Posts Tagged ‘it-hallinto

31
Tam
12

”Se ’any key’ tarkoittaa mitä tahansa näppäintä”

Kirjoitin eilen Helsingin it-ohjelmasta, joka oli tänään kaupunginhallituksen asialistalla. Ohjelma hyväksyttiin esityksen mukaan.

Se että paperi meni läpi ei yllättänyt minua lainkaan. Niin näillä asioilla on tapana käydä. Sisältöihin olisi pitänyt vaikuttaa jo aiemmin. Ohjelma toki valmisteltiin Taskessa ilman julkista keskustelua tai mahdollisuuksia vaikuttaa avoimesti sen linjauksiin. Yritetään sitten 2014 uudestaan.

Kuva: caseorganic / Flickr (cc-lisenssi)

Kokouksen käsiteltävänä oli myös Yrjö Hakasen, valtuuston ainoan kommunistin, aloite kaupungin viime vuonna hankkiman Ahjo-järjestelmän parantamiseksi. Vastaus Hakasen aloitteeseen kuvaa erinomaisella tavalla miten kaupungin it-prosessit ovat vinksallaan:

Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteessa esiintuotuihin seuraaviin kahteen kehittämisehdotukseen suhtaudutaan varauksella, sillä ne eivät ole kokoussovelluksen suunnitellun käyttötavan mukaisia. Kyse on merkintöjen tekemisestä itse asiakirjoihin sekä useiden päätösasioiden/asiakirjojen samanaikaisesta käsittelystä sovelluksessa.

Eli kun kokoussovellusta ei alunperin suunniteltu siten että asiakirjoihin voisi tehdä merkintöjä tai kahta dokumenttia selailla yhtäaikaa, niin näitä ominaisuuksia ei järjestelmään enää vaan voida mitenkään lisätä. Arggh.

Ja juuri hyväksytyssä it-ohjelmassa puhutaan kauniisti käyttäjälähtöisyydestä. Sillä tuskin tarkoitetaan sitä että Ahjo-läppäri lähtee turhautuneen käyttäjän kädestä ballistisesti kohti vesilintua.

Miten sitten saataisiin parempia järjestelmiä? No, ruuvaamalla it-hallintoa strategisesti eri suuntaan. Mites se tapahtuu? Muuttamalla it-ohjelmaa. Ainiin, se hyväksyttiin juuri että naps vaan.

Kauniin kafkamainen palautelooppi.

Masentavinta ohjelman vaiheita seuratessa on ollut vaikutelma että oikein ketään muutaman Vihreän nörtin ja valtuutetun lisäksi ei tunnu paljoa nappaavan. Kyse on kuitenkin noin sadasta miljoonasta eurosta vuodessa. Pitäisi ehkä vähän kiinnostaa. Kaupungin it-hallinto on tietoyhteiskunnan julkista perusinfraa.

Lisäksi minua on hämmästyttänyt se, että erittäin fiksuiksi tietämäni ihmiset nostavat it-ohjelman edessä kädet pystyyn; ”me ei ymmärretä tästä mitään”, ”menee yli hilseen”.

En minäkään it-ammattilainen ole. Koodaamisesta en tajua yhtään mitään, serveri- tai ohjelmistoarkkitehtuureista vielä vähemmän. Mutta ei kai tarvitse olla lääkäri voidakseen päättää sairaanhoidon organisaatiomalleista tai merikapteeni ohjatakseen sataman toimintaa?

Ongelma on kaksiteräinen; tottakai it-ohjelman perkaaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta niin vaatii kaupungin kaikkiin muihinkin asioihin syventyminen. Julkinen päätöksenteko ei saa olla rakettitiedettä.

Suurempi syypää onkin hallinto, jonka on popularisoitava ulosantiaan. It-hallinnon tulee kyetä selittämään ohjelmansa niin että kaupunginhallituksen ja valtuuston jokainen jäsen, tai edes enemmistö, ymmärtää mistä päättää ja miten päätös vaikuttaa. Näin ei selvästikään nyt ollut asian laita.

Asiantuntijakieli on vallankäyttöä. On paljon helpompaa piiloutua vaikeiden lyhenteiden taakse kuin selittää asiat niin että maallikkokin ymmärtää.

Et ipsa scientia potestas est, eix jeh?

Advertisement
25
Elo
11

Helsingin tietotekniikkastrategiaa tulisi valmistella julkisemmin

Alkuvuodesta kirjoittelin kaupungin tulevasta tietotekniikkastrategiasta. Sain silloin tiedon, että sen olisi pitänyt tulla käsittelyyn jo kevään aikana. Kun mitään ei ole kuulunut, selvitin asiaa Taskesta tällä viikolla.

Sain kiinni projektista vastaavan tietotekniikkapäällikkö Markku Raition, joka vastaili auliisti kysymyksiini. Erinomaista palvelua! Suuri kiitos!

Ilmeisesti tietotekniikkastrategiasta on nyt olemassa jonkinlainen virkamiesten valmistelema pohja ja jatkoa suunnitellaan ”ohjausryhmässä”, johon kuuluvat Jussi Pajusen johdolla kaupunginjohtajat ja liuta virastopäällikköjä. Tällä joukolla sitten päätetään missä laajuudessa tietotekniikkastrategiaa ylipäätään käsitellään poliittisesti.

Tietotekniikkastrategiahan on sikäli mielenkiintoinen dokumentti, että sen käsittelemistä asioista suuri osa on ns. asiantuntijakysymyksiä, joihin ei poliitikkoja kaivata sähläämään. Eihän meillä ole myöskään ”wc-lautakuntaa” valitsemassa Embon ja Lambicin väliltä.

Mutta myös ”it-hallinnon” alueella monet kysymykset ovat poliittisia tai ainakin politisoitumassa yhä ubiikimman tietoyhteiskuntamme ansiosta.

Tietotekniikkastrategiassa linjataan mm. Helsingin suhdetta avoimeen dataan, avoimiin ohjelmistoformaatteihin ja avoimiin ohjelmistoihin. Nämä valinnat eivät ole vain ”epäpoliittisia” ja niihin liittyy suuria taloudellisia intressejä. Käsittääkseni Helsinki on Microsoftin suurin yksittäinen asiakas Suomessa. IT-puolen strategisia päätöksiä voi hyvällä syyllä verrata vanhan kansan gryndaamiseen: isot rahat liikkuu ju rumaa jälkeä syntyy.

Esim. Johanna Sumuvuoren viime vuonna tekemä valtuustoaloite avointen ohjelmistojen käyttöönotosta kaupungin työasemissa kuuluu siis tulevan strategian piiriin. Edellisessä strategiassa (47 sivua) avoimet ohjelmistot kuitattiin yhden kappaleen ”seurataan kehitystä” -huomioinnilla. Miten niistä linjataan tulevassa strategiassa?

Vuosien 2007-2010 strategiassa linjattiin kustannusten kasvavan noin 50%. Näin myös tapahtui. Minkälainen linjaus tällä kertaa on strategiaan päätymässä? Vaikea ainakaan vastaavaa linjausta olisi luottamushenkilönä niellä kun kaikkialta muualta säästetään.

Budjetillisesti tietohallinto on samaa kokoluokkaa kuin koko kulttuuriala. Tällä hetkellä laajalla lausuntokierroksella olevaa kulttuuristrategiaa käsittelimme lautakunnassa viidesti, kaupunginhallitus ainakin pariin otteeseen ja koko paketti menee vielä myöhemmin syksyllä valtuustokeskusteluun.

Millaisia avauksia ja ideoita Helsinki olisi voinut saada tietotekniikkastrategiaansa, jos sitä olisi valmisteltu esim. wiki-pohjaisesti tai osittain avoimesti? Tai no, voisi toivoa, että valmistelusta edes tiedotettaisiin jollain tapaa. Tätä prosessia seurailleena kaupungin ”demokratiatyöryhmä” vaikuttaa melko humoristiselta puuhastelulta.

Tietoyhteiskunnassa tietotekniikkastrategia ei ole vain virkamiespäätöksiä.




Flickr Photos


%d bloggaajaa tykkää tästä: