Arkisto kohteelle huhtikuu 2008

21
Huh
08

5 x passio

Pääsiäisestä on jo kuukausi, mutta en vieläkään ole päässyt eroon erilaisista kärsimysnäytelmän tulkinnoista, joita tuli nähtyä ja kuultua.

Pitkänä perjantaina matkasimme Hämeenlinnaan kuuntelemaan Arvo Pärtin Johannes-passiota. Pärtin biisi on upea, pitkälti sointivärien kautta elävä teos, jolle Hämeenlinnan osittain amatööripohjainen esitys ei mielestäni tehnyt oikeutta. Myös solisteina toimineiden Lumen Valo -lauluyhtyeen jäsenten panos oli paha pettymys. Odotukset olivat toisaalta ehkä liian korkealla ECM:n loisteliaan levytyksen jäljiltä.

Pärtin sävelkieli tuntuu luontevalta kirkkomusiikkiin; harmonisia tarttumapintoja on maallikollekin riittävästi, vaikka muoto onkin osittain ”kätketysti” modernia. Rauhallisten sävelkenttien avulla teos kertaa Johanneksen evankeliumin näkökulman – pyhyys on läsnä.

Kotimatkalla ehdimme kuulla auton radiosta suoraa lähetystä Kokkolasta; Bachin Johannes-passio Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ja paikallisen kuoron esittämänä. Sattumalta olimme vuosi sitten pääsiäisenä kuuntelemassa paikan päällä samaa konserttia. Tulkinta oli hieno musiikillisesti, vaikka erityisesti mieleen jäikin vieraileva tenori Ian Honeyman, jonka tulkintatapa oli kerrassaan piristävää sekoilua pohjoismaisen patsastelun keskellä. Tuolit ja vesilasit kaatuilivat kun herra solisti eläytyi kiltissään…

Kotiin päästyämme kuuntelimme vielä hetken levyltä Herreweghen periodi-soittimilla toteutettua versiota Matteus-passiosta.

Bach on minulle pyhän musiikillinen ilmentymä. Mestarillinen polyfonian käsittely ja säveltäjän uskonnollinen nöyryys saavat ateistinkin hiljenemään järjellä käsittämättömän, elämää ja tiedettä suuremman totuuden äärelle.

Toisin oli pitkän perjantain kolmannen passion laita. Telkkarista nimittäin tuli Mel Gibsonin ”The Passion of the Christ”. Ja voihan Jeesuksen munat. Kylläpä oli kerta kaikkiaan kuvottavaa sontaa.

Ns. ”realismin” nimissä Mel esitteli jokaisen ruoskaniskun lähikuvina, veren roiskuessa.

Ei minulla ole mitään elokuvallista väkivaltaa vastaan, mutta sen pitäisi olla ainakin jollain tapaa taiteellisesti perusteltua. Tai sitten jos tehdään splatteria, niin roiskutellaan verta sitten oikein riemulla ilman päälleliimattua moraalista painolastia tai hyveellisyyttä.

Gibsonin teokseen tekopyhyys oli huutavaa; verisyyttähän perusteltiin nimenomaan ”realismilla”. Näyttelijät toki puhuivat hepreaa, mutta ei se vielä riitä ”todenmukaisuuteen”. Elokuvan esittämä moraliteetti kun oli selvästi repäisty jostain katolisesta pyhäkoulukirjasta – Jeesuksen fyysisestä kärsimyksestä tehtiin poikkeus, erityisen julma ja kivulias kokemus, vaikka se mitä todennököisimmin oli lähinnä sen ajan maan tapa. Tuskinpa myöskään Pilatuksen vaimo koki mitään tunnontuskia yhden juutalaisen tuomiosta. Lisäksi elokuvassa hiippaili jonkin sortin bergmanilainen ”paholais-hahmo” vanhatestamentillisen pahan ruumiillistumana. Lapsellista symboliikkaa ja alkeellista moralismia.

Ylipäätään Jeesuksen ruumillisen kärsimyksen korostaminen pääsiäisen sanoman ytimenä tuntui vieraalta ja pahalta. Jos pakana oikein muistaa, niin eikö Jeesuksen sanoman ydin ollut kuitenkin syntien anteeksianto? Keskittyminen fyysiseen kipuun tuntui minusta jopa uskoa halventavalta; kärsimystä kun on ollut sekä ennen että jälkeen Jeesuksen niin määrättömän paljon, että ristiinnaulitseminen ei ollut oikeastaan edes poikkeuksellisen tuskallinen ja hidas tapa kuolla.

Ehkäpä katolisessa perinteessä fyysiseen tuskaan keskitytään lutherilaista enemmän? Ainakin kirkonmiehet Gibsonin Passion hyväksyessään menettivät kaikki moraaliset argumenttinsa väkivaltaviihteen sensurointiin. Se, että splatteria tehdään isolla budjetilla ja se kertoo Jeesuksesta ei tee siitä yhtään vähemmän splatteria. Saman shokkiarvon vuoksi sitä katsotaan.

Seuraavan viikon keikkareissulla katsoin dvd:ltä huomattavasti paremman version aiheesta.

Gibsonin Passioon verrattuna Monty Pythonin Brianin Elämä on monitasoisempi, viisaampi ja syvällisempi teos. Aikoinaan rajusti mm. Anglikaanisen kirkon vastustama leffa on ajan myötä osoittanut kestävyytensä poliittisen ja uskonnollisen fundamentalismin kritiikkinä. Lisäksi se on vaan ihan pirun hyvä leffa. (Blessed are the cheesemakers…) Ja ainakin näin pakanana minun on täysin mahdotonta ymmärtää Brianin elämää jumalanpilkaksi, lähinnä se ivailee tekopyhyydelle, pikkumaisuudelle ja vallanhimolle. Maallisten perusasioiden äärellä ollaan siis.

Musiikillisesti passio olisi mielenkiintoista säveltää. Se on klassinen ”formaatti”, jolla on pitkät perinteet ja raamit, joiden sisältä löytyy kuitenkin rutkasti liikkumatilaa. Teos kuorolle, solisteille ja orkesterille tuntuu myös kiehtovalta. Samalla se aihepiirinsä kautta antaisi mahdollisuuden pohtia omaa suhdettani pyhyyteen, uskontoon, klassiseen musiikkiin ja kristilliseen perinteeseen, joka on osa myös omaa kulttuurista identiteettiäni, halusin sitä tai en.

Kiinnostavaa ”uutta” materiaaliakin olisi tarjolla. Vanha ajatukseni vuonna 2006 julkaistun ”Juudaksen evankeliumin” säveltämisestä heräsi jälleen. Apokryfisen evankeliumin tulkinta pääsiäisen tapahtumista kun on huomattavasti eri kuin perinteisten evankeliumien. Koptilaisen tekstin mukaan Juudas olikin Jeesuksen luotto-opetuslapsi, joka petti tämän vain omasta käskystään:

Tämä seuraa gnostilaista ajatusta siitä, että ihmisen ruumis on vankila, josta sielun on vapauduttava. Näin Juudas olisi auttanut Jeesuksen sielua vapautumaan sen ruumiillisista rajoituksista. Evankeliumin mukaan Jeesus opetti Juudakselle salaisia opetuksia, joita muut opetuslapset eivät tienneet.

Evankeliumin mukaan Jeesus pyysi Juudasta ilmiantamaan hänet roomalaisille viranomaisille. Evankeliumissa Jeesus sanoo Juudakselle: ”Sinusta tulee kolmastoista ja jäljelle jäävä sukukunta kiroaa sinut, mutta sinä saat hallita heitä päivien lopulla” (s. 46), ja että ”sinusta tulee merkittävämpi kuin kenestäkään heistä. Sinä vielä uhraat ihmisen, joka pitää minua sisällään” (s. 56). Aikojen kuluessa useat teologit ovat esittäneet, että Juudaksen teko oli pakollinen, muutenhan Jeesus ei olisi voinut kuolla ristillä. Siitä huolimatta tällainen näkemys on aina katsottu harhaoppiseksi. Juudaksen evankeliumin mukaan Juudaksen teko, paitsi että oli häneltä oikein ja teolla oli selkeä tarkoitus, myös tapahtui Jeesuksen erityisestä käskystä.

Olisiko apokryfisen evankeliumin säveltäminen jumalanpilkkaa? Olisiko ”kirkollisen”, ”uskonnollisen” tai jopa pyhän musiikin säveltäminen ateistina edes mahdollista? Kuka loukkaantuisi ja miksi? Loukkaantuisinko minä, jos kukaan ei loukkaantuisi? 

Uskontoon liittyvä taide on aivan liian tärkeää jätettäväksi vain uskovien tehtäväksi. Ei kun librettoa väsäämään…

Mainokset
18
Huh
08

ehdolle, ehdolle!

Helsingin Vihreät valitsivat eilen ensimmäiset 69 ehdokastaan syksyn kunnallisvaaleihin. Listalta löytyy myös allekirjoittanut. Vielä ei oikein jaksa stressaantua kampanjoinnista, mutta eiköhän sen paniikin saa viimeistään kesäkuussa aikaiseksi…

Helsingin Vihreiden kevätkokous 17.4.

Lisäksi julkistimme kunnallisvaaliohjelmamme linjauksia, eli rungon, jonka pohjalle varsinainen vaaliohjelma kirjoitetaan. Suurkaupungin hai ehtikin jo kommentoimaan ”Metropolipolitiikkaa”. Tuollaisenaan listaus on todella ympäripyöreä ja ”kaikkea kivaa kaikille” -henkinen, mutta kyllä se siitä jämäköityy ja tarkentuu.

Lokakuussa Vihreistä tulee Stadin isoin ryhmä!

08
Huh
08

iltalehti ja keskitysleirit

Helsinkiin viime vuonna saapuneet romanit muodostavat vaikean ongelman.

Periaatteellisella tasolla EU:n vapaan liikkuvuuden tulee koskea heitäkin – lukutaidottomat ja köyhät, osattomat, kansalaiset ovat aina lähteneet liikkeelle leveämmän leivän toivossa kun ovat vain kyenneet. Suomalaisia ja ruotsalaisia pakeni nälänhätää ja köyhyyttä Pohjois-Amerikkaan jopa kymmeniä prosentteja väestöstämme. Vapaa liikkuvuus ei voi koskea vain meitä hyväosaisia kaukaaseja.

Kerjäläinen Sokoksen kulmalla 1

Käytännöllisemmällä tasolla kerjäläisiä on vaikea hyväksyä katukuvassa. Kerjääminen iskee meitä suomalaisia vyön alle; ei Suomessa pitäisi kenenkään kerjätä – meillä on köyhäinapua varten sosiaaliturva ja byrokratia. Leipäjonoja ei lasketa, koska nekin on sisäsiististi siirretty pois näkyvistä. Homman piti olla hoidossa. Romanilapset toivat takaisin toivottoman osattomuuden, jollaista ei enää pitänyt olla olemassa, ainakaan sosiaalidemokraattisessa onnelassamme ™.

Miten nämä kaksi täysin vastakkaista tavoitetta voitaisiin toteuttaa yhtäaikaisesti?

Kyllästymiseen asti on jauhettu ”romanien aseman parantamisesta kotiseuduillaan”, mutta se on vääjäämättä hidas, vuosikymmeniä ja useampia sukupolvia kestävä prosessi, joka ei välttämättä suoraan auta pitämään Helsinkiä ”kerjäläis-vapaana” vyöhykkeenä ensi kesänä.

Romanien työllistyminen Suomessa vaikuttaa epätodennäköiseltä; täällä ei ole enää juurikaan töitä, joissa pärjäisi kieli- ja lukutaidottomana. Pitäisikö kaupungin yrittää järjestää vaikka keinotekoisestikin hommia? Tulisiko samanlaisia ”töitä” tarjota myös suomalaisille syrjäytyneille ja pitkäaikaistyöttömille? Mutta entä jos romanit silti mieluummin kerjäisivät kuin siivoaisivat puistoja? Työn vastaanottopakko on myös mahdoton ajatus. Poistuisiko kerjääminen katukuvasta, jos romanit otettaisiin suomalaisen sosiaaliturvan piiriin? Vai olisiko vaikutus päinvastainen, ”hyökyaalto” avun tarvitsijoita?

Tuleeko meidän vain oppia hyväksymään räikeää epätasa-arvoa ja osattomuutta omassa yhteiskunnassammekin?

Kerjäläinen Sokoksen kulmalla 2

En osaa vastata. Todennäköisesti tämänhetkinen kauhu on kuitenkin liioiteltua. Ongelmat tuppaavat paisumaan mielikuvituksen voimalla kertaluokkaa suuremmiksi, kuin mitä sittemmin on tapahtunut. Suomalaisilla rakennusmiehillä on tällä hetkellä enemmän töitä kuin koskaan aiemmin, vaikka täällä on myös virolaisia ja venäläisiä hommissa.

Jotain kuitenkin pitää tehdä. Ehkä on kuitenkin parempi vastata haasteisiin niiden toteutuessa, eikä pyrkiä ”ennaltaehkäisyyn”, joka sotii omia arvoja ja periaatteita vastaan. Vai koskiko ihmisarvo, vapaa liikkuvuus ja sosiaaliturva vain meitä hyväosaisia?

Iltalehden eilinen pääkirjoitus on hyvä esimerkki pelottavasta reaktiivisuudesta ja kulttuurisesta sokeudesta. Vanha kunnon Orwell tulee mieleen:

Vapaa liikkuvuus on EU:n pääperiaatteita. Siihen perustui jo Amerikan ja Suomenkin asuttaminen. Jos Suomeen tulleet romanit todella etsivät töitä, heidät voisi sijoittaa esimerkiksi tyhjentyviin varuskuntiin oppimaan tarpeellisia töitä, lukemista ja muita perustaitoja sekä uutta kieltä ja kulttuuria.

Huhhuh. Vai että tyhjentyviin varuskuntiin. Piikkilanka-aidat ja vartiotornit valmiina, kätevää eikö totta? Miinojakin taisi Suomella vielä olla valmiina varastoissa, eikun kentät ympärille. Entä jos romanit ”eivät suostukaan” näille ”uudelleenkoulutusleireille”? Ja miksi rajoittaa toimet vain mustalaisiin? Leireillehän voitaisiin heittää homot, neekerit, vinosilmät, anarkistit, liberaalit, hipit, nykytaiteilijat, juutalaiset… …Eiku mites tää ny menikään…

Oikeusvaltion lähtökohtia lienee kuitenkin vielä se, että yksilö tuomitaan vasta kun rikos on tapahtunut, ei etukäteen oppimaan ”uutta kulttuuria”. Ja kollektiivisia rangaistuksia ei anneta (paitsi varusmiehille).

Romanien kohtelu Itä-Euroopassa on koko EU:n yhteinen häpeäpilkku.

07
Huh
08

tuutiitutöötituu

Hotellihuoneen telkussa oli n. 50 kanavaa, joista vain yksi englanninkielinen, CNN.

Vladimirin puhuessa ihmettelin jälleen kerran uutisten dubbausta.

llä

Putinin puhe oli näetsen päälleäänitetty englanniksi venäläisittäin murtaen vaikka herra presidentti puhunee aikalailla täydellistä venäjää.

Kun 60 Minutes-ohjelma haastatteli Saddamia juuri ennen Irakin sotaa, oli hra Husseinin vastaukset myös dubattu ”arabialaisittain” murtaen. Elokuvista tuttu ”paha diktaattori” -stereotypia oli täydellinen. Putinistakin tuli ensimmäisenä mieleen Punaisen Lokakuun metsästys…

Murteellinen ääntäminen, puhevirheiden lisääminen ilmaisuun, jossa niitä ei alunperin ole, on suorastaan törkeää. Alitajuisesti ei-kirjakielistä ilmaisua käyttävää henkilöä pitää jotenkin vähälahjaisempana, sivistymättömämpänä. Etenkin englannin kielellä, jonka puhetavasta voi päätellä sosiaalisen luokan melko helposti.

Miten George Bushin sanoma otettaisiin vastaan, jos hänet dubattaisiin Stadin slangilla? Tai jos Gordon Brown viäntäisikin tukevaa savoa? Loukkaantuisimmeko, jos Stubbin tai Haloskan suomeksi pitämä puhe kaikuisi käännettynä ”ahtikarjalaisittain”?

07
Huh
08

demarit ja keskustatunneli

Ei taida Kalimallakaan olla kaikki ohjakset käsissään. Männäviikkoisessa kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Maija Anttilan onnistui palauttaa keskustatunneli kaavaan toisen demariedustajan ollessa poissa paikalta. Mahtavaa seurata demokraattisen prosessin epämääräisyyttä, jopa sattumanvaraisuutta. Selvää on, että asia ei jää tähän, vaan tunnelijupakkaan palataan vielä myöhemmin valtuustossa ja kaupunginhallituksessa.

No mitä haittaa sitten pelkästä kaavavarauksesta olisi? Eihän se tarkoita vielä rahareiän rakentamista?

Olen antanut kertoa itselleni, että kaavavaraus on huono erityisesti siitä syystä, että se varaa autotielle tilan heti metrotunnelin alapuolelta Helsingin keskustassa ja jos (/kun) rautatieasemalle rakennetaan toinen maanalainen linja, ns. Pisara-rata, niin se pitäisi rakentaa niin syvälle maan sisään, että vaihtoajat julkisesta kulkuvälineestä toiseen muodostuisivat päättömän pitkiksi. Vaihtoaikojen optimointi on erittäin tärkeä asia julkisen liikenteen toimivuuden ja houkuttelevuuden parantamisessa.

Jos jokin varaus autotunnelille halutaan tehdä, tulisi sen ja Pisaran paikkoja ainakin vaihtaa.

Hesarin jutussa Anttila ja virkamiehistö esittelevät jälleen vaihtoehdottomuuttaan:

Anttila kannattaa tunnelia paitsi liikenne- myös ympäristösyistä. ”Maan päällä olevat pienhiukkasmäärät vähenevät tuntuvasti, kun 60 000 ajoneuvoa ohjataan maan alle.”

Myös kaupunkisuunnitteluvirasto on ollut Anttilan näkemyksen kannalla. ”Laaja kävelykeskusta voidaan toteuttaa vain, jos Helsinginniemen poikittaista liikennettä ohjataan muualle. Esimerkiksi Kaivokadun ja Esplanadin vapauttaminen autoista onnistuu vain tunnelivaihtoehdolla”, liikennesuunnittelupäällikkö Olli-Pekka Poutanen toteaa.

Laaja kävelykeskusta voidaan toteuttaa koska tahansa, tarvitaan vain poliittista tahtoa; autoliikenne ohjautuu sen jälkeen muita reittejä myöten. Ei kai kukaan ehdon tahdoin tukkoisille reiteille pyri? Kaupunkisuunnittelua tehdään aivan liikaa vain autoliikenteen intressit huomioiden. Elävä kaupunkitila muodostuu ihmisten, ei peltilehmien kanssakäymisestä.

Anttilan ympäristönäkökulma on täysin päätön. Vaikka osa renkaiden tienpinnasta hieromista pienhiukkaspäästöistä jäisikin leviämättä kaupunki-ilmaan, päästävät autot tunnelissakin pakokaasuja, jotka ohjataan ulos. Eivät ne minnekään poistu. Itseasiassa paikallisesti ilmanlaatu saattaisi jopa heiketä. Lisäksi tunnelin myötä autoliikenteen määrän voi olettaa kasvavan, joka vaikuttaisi vastaavasti myös päästöihin. Ilmastonmuutos, oliko se jotain syötävää?

Kumpikaan mielipide ei myöskään ota huomioon muita realistisia mahdollisuuksia vähentää poikittaista liikennettä; kehä-rata, raide-jokeri, länsi-metro, nousevat polttoainekustannukset ja ruuhkamaksut vähentävät kaikki varmasti osaltaan Helsingin niemen poikittaisliikennettä. Aivan kuin autoilun määrä olisi piin likiarvoon verrattavissa oleva luonnonvakio, johon ei voitaisi mitenkään vaikuttaa.

No niin Helsingin demarit, kuinka tosissaan olittekaan tammikuussa?

Tapausta ovat käsitelleet vihreistä blogeillaan ainakin Kimmo Helistö, Outi Alanko-Kahiluoto ja Tapio Laakso. Lisäksi HeVi teki asiasta kannarin.




twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: