Posts Tagged ‘kulttuurilautakunta

24
Tam
11

kklk 1/2011 25.1.

Kevään ensimmäinen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokous on tiistaina. Esityslista löytyy täältä

Kokous järjestetään tällä kertaa Hernesaaressa ”Henry Fordin talossa”, jonka tanssin talo -työryhmä haluaisi käyttöönsä. Hanke on mielestäni ehdottoman kannatettava ja on mainiota että kulttuurilautakunta pääsee tutustumaan tiloihin jo tässä vaiheessa! Ko. rakennus löytyy myös kulttuuristrategian luonnoksesta. Blogannen tönöstä vielä erikseen lähitulevaisuudessa.

Kokouksessa keskusteltaneen myös isosta G:stä. Siitäkin blogannen erikseen jahka saan jotain tolkkua osittain tyystin ristiriitaisista ajatuksistani.

Listalla on tällä kertaa lähinnä rutiinijuttuja ja päästään nopeasti kotiin. (Tai minä menen itse asiassa kokouksesta suoraan Oopperaan. Pitkästä aikaa, ihanaa.)

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Kaupunginkirjaston selvitys toteutumatta jääneistä sitovista toiminnallisista tavoitteista vuonna 2010

ok. Kirjasto jäi hiukan (144 120) käyntiä alle sitovan tavoitteensa, joka oli 13,4 miljoonaa käyntiä. Perusteluksi esitetään se, että Kallion, Kannelmäe, Käpylän ja Oulunkylän kirjastot olivat suljettuina osan vuotta, yhteensä 371 sulkpäivää.

3 Vuoden 2011 talousarvion noudattamisohjeet

ok.

KULTTUURIJOHTAJA

1 Kaupunginhallituksen päätöksiä

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 13.12.2010 päättänyt merkitä
tiedoksi kulttuuristrategian valmistelutilanteen.

Samalla kaupunginhallitus toteaa, että kulttuuristrategian
jatkovalmistelussa on erityisesti paneuduttava strategian
kustannusvaikutuksiin sekä pyrittävä priorisoimaan eri toimenpiteet ja
esitetyt uudet hankkeet.

Lisäksi kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että jatkovalmistelussa
pidetään eri sidosryhmät mukana.

ok. Omasta mielestänikin kulttuuristrategia oli vielä selvästi liian ”toiveiden säkki” -tyyppinen. Pitää priorisoida. Pitää katsoa, mihin on varaan. Ainakin jossain määrin. Tätä keskustelua tosin nyt hallinnee Guggenheim. Ärsyttävää.

2 Kulttuurikeskuksen vuoden 2011 talouden käyttösuunnitelma

ok.

Kulttuurikeskuksen käyttötalousarvion menot on vahvistettu 12 717 000
euroksi, jossa on vähennystä vuoteen 2010 verrattuna 234 000 euroa.
Tulot on budjetoitu 1 164 000 euroksi, mikä on sama kuin
edellisvuonna. Tulotavoitteen toteutuminen on koko ajan
haasteellisempaa, kun määrärahat vähenevät.

Näinpä. Jostain taskusta kuitenkin löytyi 1,25 miljoonaa amerikkalaisille konsulteille… Kokonaisvähennys viime vuodesta on noin 400 000€. Loput otetaan avustuksista.

Jos jostain voi edes vähän iloita ja kokea jollain tavalla vaikuttaneensa niin tästä:

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavaksi varattu määräraha 2 147 568 euroa, sisältyy talousarviokohtaan 4 17 03, avustukset yhteisöille. Määräraha kasvoi sisäisten siirtojen seurauksena 172 401 euroa. Taiteilijoiden henkilökohtaisia määrärahoja, kohdeavustuksia, kehittämishankkeita, lähikulttuuriavustuksia sekä kulttuuri – ja taideyhteisöjen tukea on lisätty.

Tänä vuonna jaamme viime vuotta enemmän esim. kohde- ja lähikulttuuriavustuksia, jotka vaikuttavat suoraan siihen millaista kulttuuria Helsingissä on mahdollista harjoittaa. Kiva.

Tämän vuoden säästöt, jotka valmisteltaneen touko-kesäkuussa tulevat olemaan todella ikäviä. Minun mielestäni pitää lähteä etsimään toiminnallisia ja rakenteellisia säästöjä. Sanomista tulee ja vahvaa vastustusta. Ei kiva.

Tämän valtuustokauden lopussa 2012 kulttuurilautakunta jakaa kulttuurille todennäköisesti noin 1,6 miljoonaa euroa vähemmän per vuosi kuin 2008. Kun huomioon otetaan vielä jatkuvasti indeksissä nousevat palkka- ja vuokrakulut, niin säästöprosentti on rajusti kovempi kuin ”näkyvä” 1,5%. Todellisuudessa osaan toiminnoista kohdistuu jopa kymmenien prosenttien paineita.

Tällaisessa kulttuuri-ilmapiirissä, jossa kuntalaisten lähelle tulevasta kulttuurista joudutaan jatkuvasti säästämään, on minun vaikea uusia taidepytinkejä hyväksyä. Mutta tällasta tää on. Eikä tähän kokonaisuuteen oikein lautakuntatasolla voi tämän enempää vaikuttaa.

3 Stoan johtajan sijaisen valinta

ok. Ehdotuksen mukaisesti varmaankin valitsemme Tuula Yrjö-Koskisen.

Tässä kohdassa varmaankin lautakunnan jäsen Risto Kolanen tulee esittämään kysymyksen, miksei hakijoista ei ole tehty vertailua, jota lautakunta on useasti vastaavissa hakutilanteissa toivonut. Ihmettelen itsekin. Ei luulisi olevan mahdotonta.

4 Lausunto Helsingin kaupungin hankintastrategiasta

ok. Minun mielestäni nuo julkisten kilpailutussäännöt ovat yhäkin liian tiukat ja kilpailutuksen alaraja liian matalalla.

5 Lausunto Harakan suojelualueiden päivitetystä hoito- ja käyttösuunnitelmasta 2010-2019

ok.

6 Lausunto Käsityöpajan toiminnan turvaamisesta

ok.

7 Raportteja kulttuuripolitiikan osaston vuoden 2010 erillishankkeista

ok. Neljä raporttia viime vuoden erityishankkeista: lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, elokuvakasvatus, Ranskalainen syksy Helsingissä ja Alppipuiston kesä.

Erinomaisia hankkeita, hyvät rapparit. Pientä palautetta täytyy yhä antaa:
– Miksei nämä raportit ole samantien verkossa? Kulke on näemmä laittanut ”Julkaisuja”-kohtaan aiempaa enemmän raportteja, mutta nämäkin olisi ihan hyvin voinut paiskata saman tien nettiin. Olen aiheesta aiemminkin kuumotellut ja mukava huomata, että nyt sieltä löytyy aiempaa enemmän tietoa. Pitäisi löytyä enemmänkin. Lähtökohtaisestihan kaikki julkinen tieto on julkista eikä salaista.
– Raporttien kustannuslaskelmat eivät ole vertailukelpoisia. Niissä on laskettu kuluiksi erilaisia asioita ja useimmiten Kulken oman henkilökunnan käyttämälle ajalle ei ole laskettu edes arviosummaa. Vähän hankala arvioida vaikuttavuutta ja ”suhteellista tehokkuutta”.

8 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

9 Kohdeavustusten myöntäminen, 1.jako

Tässä on muutamia kohtia, joista täytyy kysellä.

Walkabout-työryhmälle ei ehdoteta lainkaan tukea koska ”kyseessä ei ole uusi esittävän taiteen produktio”. Hakemustekstin perusteella väittäisin kuitenkin että kyseessä on nimenomaan erittäin uusi esittävän taiteen produktio – niin uusi, että sille ei ole oikein vielä edes karsinaa. Kyseessä on jonkinsorttinen peleihin liittyvä juttu. Liekö larppaajat asialla. Täytyy kysyä. Mieluusti hiukan tukisin.

Ruuskanen-Railio -työryhmälle ei ehdoteta avustusta koska avustuksia ei myönnetä yksittäisiin konsertteihin. Mutta kun hakemuksen mukaan kyseessä on viiden konsertin sarja. Täytyy kysyä. Mieluusti tukisin korkeatasoista musiikkia.

Etno-Espalle tukea ehdotetaan tälle vuodelle 10 000€, vaikka viime vuonna tuki oli 15 000€. Tästä täytyy kysyä, Etno-Espa tekee hienoa duunia enkä jotenkin jaksa uskoa, että rahaa olisi liikaa ollut viimekään vuonna. Viime vuonna konsertteja oli yhteensä 18 kappaletta. Tuki siis noin 830€ per konsertti, joissa Espalla jokaisessa satoja katsojia, niin turisteja kuin aborginaalejakin. Muistuttaisin blogin lukijoita siitä että HKO:n konsertteja tuetaan tänä vuonna 157,2€ per kuulija (eli 175 789€ per konsertti).

Oma pääsiäisen viettoni alkaa näemmä heti loppiaisen jälkeen: Ristin tien tuki ry, eli Via Cruciksen taustajoukot (ev.lut seurakunta) hakee 15 000 Euroa. Ehdotus on 10 000€. Aion ehdottaa kyseisen tuen poistoa kokonaan. Kaksi perustelua:
– Hankkeen kokonaisbudjetti on joka tapauksessa 164 500€. Kaupungin tukea on vaikea nähdä ”siemenrahana”, joka mahdollistaa tapahtuman.
– Hanke on seurakunnan. Mielestäni kaupungin ei pidä tukea uskonnollisten yhdistysten uskonnollisia juhlia. Ainakaan kulttuurirahoista. Mitäs jos Islam-seurakunta haluaa järjestää Ashura-pyhiinvaellus -marssin halki Helsingin? Tukisimmeko sitäkin?

Olen tehnyt vastaavan vastaehdotuksen jo kahtena aiempanakin vuonna. Olen tainnut jäädä tappiolle. Mukava jokavuotinen ateistinen rituaali joka tapauksessa.

10 Susanne Koskimäen kansainvälisen hankkeen oikaisuvaatimus

Varmaan ok, mutta ei tästä Kulke tyylipisteitä saa. Susanne Koskimäelle oli lähetetty väärät perustelut hakemuksen hylkäämiselle, josta tietenkin seurasi se, että Koskimäki teki valituksen. Josta seurasi se, että nyt Kulke lähettää uudet, ehommat perustelut hylkäykselle.

Plääh.

Jos kansainvälisiin hankkeisiin olisi käyttää vaikkapa 500 000 Euroa vuodessa olisivat residenssimatkat varmastikin tuen piirissä. Nyt ei ole kuin 75 000€.

12 Muut mahdolliset asiat

Riippuen siitä onko kokous jo venynyt liikaa ajattelin kysäistä ensi vuoden säästöjen valmistelusta Kulkessa. Viime vuonna saimme vain epämääräisen summan eikä juurikaan selvityksiä siitä, mistä raha otetaan. Kirjaston kohdalla prosessi oli paljon laadukkaampi. Haluaisin, että lautakunta voisi käydä vaikka jo helmikuun kokouksessa kunnollisen lähetekeskustelun ja sitten myöhemmin keväällä meille tuotaisiin vaihtoehtoja, joista voisimme valita. Ei vain ”ota tai jätä” -tyyppistä könttää.

Advertisement
15
Lok
10

kklk 8/2010 19.10.2010

Rutiinipäätöksiä ja palkintoja. Koko esityslista julkisine liitteineen löytyy täältä. Vaikka keskustelua tällä kertaa onkin varmaan paljon, on lista silti pelottavan tyhjä. Marras- ja joulukuun kokouksista tulee pitkiä.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

1 Kaupunginkirjastossa tehtyjen päätösten seuraaminen

ok.

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 3. ennuste

ok.

3 Kallion kirjaston kirjastonjohtajan avoimen tehtävän määräaikaisen hoitajan ottaminen

ok.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 3. ennuste sekä esitys määrärahan ylityksestä

ok.

3 Pop & Jazz Konservatorion ja Itä-Helsingin musiikkiopiston anomukset taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän opetussuunnitelman hyväksymisestä

ok. Yleistä oppimäärää. Hyvä.

Ei ole kyllä halpaa lystiä tämäkään. Vuoden 2011 lukukausimaksut Pop & Jazz Konservatorion yleisen oppimäärän puolella:

Opintokokonaisuus:                             Lukukausimaksu
Bändipaja 1 (45 min/vko)                                         150€
Bändipaja 2 (60 min/vko)                                         200€
Instrumentti (30 min/vko)                                        480€
Instr.ryhmä (2 opp 30 min/vko)                             240€

Laajan oppimäärän lukukausimaksut ovat edullisempia valtion tuen kohdistumisen vuoksi. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että musiikin opiskelua tulisi kohdistaa enemmän yleisen oppimäärän suuntaan. Tästä lisää myöhemmin.

4 Kulttuurikeskuksen syksyn 2010 julkaisut

Tiedoksi. Neljä julkaisua tulossa:

  • Elokuvaklassikot – sarja lukiolaisille: Tähteys
  • Ruohonjuuresta ruohonkärjeksi – rikastavat yhteisöt ja alueet
  • Taidetta ikä kaikki – Selvitys ikäihmisten hoivayhteisöjen kulttuuritoiminnasta
    Helsingissä
  • Taidekasvatuksen Helsinki – Lasten ja nuorten taide- ja
    kulttuurikasvatus

Erinomaista! Hyvä että päätöksenteon tueksi on muutakin kuin vahvaa mutu-tuntumaa. Erityisesti taidekasvatuskirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

5 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

6 Kohdeavustusten myöntäminen, 8.jako

ok. Henkilökohtaisesti vähän kaivelee se, että konsertteihin ei kohdeavustuksia voida myöntää, mutta nämä ovat säännöt ja rahaa ei ole yhtään liikaa. Jos jaettavana olisi kohdeavustuksissa vaikka miljoona euroa vuodessa (nyt 610 227€), niin tilanne olisi toinen.

7 Vuoden 2010 taideapurahojen myöntäminen

Ei julkisuuteen. Jaamme 140 000€ avustusjaoston ehdotuksen mukaisesti. Tänä vuonna kohteena ovat näyttämötaide, elokuva, valokuva, sirkustaide ja klassinen musiikki. Hakemuksia yhteensä 351 kappaletta ja onni suosii viittäkymmentä taiteilijaa. Voi kumpa tähänkin olisi käyttää vaikka 300 000€. Taiteilijoihin laitettu raha kun on vahvasti elvyttävää ja palautuu moninkertaisena talousalueellemme.

Voi olla, että joudun jääväämään itseni tästä kohdasta. Tarkistan asian ennen kokousta.

8 Vuoden 2010 kulttuuripalkinnon myöntäminen

Ei julkisuuteen. Avustusjaosto ehdottaa lautakunnalle muutamaa ehdokasta, joista sitten valitsemme palkinnon saajan. Ainakin viime vuonna keskustelu oli elävää… Jännitys tihenee! Palkinto julkistetaan 25.11.2011.

9 Määrärahojen käyttötarkoituksen muutos

ok. Momentilta toiselle, raamissa ollaan. Lähikulttuuriavustusten kasvu on voimakasta. Aion kysäistä hiukan tarkemmin, mitä ne ovat pitäneet sisällään. Lähikulttuuriavustukset ovat pieniä 50€-1500€ avustuksia, jotka kulttuuripoliittisen osaston johtaja Marianna Kajantie päättää itse ilman lautakunnan sekaantumista. Avustusluokka on erinomainen – kynnyksen pitää olla matala. Tuolta voi hakea tukea vaikka pienen kyläjuhlan julistepainatuksiin.

10 Vuokratuen myöntäminen Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiölle

ok. Asia sinällään erittäin ok. Näissä vaan täytyy olla tarkkana. Käytännössähän myönnämme tässä kohdassa 8000€ apurahan yhdelle taiteilijalle. Jälleen ollaan kiinteistöviraston perimien vuokrien määräytymisperusteiden äärellä. Betania ei ole mikään vapaiden markkinoiden kiinteistö. Mutta järjestyyhän se näinkin. Typerää on lähinnä se, että tämä on nyt pois kulttuurin raamista, vaikka se voisi aivan yhtä hyvin perustein olla pois kiinteistöviraston ”voitosta”.

14 Muut mahdolliset asiat

Aion keskustella Musiikkitalon pienempien salien ulosvuokraushinnoista. Blogaan aiheesta erikseen ennen kokousta.

Lisäksi jos ilta ei ole jo aivan liian pitkällä voisin höpistä Amsterdamin reissulla saaduista ideoista. Amsterdamissa mm. määritellään teattereiden yms. laitosten tuet ”strategiassa” neljäksi vuodeksi eteenpäin. Meilläkin on muutamia kolmivuotisia ”kehittämishankkeita”. Saataisiinko yleistä byrokratiaa vähennettyä jos suurin osa, tai jopa kaikki, säännöllisiseksi muodostuneista harkinnanvaraisista avustuksista myönnettäisiin pidemmäksi ajaksi kuin vuodeksi kerrallaan? Teatteritkin voisivat keskittyä taiteen tekemiseen seuraavan vuoden budjettiarpajaisten sijaan.

21
syys
10

kklk 8/2010 21.9.2010

Kokous nro 7 (elokuu) jätettiin järjestämättä asialistan tyhjyyden vuoksi. Tänäänkin kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa lähinnä rutiininomaisia juttuja. Koko esityslista löytyy täältä. Vähän jännittää jo nyt marras- ja joulukuun kokoukset, sillä niissä asiaa sitten (strategia, avustukset jne.) on paljon.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA
1 Kaupunginkirjastossa tehtyjen päätösten seuraaminen

ok.

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 2. ennuste

ok.

3 Vuoden 2010 talousarvion määrärahojen käyttötarkoituksen muuttaminen (pdf) (html)

ok. Kaupunginkirjastolla on 1087 työasemalisenssiä Microsoftilta. Hinta 86 000€. Olisiko osa korvattavissa Open Source -työasemilla?

4 Esitys kaupunginhallitukselle kaupunginkirjaston vuoden 2010 käyttötalousarvion määrärahojen korottamisesta

ok. Kaupunginkirjasto on saanut tänä vuonna ulkopuolista rahoitusta huomattavasti enemmän kuin aiemmin.

5 Helsingin kaupunginkirjaston kävijälaskentajärjestelmän hankinta

ok. Tiedetäänpähän sitten tarkasti kuinka paljon väkeä ovista ramppaa.

6 Kallion kirjastonjohtajan ero ja tehtävän haettavaksi julistaminen

ok.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 2.ennuste

ok.

3 Kulttuurikeskuksen viranhaltijoiden hankintavaltuusrajojen vahvistaminen

Ehdotus:

Vt. kulttuurijohtaja Veikko Kunnas                                       70 000 euroa
Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö Marianna Kajantie  40 000 euroa
Kulttuuripalvelujen osastopäällikkö                                      40 000 euroa
Yhteispalvelupäällikkö Anna Kaarina Piepponen            40 000 euroa
Caisan johtaja Johanna Maula                                              15 000 euroa
Savoy-teatterin johtaja Tapani Närhi                                   15 000 euroa
Annantalon johtaja Mervi-Johanna Lindstedt                 15 000 euroa
Kanneltalon ja Malmitalon johtaja Antti Manninen      15 000 euroa
Stoan johtaja Marja-Elina Tyrväinen                                  15 000 euroa

Varmaankin ok, linjassa voimassa olevien kanssa. Tässä yhteydessä on pakko kysäistä Pluto-asiasta.

4 Lausunto kuntalaisaloitteesta Vuosaaren kartanon vuokraamisesta maahanmuuttajanaisille kulttuurikeskukseksi

Hyvä idea! Ja lausunto myös hyvä – hanketta kannattaisi tutkia usean hallintokunnan yhteishankkeena.

5 Lausunto Uudenmaan maakuntaohjelman luonnoksesta 2011-2014

Lienee ok. Maakuntaohjelman luonnokseen voi tutustua täällä.

Kulken kommentit:

Tavoitteen 2.3; osaaminen vahvistamaan kilpailukykyä
toimenpiteissä esitetään, että luovien alojen liiketoimintaosaamista
vahvistetaan käynnistämällä yrittäjyyspainotteista koulutusta.
Tiivistetään ELY:n, maakunnan liiton ja alueellisen taidetoimikunnan
yhteistyötä. Tässä yhteydessä tulee lisäksi korostaa kulttuurin alalla
toimivien kolmannen sektorin yhdistysten ja sosiaalisten yritysten
mahdollisuuksia tarjota hyvinvointipalveluja.

Tavoite 3.1; hyvinvointi- ja kulttuuripalvelujen turvaaminen ja
kehittäminen, edellyttää rakenteellisia muutoksia ja rahoituksen
järjestämistä. Kulttuuri- ja taidetoiminnan kysyntä on kasvava ja tähän
on kiinnitetty huomiota valtion Kulttuurista ja taiteesta hyvinvointia –
ehdotuksessa toimintaohjelmaksi vuosille 2010–2014. Helsingin
selvitys ikäihmisten hoivayhteisöjen kulttuuritoiminnasta (Taidetta ikä
kaikki) valmistuu marraskuussa 2010.

Taidekorkeakoulut ja ammattioppilaitokset ovat liittäneet opinto-
ohjelmiinsa sekä lapsille ja nuorille että ikääntyville suunnattujen
taidepalvelujen sisältöjä. Tälle osaamiselle on paljon kysyntää, mutta
kulttuurin harrastus- ja osallistumismahdollisuudet erityisesti palvelu- ja
hoivakodeissa ovat riippuvaisia yksittäisten henkilöiden osaamisesta ja
kiinnostuksesta. Kulttuuri- ja liikuntatoimen yhdessä sosiaalitoimen
kanssa tulee kehittää hallintokuntien rajat ylittäviä toimintatapoja, jotka
liittävät nämä alueet luontevaksi osaksi esimerkiksi vanhustyötä.

Tavoite 3.3. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Uudenmaan erityispiirre
on kasvanut nuorisotyöttömyys ja nuorten syrjäytyminen. Syrjäytymisen
ehkäiseminen on aloitettava jo varhaislapsuudessa. Toimenpiteissä
todetaan, että maahanmuuttajien syrjäytymisen ehkäisyssä kulttuuri- ja
liikuntapalvelut sekä vapaan sivistystyön organisaatiot luovat siltaa
juurtumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Esimerkkejä tästä työstä löytyy kirjastojen, Annantalon ja
kulttuurikeskus Caisan ohjelmista. Erityisesti toimimalla koulujen
kanssa on mahdollista tavoittaa kokonaiset ikäluokat, eri
kulttuuritaustaiset ja sosioekonomiselta asemaltaan erilaisista perheistä
tulleet lapset. Espoon kulttuuripolku ja Helsingin valmisteilla oleva
koulujen kulttuurisuunnitelma tukevat tätä tavoitteita. Kuntien
kokemukset näistä tulee liittää osaksi maakuntaohjelmaa.

Voisin kysäistä vielä ainakin kohdasta
– 2.4, jossa linjataan että ”Palvelujen kehittämistä vientituotteiksi tuetaan”. Voisiko samansisältöisen lauseen saada myös edelliseen kohtaa, jossa puhutaan kulttuurista?
– 3.1 Kulken ehdotus hyvä. Jos puhutaan toimenpiteissä kulttuuriyrittäjyydestä ja kulttuuripalveluiden turvaamisesta, niin ehkä ainoa ja tärkein toimenpide ei ole ”kilpailuttamisen ja taloushallinnon osaamisen” laajentaminen. Ehkä rahoituspohjan turvaaminen olisi myös tärkeää…

6 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok. Tässähän tulee esille se, että 75 000€ on liian vähän rahaa jaettavaksi. Olen syyllinen siihen, että summa laskettiin 150 000 eurosta 75 000 euroon.

Kansainväliset hankkeet ovat kaupungin strategian linjausten (ja oletettavasti myös tulevan kulttuuristrategian) mukaisia, mutta niitä ei mielestäni saa toteuttaa helsingissä tapahtuvan taiteellisen toiminnan kustannuksella. Minulle Helsingissä tapahtuvaa taidetta tukevat kohdeavustukset menevät kansainvälisten hankkeiden edelle. Ymmärrän ja tiedän miksi myös kansainvälistymistä tulisi tukea, mutta kun rahoitustilanne on tämä, on vaan pakko tehdä valintoja. Vasta-argumentteja saa esittää.

Toisaalta raamin pienuus on johtanut miellyttävälläkin tavalla rahoituksen kohdentamiseen. Pohjan mukaan:

Vuonna 2010 kansainväliseen toimintaan myönnettyjen avustusten
käsittelyyn ja myöntämiseen ovat vaikuttaneet erityisesti seuraavat
tekijät:
– avustuksiin varattu määräraha on vain puolet vuoteen 2009
verrattuna
– kansainväliseen toimintaan tarkoitettuja avustuksia on vuonna 2010
myönnetty lähinnä vain matkakuluihin
– avustusta ei ole määrärahan pienuuden takia voitu myöntää suurille
hankkeille (esim. Avantin hakemus Shanghai Expoon 2010
tammikuussa)
– osa hakemuksista ei ole täyttänyt avustuslajille asetettuja kriteerejä
(avustusta ei myönnetä harrastajaryhmille, eikä opintoihin).

Jos Helsinki haluaa tukea järkevämmällä summalla kansainvälisiä hankkeita, niin mielestäni (lisä)rahoitus tulee löytyä Kulken nykyisen raamin ulkopuolelta. Nyt puhutaan kuitenkin pähkinöistä.

7 Kohdeavustusten myöntäminen, 7.jako

ok.

8 Vuoden 2010 kulttuuriteko -palkinto (pdf) (html)

ok. Kulttuuritekopalkintoa voi ehdottaa eri tahoille osoitteessa ”Anna kulttuurin varittaa piste fi”. Saaja valitaan 14.12., summa on 5000€.

06
Kes
10

kklk 6/2010 8.6.

Ensi tiistain kokouksessa ohut ja kevyt lista. Löytyy julkisine liitteineen täältä.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

1 Kaupunginkirjastossa tehtyjen päätösten seuraaminen (pdf) (html)

ok.

2 Lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee tilavarausta lehtisalia ja asukastiloja Myllypuroon rakennettavassa uudessa ostoskeskuksessa (pdf) (html)

ok.

3 Hankintavaltuuden myöntäminen kirjastotoimen johtajalle (pdf) (html)

ok.

KULTTUURIJOHTAJA

1 Kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan päätöksiä (pdf) (html)

ok.

2 Lausunto toivomusponnesta Kundit kulttuurin kuluttajiksi -hankkeen luomisesta osaksi kunnallisia kulttuuripalveluita (pdf)
(html)

ok.

3 18.5.2010 pöydälle pantu asia – Lausunto talousarvioaloitteesta 20 000 euroa Nordsjö-Rastikselle (pdf) (html)

ok.

4 Kulttuuritarjonta vanhustyön laitoksissa -selvitys (pdf) (html)

ok. Varmaan keskustelua.

5 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin (pdf) (html)

ok.

6 Kohdeavustusten myöntäminen, 6.jako (pdf) (html)

ok.

7 Etelä-Savon liittyminen Infopankin verkkopalveluun (pdf) (html)

ok.

8 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan syksyn kokousaikataulu (pdf) (html)

ok.

9 Kulttuurikeskuksessa tehtyjen päätösten seuranta (pdf) (html)

10 Muut mahdolliset asiat (pdf) (html)

03
Mar
09

KKLK 3.11.

Yritän Osmon erinomaisen esimerkin rohkaisemana laittaa tästedes kulttuuri- ja kirjastolautakunnan esityslistat tännekin.

Tämän päiväinen esityslista löytyy löytyy täältä. Samasta paikasta löytyvät myös linkit tarkempiin liitteisiin jne.

Listalta poimittua:

2 Lausunto valtuustoaloitteesta ilmoitustaulujen hankkimisesta metroasemille

Esittelijän mukaan ilmoitustaulujen pitäisi olla sähköisiä. Miksi ihmeessä? Kyllä pienimuotoinen kulttuuri tarvitsee julisteensakin. Lailliset paikat voisivat vähentää myös sähkökoppien yms. laittomien paikkojen liimailua. Eikä nettisivuun voi törmätä samalla tapaa kuin ilmoitustauluun. Lisäksi sähköiset taulut olisivat takuulla kalliimpia kuin perinteiset.

3 Lausunto valtuustoaloitteesta Tokoinrannan puistoaluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksesta

Hyvä. Huvilateltalle vihdoin paikka kaavassa.

4 Teatteriyhdistys Tuli ry:n lausuntopyyntö

ok.

5 Lauttasaari-Seuran aloite Lauttasaaren kulttuuritalon perustamisesta

Sanamuotoja voisi pehmentää, mutta muuten sisältö on ok. Tässä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole resursseja.

6 Raportti tanssin taiteen perusopetuksesta Helsingissä 2008-2009

Erittäin ok. Kaupunki ei tällä hetkellä tue tanssin opetusta, toisin kuin esim. musiikin, kuvataiteen ja sirkuksen. Tarvetta olisi. Tanssin harrastus keskittyy tällä hetkellä sosiaalisesti ”paremmille” seuduille – olisiko tässä vielä lisäpaikkaa positiiviselle diskriminaatiolle?

7 Kulttuurikeskuksen elokuvakasvatus 0-18 vuotiaille

ok.

8 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

9 Määrärahan käyttötarkoituksen muutos

ok.

Kansainvälisiin projekteihin varattua rahaa haettu ”liian vähän” – siirretään käytettäväksi kohdeavustuksina. Kansainvälisten hankkeiden tuki on ollut ensimmäistä kertaa haettavissa tänä vuonna. Ensi vuonna tukea tarvitsevat löytänevät toivottavasti paremmin paikalle.

10 Kohdeavustusten myöntäminen, 9. käsittely

ok, mutta Hurjaruuthin ja Taiteen Vuoksi ry:n hakemusten hylkäämisestä täytyy kysyä.

11 Suomen taidetanssin tuki ry / Tanssikeskus Footlight:in kirje liittyen tanssin tukemiseen

ok.

12 Teatteri Hevosenkengän oikaisuvaatimus

Surullista mutta ok.

16
Jou
08

tasa-arvoa ja luottamusta

Helsingin Vihreä valtuustoryhmä valitsi eilen kokouksessaan edustajansa kaupungin luottamustehtäviin seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Minut valittiin kirjasto- ja kulttuurilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Saimme myös ko. lautakunnan puheenjohtajuuden (Anni Sinnemäki). Varalle valittiin Jasmin Hamid ja Mikael Vakkari.

Hyvä. Tämä olikin vaalien pääasiallinen henkilökohtainen tavoitteeni, jonka myös etukäteen kerroin.

Helsingissä kunnalliset luottamustoimet jaetaan matemaattisen 50%-50% tasa-arvon mukaisesti. Tästä seuraa yksinkertaistetusti se, että Kokoomuksen ja Demareiden luottamuspaikkajaossa naiset saavat äänimääräänsä nähden enemmän paikkoja ja meillä Vihreillä taasen miehet. Myös minä olen kulttuurilautakunnassa selvästi ”kiintiömiehenä”; sain 423 ääntä ja ”varahenkilöni” Jasmin 592, Annin vara Mikael 67. Toteutuuko demokratia? Onko absoluuttinen matematiikka ylipäätään järkevää? Toki luottamuspaikkajaossa otetaan muitakin seikkoja kuin pelkkä äänimäärä huomioon, mutta kyllä se on yksi merkittävimmistä.

Helsingissä Vihreiden äänistä naiset saivat 64,6% ja miehet 35,4%. Ilman Oden luomaa tilastopiikkiä miesten osuudeksi jää 21,88%. 21:n vihreän valtuutetun joukkoon Helsingissä mahtui 5 miestä. Miehet saavat vihreiden listalla selvästi naisia vähemmän ääniä. Mistä tämä johtuu? Huonoista ehdokkaista? Vääristä mielipiteistä? Liian tasa-arvoisesta ehdokasasettelusta?

Yksi asia alkaa kuitenkin mielestäni olla selvää: puolueiden naisjärjestöille korvamerkitty raha (12% puoluetuesta) menee Vihreissä toimintaan, joka ei välttämättä enää edistä tasa-arvoa, ainakaan Vihreän liiton sisällä. Vihreissä naisia on enemmistö kaikilla puoluetoiminnan tasoilla, paikallisjärjestöjen jäsenistä eduskuntaan ja ministeriryhmään saakka. Voidaanko valtakunnallisen naisjärjestön rahoitusta pitää enää tässä tilanteessa Vihreissä perusteltuna? Miten vihreitä miehiä voitaisiin tukea? Pitäisikö naisjärjestöjen tuki ylipäätään muuttaa jonkinsorttiseksi yleiseksi ”positiivisen diskriminaation tueksi”, jolla voitaisiin tukea muitakin aliedustettuja tai vähemmistössä olevia ryhmiä?




Flickr Photos


%d bloggaajaa tykkää tästä: