spotify jaksaa askarruttaa

Stream-musiikkipalvelu Spotify on vaikea pala. Olen käyttänyt sitä itsekin ilolla jo pari kuukautta, laillinen kun kerta on. Avoimia kysymyksiä silti riittää.

Mikä on Spotifyn todellinen ansaintalogiikka?

Paljonko Spotify tilittää artisteille?

Kuka Spotifyn todellisuudessa omistaa?

Miten suuret levy-yhtiöt saatiin mukaan?

Ainakin Suomen mainosrahoitteisessa eli ns. ilmaisessa versiossa kaikki mainokset ovat olleet Spotifyn omia. Tuloja ei siis synny lainkaan. ”Kentällä” kiertääkin jo koko joukko huhuja, joita on mahdotonta kumota tai todistaa oikeiksi, mutta monet niistä ovat varsin järkeenkäypiä.

Ensimmäinen kuulemani ”todellinen ansaintalogiikka isoille yhtiöille” oli että suuryhtiöt saavat äärimmäisen tarkkaa dataa kuluttajien käyttäytymisestä; kertoman mukaan tällainen mikrotason lähes reaaliaikainen data on erittäin arvokasta. Jos havaitaan käyttäjien kuuntelevan erityisesti retropoppia, niin sitten sitä tuupataan tuutista ulos vielä enemmän.

Toinen varsin realistinen arvio on se, että riskisijoittajat maksoivat suurille yhtiöille merkittävät ennakot katalogeista. Nyt puhutaan kymmenistä miljoonista euroista.

Ehkä kuitenkin kaikkein ymmärrettävin huhu on että suuryhtiöt saivat katalogeistaan paitsi käteistä rahaa, myös Spotifyn osakkeita tai optioita, joiden arvo on mahdollisesti jopa satoja miljoonia jahka firma listautuu pörssiin seuraavan nousukauden alkaessa. Tai kun se myydään Googlelle miljardeilla.

Marginaalisemman musiikin tekijänä tässä piileekin homman juju. Toivoisin arvon tekijänoikeusaktivistien miettivän miten tällainen asetelma muuttaa markkinatilannetta. Pienet ”independent” -yhtiöt kun eivät saa Spotifylta ennakkoja eivätkä optioita. Ja tulojen tullessa suurillekin yhtiöille muita reittejä kuin artisteille yksilöitävissä olevat soitto- tai tallennekorvaukset, jäävät myös ison puulaakin riveissä musiikkia tekevän tulot saamatta. Iso ”paha” pääoma voittaa joka tapauksessa. Hilpeää kerrassaan.

Entä sitten? Tekijöillehän maksetaan streamatusta sisällöstä?

Maksetaan jos jaksetaan. ”Levy-yhtiön mies” tiesi kertoa erään varsin merkittävän online-jakelijan lisenssoineen katalooginsa Spotifylle. Ensimmäinen tilitys oli tullut joku aika sitten. Kuuntelukertoja 3 miljoonaa – yhtiön tilille oli kapsahtanut 300€. Könttänä. Ilman mitään selvitystä siitä, kenen raitoja oli soitettu. 300€ jaettavaksi kaikkien artistien kesken, eläkkeet, lomakorvaukset…

Vaikka kuinka streamaaminen on eri asia kuin musiikin ostaminen, en malta olla ajattelematta, että jos edes kymmenesosa olisi Spotifyn sijaan käyttänyt iTunes Music Storea, olisivat tekijät (ja levy-yhtiö) saaneet 300 000€. Sadasosakin olisi sentään 30 000€. Nyt tilitys oli vastaava kuin jos promillen kymmenesosa olisi ostanut teokset itselleen.

Vertailun vuoksi voisi mainita vaikka että studiopäivä maksaa vähintään n. 500€. Äkkiseltään laskeskellen siis streamauksia pitäisi halvankin levyn (8000€) tekemiseen tulla n. 80 miljoonaa, jotta hommassa päästäisiin edes omilleen masterkulujen jälkeen. Ja jos muusikoille maksettaisiin työstään vaikkapa SAK:n ehdottaman minimipalkan mukaisesti olisi kuuntelukertoja oltava yhden bändin kappaleille vähintään semmoiset 160 miljoonaa.

Ei toimi. Ei vain toimi.

Montako levyä voitaisiin Suomessa tehdä kaupallisesti kannattavasti vuodessa tällä markkinalogiikalla? Yksi? Kaksi? Edellämainitut summat olivat lisäksi absoluuttisia minimejä. Jos äänittämiseen ja miksaamiseen käytettäisiin vaikkapa kuukausi nousisivat vaadittavat kuuntelukerrat yhdelle levylle jo noin 300 miljoonaan. Heh.

Samoihin tuloihin päästäisiin n. 1000 levyn myynnillä keikoilta. Tai 2000 levyn myynnillä kaupoista. Mainosrahoitteisuus ja ”loppukäyttäjälle ilmainen” musiikkipalvelu saattaa olla tulevaisuuden bisnesmalli, mutta näin se ei tule toimimaan. Tai sitten musiikkia ei tuoteta ammattimaisesti. Ainakaan pieneille markkinoille. Lue: Suomi.

Spotifyhan on oikeastaan vain ”on-demand -radio”, joten mielestäni korvausten pitäisi noudatella edes radiosoittojen teosto- ja gramexmaksuja. Jos Spotify ei ole näillä korvauksilla kannattava, se on Spotifyn ongelma. Tällä hetkellä Spotify yrittää sanella ehdot kaikille toimijoille – pienet ja keskisuuret levy-yhtiöt ovat todella ikävässä pakkoraossa.

Millä muulla alalla vastaava muilutus hyväksyttäisiin? Jos vaikkapa palomiehille, paperiteollisuudelle ja opettajille yritettäisiin vastaavaa ehtojen heikennystä uhkaisi ay-liike välittömästi yleislakolla.

Muusikot! Nyt lakkoon! Kirjastonhoitajat ja humanistitutkijat mukaan! Näytetään voimamme! Yhteisrintamahan käy! Pysäytetään Suomi!

*kyynistä naurua*

Advertisement

pikahuomioita japanista

Käytiin keikkareissulla Tokiossa, Osakassa ja Nagoyassa. (Japanin suurin sekä kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat kaupungit.) Hieno reissu, onnistuneita keikkoja, mahtava maa, ystävällisiä ihmisiä, erinomaisesti organisoitu kiertue. Muutamia pikaisia huomioita:

1. 24/7/365

Ainakin suurimmissa kaupungeissa on lähes joka kadunkulmassa marketti, joka on auki ympäri vuorokauden. Loistavaa. Lisäksi kaduilla on juoma-automaatteja. Sopivahko asukasstiheys minun makuuni.

2. autot

Japanissa on autoille kaksi eri veroluokkaa, joista halvemman erottaa helposti keltaisista rekisterikilvistä. Halvemmat ovat ulkoisesti todella pieniä lähinnä ”mopoauton” oloisia menopelejä. Mutta niitäkin on kaikkia mahdollisia eri laatuja avolava-autoista ”urheiluautoihin”.

Miksei Suomeenkin voitaisi luoda kokonaan uutta veroluokkaa todella pienille (ja vähäpäästöisille) autoille?

3. pysäköintipaikat

Tokiossa autoa ei saa ostaa, jollei omista käyttöoikeutta parkkipaikkaan. Näin autojen määrä pysyy edes jotakuinkin kurissa.

Pysäköintilaitoksia on todella paljon ja niissä on suomalaisittain mielenkiintoisia ratkaisuja. Esimerkiksi autohissi on tilankäytöllisesti paljon tehokkaampi kuin ajettava luiska.

4. tiet

Tietullit moottoriteillä, moottoritiet katujen päällä silloilla. Kaupunki ainakin neljässä eri tasossa: metro/maanalainen, katu, junasilta, moottoritiesilta. Futuristista, mutta ei järin kaunista tai viihtyisää. Silti varmaan ainoa mahdollinen ratkaisu noilla asukastiheyksillä.

5. junat

Junat ja metrot kulkevat todella täsmällisesti. Kellon voi tarkistaa junan kulusta eikä toisin päin kuten…

Vuorovälit olivat myös mielenkiintoisia. Esim. Nagoyan lentoaseman suuntaan junia lähti asemalta 2 minuutin välein. Metron automatisointia on Helsingissä perusteltu vuorovälien tiivistämisellä, jonka pitäisi olla mahdotonta, jos ihmiset kuskaavat junia. Ei siltä näytä Japanilassa. Olivatko muutkin automatisoinnin perusteet yhtä tuulesta temmattuja?

Tokion ja Osakan välisen luotijunan vuoroväli oli 8 minuuttia. Käsittämätöntä. Mahtavaa. Varmasti nopeampaa kuin lentäminen, juna kun kulkee suoraan keskustasta keskustaan.

6. siisteys ja huono-osaisuus

Japani on todella siisti maa. Tupakantumppeja ja purkanjämiä ei kaduilla näy. Ei myöskään juoppoja tai kerjäläisiä Euroopan malliin. Muutamia toki suurimilla asemilla, mutta joko Japanissa ei ole päihdeongelmaa tai sitten se on siivottu jonnekin näkymättömiin.

Metroissa ja paikallisjunissa ei heikompisosaisia ollut lainkaan. Liekö kulkuporttijärjestelmän ansiota? Siistiytyisikö myös Helsingin metro porteilla? (En kannata niiden hankkimista – niin erilainen yhteiskunta Japani on, että mitään suoraa johtopäätöstä ei voida vetää.)

7. ruoka

Kalaa, kalaa, levää, nilviäisiä, äyriäisiä ja kalaa. Aivan mahtavaa kunhan vain uskaltaa. Miksi ihmeessä Helsingissä (ja lännessä ylipäätään) on vain sushi-ravintoloita kun japanilailla ruokakulttuurilla on paljon muutakin hienoa tarjottavaa?

Erikseen on pakko mainita, että sain Tokiossa aivan käsittämättömän hyvää tofua.

8.polkupyörät

Japanissa suurin osa fillareista oli ”naisten pyöriä”, myös miesten käyttämät. Lisäksi pieniä taittopyöriä oli todella paljon. Suomea useammin tsygissä oli myös suuri kori tavaroita varten. Pyörä vaikutti enemmän ”välttämättömältä käyttöesineeltä” kuin statussymbolilta tai urheiluvälineeltä. Ei työmatkalainen halua hikoilla jos ei ole pakko.

9. nuorison pukeutuminen

Osa japanin teineistä pukeutuu tavalla, joka näin länsimaisin silmin on lähinnä fetisistinen; todella lyhyitä minihameita, sukkanauhoja ja ehkä korsetiksi luokiteltavia vaatekappaleita kävelee kadulla vastaan keskellä päivää.

Seksuaalisuuden ilmaisemisen kulttuurinen standardi selvästi eroaa lännestä. Ehkä myös hyväksyttävyys. Länsimainen lapsiporno-keskustelu ei ilmeisesti ole rantautunut Japaniin asti. Mitä muuta voi ajatella tavallisissa ruokakaupoissa myytävistä manga-albumeista, joissa mustekalat harrastavat seksiä teelasisilmäisten neitojen kanssa?

10. kumartelu ja ruuhkat

Arigatoo saimaste! Hyvää ja kohteliasta palvelua saa kaikkialla. Jopa konduktööri kumartaa saapuessaan vaunuun tarkastamaan lippuja.

Ruuhka-aikaan metrossa kulki aivan käsittämätön määrä ihmisiä, mutta silti liikkuminen oli sujavaa; ei tönimistä, ei turhaa tunkua – japanilaiset ovat tottuneet korkeaan asukastiheyteen ja sen lieveilmiöihin.

11. kielitaito

Englannin kieli vaikuttaa todella vaikealta japanilaisille. Emme tavanneet koko reissulla kuin muutaman keskiverto suomalaisen tasoisesti englantia puhuvan. Ajatusten vaihto oli välillä aika hankalaa.

12. kaupunkisuunnittelu

Monet Japanin suurista kaupungeista tuhoutuivat täysin toisessa maailmansodassa. Jälleenrakentaminen tapahtui todella nopeasti ja ilman kokonaisuutta ohjaavaa suunnittelua. Tästä seurasi se, että esim. Tokiolla ei ole varsinaista ”keskustaa”. Se on vain valtava tiheästi pakattu matto asutusta ja liike-elämää.

Myöskään talojen ulkonäköä tai korkeutta ei tunnuttu valvottavan yhtä tarkasti kuin Suomessa. Pilvenpiirtäjiä tuntui olevan joka puolella. Talojen julkisivujen ollessa paikoitellen täysin järjettömiä – usein ne eivät olleet millään tavalla suhteessa ympäröiviin rakennuksiin tai edes ympäröivään maailmankaikkeuteen. Miltä näyttäisi viisimetrinen rapu äyriäisravintolan oven yllä Helsingissä?

13. fanitus

Nimikirjoitusjono suomalaiselle kansanmusiikkibändille konserttien jälkeen? Vain Japanissa. Aivan käsittämätön meininki. Lisäksi osa porukasta fanittaa nimenomaan pohjoismaita tai Suomea. Tapasimme Nagoyassa hahmon, joka oli jostain syystä erityisen kiinnostunut meänkielisestä humpasta. Vain Japanissa!