yksityisautoilun kustannuksista pääkaupunkiseudulla

Otso Kivekäs on blogillaan useampaan kertaan laskeskellut ansiokkaasti kaupunkiautoilun systeemisiä kustannuksia.

Laskelmien lopputulos ei yllättänyt:

Uudelle asukkaalle rakennettavat liikenneväylät pääkaupunkiseudulla maksavat 33 600 euroa, jos liikkuminen perustuu yksinomaan henkilöautoon. Ratikkaradoille tulee hintaa 4500 euroa per niitä käyttävä asukas, ja pyöräväylille 1700 euroa.

Jäin miettimään näiden yhteiskunnalle autoilusta kollektiivisesti koituvien staattisten ja marginaalikustannusten lisäksi myös yksilötasoa. Maksaahan henkilöauton omistaminen ja sillä ajaminen pirusti rahaa. Paljonko? Ja kuinka paljon enemmän helsinkiläisten olisi käytettävä rahaa per asukas per vuosi, jos meillä ei olisi Otson edulliseksi todistamaa julkista liikennettä.

Kaivetaanpas ensin esiin asukasluvut ja henkilöautojen määrät.

	Henkilöautoja	Väkiluku	Kerroin
Espoo	116 312	248902	0,4673
Hyvinkää	23 463	45518	0,5155
Kirkkonummi	18 456	36965	0,4993
Nurmijärvi	22 708	40061	0,5668
Vantaa	98 186	200410	0,4899
Tuusula	23 029	37295	0,6175
Mäntsälä	11 790	19948	0,5910
Helsinki	232 515	588941	0,3948

Sitten lasketaan montako autoa Helsingissä pitäisi olla lisää, jos autotiheys olisi ympäryskuntien luokkaa:

	”Helsinki”	Ero
Espoo	275212	42 697
Hyvinkää	303579	71 064
Kirkkonummi	294048	61 533
Nurmijärvi	333832	101 318
Vantaa	288537	56 022
Tuusula	363660	131 146
Mäntsälä	348085	115 571

Eli jos Helsinki olisi rakennettu Tuusulan tapaan, pitäisi helsinkiläisten omistaa yli 131 000 henkilöautoa enemmän. Espoolaisittainkin henkilöautoja pitäisi olla yli 42 000 lisää. Lienee selvää, etteivät nuo lisäpirssit myöskään mahtuisi nykyiselle tieverkolle.

Sitten tarvitaan enää simppeli kertolasku ja saadaan selville paljonko helsinkiläiset säästävät vuosittain tiiviimmän kaavoituksen ja toimivan julkisen liikenteen ansiosta. Oletetaan auton keskikustannukseksi vuosittain noin 4000€.

Helsinkiläisillä kuluisi henkilöautoihin Tuusulan autotiheydellä vuosittain yli puoli miljardia euroa nykyistä enemmän. Tietysti fillarit ja julkisen liikenteen liputkin jotain maksavat, mutta lopputulos on silti täysin selvä: tiivis kaavoittaminen kannattaa. Ja helsinkiläisten vuosittain julkiseen liikenteeseen käyttämä noin 150 miljoonaa euroa on todella hyvin sijoitettua rahaa.

	Miljoonaa euroa
Espoo	171
Hyvinkää	284
Kirkkonummi	246
Nurmijärvi	405
Vantaa	224
Tuusula	526
Mäntsälä	462

Kannattaa myös muistaa että Suomen teillä surraa noin 2,9 miljoonaa henkilöautoa. Paljonko koko kansantalous säästäisi, jos yhteiskuntarakenne olisi tiiviimpi ja vähemmän yksityisautoiluun perustuva? Tarkkaa lukua ei tietenkään kukaan voi laskea, mutta selvää on, että yhdyskuntarakenteen hajautumisen aiheuttamat kustannukset ovat vuositasolla miljardeja euroja.

(EDIT: korjasin henkilöautokannan 2,5 miljoonasta 2,9:een miljoonaan kun jaksoin tarkistaa AKE:sta…)

Advertisement

ruuhkamaksut ja yksityisyydensuoja

Blogini lukijoille tulee tuskin yllätyksenä että kannatan ruuhkamaksuja jyrkästi. Erityisesti pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittämiseen ne olisivat tarpeen mahdollisimman pian. Lisäkaistoja rakentamalla eivät ruuhkat lopu.

Yleisin syy vastustaa ruuhkamaksuja on yksinkertaisesti oma napa – harva meistä haluaa lisää maksuja maksettavakseen. Toinen usein esitettävä perustelu on yksityisyydensuoja. Maalaillaan Orwelliaanista valvontayhteiskuntaa, jossa Iso Veli tarkkailee kaikkia kansalaisiaan 24/7/365. Satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä tuntuu pelottavalta.

Jollain tapaa tätä argumenttia haluaa kuunnella – enhän tietenkään halua ajaa maahamme teknistä totalitarismia. Onko uhka kuitenkaan todellinen ja voidaanko luoda toimiva ruuhkamaksujärjestelmä, joka tyydyttäisi myös kansalaisten yksityisyydensuojan tarpeet?

Kuva: photosfing, cc-lisenssi

Vihreän liiton tietoyhteiskuntatyöryhmä julkaisi viime marraskuussa mielestäni erittäin uskottavan selvityksen erilaisista teknisistä keinoista, joilla ruuhkamaksujärjestelmä voidaan toteuttaa ja mitkä niiden vaikutukset olisivat yksityisyydensuojan näkökulmasta. Tehdyn työn perusteella jopa vihreiden über-nörtti Jyrki Kasvi totesi että ruuhkamaksut voidaan toteuttaa vaarantamatta yksityisyydensuojaa.

Hyvä. Yksityisyydensuojaa ei voi käytää argumenttina ruuhkamaksuja vastaan. Case closed.

Sitten pieni tunnustus. Minun oli vaikeaa ymmärtää tätä pelkoa yksityisyydensuojan menettämisestä alunperinkään. En vain oikein tajua mistä siinä on kyse.

Luulen suuren osan peloista selittyvän autoon ja autoiluun liittyvillä kulttuurisilla seikoilla enemmänkin kuin todellisilla uhkakuvilla.

Auto ei ole vain liikkumaväline. Keskeistä on henkilöauton henkinen rooli kodin jatkeena; se on omaa yksityistä tilaa, jossa alumiini ja lasi erottaa minut muista. Ne ovat siellä ulkopuolella, minä sisällä. Auto on liikuteltava muuri, jonka takaa muita kansalaisia on turvallista tarkkailla. Kaukana kavala maailma.

Tämä yksityisyys on harhaa. Kadut ja tiet ovat julkisinta tilaa, jota meillä on ylipäätään olemassa.

Jos pelkää autonsa seuraamista julkisilla paikoilla, kannattaa ajella vain omalla mökkitiellä foliohattu tiukasti korvilla. Samalla logiikalla voisi vaatia rekisterinumeroidenkin poistamista – helpottaahan ajoneuvorekisteri Ison Veljen valvontaa huomattavasti! Sitten ei voisi enää antaa pysäköintisakkoja tai järjestää automaattista nopeudenvalvontaakaan! Kätevää!

Auto ei myöskään ole henkilö – vaikka jokaisen auton sijainti tiedettäisiin joka hetki metrin tarkkuudella, ei voitaisi millään valvoa onko kyydissä 1 vai 5 henkeä. Auto ei ole yksin persoona, jonka yksityisyyttä edes tarvitsee suojata.

Tärkein syy “satelliittiseurantapelon” irrationaalisuuteen on kuitenkin mielestäni se, että meistä jokainen kantaa jo nyt mukanaan henkilökohtaista paikannuslaitetta, kännykkää, jonka sijainnin selvittäminen on tietyissä tapauksissa hätäkeskuksille ja poliisille luvallista jo nyt. Millä ihmeen tavalla auton paikantaminen muuttaisi tilannetta?

Aivan. Ei mitenkään.

Itseäni satelliittiseuranta ei huolestuta lainkaan. Miksi? Siksi, että itse käytän pääasiallisesti City Car Clubin autoja, jotka ovat jo nyt paikannuksen piirissä.

11 Auton paikantaminen

Klubilainen hyväksyy, että CCC voi tarvittaessa seurata auton liikkumista paikannusjärjestelmällä, mikäli CCC katsoo siihen olevan erityistä tarvetta. CCC:llä ei ole poliisiviranomaisia lukuun ottamatta oikeutta luovuttaa auton paikannustietoja kolmannelle osapuolelle.

Millä tavalla tämä on loukannut yksityisyyttäni? Ei mitenkään. Sen sijaan minun on helppo keksiä useampia tapoja, joilla autojen paikannus parantaa sekä yleistä liikenneturvallisuutta että yksityisen omaisuuden suojaa.

Ruuhkamaksujen yhteydessä yksityisyydensuoja onkin vain kehno “slippery slope” -argumentti, jolla pyritään peittämään sitä että mitään kunnollisia perusteita vastustaa ruuhkamaksuja ei oikein löydy.

ruuhkamaksuselvitys

Männä viikolla Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi jatkoselvityksen Helsingin seudun ruuhkamaksuista (pdf).

Selvityksen pääkohdat ovat harvinaisen selvää tekstiä:

• Ruuhkamaksun sisältävä liikennejärjestelmä toteuttaa Helsingin seudun liikennejärjestelmävisiota (HLJ2011) ja sen kaikkia osa-visioita sekä edistää valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista. Täten liikennejärjestelmä, joka sisältää ruuhkamaksun, toteuttaa Helsingin seudun liikennejärjestelmälle asetettuja tavoitteita paremmin kuin liikennejärjestelmä, joka ei sisällä ruuhkamaksua.
• Liikennejärjestelmä, joka sisältää ruuhkamaksun, vähentää ruuhkia, nopeuttaa liikennettä, lisää joukkoliikenteen kilpailukykyä ja osuutta matkoista, vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä, ympäristöhaittoja sekä parantaa liikenneturvallisuutta. Ruuhkamaksu tiivistää maankäyttöä ja hillitsee seudun yhdyskuntarakenteen hajaantumista.
• Ruuhkamaksujärjestelmän edellyttämä joukkoliikenteen voimakas kehittäminen parantaa työpaikkojen ja palveluiden saavutettavuutta ilman henkilöautoa. Joukkoliikenteen, kävelyn sekä pyöräilyn käyttö lisääntyvät ja toimintamahdollisuudet ilman autoa paranevat. Vähentyneen autoliikenteen vuoksi kaupunkiympäristön viihtyisyys lisääntyy.

Ruuhkamaksujen käyttöönottoa puoltavat perustelut ovat mielestäni vastaansanomattoman vakuuttavia. Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan!

Kuka voisi vastustaa ja millä perusteilla?

No, ainakin Nurmijärven kunnanjohtaja Kimmo Behm, joka jätti eriävän mielipiteen ruuhkamaksuselvitykseen (sivu 5):

Kehyskunnissa asuville ja niissä työssä käyville ei siten ole riittävän kattavaa realistista joukkoliikennevaihtoehtoa päivittäiseen asiointi- ja työmatkaliikenteeseen. Selvityksessä ei ole riittävästi tutkittu mm. tästä johtuvia välillisiä vaikutuksia kehyskuntien alueen kilpailukykyyn ja työvoiman liikkumiseen ja saatavuuteen.

…

Kolmannen kohdan yhteydessä olisi tullut tuoda esille, että selvityksen perusteella ruuhkamaksut kohdentuvat suhteellisesti enemmän kehyskuntien asukkaiden maksettavaksi. Tämän vuoksi jatkotoimien varalle olisi tullut edellyttää, että seudun eri alueiden välinen tasapuolinen kohtelu turvataan, mikäli ruuhkamaksu otetaan käyttöön.

Teemu Pyyluomaa siteeratakseni, ilmeisesti Behm ei pidä ennustettuja ruuhkia uhkana seudun kilpailukyvylle?

Eli suomeksi suurhelsinkiläiset maksakoon nurmijärveläisten autoilun vaatimat lisäinvestoinnit tieinfraan. Tämä ei nyt yllätä ketään. Nurmijärven kasvuhan perustuu haulikolla kartalle ammuttuun ”puutarhakaupunkimalliin” – pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tarkoitukselliseen hajauttamiseen ja kermankuorintaan.

Se mikä yllätti, oli liikenneministeri Anu Vehviläisen täystyrmäys ruuhkamaksuille:

Ministerin mukaan maksuihin siirtyminen vaatisi erittäin suuria panostuksia joukkoliikenteeseen, eikä sellaisia ole näköpiirissä.

Vehviläinen muistutti, että Helsingin ratapihalle ei mahdu yhtään uutta lähiliikennettä, eikä junaliikennettä voi lisätä. Myöskään satelliittipaikannukseen perustuva maksujärjestelmä ei ole vielä toteuttamiskelpoinen.

”Sellaista ei ole missään maassa eikä millään alueella ruuhkamaksutarkoituksessa käytössä, ja sen takia minusta siihen liittyy erittäin paljon epävarmuustekijöitä.”

Eli mitään ei voida tehdä koska mitään ei voida tehdä koska mitään ei voida tehdä. Päätelmä se on kehäpäätelmäkin. Onneksi kohta on vaalit. Vehviläinen unohti vastauksestaan mm. tulevat Jokerit ja kehäradan. Mut kun mitään ei voi tehdä niin mitään ei voi tehdä niin mitään ei voi tehdä niin mitään ei voi tehdä.

Vastaukseen oli selvästi pettynyt myös vihreä kansanedustaja Johanna Sumuvuori.

Suuren suosion vuoksi sama vielä liikkuvana giffinä...

(Ministerin koko vastaus nähtävissä Yle Areenassa…)

paikallisdemokratiasta

Lokakuun kunnallisvaaleissa valittavien valtuustojen kokoa säätelee kuntalaki.

Helsingin valtuuston 85 jäsentä edustavat keskimäärin noin 6728:a kuntalaista. (Asukkaita Helsingissä oli elokuun lopussa 571 887.)

Lapsuuteni kotipaikkakunnalla Savonlinnassa (väkiluku 26 657) on 43 valtuutettua, eli jokainen valtuutettu edustaa noin 620:a henkeä.

Savonlinnan vierestä löytyy Enonkosken kunta (väkiluku 1652), jonka 17 hengen valtuuston valtuutetut edustavat keskimäärin 97:a asukasta.

Kun enonkoskelainen huomaa kunnassaan korjattavaa, tuntee hän oman valtuutettunsa erittäin todennäköisesti henkilökohtaisesti ja voi helposti ottaa yhteyttä. ”Muljuuttelepa Reijo siihe Kerjmäentien risteykseen oekee merkkilöitä ettei lapset jiä autoje alle!” ”Tokkiisa jo laetetaa!”*

Kehen helsinkiläinen ottaa yhteyttä? Ei ainakaan poliittisesti valittuun päättäjään. Eikä hallinnon toisaalta ole helppoa olla kontaktissa kaupunginosien asukkaisiin – esim. asukasyhdistykset kun ovat täysin epädemokraattisia nimbyily-keskittymiä.

Lähes seitsemän tuhannen ihmisen edustaja on jo huomattavan kaukana valitsijoistaan ja poliittiset päätökset etääntyvät kaupunkilaisista tarpeettomasti. Enonkoskelainen edustavuuden taso ei kuitenkaan ole toimiva ratkaisu pääkaupungille, vaikka 5885:n valtuutetun kokoukset Hartwall-areenalla voisivatkin olla mielenkiintoisia…

Toisaalta taas pääkaupunkiseudun ongelmista osa johtuu siitä, että yksittäiset kunnat ovat seudullisen hallinnon yksikköinä liian pieniä ja todelliselle metropolihallinnolle olisi tarvetta.

Hallinnollisesti Helsinki on jaettu seitsemään suurpiiriin.

 

(Kuva: Wikipedia)

 

Nämä Helsingin osat kuuluisivat itsenäisinä kuntina suurimpien suomalaisten kaupunkien joukkoon. Esim. itäisessä suurpiirissä asuu suurinpiirtein saman verran väkeä kuin Lahdessa, joka on seitsemänneksi suurin kaupunki.

Eikö ole mitään asioita, joita vaikkapa Kaakkois-Helsinki voisi hallinnoida itsenäisesti? Mikseivät kalliolaiset voisi päättää joistain Kallion seudun asioista? Miksi Vantaa saa kaavoittaa asutusta seuturakennetta turmelevasti?

Helsingin seutu tarvitsee sekä metropolihallintoa että laajempaa paikallisdemokratiaa.

*Anteeksipyyntöni kaikille enonkoskelaisille hirvittävästä murresekasikiöstä…