Posts Tagged ‘matkailu

13
Lok
11

Oon mä syöny Rennietä Rennesissä

Olen ollut tämän viikon keikoilla Bretagnessa Rennesin kaupungin liepeillä. Ruoka on hyvää, isännät ystävällisiä ja viini edullista. Soppii miulle. Paikallinen voi on erikoissuolattua. Älkää kertoko Pekka Puskalle – on nimittäin todella maukasta leivän päällä. Muutamia huomioita:

Rennesissä on aivan loistava kaupunkipyöräverkosto, josta saa varsin pientä maksua vastaan näppärästi tsygän lyhyitä keskustamatkoja varten. Vastaava systeemi on tulossa Helsinkiinkin käsittääkseni jo ensi vuonna.

Järjestelmä perustuu tunnistamiseen – henkilökohtaisen tunnuksen saa joko paikallisella matkakortilla tai luottokortilla. Olen ajellut näillä päivittäin ja systeemi on simppeli ja toimiva

Näemmä pyöräpisteiden välisiä eroja tasataan roudaamalla pyöriä autolla tarpeen vaatiessa.

Rennesissä suurin osa keskustan kaduista, joilla autoliikenne ylipäätään sallitaan, on yksisuuntaisia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että keskiaikaiseen asemakaavaan ei vaan kertakaikkiaan mahdu kahta ajokaistaa. Hiukan enemmän kuin yksi kuitenkin usein mahtuu. Tällaisissa paikoissa pyöräily sallitaan molempiin suuntiin, mutta autoilu vain yhteen. Ja ”pyöräkaista” kulkee autoliikennettä vastaan.

Kielletty ajosuunta – paitsi polkupyörät.

”Pyöräkaistan” merkinnäksi riittää pelkkä nuoli ja pyörän kuva – sitä ei tarvitse merkitä koko matkalle sulkuviivoilla. Tällainen ratkaisu voisi Helsingissäkin toimia esim. Hesarilla. Polkupyörän kuva muistuttaisi autoilijoille, että tässä saattaa joku fillarillakin suhata ja toisaalta merkintä antaisi ujommille pyöräilijöille uskallusta.

Toisessa päässä katua yksisuuntaisuus ja vastakkainen pyöräkaista merkitään näin.

Rennesin seudulla vaikuttaa olevan jokaisella pienelläkin paikkakunnalla jonkinsorttinen uudenkarhea kulttuuripytinki. Tämä taisi olla n. 2000 asukkaan kaupungissa. Aika avaruusalus-meininki: ulkona perinteisestä kaupunkirakenteesta ja ympärillä ei ollut juurikaan muita palveluja. Hämmentävän vanhanaikaista. Ehkä Ranskan Suomea laajempi kiertuetoiminta vaatii tiloja ympäri maan.

Tiedoksi Helsingin terveysviranomaisille: Rennesin aivan mahtavalla torilla kalakauppiaat säilyttivät kaloja jäissä. Ei ollut kylmälaitteita täällä ei…

Lihatiskitkään eivät näyttäneet pahalta. Ei tullut Alepaa ikävä.

13
Elo
10

havaintoja

Muutamia havaintoja männä kesältä.

Hesassa kevyenliikenteen väylät ovat hienosti esteettömiä.

Pyörillekin on omaa tilaa.

”Ehkä” näin olis parempi. Ei voi toimia Suomessa.

Eikö tästäkin vois napsia nuo parkkipaikat pois ja saatais tuollekin ravintolalle vähän miellyttävämpi terassi? Entäs sitten lastausliikenne? Pakko olla parkkipaikkoja koko rivi!

Muutamalla vain tavarantoimittamista varten varatulla pysäköintipaikalla homma hoituisi. Ainiin. Ei voi toimia Suomessa.

Harakasta löytyy Gigerin taideteos! Tuli ”hiukan” puun takaa.

Berliinissä (matalalattiaisten) lähijunien viimeisessä vaunussa on tilaa fillareille.

Penkit taittuu tieltä pois. Onnistuisiko Helsingin Metroon? Yksikön viimeinen tai ensimmäinen vaunu?

Pihakatuja oli paljon. Huomatkaa että pihakadulle voi pysäköidä ja siellä saa ajaa. Ero ”tavalliseen” katuun on silti merkittävä. Miksei esim. Töölössä kadut ole lähtökohtaisesti pihakatuja?

Ja sitte jos autoilla ei oikeasti ole kadulle asiaa, niin maahan tarpeen vaatiessa uppoavat tolpat vaikuttivat toimivalta ratkaisulta.

Pingispöytiä puistossa.

Mutta näähän ei tunnetusti voi toimia Suomessa.

Haittaako sähköpömpeleiden, roskisten yms. rumien esineiden liimailu oikeasti? Mielestäni julisteilla päällystetty roskis on paremman näköinen kuin kliininen.

Berliini on toki katutaiteen mekka.

Mutta kyllä se osittain on myös siivotonta, rumaa ja viihtyisyyttä heikentävää. Toivottavasti Helsingissä löytyy tuoreiden aitojen kautta toimivampi balanssi.

Voisiko tällaisia valtaisia muraaleja tilata myös Hesassa joihinkin julkisiin seiniin? Näidenhän ei tarvitse myöskään olla aina ”lopullisia ratkaisuja”. Jokin esim. juliste tjms. tekniikalla toteutettu kesän kestoinen projekti Merihakaan?

Tampereelta löytyy julkisia ilmoitustauluja, joihin voi vapaasti liimailla! Ei voi toimia… …Helsingissä?

Täysin omiin aistihavaintoihin perustuen väittäisin, että Italiassa kaistanormi on kapeampi kuin Suomessa. Samoille metreille mahtuu enemmän autoja siis. Tai leveämmät jalkakäytävät. Mahtuisiko Hämeentielle fillarikaista, jos autokaistojen leveyttä pienennettäisiin?

Baari sai olla auki aamukuuteen kun asiakkaita kerran riitti. Ei voi toimia Suomessa.

Italian ja Itävallan välissä kulki espressoraja kuin veitsellä leikaten. Italiassa kuppaiselta huoltoasemaltakin sai loistavaa kahvia. Itävallasta taas samanlaista automaattikuraa kuin Suomestakin. Outoa.

Pesäpallo, tuo suomalaisen sotilaskunnon kehittämiseksi keksitty patrioottis-fasistinen laji, jonka suurin käytännön tarkoitus nykypäivänä tuntuu olevan ikäluokkien traumatisointi epäonnistuneiden ajolähtötilanteiden kautta, oli paikan päältä seurattuna todella erikoinen kokemus. En tajunnu siitä pistesysteemistä yhtään mitään.

Lisäksi täytyy myöntää että olen Heikinheimon kanssa samoilla linjoilla. Jyväskylän Kirin 80-vuotisjuhlaottelussa kotivuorojen aikana soivat vanhoista ulkoilmakaiuttimista ”kannustuslaulut”, joiden oli ilmeisesti tarkoitus saada yleisö kannustamaan kotijoukkuetta. En ole ihan varma, lisäsikö Red Nexin ”Cotton Eye Joe” viihtyvyyttäni. Ulkovuorojen aikana, hiljaisuuden vallitessa, oli paljon mukavampaa.

Oli muuten jännä tapaus muutenkin tuo peli. Katsomossa mm. Mauri Pekkarinen. Alussa laulettiin Keski-Suomen maakuntalaulu. Erikoista, mutta siistiä.

Savusauna Suomen suvessa. Toimii.

03
syys
08

iranista

Saavuttiin reissulta tuossa sunnuntaina sitten.

Hieno reissu, mahtavia ihmisiä, uskomattomia paikkoja, hirvittävä liikenne, paska hallinto.

Täytyy kirjoittaa pidemmän kaavan mukaan kuvilla höystettynä jahka ehdin setviä a) ne 3010 kuvaa, jotka matkalla otin ja b) ajatukseni ko. maasta. Iran oli voimakas kokemus niin monella eri tapaa, että siinä riittää sulattelemista pitkäksi aikaa. Pakko kertoa kuitenkin heti muutamia kohtaamisia.

Iranilaiset juttelevat mielellään ulkomaalaisten kanssa. Suurin osa vuoropuheluista jää kuitenkin vaillinaisen kielitaidon vuoksi ”Do you like Iran?” – ”Yes, Iran is very beautiful.” -tasolle. Jokaisessa kaupungissa tapasimme kuitenkin myös erittäin hyvin englantia hallitsevia sekä nuoria että vanhempia ihmisiä.

Istuimme Isfahanissa näköalaterassilla vesipiippua tuprutellen (normaalia tupakkaa, mintun makuista) ja teetä juoden kun meitä halusi ”haastatella” nuori, noin 19-vuotias nainen. Neitiä tilanne jännitti, koska hän ei ollut aiemmin puhunut englantia ”aidossa tilanteessa” kenenkään ulkomaalaisen kanssa. Perheen isä taltioi hetkeä kännykkävideokameralla ja äiti seurasi sivummalta.

Nimet, iät ja sen että pidämmekö Iranista (”Yes, very beautiful.”) selvitettyään hän kysyi ammattejamme. Matkakumppaneitteni vastaukset (student, journalism, business, computers) saivat nyökyttelyä osakseen, mutta kun kerroin olevani ”professional musician, I play accordion” sain vastaukseksi todella aidosti hämmästyneen ilmeen lisäksi kysymyksen ”Are you kidding me?”. Myöhemmin olen harmitellut, että en älynnyt vastata nokkelammin, vaikkapa ”No, I’m not kidding you, propably I’m just kidding myself.”, mutta neidin kasvoilta kuvastunut 100% ällistys sai sillä hetkellä minut vain tyystin repeämään.

Syynä ihmetykseen oli todennäköisesti se, että kun me länkkärit varmastikin vaikutamme lähtökohtaisesti parempiosaisilta hän ei osannut kuvitella muusikon voivan olla siinä asemassa.

En löytänyt koko matkan aikana konsertteja mistään kaupungista vaikka yritin niitä etsiä mm. musiikkiliikkeiden myyjien kautta. Ainoat näkemäni muusikot olivat katusoittajia, jotka takuulla edustivat iranilaisen yhteiskunnan alempia tuloluokkia. Islamilainen hallinto ei hyväksy elävää musiikkia. Ei ainakaan rytmikästä ja mahdollisesti jopa tanssittavaa ja kansaan menevää musiikkia, jolla voisi olla syntisiä vaikutuksia. Mielenkiintoista kyllä lähes jokaisessa taksissa (,joita maassa on muuten todella paljon) radiosta raikasi paikallinen eurodiskotrancehumpan kaltainen muzakki.

Yazdissa tapasimme erittäin fiksun nuoren miehen (koulutukseltaan biokemia-insinööri Tehranin yliopistosta), jonka kanssa vietimme mukavan illan keskustellen. Ensimmäisen Suomi-yllätyksen hän aiheutti meille soittamalla mp3-soittimestaan ”Hard Rock Hallelujah” -kappaleen esimerkkinä diggaamastaan musiikista. Ei kuulemma tiennyt sen alkuperästä. Toisen, erittäin häkellyttävän yllätyksen koin kun uskaltauduin kysymään häneltä uskosta ja Islamista.

Lonely Planet -opas neuvoo meitä läntisiä agnostikkoja ja ateisteja kertomaan olevamme kristittyjä, jos uskoa kysytään, sillä sen mukaan ”uskonnottomuuden” käsite on niin vieras iranilaiselle kulttuurille, että todenmukainen vastaus aiheuttaisi turhanpäiväisiä vaikeuksia. Ilmeisesti ateismi myös yhdistetään vahvasti kommunismiin ja Neuvostoliittoon.

No, päätin kuitenkin uskaltautua uskontokeskustelun karikkoisille vesille. Kaveri kertoi ensin suhtautuvansa uskoon ”enemmän sosiaalisena juttuna”; viime vuonna hän ei paastonnut Ramadanin aikana kun kukaan työtoverikaan ei kärvistellyt, tänä vuonna hän viettää viikon Ramadanista perheensä kanssa, joten hän varmaankin paastonnee ainakin sen ajan.

Sitten Ali kertoi meille ”pitävänsä Muhammedia viisaana miehenä, joka kirjoitti monia hyviä asioita Koraaniin”, mutta että ”ei hän sitä Allahilta saanut”. ”You know I have read so much that I think that there might not be a god at all.” ”For example, have you read Sinuhe?” No, olimmehan me lukeneet. Hän kertasi meille opuksesta tarinan, jossa papit tappoivat nuoria naisia ylläpitääkseen omaa valtaansa.

Mutkia ajatuksen matkalla on jo aika paljon kun kuuntelee 3000 vuotta vanhan kaupungin 1000 vuotta vanhassa majatalossa kaveria, joka kertoo meille suomalaisen kirjailijan kuvittelemaa tarinaa muinaisesta Egyptistä, jonka ensimmäinen paikallinen imperiumi valloitti vuonna 525 eaa.

17
Elo
08

iraniin

Lähden huomenna lomalle Timon ja Artun kanssa Iraniin pariksi viikoksi. Useimmat ovat retkikohteen kuulleessaan olleet yllättyneitä, jopa järkyttyneitä – äitini ainakin. Miksi sinne siis?

Vaikkakaan ihan silkkaa kikkailua ja erikoisuuden tavoittelua ei voi matkan syynä kokonaan kieltää, on tärkeämpi peruste kuitenkin Persian kulttuuri ja historia, joista olen ollut kiinnostunut jo vuosia. Iranissa on sijainnut pisimpään yhtäjaksoinen korkeakulttuuri – kirjoitettua historiaa on noin 5000 vuotta. Persiassa ollaan tekemisissä koko ihmiskunnan historian perusteiden kanssa.

Viime helmikuun DocPointin teemana oli Iran ja siellä esitetyt dokumentit lisäsivät myös kiinnostusta Iranin nykytilaa kohtaan. Pahan akselin maskin takana on kuitenkin ihmisiä. Saapa nähdä, ainakin siellä on vähemmän amerikkalaisia turisteja kuin Egyptissä… Myös loistava suomalaisen ”Grangangan” viime vuonna Teheranissa kirjoittama Iranoia-blogi oli innoittajana kun lentolippuja ruvettiin varailemaan.

Yksi hyvä syy riittävän kauas matkustamiselle on sekin, että Iranissa en voi lukea sähköposteja tai vastata puhelimeen – suomalaiset liittymät kun eivät kuulemma siellä toimi. Työt on pakko jättää kotiin. Mukava ajatus.

Yritän laittaa ”tien päältä” jotain raporttia tännekin. Hyvää sateista elokuun jatkoa vaan!

23
Hei
08

radovan

Hehän ovat kuin kaksi marjaa – ehkäpä Mladickin löytääkseen Serbian poliisin täytyy vain pidättää kaikki parrakkaat herrat ja seuloa sitten niistä. Olisiko Pietari Suuren parta-lain kaltainen säädös olisi paikallaan? Silloin tosin Serbiassa tulisi varmaankin ottaa kiinni koko ortodoksisen kirkon papisto. Hmm. Ehkä se todellakin pitäisi pidättää joka tapauksessa. Niin keskeinen asema kirkolla oli nationalismin lietsonnassa.

Karadžićin pidätys on upea uutinen. Serbiassa Eurooppa-myönteiset ja suhteellisen liberaalit voimat ovat viimein saamassa vahvempaa jalansijaa. Loistavaa. EU:n tärkein tehtävä – rauhan takaaminen mantereellamme näyttää toimivan sittenkin. Pehmeä voima tuntuu toisinaan vaan niin tuskallisen hitaalta, mutta loppujen lopuksi se on aina kuitenkin tehokkaampaa kuin pelkkää aseellinen uhittelu.

Vaikka viime aikoina onkin vaikuttanut siltä, että Serbian päävientituote on sotarikolliset, on maa täynnään ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Olen käynyt kahdesti paikan päällä asian toteamassa.

Serbiaan minut on vetänyt paikallinen perinnemusiikki ja erityisesti Gucassa vuosittain pidettävä torvimusiikkifestivaali. (Muzika) Etelä-Serbialaiseen n. 10 000 asukkaan kylään ahtautuu viikoksi noin 100 000 ihmistä kuuntelemaan torvimusiikkia ja juomaan olutta. Meininkiä on vaikea kuvailla sanoin; toisin kuin Suomessa, jossa kaikki on tarkasti säänneltyä on tämä festivaali kuin kaikkialle levittyvä kasvusto.

Päälavalla on toki bändejä ja festivaalin tärkein ohjelmanumero onkin trumpetistien kisa – Suomessakin usein keikkaillut Boban Markovic voitti kisan aikoinaan niin monesti ja ylivoimaisesti, että hän ei enää kilpaile – mutta käsittämättömin elämys syntyy koko kylän kattavasta äänivallista. Paikkakunnalle saapuu n. 40 yhtyettä eri puolilta Serbiaa ja suurin osa niistä tienaa rahansa kiertelemällä pöydästä toiseen kylän ravintoloissa ja kaljateltoissa. Muistan istuneeni olutteltassa ja laskeneeni näköpiirissäni seitsemän torvibändiä. Soittaen tietenkin eri kappaletta täysillä yhtä aikaa. Meteliä oli ihan ilman äänentoistoakin niin paljon, että tulppia oli paras pitää päässä koko ajan. Ihanata, ihanata.

Politiikasta ystävällisten ja vieraanvaraisten paikallisten kanssa ei kannattanut edes aloittaa keskustelua. Muutamaan kertaan seurueellemme kerrottiin, etenkin nuorempien herrojen taholta, että meille ”lännessä” syötetään ”Naton propagandaa” ja miten ”Serbit eivät ole syyllisiä vaan puolustivat vain luontaisia oikeuksiaan.”. Mukavan isäntäperheemme vanhemmalla pojallakin oli festivaalin ajan yllään Arkanin tiikereiden logolla koristettu t-paita. Perheen nuorempi ja asteen verran angstisempi poika soitti kellarissa heviä kavereidensa kanssa, kasvatti vanhempiensa kauhuksi pitkää tukkaa ja kyseli kiinnostuneena meiltä Yövissystä ja Stratovariuksesta…

Kylän kojuissa myytiin valtaisien liha-annosten ja piraatti(?)-(torvihumppa)levyjen lisäksi myös mm. Slobodan Milosevic, Radovan Karadžić ja Radko Mladic kalentereita, t-paitoja, pinssejä ja huoneentauluja. ”Milosevic – Serbian Hero” ja ”Kosovo is Serbia” t-paitoja näkyi siellä täällä. Kokardeilla varustettuja sotilaslakkeja ja Arkanin Tiikereiden punaisia baretteja oli sekä kaupan että ihmisten päissä. Enpä kysellyt miksi. Epäilemättä tämän videon kaltaiset tunnot ovat aidosti yhä pinnassa Serbiassa. Muistan Belgradista mukavan kaljakuppilan, jossa huomasimme vasta toista olutta ryystäessämme seinältä Slobon kehystetyn kuvan. Tämä siis vuonna 2004 kun herra oli vielä Haagissa.

Miten tuollainen tuhoisa nationalismi voidaan pysäyttää? Onko Saksan totaalisen tuhon kaltainen tappio ainoa keino saada omaan erinomaisuuteen perustuva ideologia poistetuksi? Miten historiasta ja etenkin lähihistoriasta voitaisiin olla samaa mieltä? Mikä toisaalta on totuus? Eihän Balkanin sodista todellakaan juuri ”hyviksiä” löydy. Mikä on kohtuullinen kansallisen ylpeyden taso? Miksi kukaan ei enää Suomessa haikaile Suur-Suomen perään, vaikka aate oli varsin elävä vielä ennen toista maailmansotaa? Serbian kriisin yhtenä tekijänä voidaan pitää myös Venäjää, jonka halu pitää kiinni etupiireistään tuntuu antiikkiselta. Pitäisikö Suur-Venäjästä olla huolissaan?

Aseellinen ja taloudellinen pakottaminen ei riitä. Eristäminen kurjistaa oloja entisestään ja vaikeuttaa paitsi syyllisten, myös vapauteen kaipaavien liberaalien elämää. Meidän suomalaisten on vaikea kuvitella, miltä tuntuu belgradilaisesta nuoresta, joka ei voi matkustaa minnekään (ehkä Venäjää lukuunottamatta) ilman kutsuviisumia. Ei asiaa Eurooppaan saatikka muihin maanosiin, vaikka ulkoisesti elämä onkin täysin samankaltaista kuin vaikkapa Milanossa, Berliinissä tai Prahassa ja asuinpaikka maantieteellisesti selvästi keskempänä historiallista Eurooppaa kuin esim. Helsinki. Tähän puoleen tutustuin kun tapasimme Belgradissa paikallisia taiteilijoita, jotka kuuluivat varmasti ”Eurooppa-myönteisiin liberaaleihin”. (Eivät muuten ymmärtäneet haluamme mennä sinne ”takahikiän junttien festivaalille”…)

Ulkoista pakotettakin tarvitaan, mutta serbeille tulee antaa kepin lisäksi myös porkkanoita – on kaikkien etu, mitä pikimmin kaikki serbit huomaavat yhteisen, rauhallisen ja ”post-nationalistisen” Euroopan™* hyödyt eristäytymisen sijaan. Silti EU:n on pysyttävä tiukkana – suvaitsemattomuuta ei saa suvaita. Sotarikolliset on saatava oikeuteen ennen jäsenyysehdokkuutta ja liberalismi on saatava aidosti tavoitteeksi, josta myös pidetään kiinni. Tämä toisaalta ei koske vain Serbiaa, vaan myös koko vanhaa ”Itä-Eurooppaa”, jossa esim. tasa-arvon tavoittelu näyttää jääneen kuolleeksi kirjaimeksi hyvistä laeista huolimatta.

Mladicin pidätystä odotellessa voi tutustua Serbian kansalliskirjaston digitaaliseen levykokoelmaan.

150 digitised old Gramophone Records on 78 rpm from the NLS rich Collection of phono documents. They contain various sound recording of National Songs Lyrics performed by some of the most famous Singers of that period, Folk Dances, Hymns, and records of Popular Melodies, performed by famous Ensembles, as well as Records of Opus of Famous Domestic and Foreing Composers. Most of them are recorded abroad, within the first 60 years of the XX Century. First, the Gramophone Records were physically cleaned with special instruments, then reproduced with a professional equipment and audio processed, then converted in digital format. Within the next period, the NLS is plannng to include more than 200 new digitised records. All digitised gramophone records can be listen through the NLS Website. The Search of the Collection is available through the entire record, by authors and performers, by title, year and country of publishing.

Upeita esityksiä vaikka kyriilinen käyttöliittymä hiukan hankaloittaakin tutustumista. (Hupaisaa kyllä, suuri osa labeleista näyttää olevan latinalaisilla kirjaimillal.) Ainakin Jugotonin valkoisella laabelilla varustetut sinkut vaikuttavat asiallisen juurevilta kaikille serbialaisen haitarimusiikin ystäville. Ja niitähän olemme me kaikki jahka nuo levyt kuuntelemme! Hoba!

(*Pelottavaa on mielestäni myös se into, millä yhdentyneelle Euroopalle yritetään keinotekoisesti luoda ”kansallista identiteettiä” lippuineen, hymneineen ja muine symboleineen. Siitä ei voi seurata mitään hyvää. Eikö voitaisi vähitellen pyrkiä heittämään koko nationalismin aate historian romukoppaan?)




Suosituimmat artikkelit

twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: