Arkisto kohteelle kesäkuu 2011

29
Kes
11

Kuplansa kullakin

Toukokuussa Jussi Halla-Aho totesi Hommaforumillaan Aamulehden joutuneen “shitlistille” huonon kuvavalinnan vuoksi.

”Toki ymmärrän, että toimittajat ottavat tahallaan omituisia kuvia kaikista inhokeistaan. Kuvattavan kohteen päätettävissä on kuitenkin se, tarvitseeko hän puheena olevaa mediaa johonkin. Minä en tee Aamulehdellä yhtikäs mitään, joten voin sanella sille sellaisia reunaehtoja kuin haluan.

”Minulle on aivan sama, kuinka suuri osa toimittajista ja tiedotusvälineistä on shitlistillä. Helpottaa vain elämää, kun voi suoralta kädeltä ignoroida haastattelu- ja soittopyynnöt.”

Loppujen lopuksi kyseessä oli ilmeisesti automaattisesta julkaisujärjestelmästä johtuva kuvan valotuksen ja väritasapainon muuttuminen. Teko ei siis ilmeisesti ollut edes tahallinen.

Täytyy myöntää - kyllähän tuo Aamulehden netissä julkaisema kuva näyttää kehnommalta kuin “alkuperäinen”.

Merkillepantavaa ei kuitenkaan ole tämä yksittäinen tapaus, vaan se, että kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Halla-Aho katsoo, että hänen ei tarvitse välittää “mediasta”. Hänelle piisaa Hommaforum.

Ja jos valituksi tulemista ajatellaan, niin varmasti riittääkin. Eduskuntavaalien henkilökohtainen saalis oli kertakaikkisen huikea. Jos hän saa edes puolet siitä ensi vuoden kunnallisvaaleissa, on Persuille luvassa Helsingissä aikamoinen jytky. Silloin ei puhuta siitä, saavatko vihreät vai demarit sen toisen apulaiskaupunginjohtajan, vaan siitä, mikä rooteli Perussuomalaisille pitkin hampain luovutetaan.

Hommaforum ei kuitenkaan ole ainoa kupla. Vaalien jälkeen Facebook-seinälläni oli useampia vaalituloksesta tyrmistyneitä päivityksiä, joissa luvattiin muuttaa ulkomaille. Taisinpa itsekin postata “rentalaparmentsinberlin.com” -tyyppisen linkin. Ironisesti, tietenkin.

Sosiaalinen media, jota Hommaforumkin itseasiassa on, loi meillekin oman samanmielisten kuplan. Rytmin punavihreästä kulmapöydästä oli hauskaa naureskella ehdokkaille, joiden kotisivujen stailaus ei ollu ihan web kaks piste nollaa.

Ei olisi kannattanut. Katajainen Kansa, jonka kanssa emme viitsineet keskustella äänesti eduskuntaan tyyppejä, joiden kanssa emme edes kuvitelleet joutuvamme joskus keskustelemaan.

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä tapahtuu seuraavaksi. Menevätkö PerusSuomalaiset Vihreiden shitlistille? Emmekö juttele Viitasaaren sahurille? Kieltäydymmekö keskustelusta? Lähdemmekö etsimään omassa piirissämme yhä puhdasoppisempaa über-Vihreyttä?

Halla-aho ja Hommaforum näyttävät valinneen sulkeutumisen. Edes Homman keskustelu, josta toukokuussa Halla-ahon “shit-list” -kommentit luin ei ole enää julkinen.

Omassa turvallisessa kuplassa mielipiteiden marinointi on mukavampaa kun ulkomaailmasta, ns. faktoista ja muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. Vain myötäsukainen lehdistö kelpuutetaan mukaan hiekkalaatikolle. Pelottavaa.

Vihreiden puoluekokouksessa puolestaan mietittiin paljon sitä kuinka saisimme yhä avoimempaa ja laajempaa kansalaiskeskustelua. Miten viestisimme paremmin? Onko vika viestissä? Onko vika viestinviejissä? Itseruoskinnassa Vihreät ovat varmasti Suomen paras puolue. Puheenjohtajakin vaihdettiin vaikka oikeastaan kenenkään mielestä Anni ei ollut tehnyt huonoa duunia.

Me Vihreät yritämme puhkaista kuplamme. Se on ainoa tie vaalivoittoon 2012 kunnallisvaaleissa. Shitlistoja ei ole eikä tule.

Mainokset
28
Kes
11

Pyöräparkit kuntoon!

Lähetin oheisen tekstin viime viikolla HS:n mielipidepalstalle, mutta ilmeisesti eivät sitten julkaise. EDIT: Julkaisivat tänään 29.6.! Hyvää kannattaa odottaa!

Blogin lukijat varmaankin huomaavat, että olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin.


Pyöräparkit kuntoon!

Käytän säännöllisesti työmatkoillani Pasilan rautatieaseman pyöräparkkia. Fillarilla kun suhauttaa todella kätevästi junalle. Loppusyksystä huomasin Asemasillan pyörätelineiden olevan jatkuvasti täynnä, vaikka aktiivisten pyöräilijöiden määrä marraskuussa ei ole kovin kummoinen.

Suuri osa pyöristä vaikuttaa hylätyltä, yleisilme on ankea ja aktiivipyöräilijät joutuvat kiinnittämään fillarinsa sinne sun tänne mihin vain kiinni saavat.

Otin joulukuussa yhteyttä VR:n asiakaspalveluun, josta sain kuulla, että vaikka asema onkin VR:n, niin pyöräparkkien ylläpidosta vastaa Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Tosin HKR tulee kuulemma siivoamaan telineitä vasta kun VR lähettää virka-apupyynnön rakennusvirastolle. VR:n asiakaspalvelun mukaan Pasilan pyöräparkkia koskeva virka-apupyyntö lähetettiin rakennusvirastolle 14.12.2010.

Maaliskuussa 2011 mitään ei ollut tapahtunut, joten soitin tällä kertaa suoraan rakennusvirastoon. Siellä pyöräparkkien huono kunto tunnustettiin ja luvattiin hoitaa asia kuntoon.

Ainakin vielä tänään (22.6.) parkki oli täsmälleen samassa kuosissa kuin vuosi sitten. Mikä mättää?

Koko rakenne virka-apupyyntöineen on turhan monimutkainen ja byrokraattinen. VR:n ja HKR:n tulisikin sopia että virka-apupyyntö on jatkuvasti voimassa ja että HKR vastaa liityntäpyöräparkkien ylläpidosta säännöllisesti.

Pyöräilyn osuuden kasvua työmatkaliikenteestä Helsingissä voi toivoa monestakin syystä; ruuhkien helpottumista ja päästöjen vähenemistä tuskin kukaan vastustaa. Asialliset liityntäparkit ovat tärkeä osa työmatkapyöräilyn houkuttelevuutta. Toivottavasti rakennusvirasto hoitaakin pysäköinnin kuntoon ennen pyöräilykauden päättymistä.

Kuinka kauan henkilöautoille tarkoitettu liityntäpysäköintipaikka jäisi vaille siivousta, jos suuri osa autoista olisi hylättyjä?

26
Kes
11

majesteettirikoksia

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kevään viimeisessä kokouksessa oli käsittelyssä yksi kohta, joka ei ollut julkisella esityslistalla: talousarvioavustukset vuodelle 2012.

Tämä kohta piti sisällään kaikki kaupungin eri kulttuuritoimijoille jakamat avustukset. VOS-teatterit, harkinnanvaraiset teatterit, tanssiteatterit, musiikkioppilaitokset, festivaalit, koko joukon museoita sekä kaikki lautakunnan jakamat avustukset ja apurahat. Kokonaisuutena avustuspotti on ensi vuodelle noin 15 miljoonaa euroa.

Menin kokoukseen hiukan masentuneena, tai ainakin tappioon valmistautuneena.

Ensinnäkin miksi kohta oli listalla “EI JULKISUUTEEN” -merkinnällä? Miksei tästä kohdasta, joka on mielestäni lautakunnan koko vuoden ehkä tärkein päätös saanut keskustella julkisesti?

Toinen ongelma oli se, että tälle kohdalle luvattiin ensi vuodelle lisää rahaa kaupungin raamissa vain 15 000€. Tai no, paperilla rahaa tulee rutkasti lisää, 470 000€, mutta se kaikki menee Svenska Teaternille remonttilainan kattamiseen seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Julkisuuskysymykseen sain hämmentävän vastauksen. Ilmeisesti tieto oli julkista, tai ainakaan se ei ollut salaista. Avoimmuudesta Kulttuurikeskuksen toiminnassa ja avustusten jakamisessa keskusteltiin, enkä aio jättää asiaa tähän. Haluan että ensi vuonna avustusehdotus on julkinen ja jo tänä vuonna avustuksen saajat ja summat ovat helpommin löydettävissä Kulttuurikeskuksen nettisivuilla. Tällä hetkellä niitä ei ole siellä lainkaan. Pyytämällä kuulemma saa.

Mielestäni kunnalliseen päätöksentekoon liittyvä tieto on joko julkista tai salaista. Tällainen “EI JULKISUUTEEN” -tieto, jota pidetään vakan alla lähinnä sen takia että se saattaisi aiheuttaa keskustelua, ei mielestäni ole hyvää hallintoa tai politiikkaa. Demokratiaan kuuluu mahdollisimman suuri avoimmuus – kaikki mitä ei erikseen salassapitolaissa määritellä salaiseksi on periaatteessa julkista.

Toiseen ongelmaan halusin myös lautakunnan tekevän jotain. On kestämätöntä että vaikka tulevassa kulttuuristrategiassa ja jo hyväksytyssä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa (LASU) puhutaan kauniisti kulttuurin positiivisesta vaikuttavuudesta ja siitä miten uusia toimijoita tulee tukea, niin todellisuus on kuitenkin se, että päätöksiä tehtäessä raha jaetaan niille toimijoille, joille se on aina ennenkin jaettu.

Vaihtoehtoja lautakunnalla on yksinkertaistettuna kaksi: joko olisi löydettävä säästöjä sisäisesti ja kohdistettava menoja uudella tavalla, tai sitten raamiin täytyy saada lisää rahaa.

Ensimmäinen vaihtoehto on tietenkin hankalampi; pienikin leikkaus olemassaoleviin tukiin aiheuttaa vastarintaa. Ja syystäkin: eivät Helsingissä edes VOS-teatterit elele leveästi. Ja tekevät hienoa työtä.

Selkeä ongelma sisäisessä leikkaamisessa on myös se, että ilman tukirakenteen kokonaistarkastelua leikkely sieltä sun täältä ei välttämättä luo järkevämpää kokonaisuutta. Myöskäään poliittisesti kukaan ei halunne profiloitua vaikkapa musiikkiopistojen leikkaajana.

Yritin kokouksessa ensin ehdottaa sisäisiä siirtoja. Ne eivät menneet läpi.

Siksi ehdotinkin vielä että lautakunta tekisi raamin ylittävän talousarvioavustusehdotuksen. Hämmästyksekseni ehdotus meni läpi niin että hujahti.

Lisäksi kulttuuri- ja kirjastolautakunta ehdottaa avustusraamiin lisäystä vuodelle 2012 TA-kohtaan 4 17 03, Avustukset yhteisöille, yhteensä 300 000 euroa siten, että 100 000 tulee esittävän taiteen ja musiikin harkinnanvaraisiin avustuksiin, 100 000 harkinnanvaraisiin musiikkioppilaitosten avustuksiin ja 100 000 kohdeavustuksiin.

Tarkoittaako tämä nyt sitä että ensi vuonna olisi kohdeavustuksia 100 000€ enemmän kuin alkuperäisessä ehdotuksessa? Ei välttämättä. Kaupunginhallituksen lautakunnille antamat valmisteluohjeet kun edellyttävät, että raamia ei saa ylittää. Eli tästä seurannee se, että päätöksemme tulee bumerangina takaisin kaupunginhallituksesta.

Miksi päätös kuitenkin kannatti tehdä? Ensinnäkin mitään lisärahaa ei ikinä saada, jos sitä ei koskaan vaadita. On täysin mahdollista että tällainen summa, joka on Helsingin kokoisessa kaupungissa aidosti “pähkinöitä” sujahtaa läpi jo kh:sta. Lisäksi yksimielinen päätöksemme lähettää hyvää viestiä syksyn budjettivääntöjä varten. Fiilis on varovaisen toiveikas.

Perusteluja on helppo löytää.
– Harkinnanvaraisten teattereiden ja tanssiryhmien avustukset ovat pysyneet samana viime vuodet. Efektiivisesti tämä on tarkoittanut säästöä, vaikka tekijöitä on tullut lisää ja moni ryhmä (esim. Kapsäkki, Karttunen) on lisännyt toimintansa laatua ja volyymia paljon.
– Musiikkioppilaitosten kohdalla leijonanosa kaupungin tuesta ja käytännössä kaikki valtion tuki menee musiikin laajaa perusopetusta antaville laitoksille. Tämä tuki kohdistuu käytännössä klassisen musiikin opetukseen sosiaalisesti hyvinvoivilla alueilla. Yleisen oppimäärän (harkinnanvarainen) tuen laajentaminen alentaisi kynnystä päästä harrastamaan musiikkia ja monipuolistaisi tarjontaa.
– Kohdeavustusten summa on liian pieni. Joudumme erittäin todennäköisesti loppuvuodesta toteamaan rahojen loppuneen kesken. Laadukkaita toimijoita on koko ajan enemmän. Kohdeavustusten työllistävä vaikutus kulttuurialalla on myös erittäin merkittävä, yli puolet (54 %) myönnetystä summasta käytetään palkkoihin ja palkkioihin.

Valtuutetuille ja kh:n jäsenille kannattaa muistuttaa myös syksyllä valtuuston käsittelyyn tulevasta kulttuuristrategiasta. Avustusjärjestelmästä siellä linjataan seuraavasti:

Kehitetään Helsingin kulttuuripalveluita joustavammaksi, jotta pystytään vastaamaan muuttuvan taide- ja kulttuurikentän sekä kasvavan kaupunkirakenteen tarpeisiin. Kaikkia palveluita ei tuoteta itse, vaan niiden luomiseksi uusilla alueilla pyritään yhteistyöhön kulttuurikentän kanssa. Tämä kustannustehokas tapa edellyttää avustusten lisäämistä.

ja taiteen yleisestä oppimäärästä:

Yleistä oppimäärää opettavat laitokset saavat yleensä yksinomaan kaupungin tukea. Helsinki vahvistaa yleisen oppimäärän asemaa. Yleisen oppimäärän opetus perustuu usein ryhmäopetukseen, joka on yhteisöllistä ja edullisempaa järjestää.

Tuleva kulttuuristrategia kohdistuu vuosille 2012-2017. Jos uunituore strategia aiotaan ottaa tosissaan, pitää sen näkyä kentällä jo ensi vuonna.

Lue lisää ’majesteettirikoksia’

14
Kes
11

kklk 6/2011 14.6.

Tärkeä kokous, mutta toivottavasti ei kovin pitkä. Pj. Sumuvuori ei pääse paikalle, eikä valitettavasti hänen sijaisensakaan, joten jos häviän äänestyksiä tiukasti niin äänekäs manaus lähtee Säätytalon suuntaan… Esityslista.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Lausunto valtuustoaloitteesta perintätoimistojen käytöstä luopumiseksi Helsingin kaupungin maksujen perinnässä

ok. Arhinmäki & co haluaisivat luopua perintätoimistojen käytöstä. Lausunto ei kannata ehdotusta ja hyvä niin.

3 Oikaisuvaatimus kirjastonjohtajan avoimen tehtävän määräaikaista hoitamista koskevassa asiassa

ok. Toivottavasti tämä saaga loppuu tähän.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Lausunto luonnoksesta kaupungin avustustusten myöntämisessä noudatettavista yleisohjeista

ok. Mielestäni myös kohdasta 9, “Avustusten maksaminen”, tulisi huomauttaa.

3 Lausunto kuntalaisaloitteesta Kansanteltan saamiseksi Helsinkiin

ok.

4 Lausunto aloitteesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän perustamiseksi

ok. Valtuutetut toivovat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmää. Eikö ole oikeasti mitään muuta tapaa kuin keksiä lisää työryhmiä?

Voisikohan tähän kohtaan syöttää ajatustani

11
Kes
11

2009 Ihan ihmejuttu

20-vuotista taivaltaan ensi viikolla juhliva Tanssiteatteri Minimi päätti pönäkän historiikin sijaan muistella menneitä juhlablogilla, johon eri tavoin Minimin historiaan liittyvät henkilöt ovat kirjoitelleet muistojaan. Minulta pyydettiin kirjoitus vuodesta 2009, jolloin teimme musiikit ”Ihmejuttu” -nimiseen teokseen.

Syyskuu 2009 Kuopionlahdenkadulla. Ihmejutun synnytys käynnissä. Asumme Jarnon kanssa “karuhkosti” kalustetussa yksiössä.

Minä nukun keittiön lattialla ja Jaffe sohvalla, väliovea ei ole. Eikä verhoja. Vessan lamppu paloi ensimmäisellä viikolla. Kumpikaan ei viitsi hankkia uutta lamppua. Vessan ovea ei saa lukkoon. Kohtelias keskusteluyhteys on säilytetty, mutta tunnelma on käsinkoskeltavan kireä. Puoliso kommentoi viikonloppuisin kotona että “Sä voisit muuttaa sen Jarnon kanssa asumaan kun sä kuitenkin vietät sen kanssa enemmän aikaa kuin mun.”.

Riikka Puumalainen, Antti Lahti, Ahto Koskitalo, Sampo Kerola ja Reetta Hyvärinen etsivät pyhää. Kuva: Petra Tiihonen

Miten tänne päädyttiin?

Oma Minimi-kokemukseni alkoi yleisön joukosta jo (luultavasti) vuonna 1996 kun Minimi vieraili Savonlinnan Taidelukiossa.

En muista itse tanssista juuri mitään – toinen biiseistä taisi olla “Aitoa ilonpitoa”, mutta Sam Siltavuoren näytöksen yhteydessä meille taikkarilaisille pitämä “demo” valotekniikasta on jäänyt mieleen: “Sinisellä sivuvalolla saadaan syvyydet erottumaan paremmin.”.

Tärkeää on kuitenkin se, että Minimi oli minullekin, aktiivisesti taidetta harrastaneelle ja “kulttuuriin” myönteisesti suhtautuvan perheen vesalle, ensimmäinen koskaan näkemäni “moderni” tanssiesitys. Balettia olin nähnyt aiemmin Oopperajuhlilla.

En varmasti ollut sinäkään aamuna ainoa, jonka nykytanssineitsyyden Minimi vei. Monesti puhutaan “uraauurtavasta” taiteesta – Minimi on juuri sitä. Koko Itä-Suomi oli vuonna 1996 ja on valitettavasti usein yhä, lähes koskematonta maastoa uudelle tanssille.

Suomalaisen kulttuuripolitiikan seiniin ja kaavoihin kangistuneiden laitoksien keskellä Minimi onkin kuin raikas tuuli: uutta taidetta, yleisöä ja tekemisen tapoja etsivä järjestäytynyt anarkisti.

Miksei kukaan muu ole tuottanut produktiota usean kunnallisen laitosteatterin kanssa? Miksi Minimi on yhä lähes ainoa ryhmä, joka jaksaa kiertää pienemmilläkin paikkakunnilla myrkyttämässä nuorison mieliä huumorin kaapuun piilotetulla korkeakulttuurilla?

Mikä suomalaista kulttuurialaa, jonka pitäisi olla erityisen luova ja brändikielellä “innovatiivinen”, oikein vaivaa? Miksi luovuus tuntuu jäävän henkilötyövuosien, sisäisten vuokrien ja yleisen byrokratian jalkoihin? Miksi Minimi on poikkeus? Miksei tällainen positiivinen hulluus ole yleisempää?

Ahto Koskitalo venyttää ihmeellisesti, Kuva: Petra Tiihonen

Takaisin Kuopioon ja vuoteen 2009. Edeltävänä syksynä Riikka soitteli ja pyysi minua ja pelimannitoveriani Jarno Tastulaa säveltämään ja soittamaan musiikkia Marjo Kuuselan koreografiaan. Näin mahtavia tarjouksia ei usein kävele vastaan: pääsisi tekemään taidetta hienolla porukalla ja siitä vielä maksettaisiinkin!

Ensimmäisessä palaverissa Marjon kanssa keväällä 2009 minä sitten linjasin että “Me ollaan Jaffen kanssa tuota kansanmusiikkia soitettu viime aikoina niin paljon, että olisi mukava tehdä vähän jotain erilaista – taidemusiikkia!”.

Myöhemmin sain selville että Marjo oli ollut etukäteen innoissaan siitä että nyt pääsisi tekemään liikettä juuri “kansanmusiikkiin”. Hupsista. Ilmankos taiteilijarohvessori näytti ensi alkuun vähän nyreältä. No, ei siitä musasta kyllä ihan puhdasta modernismiakaan tullut.

Käynnistysjärkytyksen jälkeen yhteistyö sujui kuitenkin mukavasti ja kesän alku ja syyskuu kuluivat Kuopiossa taidetta vääntäen. Ensi-ilta lokakuussa on jäänyt mieleen erityisesti siksi, että Minimi lahjoi meitä pelimanneja omilla hotellihuoneilla yksiössä vietetyn työparisuhdeintensiiviperiodin päätteeksi.

Ihmejuttu oli mielestäni onnistunut proggis. Ainakin Jaffen kanssa soitimme itsellemme ihan uusia juttuja, kun kerrankin oli aikaa kaivaa ja tutkia rauhassa, ilman ulkoisia paineita siitä, mitä lopputuleman pitäisi olla. Luottamusta löytyi ja siitä nautittiin.


Ihmejuttu alkoi omalta osaltani noin 15 minuuttia ennen näytöksen alkua torven tuuttauksella Sotkun ulkopuolella. Idea ei enää joulukuun pakkasissa tuntunut aivan yhtä briljantilta kuin elokuussa.

Antin Lahden luotsaamana Minimi on silminnähden kehittynyt niin organisaationa kuin taiteellisestikin ja olen vakuuttunut siitä että tulevat viisi vuotta ovat vähintäänkin yhtä upeita kuin kuluneet viisi. Suurkiitos Marjolle, Minimille ja Tanssin aluekeskukselle siitä että saimme olla mukana!

Onnea ja menestystä kaksikymppiselle Minimille!




twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: