Ode to Soininvaara

Vihreä veteraani, ”puolueen aivot”, kotijumalani Osmo Soininvaara lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa. Todella hieno juttu. Kunnallisvaalien valtakunnallinen ääniharava noin 8500:lla äänellä pääsee heittämällä läpi myös eduskuntavaaleissa ja vetää toivottavasti perässään edellistä kierrosta suuremman määrän Vihreitä kansanedustajia. Vihreiden ehdokaslista Helsingissä on todella kova. Eikä kaikki nimiä ole vielä edes julkistettu…

Osmon ajattelu ja toiminta edustaa minulle vihreyttä parhaimillaan: analyyttista, johdonmukaista, avointa, solidaarista ja sosiaalisesti vastuuntuntoista politiikkaa. Erityisen hienoa on mielestäni ollut hänen tapansa ajatella julkisesti blogillaan myös poliittisesti epäkorrekteista aiheista. Julkisen keskustelun tulisi olla julkista. Oden kohdalla näin on.

Männä kuussa Soininvaaran julkaisema kirja ”SATA-komitea: miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa” on pakollista luettavaa kaikille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Tai no, se on niin terävä analyysi suomalaisen sosiaaliturvan tilasta, että sen tulisi olla pakollista luettavaa kaikille suomalaisille puoluekannasta, koulutustasosta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Hyytävintä oli kannustinloukkujen analyysi. En tiennyt tilanteen olevan näin karmea.

Jos tuloverossa marginaalivero on 27 prosenttia, asumistuki nostaa efektiivisen marginaaliveron 59 prosenttiin. Jos tämän ohella saa soviteltua työttömyyspäivärahaa, efektiiviseksi marginaaliveroksi tulee yhteensovituksen jälkeen 79,5 prosenttia. Työttömän efektiivinen marginaalivero riippuu työttömyysjakson pituudesta ja siitä, kuinka suuri osa siitä ajoittuu verovuoteen. Jos palkkatuloja on hyvin vähän, ansiotulovähennys voi alentaa efektiivisen marginaaliveron jopa 66 prosenttiin.

Jopa. 66 prosenttiin, 79,5 prosentista. Jopa. Onko kummakaan, että työttömän ei kannata ottaa juuri mitään keikkahommia vastaan?

Jos minun olisi mahdollista jäädä työttömäksi (ei ole, freelancerien sosiaaliturva on ihan oma lukunsa suomalaissa järjestelmässä, ei mennä siihen nyt) tämä tarkoittaisi konkreettisesti esim. sitä että jos soittaisin täyden työillan Rymy-Eetussa, jossa palkkio on 150€ tuntumassa, niin siitä jäisi käteen 30€. Minä olen vielä sen verran hullu, että jos tyhjäntoimittamisen sijaan pääsisi edes yhdeksi illaksi musisoimaan ystävien kera, ottaisin varmaan tuonkin rahan ilolla vastaan.

Ja muusikkojen liksat ovat edes jonkin kokoisia. Soininvaaran kuvaamaan loukkuun putoavat juuri ne, joiden tuottavuus on muutoinkin kaikkein heikointa. Esim. tarjoilijoiden tuntipalkka on kymmenen euron tienoilla. Itse kukin voi miettiä jaksaisiko lähteä keikkahommiin jos kahdeksan tunnin raskaasta työnteosta jäisi käteen 16,4€ eli 2,05€ per tunti.

En minä ainakaan.

Järjestelmä on täysin päätön. Toisenlainenkin järjestelmä olisi mahdollinen. Kotoinen esimerkki on opintotuki, joka ei leikkaannu tulojen mukaan ennen kuin tietty vuosittainen tuloraja ylittyy. Tästä seuraakin se, että Suomessa opiskelijat paistavat hampurilaisia ja osa-aikatöihin kykenevät työttömät syrjäytyvät. Hiphei.

Tällaiseen tehottomuuteen ja epäreiluuteen ei pitäisi enää olla varaa. Toivottavasti Ode on seuraavassa hallituksessa ministerinä.

Soinin vaara

SATA-komitea -kirja kuvaa hyvin esteitä, joita järkevien ja tarpeelliseksi tiedettyjen muutosten tiellä on. Mistään saavutetuista eduista ei olla valmiita joustamaan piiruakaan, vaikka kansantalouden kokonaisuuden kannalta katsottuna uudelleenjärjestely olisi ehdottoman tarpeellista. Erityisesti Soininvaaran kritiikki kohdistuu työmarkkinajärjestöihin.

Työmarkkinajärjestöjen asenne SATA-komitean työtä kohtaan oli alusta alkaen ollut huolestuttavan kyräilevä. Niiltä ei oikein saanut irti kannanottoja tivaamallakaan. Syksyllä 2008 järjestöt käynnistivät – ilmeisesti hallituksen pyynnöstä – omat neuvottelunsa sosiaalipoliittiseksi kokonaisratkaisuksi. Tämän seurauksena tammikuussa 2009 syntyi niin sanottu sosiaalitupo.

Siinä sovittiin huomattavista parannuksista ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan. Erityisesti parannettiin ansiosidonnaista työttömyysturvaa muuttamalla tapaa, miten työttömyyspäiväraha laskettiin sitä edeltäneen ajan palkasta. Vähän laskentatavasta riippuen sosiaalitupo maksoi noi 150 miljoonaa euroa vuodessa. Työnantajat saatiin myönteiseksi etujen parantamiselle lupaamalla työnantajan Kela-maksun poisto. Se merkitsi yli miljardin euron helpotusta työnantajille. Samalla työmarkkinajärjestöt sopivat, ettei perusturvaa saa nostaa suhteessa ansioturvaan. Hajurakoa sisä- ja ulkopiiriläisten välillä ei ollut lupa kaventaa.

Osmo siteeraa sosiaalipoliitiikan professori J.P.Roosin blogikirjoitusta:

Sosiaalitupossa SAK esti tietoisesti kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten eli toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien aseman parantamisen (SATA-komiteassa tapahtuneen liikahduksen jälkeen) kytkemällä tämän parannuksen ansiosidonnaisten etuuksien parantamiseen.

Roos jatkaa kirjoituksessaan vielä:

SAK selittää asiaa kyynisesti niin, että sopimus vain varmistaa sen että perusturvan ja ansioturvan suhde pysyy ennallaan ja että SATA-komitea nyt voi keskittyä perusturvan parantamiseen! Tosiasiahan on, että tämän jälkeen perusturvan nostaminen on mahdotonta, koska se tulisi niin kalliiksi. Tämä on jo aika rankka veto SAK:lta.

Päätös kertoo kaiken olennaisen SAK:n suhtautumisesta köyhiin ja pitkäaikaistyöttömiin: eivät kuulu meidän tontille. Tämä on sikäli merkillistä, että useimmat heistä ovat kyllä entisiä SAK:n jäseniä.

Suomalainen järjestelmä vastaa hyvin 1980-luvun työelämän ja sosiaalipolitiikan haasteisiin. Tuolloin vakituinen kuukausipalkkainen ansiotyö oli normi. Meitä silppu-, pätkä- ja tilkkutäkkityöläisiä on nykyään aivan valtava määrä, ja ylettömän monimutkainen sosiaaliturvamme ei vaan enää toimi. Lisäksi tiukka jaottelu työkykyisiin ja työkyvyttömiin syrjäyttää osittain työkykyiset työmarkkinoilta tyystin.

Vaikuttaa siltä, että Suomi haluaa tietoisesti syrjäyttää osan työvoimastaan, satoja tuhansia ihmisiä. Paitsi että tämä on kansantaloudellisesti päätöntä, on tilanne moraalisesti kestämätön. Potkimme päähän juuri niitä, joilla menee kaikkein heikoimmin. Uudenlaista solidaarisuutta tarvitaan.

Ajan merkit eivät vaan ole kovin hyvät; poliittisella kentällämme sekä vasemmalla että oikealla on intressejä, joille tämä ei sovi, motiivit vain ovat erilaisia. Oikealla vastustetaan hyysäämistä ja vasemmistossa ei nähdä menneiden saavutusten yli. Puoluekentän mystinen populistijoukkio, Perussuomalaiset, taas vaatii kansan veroja alas ja lisää palveluita kansalle.

Onneksi meillä on Soininvaara.

Advertisement

pasilan pyöräparkista

Työmatkani Lahteen alkaa pyöräilyllä Pasilaan. Pyörän jättäminen säilytykseen asemalle on hankalaa sillä suurin osa pyörätelineistä on hylättyjen polkupyörien miehittämiä.

Miksei telineistä pidetä jatkuvasti huolta? Yksinkertainen metodi olisi esimerkiksi se, että kaikkiin parkissa oleviin fillareihin laitettaisiin ”poistotarra” ja 30 päivän kuluttua yhä paikalla olevat tarroitetut pyörät siirrettäisiin pois. Jo pari puhdistuskertaa vuodessa riittäisi siivoamaan hylätyt tsygät. Kustannus ei varmaankaan olisi kuin muutamia satoja euroja. Kuka mahtaa olla vastuussa asemasta? VR vai kaupunki?

Silmämääräisesti arvioiden suurin osa fillareista on hylättyjä.

Kuinka pitkään vastaavan tilan annettaisiin jatkua pysäköintipaikoilla? Jos esimerkiksi Kisahallin parkkiksella olisi 250 rekisteröimätöntä autonromua, jokin ratkaisu keksittäisiin varmaankin aika nopeasti.

(Hankin männä viikolla elämäni ensimmäiset nastarenkaat fillariini. Talvipyöräily ei olekaan täysin mahdotonta! Pito oli jopa yllättävän hyvä.)

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt

Tai no, ainakin minä yllätyin lukiessani tänään Iltasanomista pääministeri Mari Kiviniemen kannattavan metsästystä koulujen oppiaineeksi! Ehkäpä Kepulandiassa metsästyskin on taito- ja taideaine muiden joukossa?

Pääministeri Mari Kiviniemi asettui viime viikolla omalla arvovallallaan tukemaan Suomen Metsästäjäliittoa, joka haluaa metsästyksen sisällyttämistä kouluopetukseen.

Metsämiesten perustelu on sinällään pätevä; metsästäjien keski-ikä on nousussa ja riistanhoidon jatkuvuudesta kannattaa pitää huolta. Ratkaisu vaan on täysin päätön. On täysin luonnollista, että yhteiskunnan muuttuessa urbaanimmaksi ja suomalaisten ”luontosuhteen” muuttuessa ”kaukaisemmaksi”, myös metsästys elämäntapana vähenee.

Siitä tulee harrastus muiden joukossa. Kannattaisikin oppiainevaatimuksen sijaan etsiä aivan uusia ideoita kehittää riistanhoitoa.

Tulevaisuuden yhteiskunta on palveluyhteiskunta. Miten metsästyksestä voitaisiin luoda palvelu?

Kuva: The Daily Llama @ WordPress

Helposti. Suomessa on eurooppalaisittain valtaisat metsä- ja riistavarat. Suomessa kannattaisi aktiivisesti kehittää metsästyksestä matkailuvalttia. Keski-Eurooppalaisille ”wannabe-metsästäjille” myytäisiin viikon mittaista eräelämys-pakettia, johon kuuluisi usean päivän ohjattu ampuma-ase -koulutus sekä riistan väijymistä metsässä ammattioppaan johdolla.

Maabrändityöryhmäkin olisi varmasti innoissaan:

Maabränditutkimusten mukaan ulkomaalaisten käsitys Suomen koskemattomasta luonnosta on lähes myyttisissä mitoissa, Ollila sanoi.

Vaikka luonto ei aina koskematonta olekaan, mielikuvaa kannattaa käyttää hyväksi ja järvivedet kannattaa muuttaa juomakelpoisiksi, valtuuskunta ehdottaa.

Brändätään kylmässä, pimeässä ja märässä syyssäässä hiljaa kykkiminen 2010-luvun ekomatkailuelämykseksi. ”Näe pohjolan suurpedot ja tapa ne.”

Kaupan päälle Suomi saa riistakantansa kuriin ja syrjäseuduille syntyy työpaikkoja. Win-win!

HSL:n vyöhykeuudistuksesta

Helsingin seudun liikenne, HSL, suunnittelee lehtitietojen mukaan suurehkoa lippu- ja vyöhykeuudistusta. Miksi uudistukseen on ryhdytty?

Pääkaupunkiseudun joukkoliikennetutkimusten mukaan asiakkaat ovat tyytyväisiä nykyiseen malliin. Uudistusta Rihtniemi perustelee nykyisten kuntarajojen tuntumassa asuvien tyytymättömyydellä.

Ongelma on todellinen: esim. Puistolasta Tikkurilaan matkaava joutuu ostamaan seutulipun ja yhden pysäkinvälin pituinen matka maksaa 4€. Edestakainen ostosmatka saattaa siis kustantaa jopa 8€ per kävijä! Lienee selvää, että matkat tehdään omalla autolla, jos sellainen löytyy. Sama ongelma on mm. Lauttasaaren ja Otaniemen sekä Pitäjänmäen ja Leppävaaran välillä.

Ongelma näkyy pääkaupunkiseudulla monella tapaa. Jopa kirjastojen käyttäjätutkimuksessa kuntarajat erottuivat selvästi.

Nyt esitetty ratkaisu vaan luo tukun uusia ongelmia ja monimutkaistaa järjestelmää entisestään.

Ensinnäkin perusongelma, vyöhykkeiden rajoille syntyvät kynnykset, säilyisivät, ne vain muuttaisivat paikkaa.

Toiseksi matkakustannus ei vieläkään perustuisi kuljettuun matkaan: Tapiolasta pääsisi yhden vyöhykkeen lipulla Itäkeskukseen, jos vaan onnistuu matkaamaan koko reissun yhdellä vyöhykkeellä.

Kolmanneksi Helsingin liikennejärjestelmä, erityisesti paikallisjunien osalta, ei perustu poikittaisliikenteeseen, vaan siihen, että matkustaja käy esim. keskustavyöhykkeellä vaihtamassa kulkuvälinettä. Esim. Malmilta Pitäjänmäkeen saattaisi olla kätevintä ja nopeinta matkata junalla vaihtaen Pasilassa. Esitetyssä mallissa matkalle pitäisi ostaa kahden vyöhykkeen lippu, vaikka matkan alku- ja päätöspisteet ovat samalla vyöhykkeellä.

Eli yksinkertaistetusti meillä on yksi perusongelma:

Tarkat kuntarajat tai lippuvyöhykkeet tekevät osan lyhyistä matkoista liian kalliiksi.

Olisiko sitten olemassa ratkaisuja, jotka pureutuisivat erityisesti tähän ongelmaan? Kyllä.

1. Päällekkäiset vyöhykkeiden rajat.

Mikseivät vyöhykkeet voisi olla raja-alueilla päällekkäisiä järkeville etäisyyksille alueiden luontaisten keskusten mukaisesti?

Mielestäni on täysin selvää, että esim.
– Keilaniemi ja Otaniemi tulisi olla saavutettavissa Helsingistä sisäisellä lipulla ja vastaavasti Lauttasaari Espoosta.
– Tikkurilasta pitäisi päästä Malmille ja Malmilta Tikkurilaan samalla lipulla
– Pitäjänmäestä pitäisi päästä Leppävaaraan ja Leppävaarasta Pitäjänmäelle.

Ratkaisu olisi itseasiassa paluu menneeseen. Ohessa Helsingin seudun vyöhykekartta vuodelta 1972. (Kiitokset Hannu Tuomiselle kuvasta.) Vyöhykkeiden ylimenoalueet ovat helposti näkyvissä.

Helsingin julkisen liikentee vyöhykekartta vuodelta 1972

Joskus vanha konsti voisi olla parempi kuin säkillinen uusia. Vastaava järjestely on käytössä nykyäänkin käsittääkseni mm. Lontoossa.

2. Kurzstrecke

Düsseldorfissa on käytössä erillinen lippu, kurzstrecke, lyhyitä matkoja varten.

With a ticket for the short-distance one can travel far up to 3 stops. There are only a few exceptions that are made known to each of the respective stations. This applies if the distance between each stop is very large, eg the S-Bahn, rail lines and express bus routes in the suburbs. The short run is valid for a maximum of 30 minutes, so in most cases easily transfer is possible.

(Käännös Google Translaten…)

Eikö tällainen lippu voisi toimia myös Helsingissä vyöhykkeiden raja-alueilla?

Vaihtoehtoja on siis muitakin kuin nyt HSL:n hallitukselle esitelty selvitys. En oikein ymmärrä miksei vyöhykerajoja pehmentävää mallia ei voisi toteuttaa. Pohjalla saattaa olla jotain poliittisia eroja; perinteisesti Espoo ainakin on vastustanut julkisen liikenteen tukemista ja ko. mallissa subventio ei olisi yhtä selkeästi rajattua oman kunnan asukkaisiin. Kokonaisuus olisi kuitenkin aivan sama ja jokin laskennallinen ositusmalli olisi varmasti mahdollista kehittää.

voitto kotiin

Viime viikolla kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksessa päätettiin olla antamatta toiminta-avustusta ns. poliittisille kulttuurijärjestöille.

Päätös oli merkittävä. Vielä viime vuonna ko. järjestöt saivat avustusta yhteensä 77000€. Se ei kulttuurirahoissa ole ihan vähän. Konkreettista summaa tärkeämpää oli kuitenkin periaate: poliittiset kulttuurijärjestöt ovat tavanneet saada rahansa ”maan tapana” – niiden toiminta ei ole täyttänyt avustuksille asetettuja kriteereitä. Kyseessä on ollut siis käytännössä piilopuoluetuki.

Tukien poistaminen edustaa tuorempaa, terveempää poliittista kulttuuria. Poistoa ovat vihreät lautakuntalaiset yrittäneet jo 1990-luvulta saakka. Nyt aika oli vihdoin kypsä. Maan tavat muuttuvat ja hyvä niin.

Käyttämättä jääneitä rahoja siirrettiin ns. lähikulttuuriavustuksiin, joita myönnetään helsinkiläisille yhteisöille, asukasyhteisöille sekä puoliammattilais-/harrastajaryhmille taidetapahtumien ja esitysten järjestämiseen tai kaupunginosien kulttuurihankkeisiin Helsingissä. Näistä rahoista toki voivat poliittisetkin järjestöt hakea tukea oikeisiin kulttuuritapahtumiin – emmehän mekään halua ideologisten järjestöjen kulttuuritoimintaa vastustaa. Nyt vaan kaikki hakijat ovat samalla viivalla, tasa-arvoisia. Mitään korvamerkintää ei ole.

Kokouksen jälkeen fiilis oli todella hyvä. Politiikkaa harrastamalla voi oikeasti muuttaa maailmaa.

huomioita kulttuuristrategian 2.0 luonnoksesta

Huomisessa kulttuurilautakunnan kokouksessa käsitellään kulttuuristrategiaa vuosille 2012-2017 ennen kuin se lähetetään lausuntokierrokselle. Blogipostauksena tämä on pitkä, toisteinen ja tylsä. En suosittele.

Edelliset vastaavat paperit, mm. Järn Donnerin johdalla valmisteltu ”Helsingin kulttuurin kehittämissuunnitelma 1991-1999” olivat erittäin vaikutusvaltaisia.

Useat komitean 127 toimenpide-ehdotuksista ovat toteutuneet ja monille jo suunnitetuille kulttuurihankkeille saatiin komitean suunnitelman kautta tukea.

—

Kaapelitehdas ja Lasipalatsi oli vuonna 1990 määritelty säilytettäviksi tiloiksi, jolloin kulttuurikomitea tuki niiden ottamista kulttuurikäyttöön. EU hyväksyi Lasipalatsin suunnitelmat osaksi Urban Pilot –ohjelmaa. Tämän myötä saatiin 2,7 milj. euroa Lasipalatsin entisöinti- ja sisältöhankkeisiin. Kaapelitehtaan käytön suunnittelu alkoi jo 1980-luvun lopulla. Kulttuurikomitean tuki taiteilijavetoiselle Kaapelitehdas-hankkeelle antoi kannatusta myös kaupungin hallinnossa.

Tätäkin paperia kannattaa siis tarkastella huolella. Tähän tullaan vetoamaan joka käänteessä tulevina vuosina…

Luonnoksen yleissävy on erinomainen ja politiikan suunta oikea. Joustavampi, moniarvoisempi, luovempi, hauskempi.

Koska valtion taiteen kentän avustaminen sitoo varat taideinstituutioiden lakisääteiseen tukeen, on Helsingin kaupungilla erityinen rooli vapaan kentän avustamisessa. Kunnallinen avustusjärjestelmä on valtion lakisääteistä järjestelmää joustavampi ja tärkeä kulttuurikentän kehityksen ja muutosten mahdollistaja. Uusien toimijoiden ja toimintamuotojen on vaikea päästä valtion lakisääteisen tuen piiriin.

Juuri näin. Samaa henkeä on monessa muussakin kohdassa.

Monitaiteisuus lisääntyy sekä yksittäisen taiteilijan toiminnassa että erilaisissa hankkeissa. Tämä asettaa uudistumisvaatimuksia tukijärjestelmille, jotka usein perustuvat taiteenalakohtaiseen jakoon.

Uudet taiteen alat ja taidemuodot näkyvät Suomessa ensimmäisenä Helsingissä. Täällä on paitsi muuta maata enemmän taiteilijoita myös laajempi yleisöpohja. Taiteen ja tieteen yhteiset kokeilut ovat keskeisiä uusien innovaatioiden syntymiselle. Taloudellisen taantuman aikana on riski, että tälle toiminnalle ei löydy riittävästi rahoitusta ja muita mahdollistavia tekijöitä.

Ja sitten huomioita. Ensin leipäteksti, jonka jälkeen toimenpide-ehdotukset. Pääpaino huomioissa toimenpide-ehdotuksissa.

KULTTURISTRATEGIA

Pikkunillitys sivu 13: Taiteen ja tieteen yhteiset kokeilut ovat keskeisiä
uusien innovaatioiden syntymiselle.

Innovaatio mainittu, mutta mitä ihmettä tämä tarkoittaa? En ymmärrä kyllä edes kontekstissaan. Luova talous, I presume.

3.1.3 Koulujen kulttuurisuunnitelma

Taidemuseo on aktivoitunut hienosti:

. Jatkossa tavoitteena on tuoda kaikki Helsingin peruskoululaiset kerran vuodessa opetussuunnitelmaa tukevalle vierailulle taidemuseoon.

Erinomaista, mutta miksei tässä osiossa ole mukana kaupunginteatteria ja kaupunginorkesteria? Tai konsertteja ylipäätään? Koulun konserttikeskuskin kannattaisi mainita. Jos tavoitteena on viedä ainakin ysiluokkalaiset taidemuseoon, niin miksei kasiluokkalaisia kaupunginorkesterin konserttiin ja seiskoja teatteriin? Tai vaikkapa lastentanssinäytöksiä suoraan kouluihin?

3.1.4 Lasten ja nuorten taiteen perusopetus

Helsinki vahvistaa yleisen oppimäärän asemaa. Yleisen oppimäärän opetus perustuu usein ryhmäopetukseen, joka on yhteisöllistä, edullisempaa ja useammille perheille mahdollista.

Iso peukku.

3.1.5 Nuorten kulttuuri Helsingissä.

Poistaisin lauseen: Teatterin musikaalituotannoissa annetaan nuorille mahdollisuus
työllistyä musiikkiteatterin alalla.

Onko tää nyt nimenomaan nuorisopolitiikkaa? Vähän outo.

3.2 Aikuisten kulttuuripalvelut

Kaupunginorkesteri tarjoaa kaupunkilaisille monipuolisia ja korkeatasoisia konserttielämyksiä.
Konserttitoiminnassaan se toimii yhteiskuntavastuullisesti tarjoamalla asukkaille mahdollisuuden nauttia elävästä musiikista ilman rajoitteita.

Mitä toi toinen lause tarkoittaa?

4.1 Tukea taiteelle

Kuntatasolla avustusjärjestelmän on pystyttävä reagoimaan uusiin ilmiöihin, otettava riskejä ja suunnattava toimintaa tarpeiden mukaan. Avustusten jakoperusteet ovat välineitä asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

Helsingissä on rakennettu sekä kaupungin että valtion toimesta uusia tiloja sekä otettu käyttöön vanhoja rakennuksia taiteelle ja taiteilijoille. Painotusta siirretään avustusjärjestelmän kehittämiseen siten, että esimerkiksi uusien alueiden tarvitsemat kulttuuripalvelut voidaan toteuttaa kumppanuushankkeina tukemalla yhteisöjä, jotka pystyvät tuottamaan halutun toiminnan oli se sitten tilahanke tai palvelu. Pääosa taiteen tukemiseen tarkoitetuista määrärahoista tulee käyttää sisältöihin eikä pysyviin rakenteisiin.

Iso iso peukku.

4.2. Taitelijoiden ja taiteen Helsinki

Koko osuus ennen Tanssia Iso iso iso peukku! Todella hyvä ja ajankohtainen analyysi!

Tanssi, elokuva, muotoilu, visuaaliset taiteet mun mielestä ok. Musiikki-osiossa pitäisi mainita musiikin vapaan kentän tanssin tapaan heikko asema. Esim.

Musiikin vapaan kentän perusrahoitus on pienimuotoista ja epäsäännöllistä niin valtiolta kuin kaupungilta. Rahoitusongelmat koskettavat niin korkeatasoista maailman, kansan- ja rytmimusiikkia kuin klassisen musiikin laitosjärjestelmien ulkopuolelle jääviä muotoja.

Stilistinen nillitys sivu 25: ”Sibelius-Akatemian musiikkikorkeakoulu”? Sibelius-Akatemia riittänee kun parin lauseen kuluttua mainitaan musiikkiyliopisto.

5.1 Uusien alueiden Helsinki

Nykyisen kaltaisia, kaupungin yksinomaisella vastuulla olevia alueellisia kulttuuritaloja ei enää suunnitella. Kaupungin kulttuuripalveluiden turvaaminen uusilla alueilla edellyttää avustusjärjestelmän resurssilisäystä, joka on kustannustehokkain tapa toimia.

Rohkea, mutta oikea linjaus.

5.2 Vanhojen tilojen kulttuurikäyttö

Helsinki on linjannut, että kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennuksien pääomavuokralle voidaan olla asettamatta tuottotavoitetta (ns. 0-salkku). Kun näin tehdään johdonmukaisesti, tilojen vuokraaminen kulttuurikentän toimijoille helpottuu. Samalla tyhjillä olevien tilojen väliaikainen kulttuurikäyttö (pop-up) mahdollistuu. Tämä edistää myös tilojen suojelua.

Justisa näin.

5.2.5 Tanssin talo

Kyllä.

5.3. Kulttuurin uudet tilat

Pitäisikö Tanssin talon olla ennemmin tämän alla?

5.3.3 Taidemuseo

Näkyvä ja kansainvälisesti houkutteleva ja
kunnianhimoisesti toteutettu kaupungin oma taidemuseo keskellä Helsinkiä on kaupungin visiota
toteuttava kokonaisuus. Uuden taidelaitoksen vertailukohtana voisi olla esimerkiksi Bilbao.

Bilbao? Tällä viitattaneen Gehryn piirtämään Guggenheimiin? Eikös meillä tuota ”wow-funktiota” edusta Kiasma?

Minä en kyllä aivan täysin ymmärrä, miksi keskustaan pitäisi saada vielä yksi taidemuseo lisää.

Omalla priorisointilistallani Tanssin talo nousee uuden taidemuseon edelle pääasiassa siksi, että vaikka Helsingin kaupungin taidemuseolla ei suurta yhtenäistä tilaa keskustassa olekaan, on keskustassa koko joukko erilaisia taidemuseoita. Esim. Töölönlahdelta alle 500m säteellä sijaitsevat niin Kiasma, Ateneum, Tennispalatsi, Taidehalli kuin Amoskin. Tanssille ei ole ainuttakaan omaa rakennusta, joka olisi suunniteltu sen ehdoilla. Pitäisi olla.

Onko vielä yhden ”taidepytingin” rakentaminen aivan ydinkeskustaan välttämätöntä? Mieleeni tulee heti Berliinistä Hamburger Bahnhof. Eikö esim. Vallilan varikot voisi olla toimiva sijainti? Keski-Pasila?

Entä voisiko kaupunginmuseolla olla jokin toinen toiminnallinen tavoite kuin esim. valtion museolaitoksilla Helsingissä?

Kansallisteatteri avasi juuri ”viidennen näyttämön” – kiertuenäyttämön, joka toimii laitoksissa ympäri maan. Voisiko Helsingin taidemuseolla olla ”kiertuemuseo”? Taidemuseo valtaisi väliaikaisesti, vaikkapa aina vuodeksi kerrallaan tyhjiä/puolityhjiä kiinteistöjä ympäri kaupungin. Eikö se just olis pirun siistiä, että jossain Roihuvuoressa, Jakomäessä, Pohjois-Haagassa, tai vaikka Alppilan varikoillakin voisi olla näyttelyitä? Väliaikaisuus ja muutos loisivat aivan uudenlaisia kontrasteja taiteellekin. Ja saavuttaisi aivan uutta yleisöä.

Jotenkin tää aina vain ”uusien tilojen” kautta kehittyminen tuntuu niin mielikuvituksettomalta. Eikö ole oikeasti mitään muuta keinoa edistää kuvataiteita Helsingissä? Jo se, että emme jaa apurahoja kuvataiteelle kuin joka kolmas vuosi on mielestäni tärkeämpi rahareikä kuin kymmenien miljoonien eurojen uudisrakennus.

Pääkaupunkiseudun kuntien, ainakin Helsingin ja Vantaan, yhdistyessä myös museotoiminnot yhdistyvät. En pitäisi ollenkaan tyhmänä ajatuksena rakentaa kunnon isoa taidemuseota vaikkapa Tikkurilaan.

Olen ymmärtänyt, että Kaupungin Taidemuseon Meilahden toimitila on epätyydyttävä – yleisö ei löydä syrjäiseen pussinperään ja tasakattoinen rakennus on homeessa. Jos Taidemuseo haluaa nimenomaan siitä eroon, niin eikö se kannattaisi sanoa sitten suoraan?

5.4. Vapaa ja avoin kaupunkitila

Periaatteessa ok. Näkisin mieluusti jonkin maininnan ”julistetolpista”. Täytyy yrittää muotoilla. Esim.

Sivu 38, toiseksi viimeinen kappale: voidaan toteuttaa digitaalisilla näytöillä (urban screens) ja luvallisilla ilmoitustauluilla.

KULTTUURISTRATEGIAN TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

LUKU 3. HYVINVOINTIA KULTTUURIPALVELUISTA LASTEN- JA NUORTENKULTTUURI HELSINGISSÄ

10. Taiteilijoiden työllistäminen taideopetuksessa
Helsingissä asuu merkittävä osa maan ammattitaiteilijoista, joille työllistyminen omalle alalle on osin vaikeaa. Laaditaan yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa työllistettäville taiteilijoille heidän omaan osaamiseensa perustuvia työsuunnitelmia, jotka toteutetaan mm. päiväkodeissa, kouluissa ja hoitolaitoksissa.

Tällä viitattaneen lähinnä kuvataiteilijoihin? Se kannattaisi mainita.

12. Peruskoululaiset taidemuseoon kouluajalla
Opetussuunnitelmaa tukevana ja visuaalista lukutaitoa sekä yleissivistystä edistävänä hankkeena toteutetaan hanke, jossa kaikki Helsingin peruskoululaiset vierailevat kerran lukuvuodessa maksutta opastetusti Helsingin taidemuseossa.

Erinomainen idea, mutta miksei myös tanssi-, teatteri tai musiikkiesitykseen ainakin kerran peruskouluaikana? Esim.:

xx. Peruskoululaiset kulttuurin pariin kouluajalla

Opetussuunnitelmaa tukevana ja yleissivistystä edistävänä hankkeena toteutetaan hanke, jossa kaikki Helsingin peruskoululaiset vierailevat ainakin kerran yläasteaikanaan tanssi, teatteri- ja musiikkiesityksessä.

15. Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä
Taiteen perusopetus on jaettu kahteen oppimäärään, yleiseen ja laajaan. Vahvistetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän toteutumista eri taideaineissa ja tavoitteena on saada taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä valtionosuuden piiriin.

Erinomainen!

AIKUISTEN KULTTUURIPALVELUT

Tässä osiossa on surullisen vähän ehdotuksia. Onko kaikki todellakin ok ja vain alueelliseti kattava kirjastoverkko ja työväenopistot tulee mainita? Tässä olisi ihan pirun siistiä olla vaikkapa Turun mallin mukainen ”kulttuuriresepti” -kokeilu.

Esim.

xx. Kulttuurireseptillä hyvinvointia kulttuurista

Toteutetaan uudella tavalla hyvinvointipalveluita ja kulttuuria yhdistävä kokeilu, jossa osa kunnallisten taidelaitosten lippusubventiosta jaetaan suoraan kuluttajille kulttuuriresepteinä eli kulttuuripalveluseteleinä.

Tää on sen verran radikaali ehdotus, että en oikein usko läpimenoon, mutta voihan sitä ehdottaa.

TAITEILIJOIDEN JA TAITEEN HELSINKI

26. Kaupungin kulttuuritoimijoiden kenttä muuttuu ja monipuolistuu jatkuvasti. Helsingin kulttuuripalveluita kehitetään joustavammaksi, jotta pystytään vastaamaan tähän haasteeseen. Tämä tehdään lisäämällä avustuksiin käytettävissä olevia määrärahoja.

27. Taiteen vapaan kentän kohdeavustukset
Laajennetaan kaupungin kohdeavustusjärjestelmää vapaan ja uudistuvan taiteen kentän ja kulttuuritoimijoiden toiminnan mahdollistamiseksi, esim. lisäämällä kolmivuotisia kehittämishankkeita.

erittäin ok. Näihin voi sitten tulevat vuodet vedota. :)

29. Alueellinen kulttuuritoiminta
Kehitetään kulttuurin avustusjärjestelmää siten, että kolmannella sektorilla on mahdollisuus tarjota kulttuuripalveluja eri kaupunginosissa esim. kulttuurikeskuksen omilla näyttämöillä.

erittäin ok.

36. Kansallisoopperan kanssa tehtävä yhteistyö
Hyödynnetään Suomen kansallisoopperan puitesopimukseen perustuvia yhteistyömuotoja nykyistä selkeästi paremmin. Erityistä huomiota kiinnitetään yleisöyhteistyöhön, yhteisöllisiin hankkeisiin sekä Alminsalin käyttöön.

Näin. Mielestäni tässä voisi vielä suoremmin sanoa, että seuraavaa sopimusta tehtäessä Almin salin käyttöä on avattava. Tai ”pyritään avaamaan”. Ihan miten vain.

Yleisesti luvun 4 esitykset ovat hyviä. Mitä siitä sitten puuttuu? No ainakin musiikin vapaa kenttä täysin ja teattereitakaan ei juuri mainita. Tai voihan ton kohdan 26. lukea siten, että sieltä sitten. Mieluusti näkisin kohdan 32. kaltaisen kohdan myös musiikista. Esim. seuraavasti:

xx. Musiikin
Musiikin laitosjärjestelmien ulkopuoliselle ammattimaiselle toiminnalle kehitetään tukimuoto.

Tällä hetkellähän laitosjärjestelmän ulkopuolista musiikkia tuetaan melko epämääräisesti. Esim. yksittäisiin konsertteihin ei voi saada mitään tukea. Tarvittavat summat ovat todella pieniä vaikuttavuuteen nähden!

ASUKKAIDEN HELSINKI

41. Alueellisten kulttuuritalojen uudistaminen
Vahvistetaan kulttuurikeskuksen alueellisten toimipaikkojen yhteyttä kaupunginosaansa helpottamalla tilojen käyttöä asukkaiden toimintaan ja tapahtumiin. Tämä edellyttää taloissa toimivien hallintokuntien välisen yhteistyön vahvistamista. Tehostetaan aluetalojen salien käyttöä antamalla ne mahdollisimman edullisesti eri taiteenalojen toimijoiden käyttöön.

Tähän mä haluaisin kyllä myös vähän organisaatiouudistusta. Esim. tämä edellyttää taloissa toimivien hallintokuntien välisen yhteistyön vahvistamista ja talojen organisaatioiden tarkastelua kokonaisuutena.

En tiedä miten se sanottaisiin strategiakielellä…

MONIMUOTOINEN HELSINKI

44. Erikieliset kulttuuripalvelut
Mahdollistetaan englanniksi ja muilla kielillä tapahtuvaa toimintaa ja harrastamista ja tiedotetaan monipuolisesti ja eri kielillä saatavilla olevasta tuesta (esim. avustukset, apurahat).

Onko se venäjä nyt sellainen mörkö, että sitä ei voida ääneen lausua? Mielestäni se on erityinen haaste, joka pitäisi sanoa ihan ääneen. Englannin nosto esille tuntuu hiukan oudolta. Eivätkö vaikkapa venäjän tai somalinkieliset teatteriesitykset ole jopa tarpeellisempia? Joku lause lisää? Esim.

xx. Erikielinen kulttuuritarjonta
Merkittävimmillä vähemmistökielillä tapahtuvaa kulttuuritarjontaa pyritään aktiivisesti edistämään esim. kansainvälisten vierailuesitysten muodossa.

VANHOJEN TILOJEN KULTTUURIKÄYTTÖ

49. Tilojen väliaikainen käyttö
Suunnitellaan olemassa olevien kaupungin hallinnoimien tilojen määräaikaista käyttöä luovien alojen toimijoille. Hyödynnetään kansainvälisiä esimerkkejä (Amsterdam, Pariisi ja Haag). Yleistyvä pop-up- käytäntö otetaan käyttöön myös kaupungin toiminnassa.

Loistavaa.

56. Tanssin talo
Toteutetaan Helsinkiin tanssin talo laajana yhteistyöhankkeena. Tilapäisjärjestelynä helpotetaan tanssin asemaa profiloimalla Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoaa entistä voimakkaammin tanssin talona. Stoa säilyttää alueellisen tehtävänsä ja kehittää palveluitaan tanssin hyväksi. Helsingin kaupunki voi tarkastella tanssin talon tilavaihtoehtoja uusien alueiden suunnittelun yhteydessä esim. alueiden vanhasta rakennuskannasta.

57. Fordin rakennus Tanssin taloksi
Hernesaaren vanhasta rakennuskannasta säilyy mm. Fordin rakennus, jonka soveltuvuutta esim. Tanssin talon tarpeisiin selvitetään.

Tavallaan hyvä, että Tanssin talo mainitaan jopa kahdesti. Siirtäisin silti ensimmäisen kohdan otsakkeen ”KULTTUURIN UUDET TILAT” alle, jotta ei tulisi vain sellaista mielikuvaa, että Tanssin talo voidaan toteuttaa vain vanhaan rakennukseen. Lisäksi en ole ihan varma kannattaako Stoaa mainita tässä kohdassa lainkaan, sehän on tavallaan ”jo päätetty” ja strategian leipätekstissä. Ja pelkkään Fordin taloonkaan ei kannattane ripustautua. Eli ehdottanen huomenna seuraavaa muotoilua:

57. Fordin rakennus Tanssin taloksi
Helsingin kaupunki voi tarkastella tanssin talon tilavaihtoehtoja uusien alueiden suunnittelun yhteydessä esim. alueiden vanhasta rakennuskannasta. Hyvänä esimerkkinä Hernesaaren vanhasta rakennuskannasta säilyvä ns. Fordin rakennus, jonka soveltuvuus Tanssin talon tarpeisiin selvitetään.

6x. Tanssin talo
Toteutetaan Helsinkiin kansainvälisen tason tanssin talo laajana yhteistyöhankkeena.

KULTTUURIN UUDET TILAT

61. Musiikkitalo
Musiikkitalo on Helsingin kaupunginorkesterin, Sibelius-Akatemian, ja Radion sinfoniaorkesterin yhteishanke. Varmistetaan, että uusi Musiikkitalo on kansainvälisesti merkittävä ja kaikille avoin konserttikeskus ja kohtauspaikka. Musiikkitalossa huomioidaan yleisötyön vaatima uusi pedagogis-taiteellinen osaaminen ja koulutus. Kolmen toimijan yhteinen mahdollistaa uusia toimintamalleja.

Kuten varmaankin blogia lukeneet ovat huomanneet, suhtaudun Musiikkitalon ”avoimmuuteen” ja ”uusiin toimintamalleihin” melko skeptisesti. Mielestäni moniarvoisuudesta tulisi lausua vielä suoremmin. Esim.

Varmistetaan, että Musiikkitalon ohjelmistopolitiikka on monipuolista ja moniarvoista.

63. Taidemuseo
Kootaan Helsingin taidemuseon eri toiminnot yhteen toimipaikkaan näyttelytiloineen kaupungin
ydinkeskustaan.

Tästä en nyt sitten ole ihan varma. Olen ymmärtänyt, että Meilahti on liian syrjässä ja lisäksi homeessa, joten jotain täytyy tehdä, mutta kaikki riippuu mittakaavasta. Jos, kuten leipätekstissä toivotaan, halutaan ”Bilbao”, niin minun on vaikea nähdä tätä hanketta toteutumassa, jolloin ehkä tiputtaisin sen jopa pois, jotta Tanssin talo priorisoituisi selkeästi. Jos taas tällä voidaan tarkoittaa esim. lisätilojen hankkimista Tennarin yhteyteen ja toimistotilojen keskittämistä johonkin välittömään läheisyyteen, niin silloin tää on varmaan ihan ok. Ehkä tää pitäisi siirtää ”VANHOJEN TILOJEN KULTTUURIKÄYTTÖ” -kohdan alle? Mieluusti näkisin kaupungin taidemuseon jalkautuvan moneen paikkaan.

Luvalliset graffitit ja muu katutaide
Jatketaan luvallisten graffitiaitojen pystyttämistä ja katutaide ja ympäristötaide nähdään osana
kaupunkikuvan elävöittämistä.

Tähän haluaisin kyllä lisäyksen julistetaiteesta. Esim.

Kehitetään luvallisia muotoja edistää elävää kaupunkikulttuuria esim. julisteita varten.

Yleisesti ottaen mielestäni melkoisen hyvä strategialuonnos tässä vaiheessa!

kklk 10/2010 16.11.2010

Noniin. Alkaahan niihin kokouksiin syntyä pituutta. Oletan tän venyvän. Sanottavaa lienee ja ehkä päästään äänestämäänkin. Esityslista ja julkiset liitteet löytyvät täältä.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Lausunto Töölön kirjaston hankesuunnitelmasta

ok.

Töölön kirjastoa perusparannetaan. Lausunnnon juju on siinä, että peruskorjauksen jälkeen, joka ei merkittävästi muuta toiminnallisuutta, mutta on vaativa kohteen arvon vuoksi, vuokra nousee 101k€ vuodessa 390k€:sta 491k€:oon. Lautakunta toivonee, että nousu otettaisiin kirjaston raamissa huomioon tulevissa budjeteissa (2012). Ehdotus on hyvä.

3 HelMet kirjastolle tehtävän perintäpalvelun hankinnan keskeyttäminen

ok. Tavallaan.

Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, miten tyhmiä asioita pääkaupunkiseudulla syntyy kuntien erillisyyden vuoksi.

Espoon kaupunki pyysi 3.5.2010 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjousta
HelMet -kirjaston perintäpalvelun hoitamisesta. Espoon kaupungin
hankintapalvelut järjesti tarjouskilpailun Helsingin, Espoon, Vantaan
sekä Kauniaisten kaupungin puolesta. Jokainen kaupunki teki oman
keskenään samansisältöisen päätöksen.

Tarjouspyynnössä pyrittiin täysin uudenlaiseen toimintatapaan, jossa
kaupunkien tahtotila oli toimia yhtenä perintäorganisaationa (HelMet –
kirjasto) niin, että yksi toimeksianto voisi muodostua yhden tai
useamman kirjaston samassa linjasiirrossa erääntyneistä aineistosta ja
asiakas saisi vain yhden perintäkirjeen ja yhden laskutuslisän,
riippumatta siitä, onko perinnässä oleva aineisto yhdestä vai
useammasta kirjastosta. Kaikki tilitystapahtumat tuli kuitenkin osoittaa
omistavan kaupunginkirjaston mukaan, laskutuslisää lukuun ottamatta.

Hankintapäätösten tekemisen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että
kaupunkien esittämä tahtotila ei ole toteutettavissa tarjouspyynnössä
esitetyn mukaisesti, koska toimintatapa tarjouspyynnössä edellytetyllä
tavalla toteutettaessa on lainsäädännön vastainen, johtuen siitä, että
vain julkisyhteisö joka on juridinen yksikkö voi toimia perijänä, ja
HelMet ei ole juridinen yksikkö.

/facepalm

Tää on vaan niin tyhmää. Että kun yritetään tehdä palveluita yli kuntarajojen siten, että se olisi asiakkaille mahdollisimman helppoa niin sitten törmätään tällaisiin. Ei voi mitään.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Savoy-teatterin salikaiutinjärjestelmän hankinta

Periaatteessa ihan ok. Laitteiden hinta on linjassa ja l’Acousticsit on hyvät vehkehet. Täytyy kuitenkin kysyä tosta prosessista ihan vaan sen takia että en itse ymmärrä.

Speksauksessa oli vaadittu frontfillejä, mutta Hedcom ja msonic olivat jättäneet (unohtaneet?) ne pois tarjouksestaan. Oliko tälle tekninen syy? Oliko esim. Nexon kaiuttimet teknisesti sellaiset, että frontfillejä ei olisi tarvittu? Lisäksi Hedcomin Nexo-tarjous oli muutamia tonneja Starliken tarjousta halvempi, joten periaatteessa siihen olisi frontfillit saanut ehkä samaan hintaan.

Eli ilmeisesti kyseessä on vain moka Hedcomin päässä ja homma on ns. voi voi. Pitäis lukea tarkemmin mitä pyydetään. On kuitenkin vähän tyhmää, että nyt sitten Soundatan kaaduttua ”kilpailutuksen” lopputulos on se, että on vain yksi vaihtoehto. Eikö ideana ollut juuri vertailu?

No, alla fall l’Acousticsit on varmasti hyvät ja hintakin on kohdallaan. Olishan noi d&b:t ollu kyl vielä siistimmät… Mutta myös kalliimmat. Homma hoituu noillakin.

3 Kulttuuripalveluiden osastopäällikön sijaisen valinta

Pekka Timonen siirtyi kulttuuritoimen johtajan pallilta WDC -johtajaksi, ja kulttuuripalveluiden osastopäällikkö Veikko Kunnas siirtyi vt. kulttuuritoimenjohtajaksi.

Nyt Veikolle tarvitaan sijainen. Vähän olin elätellyt toivoa, että sijaista ei valittaisi ja säästettäisiin johtajan palkan verran hallinnosta, mutta ilmeisesti töitä vaan on liikaa.

Sijaiseksi ehdotetaan Stoan nykyistä pomoa Paiju Tyrväistä. Paiju on pätevä ja tuntee kentän valmiiksi.

4 Lausunto Suomen romanipoliittisen ohjelman käyttöönotosta soveltuvin osin Helsingissä

ok.

Helsingissä Caisa on vastannut tarpeeseen esitellä vaihtuvien
näyttelyiden ja esitysten kautta eri kulttuurien taidetta. Tämän lisäksi
ehdotus, jonka romanien historian ja perinnekulttuurin esittelyn pitäisi
saada pysyvämmät puitteet olemassa olevan museon yhteyteen olisi
erittäin toivottavaa. Sama voisi koskea saamelaiskulttuuria. Pienet ja
hyvin suunnitellut pysyvät kokonaisuudet suomalaisten vähemmistöjen
historiasta olisivat hyvin toivottuja jo koulujen tulevan
kulttuurisuunnitelmankin osana.

5 Helsingin kaupungin kulttuuristrategia

Iso asia. Teen tästä oman postauksen vielä viikonlopun aikana. Olen nyt ehtinyt lukea prujun kerran läpi silmäillen ja kerran ajatuksella. Nyt pitäis varmaan vielä valmistella muutosesityksetkin huolella…

6 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

Ihan liian vähänhän tätä rahaa on tälle momentille. Carl-Johan Knifin ja Tanssin tiedotuskeskuksen kannattaisi ehkä, jos mahdollista, korvata ennemmin esiintyjille palkkiot, jos kaupunki tukee vain matkakuluja. Sama Kapsäkin koskee Kapsäkkiä – molemmat ovat ehdottomasti avustuskynnyksen ylittäviä. Nyt tätä rahaa vaan on tämän verran, joten matkatuki -rajoitus on ollut pakko tehdä.

7 Kohdeavustusten myöntäminen, 9. jako

ok.

8 Kulttuuri- ja taideyhteisöjen avustukset vuodelle 2011

ok.

Tämä on avustusjaoston hyväksymä pohja, johon olisin toki ollut mieluusti itse vaikuttamassa muutamien pienien viilausten kautta, mutta erittäin mielelläni äänestän tämän pohjan puolesta.

Kyseessä on nyt siis se avustuskohta, jossa päätetään mm. poliittisten kulttuurijärjestöjen tuista. Tästä on ollut puhetta aiemminkin. Nyt pohjaesitys 0€ on suorastaan erinomainen. Keskustelua käytäneen. Katotaan miten käy.

9 ArteFacto ry:n oikaisuvaatimus

ok.

iHana

Avoin tunnustus. Olen fanboy. Viimeisen kahdeksan vuoden ajan olen käyttänyt ja omistanut vain macceja. Valinta oli sikäli helppo, että 2000-luvun alussa oli vielä täysin selvää että minulle tärkeät musasoftat (ProTools, Sibelius, Logic) vaan kertakaikkiaan toimivat paremmin Cupertinossa muotoilluilla tuotteilla kuin bulkki-puuseilla.

Maksamalla muotoiluista hiukan ekstraa sai laadukkaamman tietokoneen ja bonuksena mm. viruksista ei ole tarvinnut välittää kun niitä ei juurikaan ole. OS9:stä siirtyminen OS X:ään toi vielä lisäksi (ainakin silloin) pc-puolella ennenkuulemattoman korkean toimintavarmuuden. Tää käyttis ei vaan kaadu. (Tai siis kaatuu, mutta harvoin…)

iLuuria en ole kuitenkaan vielä hankkinut: lähinnä syynä on operaattorisidonnaisuus ja tällä hetkellä huomattavan edullinen datasopimukseni – mobiilidataa kun tulee liikuteltua melkolailla paljon. iPhonea ei voi myöskään käyttää WLAN-tukiasemana Nokialaisen tavoin.

iPadin odotus Suomen markkinoille kävi ylivoimaiseksi avokkaan vierailtua Englannissa elokuussa. Pakkohan tää vehje oli hällä hankituttaa.

Montako Applen vehjettä saa olla yhdessä kotitaloudessa?

Nyt muutamia kuukausia käytettyäni täytyy sanoa, että tää aivan loisto-ostos. En ole vuosiin ollut mistään vimpaimesta näin innostunut.

Käyttöliittymä on loistava – netin selailuun ei ole parempaa vehjettä. Sivut aukeavat nopeasti ja näyttö on laadukas. Läppärin joutuu avaamaan vain Daily Showta varten, flash kun ei toimi lain. Sen sijaan YouTube ja fb-videot pyörivät selaimessakin. HTML5 vaikuttaa erinomaiselta kehityssuunnalta.

Jopa tekstin kirjoittaminen onnistuu kosketusnäytöllä suht nopeasti – vain skandien puute perusnäppiksestä hidastaa nakutusta. Tämäkin puute korjaantunee ohjelmistopäivityksellä, jahka lanseeraavat tuotteen myös pohjoismaisille markkinoille. (Huhujen mukaan marraskuun päivityksessä olisi tää puute korjattu.)

Laitteen paras puoli on akun kesto: normaalillakin käytöllä pääsee lähelle luvattua kymmentä tuntia. Amsterdamin seminaarissa ei tarvinnut kertaakaan metsästää töpseleitä, pärjäilin pari päivää yhdellä latauksella kevyesti. (Vastaavasti lataamiseenkin menee pari tuntia.)

Keveys mahdollistaa laitteen ottamisen mukaan aina. Olkalaukun pohjalla painoa hädin tuskin huomaa.

”No mitä sitte tolla teet? Mihi sä muka tota tartteet?”

Lyhyt vastaus: en välttämättä juuri mihinkään. Kaiken sen minkä olen nyt tehnyt tällä lärpykällä olisin voinut hoitaa myös läppärilläni. Ja kirjat voi lukea myös paperiversioina – laiturinnokassa dekkarit varmaan kuuluukin lukea hiirenkorvilla varustettuna.

Pitkä vastaus: sekä työhön että huviin. Ja työhönkin usein liittyy ”ajanvietekäyttöä”. (Muusikon hommissa yllättävan suuri osa päivästä kuluu odotellessa: junassa, bussissa, keikkapaikalla, teatterissa biisien välissä.) Suurin muutos on se, kuinka vähän olen käyttänyt läppäriä – MacBookPron olen kaivanut esiin vain nuotinkirjoitusta, musahommia ja isompia kirjoitustöitä varten.

Kokousasiakirjat ja pidemmät pdf-dokumentit on iPadista todella paljon miellyttävämpi lukea kuin läppärin näytöltä.

Olen testannut myös Amazonin Kindlereaderia. Ainakin scifin lukeminen näytöltä onnistuu helposti. Ilman silmälaseja melkoisen likinäköisenä olen tosin tottunut pitämään kirjoja huomattavan lähellä naamaa ja n. 10-15 sentin etäisyydeltä katsottuna iPadin näytön tarkkuus ei ole vielä riittävän hyvä – mikään ”retina-display” tämä ei todellakaan vielä ole.

Näin sisällöntuottajana iPad on todella toiveita herättävä. Suljettu järjestelmä mahdollistaa piraattien kiilaamisen markkinoilta avoimia alustoja paremmin. Olen hankkinut tähän softaa jo nyt varmasti noin satasella, lisäksi muutamia kirjoja Kindle Storesta sekä pari numeroa Wirediä. Tekniikka alkaa olla riittävän hyvää kirjojen ja etenkin lehtien digitaalisia versioita varten. Wired oli (ylläripylläri) erityisen hauska digiversiona – paperilehden loistava taitto yhdistettynä nettimäisiin hyperlinkkehin ja mediatiedostoihin.

Myös mainostajalle iPad antaa GoogleAdseja parempia mahdollisuuksia. Wiredin sähköisessä versiossa siirryttiin jutuissa eteenpäin navigoimalla ”alas” ja seuraavaan juttuun navigoimalla oikealle. Juttujen välissä oli perinteistä printtimainontaa muistuttavia mainoksia. Mutta esim. Canonin järkkärimainoksen yhdeydessä oli pelkän stillin lisäksi myös pätkä kameralla kuvattua hd-videota. Eivätkä nämä mainokset jostain syystä ärsytä yhtä paljon kuin tavallinen nettimainonta. Ehkä printtimediassa, johon iPad vertautuu, mainoksiin on jo niin tottunut lapsesta pitäen.

Tavallaan harmillista onkin, että laitteen huonot puolet kytkeytyvät nimenomaan näihin hyviin ominaisuuksiin. Mm. otin tätä blogausta varten kännykälläni kuvan laitteesta ja yritin siirtää kuvaa bluetoothin kautta padiin. Ei onnistunut. Olisi pitänyt kikkailla ja kiertää. Laitteesta puuttuu myös ”Finder”-tyyppinen tiedostonhallinta. Edes itse luotuja tiedostoja ei niin vain liikutella edes takaisin vapaasti.

Tuntuu hiukan siltä että vehje on tarkoituksellisesti rampa, vaikka iPad voisi olla täysiverinen (mini)läppärin korvike.

Kokonaisuudessaan kuitenkin ehdottoman mainio rämpylä. Suosittelen.

tutustukaa kulttuuristrategian luonnokseen

Ensi tiistain kokouksessa lautakunta käsittelee jälleen tulevan Kulttuuristrategian 2012-2017 luonnosta. Luonnokseen voi tutustua vaikkapa tämän linkin kautta.

Mielestäni teksti alkaa olla jo erinomaisessa kuosissa. Palaan tarkemmin aiheeseen jahka ehdin huomenissa lukea prujun pariin kertaan läpi ajatuksella. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

lippujen hinnoista

Harrastin viime kuussa enemmän penkkiurheilua kuin koskaan aikaisemmin. Keikkareissulla Kuopiossa sattui vapaailta, joten käväisin porukan mukana ensimmäistä kertaa elämässäni lätkämatsissa. Kokemus oli hämmentävä. Ainakin markkinatorin pillit soivat – mainoksia tuntui tulevan joka suunnasta kaikille aisteille.

Mä en oikein tajunnu livenä tosta lajista mitään.

Kalpa voitti rankkarikisassa. Liput halvimmille istumapaikoille maksoivat 20€, yleisöä oli Niiralan montussa 3495 kappaletta. (Arvasin muuten yleisömääräksi arvauskisassa 3500 ja voitin Kotipizzan! Matseissa käynti kannattaa!)

Seuraavalla viikolla kävin sitten katsomassa jalkapallomaajoukkueemme peliä Unkaria vastaan. Tuuliselle ja kylmällä olympiastadionille halvin istumapaikka maksoi 30€. Lipun ostaneita oli lähemmäs 17000. Kuulemma kalliimmat katsomot myydään nopeammin loppuun kuin halvemmat kaarteet.

Missä on Hetemaj? Missä on Hetemaj? Baxter! Missä on Hetemaj?

Jokereiden matseissa on tällä kaudella käynyt jo 52000 lätkän ystävää. Yleisökeskiarvo 7423, HIFK:llä 6465. Ostovoimaista yleisöä tuntuu siis pääkaupunkiseudulla riittävän. Lipun lisäksi katsojat ostavat usein koko tukun ruokaa, juomaa ja fanituotteita.

Pari viikkoa takaperin kokoontunut Helsingin kaupunginorkesterin johtokunta päätti pääsylippujen hinnoista seuraavalle kaudelle.

Peruslippu:
I hintaluokassa 25,00 €
II hintaluokassa 20,00 €

Eläkeläislippu:
I hintaluokassa 15,00 €
II hintaluokassa 13,00 €

Opiskelijalippu:
I hintaluokassa 7,00 €
II hintaluokassa 6,00 €

Julkiset harjoitukset 3,00 €

Opiskelijalippukategoriassa ovat mukana koululaiset, varusmiehet ja työttömät.

Musiikkitalon myötä HKO:n lippuihin tulee ensi vuonna uudistus: nykyisen yhden sijaan kaksi hintaluokkaa, joista I hintaluokan lippuhinnat ovat korkeampia. (II hintaluokan lippujen hinnat ovat nykyiset hinnat.) Ensimmäisen hintaluokan konserteissa on ”mm. nimekkäitä ulkomaisia esiintyjiä”.

Hinnat ovat mielestäni todella edulliset. Opiskelijalipun hinnalla ei saa edes kahta bisseä keskustan ravintoloissa.

Miten tämä on mahdollista? No tietenkin voimakkaan subvention avulla.

Kohdasta toimintakate voidaan nähdä ensi vuoden julkinen tuki HKO:lle: 13 360 000€, 93% orkesterin budjetista. Monelleko katsojalle tämän tuen oletetaan kohdistuvan? Se löytyy Kaupunginjohtajan budjettiesityksen kohdasta Tunnusluvut:

Tuki on siis 175 789€ per konsertti tai 157,2€ per kuulija.

On hyvä ja tärkeä kulttuuripoliittinen tavoite, että myös korkeakulttuuri on saavutettavan hintaista. Ja että siitä nauttiminen on mahdollista kaikissa tuloluokissa.

HKO:n subventio on kuitenkin niin massiivista, että muutamia kysymyksiä on pakko esittää.
1. Ovatko pääsyliput ylipäätään tarpeelliset, jos järjestelmä on kuitenkin 93%:sti tuettu?
2. Mikä on sopiva hintataso erittäin korkeatasoisesta konsertista ja mikä on taso, joka ei kuitenkaan estä muuta ei-tuettua toimintaa?
3. Onko yleinen subventio paras keino avata korkeakulttuuria yleisösegmenteille, jotka eivät konserteissa tällä hetkellä käy?

1. Jos yhteisesti rahoitamme joka tapauksessa yli 90% kuluista, niin miksi ihmeessä rajata kävijöitä pääsylipuilla?

Museolaitoksen kohdalla ilmaisuudesta on käyty keskustelua jo vuosikausia ja mielestäni vastaus on selvä: valtion ja kaupungin museoiden tulisi olla ilmaisia. Naapurimaastamme Ruotsista on kokemuksia, joissa pääsylippujen poistamisen jälkeen kävijämäärä tuplaantui ja museokauppojen myynnin kasvu peitti pääsylipuista menetetyt tulot.

Museolaitos ja orkesterilaitos eroavat kuitenkin erittäin merkittävällä tavalla. Orkesterilaitos on, halusi se tai ei, osa samaa markkinapaikkaa kuin kaikki muutkin musiikkitapahtumat. Kaupunginmuseolla tuskin on ketään kilpailijaa omalla alallaan, valtion taidemuseonkin kohdalla kilpailu on vähäistä – lähinnä on tarvetta rajata suosittujen näyttelyiden käyttäjämääriä lippujen hinnan kautta (Picasso).

Vahvan subvention on tarkoituskin vääristää kilpailua epäkannattavan taiteen eduksi, mutta täysi ilmaisuus (100% subventio) tekisi kaiken ei-laitos -musiikin, etenkin klassisen, aseman erittäin hankalaksi.

Sen sijaan voidaan varsin hyvin argumentoida, että lippujen hinta tulee asettaa siten, että saavutetaan maksimaalinen täyttöaste. Ts. hintadifferointia käyttämällä. Paremmista paikoista enemmän, huonommista vähemmän. Viime hetken hajapaikat hyvissä ajoin valittuja halvemalla. (HKO:n 85% täyttöastetavoite, joka nousee vuonna 2012 90%:iin vaikuttaa käytännössä maksimaaliselta – konserttikohtaista vaihtelua kun on varmasti ohjelmistosta riippuen.)

Mitä sitten tapahtuisi jos hintoja nostettaisiin nykyisestä? Romahtaisiko käyttöaste?

2. Mikä on sopiva hintataso erittäin korkeatasoisesta konsertista?

Tähän kysymykseen vastauksen voi saada hakemalla markkinoilta vertailukelpoisia tapahtumia
– Finnkinon leffaliput maksavat noin kympin, 3d-leffat ja normileffat viikonloppuisin enemmänkin. Finnkinon ”live-oopperaliput” maksavat 32€.
– Kaupungin omistaman ja vahvasti tukeman Savoy-teatterin lippujen hinnat näyttävät pyörivän 30-50€ haarukassa. Moniin konsertteihin ei ole lainkaan alennuslippuja.
– Oopperan liput näyttävät vaihtelevan 14€ ja 95€ välillä. Hintaryhmiä on lukuisia mm. istumapaikan mukaan.
– Pääsyliput Olli Mustosen sooloresitaaliin Temppeliaukion kirkkoon ensi sunnuntaina maksavat 35€, 30€ (eläkeläiset) ja 18€ (opiskelijat).

HKO:n konserttien liput ovat siis edullisempia kuin muiden vastaavantasoisten kulttuuritapahtumien – ne ovat itseasiassa jopa halvempia kuin mielestäni heikkolaatuisempien konserttien. Onhan se nyt vaan kertakaikkiaan eri asia kuunnella elävää orkesteria upeassa salissa Tennarin äänentoiston sijaan! Jääkiekon hintoihin vertailu ei ole aivan reilua, mutta herättää hyviä kysymyksiä sekin. Aliarvioidaanko klassisen musiikin yleisön maksukykyä? Onko todella niin että Finlandia-taloon kokoontuu keskimäärin köyhempää sakkia kuin Hartwall-Areenalle tai Savoy-teatteriin? Miksi maailmanmusiikin ystävät joutuvat maksamaan enemmän lipuistaan kuin klassisen orkesterimusiikin?

Bloggasin männä viikolla Musiikkitalon ulosvuokraushinnoista ja niiden pohjalta tulevista lipunhinnoista.

Pienen laskennallisen sormiharjoituksen tulos oli se, että jos Musiikkitalossa aikoo järjestää pienimuotoisenkaan vapaarahoitteisen konsertin, on lippujen hintojen oltava korkeammat kuin HKO:n konserteissa. Ja HKO tarjoaa kuitenkin maan parhaan sinfoniaorkesterin ja maailmanluokan tähtiä uskomattoman upeassa akustiikassa! Lähes sata musiikin huippuammattilaista töissä! Kyllä äärimmäisen laadukkaan sisällön tulisi jollain tapaa heijastua myös lippujen hintoihin.

Mielestäni on siis selvää että a) HKO:n lippujen hinnat ovat niin matalat että ne aiheuttavat liiallisen markkinahäiriön ja b) HKO:n yleisöllä voisi olla maksukykyä nykyistä korkeampiin lipunhintoihin.

Yleisesti ottaen Helsingin kaupungin kulttuuripolitiikassa on mm. teattereiden kohdalla on pyritty siihen, että julkinen tuki (valtio+kaupunki) ei ylittäisi 70% budjetista. Tämä voisi olla hyvä tavoite myös kaupunginorkesterille ja UMO:lle. (UMO on tällä hetkellä itseasiassa HKO:takin tuetumpaa musiikkia, palaan aiheeseen myöhemmin.)

Lippujen hintoja ei tietenkään voi töräyttää kertaheitolla kymmenillä euroilla ylöspäin, mutta vähittäinen nosto olisi kannattanut aloittaa jo ensi vuonna. Jos olisin HKO:n johtokunnan jäsen, olisin ajanut seuraavia lippujen hintoja ensi kaudelle.

Peruslippu:
I hintaluokassa 30,00€ (+5€)
II hintaluokassa 25,00€ (+5€)

Eläkeläislippu:

I hintaluokassa 20,00€ (+5€)
II hintaluokassa 15,00€ (+2€)

Opiskelijalippu:
I hintaluokassa 15,00€ (+8€)
II hintaluokassa 10,00€ (+4€)

Julkiset harjoitukset 5,00€ (+2€)

Nämäkin hinnat ovat mielestäni erittäin maltillisia.

Yleisiä subventioita määritettäessä kannattaa muistaa myö se että kaikki eläkeläiset tai opiskelijat eivät ole pienituloisia. Nykyisen laajan alennuksen saa niin Mikael Lilius kuin pihlajamäen mummokin. Mielestäni jälkimmäistä voisi tukea enemmän.

Sinfoniakonsertit eivät myöskään ole ”päivittäisiä” kulttuuritarpeita – kaksi, kolme kertaa kaudessa on varmasti varaa käydä noilla hinnoilla kenellä tahansa jos vain halukuutta löytyy. Kulttuurin hc-kuluttajille, kausikorttilaisille, hinnat sitten erikseen.

3. Ovatko halvat pääsyliput paras tapa saada ihmisiä korkeakulttuurin pariin?

Tämä on mielestäni äärimmäisen tärkeä kysymys, jota Suomessa ei ole käsitelty juuri lainkaan. Halpoja lippujahan perustellaan pitkälti sillä, että kaikilla tulee olla mahdollisuus päästä korkeakulttuurin ääreen. Mutta ovatko (liian) halvat liput paras ja ainoa keino saada nykyistä laajempi osa kansaa hienoihin konsertteihin?

Sattumalta sisareni Anni oli mukana British Art Councilin tutkijaryhmässä, joka teki muutama vuosi takaperin todella laajan selvityksen kulttuurin kuluttamisesta Britanniassa. (Taking Part Survey).

Raportin luvussa viisi (Barriers to engagement, s.44-) sivutaan kulttuuritilaisuuksien hintoja. Ja vaikka Britannian sosioekonomiset olosuhteet eivät olekaan yksi yhteen vertailukelpoisia, antaa tutkimus mielestäni hyvää osviittaa päätöksentekoon.

Tapahtuman hinta ei ollut tärkein syy kuin n. 6%:lle jättää kulttuuritapahtumat väliin:

Ja mikä mielenkiintoisinta, tulos oli sama sosioekonomisesta ryhmästä riippumatta (s.49). Korkeimmassa tuloluokassa suurin syy oli ajan puute ja matalassa kiinnostuksen, mutta hinnan merkitys oli molemmille ryhmille suurinpiirtein sama (5%-6%).

Minä vedän tästä sen johtopäätöksen, että vain halvat hinnat eivät saa opiskelijoita, eläkeläisiä tai työttömiä ryntäämään sankoin joukoin HKO:n konsertteihin. Erittäin todennäköisesti väestöryntäystä ei syntyisi vaikka liput maksaisivat vain 2€€ tai olisivat tyystin ilmaisia. Ei vaan kiinnosta. Ja taas toisaalta ne, joita kiinnostaa, ovat valmiita maksamaan laadukkaasta palvelusta.

Jos korkeakulttuurin voimakkasta subventiota perustellaan halulla saada nykyistä suurempi osa väestöstä osallistumaan sinfoniakonsertteihin, on halvat hinnat väärä keino. Jotain muuta täytyisi yrittää.

Kokeilemisen arvoista voisi olla vaikkapa ”orkesterivoucherit”. Voisimme esim. antaa 20€ alennuksen mistä tahansa kaupunginorkesterin konsertista syksyn esityskaudelle vaikkapa Helsinkiin juuri muuttaneille, yli 6 kk työttöminä olleille, uusille opiskelijoille, 15 vuotta täyttäville tai 3 vuotta täyttävän lapsen yh-äideille, alle 15 000€ tienaaville eläkeläisille jne. Tuki voisi olla joka tapauksessa laajan ja tehottoman alennuksen sijaan kohdistettua ja henkilökohtaista.