Hommaversum – the Final Frontier

Telaketjujen kolina kuuluu enää vain etäisesti Jussi Halla-Ahon parin viikon takaisen Kreikka-lausunnon jäljiltä. Lopputuloshan on tunnettu: Jussi käskettiin kahdeksi viikoksi nurkkaan miettimään sanomisiaan ja Soinikin säilytti kasvonsa. Peruskysymys kuitenkin säilyy; miksi ihmeessä Halla-Aholta ja muilta ”nuivalaisilta” pääsee jatkuvasti uutiskynnyksen ylittäviä sammakkoja.

Ei. Vika ei ole vain ”mediassa”, vaikka toki uutuudenviehätyksen ansiosta törttöilyistä hiukan muita poliittisia ryhmiä useammin uutisoidaankin.

Syy löytyy Jussi Halla-Ahon historiasta. Jussi kun aloitti luovimisensa kohti kansanedustajuutta internetin keskusteluryhmien todella syvistä vesistä. Tarkemmin sanottuna, kansallismielisten sekopäiden huuruisesta joukosta.

Tähän liittyy internet-kirjoittelusta vankilaankin tuomitun Seppo Lehdon ja myös oikeuslaitosta usein työllistäneen Klaus Juutilaisen välinen todella eeppinen sähköpostisota. Koko useampia vuosia kestänyt ”kirjeenvaihto” on meidän ja jälkipolvien onneksi taltioitu internettiin.

Maa Marsin pinnalta kuvattuna. Lähde: NASA/JPL/Cornell/Texas A&M

”Totaalista sotaa” meille maallikoille selvittävän esipuheen on kirjoittanut muuan Jussi Halla-Aho. Kannattaa lukea koko juttu – minä ainakin nauroin vedet silmissä, sen verran kahjoa herrojen von Grewendorp ja Lehto toiminta on. Musta huumori siis Halla-Aholla on hanskassa.

Eräs kohta esipuheesta on käynyt mielessäni usein kun olen tätä nuivalaisten mediasekoilua seuraillut:

Totaalista Sotaa© ei käydä samassa ulottuvuudessa, jossa useimmat meistä elävät arkitodellisuuttaan. Internet on luonut Totaalisen Sodan© ulottuvuudelle kosketuspinnan meidän maailmamme kanssa. Tästä syntyy konflikti.

Tämä valkeni minulle pohtiessani ystäväni kanssa erästä korpukseen sisältyvää episodia (osa 17). Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien nokkamies Erik Pöntiskoski sai eräänä aamuna, yhtenä sadoista vastaanottajista, Lehdolta sähköpostiviestin. Viesti sisälsi ”luettelon eläimistä, joita jutkusika Klaus Juutilainen on nylkyttänyt tai yrittänyt nylkyttää”.

Pöntiskoski reagoi kuten useimmat ihmiset reagoisivat. Hän ei tiennyt,
* kuka on Klaus Juutilainen,
* miksi tämä on ”jutkusika”,
* mikä on ”jutkusika”,
* mitä tarkoittaa ”eläinten nylkyttäminen”,
* miksi tämä asia on merkityksellinen yleensä, tai
* mitä se kuuluu Ylioppilaskunnan Laulajille erikseen.

Sanalla sanoen, viestissä ei Pöntiskosken näkökulmasta ollut mitään järkeä. Siinä oli vain vaikeasti hahmotettavaa hävyttömyyttä. Niinpä hän pyysi ronskein sanakääntein Lehtoa poistamaan Ylioppilaskunnan Laulajat postituslistalta. Meidän ulottuvuutemme paradigmoja vasten asetettuna Lehdon viestissä ei ollut mitään järkeä. Mutta se, mitä Pöntiskoski ei tiennyt, oli, että viestiä ei lähetetty tästä ulottuvuudesta.

Se lähetettiin ulottuvuudesta, jonka paradigmojen ja lainalaisuuksien oloissa Klaus Juutilainen juoksee Tesoman metsissä yrittäen nylkyttää eläimiä niiden anusreikään. Tämä pyrkimys liittyy Klaus Juutilaisen ryssäläisyyteen, sillä eläinten nylkyttäminen, monien muiden harrasteiden ohella, on oleellinen osa ryssäläisyyttä. Ryssäläisyys taas on kansakunnallinen vitsaus, oikein ajattelevan Suur-Suomalaisuuden antiteesi. Sen vuoksi sillä, että Klaus Juutilainen pyrkii nylkyttämään eläimiä, on kansakunnallista merkitystä ja asia kuuluu kaikille, mukaanlukien Ylioppilaskunnan Laulajat.

Lähettäessään viestiään Totaalisen Sodan© ulottuvuudesta Lehto siis ajatteli edellämainittujen lainalaisuuksien ehdoilla. Sen vuoksi Pöntiskosken reaktio oli hänelle aivan yhtä käsittämätön kuin alkuperäinen viesti oli Pöntiskoskelle. Sen vuoksi Lehto kysyi närkästyneenä, onko Pöntiskoski ”ryssäläinen, kun ei halua ottaa vastaan suursuomalaista materiaalia”, ja ovatko Ylioppilaskunnan Laulajat ”isänmaallisia laulajia vai ryssäläismielisiä komurunkkuja”.

Totaalisen Sodan© kauneus ei siis perustu ensisijaisesti rivouksien latelemiseen. Kauneus on konfliktissa, joka syntyy, kun kaksi täysin eri säännöillä toimivaa maailmankaikkeutta internetin ansiosta on jatkuvassa kosketuksessa, ja kummankin maailmankaikkeuden edustajat kuvittelevat maailmankaikkeuksia olevan vain yksi.

(Lihavointi minun.)

Median ja Halla-Ahon kohtaamisissa on kyse täsmälleen samasta dynamiikasta. Jussi Halla-Ahon maailmankaikkeudessa Jussi Halla-Aho on mustan huumorin tyyliniekka, profeetallisen erehtymätön tietäjä, joka voi sujuvasti vaihtaa vaikka kesken lauseen tyylilajia faktasta solvauksiin, solvauksista vitsailuun, vitseistä antipatiaan ja initioitu yleisö ymmärtää aina mitä Jussi tarkoittaa. Koska tämä maailmankaikkeus on Jussin oma. Oma tupa, oma lupa.

Pitkään tämä järjestely toimikin mainiosti. Scriptan vieraskirjassa ja siitä versoneella Homma-foorumilla ei Jussin tarvitse selittää yhtään mitään. Kaikki ymmärretään oikein ja pahimmatkin tölväisyt selitetään pikapuoliin parhain päin. Ihan Jussi vaan vitsaili että tankkeja kaduille, hehheh, mustan huumorin miehiä tämä meidän Jussi. Ja se ulkopuolinen maailma, joka ei hyväksy Jussia totuudeksi on kukkahattutäteilyä ja viherfeminististalinismisalaliittolaisuutta koska Jussin vastustajien syvin olemus on kukkahattutäteily ja viherfeminististalinismisalaliittolaisuus.

Muu poliittinen keskustelu ja media muodostavat toisen maailmankaikkeuden johon Homma-kaikkeus nyt sitten täysillä törmää. Siksi hommaversumin asukkaat vaikuttavat aidosti yllättyneiltä kohuista: he kuvittelivat että maailmankaikkeuksia on vain yksi – heidän omansa.

Mutta maailmankaikkeuksia on tietysti useita. Meillä vihreilläkin on omamme: tässä maailmankaikkeudessa ihmetellään miten kukaan voi vastustaa kasvisruokapäivää ja nirpistellään katumaastureille. Kepuversumissa puolestaan maataloustukien vastustajia pidetään varmaankin jotenkin epäilyttävinä, Kokkarisfäärissä kaikki ajanevat henkilöautolla.

Vihreiden, Kepun, Demareiden, Kokoomuksen, RKP:n ja ”median” maailmankaikkeudet kuitenkin myös risteävät. Siinä yhteisessä maailmankaikkeudessa asioista puhutaan samoilla termeillä, käytetään keskustelukumppaneista kohteliaita nimityksiä ja pyritään ymmärtämään vastapuolen argumentteja. Vain yhteisessä maailmankaikkeudessa rakentava keskustelu ja konsensuksen rakentaminen on mahdollista.

Kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei ole enää vain Hommaversumin ”pullohartiainen vinkuheinä-älykääpiötohtori”, joka voi huudella ihan mitä sattuu. Jussi Halla-Ahon on siivottava julkinen kielenkäyttönsä ja otettava tähtialus yhteiseen maailmankaikkeuteen, jos hän haluaa ajaa poliittisia tavoitteitaan ainaisen kitinän sijaan.

Advertisement

hirvisaari ja itsereflektio

Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari tuomitsi blogillaan Norjan massamurhan. Erinomaista. Hyvä. Kiitos. Mitä vaikuttimia Hirvisaari pitää syypäänä tragediaan?

Muslimiterrorismin perimmäisistä syistä ja syyllisistä olen aiemmin kirjoittanut. Mutta ovatkohan kaikki oivaltaneet, että norjalaisen ”ristiretkeläisen” teon perimmäinen syy on täsmälleen sama. Ei, en tarkoita uskonsotaa, joka on toki molemmille tahoille se ideologinen syy.

Käytännön tasolla tällaisten tapahtumien taustalla ovat väärät ja umpisokeat poliittiset valinnat. Järkevällä maahanmuuttopolitiikalla voitaisiin hillitä jännitteitä ja torjua hyvin monia ongelmia, myös tällaisia hirmutekoja. Ja voitaisiin edelleen. Myös Suomessa.

Eli todellinen syy Norjan veritöihin oli kuitenkin lähes sata nuorta murhanneen maahanmuuttokriitikon sijaan Norjan maahanmuuttopolitiikka?

Kommenttiosiossa Hirvisaari tarkentaa todellisen syyllisen olevan ”silti se riivattu psykopaatti, joka veti liipasimesta”. Hyvä. Mutta heti sen jälkeen lausuu seuraavasti:

Välittömästä pääsyystä olemme täysin samaa mieltä. Mutta olisiko silti aivan mahdotonta kuvitella että välillinen pääsyy olisi ollut maaahanmuuttopolitiikan sijaan epäterve maahanmuuttokeskustelu? Tämä sama ”yleiseurooppalainen” keskustelu, johon Hirvisaari ja muut ”nuivalaiset” ovat itsekin ottaneet osaa samalla puolella ja osin samoilla argumenteilla kuin Anders Behring Breivik.

Nyt, jos koskaan, kaipaisin Perussuomalaisten maahanmuuttokriittiseltä, ”halla-aholaiselta”, siiveltä itsereflektiota. Edes osittaista tunnustusta että keskustelun sävy on karannut käsistä. Ja että he itse aikovat omalla toiminnallaan pyrkiä liennytykseen.

Jos kansanedustaja Hirvisaari on aidosti sitä mieltä että suurempi välillinen syy joukkosurmaan oli maahanmuuttopolitiikka kuin maahanmuuttokeskustelu, tai että ko. keskustelulla ja sen sävyllä ei ollut mitään vaikutusta lopputulokseen, on laput kyllä pelottavan tiukasti silmillä ja Peltorit korvilla.

Muistaakseni eduskunnassakin oli peilejä. Suosittelen kokeilemaan.

Kuplansa kullakin

Toukokuussa Jussi Halla-Aho totesi Hommaforumillaan Aamulehden joutuneen “shitlistille” huonon kuvavalinnan vuoksi.

”Toki ymmärrän, että toimittajat ottavat tahallaan omituisia kuvia kaikista inhokeistaan. Kuvattavan kohteen päätettävissä on kuitenkin se, tarvitseeko hän puheena olevaa mediaa johonkin. Minä en tee Aamulehdellä yhtikäs mitään, joten voin sanella sille sellaisia reunaehtoja kuin haluan.
—
”Minulle on aivan sama, kuinka suuri osa toimittajista ja tiedotusvälineistä on shitlistillä. Helpottaa vain elämää, kun voi suoralta kädeltä ignoroida haastattelu- ja soittopyynnöt.”

Loppujen lopuksi kyseessä oli ilmeisesti automaattisesta julkaisujärjestelmästä johtuva kuvan valotuksen ja väritasapainon muuttuminen. Teko ei siis ilmeisesti ollut edes tahallinen.

Täytyy myöntää - kyllähän tuo Aamulehden netissä julkaisema kuva näyttää kehnommalta kuin “alkuperäinen”.

Merkillepantavaa ei kuitenkaan ole tämä yksittäinen tapaus, vaan se, että kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Halla-Aho katsoo, että hänen ei tarvitse välittää “mediasta”. Hänelle piisaa Hommaforum.

Ja jos valituksi tulemista ajatellaan, niin varmasti riittääkin. Eduskuntavaalien henkilökohtainen saalis oli kertakaikkisen huikea. Jos hän saa edes puolet siitä ensi vuoden kunnallisvaaleissa, on Persuille luvassa Helsingissä aikamoinen jytky. Silloin ei puhuta siitä, saavatko vihreät vai demarit sen toisen apulaiskaupunginjohtajan, vaan siitä, mikä rooteli Perussuomalaisille pitkin hampain luovutetaan.

Hommaforum ei kuitenkaan ole ainoa kupla. Vaalien jälkeen Facebook-seinälläni oli useampia vaalituloksesta tyrmistyneitä päivityksiä, joissa luvattiin muuttaa ulkomaille. Taisinpa itsekin postata “rentalaparmentsinberlin.com” -tyyppisen linkin. Ironisesti, tietenkin.

Sosiaalinen media, jota Hommaforumkin itseasiassa on, loi meillekin oman samanmielisten kuplan. Rytmin punavihreästä kulmapöydästä oli hauskaa naureskella ehdokkaille, joiden kotisivujen stailaus ei ollu ihan web kaks piste nollaa.

Ei olisi kannattanut. Katajainen Kansa, jonka kanssa emme viitsineet keskustella äänesti eduskuntaan tyyppejä, joiden kanssa emme edes kuvitelleet joutuvamme joskus keskustelemaan.

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä tapahtuu seuraavaksi. Menevätkö PerusSuomalaiset Vihreiden shitlistille? Emmekö juttele Viitasaaren sahurille? Kieltäydymmekö keskustelusta? Lähdemmekö etsimään omassa piirissämme yhä puhdasoppisempaa über-Vihreyttä?

Halla-aho ja Hommaforum näyttävät valinneen sulkeutumisen. Edes Homman keskustelu, josta toukokuussa Halla-ahon “shit-list” -kommentit luin ei ole enää julkinen.

Omassa turvallisessa kuplassa mielipiteiden marinointi on mukavampaa kun ulkomaailmasta, ns. faktoista ja muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. Vain myötäsukainen lehdistö kelpuutetaan mukaan hiekkalaatikolle. Pelottavaa.

Vihreiden puoluekokouksessa puolestaan mietittiin paljon sitä kuinka saisimme yhä avoimempaa ja laajempaa kansalaiskeskustelua. Miten viestisimme paremmin? Onko vika viestissä? Onko vika viestinviejissä? Itseruoskinnassa Vihreät ovat varmasti Suomen paras puolue. Puheenjohtajakin vaihdettiin vaikka oikeastaan kenenkään mielestä Anni ei ollut tehnyt huonoa duunia.

Me Vihreät yritämme puhkaista kuplamme. Se on ainoa tie vaalivoittoon 2012 kunnallisvaaleissa. Shitlistoja ei ole eikä tule.

Vihreää itseruoskintaa

Kysyin fb-seinälläni vaalien jälkeisellä viikolla syitä Vihreiden vaalitappioon. Kommentteja kertyi loppujen lopuksi 69 kappaletta, joista osa oli vihreiden aktiivien itsekritiikkiä, mutta suurin osa ”yleistä kansalaispalautetta”. Samaa keskustelua on käyty myös mm. Oden ja Heikki Sairasen blogeilla.

Yritin lajitella ja tiivistää kritiikkiä muutaman otsikon alle:

1. Anni Sinnemäki ja Helsinki

• ultra bra (2)
• puheenjohtaja pärjäsi huonosti mediassa, etenkin muiden puoluejohtajien rinnalla.
• Kyllä sillä puheenjohtajalla on olennainen merkitys, pitäisi olla joku karismaattisempi hahmo puhumassa.
• Sinnemäki ei vaalitenteissä vastannut suoraan kysymykseen varmaan kertaakaan, vaan aina kiemurteli jostain rannan kautta.
• Helsinkikeskeisyys (6)
• Ehkä puolueeseen pitäisi löytää joku tosimies Pohjanmaalta ajamaan vihreitä arvoja? (2)
• Snobbaileva ylimielisyys (2)

Mielestäni Anni Sinnemäki teki virhearvion halutessaan jatkaa Vihreiden puheenjohtajana vaalitappiosta huolimatta. Ei siksi, että olisin samaa mieltä kommentoijien kanssa – päin vastoin, minun mielestäni Anni on ollut erinomainen puheenjohtaja.

Annin ei pitäisi jatkaa puheenjohtajan yksinkertaisesti siitä syystä että politiikka on asioiden lisäksi myös sitä miltä asiat näyttävät, teatteria, live-roolipeliä. Nyt tarvitaan muutosta muutoksen vuoksi. Tällaisen vaalitappion jälkeen Vihreät ei vaan voi jatkaa samalla tiimillä. Tämän vuoksi toivon että myös puoluesihteeri-skabaan ilmoittautuu haastajia.

Helsinkikeskeisyydelle on vaikea tehdä nopeasti mitään. Osasyynä siihen on myös vaalijärjestelmämme – on ihan turha laittaa paljon paukkuja kampanjointiin Pohjois-Karjalassa, jos piiloäänikynnyksen yli ei pääse edes lähes 12% kannatuksella.

Teemojen kuitenkin tulisi olla valtakunnallisia eikä vain meidän lattea-litkivien city-vihreille mieluisia. Tästä näppärä aasinsilta toiseen pääkohtaan.

2. Väärät kärkiteemat

• feminismi/tasa-arvo -kysymysten ylikorostuminen (2)
• Sen unohtaminen, mikä on isompi ja mikä on pienemmän mittakaavan asia.
• Tämä köyhien asian viestintä, on se nyt jumankauta kun puolueen riveissä on Oden ja Hiilamon kaltaisia asiantuntijoita ettei sitä osata hyödyntää.
• Oikeisto-vasemmisto-akselin vähättely ja köyhien asema (4)
• Kiteyttämisen kyvyn katoaminen
• Minä olen ihmetellyt sitä, että miksei vaalirahakohua hyödynnetty kunnolla?
• Mun mielestä Vihreät on viestineet heikosti, että mistä puolueessa on kyse. Mäkään en ole ihan varma siitä enää, että mitä puolue edustaa muualla kuin Persujen vastustamisen saralla.

Naimalakko? Oikeesti? Tämäkö on kärkiteema, jolla mennään vaaleihin kun teollisuustuotanto on romahtanut ja eriarvoisuus kasvanut?

Oli aivan tolkuttoman turhauttavaa seurata, miten Arhinmäki nappasi retorisella “Lex Soininvaara” -tempullaan ääniä ja mustamaalasi Vihreitä, vaikka laille nimensä lainannut mies ei edes istunut eduskunnassa, jossa kokoomuslainen ministeri Risikko lain esitteli. Etenkin kun Oden tarkoituksena ei todellakaan ollut potkia heikko-osaisia päähän. Kuka tahansa, joka on vaivautunut SATA-komitea -kirjan lukemaan tämän tietää. Oletettavasti myös Arhinmäki.

Edellisellä kerralla 2007 Vihreät nosti perustulon vaaliteemaksi. Sellainen sen olisi tullut olla nytkin – sosiaaliturvajärjestelmämme on rakenteellisesti kyvytön auttamaan kaikkein köyhimpiä ja vain Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on ollut vakavasti otettavia avauksia eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Myöskään profiloituminen “Perussuomalaisten” vastavoimana ei toiminut. Tai toimi se niin pitkään kun Perussuomalaiset oli pienempi tai saman kokoinen puolue. Ymmärrän täysin taktikoinnin ja SDP:n tai Kokoomuksen äänestämisen “persuja vastaan”. (Kepun äänestämistä en oikein ymmärrä missään olosuhteissa.)

Vaaleihin pitää mennä omilla vahvoilla ydinteemoilla.

Vihreillä niitä ovat tasa-arvoinen ja solidaarinen yhteiskunta sekä tietenkin ympäristö. Ja näin pääsemmekin näppärästi seuraavaan kritiikin pääteemaan:

3. Ympäristönsuojelun ja vihreyden puute

• Luonto ja sen suojelu ovat jotenkin kadonneet asialistalta
• Itse kaipaisin oikeasti kovempia ja selvemmin lausuttuja kannanottoja ympäristön ja eläinten puolesta.
• Reilusti radikaalimpia linjauksia kaipaisin. Suurempia eroja ruskeisiin puolueisiin.
• Maakunnisaa paikalliset asiat reilusti pöydille ja haasteiksi mulle puolueille: esim. Pohjanmaalla turkikset, Lapissa metsät, saaristossa meri, Savossa norpat, Kainuussa sudet ja Hämeessä vaikkapa vaakunaeläin ilveksen kaatoluvat

Näissä vaaleissa eivät ympäristöteemat näkyneet. Jostain syystä Keskustavetoisen hallituksen, jossa Vihreät eivät edes olleet mukana, aikana valmisteltu ja keskustalaisen ministerin johdolla ajettu jätevesiasetuskin oli ainakin nettiparlamentin mukaan meidän syymme.

Erityisen pelottavaa on se, että Perussuomalaiset ovat myös “ilmastonmuutoskriittisiä”. Puheenjohtajansa on kehdannut plokillaan epäillä jopa koko ilmiötä. En olisi uskonut tätä mahdolliseksi Suomessa.

Vihreän politiikan ydintä on vihreys. Tuppaa unohtumaan myös minulta toisinaan – kulttuuripolitiikassa kun saa vaikuttaa luonnonsuojeluun melko harvoin ja kunnallisella tasolla valinta tapahtuu valitettavan usein kahden vihreän arvon väliltä.

Kommenteissa eräs Vihreiden kampanjassa ja toiminnassa keskeiseksi muodostunut teema jakoi ystäväpiiriäni:

4. Ydinvoima

• Totaalisen irrationaalinen ydinvoiman vastustus
• vihreät kusi alleen ydinvoimapäätöksessä

Osa oli siis sitä mieltä että olisi pitänyt lähteä hallituksesta jo vuosi sitten. Osa taas sitä mieltä että ydinvoimaa ei olisi pitänyt vastustaa alunperinkään.

Oli todella tuskaisaa katsoa vaaliohjelmia, joissa kerta toisensa jälkeen keskustelu typistyi ydinvoimajankkaukseen. Miksi ette lähteneet hallituksesta? Miten niin muka vastustitte? Ei voi yhtäaikaa vastustaa ja olla hallituksessa? Huokaus.

Kirjoittanen lähiaikoina oman blogauksensa ydinvoimasta, mutta minun mielestäni on aivan selvää, että Vihreiden on “normalisoitava” suhteensa ydinvoimaan. Gallupien mukaan Vihreiden kannattajista kolmannes kannattaa ydinvoimaa. Olisi myös tervettä että puolueen sisällä käytävä keskustelu ja moniäänisyys tuotaisiin julki.

Oma pääkritiikkini kohdistuu puolueen viestintään. Viestimme liikaa toisillemme, pelasimme hyvää syöttöpeliä mutta unohdimme tehdä maaleja. Viestinnän täytyy tapahtua ulospäin. Siinä epäonnistuttiin. Viestinnän täytyy myös ymmärtää kohdettaan.

Se mikä ei tapa, vahvistaa. Vaalitappio on hyvä hetki tarkistaa linjauksia ja terävöittää sanomaa. Vihreillä on kuitenkin valtaisa määrä osaamista ja loistavia tyyppejä, joiden avulla tulevaisuus voi näyttää vain valoisalta!

Kulttuuripolitiikkaa Perussuomessa

(Julkaistu SAYmaan vappunumerossa.)

Vaaliaamun darra oli melkoinen – alkoholijuomien väärinkäytöstä seurannut fyysinen ja Persujen vaalivoitosta johtunut henkinen.

Tässäx tää ny sit oli? Pyllistetään Euroopalle ja unohdetaan kehitysmaat? Eikö ilmastonmuutos ollukkaan next big thing? Kielletäänkö postmoderni tekotaide? Pitääkö hipstereiden pakata ironiset laukut ja muuttaa maailmalle?

Tärkein muutos kulttuuripolitiikan kannalta lienee se, että nyt meillä on yksi keskisuuri selkeästi (korkea)kulttuurivastainen puolue. Mitä Persut sitten voivat saada aikaan suomalaisessa kulttuurielämässä? Enpä usko että juuri mitään. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Ensinnäkin 81% kansanedustajista edustaa yhä kulttuurimyönteisiä puolueita – Persut eivät tee yksin ainuttakaan päätöstä. Toiseksi politiikassa tarvitaan uhoavien mielipiteiden lisäksi myös asiantuntemusta, johtamistaitoja, näkemystä, kykyä kompromisseihin ja suhteita. Sitä kuuluisaa politiikan substanssiosaamista siis.

Jo ministeriön kaltaisen asiantuntijaorganisaation johtaminen, jossa suuri osa virkamiehistöstä ei Perussuomalaisten linjauksia allekirjoittane, on valtaisa haaste kokemattomalle poliittiselle toimijalle.

Virkamiehistön ja hallintokulttuurimme aiheuttama kitka on siis tällä kertaa siunauksellista.

Useimmiten kuitenkin kiroan järjestelmämme byrokraattista hitautta, sillä myös hyvien ja tarpeellisten muutosten tekeminen on lähes mahdotonta. Suomalaisen kulttuuripolitiikan suurin ongelma onkin mielestäni sen lähes täydellinen reagoinnin puute.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa kansanmusiikki. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto perustettiin vuonna 1983. Ainoa valtion tuen piirissä oleva kansanmusiikkiorkesteri on Kaustisella majaileva Tallari, joka perustettiin vuonna 1986, jolloin osastoltamme ei ollut vielä valmistunut ainuttakaan koulutettua kansanmuusikkoa.

Nyt vuonna 2011 meitä on valmistunut osastoltamme yhteensä jo 96 kappaletta. Koko joukko vielä lisäksi ammattikorkeakouluista. Miten valtiollinen kulttuuripolitiikka on huomioinut tämän uuden muusikkojoukon? Ei mitenkään.

Tänä vuonna valtio jakoi ensimmäistä kertaa 100 000€ klubi- ja kiertuekonsertteja varten. Tällä apajalla ovat toki pelimannien lisäksi myös jatsarit ja popparit, joiden osalta tilanne on täysin sama – koulutettuja muusikoita on satoja, ellei jopa tuhansia, mutta valtion ja kuntien tuki ohjataan yhä vain klassisen musiikin orkestereille. Käytännössä täysin samoille toimijoille kuin 1980-luvullakin.

Myös viime hallituskaudella tapahtunut kulttuurin määrärahojen valtaisa kasvu valui näille samoille laitoksille: pelkästään klassisen musiikin orkestereiden vuotuinen valtion tuki nousi yli kahdeksan miljoonaa euroa yhteensä noin kahteenkymmeneen miljoonaan euroon.

Rakenteellisten muutosten toteuttamiseen tarvittaisiin joko asiansa osaava kulttuuriministeri tai valtaisa rahoituskriisi. Ehkä tällä kertaa on parasta laittaa kädet ristiin ja toivoa että kumpikaan ei osu kohdalle.

Vaalipäivän jälkeisenä iltana Facebook kutsui kokoon “Suuret Vaalipettymysjamit” kalliolaiseen kuppilaan. Siellä sitä sitten istuttiin, puitiin vähän politiikkaa ja soitettiin paljon pelimannimusiikkia.

Kotiin lähtiessäni katsoin kadulta trendikkääseen Bar Molotoviin, jossa nuoret postmodernit pelimannit soittivat jumalaisen taitavasti ja vetävästi juurevaa pohjoismaista kansanmusiikkia. Itku meinas päästä kun oli niin ihanaa. Ei taidetta mikään politiikka voi kieltää tai estää. Se on aina pikkusieluista vihapuhetta voimakkaampaa.

selkokielisyydelläänsäkäänsäkään

Muutama viikko takaperin törmäsin Helsingin Vihreiden nettisivuja selaillessani vaaliohjelmamme selkokieliseen versioon. Sitä oli ilo lukea. “Normaalin ohjelman” perusvihreään lätinään verrattuna selkokielinen versio tuntui myös tuoreemmalta, jämäkämmältä, uskottavammalta ja suoremmalta.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuntarakenteesta “normaali ohjelma” kertoo seuraavasti:

Pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa metropoli. Se tarvitsee oman hallintonsa, jossa yhteisistä asioista päätetään yhdessä ja jossa asukkaat pääsevät vaikuttamaan oman alueensa asioihin. Siksi pääkaupunkiseudun kunnat on yhdistettävä ja uuden suurkaupungin sisään luotava vaaleilla valitut kaupunginosavaltuustot.

, ja selkokielinen puolestaan toteaa että:

Helsinki, Espoo ja Vantaa täytyy yhdistää yhdeksi kaupungiksi.

Suoraa puhetta. Lyhyitä lauseita ja kappaleita. Ja tätä mieltähän me Vihreät olemme. Yksityiskohdista, kuten toteutustavasta, voidaan sitten taittaa peistä myöhemmin.

Jyrki Kasvi oli ainoa poliitikko, jonka sivuilta löysin nopealla selailulla selkokielisen version. Miksi? Selkokielisen version pitäisi olla aina saatavilla.

Missäs minä olen aiemmin törmännyt tällaiseen tekstiin? Aivan. Timo Soinin “plokillapa” hyvinkin.

Ennakkoäänestys alkaa. Gallupien harmaa teoria muuttuu käytännöksi.

On loppukirin aika. Kirikyky edellyttää kovaa pohjakuntoa ja tahtoa.

Puhuin tiistaina yhteensä yli tuhannelle ihmiselle Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hämeenlinnassa, Forssassa ja Vantaalla. Tuntuma on selvä.

Tänään keskiviikkona käyn Lahdessa ja menen illaksi MTV:n vaalikeskusteluun.

Soinin ploki vaikuttaa ainakin kaikkia kilpailijoitaan selkokielisemmältä. Selkokeskuksen kirjoitusohjeissa annetaan mm. seuraavia Timon noudattamia vinkkejä:

– Käytä valtaosin jokapäiväisiä, tuttuja sanoja.

– Vältä hyvin pitkiä sanoja.

– Suosi lyhyitä lauseita ja virkkeitä.

– Kerro vain yksi tärkeä asia yhdessä lauseessa.

– Älä pakkaa yhteen virkkeeseen liikaa tietoa.

– Sijoita tärkein asia päälauseeseen ja tarkennukset sivulauseeseen.

Hyviä neuvoja tavallistakin tekstiä tuottavalle.

Timo Soini ei kuitenkaan kirjoita selkokieltä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja kirjoittaa tarkoituksellisesti epäselkokieltä – hän käyttää selkokielen ulkoisia muotoja, kuten esim. lyhyitä peruslauseita ja tiheää kappalejakoa, mutta viljelee jatkuvasti myös epämääräisiä kielikuvia ja lupsakoita sananlaskuja, “soinismeja”, joiden tarkoitus jää epäselväksi valistuneemmallekin lukijalle.

Selkokeskus kun neuvoo kirjoittajaa myös seuraavasti:

– Harkitse tarkkaan, kun käytät kielikuvia tai sanontoja.

– Ole konkreettinen: vältä abstrakteja ilmaisuja ja viljele esimerkkejä.

Epämiellyttävä ajatus onkin se, että jos muiden puolueiden viestintä perustuu oletukselle aktiivisesta kansalaisesta, joka on jollain tapaa perillä politiikasta, niin perustuuko Perussuomalaisten puheenjohtajan viestintä oletukselle, että omat kannattajat löytyvät joukosta, joille yleisesti käytetty kieli on vaan liian vaikeaa? Kuka sitä Kansaa taas aliarvioikaan?

Selkokieliseen tekstiin eivät melonit, omenat ja lippalakit epämääräisestä feel-good Kansasta puhumattakaan vaan kertakaikkiaan sovi. Timo Soini hämää lukijaansa. Näennäisen selkeyden alle jätetään tilaa sumutukselle.

Suomen aidoin Kansanmies onkin katolilainen Brysselissä työskentelevä maisteri. Enpä olisi äkkiseltään arvannut. Vaan enpä aavistanut sitäkään että ”suurimmaksi suomalaiseksi” valittaisiin ruotsinkielinen tsaarin armeijalta koulutuksensa saanut aristokraatti, joka kävi ainoan voitokkaan sotansa omaa kansaansa vastaan.

Itse äänestin tuossa kisassa tietenkin Väinö Myllyrinnettä.

Soini ja O3

Timo Soini kirjoitteli Iltalehden plokissaan Vihreiden “myrkynvihreästä” asialistasta. Aamukaffit pullahtivat näppikselle tästä kappaleesta:

Muutama vuosi sitten vihreät pelottelivat otsonikehän ohenemisella. Mitä sille maailmanlopun asialle on nyt tapahtunut?

No Timo. Ensinnäkin “muutama vuosi sitten” oli 1980-luvun puoliväliä, josta on jo 25 vuotta. Toiseksi se otsoniongelma hoidettiin kuntoon. Wikipedia kertoo meille:

Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista on kansainvälinen sopimus, jolla pyritään otsonikerroksen suojeluun vähentämällä otsonikatoa aiheuttavien aineiden valmistusta ja käyttöä. Se hyväksyttiin 16. syyskuuta 1987, ja se astui voimaan 1. tammikuuta 1989, kun sen oli allekirjoittanut 29 valtiota sekä Euroopan yhteisö[1]. Sittemmin sopimusta on täydennetty neljä kertaa: Lontoossa 1990, Kööpenhaminassa 1992, Montrealissa 1997 ja Pekingissä 1999.

Montrealin pöytäkirjaa on luonnehdittu yhdeksi onnistuneimmista kansainvälisistä ympäristösopimuksista. Se on ainoa aidosti globaali ympäristösopimus, kun Itä-Timor viimeisenä allekirjoitti osallistumisensa 16.9.2009.

No miksi tällaiseen valtaisaan prosessiin ryhdyttiin? Annetaan Wikipedian jatkaa:

Nykyisen otsonikadon on osoitettu johtuvan ihmisen ilmakehään päästämistä kemiallisista yhdisteistä, joista vapautuu kloori- ja bromiatomeja stratosfääriin. Näistä yhdisteistä tärkeimmät ovat halogenoidut hiilivedyt, pääasiassa CFC-yhdisteet eli freonit ja halonit. Ensimmäisen kerran niiden otsonikerrosta tuhoava vaikutus ennustettiin 1970-luvulla. 1980-luvun alussa näytti siltä, että huoli otsonikerroksesta oli ollut aiheeton, mutta vuonna 1985 maailmaa hätkäytti uutinen, jonka mukaan otsonipitoisuudet Etelämantereen yllä olivat vähentyneet kymmenessä vuodessa jopa 40 %.

Koska otsonikerros estää haitallisten UV-säteilyn aallonpituuksien (270–315 nm) pääsyä Maan pinnalle, otsonin väheneminen on aiheuttanut maailmanlaajuista huolta. Otsonikadon estämiseksi solmittiin vuonna 1987 Montrealin pöytäkirja, jolla rajoitettiin CFC-yhdisteiden ja muiden otsonikerrosta tuhoavien aineiden käyttöä.

Päästörajoitusten avulla näiden aineiden pitoisuudet ilmakehässä on saatu laskuun, ja otsonikerroksen toipumisen toivotaan alkavan viimeistään 2020-luvulla.

Eli sopimus solmittiin koska oli kiistatonta tieteellistä näyttöä otsonikehän heikentymisestä CFC-yhdisteiden vuoksi. Ja UV-säteilyn lisääntymisestä olisi kärsinyt koko maapallomme pinnalla hyrräävä elämä. Myös Timo Soini.

Homma on siis hoidossa. Siksi siitä ei tarvitse “pelotella” tai vouhottaa. Montrealin sopimus antaa voimaa uskoa että ihmiskunta kykenee ratkaisemaan muitakin globaaleja ongelmia.

Vastaava tieteellinen konsensus vallitsee myös ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Siitä “pelottelua” siis jatketaan. Miksi? Koska se nyt vaan on ihan pirun tärkeää tämän planeetan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Seuraavan kerran kun Timo kirjoitat plokiisi, niin kokeilepa Google-hakua. Se on oikein näppärä ja kansanomainen konsti löytää tietoa monista asioista!

Vaalien lähetessä Soinin “sutkautukset” alkavat olla jo niin matalaotsaisia, että koko hahmo vaikuttaa enemmän Jope Ruonansuun “imitaatiolta” kuin aidolta ihmiseltä.

Öhö öhö. Nimittäin. Ilimaston, kilimaston, muutos, puutos. Öhö öhö.

Kuinka paljon omia kannattajiaan voi aliarvioida?

persu edellä premodernismiin

Aamun Hesarissa PerusSuomalaisten varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala linjasi rohkeasti kulttuuripolitiikkaa. Lainataanpa Pravdasta koko kulttuuriosuus, jottei syytellä lauseiden irrottamisesta asiayhteydestään:

Haluatte lisää arvostusta Albert Edelfeltin, Akseli Gallén-Kallelan ja Jean Sibeliuksen teoksille. Haluatte myös tukea ”suomalaista identiteettiä vahvistavaa” taidetta ja ottaa tukea pois ”postmodernilta nykytaiteelta”. Onko poliitikkojen tehtävä määritellä mikä on oikeaa taidetta?

”Ei se ole mitenkään politiikan ulkopuolella oleva kysymys. Se kertoo hyvin paljon perinteisistä puolueista, että ne eivät halua eivätkä uskalla ottaa kantaa tämäntyyppisiin asioihin, vaan pitävät sitä kammoksuttavana. Täytyy ottaa kantaa asioihin. Kyllä minulle ainakin on tärkeämpää vanhustenhoito kuin postmodernismin tukeminen. Asetan vanhukset edelle.”

Ovatko ne asiat aidosti vastakkain yhteiskunnassa?

”Kyllä ne alkavat olla näillä talouslukemilla. On pakko alkaa miettiä, mihin rahaa laitetaan.”

Kuinka paljon vanhustenhoitoa voidaan parantaa taiteen tukia leikkaamalla?

”Kyllä jonkin verran. Aina se vähän paranee, kun ei heitetä rahaa sinne [taiteeseen]. Ei varmasti korjata sitä, mutta sanotaan että jonkin verran.”

Eli taiteen tuen leikkaukset tulisi kohdistaa postmodernismiin. Ja aina paranee kivasti vanhusten asema kun taiteelta leikataan. Selvä. Mietitäänpä yhdessä paljonko postmodernia taidetta Suomessa tuetaan valtion toimesta. Unohdetaan kunnat tämän laskelman ulkopuolelle, nämähän ovat eduskuntavaalit, joissa päätetään valtion määrärahoista.

Wikipedian mukaan postmodernismi on:

Postmodernismi (myös jälkimodernismi tai myöhäismodernismi) on taiteellinen, filosofinen ja kulttuurinen virtaus ja ajattelutapa, joka syntyi modernismin jälkeen reaktiona sille tai sen jatkumoksi, tarkastelutavasta riippuen.

Mielipidetiedustelujen mukaan tästä taulusta suomalaiset pitäisivät

Valtion kulttuurille antamasta potista suurin yksittäinen kakku menee Kansallisoopperalle, hiukan alle 60 miljoonaa euroa. Ohjelmiston vahvan rungon muodostavat klassiset suursuosikit: Romeo ja Julia, Iloinen leski (operetti), Sevillan Parturi, Parsifal, Il Trittico, Aleksis Kivi. Suurelta osin ei siis edes modernia vaan premodernia, klassista taidetta. Edes tuoretta Robin Hood -oopperaa ei voi syyttää postmoderniksi. Ooppera jätetään siis rauhaan.

Entäs sitten orkesterilaitos? Musiikin 1033:sta henkilötyövuodesta 988 eli 96% menee klassista musiikkia soittaville orkestereille, jotka ohjelmistonsa puolesta edustavat vahvasti esimodernia, jopa satoja vuosia vanhaa taidetta ja kansallisromanttisten säveltäjien teokset takuulla soivat ympäri maan. Loput 4% menevät kansanmusikille, lastenmusiikille ja jazzille. Ehkä UMOlla on jotain postmoderniakin ohjelmistoa. Sieltä siis.

Entäs teatterit? Kansallisteatterin versio Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -näytelmästä on selvästikin postmoderni. Mutta toisaalta se perustuu Väinö Linnan teokseen. Ja Tuntemattoman kirjoittaja oli toki suomalaisen sotilaan sielunelämän kuvaaja vailla vertaa. Talvisodan ihme! Torjuntavoitto! Kiitos 1939-1945! Veteraanit mainitaan Perussuomalaisten vaaliohjelmassa 11 kertaa.

Eli leikatakko vaiko ei? Kovin vaikeaa on tämä kulttuuripolitiikan ohjaaminen anti-post-moderniksi. Suurin osa Kansiksenkin ohjelmistosta on kuitenkin klassista teatteria. Modernia korkeintaan.

Maakuntateattereiden ohjelmistosta postmodernia tekotaidetta on turha etsiä. Sieltä ei voine säästää siis.

Paljonko teattereista, oopperasta ja orkestereilta olisi yhteensä säästettävissä, jos luovutaan post-modernista tekotaiteesta? Oopperasta ei mitään, UMO:lta muutama sata tonnia ja Kansikselta ehkä puoli miljoonaa sakonomaisesti Väinö Linnan muiston häpäisemisestä.

Seuraavan kerran kun Tuntematon versioidaan, se tehdään sitten kunnolla, eikä mitään pesukoneita hakkaamalla.

Nuinikkää. Löydettiin leikattavaa melkein miljoona euroa. Missä postmodernisti, siellä ongelma.

Vuonna 2009 Suomen sosiaalimenot olivat yhteensä 52 400 miljoonaa euroa. Leikkaamalla postmoderni tekotaide voidaan sosiaalimenoja kasvattaa 0,002%. Tällä summalla vanhustenhuolto pelastetaan. Leikkaamalla kaikki orkesteri-, kirjasto-, teatteri- ja museolaitoksen valtionosuudet, päästään säästöissä noin 0,8:n prosenttiin sosiaalimenoistamme. Turha varmaan mainita, että keskimäärin seniorikansalaiset käyttävät enemmän kulttuuripalveluita kuin hapertuneelta arvopohjalta ponnistava nuorisomme.

Todellisuudessahan PerSut vastustavat kaikkea kulttuurin rahoitusta. ”Postmoderni tekotaide” on vain koodisana kuvaamaan kaikkea sellaista kulttuuria, josta ”eliitti” tykkää ja Timo Soini ei. Nyt pitäisi enää määritellä kansa, tekotaide ja eliitti.

Mielipidetiedustelujen mukaan tästä taulusta suomalaiset eivät pitäisi.

Näin kansanmuusikkona pitäisi varmaan olla tyytyväinen PerusSuomalaisten vaaliohjelman kansallista kulttuuria vahvistamaan pyrkivistä linjauksista. Kalevalakin mainitaan. Tosin kun itse voin rohkeasti tunnustaa ajattelevani postmodernistisesti, ja toisinaan jopa post-postmodernistisesti, lienee Karjalan Poikia minun soittamanani vähintäänkin tekotaiteellista.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Vesa-Matin kanssa. Kulttuuripolitiikan suunnasta pitää voida keskustella avoimesti ja on melko sokeaa väittää, että nykyinen taiteen tukijärjestelmä olisi jollain tavalla arvovapaa ja epäpoliittinen rakennelma. Nykyjärjestelmä tosin, luojan kiitos, perustuu sivistyneille arvoille ja valistuneelle politiikalle. Tietämättömyyttä ylistävä pölhöpopulismi ei ole hyvä vastaus – kulttuuripolitiikassakaan.

persujen noususta

(Disclaimer: en allekirjoita Perussuomalaisten mielipiteitä juuri mistään aiheesta. Ja pidän Halla-ahon ”äänivyöryä” järkyttävänä.)

Ylen A-talk -ohjelmassa oli männä viikolla puhe Perussuomalaisista. Paikalla muutama Suomen sisulainen, Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja Abdirahim Hussein Mohamed sekä mm. vapaa-ajattelijoista tuttu Jussi K. Niemelä.

Keskustelu oli tuskaista katsottavaa.

Suomen sisu on ällöttävä äärinationalistinen järjestö ja Perussuomalaiset hämmentävä yhdistelmä arvokonservatismia, maahanmuuttovastaisuutta ja populismia. Silti en voi hyväksyä sitä tapaa, millä Ylen toimittaja käsitteli vieraitaan. Suurin osa ajasta käytettiin aivan johonkin muuhun näiden kahden studioon uskaltautuneen rassukan omien mielipiteiden tai ehdotusten käsittelyyn.

Tilannetta voisi verrata siihen, että Cronbergia tai Vihreiden riviedustajaa vaadittaisiin tilille Linkolan kirjoituksista. Tai Kataista selvittämään suhdettaan johonkin Kokoomuksen fringe-ryhmään. Hulluja kun löytyy 100% varmuudella kaikkien suurten puolueiden riveistä; Perussuomalaisista ehkä toki suoremmin ja enemmän kuin muista, mutta silti kohtelu oli vastenmielistä.

Erityisen häpeällisenä pidän tapaa, jolla Ylen toimittaja käytti Halla-ahon sivuilta vetämäänsä sitaattia:

Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana): Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Halla-aho pyytääkin tästä Yleltä anteeksipyyntöä. Syystä. (Halla-ahon oma selvitys.)

Vaikka Halla-aho omassa laajemmassa kokonaisviitekehyksessään (maahanmuuttokritiikki) toki johdatteleekin lukijoitaan pitämään sitaattia tosiasioihin perustuvana, ei se tuon blogi-artikkelin pohjalta ole lainkaan niin paha, kuin mitä Ylen toimittaja halusi yleisön uskovan. Halla-aho viittasi esimerkillään JSN:n aiempaan päätöksen, jonka mukaan oli hyväksyttävää todeta ’päissään tappamisen olevan suomalaisten ”kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”’. Aikamoisen ”Foxnews-henkinen” sitaatti Yleltä siis.

En usko, että koko rintaman hyökkäys on viisain tapa suhtautua Perussuomalaisten nousuun. Yletön kovistelu antaa heille vain turhia marttyyri-pisteitä. Fiksuinta on antaa ajan kulua ja Persujen astua itse kaivamiinsa kuoppiin. Sillä niitä monttuja kunnallispolitiikassa riittää. Tietääkö kukaan mitään puolueen päivähoito-politiikasta? Entä julkinen liikenne? Miten sitten energia? Noista aiheista ei löydy paljon ratsastettavaa pelkällä ”maahanmuuttokritiikillä”.

Mielenkiintoista on seurata miten Perussuomalaisten vaatimukselle ”avoimesta ja demokraattisesta keskustelusta” maahanmuutosta tulee käymään lähivuosina. Sitä keskusteluahan on mielestäni käyty koko ajan ja julkisesti. Erityisesti arvostan Osmo Soininvaaran rohkeutta ottaa aiheen ongelmakohdatkin järkevään käsittelyyn. Lopputulema lienee se, että ”keskustelun vaatiminen” muuttuu kohta naurettavaksi: keskustelua käytiin ja huomattiin Perussuomalaisten olevan väärässä. Tällöin ”vaatimukselta” riisutaan vaatteet: paljaana se ei ole mitään muuta kuin heikosti verhoiltua rasismia.

Muodostaako Perussuomalaisten ”veret seisauttava” vaalivoitto todella uhan suomalaiselle demokratialle? Pyhpah. 95% suomalaisista äänesti muita puolueita. Niin pitkään kun meillä on niinkin fiksu ja ”leppoisa” populisti kuin Soini suitsimassa kansallismielistä vedätystä, ei Suomessa voida oikein puhua edes ”ääri-oikeiston” noususta muuhun Eurooppaan verrattuna.

Perussuomalaiset muodostavat uhan lähinnä Keskustapuolueelle. Jarmo Korhonen kutsunee sitä varmaan haasteeksi.

Perussuomalaisten kannatus ei suinkaan ole suhteellisesti suurinta etelän suurkaupungeissa, vaan Keski-Pohjanmaalla, joka on perinteisesti ollut yksipuolue-järjestelmän hallitsemaa seutua. PS sai Kaustisella hämmästyttävän 34% ja Vetelissä 33,7% kannatuksen. Tosin molemmilla paikkakunnilla keskusta sai yhä yli 50% äänistä. (52,2%, 52,4%)

Mihin moinen kannatus perustuu? Onko IKL yhä voimissaan? Joko kohta ministereitä kyyditetään? Ei varmastikaan. Keski-Pohjanmaan kovan kannatusalueen vierestä löytyy esim. Perho, jossa PS sai 2,1% kannatuksen. (Keskusta 63,3%) Uskaltaudun väittämään, että suuri osa PS:n noususta johtuu tyytymättömyydestä Keskusta-vetoiseen yksipuolue-järjestelmään ja paikallisesti vetovoimaisiin ehdokkaisiin, eikä ”monikulttuurisuuskritiikkiin”.

Kuten HS:n toimittaja lauantain lehdessä totesi, noilla tienoilla monikulttuurisuutta kohdataan vain paikallisissa kebab-pitserioissa, joissa saa paikkakunnan parasta ruokaa…