gazasta

(Kirjoitin tämän jo männä viikolla ennen tulitaukoa.)

Gazan tilannetta ei voi seurata välinpitämättömänä. Miehittäjävaltion huippuvarusteltu armeija aiheuttaa siviiliväestölle kohtuutonta tuskaa ja hyökkääjän julkilausutun tavoitteen (Hamasin ”tuhoaminen”) saavuttaminen muuttuu päivä päivältä mahdottomammaksi.

Useimmiten palestiinalaisalueiden kriisin syypääksi osoitellaan joko Yhdysvaltoja tai Israelia ja sen demokraattisen poliittisen koneiston kykenemättömyyttä laittaa ns. siirtokuntalaisiaan kuriin. Vikaa molemmissa on toki ollutkin; vuosikymmeniä vihollisten piirittämän valtion perspektiiviharha on ymmärrettävä, vaikkakaan ei välttämättä hyväksyttävä. Yhdysvaltain ajama juutalaisvaltion puolustus Israelin toimista riippumatta ei ole myöskään tervehdyttänyt tilannetta.

Karttaa katsellessa ei voi kuitenkaan olla ajattelematta, että keskustelusta puuttuu tärkeä elementti: Israelin naapurivaltioiden osallisuus kriisiin.

Palestiinalaisten pakkosiirtoa vuonna 1948 kutsuttaisiin nykyisin etniseksi puhdistukseksi eikä kansainvälinen yhteisö toivoakseni voisi enää hyväksyä sitä missäään tapauksessa. Palestiinalaisten täysi palaamisoikeus on kuitenkin mahdoton tavoite. Muutaman vuosikymmenen kuluttua alkuperäisiä pakolaisia ei enää ole edes jäljellä.

Noista tapahtumista on jo yli 60 vuotta. Miksi palestiinalaiset yhä elävät leireillä vailla perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia? Onko syy vain Israelin?

Mielestäni kriisin pitkittymiseen syypäitä ovat myös Israelin naapurit – erityisesti Egypti ja Jordania, joiden maa-alueisiin palestiinalaisalueet rajautuvat.

Google Maps antaa mielenkiintoista perspektiiviä. Ilmasta käsin Gazan rajan Israeliin erottaa peltojen loppumisesta – Egyptin ja Israelin rajan taasen viljellyn alueen päättymisestä ja tyhjän autiomaan alkamisesta. Myös Länsirannan rajalla Jordaniassa (Itäranta?) on autiota.

Jos Israelin arabinaapurit olisivat todella kiinnostuneita palestiinalaisten hyvinvoinnista, tulisi myös niiden avata rajansa palestiinalaisasutukselle tai ainakin liikenteelle ja kaupalle. Näin Palestiinalaisvaltio muodostuisi maantieteellisesti yhtenäiseksi ja elinkelpoiseksi.

compassionate conservatism?

Kokoomuksen valtuutettu, sosiaalilautakunnan vpj., Laura Räty kirjoitti blogillaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksien sijoittamisesta ja jatkoi aiheesta Hesarin haastattelussa:

”Rehellisesti sanottuna, miten helsinkiläisille selitetään se, ettei 90 prosentilla kaupunkilaisista ole varaa asua Uudenmaankadulla, mutta sinne sijoitetaan turvapaikanhakijoita?”

Rädyn mukaan turvapaikanhakijoita voidaan sijoittaa Helsinkiin, muttei kantakaupunkiin, jonne on lähiaikoina tulossa runsaasti esimerkiksi asunnottomien tukiasuntoja.

Kuten Tapsa jo ehti mainitsemaankin, niin Rädyn logiikalla ainoa sovelias sijoituspaikka olisi varmaankin Jakomäki? Käsittämätöntä. Nimbyilyä se on rikkaan ja koulutetunkin nimbyily.

lisää kävelykeskustaa Kalevankadun ympärille?

Kalevankadun Mannerheimintien pää on vähitellen kuoriutunut rakennustelineiden alta: 2/3 kadusta on autoramppia ja jäljelle jäänyt pätkä ennen Yrjönkatua on sitten varmaankin sitä kauankaivattua ”kävelykeskustaa”.

Mukavaa, että edes näin. Kalevankadun ravintoloiden (mm. Baker’s, U Kaleva, Kosmos) ei luulisi lisääntyvästä kävelijöiden määrästä kärsivän.

Pätkä on myös hyvä lähtökohta kävelykeskustan laajentamiselle. Eerikinkatu on jo nyt Fredalle asti käytännössä yksikaistainen. Miksei koko alueesta Tornilta Coronan nurkalle voitaisi tehdä autotonta? Tai ainakin pihakatua. Näin Hotelli Torniinkin pääsisi autolla yhä tarvittaessa.

Yrjön-, Kalevan ja Eerikinkatujen autoton vyöhyke yhdistäisi luontevasti Kampin keskuksen aina Ruttopuistoon asti.

Sitten vain enää hitunen poliittista rohkeutta ja Pohjois-Espan liikenne poikki ja ”kävelykeskusta” ulottuisi Kauppatorilta Kamppiin.

Ainahan sitä saa uneksia.

ylen youtube-kanava?

Muutama viikko takaperin uutisoitiin Ylen haluavan suomalaisen ”haastajan” Youtubelle. En vieläkään ymmärrä Jungnerin tarvetta nationalisoida netti – miksi juuri Yleisradion tulisi olla luomassa jotain kansallista kuppaista kopiota jo toimivasta kaupallisesta palvelusta? Lupamaksurahoille on parempaakin käyttöä.

Mutta ”Youtuben voiman” valjastaminen Yleisradion käyttöön ei olisi tyhmä idea.

Youtuben merkittävimmät piirteet mielestäni ovat:
1. Videosisällön tekninen laatu ei ole pääasia. Tanssin evoluutio, yhdellä kameralla kuvattu pikselimössö on katsottu uskomattomat 108 miljoonaa kertaa. Sisältö ratkaisee.

2. Jopa ”laadukkaita” videoita on nykyisin mahdollista tehdä kohtuullisen hintaisella laitteistolla, etenkin jos tietotaitoa löytyy.

3. ”Kuka tahansa” voi julkaista videoita. Tämä on tunnetusti kaksiteräinen miekka, mutta potentiaalisesti koko kulttuurin kenttää ravisteleva muutos, jonka täysi vaikutus ei ole nähtävissä vielä vuosikausiin.

TV on massamedia, Youtube taasen valtava verkosto käyttäjien luomia ”mikrovideoita”, jotka saavat merkityksensä linkkien ja katsojalukujen kautta. Yleisradio voisi luoda kohtuullisin kustannuksin tv-kanavan, jossa suomalaiset ”Youtube-videot” saisivat massamedian nosteen. Tarkoitan ”Youtube-videolla” siis mitä tahansa av-tuotantoa, jota ei ole tehty taalankuvat silmissä vilkkuen. Näen kuvitelmissani jonkinsorttisen MoonTV:n*, Youtuben ja YLE Teeman ristisiitoksen; kanavan, jonka sisällön tuottaisivat suomalaiset ”tv:n käyttäjät” ja voittoa tavoittelemattomat kulttuuritoimijat Yleisradion roolin ollessa lähinnä sisällön seuloja.

Mitä tuollaisella kanavalla voisi olla? Puuttuuko tv-tarjonnastamme tällä hetkellä jotain?

– Missä ovat marginaalikulttuurien ohjelmat? Mikseivät esim. metalli-, noise-, jazz- tai kansanmusiikkikentän aktiiviset toimijat voisi itse tuottaa materiaalia Yleisradion julkaistavaksi? Innostusta ja taitoa varmaankin löytyisi. Basso-tv?
– Missä näkee suomalaisia musiikkivideoita? Muitakin kuin niitä muutamaa suurten levy-yhtiöiden tuotosta, joita Voice pyörittää.
– Missä ovat lasten ja nuorten kouluissa ja videopajoilla tekemät ohjelmat? Voisivatko nuoret oikeasti tehdä osan nuorten ohjelmista?
– Missä ovat suomalaiset lyhytelokuvat, ammattioppilaitosten harjoitustyöt ja muu ”ammattikentän” luoma ”epäkaupallinen tuotanto”? Onko sitä?
– Missä näkee mediataidetta? Vain Kiasmassa?
– Missä ovat konserttitaltioinnit? Tarvitseeko jokainen Ylen kanavalla näkyvä konsertti olla kuvattu kymmenellä kameralla ja miksattu kokonaisuudessaan uudestaan? Mielestäni riittävän laadukasta jälkeä kun saa aikaan nykyisin kohtuullisen kevyellä laitteistollakin. Jo noin puolen tunnin konsertin Teosto-tulot kattaisivat varmasti kustannukset.
– Ylen tv-ohjelmien ja formaattien pilottiprojektit? ”Ohjelmahautomo”?
– Jotain aivan muuta, mitä?

Varmastikaan kanava ei kaikin osin saavuttaisi sitä teknistä (tai edes taiteellista) tasoa, jota olemme tottuneet Ylen kanavilta odottamaan, mutta olisiko sillä niin väliä? Takuulaatuista huttua kun tulee kaikilta muilta kanavilta 24/7/365. Eikö Yleisradion tehtävänä olisi juuri ruokkia kulttuurin aluskasvillisuutta? Mielestäni Ylen Ykkösen kansalaismediakatsaus, joka on tätäkin blogia pariin otteeseen julkaissut, on hyvä esimerkki siitä, miten Yle voisi halutessaan käyttää laajemminkin verkon ”hajautettua sisällöntuotantoa” hyväkseen.

*Ahh, MoonTV. Oi niitä aikoja kun sai kerrankin katsoa telkkarista rehellisiä festariraportteja: yleisö, artistit ja toimittajat kännissä kuin käet. Ihanata. Sisällöltään niin särmää, että Yle ole koskaan moiseen kyennyt…

uintia ulkosalla?

Päivän Hesarin mukaan liikuntavirasto aikoo juhlia 90-vuotista taivaltaan pitämällä uimastadionin ulkoaltaan auki vuoden 2009 loppuun saakka. Lämmityksen lisäkustannukset: noin 300 000€.

Ilmastonmuutos, shilmastonmuutos – Energiansäästö, shmenergianshäästö. Käsittämätöntä! Pistää vihaksi. Lopullisesti aamukahvit roiskuivat näppikselle kun liikuntaviraston ajatusten Tonava loihe lausumahan:

Liikuntavirasto puolustaa energiasyöppöä projektiaan juhlavuoden lisäksi muun muassa sillä, että samalla tulee pohdittua miten energiaa voitaisiin säästää muissakin kaupungin liikuntapaikoissa, esimerkiksi tekojääradoilla.

”Ilman tällaista kokeilua emme varmasti lähtisi edes tutkimaan vaihtoehtoja, miten liikuntapaikoista voitaisiin tehdä mahdollisimman energiaystävällisiä.”

Otetaanpas tuo ydinkohta vielä uudestaan, ettei keltään vaan sujahtaisi ohi silmien.

”Ilman tällaista kokeilua emme varmasti lähtisi edes tutkimaan vaihtoehtoja, miten liikuntapaikoista voitaisiin tehdä mahdollisimman energiaystävällisiä.”

Miten tällainen on mahdollista vuonna 2009? Onko asiaa todellakin käsitelty liikuntalautakunnassa ja kaupunginhallituksessa avoimesti kustannukset esitellen? Jos on, niin mikseivät vihreät jäsenet ole älähtäneet? Uuden lautakunnan tulee ottaa suunnitelma välittömästi uuteen käsittelyyn ja torpata tällainen päättömyys.

Energiansäästö ja ilmastonmuutoksen torjuminen tulisi ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Asenteissa on vielä paljon korjattavaa, jos tuollaista mennään sanomaan julkisesti.

pelien todellisuus

Rauhan ja rakkauden juhlan eli joulun piristykseksi pelailin tietokoneella Call of Duty 4: Modern Warfare fps-shootteria. Pisteet Infinity Wardille, pelin tunnelma imaisi täysin mukaansa. Vaikka pidänkin useammin vähemmän käsikirjoitetuista peleistä oli CoD4:a todella viihdyttävää räiskintää – olo oli kuin toimintaelokuvan sankarilla.

Täysin ongelmatonta sotapeliviihde ei kuitenkaan tällaiselle jonkin sortin pasifistille ole. Ajatuksia herättävin taso oli mielestäni ”Death from Above”, jonka yhtäläisyydet Youtubesta löytyvään Afghanistanin pommitusvideoon eivät varmastikaan ole vain sattumaa.

”You are not authorized to level the church – do not fire on the church” (0:30)

”Do not engage the mosque.” (2:50)

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain armeija totesi vain osan sotilaistaan ampuneen kohti vihollista:

During World War II, for example, U.S. Army Brigadier General S.L.A. Marshall undertook a survey of thousands of American troops right after they’d been in combat. His shocking conclusion was that less than 20 percent of soldiers actually shot at the enemy, even when under attack.

Tämä ei tietenkään ollut toivottavaa, joten koulutusta muutettiin realistisempaan suuntaan, toivotuin tuloksin:

When Marshall was sent to the Korean War, he discovered that 55 percent of infantrymen were now firing their weapons. In Vietnam, the ratio of fire was nearly 90 percent. The Army had managed to turn the most personal of moral situations into an impersonal reflex. Soldiers no longer felt a surge of negative emotion when they fired a weapon.

Harjoituksissa mm. alettiin ampua tarkkuustaulun sijaan ihmisen muotoisia liikkuvia kohteita. Harjoiteltiin siis tappamista eikä vain ampumista. Kouluttavatko realistiset tietokonepelit sukupolvestamme tehokkaampia tappajia?