muu musiikki mustikka

Pian päästään kaikki tutustumaan Musiikkitaloon! Kuuleman mukaan upea pytinki on tulossa. 160 miljoonan satsauksella seiniin ja 20 miljoonalla sisustukseen saa toki luvankin olla hieno.

Talon leipälaji on luonnollisesti klassinen orkesterimusiikki. Sitä tarjoilevat viikottain RSO ja HKO upeassa salissaan. Akustiikan pitäisi nyt olla hanskassa. Lisäksi talossa toimii Sibelius-Akatemia, jonka konserttitoiminta on korkealaatuista ja monipuolista.

Mainosmateriaalinsa mukaan Musiikkitalo on kuitenkin vielä enemmän:

Musiikkitalossa esiintyvät erilaiset taiteilijat ja taiteilijaryhmät. Visionsa mukaisesti Musiikkitalo pyrkii olemaan kulttuurin alueella edelläkävijä, luomaan pääkaupungin aktiivista ja modernia kaupunkikuvaa ja kasvattamaan sen vetovoimaa sekä kotimaassa että ulkomailla

Helsingin kaupunginorkesterin julkinen tuki (valtio ja Helsinki) on noin 13,4 miljoonaa euroa vuodessa. Radion sinfoniaorkesteri, jonka lukuja on hankalampi löytää lienee suurin piirtein samoissa summissa, ehkä hiukan edullisempi. Yhteensä siis vuosittain jotain 20 miljoonan euron paremmalla puolella. Ja hyvä niin. On upeaa että meillä on upeita orkestereita upeassa talossa.

Orkesterien ja SibAn lisäksi taloon tarvittavan sisällön rahoitus aiotaan hoitaa Musiikkitalon säätiön avulla. Säätiöllä onkin varoja noin miljoona euroa “Pro Musica” -rahastossa, josta tuetaan klassisen musiikin konsertteja.

Muun kuin klassisen rahoitus onkin sen sijaan yhä täysin auki.

14.5. Musiikkitalon säätiö järjestää “hyväntekeväisyyskirpputorin” Musiikkitalolla. Ideana on kerätä rahaa Musiikkitalon säätiön “Mesenaatti-rahastoon”, josta on tarkoitus tukea muita kuin klassisen musiikin tapahtumia Musiikkitalossa. Tapahtuman yhteyteen toivotaan esityksiä:

Mikäli joukkiostanne löytyy halukkuutta lähteä ilahduttamaan näin nopealla aikatalululla hyväntekeväisyys-kirpputorilla asioivaa väkeä, otamme ilomielin vastaan musiikkilahjanne!

Toivoisimme kolmesta viiteen soivaa numeroa numeroa per esiintyjä / esiintyjäryhmä.
Musisointi tapahtuu Musiikkitalon päälämpiössä akustisesti (vahvistimia ei siis tällä erää ole tarjolla).

Palkkiota emme voi tapahtuman luonteesta johtuen maksaa, mutta Musiikkitalon aikakirjoihin pääsette kuitenkin Musiikkitalossa ensimmäisten joukossa esiintyneinä!

Niinpä niin.

Klassisen musiikin rahoitus hoidetaan valtion ja kunnan kymmenien miljoonen eurojen vuotuisella budjettirahoituksella, mutta “muun musiikin” rahoitus kirpputorilla. Johon olis tietysti kiva saada myös sitä “muuta musiikkia” esiintymään – ilmaiseksi.

Ymmärtänette että sapettaa. Tätä on moniarvoinen ja avoin kulttuuripolitiikka Suomessa vuonna 2011.

Ratkaisuja ei ole oikeastaan kuin yksi: Helsingin kaupungin, jonka erityinen intressi musiikkitalon moniarvoisuus tulisi olla, on löydettävä muutama sata tuhatta euroa Musiikkitalon ohjelmistoihin. Ilman tätä satsausta hieno talo jää torsoksi.

Minä toivon koko sydämestäni että meille tulee elävä ja monipuolinen musiikkitalo. Tämän tavoitteen toteutumiseksi tarvitaan nyt kuitenkin poliittisia päätöksiä ja suhteellisen pieni summa rahaa. Kirpputoreilla ja kerjäämällä ei muutakaan ammattimaista toimintaa rahoiteta.

Advertisement

sirmakkalan sivistystoimi

Hoitolaitoskulttuuri-kirjoituksestani virinnyt mielenkiintoinen keskustelu sai minut jälleen pohtimaan suomalaisen esittävän taiteen tukijärjestelmiä yleisemminkin.

Suomessa kulttuurin tukijärjestelmä kun on näin ”nuoren” freelancerin näkökulmasta tuskastuttavan luutunut. Vakituisen VOS-tuen kerho saatiin valmiiksi jo 1980-luvulla. Sieltä ei voi tippua pois eikä uusia pääse sisään.

Yritän tässä purkaa muutamalla kärjistetyllä rautalankaesimerkillä sitä, miten erilaisia tuloksia erilaisilla järjestelmillä saadaan aikaiseksi ja mistä nykyisen järjestelmän sudenkuopat ainakin osittain johtuvat.

Kuvitellaanpa että Sirmakkalan pitäjä päättää edistää minullekin niin läheistä harmonikkamusiikkia. Valtuuston tahtotaso on korkea ja kunta päättää käyttää 50 000€ vuodessa yhteisistä verorahoista palkeiden venyttelyyn. Vain KD jättää pöytäkirjaan eriävän mielipiteen pirunkeuhkoilun edistämisestä.

Miten Sirmakkala voi käyttää rahansa?

Perinteinen suomalainen malli on ollut perustaa harmonikansoittajan virka.

Sivistystoimen alle syntyy työpaikka, kunnantalon kellarista luvataan treenikämppä (sisäinen vuokra 5000€) ja koesoiton perusteella onnekas yksi pelimanni saa vakituisen työpaikan. Konkreettisesti kunta saa vuosittain noin 25-80 konserttia. Ehkäpä kuntaan rakennettaisiin jopa oma harmonikkamusiikkitalo, jonka juuri harmonikalle soveltuvan salin suunnittelisi kansainvälinen huippuakustikko.

Sama soittaja soittaa samoissa paikoissa samoja kappaleita suurinpiirtein samalla tavalla 30 vuotta kunnes eläköityy vatsahaavoineen. Virka lakkautetaan sillä nuoriso ei enää haluakaan kuunnella samanlaista hanurimusiikkia kuin mitä 1980-luvun alussa kuunneltiin. Haitaristin ei tarvinnut etsiä uutta linjaa vaikka kuulijakunta harmaantui ja harveni. Palkkahan juoksi ja eläkeikä läheni.

Nykyisin kunta mitä todennäköisemmin perustaisi viran määräaikaisena esim. 2 vuotta pitkillä kausilla ja muusikko todennäköisesti vaihtuu ainakin silloin tällöin. Kuntalaiset saavat aina 2 vuotta kerrallaan saman soittajan konsertteja. Sama kaveri soittaa niin Tico ticot, Tiensuut kuin Telemannitkin. Kaksi vuotta kerrallaan.

Toinen tapa voisi olla ostaa Sirmakkalan kunnantalon auditorioon haitarikonsertteja 50 000€:lla vuosittain. Tällöin keikalla voisi käydä koko suomalaisen ja eurooppalaisen haitarimusiikin kerma. Tyylilajeja olisi varmasti jokaisen harmonikkamusiikin ystävän makuun.

Kolmas vaihtoehto olisi ajatella vuotuinen kustannus resurssina, jota voisi käyttää monella eri tavalla.

Kunta voi käyttää tuon 50 000€ esim.
– apurahana työskentelyyn ja instrumenttien hankintaan
– konsertteihin, festivaaleihin
– lyhytkestoisiin (1kk-2v) haitarinsoittajien pesteihin
– haitaripiirien ja haitarinrakennuskurssien järjestämiseen harrastajille.
– tuotantoportaan palkkaamiseen

Tällä tavalla Sirmakkala työllistäisi sivutoimisesti tai keikkapohjaisesti vuosittain kymmeniä haitaristeja. Yhden vakituisen työntekijän 30 vuoden uraa vastaavana aikana Sirmakkala olisi sivunnut satojen haitaristien uraa ja luonut ympärilleen kukoistavan hanuriklusterin.

Sirmakkala olisi brändännyt itsensä suureksi hanuripitäjäksi. Voi sitä riemua. Otetaas pojat Vesivehmaan jenkka vielä kerran.

Kuva: loungerie, Flickr (cc-licensed)

Kärjistämällä ja rautalankaa taivuttelemalla saadaan tietenkin aina toivotun näköisiä tuloksia. Harva lukija varmaankaan valitsisi selostukseni pohjalta ensimmäistä vaihtoehtoa, vakituista hanuristia. Ainakin näin freelance-haitaristista tuo vaihtoehto tuntuisi oudolta. Oikeastaan jopa pelottavalta ja luonnottomalta.

Ja kuitenkin ensimmäinen vaihtoehto kuvaa yleisintä ja budjetiltaan kookkainta tapaa tukea musiikkia maassamme. Laitosorkestereissa Suomessa työskentelee noin 1050 kuukausipalkkaista muusikkoa. Näistä muutamaa kymmentä poikkeusta lukuunottamatta (UMO, Tallari, Loiskis) kaikki soittavat klassista musiikkia.

Miksi kaikki kynnelle kykenevät kaupungit pyrkivät saamaan itselleen orkesterin? Yksi yksinkertainen vastaus: valtion raha.

Suomessa kulttuurin julkinen rahoitus tulee näennäisesti kahdesta lähteestä: kunnilta ja valtiolta. Laitosorkestereita tuetaan ns. valtionosuus- eli VOS-järjestelmän avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että valtio maksaa tietyn osuuden, 37% sovituista laskennallisista henkilötyövuosista.

Orkesterien kohdalla laskennallinen henkilötyövuosi on tätä nykyä 53 669€. Tästä valtio maksaa kunnalle 37% eli noin 20 000€. Kunta siis saa valtiolta ”ilmaiseksi” 20 000€ per muusikko per vuosi. Sen lisäksi muusikko maksaa kunnallisveroja, ostaa asunnon, asioi kaupassa, juopottelee baarissa ja käy keilaamassa – elävöittää koko kuntaa. Tämä valtionosuus nousi vuosina 2007-2010 64%, rahassa 8 078 869€.

Orkesterilaitosjärjestelmä onkin kuin jatkuva elvytysjärjestelmä, jonka päätarkoitus ei ole tuottaa laadukasta ja monipuolista kulttuuria, vaan asukkaita ja verotuloja koko Suomeen. Jos sen sivutuloksena joku soittelee vielä vähän viuluakin, niin se on ihan kiva bonus. Kuntatalouden näkökulmasta orkesterien ylläpito on lähestulkoon kannattavaa toimintaa!

(Itseasiassa kaikkein muhkeinta on musiikin perusopetuksen laajan oppimäärän valtiollinen tuki, noin 70€ per tunti per oppilas. Palaan tähän aiheeseen ja sen koko musiikinopetusta vääristävään vaikutukseen omassa blogauksessa joskus myöhemmin. Perusongelma on sama.)

Sen sijaan näihin muihin vaihtoehtoihin, jotka soveltuisivat paremmin pienimuotoisemman kulttuurin tukemiseen ei valtion tukea tipu. Tai jos tippuu, niin lähes sattumanvaraisesti ja orkesterilaitoksen tukeen verrattuna summat ovat pähkinöitä.

Toisin sanoen tilauskonsertti-, kiertue-, apuraha- ja festaritoiminta on kunnan oman rahoituksen vastuulla lähes sataprosenttisesti. Tässä mitataan suomalaisten kuntien todellinen kulttuuritahto.

Ja se tahto on matala.

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen edistämissäätiö Cupore julkaisi muutama vuosi takaperin selvityksen Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa. Valitettavasti julkaisu ei saanut jatkoa – monet luvuista olisivat kiinnostavampia trendeinä kuin pistelukuina. Sieltä kuitenkin löytyy paljon mielenkiintoista tietoa, jota mikään muu taho ei ollut aiemmin kerännyt yhteen.

Kuvaajassa vain kaksi oikean puoleisinta saraketta ovat kuntien täysin ilman valtion tukea toteuttamaa kulttuuritoiminta.

Vaikka Helsinki näyttää kuviossa kuuluvan keskikastiin, pärjää se kuitenkin vertailussa erinomaisesti mittakaavansa ansiosta – suuresta potista pienempikin prosenttikin on merkittävä summa. Vaasan johtoasemaa selittää osittain kaksikielisyys. Valtakunnan pääkaupungin tietysti tuleekin pärjätä – asuuhan Helsingissä enemmistö monien alojen ammattilaisista. Kuvataiteilijoista pääkaupunkiseudulla asuu muistaakseni noin 70%.

Varsin kuvaavaa pääkaupunkiseudun kokonaistilanteelle on se, että vuoden 2007 lukujen perusteella Vantaa käytti vain noin 100€ per asukas kulttuuriin, Helsingin satsatessa 152€ ja Espoon(!) 178,2€. Jos Helsinki satsaisi kulttuuriin yhtä vähän kuin Vantaa, selviäisi kaupunkimme noin 30 miljoonaa euroa vähemmällä. Meillä ei toki olisi myöskään kaupunginorkesteria, kaupunginteatteria jne. Mahtaakohan tämä olla osa sitä kuuluisaa ”tehokkuutta”, jota Vantaalla väitetään olevan Helsinkiä enemmän?

VOS-järjestelmän budjetin kasvatus ei liene realistista tällä hallituskaudella. Jokin ”VOS-järjestelmä freelancereille” olisi kuitenkin kehitettävä. VAKA-hankkeen kautta synnytetty ja ESEK:n jakama klubituki on hyvä alku, mutta mittakaavaltaan säälittävä.

Vuodelle 2011 valtio satsaa klubitoimintaan 100 000€. Tämä summa on 1,2% siitä lisärahoituksesta, jonka valtio lisäsi klassiselle musiikille kuluvalla hallituskaudelle. Tai viiden klassisen muusikon valtionosuus. Onko kummakaan että meidän ”ei-klassisten” piirissä kiehuu?

Rahoituksen kaksinapaisuus luo kunnille virheellisen insentiivin pyrkiä toteuttamaan vain sellaista kulttuuria, joka saa myös valtiolta tukea.

kulttuurialan organisaatiotarkastelu

Kulttuuristrategian rinnalla kulttuuripuolella tapahtuu tällä hetkellä toinen yhtä merkittävä prosessi. Helsingin Talous- ja suunnittelukeskuksen johdolla tarkastellaan koko kulttuurialan organisaatiorakennetta.

Tämän tarkastelun taustalla on se, että kulttuurilautakunta olisi viime vuonna halunnut kaupunginteatterin oman budjettivaltansa alle. Tuolloin olisimme voineet kohdistaa osan säästötavoitteestamme (400 000€) kaupunginteatteriin ja näin meidän ei olisi tarvinnut tehdä niin isoja leikkauksia muiden teattereiden ja musiikkioppilaitosten avustuksiin. Kaupunginteatterin kohdalla närää herätti muussa teatterikentässä erityisesti se, että se välttyi säästöiltä kokonaan 2011.

Emme siis saaneet tahtoamme lävitse syksyn budjettineuvotteluissa. Saimme kuitenkin läpi kirjauksen että ”organisaatiota tarkastellaan”. On syytäkin. Kulttuurialan poliittinen hallintamalli ei mielestäni ole tällä hetkellä paras mahdollinen.

Törmäsin Harakan saarella kesällä yllättäen H.R.Gigerin teokseen!

Kulttuuri herättää kaikissa ihmisissä tunteita – sekä positiivisia että negatiivisia. Siitä on aina helppo olla jotain mieltä. Tästä seurannee myös kulttuurin suhteellinen kiinnostavuus poliittisissa piireissä. Ainakin meillä Vihreillä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäseniksi on aina paljon hakijoita, vaikka kulttuurilautakunta päättääkin suhteellisen pienistä rahoista, vain hiukan yli kuudenkymmenen miljoonan budjetista, jossa todellista ”kulttuuripoliittista liikkumavaraa” on vuositasolla vain muutamia satojatuhansia, jos sitäkään. Esim. yleisten töiden lautakunta hallinnoi noin 135 miljoonan rakennusvirastoa ja kiinteistölautakunta yli puolen miljardin vuokratulopakettia.

Myös poliittista liikkumatilaa tuntuu syntyvän muille hallintokunnille helpommin – esim. pyöräily sai viime syksyn budjettineuvotteluissa kaksi miljoonaa euroa lisärahoitusta. Tuollaisista nousuista kulttuurin vapaa kenttä voi vain haaveilla.

Ihmisten intoa päästä päättämään kulttuurista onkin sitten tyydytetty perustamalla jokaiselle laitokselle oma johtokunta. Esim. kaupunginteatterin säätiöllä on kätevästi sekä 14-henkinen edustajisto että seitsemänjäseninen hallitus.

	jäseniä	varajäseniä
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta	9	9
Teatterisäätiön edustajisto	14	7
Teatterisäätiön hallitus	7
Kaupunginorkesterin johtokunta	9	9
Taidemuseon johtokunta	9	9
Museon johtokunta	9	9
Yhteensä	57	36

Eikö pärjättäisi vähemmällä? Kulttuuria hallinnoi yli kuusi kertaa suurempi joukko luottamushenkilöitä kuin budjetillisesti kuusi kertaa suurempaa kiinteistötoimea. Mitä hallinnon ja budjettivallan hajauttamisesta seuraa?

HKT:n alla siis sekä edustajisto että hallitus.

Ensinnäkin siitä seuraa se, että kulttuurialan kokonaisuutta tarkastellaan ensimmäisen kerran vasta sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan Tuula Haataisen pöydällä. Sillä pöydällä taas on niin paljon asioita, että varsinainen strategisen tason ohjaus jää vääjämättä vähemmälle. Helsingissä kukaan ei mieti kulttuuripolitiikan ”suuria linjoja” ja vaikka miettisikin, niin ei kykenisi ohjaamaan. Toivottavasti tuleva kulttuuristrategia selkeyttää tilannetta. Ilman organisaatiouudistusta mainion oloinen strategia saattaa kuitenkin jäädä tyngäksi.

Konkreettisesti vuositasolla se tarkoittaa sitä, että säästöjä ei voida edes kulttuurialan sisällä aina kohdistaa sinne, missä ne vähiten kirpaisisivat.

Budjettineuvottelutasolla se tarkoittaa mielestäni kulttuurialan jo valmiiksi huonon neuvotteluaseman suhteellista heikentymistä – yhden strategisesti perustellun äänen sijaan budjettineuvotteluihin yrittää vaikuttaa viisi eri toimijaa eri intresseineen.

Omia johtokuntia perustellaan usein asiantuntijuuden tarpeella. Tiedän saavani liudan vihamiehiä, mutta mielestäni asiantuntijuus ei johtokuntien päätösasiakirjoja selaamalla näy kyllä yhtään millään tavalla. Esim. kaupunginorkesterin johtokunta, joka kokoontui vuonna 2009 kokonaiset kolme kerta merkitsi kaikki päätökset tiedoksi esittelijän mukaisesti. Eikö kaupunginorkesterin päätöksiä olisi voitu nakutella esityslistan mukaisesti aivan yhtä asiantuntevasti myös kulttuurilautakunnassa?

Oma näkemykseni onkin se, että kaupunginmuseon, taidemuseon ja kaupunginorkesterin johtokunnat kannattaisi lakkauttaa ja niiden asiat siirtää kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle. Myös kaupunginteatterin edustajiston kannattaisi lakkauttaa. Kaupunginteatterin säätiön hallitus säilyisi, mutta kaupunginteatterin avustus tulisi saattaa osaksi ammattiteattereiden avustusten kokonaispakettia ja kulttuurilautakunnan budjettivallan alle. Kaupunginteatterin kohdalla palattaisiin tällöin itseasiassa vain muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen.

Näin syntyvä ”super-kulttuurilautakunta” ei ole vielä liian iso budjetillisesti:

	Menot yhteensä	Toimintakate
Kaupunginkirjasto	34 980	-32 104
Kulttuurikeskus	12 717	-11 553
Savoy-teatteri	1 337	-799
Yhteisöjen tukeminen	11646	-11 646
Avustukset ammattiteattereille (VOS)	3147	-3 147
Helsingin taidemuseo	6 231	-5 630
Kaupunginmuseo	7 181	-6 833
HKO	14 352	-13 450
Avustus Suomen Kansallisoopperan Säätiölle	3546	-3 546
Avustus Helsingin teatterisäätiölle (HKT)	15 000*	-7 757
Yhteensä	110 137	-96 465

*arvio, koska en löytänyt Kaupunginteatterin lukuja internetistä. Suuruusluokka on oikea.

Mielestäni lautakunnalla ei olisi myöskään liikaa asioita – jos tarkempaa tutustumista joidenkin alojen kohdalta tarvittaisiin, voi lautakunta asettaa keskuudestaan jaostoja, esim. kaupunginmuseota tai teatteria varten. Näinhän toimimme jo nyt esimerkiksi avustusten valmistelussa. Voimakkaamman poliittisen aseman ansiosta lautakunta uskaltaisi myös nykyistä paremmin käyttää poliittista valtaansa.

Todennäköisesti kulttuuripolittisen päätöksenteon laatu paranisi jos kykenisimme tarkastelemaan koko kenttää kokonaisuutena ja käyttämään todellista ohjaavaa budjettivaltaa.

Toinen vaihtoehto voisi olla yhdistää museoiden johtokunnat omaksi lautakunnakseen, kirjastolle oma lautakuntansa ja tuoda HKT ja HKO uuden ”kulttuurilautakunnan” alle. HKT:n hallitus säilyisi, mutta HKT:n avustuksesta päättäisi lautakunta.

Tällöin päätöksenteko säilyisi superlautakuntaa lähempänä toimijoita, mutta samankaltaiset organisaatiot olisivat kuitenkin saman lautakunnan alla. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaupungin musiikki- ja teatteritoimintaa tulisi tarkastella kokonaisuutena. Tämä mahdollistaisi toimijoiden nykyistä tasapuolisemman kohtelun.

Tärkeä kysymys on kuitenkin se, kykeneekö poliittinen hallintokoneisto leikkaamaan itseään? Ehdotuksenihan lakkauttaisi noin 40 luottamustointa ja varajäsenet vielä päälle, yhteensä siis noin 60-70 pestiä. Rahaakin saattaisi säästyä. Rohkeutta tällaiseen päätökseen tarvitaan, toivottavasti sitä löytyy kaikista ryhmistä.

hyvitysmaksuista osa 3

Olin noin neljä vuotta sitten Kansanmusiikin edistämiskeskuksen järjestämässä apurahaseminaarissa, jossa meille kansanmusiikkitoimijoille kerrottiin tukea myöntävistä tahoista. Hyödyllinen semma, ehdottomasti.

Hyvitysmaksu näytti olevan mielenkiintoinen aihe. Vuoden vilkkain päivä tällä blogilla.

Meille esiteltiin mm. esittävän säveltaiteen edistämisen keskusta, ESEK:iä, jonka rahoituksen kerrottiin pohjaavan hyvitysmaksuihin.

Presentaation loputtua esitin yksinkertaisen kysymyksen: ”Mitäs sitten tapahtuu jos hyvitysmaksutulot vähenevät, kun cd-r -levyjä ja muita tallennusformaatteja ei enää tarvita?”. Sain vastaukseksi että ei syytä huoleen.

Ja tässä nyt sitten ollaan. Melkoinen osa sisällöistä on jo pilvessä ja sinällään yhä hyväksyttävän hyvitysmaksun legitimiteetti on vaakalaudalla kun sitä yritetään ulottaa myös laitteisiin, joissa sen oikeutus on yhä kyseenalaisempi.

Samassa tilaisuudessa Taiteen keskustoimikunnan silloinen puheenjohtaja Hannu Saha esitteli meille kulttuurin tukijärjestelmää yleisemminkin. Rahoitustilanne oli kuulemma parantunut kun kulttuuri on saanut lisää Veikkaus-voittovaroja. Kysyin Hannulta mitä sitten tapahtuu, jos Veikkauksen monopoli kaatuu.

Ei kuulemma syytä huoleen. Dam-di-dam-dam-dam-dam.

Aika ajoi Sisä-Suomen Tv-museon ohi

Ongelmat hyvitysmaksukertymässä olivat mielestäni nähtävissä ja ennakoitavissa. Ei nykyisen tilanteen olisi pitänyt tulla millään tapaa yllätyksenä kenellekään.

Pidän yhä kovalevyihin kohdistettua hyvitysmaksua periaattessa perusteltuna – niin suuri osa käyttäjistä käyttää kovalevyä yksityiseen kopiointiin ja kuten edellisessä postauksessani totesin, ”merkittävän määrän” kynnys ylittyy teraisen kovalevyn kohdalla jo noin prosentin käyttöasteesta.

Tästä ei kuitenkaan suoraan seuraa se, että järkevin tapa kerätä tämä sinällään perusteltu hyvitysmaksu olisi lätkäistä ulkoisiin kovalevyihin, matkapuhelimiin tai mp3-soittimiin lisämaksu.

Osmo Soininvaara perustelee blogikirjoituksessaan varsin hyvin miksi hyvitysmaksujen kaltaiset pisteverot eivät ole kansantalouden kokonaisedun mukaisia:

Satunnaiset pisteverot ovat talousteoreettisesti erittäin huono verotusmuoto. Ajatelkaamme, että sotainvalidit saisivat oikeuden verottaa sinisiä villatakkeja, partiolaiset kumisaappaita ja suksivoiteista kerättäisiin erityisverolla rahaa syöpälapsille. Kuka näitä voisi vastustaa, siis sotainvalideja, partiolaisia ja syöpälapsia? Pisteverot kuitenkin vinouttavat käyttäytymistä. Vähemmän sinisiä villapuseroita ja enemmän sinisiä puuvillaisia puseroita tai punaisia villapuseroita. Enemmän kitkapohjasuksia voideltavien sijaan ja vähemmän kumisaappaita.

Tätä logiikkaa vastaan on täysin mahdotonta argumentoida järkevästi.

On täysin mahdollista, että Suomen valtio menettää kovalevyjen tai dvd-levyjen myynnin vähenemisen seurauksena enemmän verotuloja, kuin mikä hyvitysmaksu ko. tuotteista on. Tosiasioiden tunnistaminen olisi hyvä alku järkevämmälle linjaukselle – hyvitysmaksu on nykyisin efektiivisesti vero, ja se myös kannattaisi kerätä muun verotuksen mukana, ei lähes sattumanvaraisena pisteverona.

Sinällään surullista Oden hyvitysmaksukirjoituksissa on ollut asiavirheiden valtava määrä. Kysehän ei ole teostomaksusta, eikä hyvitysmaksua ole koskaan peritty videokameroista kuten Ode virheellisesti väitti. Ensimmäisessä kirjoituksessa myös hyvitysmaksujen luvut olivat aivan seinällään. Toivoisin hänen korjaavan nämä virheelliset tiedot vielä uudessa postauksessa. Oden kaltaisille luotetuilla blogaajille syntyy mielestäni jo ”oikean journalismin” kaltainen vaatimus faktojen paikkansapitävyydestä.

Lisäksi teknologian kehitys on joka tapauksessa niin nopeaa, että vaikka laitteita päivitettäisiin poliittisessa tyhjiössä joka vuosi, olisi korvauslista aina vähintään muutaman vuoden myöhässä. Eikö tekijänoikeusjärjestöjenkin kannattaisi ennemmin olla muutaman vuoden edellä kehitystä kuin jäljessä?

Viisainta ja myös kulttuurin tekijöiden edun mukaista olisi siirtää hyvitysmaksu valtion budjettiin. Jo vuosittaisen hyvitysmaksukeskustelun Teostolle aihettaman imago-tappion välttäminen olisi selkeästi positiivinen seuraus.

Lisäksi ESEK, AVEK, LUSES, Kopiosto ja muut hyvitysmaksuja apurahoina jakaneet tahot edustavat juuri sellaista kulttuuripolitiikkaa, jota toivoisin näkeväni Suomessa enemmänkin: vertaisarviointiin perustuvaa moniarvoista ja monipuolista tukitoimintaa – olisiko tässä nykyaikaisen freelanceriuteen pohjautuvan valtionosuusjärjestelmän perusta?

Kuvitelkaapa millainen olisi Suomen musiikkielämä, jos ESEK:llä olisi jaettavanaan 551 000 euron sijaan vaikkapa viisi miljoonaa vuosittain? Huh. Vau. Aah. Mä tulin just. Budjettiin siirrettyä tukea voitaisiin ajaa osana kulttuuripolittista kokonaispakettia, eikä vain laillisen kopioinnin kompensaationa.

Ja tuo viisi miljoonaa on vasta alle yksi kymmeneosa Kansallisoopperan budjetista.

Täysin vailla ennakkotapauksia hyvitysmaksu ei valtion budjetissa olisi. Itseasiassa se olisi yhä pieni tekijä verrattuna esim. maatalouden periaatteellisesti samankaltaisiin korvauksiin. Pelkästään suurpetojen aiheuttamia riistavahinkoja korvataan vuonna 2010 arviolta noin neljä miljoonaa euroa ja hirvieläinten aiheuttamien metsätuhojen korvaukset olivat vuonna 2009 arviolta noin 5,3 miljoonaa euroa. Sato- ja tulvavahingoista puhumattakaan.

Eivätkä yritystuetkaan ole Suomessa ennenkuulemattomia. Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus jakoi vuonna 2009 tukea yrityksille ja yliopistoille 579 miljoonaa euroa. Esim. nimeltämainitsematon puutteessa ja kurjuudessa elävä matkapuhelinjättimme sai apurahaa 9 630 879 euroa ja sen network-puoli vielä lisäksi nelisen miljoonaa. Nokia teki viime vuonna liikevoittoa vain rapiat 1 197 miljoonaa euroa. (Jotta kukaan ei unohtaisi, niin hyvitysmaksukertymähän oli viime vuonna kokonaiset 15 miljoonaa euroa eli suurin piirtein saman verran kuin mitä Nokia sai suoraa tukea valtiolta.)

Kyllä meillä Suomessa pitää olla rahaa rahoittaa kulttuurin tekijöitäkin edes muutamalla miljoonalla. Omasta kokemuksesta tiedän, että monet ESEK:n jakamista apurahoista toimivat kuin kulttuurin ”starttirahoina”, tuotekehitystukena, jonka avulla sisältöjä voidaan jalostaa ja tuotteistaa kansainvälisillekin markkoinoille, joilla ne sitten pärjäävät ihan markkinaehtoisesti.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten tekijänoikeudet eivät haittaa ketään, jos ne on ”piilotettu”. Kun tekijänoikeudet eivät ole suoraan loppukäyttäjän moraalin tai kukkaron äärellä, niitä ei tule edes ajatelleeksi. Tähän tulisi pyrkiä myös hyvitysmaksun kohdalla. Nykyinen käytäntö johtaa juuri päinvastaiseen ja kaikkien kannalta epätoivottavaan lopputulokseen.

huomioita kulttuuristrategian 2.0 luonnoksesta

Huomisessa kulttuurilautakunnan kokouksessa käsitellään kulttuuristrategiaa vuosille 2012-2017 ennen kuin se lähetetään lausuntokierrokselle. Blogipostauksena tämä on pitkä, toisteinen ja tylsä. En suosittele.

Edelliset vastaavat paperit, mm. Järn Donnerin johdalla valmisteltu ”Helsingin kulttuurin kehittämissuunnitelma 1991-1999” olivat erittäin vaikutusvaltaisia.

Useat komitean 127 toimenpide-ehdotuksista ovat toteutuneet ja monille jo suunnitetuille kulttuurihankkeille saatiin komitean suunnitelman kautta tukea.

—

Kaapelitehdas ja Lasipalatsi oli vuonna 1990 määritelty säilytettäviksi tiloiksi, jolloin kulttuurikomitea tuki niiden ottamista kulttuurikäyttöön. EU hyväksyi Lasipalatsin suunnitelmat osaksi Urban Pilot –ohjelmaa. Tämän myötä saatiin 2,7 milj. euroa Lasipalatsin entisöinti- ja sisältöhankkeisiin. Kaapelitehtaan käytön suunnittelu alkoi jo 1980-luvun lopulla. Kulttuurikomitean tuki taiteilijavetoiselle Kaapelitehdas-hankkeelle antoi kannatusta myös kaupungin hallinnossa.

Tätäkin paperia kannattaa siis tarkastella huolella. Tähän tullaan vetoamaan joka käänteessä tulevina vuosina…

Luonnoksen yleissävy on erinomainen ja politiikan suunta oikea. Joustavampi, moniarvoisempi, luovempi, hauskempi.

Koska valtion taiteen kentän avustaminen sitoo varat taideinstituutioiden lakisääteiseen tukeen, on Helsingin kaupungilla erityinen rooli vapaan kentän avustamisessa. Kunnallinen avustusjärjestelmä on valtion lakisääteistä järjestelmää joustavampi ja tärkeä kulttuurikentän kehityksen ja muutosten mahdollistaja. Uusien toimijoiden ja toimintamuotojen on vaikea päästä valtion lakisääteisen tuen piiriin.

Juuri näin. Samaa henkeä on monessa muussakin kohdassa.

Monitaiteisuus lisääntyy sekä yksittäisen taiteilijan toiminnassa että erilaisissa hankkeissa. Tämä asettaa uudistumisvaatimuksia tukijärjestelmille, jotka usein perustuvat taiteenalakohtaiseen jakoon.

Uudet taiteen alat ja taidemuodot näkyvät Suomessa ensimmäisenä Helsingissä. Täällä on paitsi muuta maata enemmän taiteilijoita myös laajempi yleisöpohja. Taiteen ja tieteen yhteiset kokeilut ovat keskeisiä uusien innovaatioiden syntymiselle. Taloudellisen taantuman aikana on riski, että tälle toiminnalle ei löydy riittävästi rahoitusta ja muita mahdollistavia tekijöitä.

Ja sitten huomioita. Ensin leipäteksti, jonka jälkeen toimenpide-ehdotukset. Pääpaino huomioissa toimenpide-ehdotuksissa.

KULTTURISTRATEGIA

Pikkunillitys sivu 13: Taiteen ja tieteen yhteiset kokeilut ovat keskeisiä
uusien innovaatioiden syntymiselle.

Innovaatio mainittu, mutta mitä ihmettä tämä tarkoittaa? En ymmärrä kyllä edes kontekstissaan. Luova talous, I presume.

3.1.3 Koulujen kulttuurisuunnitelma

Taidemuseo on aktivoitunut hienosti:

. Jatkossa tavoitteena on tuoda kaikki Helsingin peruskoululaiset kerran vuodessa opetussuunnitelmaa tukevalle vierailulle taidemuseoon.

Erinomaista, mutta miksei tässä osiossa ole mukana kaupunginteatteria ja kaupunginorkesteria? Tai konsertteja ylipäätään? Koulun konserttikeskuskin kannattaisi mainita. Jos tavoitteena on viedä ainakin ysiluokkalaiset taidemuseoon, niin miksei kasiluokkalaisia kaupunginorkesterin konserttiin ja seiskoja teatteriin? Tai vaikkapa lastentanssinäytöksiä suoraan kouluihin?

3.1.4 Lasten ja nuorten taiteen perusopetus

Helsinki vahvistaa yleisen oppimäärän asemaa. Yleisen oppimäärän opetus perustuu usein ryhmäopetukseen, joka on yhteisöllistä, edullisempaa ja useammille perheille mahdollista.

Iso peukku.

3.1.5 Nuorten kulttuuri Helsingissä.

Poistaisin lauseen: Teatterin musikaalituotannoissa annetaan nuorille mahdollisuus
työllistyä musiikkiteatterin alalla.

Onko tää nyt nimenomaan nuorisopolitiikkaa? Vähän outo.

3.2 Aikuisten kulttuuripalvelut

Kaupunginorkesteri tarjoaa kaupunkilaisille monipuolisia ja korkeatasoisia konserttielämyksiä.
Konserttitoiminnassaan se toimii yhteiskuntavastuullisesti tarjoamalla asukkaille mahdollisuuden nauttia elävästä musiikista ilman rajoitteita.

Mitä toi toinen lause tarkoittaa?

4.1 Tukea taiteelle

Kuntatasolla avustusjärjestelmän on pystyttävä reagoimaan uusiin ilmiöihin, otettava riskejä ja suunnattava toimintaa tarpeiden mukaan. Avustusten jakoperusteet ovat välineitä asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

Helsingissä on rakennettu sekä kaupungin että valtion toimesta uusia tiloja sekä otettu käyttöön vanhoja rakennuksia taiteelle ja taiteilijoille. Painotusta siirretään avustusjärjestelmän kehittämiseen siten, että esimerkiksi uusien alueiden tarvitsemat kulttuuripalvelut voidaan toteuttaa kumppanuushankkeina tukemalla yhteisöjä, jotka pystyvät tuottamaan halutun toiminnan oli se sitten tilahanke tai palvelu. Pääosa taiteen tukemiseen tarkoitetuista määrärahoista tulee käyttää sisältöihin eikä pysyviin rakenteisiin.

Iso iso peukku.

4.2. Taitelijoiden ja taiteen Helsinki

Koko osuus ennen Tanssia Iso iso iso peukku! Todella hyvä ja ajankohtainen analyysi!

Tanssi, elokuva, muotoilu, visuaaliset taiteet mun mielestä ok. Musiikki-osiossa pitäisi mainita musiikin vapaan kentän tanssin tapaan heikko asema. Esim.

Musiikin vapaan kentän perusrahoitus on pienimuotoista ja epäsäännöllistä niin valtiolta kuin kaupungilta. Rahoitusongelmat koskettavat niin korkeatasoista maailman, kansan- ja rytmimusiikkia kuin klassisen musiikin laitosjärjestelmien ulkopuolelle jääviä muotoja.

Stilistinen nillitys sivu 25: ”Sibelius-Akatemian musiikkikorkeakoulu”? Sibelius-Akatemia riittänee kun parin lauseen kuluttua mainitaan musiikkiyliopisto.

5.1 Uusien alueiden Helsinki

Nykyisen kaltaisia, kaupungin yksinomaisella vastuulla olevia alueellisia kulttuuritaloja ei enää suunnitella. Kaupungin kulttuuripalveluiden turvaaminen uusilla alueilla edellyttää avustusjärjestelmän resurssilisäystä, joka on kustannustehokkain tapa toimia.

Rohkea, mutta oikea linjaus.

5.2 Vanhojen tilojen kulttuurikäyttö

Helsinki on linjannut, että kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennuksien pääomavuokralle voidaan olla asettamatta tuottotavoitetta (ns. 0-salkku). Kun näin tehdään johdonmukaisesti, tilojen vuokraaminen kulttuurikentän toimijoille helpottuu. Samalla tyhjillä olevien tilojen väliaikainen kulttuurikäyttö (pop-up) mahdollistuu. Tämä edistää myös tilojen suojelua.

Justisa näin.

5.2.5 Tanssin talo

Kyllä.

5.3. Kulttuurin uudet tilat

Pitäisikö Tanssin talon olla ennemmin tämän alla?

5.3.3 Taidemuseo

Näkyvä ja kansainvälisesti houkutteleva ja
kunnianhimoisesti toteutettu kaupungin oma taidemuseo keskellä Helsinkiä on kaupungin visiota
toteuttava kokonaisuus. Uuden taidelaitoksen vertailukohtana voisi olla esimerkiksi Bilbao.

Bilbao? Tällä viitattaneen Gehryn piirtämään Guggenheimiin? Eikös meillä tuota ”wow-funktiota” edusta Kiasma?

Minä en kyllä aivan täysin ymmärrä, miksi keskustaan pitäisi saada vielä yksi taidemuseo lisää.

Omalla priorisointilistallani Tanssin talo nousee uuden taidemuseon edelle pääasiassa siksi, että vaikka Helsingin kaupungin taidemuseolla ei suurta yhtenäistä tilaa keskustassa olekaan, on keskustassa koko joukko erilaisia taidemuseoita. Esim. Töölönlahdelta alle 500m säteellä sijaitsevat niin Kiasma, Ateneum, Tennispalatsi, Taidehalli kuin Amoskin. Tanssille ei ole ainuttakaan omaa rakennusta, joka olisi suunniteltu sen ehdoilla. Pitäisi olla.

Onko vielä yhden ”taidepytingin” rakentaminen aivan ydinkeskustaan välttämätöntä? Mieleeni tulee heti Berliinistä Hamburger Bahnhof. Eikö esim. Vallilan varikot voisi olla toimiva sijainti? Keski-Pasila?

Entä voisiko kaupunginmuseolla olla jokin toinen toiminnallinen tavoite kuin esim. valtion museolaitoksilla Helsingissä?

Kansallisteatteri avasi juuri ”viidennen näyttämön” – kiertuenäyttämön, joka toimii laitoksissa ympäri maan. Voisiko Helsingin taidemuseolla olla ”kiertuemuseo”? Taidemuseo valtaisi väliaikaisesti, vaikkapa aina vuodeksi kerrallaan tyhjiä/puolityhjiä kiinteistöjä ympäri kaupungin. Eikö se just olis pirun siistiä, että jossain Roihuvuoressa, Jakomäessä, Pohjois-Haagassa, tai vaikka Alppilan varikoillakin voisi olla näyttelyitä? Väliaikaisuus ja muutos loisivat aivan uudenlaisia kontrasteja taiteellekin. Ja saavuttaisi aivan uutta yleisöä.

Jotenkin tää aina vain ”uusien tilojen” kautta kehittyminen tuntuu niin mielikuvituksettomalta. Eikö ole oikeasti mitään muuta keinoa edistää kuvataiteita Helsingissä? Jo se, että emme jaa apurahoja kuvataiteelle kuin joka kolmas vuosi on mielestäni tärkeämpi rahareikä kuin kymmenien miljoonien eurojen uudisrakennus.

Pääkaupunkiseudun kuntien, ainakin Helsingin ja Vantaan, yhdistyessä myös museotoiminnot yhdistyvät. En pitäisi ollenkaan tyhmänä ajatuksena rakentaa kunnon isoa taidemuseota vaikkapa Tikkurilaan.

Olen ymmärtänyt, että Kaupungin Taidemuseon Meilahden toimitila on epätyydyttävä – yleisö ei löydä syrjäiseen pussinperään ja tasakattoinen rakennus on homeessa. Jos Taidemuseo haluaa nimenomaan siitä eroon, niin eikö se kannattaisi sanoa sitten suoraan?

5.4. Vapaa ja avoin kaupunkitila

Periaatteessa ok. Näkisin mieluusti jonkin maininnan ”julistetolpista”. Täytyy yrittää muotoilla. Esim.

Sivu 38, toiseksi viimeinen kappale: voidaan toteuttaa digitaalisilla näytöillä (urban screens) ja luvallisilla ilmoitustauluilla.

KULTTUURISTRATEGIAN TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

LUKU 3. HYVINVOINTIA KULTTUURIPALVELUISTA LASTEN- JA NUORTENKULTTUURI HELSINGISSÄ

10. Taiteilijoiden työllistäminen taideopetuksessa
Helsingissä asuu merkittävä osa maan ammattitaiteilijoista, joille työllistyminen omalle alalle on osin vaikeaa. Laaditaan yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa työllistettäville taiteilijoille heidän omaan osaamiseensa perustuvia työsuunnitelmia, jotka toteutetaan mm. päiväkodeissa, kouluissa ja hoitolaitoksissa.

Tällä viitattaneen lähinnä kuvataiteilijoihin? Se kannattaisi mainita.

12. Peruskoululaiset taidemuseoon kouluajalla
Opetussuunnitelmaa tukevana ja visuaalista lukutaitoa sekä yleissivistystä edistävänä hankkeena toteutetaan hanke, jossa kaikki Helsingin peruskoululaiset vierailevat kerran lukuvuodessa maksutta opastetusti Helsingin taidemuseossa.

Erinomainen idea, mutta miksei myös tanssi-, teatteri tai musiikkiesitykseen ainakin kerran peruskouluaikana? Esim.:

xx. Peruskoululaiset kulttuurin pariin kouluajalla

Opetussuunnitelmaa tukevana ja yleissivistystä edistävänä hankkeena toteutetaan hanke, jossa kaikki Helsingin peruskoululaiset vierailevat ainakin kerran yläasteaikanaan tanssi, teatteri- ja musiikkiesityksessä.

15. Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä
Taiteen perusopetus on jaettu kahteen oppimäärään, yleiseen ja laajaan. Vahvistetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän toteutumista eri taideaineissa ja tavoitteena on saada taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä valtionosuuden piiriin.

Erinomainen!

AIKUISTEN KULTTUURIPALVELUT

Tässä osiossa on surullisen vähän ehdotuksia. Onko kaikki todellakin ok ja vain alueelliseti kattava kirjastoverkko ja työväenopistot tulee mainita? Tässä olisi ihan pirun siistiä olla vaikkapa Turun mallin mukainen ”kulttuuriresepti” -kokeilu.

Esim.

xx. Kulttuurireseptillä hyvinvointia kulttuurista

Toteutetaan uudella tavalla hyvinvointipalveluita ja kulttuuria yhdistävä kokeilu, jossa osa kunnallisten taidelaitosten lippusubventiosta jaetaan suoraan kuluttajille kulttuuriresepteinä eli kulttuuripalveluseteleinä.

Tää on sen verran radikaali ehdotus, että en oikein usko läpimenoon, mutta voihan sitä ehdottaa.

TAITEILIJOIDEN JA TAITEEN HELSINKI

26. Kaupungin kulttuuritoimijoiden kenttä muuttuu ja monipuolistuu jatkuvasti. Helsingin kulttuuripalveluita kehitetään joustavammaksi, jotta pystytään vastaamaan tähän haasteeseen. Tämä tehdään lisäämällä avustuksiin käytettävissä olevia määrärahoja.

27. Taiteen vapaan kentän kohdeavustukset
Laajennetaan kaupungin kohdeavustusjärjestelmää vapaan ja uudistuvan taiteen kentän ja kulttuuritoimijoiden toiminnan mahdollistamiseksi, esim. lisäämällä kolmivuotisia kehittämishankkeita.

erittäin ok. Näihin voi sitten tulevat vuodet vedota. :)

29. Alueellinen kulttuuritoiminta
Kehitetään kulttuurin avustusjärjestelmää siten, että kolmannella sektorilla on mahdollisuus tarjota kulttuuripalveluja eri kaupunginosissa esim. kulttuurikeskuksen omilla näyttämöillä.

erittäin ok.

36. Kansallisoopperan kanssa tehtävä yhteistyö
Hyödynnetään Suomen kansallisoopperan puitesopimukseen perustuvia yhteistyömuotoja nykyistä selkeästi paremmin. Erityistä huomiota kiinnitetään yleisöyhteistyöhön, yhteisöllisiin hankkeisiin sekä Alminsalin käyttöön.

Näin. Mielestäni tässä voisi vielä suoremmin sanoa, että seuraavaa sopimusta tehtäessä Almin salin käyttöä on avattava. Tai ”pyritään avaamaan”. Ihan miten vain.

Yleisesti luvun 4 esitykset ovat hyviä. Mitä siitä sitten puuttuu? No ainakin musiikin vapaa kenttä täysin ja teattereitakaan ei juuri mainita. Tai voihan ton kohdan 26. lukea siten, että sieltä sitten. Mieluusti näkisin kohdan 32. kaltaisen kohdan myös musiikista. Esim. seuraavasti:

xx. Musiikin
Musiikin laitosjärjestelmien ulkopuoliselle ammattimaiselle toiminnalle kehitetään tukimuoto.

Tällä hetkellähän laitosjärjestelmän ulkopuolista musiikkia tuetaan melko epämääräisesti. Esim. yksittäisiin konsertteihin ei voi saada mitään tukea. Tarvittavat summat ovat todella pieniä vaikuttavuuteen nähden!

ASUKKAIDEN HELSINKI

41. Alueellisten kulttuuritalojen uudistaminen
Vahvistetaan kulttuurikeskuksen alueellisten toimipaikkojen yhteyttä kaupunginosaansa helpottamalla tilojen käyttöä asukkaiden toimintaan ja tapahtumiin. Tämä edellyttää taloissa toimivien hallintokuntien välisen yhteistyön vahvistamista. Tehostetaan aluetalojen salien käyttöä antamalla ne mahdollisimman edullisesti eri taiteenalojen toimijoiden käyttöön.

Tähän mä haluaisin kyllä myös vähän organisaatiouudistusta. Esim. tämä edellyttää taloissa toimivien hallintokuntien välisen yhteistyön vahvistamista ja talojen organisaatioiden tarkastelua kokonaisuutena.

En tiedä miten se sanottaisiin strategiakielellä…

MONIMUOTOINEN HELSINKI

44. Erikieliset kulttuuripalvelut
Mahdollistetaan englanniksi ja muilla kielillä tapahtuvaa toimintaa ja harrastamista ja tiedotetaan monipuolisesti ja eri kielillä saatavilla olevasta tuesta (esim. avustukset, apurahat).

Onko se venäjä nyt sellainen mörkö, että sitä ei voida ääneen lausua? Mielestäni se on erityinen haaste, joka pitäisi sanoa ihan ääneen. Englannin nosto esille tuntuu hiukan oudolta. Eivätkö vaikkapa venäjän tai somalinkieliset teatteriesitykset ole jopa tarpeellisempia? Joku lause lisää? Esim.

xx. Erikielinen kulttuuritarjonta
Merkittävimmillä vähemmistökielillä tapahtuvaa kulttuuritarjontaa pyritään aktiivisesti edistämään esim. kansainvälisten vierailuesitysten muodossa.

VANHOJEN TILOJEN KULTTUURIKÄYTTÖ

49. Tilojen väliaikainen käyttö
Suunnitellaan olemassa olevien kaupungin hallinnoimien tilojen määräaikaista käyttöä luovien alojen toimijoille. Hyödynnetään kansainvälisiä esimerkkejä (Amsterdam, Pariisi ja Haag). Yleistyvä pop-up- käytäntö otetaan käyttöön myös kaupungin toiminnassa.

Loistavaa.

56. Tanssin talo
Toteutetaan Helsinkiin tanssin talo laajana yhteistyöhankkeena. Tilapäisjärjestelynä helpotetaan tanssin asemaa profiloimalla Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoaa entistä voimakkaammin tanssin talona. Stoa säilyttää alueellisen tehtävänsä ja kehittää palveluitaan tanssin hyväksi. Helsingin kaupunki voi tarkastella tanssin talon tilavaihtoehtoja uusien alueiden suunnittelun yhteydessä esim. alueiden vanhasta rakennuskannasta.

57. Fordin rakennus Tanssin taloksi
Hernesaaren vanhasta rakennuskannasta säilyy mm. Fordin rakennus, jonka soveltuvuutta esim. Tanssin talon tarpeisiin selvitetään.

Tavallaan hyvä, että Tanssin talo mainitaan jopa kahdesti. Siirtäisin silti ensimmäisen kohdan otsakkeen ”KULTTUURIN UUDET TILAT” alle, jotta ei tulisi vain sellaista mielikuvaa, että Tanssin talo voidaan toteuttaa vain vanhaan rakennukseen. Lisäksi en ole ihan varma kannattaako Stoaa mainita tässä kohdassa lainkaan, sehän on tavallaan ”jo päätetty” ja strategian leipätekstissä. Ja pelkkään Fordin taloonkaan ei kannattane ripustautua. Eli ehdottanen huomenna seuraavaa muotoilua:

57. Fordin rakennus Tanssin taloksi
Helsingin kaupunki voi tarkastella tanssin talon tilavaihtoehtoja uusien alueiden suunnittelun yhteydessä esim. alueiden vanhasta rakennuskannasta. Hyvänä esimerkkinä Hernesaaren vanhasta rakennuskannasta säilyvä ns. Fordin rakennus, jonka soveltuvuus Tanssin talon tarpeisiin selvitetään.

6x. Tanssin talo
Toteutetaan Helsinkiin kansainvälisen tason tanssin talo laajana yhteistyöhankkeena.

KULTTUURIN UUDET TILAT

61. Musiikkitalo
Musiikkitalo on Helsingin kaupunginorkesterin, Sibelius-Akatemian, ja Radion sinfoniaorkesterin yhteishanke. Varmistetaan, että uusi Musiikkitalo on kansainvälisesti merkittävä ja kaikille avoin konserttikeskus ja kohtauspaikka. Musiikkitalossa huomioidaan yleisötyön vaatima uusi pedagogis-taiteellinen osaaminen ja koulutus. Kolmen toimijan yhteinen mahdollistaa uusia toimintamalleja.

Kuten varmaankin blogia lukeneet ovat huomanneet, suhtaudun Musiikkitalon ”avoimmuuteen” ja ”uusiin toimintamalleihin” melko skeptisesti. Mielestäni moniarvoisuudesta tulisi lausua vielä suoremmin. Esim.

Varmistetaan, että Musiikkitalon ohjelmistopolitiikka on monipuolista ja moniarvoista.

63. Taidemuseo
Kootaan Helsingin taidemuseon eri toiminnot yhteen toimipaikkaan näyttelytiloineen kaupungin
ydinkeskustaan.

Tästä en nyt sitten ole ihan varma. Olen ymmärtänyt, että Meilahti on liian syrjässä ja lisäksi homeessa, joten jotain täytyy tehdä, mutta kaikki riippuu mittakaavasta. Jos, kuten leipätekstissä toivotaan, halutaan ”Bilbao”, niin minun on vaikea nähdä tätä hanketta toteutumassa, jolloin ehkä tiputtaisin sen jopa pois, jotta Tanssin talo priorisoituisi selkeästi. Jos taas tällä voidaan tarkoittaa esim. lisätilojen hankkimista Tennarin yhteyteen ja toimistotilojen keskittämistä johonkin välittömään läheisyyteen, niin silloin tää on varmaan ihan ok. Ehkä tää pitäisi siirtää ”VANHOJEN TILOJEN KULTTUURIKÄYTTÖ” -kohdan alle? Mieluusti näkisin kaupungin taidemuseon jalkautuvan moneen paikkaan.

Luvalliset graffitit ja muu katutaide
Jatketaan luvallisten graffitiaitojen pystyttämistä ja katutaide ja ympäristötaide nähdään osana
kaupunkikuvan elävöittämistä.

Tähän haluaisin kyllä lisäyksen julistetaiteesta. Esim.

Kehitetään luvallisia muotoja edistää elävää kaupunkikulttuuria esim. julisteita varten.

Yleisesti ottaen mielestäni melkoisen hyvä strategialuonnos tässä vaiheessa!

kklk 10/2010 16.11.2010

Noniin. Alkaahan niihin kokouksiin syntyä pituutta. Oletan tän venyvän. Sanottavaa lienee ja ehkä päästään äänestämäänkin. Esityslista ja julkiset liitteet löytyvät täältä.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Lausunto Töölön kirjaston hankesuunnitelmasta

ok.

Töölön kirjastoa perusparannetaan. Lausunnnon juju on siinä, että peruskorjauksen jälkeen, joka ei merkittävästi muuta toiminnallisuutta, mutta on vaativa kohteen arvon vuoksi, vuokra nousee 101k€ vuodessa 390k€:sta 491k€:oon. Lautakunta toivonee, että nousu otettaisiin kirjaston raamissa huomioon tulevissa budjeteissa (2012). Ehdotus on hyvä.

3 HelMet kirjastolle tehtävän perintäpalvelun hankinnan keskeyttäminen

ok. Tavallaan.

Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, miten tyhmiä asioita pääkaupunkiseudulla syntyy kuntien erillisyyden vuoksi.

Espoon kaupunki pyysi 3.5.2010 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjousta
HelMet -kirjaston perintäpalvelun hoitamisesta. Espoon kaupungin
hankintapalvelut järjesti tarjouskilpailun Helsingin, Espoon, Vantaan
sekä Kauniaisten kaupungin puolesta. Jokainen kaupunki teki oman
keskenään samansisältöisen päätöksen.

Tarjouspyynnössä pyrittiin täysin uudenlaiseen toimintatapaan, jossa
kaupunkien tahtotila oli toimia yhtenä perintäorganisaationa (HelMet –
kirjasto) niin, että yksi toimeksianto voisi muodostua yhden tai
useamman kirjaston samassa linjasiirrossa erääntyneistä aineistosta ja
asiakas saisi vain yhden perintäkirjeen ja yhden laskutuslisän,
riippumatta siitä, onko perinnässä oleva aineisto yhdestä vai
useammasta kirjastosta. Kaikki tilitystapahtumat tuli kuitenkin osoittaa
omistavan kaupunginkirjaston mukaan, laskutuslisää lukuun ottamatta.

Hankintapäätösten tekemisen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että
kaupunkien esittämä tahtotila ei ole toteutettavissa tarjouspyynnössä
esitetyn mukaisesti, koska toimintatapa tarjouspyynnössä edellytetyllä
tavalla toteutettaessa on lainsäädännön vastainen, johtuen siitä, että
vain julkisyhteisö joka on juridinen yksikkö voi toimia perijänä, ja
HelMet ei ole juridinen yksikkö.

/facepalm

Tää on vaan niin tyhmää. Että kun yritetään tehdä palveluita yli kuntarajojen siten, että se olisi asiakkaille mahdollisimman helppoa niin sitten törmätään tällaisiin. Ei voi mitään.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Savoy-teatterin salikaiutinjärjestelmän hankinta

Periaatteessa ihan ok. Laitteiden hinta on linjassa ja l’Acousticsit on hyvät vehkehet. Täytyy kuitenkin kysyä tosta prosessista ihan vaan sen takia että en itse ymmärrä.

Speksauksessa oli vaadittu frontfillejä, mutta Hedcom ja msonic olivat jättäneet (unohtaneet?) ne pois tarjouksestaan. Oliko tälle tekninen syy? Oliko esim. Nexon kaiuttimet teknisesti sellaiset, että frontfillejä ei olisi tarvittu? Lisäksi Hedcomin Nexo-tarjous oli muutamia tonneja Starliken tarjousta halvempi, joten periaatteessa siihen olisi frontfillit saanut ehkä samaan hintaan.

Eli ilmeisesti kyseessä on vain moka Hedcomin päässä ja homma on ns. voi voi. Pitäis lukea tarkemmin mitä pyydetään. On kuitenkin vähän tyhmää, että nyt sitten Soundatan kaaduttua ”kilpailutuksen” lopputulos on se, että on vain yksi vaihtoehto. Eikö ideana ollut juuri vertailu?

No, alla fall l’Acousticsit on varmasti hyvät ja hintakin on kohdallaan. Olishan noi d&b:t ollu kyl vielä siistimmät… Mutta myös kalliimmat. Homma hoituu noillakin.

3 Kulttuuripalveluiden osastopäällikön sijaisen valinta

Pekka Timonen siirtyi kulttuuritoimen johtajan pallilta WDC -johtajaksi, ja kulttuuripalveluiden osastopäällikkö Veikko Kunnas siirtyi vt. kulttuuritoimenjohtajaksi.

Nyt Veikolle tarvitaan sijainen. Vähän olin elätellyt toivoa, että sijaista ei valittaisi ja säästettäisiin johtajan palkan verran hallinnosta, mutta ilmeisesti töitä vaan on liikaa.

Sijaiseksi ehdotetaan Stoan nykyistä pomoa Paiju Tyrväistä. Paiju on pätevä ja tuntee kentän valmiiksi.

4 Lausunto Suomen romanipoliittisen ohjelman käyttöönotosta soveltuvin osin Helsingissä

ok.

Helsingissä Caisa on vastannut tarpeeseen esitellä vaihtuvien
näyttelyiden ja esitysten kautta eri kulttuurien taidetta. Tämän lisäksi
ehdotus, jonka romanien historian ja perinnekulttuurin esittelyn pitäisi
saada pysyvämmät puitteet olemassa olevan museon yhteyteen olisi
erittäin toivottavaa. Sama voisi koskea saamelaiskulttuuria. Pienet ja
hyvin suunnitellut pysyvät kokonaisuudet suomalaisten vähemmistöjen
historiasta olisivat hyvin toivottuja jo koulujen tulevan
kulttuurisuunnitelmankin osana.

5 Helsingin kaupungin kulttuuristrategia

Iso asia. Teen tästä oman postauksen vielä viikonlopun aikana. Olen nyt ehtinyt lukea prujun kerran läpi silmäillen ja kerran ajatuksella. Nyt pitäis varmaan vielä valmistella muutosesityksetkin huolella…

6 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

Ihan liian vähänhän tätä rahaa on tälle momentille. Carl-Johan Knifin ja Tanssin tiedotuskeskuksen kannattaisi ehkä, jos mahdollista, korvata ennemmin esiintyjille palkkiot, jos kaupunki tukee vain matkakuluja. Sama Kapsäkin koskee Kapsäkkiä – molemmat ovat ehdottomasti avustuskynnyksen ylittäviä. Nyt tätä rahaa vaan on tämän verran, joten matkatuki -rajoitus on ollut pakko tehdä.

7 Kohdeavustusten myöntäminen, 9. jako

ok.

8 Kulttuuri- ja taideyhteisöjen avustukset vuodelle 2011

ok.

Tämä on avustusjaoston hyväksymä pohja, johon olisin toki ollut mieluusti itse vaikuttamassa muutamien pienien viilausten kautta, mutta erittäin mielelläni äänestän tämän pohjan puolesta.

Kyseessä on nyt siis se avustuskohta, jossa päätetään mm. poliittisten kulttuurijärjestöjen tuista. Tästä on ollut puhetta aiemminkin. Nyt pohjaesitys 0€ on suorastaan erinomainen. Keskustelua käytäneen. Katotaan miten käy.

9 ArteFacto ry:n oikaisuvaatimus

ok.

kulttuuripolitiikan tulevaisuudesta

Haluan tehdä yhden asian täysin selväksi heti kärkeen: minä en vihaa tai halua ”ajaa alas” klassista musiikkia. Minä rakastan klassista musiikkia.

Kotona isäni levykokoelma sisälsi lähinnä klassista musiikkia ja vanhaa jazzia. Kasvoin Glenn Millerin, Sibeliuksen, Art Blakeyn ja Beethovenin tahtiin. Olin itseasiassa vielä ala-asteella niin pihalla nuorisomusiikin tuulista, että vein viattoman sinisilmäisesti levyraatiinkin mielimusiikkiani. Yllättäen Sabrinan ”Boys” voitti Stravinskyn Pulcinellan rökälenumeroin.

Kyllä, olin myös sietämättömän pikkuvanha ja näsäviisas. Toisin kuin nykyään…

HKO Finlandia-talossa, Photo by Blaine O'Neill (CC)

Olen saanut hienoja kokemuksia klassisesta musiikista myös esittävällä puolella. Keskimmäinen poikasopraano Mozartin Taikahuilussa Savonlinnan Oopperajuhlilla on yhä elävästi muistissa. Sibeliuksen Finlandian tai Toivo Kuulan mieskuoroteosten kajauttaminen YL:n riveissä oli käsittämättömän vahva kokemus.

Klassinen musiikki on minulle yhä tärkeää myös musiikin kuluttajana; ei ole pääsiäistä ilman Matteus-passiota ja Glenn Gouldin hyvinviritetty piano soi luureissa aina kun haluan todella keskittyä johonkin. Yninästä huolimatta teemojen kirkkaus vaan tuntuu ylittämättömältä. Käyn aika ajoin konserteissakin. Viimeksi Cafe Barockissa Allotriassa.

Toivon että Suomessa esitetään, luodaan ja kuunnellaan tulevaisuudessa yhä enemmän myös klassista musiikkia. Olen intohimoisesti musiikin ja kulttuurin puolella laiskuutta, sivistymättömyyttä, tyhmyyttä ja yleistä kulttuurivihamielisyyttä vastaan.

Siksi haluan pelastaa klassisen musiikin itseltään ja siinä sivussa edistää muiden musiikin lajien asemaa. Nykymenolla ei nimittäin pitkälle pötkitä. Maailmalta kuuluu ikäviä uutisia.

Hollanti:

Dutch prime minister Mark Rutte insists that the coalition government must save 200 million euros in the cultural field.

The government programme includes a controversial plan to scrap the subsidy to the Netherlands Broadcasting Music Centre, which would mean the end of the Radio Philharmonic Orchestra, the Radio Chamber Philharmonic, the Netherlands Radio Choir and the Metropole Orchestra.

Iso-Britannia:

ACE’s budget is being cut by £100m between 2011 and 2015 as part of the government’s Spending Review.

Regularly-funded bodies will be subject to cuts of 15% in real terms across the four years.

The body’s fund which supports touring and audience development, is to be cut by 64%.

Detroit, USA:

Members of the Detroit Symphony Orchestra have gone on strike over a substantial pay cut, raising doubts about several scheduled performances, including this Friday’s season opener.

The musicians walked out Monday morning, saying they would not agree to a 33 percent pay cut. They had countered with a 22 percent salary reduction

Ruotsi:

Concerts Sweden will be terminated definitely on 1 January 2011, in accordance with the decision made by the Swedish Parliament and the Swedish Government.

Mutta Suomessa ei ole syytä huoleen? Meillähän kulttuurin määrärahat senkun nousevat.

Teatterit saavat varsinaiseen teatteritoimintaan liki 55 miljoonaa euroa, mikä on noin 890 000 euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Orkestereille valtionosuutta jaettiin noin 20,9 miljoonaa euroa, lähes 330 000 euroa tämänvuotista enemmän.

Myös kevyempi musiikki saa tukea, kun Riku Niemi Orchestra RNO hyväksyttiin uutena orkesterina valtionosuuden piiriin. Edellisen kerran valtionosuuden piiriin on otettu uusi orkesteri vuonna 2006.

Onnea Rikulle. Mutta taidelaitoskentän rakenteelliset ongelmat eivät pelkällä lisärahoituksella poistu – vääjämättömät muutokset vain viivästyvät muutamalla vuodella.

Perussyy on tiedossa.

Väestöllinen huoltosuhde 1950-2009 ja ennuste 2010-2050

Jyväskylän kaupunginorkesterin yleisörakenteesta on tehty vuonna tutkimukset vuonna 1990 ja 2009. Tutkimuksesta selviää monia mielenkiintoisia asioita.

Tuloksista on kuitenkin nähtävissä, että ero tutkimusten välillä on huikea. Vuonna 2009 peräti 61 prosenttia yleisöstä oli syntynyt vuonna 1955 tai aikaisemmin, eli oli samana vuonna täyttämässä 54 vuotta tai enemmän. Vastaavasti 34-53 ikävuoden haarukkaan mahtui vuonna 2009 konserttiyleisöstä 20 prosenttia 30-49-vuotiaiden muodostaessa vuonna 1989 peräti 41 prosenttia yleisöstä.

Tutkimusten tuloksista on siis nähtävissä, että jyväskyläläinen konserttiyleisö on nykyään huomattavasti iäkkäämpää kuin vuonna 1989. Saattaa olla, että merkittävä osa yleisöstä on pysynyt uskollisena Jyväskylä Sinfonialle ja yleisössä on edelleen samoja henkilöitä kuin 20 vuotta sitten. Suurimmat ikäryhmät näyttävät nimittäin siirtyneen iässä saman 20 vuotta ylöspäin. Nuorempien kuulijoiden kohdalla tilanne ei kuitenkaan valitettavasti ole sama, vaan nykyään nuoria kuulijoita on huomattavasti vähemmän.

Klassisen musiikin yleisö siis ikääntyy ja vähenee ”luonnollisen poistuman” kautta. Samanaikaisesti (samaisen) ikääntyvän väestöryhmän terveydenhoitokulut kasvavat ja huoltosuhde heikkenee.

Yhtälö on mahdoton. Britannian ja Hollannin kaltaiset, tai jopa rajummat leikkaukset ovat vain ajan kysymys.

Tottakai leikkaaminen aloitetaan ensin harkinnanvaraisista avustuksista. Eli niistä, mistä muu kuin laitoskulttuuri saa tukensa. Sitten seuraavana tapetaan pienet maakuntaorkesterit ja teatterit: Joensuu, Mikkeli, Savonlinna jne. Jossain vaiheessa Yle sitten toteaa ettei se enää tarvitse Radion sinfoniaorkesteria kun muuallakin Euroopassa radio-orkesterit on lakkautettu.

Säästyneet rahat käytetään terveydenhuoltoon, euroakaan ei tihku muille muille musiikinlajeille tai esim. tanssille. Lopputuloksena Suomi 2030 ei ole enää ”klassisen musiikin suurvalta” eikä muutakaan kulttuuria tueta nykyistä paremmin. Ooppera säilyy Töölönlahdella ja sinfikset muutamissa isoimmissa kaupungissa (Helsinki, Tampere, Turku). Kaupunginteatterit pysyvät pystyssä enää yli 80 000 ihmisen kunnissa. Muualla ei kulttuuria ole tarjolla muuten kuin markkinaehtoisesti.

Melkoinen dystopia.

Missä sitten on vika? Klassisessa musiikissako? Ei. Sen edustamat eurooppalaisen sivistyksen ja kauneuden arvot ovat mielestäni ikuisia. Beethoven on yhtä päräyttävää musaa 2150 kuin 1950 tai 1850. Onko syy sitten klassisissa muusikoissa? Ei. Ainakin tuntemani klassiset muusikot ovat motivoituneita, äärimmäisen taitavia ja muutakin musiikkia kuin klassista arvostavia.

Vika on klassisen musiikin tukijärjestelmässä, joka luo tehottomia ja helposti jähmeitä rakenteita. Järjestelmän kivijalka on 60- ja 70-lukujen kulttuuripolitiikassa, jolloin ainoaksi keinoksi nähtiin valtion tai kunnan rooli sisältöjen tuottajana. Tämä ei enää nykyään ole välttämätöntä. Parempia malleja on olemassa. Klassinen orkesterimusiikki suojasi itsensä niin täydellisesti yleisöltä ja muuttuvalta maailmalta, että se jäi menneeseen.

Tulevaan muutokseen kannattaisi valmistautua. Jos muutos nähdään positiivisena ja myös klassisen musiikin kenttää tervehdyttävänä voimana, niin silloin uudistuksia voidaan ohjata. Kaoottisen romahduksen sijaan voitaisiin saada hallittu rakennemuutos, jonka jälkeen koko suomalainen kulttuurielämä ja konserttitarjonta esittävän taiteen lajista riippumatta olisi nykyistä kattavampaa, laadukkaampaa ja vaikuttavampaa.

Valitettavasti kulttuurimyönteisen ja hallitun vaihtoehdon todennäköisyys lienee pienempi kuin kulttuurivihamielisen ja kaoottisen. Minua pelottaa.

hei me säästetään

Rahvaanmusiikin Kerho Tampereella on jo yli kymmenen vuotta järjestänyt Telakka-teatteriravintolassa meille kansanmuusikoille harvinaista herkkua; säännöllistä klubi-toimintaa. Eihän sieltä isoja liksoja ole koskaan saanut, mutta onhan se kiva että edes jossain on kansanmusiikkia kuultavissa! Tampereen kaupunkikin muistaa arvokasta toimintaa antamalla yhdistykselle toiminta-avustusta 1000€ vuodessa. Viime vuonna avustuksen yhteydessä tosin oli ehto:

”avustuksen saaja sitoutuu allekirjoituksellaan palauttamaan jo maksetut avustukset, mikäli avustussummat pienenevät muutoksenhaun tai kaupunginvaltuuston myöhemmin keväällä päättämän säästösuunnitelman vuoksi.”

Eli tuki per klubi oli siis Tampereen kaupungin talousarvion (1,1 miljardia €) romahduttavat 125€. Per klubi.

Riku Kettunen harkitsee seuraavaa säveltä Rahvaanmusiikin pyörteissä.

Joensuussa Mahti ry. järjestää klubeja ja Hippa-festivaalia. Laskeskelivat vuosien aikana organisoineensa noin sata keikkaa. Hakivat tänä vuonna toimintaansa varten 5000€ avustusta Joensuun kaupungilta ja maakuntahallinnolta suurinpiirtein saman verran. Saivat kaupungilta 2000€ ja maakuntahallinnolta 0€. Kuulemma ei ole riittävän innovatiivista jos järjestää vuosittain samoja tapahtumia. Toisaalta taas opetusministeriöstä voi hakea rahoitusta vasta kun toimintaa on ollut noin viiden vuoden ajan. Saanko esitellä; vasen käsi – oikea käsi, oikea käsi – vasen käsi.

Vapaaehtoispohjalta toimivat aktiivit maksoivat sitten festivaalin tappiot omasta pussistaan. Keittiöremontti jäi kuulemma tekemättä. Toivovat saavansa joskus tulevaisuudessa tukea, jolla tappioita voi paikkailla.

Kuopiossa paikallinen jazz- ja blues ry., joka oli tavannut saada kaupungilta 8500€ tappiontakauksen mm. Jazzliiton kiertuekeikkojen järjestämistä varten, ei saanut sitä enää tänä vuonna. Ei euroakaan. Jazzliiton (, jota valtio tukee) vahvasti subventoimat kiertuekeikat ovat vaakalaudalla Kuopiossa.

Samanaikaisesti Tampereen kaupunginorkesterin julkinen tuki oli yli kuusi miljoonaa euroa, Joensuun kaupunginorkesterin noin kaksi miljoonaa (89,2€ per kuulija) ja Kuopion kaupunginorkesterin noin kolme miljoonaa euroa vuodessa (68,1€ per kuulija).

Mutta toki se säästäminen kannattaa aloittaa noista hiluista.

No ei tietenkään kannata. Ei missään nimessä. Erityisesti tuo Kuopion leikkaus on niin syvää, syvää urpoutta että en sanotuksi saa.

Miksi sitten säästäminen aina aloitetaan näistä suhteellisesti äärimmäisen tehokkaasti käytetyistä rahoista? Siksi, että niistä säästäminen on helpompaa tai ylipäätään mahdollista.

Helpompaa se on monestakin syystä. Ensinnäkin laitoksien kuluista suurin osa on henkilöstökuluja ja sellaista poliitikkoa (tai virkamiestä) ei ole keksittykään, joka ehdon tahdoin haluaisi profiloitua henkilökuntaa vähentävänä. Etenkään ennen vaaleja.

Toiseksi valtion kulttuurituki jaetaan reunaehdoilla, joiden mukaan lähestulkoon ainoa mahdollisuus avustukselle on työllistää ihmisiä kuukausipalkkaisiin laitoksiin. Ja kuntataloudellisesti se on itse asiassa kannattavaakin – taidelaitoksia kun voi ajatella myös ikuisina elvytyslaitoksina.

Kolmas ongelma on se, että harkinnanvaraisten apurahojen piirissä ei ole sellaista lobbauskoneistoa, joka esim. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:llä on.

Tästä syystä olen sekä kulttuurilautakunnassa että lautakunnan avustusjaostossa pitänyt harkinnanvaraisten avustusten (mm. kohdeavustukset) puolta osittain kulttuurilaitosten avustusten kustannuksella.

Helpointa tulevien vuosien leikkaukset olisi ottaa harkinnanvaraisista. Samalla se olisi kulttuurin kentällä tuhoisinta ja iskisi rajuimmin niihin tekijöihin, joiden toiminta on jo entuudestaan aliresurssoitua. Esim. vapaalla teatterikentällä jopa 60% työstä on palkatonta.

Maailma on muuttunut ja sekä kulttuurin tukijärjestelmien, tuotantomallien että tuettavien sisältöjen tulee muuttua sen mukana.

tanssin kenttä kulttuurilautakunnan vieraana

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta sai tänään ensi käden tietoa tanssin kentältä.

Paikalla oli ”kahta porukkaa”; tanssin perusopetuksen puolestapuhujia helsinkiläisistä tanssikouluista (Taina Schorin-Keltto, Leila Sillantaka, Piija Pessi-Rinta) ja Tanssin talo -työryhmän jäseniä (Alpo Aaltokoski, Sanna Rekola, Iiris Autio, Hannu Hyttinen, Raija Ojala). Lautakuntalaisista paikalla olivat Johanna Sydänmaa, Heidi Ekholm-Talas, Aleksi Päiväläinen, Risto Kolanen, Alina Mänttäri-Butler, Lasse Liemola ja allekirjoittanut. Lautakunnan puheenjohtaja Sumuvuori oli estynyt eduskunnan ydinvoima-keskustelun vuoksi.

Kulttuurikeskuksen kokoushuone tapaamisen jälkeen. Kaffit ja mehut on juotu. Etualalla lautakunnan sihteeri Sara Kuusi.

Ensin keskusteltiin tanssin perusopetuksen tilanteesta. Sain vastauksia muutamiin aiemmassa blogauksessani esittämiini kysymyksiin.

Footlightin johtaja Taina Schorin-Keltto tiesi kertoa 62% oppilaistaan käyvän tunneilla yli kolme kertaa viikossa. Oppilaita on noin 2000 kpl. Ja että pidemmälle edistyneet voivat käydä tunneilla todellakin jopa viisi-kuusi kertaa viikossa. Lukukausikustannus on tuolloin kyllä melkoinen. Ja itseasiassa tässä valossa aiemmin postaamani lukukausimaksujen taulukko on melkoisen irrelevantti: jos 38% joukosta, jotka käyvät tunneilla vain 1-2 kertaa viikossa laskee pienet lapset (7-10 vuotiaat) pois, ei jäljelle kovin montaa jää.

Footlightin ja Helsingin tanssiopiston johtajien mukaan myös vapaaoppilaspaikkoja jaetaan. Schorin-Kelton mukaan usein silloin jos perheissä on useampia lapsia, jotka harrastavat tanssia, niin joku lapsista pääsee ”vapaaoppilaaksi”. Tällaisen tuen perusteet kyllä pitäisi olla hiukan selkeämmät ja avoimet.

Opettajia näillä kahdella laitoksella on noin 100, joten he ovat merkittävä työllistäjä.

Tanssin perusopetuksen alueellisen tarjonnan ongelmiin en oikein saanut kunnollista vastausta. Ainakaan matalampi osallistuminen taiteen perusopetukseen koillis-Helsingissä ei johdu siitä, että lapset olisivat vain yleisesti ”passiivisempia”. Pidän erinomaisena Helsingin Tanssiopiston linjausta siitä, että alkeisopetusta (ikäänkuin matalampi kynnys) järjestetään ympäri kaupunkia. Kun tuista päätetään, haluan ehdottomasti pisteyttää kriteerejä siten, että koillis- ja itä-Helsinkiin suuntautuvaa opetusta tuetaan enemmän.

Lähiöihinkin rantautuvaa taiteen perusopetusta helpottaisi huomattavasti, jos sisäisen vuokrauksen älyttömimmistä käytännöistä päästäisiin eroon. Blogaan tästä aiheesta piakkoin erikseen.

Keskustelun aikana totesimme että lautakunnalla on vahva tahto ja toive saattaa myös tanssin perusopetus kaupungin (ja sitä kautta toivottavasti valtion) tuen piiriin. Konkreettisia summia käsittelemme varmaankin seuraavassa kokouksessa 18.5..

Tilanne on vaikea. Kuten varmaankin tätä blogia lukevat tietävät, kaupungin raamikuri on tiukkaa ja seuraavat kolme budjettia ovat miinusmerkkisiä. Jos avustusten piiriin tuodaan uusia ruokittavia, jostain täytyy vastaavasti leikata. Raamin päälle ei rahoitusta ole luvassa. Nyt tosin puhutaan pähkinöistä. Toivoa kai voi. Onnistunutta lobbausta tanssin toimijoiden puolelta joka tapauksessa.

Sitä, mistä sitten leikataan, ei kukaan tässä tapaamisessa halunnut puhua. Käytännössä tulemme siis leikkaamaan musiikin perusopetuksesta, jos lisärahoitusta ei tule. Liian halpaa ei musiikinkaan perusopetus Helsingissä ole, joten päätös on todella vaikea. Mutta ehkä nyt on aika tanssille. Tilanne on kieltämättä eriarvoinen. Nollasummapeli on vaan niin pirun ikävää.

Tilakysymyksissä nousi heti esille muutamia jakolinjoja: ammattitaiteilijoiden työtilakysymykset eivät ratkea pelkillä harjoitussalien hyppytunteja rukkaamalla.

Iiris Autio oli myös kerännyt Helsingin tanssille ja teattereille jakamat talousarvioavustukset samalle paperille. Luvuista kävi kyllä hyvin ilmi se tosiseikka, että tanssin tuet laahaavat teatterin perässä. Käsittelemme tänä keväänä myös teattereiden tukipalettia. Lisää aiheesta siis myöhemmin.

Huomasin myös että nuorisoseura Katrilli saa kaupungilta ”tanssi”-momentilta 3000€ ja Seurasaaren kansantanssijat 2500€. Vaikka kansantanssin ystävä olenkin, niin kyllä nämä tuet hiukan ihmetyttävät. Ainakin ne ovat väärässä seurassa, jos samassa kohdassa on mm. Tsuumi ja Tommi Kitti Company. Ja mm. Karttunen Kollektiv, Petri Kekoni ja Kiltit ihmiset (Jenni Kivelä) eivät saa lainkaan kaupungin toiminta-avustusta.

Ehkäpä ko. kansantanssiryhmien luontevampi paikka olisi kohdeavustuksien joukossa. Harrastajien tuet eivät kuulu samaan paikkaan ammattilaisryhmien kanssa. Lisäksi on hyvä miettiä sitäkin, olisiko tuo 5500€ kansantanssille ”paremmin sijoitettu” esim. Tanssiryhmä Tsuumin tukien lisäyksenä.

Perusopetus keskustelu velloi niin pitkään, että Tanssin talo -keskusteluun ei oikein kunnolla päästy. Tanssin talo -työryhmän edustajat tapaavat ensi viikolla kulttuurikeskuksen johtoa ja varmaankin johto sitten raportoi meille. Toivottavasti työryhmä saa mahdollisimman pian toimintamallin ehdotuksen valmiiksi, jotta voisimme edistää talohanketta vielä tällä valtuustokaudella!

Paikalla ollut kaupunginsihteeri Hannu Hyttinen kyseli oliko Tanssin talo selvitys koskaan edennyt kaupunginhallitukseen saakka. Me lautakuntalaiset emme osanneet kysymykseen vastata ja kulttuuripolitiikasta vastaava Marianna Kajantie ei valitettavasti ollut paikalla. Toivottavasti tuore kaupunginsihteeri vie selvitystä eteenpäin, sillä sen sisältö on relevanttia.

Selvitys tanssitaiteilijoiden työ- ja esiintymistiloista Helsingissä on yhä ajankohtainen ja tärkeää luettavaa. Siinä esitellään mm. viisi konkreettista tilavaihtoehtoa. Muutaman kohdalta ”juna on jo mennyt”, mutta monet ovat vielä toteuttamiskelpoisia. Oma suosikkini tästä joukosta näin fiilispohjaisesti olisi Pasilan Konepaja-alue, jossa olisi tilallisia resursseja ja olen digannut hirveän paljon erilaisista vanhaa teollisuuskantaa hyväksikäyttävistä kulttuurirakennuksista. Hyvä esimerkki esim. Verkatehdas Hämeenlinnassa. Lisäksi kulkuyhteydet ovat kunnossa (9, Pasila, Sturenkatu).

Toivottavasti konkreettista Tanssin taloa kehiteltäessä pidetään jatkuvasti oman pytingin rinnalla myös ”sateenvarjomallin” mukaista yleistä tilojen hallintaa. Vaikka saisimmekin Pasilaan Tanssin talon, niin sen rinnalla kannattaisi mielestäni ajaa myös Almin salin saattamista esityskäyttöön ja vierailuteatteritiloja Musiikkitalon eteen mahdollisesti syntyvään Railoon.

berndt arell on oikeassa ja väärässä

Kirjoitin tämän blogauksen jo viime kesäkuussa, mutta jätin sen silloin julkaisematta. Osittain siitä syystä että kirjoituksessa esitän laskelmia, jotka on pääosin vetäisty ”hatusta”, mutta tiedän oikean suuntaisiksi. Olisi mukavaa olla aina eksakti. Lisäksi kirjoitus on melkoisen poleeminen ”kiistakirjoitus”. Tästä ei kaikki varmastikaan tykkää.

Eilisten kymppiuutisten kulttuuriuutinen ”Suomen klassinen musiikki romahtamassa” sisälsi kuitenkin niin monta päätöntä yleistystä, että aiemmin hyllyttämäni kirjoitus tuli mieleeni.

Tämä blogaus ei ole suora vastine Maikkarin jutun väitteille, mutta saman aihepiirin ympärillä pyöritään. On aivan käsittämätöntä miten sokeita osa klassisen orkesterilaitoksen piirissä toimivista muusikoista on muiden musiikinlajien arvolle ja taloudelliselle asemalle maassamme.

Marie Antoinetten teatteri Versaillesissa.

HS uutisoi muutama kuukausi takaperin Kiasman ja taiteen keskustoimikunnan johtajan Berndt Arellin blogauksen valtion tuottavuusohjelmasta. Sinällään erittäin hyvästä ja asiapitoisesta artikkelista pomppasi silmiini kappale:

Kun taideorganisaatioihin sovelletaan tuottavuusohjelman tapaisia järjestelmiä unohdetaan usein se tosiasia, että taide ja sen tuottaminen eivät muutu samaa tahtia ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Teknologisia edistysaskeleita voi vain harvoin käyttää tehostamaan taideorganisaation toimintaa; ihmisten työpanosta voi harvoin korvata tekniikalla. Mozartin sinfonian soittamiseen tarvitaan edelleen sama määrä muusikoita, kuin sen säveltämisen aikoihin. Muun muassa tästä syystä ei työn niin sanottu tehostaminen onnistu taideorganisaatioissa kivuttomasti.

Berndt on oikeassa ja väärässä. Oikeassa hän on toki siinä, että sinfonian soittamiseen tarvitaan yhä koko joukko erittäin taitavia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä. Ja että valtion tuottavuusohjelman sokea juustohöylä on vain yksinkertaisesti huonoa johtamista.

Väärässä hän on siinä, etteikö kulttuurin ja musiikin kokonaisjärjestelmässä olisi tehostamisen varaa.

Suomalainen orkesterilaitos on poikkeus koko maailmassa. Voimme toki ylpeänä esitellä maailman kattavinta klassisen musiikin orkestereiden järjestelmää, mutta ainoa mahdollinen tapa järjestää kulttuuritarjontaa se ei ole.

Miten ”tehokkuutta” sitten voitaisiin nostaa?

Helppo ja liioitellun yksinkertainen esimerkki olisi soitattamalla samaa ohjelmistoa enemmän. Usein harjoitettu ohjelmisto esitetään vain kerran. Esim. Lontoossa sinfoniaorkesterit soittavat saman konsertin useina peräkkäisinä päivinä. Täysin vierasta klassisen musiikin maailmalle tällainen tuotantotapa ei siis olisi. Suomessa vaan ei väkeä riitä yhdessä kaupungissa usealle illalle.

Mutta miksi vaikkapa Espoossa, Tampereella, Lahdessa ja Turussa on kaikissa omat sinfoniaorkesterit? Eikö yksi ja sama kiertävä orkesteri voisi soittaa saman ohjelmiston peräkkäisinä päivinä neljässä kaupungissa? Tehokkuus nousisi orkesterin kuljetus- ja majoituskustannukset mukaanlukienkin mahdollisesti useita satoja prosentteja.

Tehokkuuden lisääminen nykyisen järjestelmän puitteissa rakenteita muuttamatta on erittäin vaikeaa. Radikaalin muutoksen tarve tulee kuitenkin hyvin ilmi vertaamalla nykyistä tilannetta vaihtoehtoiseen malliin valtakunnallisen musiikkitarjonnan järjestämisestä.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Mikkeli, männävuotisen ”orkesterijupakan” kotikaupunki. Mikkelin kaupunginorkesterin vuotuinen budjetti (VOS(37%)+kaupungin osuus) on yhteensä noin 800 000€.

Mitä tuolla rahalla saadaan?

12 vakituisessa toimessa olevaa jousisoittajaa, kaksi toimistotyöntekijää ja 20-25 kausikorttikonserttia kuntalaisille. Yhden konsertin hinnaksi tulee näin ollen suurinpiirtein 32000-40000€. (Mikkelin orkesteri konsertoi kokonaisuudessaan yritys- yms. tilaisuudet mukaan lukien noin 50 kertaa vuodessa, mutta yritystilaisuudet eivät liene se syy miksi orkesteri on alunperin perustettu. Ja lisäksi silloinkin yhden konsertin hinnaksi tulee noin 16000€.)

Uskallan väittää, että toisin sijoittamalla, tällä samalla rahalla saataisiin Mikkeliin selvästi laajempaa ja jopa korkeatasoisempaa musiikki- ja kulttuuritarjontaa.

Mitä ”freelance” -toiminta maksaa tilaajalle Suomessa? (Arviot omiani.)

Kamarimusiikkiyhtye (esim. jousikvartetti):	3000-10000€
Jazzyhtye:	2000-6000€
Kansanmusiikkiyhtye:	2000€-6000€
”Popyhtye”:	2000€-8000€
Nykysirkusesitys:	4000€-10000€
Tanssiesitys:	1500€-20000€
Kamariorkesteri tai kuoro	10000€-40000€
Sinfoniaorkesteri	100000€-200000€

Hintahaitareiden alapää on esim. nuoria nälkäisiä tekijöitä, jotka lähtevät keikalle hiukan halvemmallakin, yläpää taas vastaavasti establisoituneita kansainvälisen tason artisteja. Tiedän kokemuksesta, että esim. kuuluisimmat ruotsalaiset kamubändit maksavat suurinpiirtein 5000€ kuluineen.

Jos siis olisin Mikkelin kulttuuridiktaattori ja käytettävissäni olisi nykyisen orkesteribudjetin kokoinen summa euroja, tilaisin kuntalaisten iloksi vuoden aikana esimerkiksi:

Tapahtumalaji	Kustannus	Tapahtumia
Kamu ala	10 000,00€	5
Kamu ylä	24 000,00€	4
Jazz ala	10 000,00€	5
Jazz ylä	24 000,00€	4
Pop ala	10 000,00€	5
Pop ylä	32 000,00€	4
Nykysirkus ala	20 000,00€	5
Nykysirkus ylä	40 000,00€	4
Tanssi ala	7 500,00€	5
Tanssi ylä	100 000,00€	4
Kamarimusiikkikokoonpano ala	15 000,00€	5
Kamarimusiikkikokoonpano ylä	40 000,00€	4
Kamariorkesteri ala	50 000,00€	5
Kamariorkesteri ylä	160 000,00€	4
Sinfoniaorkesteri ala	100 000,00€	1
Sinfoniaorkesteri ylä	200 000,00€	1
Yhteensä:	842 500,00€	65

9 kansanmusiikkikonserttia, 9 jazzkonserttia, 9 popkonserttia, 9 nykysirkusesitystä, 9 tanssiesitystä, 9 kamarimusiikkikokoonpanoa, 9 kamariorkesteria ja muutama sinfoniakonserttikin. Eli suurin piirtein kaksi tapahtumaa per viikko konserttikausien ajan. Ja tämä erittäin suurpiirteisesti arvioiden.

Mikkeliläiset voisivat siis saada samalla rahalla enemmän, korkeatasoisempia ja monipuolisempia kulttuuritapahtumia kuntaansa. Uskoisin klassisen musiikinkin ystävien olevan tyytyväisempiä hahmotelmaani kuin nykytilanteeseen. Kuka ylipäätään jaksaa kuunnella viikosta toiseen saman pienen kokoonpanon konsertteja? En minä ainakaan.

”Freelance-pohjainen” tarjonta antaa mahdollisuuden myös erilaisille klassisen musiikin lajeille. Miten on Mikkelin modernin musiikin, vanhan musiikin, kuorokonserttien tai vaikkapa puupuhallinmusiikin tarjonnan laita tällä hetkellä? Hiljaista lienee.

Jos tilaajalähtöinen tukijärjestelmä olisi kuntien kulttuurituotannon perusmalli syntyisi Suomeen kulttuurituottajien markkinat, joista kuntien kulttuuritoimesta vastaavat sitten tilaisivat esityksiä. Käytännössä tämä tarkoittaisi vakituista ja laajaa kiertuetoimintaa. Vaikutukset voisivat olla yllättäviäkin, esim. korkeatasoiset, mutta helppojen lokeroiden ulkopuolelle sijoittuvat teokset pääsisivät vihdoinkin tukien piiriin.

Toisaalta järjestelmä antaisi myös kunnille mahdollisuuden profiloitua. Miksei vaikkappa Seinäjoella voisi olla usein erilaisia tango-yhtyeitä keikalla? Voisiko Turku luoda mainetta nykysirkuskaupunkina tai Oulu tanssin tyyssijana? Onko yhden muotin sovittava kaikille? Mikäänhän ei estäisi Lahtea keskittymästä Sinfoniaansa ja Kokkolaa tunnetusti laadukkaaseen Keski-Pohjanmaan kamariorkesteriin.

Tärkein ero nykyisen järjestelmän ja luonnokseni välillä on järjestelmän peruslähtökohta. Onko tarkoituksena tuottaa monipuolista kulttuuritarjontaa vai tarjota pysyviä kuukausipalkkaisia virkoja muusikoille? Onko kunta tilaaja vai tuottaja? Luodaanko rakenteita vai sisältöjä?

Klassisen musiikin suhteelliselle asemalle ja klassisten muusikoiden toimeentulon säännöllisyydelle ehdotukseni on tietysti heikennys. Mutta onko nykyinen järjestelmä todellakin niin ainutlaatuisen fantastinen, että se kannattaa säilyttää hinnalla millä hyvänsä? Miksei valtio tunnu olevan lainkaan huolissaan jazz-, pop ja kansanmuusikoiden toimeentulosta? Tanssijoista ja sirkustaiteiljoista puhumattakaan.

Suomalainen orkesteri- (ja teatterilaitoksen) raskaus ja sisältö ilmentää syntyaikansa yhteiskunnallista ideologiaa. 1970-luvulla vain klassinen musiikki nähtiin tukemisen arvoiseksi ja toisaalta ay-liikkeen mielestä vakituinen kuukausipalkkainen työ oli ainoa oikea hyväksyttävä tapa synnyttää työpaikkoja kulttuurialalle. Kumpikaan näistä perusteista ei ole enää aikoihin pitänyt paikkaansa.

Muukin kulttuuri tarvitsee tukensa ja toisaalta kuukausipalkkainen järjestelmä on täysin sopimaton monien taiteenlajien tukimuodoksi. (Miltä Seinäjoen kaupungin jazz-kvartetti eläkevirkoineen kuulostaa? Samat patut veivaamassa Autumn Leavesia joka viikko 35 vuotta Seinäjoen kaupungin jazzklubin nurkassa? Eipä kovin mielenkiintoiselta…)

Suomeen on luotava tukijärjestelmä, joka mahdollistaa nykyistä joustavammin taiteen tukemisen taiteenlajien omilla ehdoilla. Ja jos kulttuurin rahoitus on Suomessa nollasummapeliä, tarkoittaa tämä käytännössä klassisen musiikin rahoituksen selvää heikentämistä. Jos taas pelaamme nollasumma-plus -peliä, voidaan nykyinen järjestelmä säilyttää entisellään, kyllähän sekin korkealaatuisia lopputuloksia tuottaa.

Suuri pelkoni on, että järkähtämätön klassisen musiikin ”saavutettujen etujen” puolustus johtaa ennemmin tai myöhemmin koko järjestelmän hallitsemattomaan alasajoon huoltosuhteen heikentyessä ja klassisen musiikin arvostuksen laskiessa. Mikkelin valtuustoaloite orkesterin lakkauttamiseksi oli ensimmäinen lajiaan mutta ei varmasti viimeinen. Tämä olisi tuhoisaa kaikelle suomalaiselle kulttuurille, ei vain klassiselle musiikille.

Suomalaiselle uutta luovalle kulttuurille ”vapaapohjainen” järjestelmä olisi suuri mahdollisuus. On aikalailla päätöntä, että korkeatasoista suomalaista uutta musiikkia on helpompi kuulla muissa pohjoismaissa, Keski-Euroopassa tai jopa Japanissa kuin Suomessa! Kokemuksesta tiedän kysyntää löytyvän, kunhan taiteilijat vain saadaan suurten asutuskeskusten ulkopuolelle esiintymään.