katainen ja protestanttinen etiikka

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä oli lehden yleisen kokoomusmyönteiseen linjaankin nähden erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitettu juttu Jyrki Kataisen matkasta puolueensa ”Hei, me kaikki puhutaan maahanmuutosta.” -tilaisuuteen Turkuun.

Jutun loppupuolen sitaatti tarttui silmääni:

Sekin käy selväksi, että maahanmuuttokeskustelun pintaan nostamat asenteet ulottuvat laajalle. Esimerkiksi Kreikan avustaminen näyttää monien kansalaiten silmissä samantyyppiseltä työtävieroksuvien lusmuilijoiden tukemiselta kuin maahanmuuttopolitiikka.

Miksi Kreikalle on myönnetty jättilainat, kun minun pitää pärjätä 500 eurolla kuukaudessa, eräs nainen kysyy?

Katainen myöntää ymmärtävänsä ajattelu.

”Molemmissa, Kreikan avussa ja maahanmuutossa, on piirteitä, jotka eivät vastaa suomalasten käsitystä reiluista pelisäännöistä. Täällä elää vahvana protestanttinen henki ja etiikka, että jokainen tehköön toimeentulonsa eteen töitä ja siivotkoon omat sotkunsa.”

Tottakai työnteko myös kuuluu ”luterilaiseen” etiikkaamme, mutta kyllä tuo Kataisen kuvailema eettinen linjaus tuntuu kovin vieraalta.

Mielestäni suomalaiseen henkeen ja etiikkaan kuuluu, tai ainakin on kuulunut vahvasti, myös solidaarisuus: se että jokaisesta pidetään huolta ja niitä joilla menee heikommin yritetään auttaa. Globalisoituneessa maailmassa tähän luokitukseen mielestäni kuuluu suurin osa maahanmuuttajista ja erityisesti kiintiöpakolaisista.

Katainen on tainnut nyt sekoittaa uusliberalistisen ja protestanttisen hengen toisiinsa.

Advertisement

konsertti senaatintorilla

Viime viikolla uutisoitiin että Senaatintorilla järjestetään Arcade Fire -yhtyeen maksullinen konsertti.

Olin todella yllättynyt uutisesta. Missä ihmeessä asiaa oli valmisteltu? Pääsylipullinen konsertti kaupungin keskeisellä torialueella on merkittävä uusi avaus, joka mielestäni kuuluu ehdottomasti poliittisen päätöksenteon eikä virkamiesvalmisteluun piiriin. Valitettavasti tässä vaiheessa konsertin valmistelua poliittiset päättäjät (YTLK) on pakkoraossa: lupa on käytännössä annettava näin lähellä konsertin päivämäärää, on ajatus kannatettava tai ei. On tärkeää, että tämänkertaista lupaa ei pidetä ennakkotapauksena, vaan aiheesta käydään lähitulevaisuudessa kunnollinen julkinen keskustelu.

No onko ajatus sitten hyvä? Soveltuuko maksullinen tapahtuma Senaatintorille? Ilmaistapahtumien areenanahan paikka on tullut tutuksi.

Ensimmäinen ajatukseni oli kielteinen. Miksi noin keskeinen paikka pitäisi voida sulkea yksityistilaisuutta varten. Ja vielä noin halvalla! 7000€ tuntuu todella vähäiseltä summalta. Kyllähän Helsingissä paikkoja riittää.

Vähän aikaa pohdittuani aloin kuitenkin lämmetä ajatukselle. Kysymys on häiriön laajuudesta. Suljetaanko tori tyystin vai vain osa? Tällä kertaa toria ei suljeta kokonaan, vaan lava sijoittuu portaiden ääreen, jolloin kulkuyhteys säilyy. Ja lavan takana voi varmaankin nauttia konsertin äänistä vaikka näkyvyyttä ei tietenkään ole. Itseasiassa Senaatintorihan on vähemmän ”elävä” paikka kuin esimerkiksi Kaisaniemen puisto, jossa konsertteja järjestetään jatkuvasti. Ja juhannuspäivän jälkeisenä päivänä Helsingin keskustassa on kyllä tavallisesti hiljaisempaa kuin huopatossutehtaalla.

Itseasiassa tuomikirkon portailla istuva yleisö toi mieleeni Dionysoksen teatterin – klassisen amfiteatterin. Toki indierokkikin Senaatintorille sopii, mutta eikö tuollaiselle paikalle sopisi myös esimerkiksi ulkoilmaoopperaa? Punainen viiva Senaatintorilla Valtioneuvoston linnan edustalla? Perverssin ristiinnaulitsemiskulkueen sijaan Matteus-passio? Teatteria? Sirkusta? Paikka olisi ”tavallista festarilavaa” selvästi mielenkiintoisempi.

Dionysoksen teatteri Akropoliilla, kuva: Fauxaddress - Edward (cc)

Tärkeää on kuitenkin se, että tapahtumien kestot ovat rajallisia. (Yksittäinen konsertti vie rakentamisineen ja purkuineen noin kolme päivää.) Koko kesäksi ei toria saa missään nimessä sulkea.

Toinen kysymys on se, millä perusteilla julkisen tilanteiden hinnat määräytyvät. Ehkäpä nykyistä, lähes mielivaltaiselta tuntuvaa, hinnoittelua järkevämpää olisikin määritellä toimivat (korkeammat) listahinnat ja hoitaa elinkeino- tai kulttuuripoliittisesti perusteltu subventio sitten avustusten kautta. Kustannusvaikutus olisi sama, mutta päätökset ja perustelut olisivat läpinäkyvämpiä.

kklk 5/2010 18.5.

Tälläkin kertaa lista on pitkähkö. Printattuna noin 100 sivua. Löytyypi liitteineen täältä.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Lausunto talousarvioaloitteeseen Herttoniemenrannan monitoimitalon rakentamisesta

Outi Alanko-Kahiluodon aloitteeseen ihan asiallinen vastaus, jossa todetaan että Herttoniemen tuleva metrokirjasto (2015-) tulee tarjoamaan myös Herttoniemenrannalle riittävät lähikirjastopalvelut.

3 Lausunto talousarvioaloitteeseen lähikirjastojen säilyttämisestä

ok.

4 Lausunto talousarvioaloitteeseen opetus- ja sivistysmäärärahoista

ok.

5 Lausunto talousarvioaloitteeseen kirjastojen uushankinnoista

ok.

6 Vuoden 2011 talousarvioehdotus ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelmaehdotus sekä ehdotus investointiosaksi 2011-2015

ok. Mielenkiintoinen yksityiskohta ja hyvä esimerkki siitä miten tehokkuutta on nostettu on se, että lainaustapahtumista 57% ja palautuksista 69% tehdään nykyisin automaateilla itsepalveluna.

Aineistomääräraha laskee ensi vuonna tasolle 5,15€/asukas. Tavoite on 5,5€. Kokonaiskäyttömenot per asukas 59,55€. Laskevat hiukan, mutta viiden vuoden perspektiivillä tarkasteltaessa voidaan havaita, että kirjaston käyttömenot nousivat keskimäärin 3,6% vuodesta 2005 vuoteen 2009 (yhteensä 18%), joten aivan katastrofaalisesta tilanteesta ei voida vielä puhua.

7 Myllypuron lehtisalin tarveselvityksen hyväksyminen

ok. Myllypuron Idän Kymppi – lehtisalin tarveselvitys vaikuttaa todella hyvältä! Edukasta ja varmasti kysyntää on. Erinomaista.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Vuoden 2011 talousarvio -ja taloussuunnitelmaehdotus

Säästetään 1,3%. Ei kiva.

3 Helsingin kaupungin kulttuuristrategia (pdf) (html) Helsingin kulttuuristrategia 2012-2017,

Tärkeä. Löytyy täältä.

Kyseessä siis keskusteluluonnos. Tämän luonnoksen pohjalta järjestänemme myös Vihreille oman kulttuuristrategiatapaamisen.

Pohja vaikuttaa asialliselta, perkaan huomisen keskustelun jälkeen kulttuuristrategian tänne omaksi postikseen.

4 Lausunto talousarvioaloitteesta tilan vuokraamiseksi ruotsinkieliselle kulttuuritoiminnalle Nordsjö-Rastiksesta

ok. Ei vuokrata.

5 Lausunto talousarvioaloitteesta koskien määrärahan varaamista tanssin talolle

6 Lausunto talousarvioaloitteesta tanssioppilaitosten tukemiseksi

Kohtiin viisi ja kuusi sama vastaus:

Lautakunta päättänee:

a) siirtää lakisääteistä valtionosuutta saaville musiikkioppilaitoksille myönnetyistä varoista lautakunnan ehdottama summa vuodelle 2011, joka jaetaan tanssin perusopetusta antaville oppilaitoksille. Tuntiperusteinen tuen suuruus määritellään avustusten käsittelyn yhteydessä. Varat siirretään kompensaatiosta, jota kaupunki on maksanut musiikkioppilaitoksille valtionosuuden ulkopuolelle jääneiden oppituntien kustannuksista. Siltä osin kuin valtionosuus kattaa vuodesta 2010 lukien aiempaa laajemman määrän tunteja, kaupungin kompensaatio asteittain poistuu. Tämä ei koske lisäyksiä, joita valtio on tehnyt joillekin musiikkioppilaitoksille uuden toiminnan käynnistämiseen,

b) kehottaa avustusjaostoa kasvattamaan avustusraamin sisällä ammattimaisesti, pitkäjännitteisesti ja kunnianhimoisella taiteellisella profiililla avustettavien ns. harkinnanvarasten ryhmien avustusta ja arvioimaan mitkä ryhmät olisi syytä siirtää talousarvioavustuksista tuettaviksi,

c) valtuuttaa kulttuurikeskuksen vuokraamaan tilakeskukselta käyttönsä Stoassa sijaitsevan, nuorisoasiainkeskukselta vapautuneen 66 m2 suuruisen luokan tarvittaessa aputiloineen myöhemmin sovittavasta ajankohdasta lukien toistaiseksi (n.19 m2) (4/2010 vuokra 11,37e/m2),

d) välittää saamansa, tanssin harjoitustiloja koskevat vuokratarjoukset tanssin järjestöille tilojen vuokraamiseksi edelleen tanssitaiteilijoille,

e) seurata Tanssin talo – työryhmän toimia tanssin talon synnyttämiseksi pääkaupunkiin pitkällä tähtäimellä valtion, Helsingin kaupungin, mahdollisten ulkopuolisten rahoittajien ja tanssialan toimijoiden yhteistyönä. Tanssin alalta toimijoilta edellytetään myös ehdotusta talon hallintomallista.

, joka on ok. Aion tehdä tarkempaan tekstiin muutaman pienen muutosesityksen. Mm. mielestäni Stoan pienempi ns. musiikkisali soveltuu erinomaisesti myös esityskäyttöön, enkä oikein ymmärrä miksi se on esittelijän mielestä vain ”harjoitustila”. Siellähän on tekniikkaa, katsomorakenteet ja kaikki.

Jos ihmeempiä ei tapahdu, niin Tanssin Stoa -ehdotuksenihan meinaa sujahtaa läpi.

7 Lausunto talousarvioaloitteesta koskien eläkeläisten alennuksia kulttuuritilojen käytössä

ok.

8 Lausunto arviointikertomuksesta 2009

ok. Täytyy kysyä Harakan kohdalla taiteilijoiden vuokrien nostosta. Case Korjaamo ok.

9 20.4.2010 pöydälle pantu asia – Lausunto Kulttuuritehdas Korjaamon avustuksista

ok. Kulttuurikeskuksen näkökulmasta Korjaamo on kustannustehokas. Pelkään pahoin että tätä asiaa jankataan huomenna pitkään ja hartaasti. Saas nähä.

10 Lausunto tanssikoulu Footlightin laina-anomuksesta

ok.

11 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

12 Kohdeavustusten myöntäminen, 5.jako

ok.

13 20.4.2010 pöydälle pantu asia – Helsingin valintaan johtanut maailman designpääkaupunki 2012 -haku

ok. Mukavaa että lautakuntaakin briifataan. Vähän epämukavaa että briiffausta piti erikseen pyytää.

14 Lausunto koskien Viihdemusiikin Ystävien Seura ry:n valitusta Helsingin hallinto-oikeudelle

ok. Outoa. Toivottavasti tämä saaga päättyy tähän.

tanssin kenttä kulttuurilautakunnan vieraana

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta sai tänään ensi käden tietoa tanssin kentältä.

Paikalla oli ”kahta porukkaa”; tanssin perusopetuksen puolestapuhujia helsinkiläisistä tanssikouluista (Taina Schorin-Keltto, Leila Sillantaka, Piija Pessi-Rinta) ja Tanssin talo -työryhmän jäseniä (Alpo Aaltokoski, Sanna Rekola, Iiris Autio, Hannu Hyttinen, Raija Ojala). Lautakuntalaisista paikalla olivat Johanna Sydänmaa, Heidi Ekholm-Talas, Aleksi Päiväläinen, Risto Kolanen, Alina Mänttäri-Butler, Lasse Liemola ja allekirjoittanut. Lautakunnan puheenjohtaja Sumuvuori oli estynyt eduskunnan ydinvoima-keskustelun vuoksi.

Kulttuurikeskuksen kokoushuone tapaamisen jälkeen. Kaffit ja mehut on juotu. Etualalla lautakunnan sihteeri Sara Kuusi.

Ensin keskusteltiin tanssin perusopetuksen tilanteesta. Sain vastauksia muutamiin aiemmassa blogauksessani esittämiini kysymyksiin.

Footlightin johtaja Taina Schorin-Keltto tiesi kertoa 62% oppilaistaan käyvän tunneilla yli kolme kertaa viikossa. Oppilaita on noin 2000 kpl. Ja että pidemmälle edistyneet voivat käydä tunneilla todellakin jopa viisi-kuusi kertaa viikossa. Lukukausikustannus on tuolloin kyllä melkoinen. Ja itseasiassa tässä valossa aiemmin postaamani lukukausimaksujen taulukko on melkoisen irrelevantti: jos 38% joukosta, jotka käyvät tunneilla vain 1-2 kertaa viikossa laskee pienet lapset (7-10 vuotiaat) pois, ei jäljelle kovin montaa jää.

Footlightin ja Helsingin tanssiopiston johtajien mukaan myös vapaaoppilaspaikkoja jaetaan. Schorin-Kelton mukaan usein silloin jos perheissä on useampia lapsia, jotka harrastavat tanssia, niin joku lapsista pääsee ”vapaaoppilaaksi”. Tällaisen tuen perusteet kyllä pitäisi olla hiukan selkeämmät ja avoimet.

Opettajia näillä kahdella laitoksella on noin 100, joten he ovat merkittävä työllistäjä.

Tanssin perusopetuksen alueellisen tarjonnan ongelmiin en oikein saanut kunnollista vastausta. Ainakaan matalampi osallistuminen taiteen perusopetukseen koillis-Helsingissä ei johdu siitä, että lapset olisivat vain yleisesti ”passiivisempia”. Pidän erinomaisena Helsingin Tanssiopiston linjausta siitä, että alkeisopetusta (ikäänkuin matalampi kynnys) järjestetään ympäri kaupunkia. Kun tuista päätetään, haluan ehdottomasti pisteyttää kriteerejä siten, että koillis- ja itä-Helsinkiin suuntautuvaa opetusta tuetaan enemmän.

Lähiöihinkin rantautuvaa taiteen perusopetusta helpottaisi huomattavasti, jos sisäisen vuokrauksen älyttömimmistä käytännöistä päästäisiin eroon. Blogaan tästä aiheesta piakkoin erikseen.

Keskustelun aikana totesimme että lautakunnalla on vahva tahto ja toive saattaa myös tanssin perusopetus kaupungin (ja sitä kautta toivottavasti valtion) tuen piiriin. Konkreettisia summia käsittelemme varmaankin seuraavassa kokouksessa 18.5..

Tilanne on vaikea. Kuten varmaankin tätä blogia lukevat tietävät, kaupungin raamikuri on tiukkaa ja seuraavat kolme budjettia ovat miinusmerkkisiä. Jos avustusten piiriin tuodaan uusia ruokittavia, jostain täytyy vastaavasti leikata. Raamin päälle ei rahoitusta ole luvassa. Nyt tosin puhutaan pähkinöistä. Toivoa kai voi. Onnistunutta lobbausta tanssin toimijoiden puolelta joka tapauksessa.

Sitä, mistä sitten leikataan, ei kukaan tässä tapaamisessa halunnut puhua. Käytännössä tulemme siis leikkaamaan musiikin perusopetuksesta, jos lisärahoitusta ei tule. Liian halpaa ei musiikinkaan perusopetus Helsingissä ole, joten päätös on todella vaikea. Mutta ehkä nyt on aika tanssille. Tilanne on kieltämättä eriarvoinen. Nollasummapeli on vaan niin pirun ikävää.

Tilakysymyksissä nousi heti esille muutamia jakolinjoja: ammattitaiteilijoiden työtilakysymykset eivät ratkea pelkillä harjoitussalien hyppytunteja rukkaamalla.

Iiris Autio oli myös kerännyt Helsingin tanssille ja teattereille jakamat talousarvioavustukset samalle paperille. Luvuista kävi kyllä hyvin ilmi se tosiseikka, että tanssin tuet laahaavat teatterin perässä. Käsittelemme tänä keväänä myös teattereiden tukipalettia. Lisää aiheesta siis myöhemmin.

Huomasin myös että nuorisoseura Katrilli saa kaupungilta ”tanssi”-momentilta 3000€ ja Seurasaaren kansantanssijat 2500€. Vaikka kansantanssin ystävä olenkin, niin kyllä nämä tuet hiukan ihmetyttävät. Ainakin ne ovat väärässä seurassa, jos samassa kohdassa on mm. Tsuumi ja Tommi Kitti Company. Ja mm. Karttunen Kollektiv, Petri Kekoni ja Kiltit ihmiset (Jenni Kivelä) eivät saa lainkaan kaupungin toiminta-avustusta.

Ehkäpä ko. kansantanssiryhmien luontevampi paikka olisi kohdeavustuksien joukossa. Harrastajien tuet eivät kuulu samaan paikkaan ammattilaisryhmien kanssa. Lisäksi on hyvä miettiä sitäkin, olisiko tuo 5500€ kansantanssille ”paremmin sijoitettu” esim. Tanssiryhmä Tsuumin tukien lisäyksenä.

Perusopetus keskustelu velloi niin pitkään, että Tanssin talo -keskusteluun ei oikein kunnolla päästy. Tanssin talo -työryhmän edustajat tapaavat ensi viikolla kulttuurikeskuksen johtoa ja varmaankin johto sitten raportoi meille. Toivottavasti työryhmä saa mahdollisimman pian toimintamallin ehdotuksen valmiiksi, jotta voisimme edistää talohanketta vielä tällä valtuustokaudella!

Paikalla ollut kaupunginsihteeri Hannu Hyttinen kyseli oliko Tanssin talo selvitys koskaan edennyt kaupunginhallitukseen saakka. Me lautakuntalaiset emme osanneet kysymykseen vastata ja kulttuuripolitiikasta vastaava Marianna Kajantie ei valitettavasti ollut paikalla. Toivottavasti tuore kaupunginsihteeri vie selvitystä eteenpäin, sillä sen sisältö on relevanttia.

Selvitys tanssitaiteilijoiden työ- ja esiintymistiloista Helsingissä on yhä ajankohtainen ja tärkeää luettavaa. Siinä esitellään mm. viisi konkreettista tilavaihtoehtoa. Muutaman kohdalta ”juna on jo mennyt”, mutta monet ovat vielä toteuttamiskelpoisia. Oma suosikkini tästä joukosta näin fiilispohjaisesti olisi Pasilan Konepaja-alue, jossa olisi tilallisia resursseja ja olen digannut hirveän paljon erilaisista vanhaa teollisuuskantaa hyväksikäyttävistä kulttuurirakennuksista. Hyvä esimerkki esim. Verkatehdas Hämeenlinnassa. Lisäksi kulkuyhteydet ovat kunnossa (9, Pasila, Sturenkatu).

Toivottavasti konkreettista Tanssin taloa kehiteltäessä pidetään jatkuvasti oman pytingin rinnalla myös ”sateenvarjomallin” mukaista yleistä tilojen hallintaa. Vaikka saisimmekin Pasilaan Tanssin talon, niin sen rinnalla kannattaisi mielestäni ajaa myös Almin salin saattamista esityskäyttöön ja vierailuteatteritiloja Musiikkitalon eteen mahdollisesti syntyvään Railoon.

rotaatiosääntö eduskuntaan

Vihreällä liitolla on sisäisesti käytössään ns. rotaatiosääntö, eli ketään ei päästetä juurtumaan luottamustehtäviinsä. Puolueen säännöissä aiheesta lausutaan mm. seuraavasti:

Sama henkilö voidaan valita puolueen puheenjohtajaksi enintään kolmeksi täydeksi kahden vuoden kaudeksi peräkkäin.

—

Sama henkilö voidaan valita hallituksen varsinaiseksi jäseneksi enintään kahdeksi täydeksi kahden vuoden toimikaudeksi peräkkäin.

—

Sama henkilö voidaan valita valtuuskunnan varsinaiseksi jäseneksi enintään kahdeksi täydeksi kahden vuoden toimikaudeksi peräkkäin.

Vihreiden puoluekokous Mikkelissä pari vuotta sitten

Helsingissä rotaatiosääntöä noudatetaan myös lauta- ja johtokunta yms. pestejä jaettaessa. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa siis sitä, että voin odottaa luottamustehtäväni kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa jatkuvan korkeintaan vuoden 2016 vaaleihin saakka. Ja jos sen jälkeen olen yhä mukana helsinkiläisessä kunnallispolitiikassa, niin silloin pitää etsiä jokin toinen paikka vaikuttaa.

Toimintatapa on monella tapaa terve ja kannatettava. Ainakin se antaa jatkuvasti tilaisuuksia uusille kasvoille päästä mukaan politiikkaan. Toivoa sopii, että Annin kausien vuonna 2015 puheenjohtajana täyttyessä sääntöjä ei rukata, vaikka mahdollisesti ministeriltä puheenjohtajuus vietäisiinkin.

Vaalirahoituskatastrofia seuraillessa en ole voinut välttyä ajatukselta että rotaatiosääntö voisi olla paikallaan myös Arkadianmäellä. Vallan keskittyminen keskeytyksettä vuosikymmenestä toiseen samoille toimijoille vahvistaa helposti ”hyvä veli” -rinkien valtaa ja epätervettä henkilöitymistä. Jos vaaleissa vaihdettaisiin joka kerta noin puolet kansanedustajista, tapahtuisivat varmasti myös politiikan rakenteelliset muutokset nykyistä nopeammin.

Täysin vierasta suomalaiselle lainsäädännölle tällainen rotaatiosääntö ei olisi – presidentin kaudethan on jo varoittavan ennakkotapauksen vuoksi rajattu kahteen.

”Sama henkilö voidaan valita kansanedustajaksi enintään kahdeksi täydeksi neljän vuoden vaalikaudeksi peräkkäin.”

Seuraavaan perustus- tai vaalilakiin?

kulttuuripoliittisen keskustelun vaikeudesta

Muutama kuukausi sitten kirjoitukseni orkesterilaitoksesta synnytti runsaasti keskustelua sekä täällä blogillani että Facebookissa. Ajatustenvaihdon yhteydessä moni tuttu pelkäsi argumentoinnin ja keskustelutyylin ajautuvan ”homma-foorumin” kaltaiseksi.

Eikä syyttä. Etelä-Suomen Sanomissa oli pari viikkoa sitten erinomainen esimerkki huonosta kulttuurikeskustelusta.

Jorma Ratian mielipidekirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa, mustasin Mirja Hussainin valokuvan.

Lahtelainen valtuutettu Jorma Ratia (kok.) kirjoitti paikallislehtensä mielipidesivuilla:

ESS artikkelissaan (toimittaja Markus Luukkonen) 15.4.2010 kirjoitti orkesterin menoista ja tuloista, joka artikkeli herätti mielenkiintoni. Toimittajan tiedot perustuivat Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n tilastoihin.

Lahden kaupungin omista tilinpäätösluvuista voidaan havaita erinäisiä laskelmia, jotka poikkeavat lehden välittämistä tiedoista. Orkesterin toimintamenot 2009 olivat n. 5,61 miljoonaa euroa, toimintatulot 1,48 euroa ja toimintakate (=tappio) täten 4,13 miljoonaa euroa.

Olennaisin ero jutussa mainittujen lukujen ja kaupungin omien tilinpäätöstietojen välillä on, että ”kunnan tuki”, eli veronmaksajien maksuosuus on 4,13 miljoonaa euroa, eikä 2,64 miljoonaa euroa / vuosi, kuten jutussa väitettiin. Mistä ero johtuu, ei ole harmainta aavistustakaan. Jos on uskominen kaupungin omiin lukuihin, kuten on syytä tehdä, kaupungin veronmaksajien tuki per henkilö nousee n. 50 euroon/vuois.

Huokaus. ”Ei ole harmainta aavistustakaan.” Jorma ei siis tiedä mitään kulttuurin valtionosuusjärjestelmästä, jonka laskennallinen osuus henkilötyövuosista on 37%. Alkeellisinkin tutustuminen kulttuurin tukijärjestelmiin olisi auttanut. Varmasti Lahden virkamieskunta olisi vastannut myös puhelimitse esitettyihin kysymyksiin.

Olen kaikenlaisen kulttuurin ystävä, myös esim. jääkiekon. Verrokkina en malta olla ottamatta esiin jäähallin saneerausta, jossa kaupunki saa 20 vuoden kuluessa omistukseensa kiinteää omaisuutta n. 4,5 miljoonalla eurolla, kun ilman suurempia kansalaiskeskusteluja samaan aikaan orkesterin nettokulut olisivat laskennallisesti n. 41-44 miljoonaa euroa.

Kaikki on suhteellista, nicht war?

Valtuutettu Ratia ei siis selvästikään ymmärrä että valtio-osuuksisen kautta tuettu kulttuuritoiminta on kuin valtaisa ja jatkuva elvytyspaketti Lahden seudulle, joka työllistää suoraan noin sata ihmistä ja epäsuorasti vähintään toisen mokoman. Orkesterin ylläpitäminen on Lahdelle kokonaistaloudellisesti lähes kannattavaa jo sinällään – sen lisäksi, ikäänkuin ”bonuksena”, Lahdessa voi nauttia jääkiekon lisäksi myös maailmanluokan orkesterin konserteista. Se on huomattava vetovoimatekijä, vaikka se ei juuri Jorma Ratiaa kiinnostaisikaan.

Sehän on mahdoton ajatus, että käyttäisimme Hämeenlinnan mallia, eli maksamme ulkopuoliselle orkesterille vaikka n. 0,3-0,5 miljoonaa euroa/v, ja säästyneet varat ohjattaisiin johonkin muuhun käyttöön. Tällä mallilla kuluttaisimme 10 vuodessa sen, minkä orkesteri kuluttaa nyt vuodessa.. Uskon, että Hämeenlinnassa, josta orkesterimm saa vuodessa n. 0,3 miljoonaa euroa tuottoja, on kiitollisia kuulijoita, jotka ovat iloissaan lahtelaisten veronmaksajien tuesta.

Huokaus. Ja tässä on ongelmani ydin. Minunkin mielestäni kiertuejärjestelmien kehittäminen olisi varsin järkevä suunta suomalaiselle kulttuuripolitiikalle. Samalla rahalla voitaisiin tuottaa enemmän ja monipuolisemmin kulttuuritilaisuuksia ympäri Suomen.

Silti näkökulmamme eroavat kuin yö ja päivä. Jorma Ratia tuntuu vastustavan kulttuurin tukea ylipäätään. Minä haluan, että kulttuuria tuettaisiin enemmän kuin nykyisin. Minä vain toivon, että tukea voitaisiin kohdistaa muillekin musiikinlajeille kuin klassiselle orkesterimusiikille. Nykyjärjestelmän puutteet estävät monen kauniin asian synnyn.

Valtuutettu Ratian näkemykset eivät kuitenkaan ole harvinaisia. Ja tämä ”kulttuurivihamielisyys” ei varmasti lienny sillä, että Suomen sinfoniaorkesterit ry ja klassisen musiikin kenttä asemoi itsensä siilipuolustukseen ja kieltää muutospaineiden olemassaolon.

Miten Orkesterilaitosta voitaisiin hallitusti kehittää moniarvoisempaan suuntaan? Onko kriisiytyminen ainoa muutosvoima? Toivottavasti ei.

No, me päättäjät päätämme, mikä on tarpellista, mikä ei, ja mihin yhteiset varat ohjataan.

No niin teemme. Toivottavasti vaan olemme yleisesti hiukan paremmin informoituja.

tanssin perusopetuksen tuki

Taina Schorin-Keltto kirjoitti torstain Hesarissa, kansainvälisenä tanssin päivänä, tanssin perusopetuksen ongelmista Helsingissä.

Itse perusasiasta olen jokseenkin samaa mieltä. On erikoista että Helsinki, toisin kuin muut pääkaupunkiseudun kunnat, ei tue tanssin perusopetusta lainkaan. Jonkin verran olisi varmastikin syytä. (Tosin tuen on tultava kulttuuribudjetin raamin ulkopuolelta – 400 000€ säästötavoite ensi vuodelle on riittävän kova ilman aivan uusia menojakin.) Tanssin taiteen perusopetuksesta tehty selvitys (Reetta Sariola, Kulke 2009) kannattaa lukea, jos asia kiinnostaa.

Mutta hiukan erikoinen on myös Schorin-Kelton käsitys tasa-arvoisuudesta. Hän kirjoitti:

Musiikinopiskelun tukemiseen on vuosien kuluessa löytynyt varoja niin valtion kuin kuntienkin budjetista. Helsingissä vuonna 2008 tuettiin musiikinopetusta 3,8 miljoonalla eurolla, kun tanssille ei löytynyt euroakaan. Tuo summa yhdistettynä valtion tukeen tarkoittaa, että musiikinopetuksen tulonmuodostuksesta noin 70 prosenttia tulee verovaroista; tanssinopetuksen kulut joudutaan kattamaan pelkästään lukukausimaksuilla.

Mitä tämä siis todellisuudessa merkitsee? Se tarkoittaa sitä, että perheiden kannattaa tehdä musiikkiin päin kallellaan olevia jälkeläisiä, sillä heidän opiskelunsa hoidetaan 70-prosenttisesti verovaroilla, kun taas tanssivien lasten vanhemmat maksavat verokertymällään ensin musiikinopiskelijoiden kustannukset ja sitten nettotuloistaan tanssivien nuortensa opiskelun. Voidaanko tätä kutsua eriarvoisuudeksi? No eiköhän.

Se minkä Taina jättää mainitsematta on, että musiikinopiskelu on erittäin kallista. Tuettunakin lukukausimaksut ovat kolmen sadan euron hujakoilla. (Näitä onnistuttiin viime valtuustokaudella saamaan lähemmäksi valtakunnallista keskiarvoa, joka on muistaakseni 280€.) Kustannus syntyy siitä, että musiikin opetus on pääosin yksityisopetusta ja koulutettujen opettajien työ maksaa. Tämän kulun päälle tulee vielä instrumentin hankintakustannukset, jotka voivat olla helposti jopa tuhansia euroja.

Tanssin perusopetusta voidaan antaa paljon helpommin ryhmäopetuksena, jolloin kustannus oppituntia kohden per oppilas on paljon pienempi. Samoin harrastuksen perusinvestoinnit (tanssikengät, jumppa-asut jne.) ovat kertaluokkaa edullisempia.

Minun näkemyksni tasa-arvosta on se, että syntyy lahjakas lapsi mihin tahansa tuloluokkaan tai kaupunginosaan, niin hänellä tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet harjoittaa omaa lahjakkuuttaan.

Tasa-arvoa ei ole se, että kaikkia mahdollisia lasten harrastelajeja tuetaan euromääräisesti samalla summalla per lapsi per oppitunti. Tällöinhän kalliit musiikkitunnit olisivat mahdollisia vain todella kovatuloisten vanhempien lapsille.

Taiteen perusopetus Helsingissä 2008 -tilastoraportin mukaan taidealojen lukukausimaksuja on vaikea vertailla pitävästi. Niin erilaisia opintoja eri maksujen piiriin kuuluun. Ja myös hinnoittelu on täysin erilaista. Osviittaa kuitenkin voi saada. Ohessa joitain hintoja 45-60 minuutin oppituntien lukukausimaksuille:

Sirkus	148 €
Teatteri	125 €
Kuvataide	151 €
VOS-musiikki	328€
Harkinnanvaraisesti avustettu musiikki	427€
Footlight 1 x 60 min per viikko	168 €
Footlight 2 x 60 min per viikko	280€
Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 1 x viikossa	149 €
Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 2 x viikossa	275 €
Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 3 x viikossa	367€

Eli vaikka tanssin perusopetus ei saa mitään tukea kaupungilta, on sen harrastaminen silti halvempaa kuin VOS-tuetun musiikin. Vantaalla 1 x viikossa 60 min maksaa keskimäärin 153€, eli 3% enemmän kuin Helsingissä, vaikka oppilaitoksia avustetaan! Todella intensiivinen 3x viikossa harrastaminen on kallista, mutta mikä sitten on sopiva hinta? Ja miten tuki voitaisiin kohdistaa niin, että se sitten hyödyttäisi kaikkein eniten tukea tarvitsevia?

Kokonaan toinen kysymys on se, kuinka nykyinen musiikkioppilaitos järjestelmä on kehittynyt, ja kuinka se tarjoaa mahdollisuuksia alueellisesti ja eri musiikinlajien välillä. Tässäkin tapauksessa törmätään siihen, että taiteen perusopetuksen (VOS) piirissä on lähinnä klassisen musiikin opintoja tarjoavia oppilaitoksia.

Lisäksi taiteen perusopetus on todella voimakkaasti alueellisesti eriarvoista. Oheiset kuvat ovat valaisevia:

Tanssin perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain

Musiikin perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain

Kaikkien taiteenlajien perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain

Kantakaupungin kalleimmilla alueilla ja Kulosaaressa lapsista jopa yli 50% osallistuu taiteen perusopetukseen. Ja sitten erityisesti idässä ja koillisessa taiteen perusopetuksen piirissä on todella pieni osuus nuorisosta. Tilanne on erityisen kärjistynyt musiikin kohdalla.

Lasten- ja nuorten kulttuuriharrastusten tukiperusteita tutkailtaessa ”taiteiden välinen tasa-arvo” ei ole mielestäni hyvä argumentti. Tärkeämpää on tarkastella harrastusten kustannuksia oppilaille ja ”positiivisen diskriminaation” hengessä alueellista jakaumaa – taideopetuksenkin tulisi olla lähipalvelu! Kulttuuripolitiikan ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä halutaan usein painottaa ja tässä yhteydessä se on harvinaisen selvästi näkyvissä.

En ole lainkaan varma, että keskustassa markkinatalouden ehdoilla tapahtuvan tanssin perusopetuksen tukeminen toteuttaisi parhaalla mahdollisella tavalla edellä mainitsemiani sosiaali- ja kulttuuripoliittisia tavoitteita. Ehkäpä mahdollinen tuki tulisi kohdentaa alueellisesti.

Ei ole helppo paletti tämä ei.