Kuplansa kullakin

Toukokuussa Jussi Halla-Aho totesi Hommaforumillaan Aamulehden joutuneen “shitlistille” huonon kuvavalinnan vuoksi.

”Toki ymmärrän, että toimittajat ottavat tahallaan omituisia kuvia kaikista inhokeistaan. Kuvattavan kohteen päätettävissä on kuitenkin se, tarvitseeko hän puheena olevaa mediaa johonkin. Minä en tee Aamulehdellä yhtikäs mitään, joten voin sanella sille sellaisia reunaehtoja kuin haluan.
—
”Minulle on aivan sama, kuinka suuri osa toimittajista ja tiedotusvälineistä on shitlistillä. Helpottaa vain elämää, kun voi suoralta kädeltä ignoroida haastattelu- ja soittopyynnöt.”

Loppujen lopuksi kyseessä oli ilmeisesti automaattisesta julkaisujärjestelmästä johtuva kuvan valotuksen ja väritasapainon muuttuminen. Teko ei siis ilmeisesti ollut edes tahallinen.

Täytyy myöntää - kyllähän tuo Aamulehden netissä julkaisema kuva näyttää kehnommalta kuin “alkuperäinen”.

Merkillepantavaa ei kuitenkaan ole tämä yksittäinen tapaus, vaan se, että kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Halla-Aho katsoo, että hänen ei tarvitse välittää “mediasta”. Hänelle piisaa Hommaforum.

Ja jos valituksi tulemista ajatellaan, niin varmasti riittääkin. Eduskuntavaalien henkilökohtainen saalis oli kertakaikkisen huikea. Jos hän saa edes puolet siitä ensi vuoden kunnallisvaaleissa, on Persuille luvassa Helsingissä aikamoinen jytky. Silloin ei puhuta siitä, saavatko vihreät vai demarit sen toisen apulaiskaupunginjohtajan, vaan siitä, mikä rooteli Perussuomalaisille pitkin hampain luovutetaan.

Hommaforum ei kuitenkaan ole ainoa kupla. Vaalien jälkeen Facebook-seinälläni oli useampia vaalituloksesta tyrmistyneitä päivityksiä, joissa luvattiin muuttaa ulkomaille. Taisinpa itsekin postata “rentalaparmentsinberlin.com” -tyyppisen linkin. Ironisesti, tietenkin.

Sosiaalinen media, jota Hommaforumkin itseasiassa on, loi meillekin oman samanmielisten kuplan. Rytmin punavihreästä kulmapöydästä oli hauskaa naureskella ehdokkaille, joiden kotisivujen stailaus ei ollu ihan web kaks piste nollaa.

Ei olisi kannattanut. Katajainen Kansa, jonka kanssa emme viitsineet keskustella äänesti eduskuntaan tyyppejä, joiden kanssa emme edes kuvitelleet joutuvamme joskus keskustelemaan.

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä tapahtuu seuraavaksi. Menevätkö PerusSuomalaiset Vihreiden shitlistille? Emmekö juttele Viitasaaren sahurille? Kieltäydymmekö keskustelusta? Lähdemmekö etsimään omassa piirissämme yhä puhdasoppisempaa über-Vihreyttä?

Halla-aho ja Hommaforum näyttävät valinneen sulkeutumisen. Edes Homman keskustelu, josta toukokuussa Halla-ahon “shit-list” -kommentit luin ei ole enää julkinen.

Omassa turvallisessa kuplassa mielipiteiden marinointi on mukavampaa kun ulkomaailmasta, ns. faktoista ja muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. Vain myötäsukainen lehdistö kelpuutetaan mukaan hiekkalaatikolle. Pelottavaa.

Vihreiden puoluekokouksessa puolestaan mietittiin paljon sitä kuinka saisimme yhä avoimempaa ja laajempaa kansalaiskeskustelua. Miten viestisimme paremmin? Onko vika viestissä? Onko vika viestinviejissä? Itseruoskinnassa Vihreät ovat varmasti Suomen paras puolue. Puheenjohtajakin vaihdettiin vaikka oikeastaan kenenkään mielestä Anni ei ollut tehnyt huonoa duunia.

Me Vihreät yritämme puhkaista kuplamme. Se on ainoa tie vaalivoittoon 2012 kunnallisvaaleissa. Shitlistoja ei ole eikä tule.

Advertisement

selkokielisyydelläänsäkäänsäkään

Muutama viikko takaperin törmäsin Helsingin Vihreiden nettisivuja selaillessani vaaliohjelmamme selkokieliseen versioon. Sitä oli ilo lukea. “Normaalin ohjelman” perusvihreään lätinään verrattuna selkokielinen versio tuntui myös tuoreemmalta, jämäkämmältä, uskottavammalta ja suoremmalta.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuntarakenteesta “normaali ohjelma” kertoo seuraavasti:

Pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa metropoli. Se tarvitsee oman hallintonsa, jossa yhteisistä asioista päätetään yhdessä ja jossa asukkaat pääsevät vaikuttamaan oman alueensa asioihin. Siksi pääkaupunkiseudun kunnat on yhdistettävä ja uuden suurkaupungin sisään luotava vaaleilla valitut kaupunginosavaltuustot.

, ja selkokielinen puolestaan toteaa että:

Helsinki, Espoo ja Vantaa täytyy yhdistää yhdeksi kaupungiksi.

Suoraa puhetta. Lyhyitä lauseita ja kappaleita. Ja tätä mieltähän me Vihreät olemme. Yksityiskohdista, kuten toteutustavasta, voidaan sitten taittaa peistä myöhemmin.

Jyrki Kasvi oli ainoa poliitikko, jonka sivuilta löysin nopealla selailulla selkokielisen version. Miksi? Selkokielisen version pitäisi olla aina saatavilla.

Missäs minä olen aiemmin törmännyt tällaiseen tekstiin? Aivan. Timo Soinin “plokillapa” hyvinkin.

Ennakkoäänestys alkaa. Gallupien harmaa teoria muuttuu käytännöksi.

On loppukirin aika. Kirikyky edellyttää kovaa pohjakuntoa ja tahtoa.

Puhuin tiistaina yhteensä yli tuhannelle ihmiselle Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hämeenlinnassa, Forssassa ja Vantaalla. Tuntuma on selvä.

Tänään keskiviikkona käyn Lahdessa ja menen illaksi MTV:n vaalikeskusteluun.

Soinin ploki vaikuttaa ainakin kaikkia kilpailijoitaan selkokielisemmältä. Selkokeskuksen kirjoitusohjeissa annetaan mm. seuraavia Timon noudattamia vinkkejä:

– Käytä valtaosin jokapäiväisiä, tuttuja sanoja.

– Vältä hyvin pitkiä sanoja.

– Suosi lyhyitä lauseita ja virkkeitä.

– Kerro vain yksi tärkeä asia yhdessä lauseessa.

– Älä pakkaa yhteen virkkeeseen liikaa tietoa.

– Sijoita tärkein asia päälauseeseen ja tarkennukset sivulauseeseen.

Hyviä neuvoja tavallistakin tekstiä tuottavalle.

Timo Soini ei kuitenkaan kirjoita selkokieltä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja kirjoittaa tarkoituksellisesti epäselkokieltä – hän käyttää selkokielen ulkoisia muotoja, kuten esim. lyhyitä peruslauseita ja tiheää kappalejakoa, mutta viljelee jatkuvasti myös epämääräisiä kielikuvia ja lupsakoita sananlaskuja, “soinismeja”, joiden tarkoitus jää epäselväksi valistuneemmallekin lukijalle.

Selkokeskus kun neuvoo kirjoittajaa myös seuraavasti:

– Harkitse tarkkaan, kun käytät kielikuvia tai sanontoja.

– Ole konkreettinen: vältä abstrakteja ilmaisuja ja viljele esimerkkejä.

Epämiellyttävä ajatus onkin se, että jos muiden puolueiden viestintä perustuu oletukselle aktiivisesta kansalaisesta, joka on jollain tapaa perillä politiikasta, niin perustuuko Perussuomalaisten puheenjohtajan viestintä oletukselle, että omat kannattajat löytyvät joukosta, joille yleisesti käytetty kieli on vaan liian vaikeaa? Kuka sitä Kansaa taas aliarvioikaan?

Selkokieliseen tekstiin eivät melonit, omenat ja lippalakit epämääräisestä feel-good Kansasta puhumattakaan vaan kertakaikkiaan sovi. Timo Soini hämää lukijaansa. Näennäisen selkeyden alle jätetään tilaa sumutukselle.

Suomen aidoin Kansanmies onkin katolilainen Brysselissä työskentelevä maisteri. Enpä olisi äkkiseltään arvannut. Vaan enpä aavistanut sitäkään että ”suurimmaksi suomalaiseksi” valittaisiin ruotsinkielinen tsaarin armeijalta koulutuksensa saanut aristokraatti, joka kävi ainoan voitokkaan sotansa omaa kansaansa vastaan.

Itse äänestin tuossa kisassa tietenkin Väinö Myllyrinnettä.

minun ehdokkaani on Jukka Relander

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat merkittävimmät aikoihin. Syitä on useita.

Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että pienpuolueet (PS, RKP, Vihreät, Vas) ovat mukana vain somisteena. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, Keskusta ja Kokoomus eivät enää saa enemmistöä taakseen. 

Muutos voi vaikuttaa pieneltä, mutta politiikan dynamiikan kannalta kyseessä on lähes vallankumous. ”Apupuolueen” yli ei enää voi noin vain kävellä, edes hyvän tsoukin varjolla.

Seuraavan hallituksen perustaa siis joko kolme suurta puoluetta (esim. Kesk., Kok, PS), tai kaksi puoluetta ja muutama pienpuolue (esim. Kok, SDP, Vihr, Rkp). Pääministeripuolueena on todennäköisesti Kokoomus, mutta vaalien tulos on todella ratkaiseva koko hallituksen kokoonpanoa ajatellen.

Toisaalta taas Perussuomalaisten piiristä nouseva herravihainen ja rasistinen kumu on saavuttanut ennennäkemättömän paljon kaikupohjaa. Sulkeeko Suomi ovensa maailmalta ja pyrkii takaisin 50-luvulle? Toivottavasti ei.

Bonuksena koko länsimainen talousjärjestelmä painii tulevan vaalikauden ajan taannoisen taantuman jälkiseurausten kanssa. Sillä miten tulevina vuosina säästetään, verotetaan tai tuetaan on todella kauaskantoisia vaikutuksia. Mielestäni tärkeää olisi, että Suomessa ei apinoida ainakaan “Cameronin mallia”.

Hyvinvointivaltion pelastaminen ei riitä, vaan sen perusta on valettava uudelleen. Tulevaisuuden menestyvää Suomea ei rakenneta haikailemalla menneeseen tai keskittymällä vain menestyjien menestykseen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uutta solidarisuutta.

Helsinkiläisistä kansanedustajaehdokkaista näihin haasteisiin vastaa mielestäni parhaiten Jukka Relander.

Aina yhtä hauska juttu tämä obamisaatio.

Jukka on tullut tunnetuksi mm. kirjailijana, yhteiskunnallisena keskustelijana, kolumnistina sekä pitkäikäisen radio-ohjelmansa kautta. Politiikan tekemistä Relander on harjoitellut mm. eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana, Suomen kirjastoseuran ja Vihreän miesliikkeen puheenjohtajana ja johtamalla Vihreän liiton periaateohjelman kirjoitusprosessin.

Jukka sekä ymmärtää 2010-luvun haasteet että osaa viestiä fiksut vastaukset ymmärrettävällä tavalla. Jukka Relander on sivistynyt ja solidaarinen eurooppalainen suomalainen, jolle olisi tilausta Arkadianmäellä, kun ajan henki tuntuu olevan enemmänkin lyhytnäköisen itsekeskeisyyden ja populistisen urpouden puolella.

Paitsi äänestämällä ja tukiryhmäilemällä, tuen Jukan kampanjaa myös rahallisesti. Lahjoitin männä viikolla 50€ tämän sivun kautta – lahjoittaminen onnistuu helposti kaikkien pankkien tunnuksilla.

Miksi kansalaisten pitäisi tukea poliittisia kampanjoita? Annetaan ehdokkaan itse kertoa:

Vihreät eivät saa tukea kaupalta ja teollisuudelta. Emme kaavoita liikemiesten toiveiden mukaan, emmekä tee poliittisia linjauksia kysymällä ensin kolmikannalta, että sopisiko tämä. Emme toteuta Metalliliiton ilmastopolitiikkaa, vaan omaamme.

Siksi uskomme yksityisten ihmisten lahjoituksiin. Niillä ei osteta poliittisia päätöksiä, vaan edesautetaan sitä, että oma ehdokas menee läpi.

Helsingin vaalipiirissä joudun kilpailemaan Mari Kiviniemen kanssa, joka sai viime vaaleissa tukea 57.000 euroa, tärkeimpänä tukijanaan turkistarhaajien järjestöt. Sinun tukesi tekee kisasta vähän vähemmän epätasaisen ja samalla se tekee politiikasta taas kerran vähän puhtaampaa.

Lahjoittaa voi myös tekstiviestitse: lähetä viesti “TUE10 Jukka Relander” tai “TUE20 Jukka Relander” numeroon 16511. Viestin hinta on 10/20€. Jokainen euro auttaa hyvän taistelussa pahaa vastaan.

käännytystyöstä

huh, vaalisivut ovat kohta (viikkoja myöhässä) valmiina ja tekstiä on tullut taas aivan yli äyräiden. Olen vasta päässyt ydinalueeseeni kulttuuriin saakka ja merkkejä on enemmän kuin Helsingin Vihreiden vaaliohjelmassa! Tarvitsen kipeästi kustannustoimittajaa… Sivut auennevat (myöhään) perjantai-iltana.

Huomenna tulevat vihdoin painosta myös 1500 flaijeria, joita sitten täytyy heti viikonloppuna lähteä levittämään.

Siihen hommaan liittyykin suurin henkilökohtainen ongelmani koko vaalityössä. Mielestäni oman maailmankatsomuksen markkinoiminen toisille on todella arveluttavaa hommaa. Lähentelee käännytystyötä. Arvojen markkinathan nämä kunnallisvaalit kuitenkin ytimeltään ovat.

Jehovat ovella sunnuntaiaamuna, Unicefin, Greenpeacen tai Amnestyn iloisesti hymyilevä feissari Assalla, hellarit rokkifestarin portin ulkopuolella gospelia vetämässä tai Jari Sarasvuo saarnaamassa menestyksen mantraansa ovat minun mielestäni kaikki jollain tapaa epämiellyttäviä, epäilyttäviä, ärsyttäviä. Miten itseään ja arvojaan markkinoiva politiikan harrastaja eroaa edellä mainitsemistani?

Täydellisessä maailmassa ihmisten pitäisi pystyä muodostamaan mielipiteensä ja valintansa oman harkinnan ja tiedonhaun kautta eikä ulkoisen tuputtamisen tai ylhäältä tulevan indoktrinaation tuloksena.

Ja.

Tässä sitä ollaan.

Kohta on pakko lähteä kadulle jakamaan flaboja, joissa on oma naama, nimi ja numero. Lapun takapuolella omat tärkeimmät teemat siitä, miten Helsinkiä pitäisi kehittää.

Miksi? No, maailma ”vaan on tällainen”. Sen kyllä lupaan, että en ryhdy kenellekään saarnaamaan.

Jokseenkin hupaisaa tästä Jaakobin painistani tekee se, että freelance-muusikkona minun on joka tapauksessa pakko myydä ja markkinoida itseäni ja yhtyeitäni. Välillä on viime aikoina tuntunut jopa siltä, että se on (ainakin vapaan kentän) muusikon työstä lähes yhtä suuri osa kuin itse soittaminen!

Se tuntuu silti jotenkin eriltä. Myydessäni bändiä en myy maailmankuvaani enkä vaadi asiakasta olemaan edes puolittain samaa mieltä kanssani. Myyn tuotetta. Viimeisen parin vuoden aikana olen soittanut ainakin SDP:n, MTK:n, Maaseudun sivistysliiton, Työväen sivistysliiton, Vihreiden ja muistaakseni myös Kokoomuksen juhlissa, ainakin Markkinointi ja mainonta -päivillä tuli käytyä keikalla ja ne tuntuivat kohtuullisen kokkareisilta…

Pakko vain kerätä itseluottamus ja lähteä jakamaan omaa naamaa postiluukkuihin. Ja vakuuttaa ihmisiä maailmankatsomukseni ylivertaisuudesta.

*huoh*

Kyllä se siitä.

vastaukseni tanssi-lehden vaalikyselyyn

Tieto Tanssi-lehden vaalikyselystä tuli sähköpostiini niin lähellä kyselyn deadlinea, että en ehtinyt lähettää vastauksiani. Kysymykset kuitenkin olivat tärkeitä, joten päätin vastata niihin täällä blogillani joka tapauksessa.

1. Minkälaisia uusia linjauksia kaipaat nykyiseen kulttuuripolitiikkaan?

Suomalainen kulttuuripolitiikka keskittyy suuriin yksiköihin; teatterilain ja orkesterilain piiriin kuuluvien laitosten tukeen. Cuporen viime vuonna tekemä selvitys 14 kaupungin kulttuuritoiminnan rahojen kohdistumisesta on karua luettavaa: ”Valtaosa avustuksista meni vuonna 2006 useimmissa kaupungeissa taide- ja kulttuurilaitoksille (kuvio 15). Rovaniemellä taide- ja kulttuurilaitosten avustus muodosti 93 prosenttia kaikista avustuksista.”

Mielenkiintoista (ja usein myös kustannustehokkainta:) kulttuuria tehdään useimmiten kuitenkin laitosten ulkopuolella. Tanssin ja muidenkin taiteen vapaan kentän taiteilijoiden asema on selvästi ”järjestelmässä” toimivia taiteen tekijöitä heikompi. Tämä epäkohta vaatii pikaista korjaamista.

Toinen suomalaisen kulttuuripolitiikan tärkeistä ongelmista on mielestäni kulttuurin (ja sen tekijöiden) keskittyminen vain suurimpiin asutuskeskuksiin. Laadukkaasta suomalaisesta kulttuurista ei voi nauttia koko maassa. Onko mitään järkeä, että korkealaatuisimmat taiteilijamme niin musiikin kuin tanssinkin puolella esiintyvät pääasiallisesti ulkomailla eivätkä kotimaassan, koska Suomessa ei ole olemassa mitään kunnollista kiertuejärjestelmää esittävälle taiteelle.

2. Mitä mieltä olet Helsingin kaupungin

1. kulttuuribudjetin avustusmäärärahojen jakautumisesta yleensä

Vaikka edellisessä vastauksessa mainitsemani Cuporen selvitys ei koskekaan Helsinkiä* ovat tunnusluvut samantyyppisiä. Helsingin kulttuurilautakunnan jakamat avustukset menevät suurimmalta osin kirjastolle, laitosteattereille ja orkestereille. Kaikkien kulttuurin lajien ns. vapaa kenttä on tuen vähäisyyden vuoksi todella vaikeassa asemassa.

(*Helsinki ei kulttuurihallintonsa monipuolisuuden ja monimutkaisuuden vuoksi ehtinyt vuoden 2006 kyselyyn vastata – 2007 selvitys, joka ilmestyy todennäköisesti vasta 2009 keväällä kaupunkimme ehti mukaan.)

2. tanssimäärärahojen suuruudesta

Tanssin määrärahat ovat liian pienet. Niihin pitää saada reilu korotus. 2% on sekä suhteellisesti että absoluuttisesti liian vähän. Yleisesti ottaen kaikkien kulttuurin lajien vapaan kentän rahoitus tulee saada nousuun.

3. Miten mielestäsi pitäisi parantaa tanssitaiteilijoiden työskentely-
ja esiintymisolosuhteita Helsingissä?

Lisätä työskentely- ja muita määrärahoja. Määrärahojen nostaminen ratkaisisi myös osan tilaongelmista; jos produktioilla olisi enemmän varoja, löytyisi mm. harjoitustiloja myös vapailta markkinoilta.

4. Tarvitseeko tanssitaide oman talon Helsinkiin?

Tanssin talo on hyvä tavoite, mutta sen toteutuminen on aikaisintaankin noin kymmenen vuoden päässä. Sitä odotellessa polttavampia ongelmia voidaan ratkoa muilla keinoilla.

Olen itse viime vuosina ollut yhä enemmän lähtökohtaisesti uusien talojen ja seinien pystyttämistä vastaan. Uudet talot syövät resursseja ja seinien ylläpitäminen on yllättävän kallista. Tanssitaiteen aseman parantaminen kannattaa mielestäni aloittaa toimintamäärärahojen tasokorotuksesta. Ensin rahaa ihmisille toimia, keskittyä ammattiinsa ja elää. Sitten vasta seiniin.

Toisaalta Helsingissä on pulaa sekä harjoitustiloista että kansainväliset standardit täyttävistä esitystiloista. Missä Pina Bausch voisi Helsingissä esiintyä? Stoassa? No ei. Välttämättä kysymystä ei kuitenkaan ole järkevintä ratkaista uudella vain tanssiin keskittyvällä rakennuksella. Harjoitustiloja voidaan sijoittaa muuallekin kuin keskustaan ja toisaalta keskustan esitystilojen puutetta voitaisiin varmastikin paikata mm. tukemalla vierailuesityksiä ja kotimaisia ryhmiä Alminsalin ja Aleksanterin teatterin vuokria alentamalla. Erityisesti Alminsali tulisi saada muidenkin kuin kansallisoopperan käyttöön järkevään hintaan.

Iiro Auterinen heitti TeAkin paneelissa (yleisön jäsenenä) mielestäni hyvän ajatuksen: ensimmäisenä tulisi pistää pystyyn ”Virtuaalinen tanssin talo”; taiteellinen johtaja, tuotantotiimi ja budjettia vierailuesitysten tuottamiseen sekä mahdollisesti ”in-house” ryhmän tai koreografin ylläpitoon. Vakituinen korkeatasoisen tanssin tuottamiseen keskittynyt taho edesauttaisi pitkällä tähtäimellä myös vain tanssiin keskittyneen esitystilan, sen varsinaisen ”Tanssin talon” valmistumista.

Helsingissä on ruuhkia!