verkkokeskustelusta

(Toim.huom. Kirjoitin tämän blogauksen viime perjantaina internetin ulottumattomissa. Vasta perille (ja nettiin päästyäni) sain tietää Norjan tapahtumista. Ei ainakaan vähentänyt ajankohtaisuutta.)

Eräs ystäväni kertoi eilen Facebookissa kirjautuneensa Uuden Suomen blogipalveluun. Kuulemma ”me Vihreät” emme saa ”hävitä internettiä” – ja että meidän tulee osallistua julkiseen keskusteluun. Vaikka Uusi Suomi ei olisikaan koko ”internet” ja ”julkinen keskustelu”, niin ajatuksessa on vähintäänkin totuuden siemen. Uuden Suomen blogipalvelu on yllättävän suosittu.

En kuitenkaan haluaisi kirjautua Uuteen Suomeen ja osallistua sen ”keskusteluihin”. Uusi Suomi ei ole mielestäni rakentavaa keskustelua – se on enemmänkin kylähullujen kärpäspaperi, aivopierujen ylipainetankki ja keskustelukumppaneita kunnioittavan ajatustenvaihdon antiteesi.

Sen ”yhteisöllisyys” on vahvaa, mutta myrkyllistä, pahansuopaa ja hajoittavaa. Uuden Suomen blogeilla keskustelijat huutavat omaa agendaansa kurkku suorana, eikä kukaan edes odota että kommenttipalstalla tapahtuisi mitään järkevää. Se että Uuden Suomen omistaja, Niklas Herlin, keskittyy omien blogaustensa kommenttipalstalla lähinnä vittuilemaan käyttäjilleen kertoo mielestäni kaiken tarvittavan.

Onko Uuden Suomen keskustelu edes ”julkista”, jos osa sen kommentoijista julistaa sanomaansa anonyymin nimimerkin takaa? Minulle on täysin selvää että kirjoitan nettiin kaiken omalla nimelläni. Paitsi tällä blogilla, myös muilla keskustelupalstoilla ja foorumeilla.

Se mitä ei julkisessa keskustelussa uskalla sanoa omalla nimellään, sietää jäädä sanomatta.

Onko järkevä ja kunnioittava keskustelu sitten edes mahdollista netissä? Haluaisin uskoa niin. Tiedän sen onnistuneen. Tälläkin blogilla on käyty useita erittäin mielenkiintoisia keskusteluja, jotka ovat haastaneet parantamaan omaa argumentaatiota ja toisinaan jopa onnistuneet muuttamaan mielipiteitäni kun toinen näkökulma onkin ollut omaa harkitumpi. Näin kävi mm. taannoisten tekijänoikeuskeskustelujen aikana.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Pitkän linjan blogaaja Anil Dash kirjoitti viime viikolla aiheesta erinomaisesti:

How many times have you seen a website say ”We’re not responsible for the content of our comments.”? I know that when you webmasters put that up on your sites, you’re trying to address your legal obligation. Well, let me tell you about your moral obligation: Hell yes, you are responsible. You absolutely are. When people are saying ruinously cruel things about each other, and you’re the person who made it possible, it’s 100% your fault.

…

So, I beseech you: Fix your communities. Stop allowing and excusing destructive and pointless conversations to be the fuel for your business. Advertisers, hold sites accountable if your advertising appears next to this hateful stuff. Take accountability for this medium so we can save it from the vilification that it still faces in our culture.

Because if your website is full of assholes, it’s your fault. And if you have the power to fix it and don’t do something about it, you’re one of them.

Meidän, blogaajien ja keskustelupalstojen ylläpitäjien, tulee ottaa vastuu tekemisistämme. Meidän pitää aktiivisesti vastata siitä että keskustelu on asiallista ja rakentavaa. Aivan samalla tavalla kuin huolehdimme lähiympäristössämmekin; poimimme roskat pihalta, osallistumme talkoisiin, huomautamme möykästä isännöitsijälle ja pahimmat öykkärit laitetaan kuriin tarvittaessa virkavallan avulla.

Keskustelun tason nostoon ei edes tarvita uusia lakeja ja sääntöjä tai valtiovallan puuttumista – harvoinhan kyse on mistään laittomasta. Sananvapaus tarkoittaa oikeuttaa kirjoittaa julkisesti myös tyhmiä mielipiteitä.

Tarvitaan kuitenkin ymmärrys siitä, että keskusteluilmapiiriä tulee muuttaa. Ja tarvitaan ylipäätään ymmärrys siitä, että ekosysteemiä muuttamalla keskustelua voidaan muuttaa. ”Netillä” ei ole omaa tahtoa.

Mitä sitten ehdottaisin? Tarpeellisin muutos on mielestäni se, että anonyymiyden tulisi olla poikkeus, ei sääntö.

Jos jokin verkkokeskustelufoorumi haluaa lukea itsensä osaksi ”julkista keskustelua”, pitäisi anonymiteetin olla mielestäni hyväksyttävää vain erittäin painavien journalististen perusteiden vuoksi, esim. samankaltaisten kuin mitä Helsingin Sanomat käyttää Mielipide-palstallaan.

Onkin käsittämätöntä että Helsingin Sanomat sallii paljon paperiversiotaan laajemman anonymiteettisuojan keskustelupalstallaan. Mihin suuntaan laajempi anonymiteetti on vienyt keskustelupalstaa? Onko se laadukkaampaa kuin paperiversiossa? Ei todellakaan.

Suurimmat verkkokeskustelupalvelut, kuten esim. HS.fi ja Uusi Suomi, voisivat tarjota myös mahdollisuuden varmentaa henkilöllisyys esim. pankkitunnisteiden avulla. Seuraisin mieluusti vain henkilöllisyytensä varmistaneiden keskustelua ko. saiteilla.

Pitäisikö minun kuitenkin vain niellä ylpeyteni ja kirjautua Uuteen Suomeen? Enhän halua että ”häviämme internetin” ja siinä sivussa kunnallisvaalit. Ja onhan kieltäytyminen selvästi ristiriidassa ”kuplansa kullakin” -kirjoitukseni ajatusten kanssa. Ristiinpostaamisen aiheuttama vaivakin on olematon. Mitä tehdä? Onko Uuden Suomen blogi vaan ”oltava”, jos haluaa olla mukana kunnallisvaaleissa 2012? Onko pakko osallistua hermoja raastaviin väittelyihin ihmisten kanssa, joita ei selvästikään edes kiinnosta konsensus?

Vastaus on ainakin vielä vahva ehkä. Ans kattoo.

Advertisement

hirvisaari ja itsereflektio

Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari tuomitsi blogillaan Norjan massamurhan. Erinomaista. Hyvä. Kiitos. Mitä vaikuttimia Hirvisaari pitää syypäänä tragediaan?

Muslimiterrorismin perimmäisistä syistä ja syyllisistä olen aiemmin kirjoittanut. Mutta ovatkohan kaikki oivaltaneet, että norjalaisen ”ristiretkeläisen” teon perimmäinen syy on täsmälleen sama. Ei, en tarkoita uskonsotaa, joka on toki molemmille tahoille se ideologinen syy.

Käytännön tasolla tällaisten tapahtumien taustalla ovat väärät ja umpisokeat poliittiset valinnat. Järkevällä maahanmuuttopolitiikalla voitaisiin hillitä jännitteitä ja torjua hyvin monia ongelmia, myös tällaisia hirmutekoja. Ja voitaisiin edelleen. Myös Suomessa.

Eli todellinen syy Norjan veritöihin oli kuitenkin lähes sata nuorta murhanneen maahanmuuttokriitikon sijaan Norjan maahanmuuttopolitiikka?

Kommenttiosiossa Hirvisaari tarkentaa todellisen syyllisen olevan ”silti se riivattu psykopaatti, joka veti liipasimesta”. Hyvä. Mutta heti sen jälkeen lausuu seuraavasti:

Välittömästä pääsyystä olemme täysin samaa mieltä. Mutta olisiko silti aivan mahdotonta kuvitella että välillinen pääsyy olisi ollut maaahanmuuttopolitiikan sijaan epäterve maahanmuuttokeskustelu? Tämä sama ”yleiseurooppalainen” keskustelu, johon Hirvisaari ja muut ”nuivalaiset” ovat itsekin ottaneet osaa samalla puolella ja osin samoilla argumenteilla kuin Anders Behring Breivik.

Nyt, jos koskaan, kaipaisin Perussuomalaisten maahanmuuttokriittiseltä, ”halla-aholaiselta”, siiveltä itsereflektiota. Edes osittaista tunnustusta että keskustelun sävy on karannut käsistä. Ja että he itse aikovat omalla toiminnallaan pyrkiä liennytykseen.

Jos kansanedustaja Hirvisaari on aidosti sitä mieltä että suurempi välillinen syy joukkosurmaan oli maahanmuuttopolitiikka kuin maahanmuuttokeskustelu, tai että ko. keskustelulla ja sen sävyllä ei ollut mitään vaikutusta lopputulokseen, on laput kyllä pelottavan tiukasti silmillä ja Peltorit korvilla.

Muistaakseni eduskunnassakin oli peilejä. Suosittelen kokeilemaan.

nopeusrajoituksista ja ajonopeuksista

Kun kesällä ei ole parempaakaan tekemistä, olen ehtinyt harrastusluonteisesti perehtyä kaupunkisuunnittelun kiehtovaan maailmaan.

Kaistanormeja etsiessäni törmäsin kahteen kahteen karttaan nopeusrajoituksista Helsingin niemellä. Toinen oli vuodelta 2001 ja toinen viime syksyltä. Sinisellä alueella nopeusrajoitus on 50 km/h, keltaisella 40 km/h ja vihreällä 30 km/h.

Erinomaista. Isot propsit hyviä päätöksiä tehneille kunnallisille päättäjille. Tärkein perustelu alemmille nopeusrajoituksille on liikenneturvallisuus. Ajonopeuden vaikutus jalankulkijan (tai pyöräilijän) kuoleman todennäköisyyteen on selvä. Ja juuri 30-40 km/h paikkeilla riski alkaa kasvaa rajusti. Lisäbonuksena kaupunki on hiukan miellyttävämpi paikka asua ja kaduilla on mukavampi liikkua myös pyörällä tai jalan.

Mutta noudatetaanko nopeusrajoituksia? Muuttuvatko ajonopeudet kylttiä vaihtamalla? Eivät välttämättä. Todellisiin ajonopeuksiin voidaan parhaiten vaikuttaa muuttamalla koko liikenneympäristöä. Havainnollistetaanpa.

Ajaisitko tällä tiellä neljää kymppiä? Aurinko paistaa, tie on kuiva, kaistat leveät ja muuta liikennettä ei näy. Tuskin.

Kaahaisitko tällä tiellä sataakahtakymppiä, vaikka se olisi sallittua? Tuskin. Silta näyttää kapealta ja pihalta saattaa rynnätä lapsi0 tielle töötöilemään.

Mikä on tämän pätkän nopeusrajoitus? Mikä sen tulisi olla? Onko Hämeentie Lahdenväylän jatkumo vai kaupunkibulevardi? Minkälaisia signaaleja tiesuunnittelu antaa kuljettajalle? Saako nyt painaa kaasua rauhassa?

Jos ajonopeuksia todella halutaan laskea, tulee kadut suunnitella siten, että tavoiteltu ajonopeus tuntuu luontevalta. Jos rakennamme leveäkaistaisia kaupunkimoottoriteitä, ei ole ihmekään, jos kaduilla kaahataan jatkuvasti liian lujaa. Kieltojen ja sääntöjen tueksi tarvitaan psykologista silmää.

sukupuolineutraali parisuhteen rekisteröinti

En ala kilpailla sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajien mätkimisessä. Voiton nimittäin vei jo
Masinoija blogillaan. Lukekaa, jos ette vielä ole. Juurikin noin. Amen, sanos.

Tämä aivan liian pitkään jatkunut masentavan matalaotsainen keskustelu on vienyt maun koko avioliiton ajatuksesta.

En halua kutsua parisuhdettamme avioliitoksi, jos “avioliiton” ja ”perhearvojen” “puolustaja” Päivi Räsänen haluaa rajata aviosäädyn ja ”perheyden” ystävieni ulottumattomiin. Ja aijai miten ihania, ikuisia ja siunattuja liittoja meillä onkaan esimerkkeinä! Tuksu ja Arto, Matti ja Mervi, Elisabeth Taylorista puhumattakaan. Puhtaat perhearvot kunniaan!

"Tänään ei tarvi olla onneton / sillä meillä jälleen koossa on / onnellinen, onnellinen perhe!

Minua vituttaa koko avioliitto-instituutio. Pitäkööt uskontokunnat tunkkinsa. EVVK. Vihreiden Naimalakko oli surkea veto vaalikampanjassa, mutta näin vaalien jälkeen idea alkaa vaikuttaa varteenotettavalta.

Avioliiton sijaan haluaisin rekisteröidä heterosuhteemme.

Enkä varmasti ole yksin. Ranskassa vastaava laki sai suuren suosion:

Ranskalainen parisuhde-erikoisuus eli Pacs-sopimus kasvattaa suosiotaan.Viime vuonna jo 147 000 ranskalaista pariskuntaa eli Pacs-liitossa. Joissakin Pariisin osissa Pacseja solmitaan jo enemmän kuin avioliittoja.

Pacs täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Alun perin Lionel Jospinin sosialistihallitus halusi parantaa homo- ja lesboparien oikeuksia. Pacs on lyhenne sanoista ”siviilisopimus solidaarisuudesta”. Se muistuttaa hieman suomalaista kahden samaa sukupuolta olevan parisuhteen rekisteröintiä. Pacs on kuitenkin lähempänä avioliittoa ja sen voivat sopia myös heterot.

Lain rustaajille olikin yllätys, että Pacs houkutteli myös heteropareja. Kun ensimmäisenä vuonna 42 prosenttia ”pacsaajista” oli homoja, viime vuonna 95 prosenttia oli heteroja.

Kirkkokunnat kutsukoot kahden ihmisen liittoa ihan millä nimityksellä tahansa. Ja olkoot niin homofobisia ja vanhoillisia kuin huvittaa. Ei kiinnosta pätkääkään. Siinähän kaivavat omaa kuoppaansa.

Sukupuolineutraali avioliitto on hyvä tavoite, välietappina parisuhteen rekisteröinti voitaisiin sallia kaikille? Ketä se haittaisi?

energiansäästölamput ja elohopea

Usein energiansäästölampuista keskusteltaessa niitä vastaan argumentoidaan sillä, että lamput sisältävät jonkin verran elohopeaa. Niin, sitä vanhoista lämpömittareista tuttua huoneenlämpötilassa nestemäistä metallia, joka on myrkyllistä. Sitä jos juo niin kualee!

Ojasta alliikoon siis? Ei. Ensinnäkin lamppujen sisältämä elohopea pysyy kivasti niissä lampuissa eikä karkaile pilvinä taivaalle ja käytettyjen lamppujen kierrätysjärjestelmä on kattava. Toisaalta myös sähkön tuotanto aiheuttaa raskasmetallipäästöjä – joukossa mm. elohopeaa. (Bonuksena myös mm. lyijyä, kadmiumia ja arseenia.)

Helsingin Energian johtokunnan Vihreä varapuheenjohtaja Piia J. Häkkinen
selvittikin paljonko elohopeaa pääsee ilmaan Suomessa ja Helsingissä:

Vuodessa Suomessa päästetään ilmoille noin 800 kg elohopeaa, asukasta kohti siis 160 mg. Tämä vastaa sitä, että jokainen suomalainen rikkoisi luontoon noin 40 energiansäästölamppua joka vuosi (energiansäästölampussa on noin 2 – 5 mg elohopeaa).

Helenin elohopeapäästöiksi on arvioitu noin 18 kg/vuodessa, sillä niitä on ollut vaikea mitata savukaasuista. Viimeisen mittauksen perusteella päästöt olivat 6 kg/vuosi, piipun päästä 1,5 ug/m3 savukaasuissa (mikrogrammaa).

…

Päästöt ovat onneksi pienempiä kuin Suomen kivihiilivoimaloilla keskimäärin. Kuitenkin 6 – 18 kg vuodessa tarkoittaa 12 – 36 mg per helsinkiläinen, eli vastaa sitä, että jokainen meistä rikkoisi muutaman energiansäästölampun ympäristöönsä joka vuosi.

Nämä perustelut kumoavat elohopea-argumentin mielestäni lähes täydellisesti. Erittäin todennäköisesti hehkulamppujen vaatima lisäenergia tuottaa enemmän elohopeapäästöjä kuin energiasäästölamppujen lähes suljettu kierto. Kaukaisessa tulevaisuudessa, kun emme enää polta lainkaan fossiilisia polttoaineita, on varmaan nykyisten energiansäästölamppujenkin tilalle keksitty jotain parempaa.

Minulle uutta tietoa Piian blogauksessa oli myös se, että turpeen polton elohopeapäästöt ovat kivihiiltäkin suuremmat. ”Uusiutuvan” turpeen käyttö pitäisi vähitellen lopettaa kokonaan. Kyseessä on moninkertainen ympäristörikos: tuhotaan suot, ilmasto ja raskasmetallipäästöjen kautta vielä ilma ja vesistötkin!.