verkkokeskustelusta

(Toim.huom. Kirjoitin tämän blogauksen viime perjantaina internetin ulottumattomissa. Vasta perille (ja nettiin päästyäni) sain tietää Norjan tapahtumista. Ei ainakaan vähentänyt ajankohtaisuutta.)

Eräs ystäväni kertoi eilen Facebookissa kirjautuneensa Uuden Suomen blogipalveluun. Kuulemma ”me Vihreät” emme saa ”hävitä internettiä” – ja että meidän tulee osallistua julkiseen keskusteluun. Vaikka Uusi Suomi ei olisikaan koko ”internet” ja ”julkinen keskustelu”, niin ajatuksessa on vähintäänkin totuuden siemen. Uuden Suomen blogipalvelu on yllättävän suosittu.

En kuitenkaan haluaisi kirjautua Uuteen Suomeen ja osallistua sen ”keskusteluihin”. Uusi Suomi ei ole mielestäni rakentavaa keskustelua – se on enemmänkin kylähullujen kärpäspaperi, aivopierujen ylipainetankki ja keskustelukumppaneita kunnioittavan ajatustenvaihdon antiteesi.

Sen ”yhteisöllisyys” on vahvaa, mutta myrkyllistä, pahansuopaa ja hajoittavaa. Uuden Suomen blogeilla keskustelijat huutavat omaa agendaansa kurkku suorana, eikä kukaan edes odota että kommenttipalstalla tapahtuisi mitään järkevää. Se että Uuden Suomen omistaja, Niklas Herlin, keskittyy omien blogaustensa kommenttipalstalla lähinnä vittuilemaan käyttäjilleen kertoo mielestäni kaiken tarvittavan.

Onko Uuden Suomen keskustelu edes ”julkista”, jos osa sen kommentoijista julistaa sanomaansa anonyymin nimimerkin takaa? Minulle on täysin selvää että kirjoitan nettiin kaiken omalla nimelläni. Paitsi tällä blogilla, myös muilla keskustelupalstoilla ja foorumeilla.

Se mitä ei julkisessa keskustelussa uskalla sanoa omalla nimellään, sietää jäädä sanomatta.

Onko järkevä ja kunnioittava keskustelu sitten edes mahdollista netissä? Haluaisin uskoa niin. Tiedän sen onnistuneen. Tälläkin blogilla on käyty useita erittäin mielenkiintoisia keskusteluja, jotka ovat haastaneet parantamaan omaa argumentaatiota ja toisinaan jopa onnistuneet muuttamaan mielipiteitäni kun toinen näkökulma onkin ollut omaa harkitumpi. Näin kävi mm. taannoisten tekijänoikeuskeskustelujen aikana.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Pitkän linjan blogaaja Anil Dash kirjoitti viime viikolla aiheesta erinomaisesti:

How many times have you seen a website say ”We’re not responsible for the content of our comments.”? I know that when you webmasters put that up on your sites, you’re trying to address your legal obligation. Well, let me tell you about your moral obligation: Hell yes, you are responsible. You absolutely are. When people are saying ruinously cruel things about each other, and you’re the person who made it possible, it’s 100% your fault.

…

So, I beseech you: Fix your communities. Stop allowing and excusing destructive and pointless conversations to be the fuel for your business. Advertisers, hold sites accountable if your advertising appears next to this hateful stuff. Take accountability for this medium so we can save it from the vilification that it still faces in our culture.

Because if your website is full of assholes, it’s your fault. And if you have the power to fix it and don’t do something about it, you’re one of them.

Meidän, blogaajien ja keskustelupalstojen ylläpitäjien, tulee ottaa vastuu tekemisistämme. Meidän pitää aktiivisesti vastata siitä että keskustelu on asiallista ja rakentavaa. Aivan samalla tavalla kuin huolehdimme lähiympäristössämmekin; poimimme roskat pihalta, osallistumme talkoisiin, huomautamme möykästä isännöitsijälle ja pahimmat öykkärit laitetaan kuriin tarvittaessa virkavallan avulla.

Keskustelun tason nostoon ei edes tarvita uusia lakeja ja sääntöjä tai valtiovallan puuttumista – harvoinhan kyse on mistään laittomasta. Sananvapaus tarkoittaa oikeuttaa kirjoittaa julkisesti myös tyhmiä mielipiteitä.

Tarvitaan kuitenkin ymmärrys siitä, että keskusteluilmapiiriä tulee muuttaa. Ja tarvitaan ylipäätään ymmärrys siitä, että ekosysteemiä muuttamalla keskustelua voidaan muuttaa. ”Netillä” ei ole omaa tahtoa.

Mitä sitten ehdottaisin? Tarpeellisin muutos on mielestäni se, että anonyymiyden tulisi olla poikkeus, ei sääntö.

Jos jokin verkkokeskustelufoorumi haluaa lukea itsensä osaksi ”julkista keskustelua”, pitäisi anonymiteetin olla mielestäni hyväksyttävää vain erittäin painavien journalististen perusteiden vuoksi, esim. samankaltaisten kuin mitä Helsingin Sanomat käyttää Mielipide-palstallaan.

Onkin käsittämätöntä että Helsingin Sanomat sallii paljon paperiversiotaan laajemman anonymiteettisuojan keskustelupalstallaan. Mihin suuntaan laajempi anonymiteetti on vienyt keskustelupalstaa? Onko se laadukkaampaa kuin paperiversiossa? Ei todellakaan.

Suurimmat verkkokeskustelupalvelut, kuten esim. HS.fi ja Uusi Suomi, voisivat tarjota myös mahdollisuuden varmentaa henkilöllisyys esim. pankkitunnisteiden avulla. Seuraisin mieluusti vain henkilöllisyytensä varmistaneiden keskustelua ko. saiteilla.

Pitäisikö minun kuitenkin vain niellä ylpeyteni ja kirjautua Uuteen Suomeen? Enhän halua että ”häviämme internetin” ja siinä sivussa kunnallisvaalit. Ja onhan kieltäytyminen selvästi ristiriidassa ”kuplansa kullakin” -kirjoitukseni ajatusten kanssa. Ristiinpostaamisen aiheuttama vaivakin on olematon. Mitä tehdä? Onko Uuden Suomen blogi vaan ”oltava”, jos haluaa olla mukana kunnallisvaaleissa 2012? Onko pakko osallistua hermoja raastaviin väittelyihin ihmisten kanssa, joita ei selvästikään edes kiinnosta konsensus?

Vastaus on ainakin vielä vahva ehkä. Ans kattoo.

Advertisement

Julisteetkin ovat designia

Helsingin sanomat julkaisi tänä aamuna mielipidekirjoitukseni. Vain otsikko, nimeni ja viimeisen kappaleen lauserakenne olivat saaneet uuden asun toimituksen käsittelyssä. On se kumma miten vaikeaa copy-pasten käyttö toisinaan on.

Helsingin Sanomien toimittaja Marja Salmela oli iskenyt silmänsä ankean näköisiin julisteiden riekaleisiin nakkikioskien seinissä. Miten käy Helsingin maineen designin pääkaupunkina vuonna 2012 jos tällaista
sottaisuuttaa sallitaan? (HS 29.3.)

Ja tottahan se on. Irti raavittujen julisteiden jämät eivät ole kauniita.

Miksi niitä sitten pitää olla repimässä? Eikö nakkikioskin seinässä voisi olla julkinen ilmoitustaulu? Eikö juuri Rautatientorilla pitäisi olla luvallinen paikka julisteille? Mielestäni osasyy sähkökaappien ja nakkikioskien ”törkyisyyteen” on luvallisten ilmoittelupaikkojen puute kaupungissamme.

Liimailun estämisen sijaan designpääkaupungin kannattaisikin jalkautua tuomalla korkealaatuista suomalaista graafista suunnittelua myös sinne missä ihmiset liikkuvat päivittäin. Julistetaide on osa elävää kaupunkikulttuuria ja toivottavasti myös näkyvä osa Design Capital -hanketta.

Julisteista ja liimailusta lähitulevaisuudessa lisää. Stay tuned.

sähköauton on muutettava autoilua

Aamun Hesarissa (maksullinen) oli ensimmäisen Suomenkin markkinoille saapuvan sähköauton, Mitsubisin IMiEV:n, koeajo.

Toimittajan arvio auton ajo-ominaisuuksista oli positiivinen: ”Ensivaikutelma on äänettömyys. Takavetoinen auto kulkee ja kiihtyy kuin huomaamatta.”. Juttu ei kuitenkaan keskittynyt näihin sähköauton hyviin puoliin vaan tarkoituksena oli kokeilla ”pääsemmekö iMiEV:llä Hämeenlinnasta Vantaalle.”.

Mikä ettei. Sopiihan sitä kokeilla. Tulos oli odotettu: auto hyytyi ennen pääkaupunkiseutua. Ja näin toimittaja sai todistettua että sähköautosta ei ole polttomoottoriauton korvaajaksi.

M.O.T.?

On täysin ääliömäistä verrata sähköauton toimintasädettä polttomoottoriautoon. On kyse kahdesta täysin eri keksinnöstä, joilla on erilaiset käyttötarkoitukset ja ne syntyivät erilaisista tarpeista erilaisiin maailmoihin.

Tiehallinnon tiefakta 2009:

Suomalaiset tekevät keskimäärin 3 matkaa vuorokaudessa, joihin
käytetään pysähdyksineen 70 minuuttia. Matkojen keskipituus on 15 km
ja koko päivän aikana suomalaiset liikkuvat keskimäärin 42 km.

Autolla ei keskimäärin tarvitse taittaa 91 kilometrin matkaa, joka Hämeenlinnasta Vantaalle olisi! 42 kilometriä riittää! Ja usein varmasti vieläkin vähempi. Harvempi meistä yhdellä kerralla koko suoritetta suhaa.

Nopea haku VR:n sivuilta ensi maanantaille tuotti Hämeenlinnasta Tikkurilaan vaatimattomat 29 junayhteyttä. Luulisin Matkahuollonkin tarjoavan vielä lisää vaihtoehtoja.

Tulevaisuuden nykyistä ilmastoneutraalimmassa yhteiskunnassa tuollaisia matkoja ei ajeta henkilöautolla.

Sähköautot voisivat korvata nykyiselläänkin jo suurimman osan liikkumisen tarpeesta kesän lomareissuja ja sukulointeja lukuunottamatta. Miksei niitä varten voisi vuokrata erikseen autoa? Miksei sähköautokauppias voisi tarjota rajallisen toimintasäteen ajokin oheen edullista vuokra-pirssiä pitkille matkoille?

Ilmastonmuutos ja ”öljyhuippu” eivät anna armoa – mitä pikemmin vaihtoehtoisia voimanlähteitä saadaan sarjatuotantoon, sen parempi. Vielä niitäkin tärkeämpää on kuitenkin saada muutettua koko autoilun paradigmaa – miten autoa käytetään, mihin sitä oikeasti tarvitaan ja mitkä sen rajat ovat. Auton päivät yksilöllisen vapauden symbolina ovat ohi.

Pääkaupunkiseudulla henkilöauton kyydissä on keskimäärin 1,3 henkilöä. Autoilun päästöt vähenisivät puoleen myös sillä että tuo lukema nostettaisiin 2,6:een. Ja tuo olisi toteuttavissa vaikkapa huomenna toisin kuin teknis-tieteelliset sähköauto-fantasiat. Jos vain tahtoa löytyisi. Ei löytyne.

asukaspysäköintiluvat myyntiin huutokaupalla

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni asukaspysäköintiluvista! Jiihaa!

Kantakaupungissa asuva autoilija voi hankkia 36 euroa vuodessa maksavan asukaspysäköintiin oikeuttavan tunnuksen. Halvasta hinnasta johtuen kysyntä on kovaa.

Helsinki myykin noin 1,6 kertaa enemmän asukaspysäköintilupia kuin mitä parkkipaikkoja on saatavilla. Vastinetta rahalle eli takuuta vapaasta parkkipaikasta ei saa.

Asukaspysäköintimaksu onkin kuin ”lisäautovero” kantakaupungin autoilijoille. Maksun ohjaavaa vaikutusta ei ole hyödynnetty.

Asukaspysäköinnin hinnoittelua tulisi tarkistaa alueittain siten, että hinnoittelun tavoitteeksi otettaisiin pysäköintipaikkojen 80–90 prosentin täyttöaste. Nykyistä suurempi vuosimaksu antaisi paremman takuun pysäköintipaikasta, kun sitä todella tarvitsee.

Oikea hintataso on mahdollista löytää vaikkapa nettihuutokaupoilla. Eri alueiden pysäköintipaikkojen hinta määräytyisi alueen asukkaiden maksukyvyn ja lähipysäköinnin todellisen tarpeen mukaisesti.

Tulot voitaisiin ohjata pysäköinninvalvontaan.

Oma alkuperäinen otsikkoni oli: ”Asukaspysäköintiä tulisi tarkastella alueittain” ja viimeinen kappale oli hiukan pidempi ja kapulakielisempi: ”Korkeammista vuotuisista maksuista saatavat lisätulot voitaisiin ohjata tehokkaampaan pysäköinninvalvontaan, joka varmistaisi pysäköintipaikkojen saatavuuden.”.

Asukaspysäköinnistä olen kirjoittanut tällä blogilla aiemminkin mm.:
– pysäköinnistä
– lumi ja autot
– asukaspysäköinti myös fillareille

Paljon jäi siis Hesarin julkaisemassa kirjoituksessa sanomatta. Oli kuitenkin pakko keskittyä yhteen teemaan jotta kirjoitus olisi ytimekäs. Yritinkin tällä kirjoituksella lähinnä keksiä uuden näkökulman keskusteluun: miten saada autoileva hyvätuloinen kokoomuslainen kannattamaan asukaspysäköinnin hinnan nostoa? Miten saada markkinatalouden periaatteiden mukainen ohjausvaikutus asukaspysäköintiin? Mitä lisäarvoa korkeampi hinta voisi tuoda parkkiluvasta maksaville?

Hienoa että julkaisivat ja laittoivat vielä nostoksi ensimmäiselle aukeamallekin! Ensimmäinen julkaistu mielipidekirjoitukseni painetussa lehdessä. Ei tää tästä. :)

korholat ympäristöjärjestöjä vastaan

Pariskunta Eija-Riitta ja Atte Korhola debatoivat Sunnuntain Hesarissa ympäristöjärjestöjä vastaan. Artikkelin mukaan ”ympäristöjärjestöjä” ei pitäisi kuulla päätöksenteossa asiantuntijoina vaan ainoastaan mielipidejärjestöinä.

Kirjoitus oli melkoista soopaa. Greenpeacen Kaisa Kosonen kirjoittikin blogilleen hyvän vastineen asiakysymyksistä jo sunnuntaina. Parlamentaarikolta ja professorismieheltä voisi toivoa faktoissa pysymistä.

Yleisesti sävy oli erikoinen. Korholat latasivat täyslaidallisen ympäristöjärjestöjä kohti tarjoamatta itse juuri mitään parempaa tilalle. Myös syyte siitä, että ympäristöjärjestöt ovat matkan varrella vaihtaneet ja tarkentaneet mielipiteitään mm. biopolttoaineista on absurdi. Eikö tiedemiehen pitäisi olla onnellinen, että ”mielipidejärjestötkin” pohjaavat kantansa tieteeseen ja uusien tutkimustulosten mukaan muutetaan toimenpide-ehdotuksia?

Kirjoittajat hyökkäsivät enemmän itse rakentamaansa olkinukkea kuin todellisuutta vastaan.

Järjestöt vastustivat pitkään myös ilmastonmuutokseen sopeutumista edistäviä toimenpiteitä. Niiden mielestä ilmastonmuutokseen ei tule sopeutua, vaan se tulee estää.

Vasta vähitellen ympäristöjärjestöt ovat itse alkaneet sopeutua ajatukseen siitä, ettei ilmastonmuutosta voi enää estää kokonaan, vaan siihen varautuminen on välttämätön täydentävä politiikan keino. Tarvitaan molempia: päästöjen vähentämistä tulevien sukupolvien vuoksi ja muutokseen sopeutumista nykyisten vuoksi. Ihanteista kumpuava dogmaattisuus on jo nyt maksanut paljon ihmishenkiä, etenkin köyhistä köyhimmissä maissa.

Vastaavaa dogmaattisuutta esiintyy ympäristöjärjestöjen kannanotoissa yleisemminkin.

<ironia>

Poliittiset päättäjät Suomessa ja Eu:ssa vastustivat pitkään myös ilmastonmuutoksen estämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Niiden mielestä vaaraa oli liioteltu, vaikutukset olisivat jopa positiivisia ja joka tapauksessa tehokkaat toimenpiteet liian kalliita.

Vasta vähitellen päättäjät ja suuryritykset ovat alkaneet sopeutua ajatukseen siitä, että ilmastonmuutosta pitäisi edes jollain tavoin pyrkiä hidastamaan. Sopeutumista ei enää voida välttää, koska ilmastotuho on jo edennyt liian pitkälle. Ahneudesta ja lyhytnäköisyydestä kumpuava taloudellinen pragmaattisuus on jo nyt maksanut paljon ihmishenkiä, etenkin köyhistä köyhimmissä maissa.

Vastaavaa itsekästä kyynisyyttä esiintyy hallitusten ja suuryritysten kannanotoissa yleisimminkin.

</ironia>

Ilmastonmuutoksen estäminen olisi tullut halvemmaksi kuin siihen sopeutuminen, etenkin kun prosessin monimutkaisista kokonaisvaikutuksista ei voi olla täyttä varmuutta. Sopeutuminen tapahtuu aina pakon edessä. Siihen ei siksi tarvitse erikseen valmistautua. Onko reaktiivinen vai aktiivinen politiikka parempaa politiikkaa? Ilmastonmuutoksen mittakaavaan voisimme tehokkailla toimilla yhä vaikuttaa ja siksi ympäristöjärjestöt ovat keskittyneet ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Matti Vanhasen taannoisista moottorikommenteista huokunut teknologiausko nostaa päätään myös Korholoiden tekstissä:

Olisi lyhytnäköistä ajautua uusiutuvien edistämisessä peruuttamattomiin ympäristö- ja maisemamuutoksiin, kun teknologia tarjoaa lähivuosina ekologisesti pehmeämpiä ja kestävämpiä ratkaisuja.

Siksi kummastuttaakin, että järjestöt ovat suhtautuneet vähintään nuivasti uusien teknologioiden, kuten fuusiovoiman, polttokennoteknologian, vetytalouden ja puhtaan hiilen tekniikan, kehittämiseen. Pitkällä aikajänteellä juuri tällaiset energiajärjestelmät ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Korholat viitannevat muutoksilla paitsi puun polttamiseen myös tuulivoimaan, jota ovat vastustaneet voimallisesti.

En tunne oikeastaan ketään vihreää, joka suhtautuisi fuusiovoimaan nuivasti. Fuusiossahan on uskomaton potentiaali! Ihmiskunnan kaikki energiaongelmat olisi ratkaistu kertaheitolla päästöttömästi ja turvallisesti. Asiassa on vain se ongelma, että ko. voimala on yhä ”viidenkymmenen vuoden päässä”. Kuten se oli myös viisikymmentä vuotta sitten. Eurooppalaisen JET-koevoimalan tehoennätys on vuodelta 1997, jolloin laitos tuotti 16MW voimaa 0,5 sekunnin ajan. Tosin hyötysuhde oli negatiivinen: laitos tuotti vain n. 65% energiasta, joka sen käyttämiseen kului. Seuraavan sukupolven koevoimala, ITER, käynnistetään (ehkä) ensimmäisen kerran vuonna 2016.

Jätämmekö todella ilmastonmuutoksesta huolehtimisen mahdollisten tulevien ratkaisujen varaan kun ongelmat olisivat ratkottavissa jo nykyisellä teknologialla ja kultuurisilla muutoksilla? Kumpi näkökanta on realistisempi, ympäristöjärjestöjen vai Korholoiden?

Hiilidioksidin talteenottoa hiilivoimaloissa pitää kehittää. Suurissa yksiköissä se on ainakin tehokkaampaa ja ylipäätään mahdollista. Polttokennojakaan tuskin vastustetaan periaatteesta. Niiden hyötysuhde eli tehokkuus vain on aivan äärimmäisen kehno. Vety kun ei ole primäärinen energianlähde, vaan se täytyy ensin tuottaa jollain toisella tapaa. En pidä itsekään mahdottomana Saharassa sijaitsevia aurinkokennoja, joiden tuottamalla sähköllä vetyä sitten merivedestä erotettaisiin, mutta aikamoiselta haihattelulta se tuntuu kun ilmastonmuutokseen pitäisi tarttua NYT! Monet ”tulevaisuuden ratkaisut” ovat mahdollisia, mutta niiden tutkimiseen ja tutkimustulosten siirtämiseen koelaitoksista tuotantoon kuluu vähintään kymmeniä vuosia. Monelle järjestelmälle (mm. vety) kun pitäisi rakentaa kokonaan uusi globaali infrastruktuuri!

Teknistä kehitystä tärkeämpää olisivat sitovat poliittiset päätökset, jotka samalla valmistaisivat tuleviin haasteisiin. Jos tulevaisuudessa keksitään parempaa teknologiaa, ei sen käyttöönotto varmastikaan ole pahin ongelmistamme, jos koko yhteiskunnan infrastruktuuri on nykyisessä määrin energiaa haaskaava.

Eija-Riitan kytkennöistä energiateollisuuteen on puhuttu paljon. Vaalirahoitusilmoitus (pdf) ei asiaa paljon valaise. Rahoituslähteitä kun on vain kaksi, oma rahoitus (35 185,25€) ja ”Pro Societas Europea ry”, jolta kampanja on saanut tukea 32 452€.

Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta

Pro Societas Europae ry, jonka hankkima rahoitus on koostunut tavanomaisesta varainhankinnasta kuten seminaarituotoista, lahjoituksista ja kirjamyynnistä.
Tämä rahoitus ei sisällä yhtäkään yksittäisen yrityksen tai etujärjestön lahjoitusta, joka ylittää (vaalirahoituslaissa määritetyn) 3.400 euron rajan.

”Pro Societas Europea” -googlehaulla löytyy vain Korholan ilmoitus. PRH:n rekisteristä yhdistys löytyy, mutta ei muutosilmoituksia sitten vuoden 2003. Myöskään kotisivuja puljulla ei ole. Komean nimen on Eija-Riitta peiteoperaatiolleen keksinyt! Juuri tämän kaltaisten tukiyhdistysten olemassaolon tulisi olla mahdotonta – poliitikkojen taustavoimat on saatava auki ja avoimiksi, jotta kansalaiset voisivat edes pohtia mahdollisten harmaiden eminenssien vaikutusta päätöksentekoon.

Voimmeko todella luottaa Eija-Riitta Korholan sanaan siitä, että yhdistyksen saamat yksittäiset lahjoitukset olivat kaikki alle 3400€? Kuka lahjoitti 3399€? Kenen intressejä Korhola EU:ssa ajaa, ympäristön vai ydinvoimateollisuuden?