia. Heidän maailmansa päättyy jonnekin Kurvin tai Meilahden tienoille. Jos tällainen henkilö ei omista autoa, hän vaatii myös kaikkia muita autottomiksi.

Myös HS on mediana hyvin yksipuolisesti pitäytynyt autovihamielisellä puolella. Toimittajat koettavat mustamaalata kantakaupungin ulkopuolella asumisen ja auton käyttämisen liikkumiseen. On nurinkurista puhua samaan aikaan demokratiasta ja suvaitsevaisuudesta, kun yksi asumis- ja liikkumismuoto tuomitaan yksipuolisesti.

Markon logiikassa on hilpeitä aukkoja. Hän syyllistää kantakaupungin alueella asuvia siitä, että emme halua tänne mahdollisimman paljon liikennettä ja valittaa kuinka kantakaupungin ulkopuolella auton omistaminen on pakko. Onko parempi ratkaisu silloin siis status quon lievittäminen vai ongelman juuriin pureutuminen? Rakentamalla lisää kantakaupunkia, tiivistämällä kaupunkirakennetta ja parantamalla julkisen liikenteen tarjontaa yhä useampihan pääsisi nauttimaan kantakaupungissa asumisen eduista!

Kantakaupungin asuntojen korkeat hinnat ovat mielestäni hyvä indikaattori urbaanin asumisen haluttavuudesta. Toisinaan mm. pääministerimme puheista saa sellaisen kuvan, että Helsingin kantakaupunki on kuin suuri avovankila, jossa elää kituuttavat ne, jotka eivät puutarhakaupunkeihin pääse, taivaspaikkoja kun on vain rajoitetusti.

Eivät töölöläiset tai kalliolaiset kadehdi nurmijärveläisiä – me haluamme asua kaupunkimaisesti. Helsingissä siihen on mahdollisuus.

En pidä itseäni hirvittävän ”autovihamielisenä” – olen ammatiltani muusikko, kuinka voisin olla? Eivät kontrabassot, PA-laitteet ja muut tilpehöörit todellakaan liiku keikkapaikalle pelkillä ratikoilla ja metroilla. Mutta ratkeavatko kuntalaisten logistiset ongelmat parhaiten edistämällä vai suitsimalla yksityisautoilua?

Minulle liikkuminen on logistiikka-kysymys, joka tulee ratkaista mahdollisimman vähin kustannuksin, tehokkaasti ja ulkoishaitat minimoiden. Omalla kohdallani (sekä kantakaupungissa, että Etelä-Haagassa asuessani) ratkaisu on ollut taksi, vuokra-autot ja CityCarClub. Auton omistaminen olisi hukkaan heitettyä rahaa – peltiä, joka turhaan veisi yhteistä kadunvarsitilaa ja sitoisi paljon pääomaani. Autoa pitää voida käyttää tarpeeseen, mutta järkevin tapa tyydyttää logistiset tarpeet suurissa kaupungeissa ei aina ole omistusauto. Myös muille vaihtoehdoille pitäisi olla sijaa.

Marko jatkaa:

Pahin uhkakuva tällaisen päästöjen alenemisen tiellä on pääkaupunkiseudulle suunnitteilla oleva ruuhkamaksujärjestelmä. Ruuhkamaksusta tulisi yksi uusi lisävero jo muutenkin raskaasti verotetulle autoilijalle.

….

Nyt meidän pääkaupunkiseudun autoilijoiden on koetettava kunnallisvaalien alla pitää merkittävänä asiana ehdokkaiden kantaa ruuhkamaksuihin. Tarvitaan oikea vastavoima autoilun yksipuoliselle syyllistämispolitiikalle.

Yksipuolinen autoilun syyllistämispolitiikka? Ohhoh. Enpä ole Helsingissä nähnyt sellaista. Päin vastoin.

Tämän aamun Hesarissa kokoomuslainen joukkoliikennelautakunnan jäsen Riitta Snäll vastasi Markolle: ”Ruuhkamaksuilla väljempi kaupunki”. Mukavaa nähdä, että ruuhkamaksujen kannatusta alkaa löytyä myös Kokoomuksesta. Ainakin tammikuussa vielä Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Risto Rautava vastusti ruuhkamaksuja. Itse kukin voi sitten päätellä mitä puoluetta äänestämällä ruuhkamaksut todella saadaan…

Riitankin kirjoituksessa oli muutamia outoja puolia.

Ensinnäkin hänen tarjoamansa tietulli-malli ei olisi tehokkain ja modernein tapa toteuttaa ruuhkamaksut, mutta lisäksi sain sen kuvan, että hän tarjoaa ruuhkamaksuja vain Helsingin keskustaan vieville teille. Pahimmat ruuhkat pääkaupunkiseudulla ovat kehäteillä. Kun uusi syväsatama aloittaa toimintansa muutaman viikon kuluttua, tullaan kehillä näkemään yhä enemmän rekkaliikennettä. Tilanne on kestämätön. Ruuhkamaksujärjestelmän tulee olla koko alueen kattava.

Toinen näköalaton kommentti liittyy kävelykeskustaan:

Julkinen liikenne ei pysty ainakaan poikittaisliikenteessä nykyisellään tarjoamaan riittävän nopeita ja sujuvia yhteyksiä. Tämän vuoksi yksityisautoja tarvitaan ja niiden määrä tulee edelleen lisääntymään. Helsinki tarvitsee myös keskustatunnelin. Ei ole toivoa kävelykeskustan laajenemisesta, ellei autojen läpikulkua saada vähennettyä.

Olen blogannut aiheesta useasti aiemminkin, mutta täytyy kai se toistaa vielä lihavoituna ja isoilla kirjaimilla:

KÄVELYKESKUSTA VOIDAAN TOTEUTTAA ILMAN KESKUSTATUNNELIA!

*huh*, jo tuli parempi olo.

Autojen läpikulkumäärään voidaan vaikuttaa muillakin keinoilla kuin vähintään 500m€ maksavalla tunnelilla – ruuhkamaksut ja poikittaisen julkisen liikenteen palvelutason parantaminen (raide-jokeri, 2. jokeri, länsi-metro) tulevat välittömästi mieleen. Kävelykeskustan laajentamiseen ei tarvita kuin poliittista rohkeutta ja betoniporsaita.

Vielä viimeisenä Riitta puuttui pysäköintipaikkojen määrään kantakaupungissa:

Helsinkiläisilläkin on oikeus omistaa auto, käyttää sitä toki järkevästi ja saada se myös pysäköidyksi kotinsa lähelle. Helsinki tarjoaa 19 400 asukaspysäköintipaikkaa, mutta myy tunnuksia noin 30 000, joten paikkoja on saatava kolmennes lisää.

Toinen yhtä looginen johtopäätös epäyhteensopivista numeroista olisi se, että Helsingin ei pitäisi myydä kuin 19400 asukaspysäköintitunnusta. Mihin Riitta aikoo 10600 parkkipaikkaa sijoittaa? Kaikki kadut viistoparkkialueiksiko? Näinkö kuntalaisten yhteinen tila on parhaassa mahdollisessa käytössä? (Kotijumalani Soininvaara kirjoittaa aiheesta jälleen fiksusti.)

Olen kirjoittanut myös asukaspysäköinnistä aiemmin.

Nykyisessä järjestelmässä on muutamia suuria ongelmia:
– se on liian halpa (36€ vuodessa, 3€ kuukaudessa), josta seuraa se, että kaduilla säilötään tarpeellisten autojen lisäksi myös romurautaa ja erittäin matalan käyttöasteen kulkuneuvoja.
– nykytila (liikaa autoja, liian vähän paikkoja) on johtanut siihen, että asukaspysäköintitunnus ei ole mikään tae pysäköintipaikasta edes silloin kun sitä tarvitsee
– nykyinen järjestelmä mahdollistaa pysäköinnin vain auton omistaville. Kantakaupungin kotitalouksista kuitenkin selvä vähemmistö omistaa auton. (Muistaakseni suhdeluku oli 30-70.) 36€ vuosimaksulla, jopa minun kannattaisi hankkia asukaspysäköintitunnus satunnaisten vuokra-autojeni väliaikaista pysäköintiä helpottamaan. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Ei myöskään CityCarClubin autoille, vaikka yhteiskäytössä olevat biilit säästävät meidän kaikkien yhteistä katutilaa.

Katutila on rajallinen hyödyke. Sitä kannattaisi säännöstellä hinnoittelulla. Asukaspysäköinnin hintaa voitaisiin nostaa joko kaikkialla selvästi nykyistä korkeammalle tai tarkastaa alueittain. Yksi hyvä (markkinahenkinen) tapa saada todellinen hintataso selville olisi järjestää asukaspysäköintipaikoista nettihuutokauppa. Ne maksaisivat enemmän, jotka todella paikkaa tarvitsevat. Ja kalliimmat asukaspysäköintitunnukset olisivat vastaavasti myös varmempi tae pysäköintipaikan saamisesta. Kaikki voittaisivat.

Helsingissä on ruuhkia!

pysäköintipaikat Helsingissä…

Ode on useasti kirjoittanut pysäköintipaikkojen lukumäärän olevan paras keino rajoittaa autoilua Helsingin ydinkeskustassa. Ilmeisesti konsti tepsikin; Helsinginniemelle suuntautuvan liikenteen kasvu päättyi jo 1970-luvulla ja määrä on lähtenyt nousuun vasta kun Korpisen johdolla pysäköintipaikkoja on lisätty.

Pysäköintipaikkojen määrä on tehokas ja oikeudenmukainen tapa rajoittaa autoilua keskustassa vain, jos myös pysäköinninvalvonta on tehokasta. Ja näin ei vaikuta olevan.

Väärin pysäköinti pitäisi mielestäni rinnastaa pummilla ajamiseen julkisissa kulkuvälineissä. Molemmat rikkeet käyttävät väärin yhteisiä resursseja. Pummilla parkkeeraaminen ehkä jopa hiukan vakavammin; väärin sijoitettu auto kun voi heikentää liikenneturvallisuutta – liputon ratikkamatka ei sentään uhkaa kenenkään henkeä…

Miksi sitten lipun tarkastusmaksu on 80€ ja pysäköintivirhemaksu vain 40-50€? Mielestäni maksujen tulisi olla saman suuruisia ja molempien maksujen keräämistä tulisi tehostaa. (Osasyynä maksujen eri summiin on se, että pysäköintivirhemaksun määrästä vastaa käsittääkseni eduskunta, mutta HKL:n tarkastusmaksusta kunnanvaltuusto.)

Kuitenkaan pelkkä pysäköinnin tarkempi valvonta ei varmastikaan riitä vähentämään liikennettä keskustassa. Tarvitaan myös ruuhkamaksuja, niitä ei voi kiertää ja ne on todettu maailmalla toimiviksi. Tukholman ja Lontoon esimerkit näyttävät ruuhkamaksujen vähentäneen liikennettä jopa 25%.

Asukaspysäköintimaksu, 36€/vuosi, on myös liian alhainen. Jos kaduille halutaan lisää paikkoja niitä tarvitseville pitää turha autojen säilöminen Helsingin keskustan kaduilla tehdä paljon kalliimmaksi. Matalan tarpeen (ja käyttöasteen) henkilöautoa ei muutaman sadan euron asukaspysäköintimaksulla kannattaisi enää ainakaan keskustassa säilyttää.

Tärkein kysymys henkilöautoilun kokonaisuudessa on kuitenkin se, kuinka Helsingissä voitaisiin parhaiten edistää aidosti urbaania, autotonta, elämäntapaa. Kannattaa muistaa, että Helsingin kantakaupungin kotitalouksista enemmistö on yhä autottomia (59%).

Autoahan tarvitaan loppujen lopuksi vain ratkomaan logistisia ongelmia ja itse omistettu auto ei ole (tai ei ainakaan pitäisi olla) tehokkain ratkaisu*. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että henkilöauto on enemmän tunteellinen, ”ideologinen”, kuin rationaalinen päätös.

(*Pitäisi joku päivä kirjoittaa enemmän yksityisautoilun koko kansantalouttta rasittavasta tehottomuudesta, nyt ei ole siihen aikaa…)