Posts Tagged ‘helsingin vihreät

30
Mar
11

Ehdolla Helsingin Vihreät ry:n puheenjohtajaksi 2012

Lähetin oheisen tekstin eilen Helsingin Vihreiden sähköpostilistoille ja keskustelufoorumille.

Hei,

olen kiinnostunut Helsingin Vihreät ry:n puheenjohtajuudesta vuodelle 2012.

Kuka?

Olen 33-vuotias musiikin maisteri Vallilasta ja elän avoliitossa. Ammattiani kuvailen mieluiten termillä ”musiikkialan moniottelija”; olen freelancer, yrittäjä ja tilkkutäkkityöläinen.

Helsingin Vihreisiin nuoriin liityin niiden perustamisen aikoihin vuonna 2003 ja olen ollut mukana vihreässä toiminnassa tavalla tai toisella siitä lähtien. Nuhevin hallituksen jälkeen toimin HeVin hallituksessa vuosina 2007 ja 2008.

Kuluvalla valtuustokaudella olen toiminut kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenenä, liiton tekijänoikeustyöryhmässä ja olen myös (vihoviimeinen) varavaltuutettu.

Minulle sydäntä lähellä olevia kunnallispoliittisia teemoja ovat kulttuuripolitiikan ohella liikenne- ja kaupunkisuunnittelu sekä avoimuus, jota olen toteuttanut käytännössä mm. kirjoittamalla kaikista kklk:n kokouksista blogillani.

Työskentely Helsingin Vihreiden hallituksessa edellisten kunnallisvaalien aikaan oli erittäin motivoivaa ja nyt olisin jälleen valmis toimimaan aktiivisesti ja antaumuksella.

Mitä?

Helsingin Vihreiden hallitus on kunnallisvaalien työrukkanen: se suunnittelee yleiskampanjan, organisoi kenttätyötä ja hoitaa ehdokasasettelun yhteistyössä valtuustoryhmän kanssa. Sen tehtävänä ei ole mielestäni sooloilla uusia avauksia, vaan varmistaa, että voimme yhdessä toteuttaa toimivan kampanjakokonaisuuden.

Ensi vuoden vaaleista tulee meille Vihreille äärimmäisen haastavat. Meidän olisi yhtäaikaisesti kyettävä pitämään kiinni sekä ydinkannatuksestamme kantakaupungissa että taistelemaan liikkuvien äänestäjien sydämistä koko kaupungin alueella. Se ei tule olemaan helppoa. Bonuksena vielä itseluottamusta uhkuva Perussuomalaiset, joka tosin lienee suurempi uhka muille ”vanhoille” puolueille kuin meille.

Uskon vahvasti Vihreiden mahdollisuuksiin ensi syksynä. Meillä on näyttöjä saavutuksistamme kuluvalta kaudelta, paljon hyvää pöhinää ja selvästi sekä Vasemmistoliittoa, Demareita että Perussuomalaisia paremmat lähtökohdat ehdokasasetteluun. Meillä on valtavasti osaamista ja nippu tuoreita ideoita, joita ei muilta löydy.

Erityinen painopistealue täytyy ensi vuonna olla jalkautuminen – sosiaalisen median ja blogien turvalliseen kuplaan emme saa (tällä kertaa) jäädä. HeViin palkattavalle vaalityöntekijälle kannattaakin teroittaa heti alusta asti että joka viikonloppu ollaan sitten jossain turuilla ja toreilla – eikä vain kantakaupungissa. Meidän Vihreiden täytyy näkyä paremmin.

HeVi sai kuluvana vuonna valtaisan jäsenvyöryn. Sen potentiaali on vielä lähes täysin hyödyntämättä – kunnallisvaalivuonna tekemistä riittää kaikille.

Ensi marraskuussa Vihreitä valtuutettuja on yli kaksikymmentä.

Häh?

Jos haluatte kysyä minulta jotain jo ennen 8.12. syyskokousta, ottakaa yhteyttä! Minut saa kiinni helposti mailitse, Facebookissa (myös chat) tai puhelimitse (0445304712).

Mainokset
04
Hei
11

energiansäästölamput ja elohopea

Usein energiansäästölampuista keskusteltaessa niitä vastaan argumentoidaan sillä, että lamput sisältävät jonkin verran elohopeaa. Niin, sitä vanhoista lämpömittareista tuttua huoneenlämpötilassa nestemäistä metallia, joka on myrkyllistä. Sitä jos juo niin kualee!

Ojasta alliikoon siis? Ei. Ensinnäkin lamppujen sisältämä elohopea pysyy kivasti niissä lampuissa eikä karkaile pilvinä taivaalle ja käytettyjen lamppujen kierrätysjärjestelmä on kattava. Toisaalta myös sähkön tuotanto aiheuttaa raskasmetallipäästöjä – joukossa mm. elohopeaa. (Bonuksena myös mm. lyijyä, kadmiumia ja arseenia.)

Helsingin Energian johtokunnan Vihreä varapuheenjohtaja Piia J. Häkkinen
selvittikin paljonko elohopeaa pääsee ilmaan Suomessa ja Helsingissä
:

Vuodessa Suomessa päästetään ilmoille noin 800 kg elohopeaa, asukasta kohti siis 160 mg. Tämä vastaa sitä, että jokainen suomalainen rikkoisi luontoon noin 40 energiansäästölamppua joka vuosi (energiansäästölampussa on noin 2 – 5 mg elohopeaa).

Helenin elohopeapäästöiksi on arvioitu noin 18 kg/vuodessa, sillä niitä on ollut vaikea mitata savukaasuista. Viimeisen mittauksen perusteella päästöt olivat 6 kg/vuosi, piipun päästä 1,5 ug/m3 savukaasuissa (mikrogrammaa).

Päästöt ovat onneksi pienempiä kuin Suomen kivihiilivoimaloilla keskimäärin. Kuitenkin 6 – 18 kg vuodessa tarkoittaa 12 – 36 mg per helsinkiläinen, eli vastaa sitä, että jokainen meistä rikkoisi muutaman energiansäästölampun ympäristöönsä joka vuosi.

Nämä perustelut kumoavat elohopea-argumentin mielestäni lähes täydellisesti. Erittäin todennäköisesti hehkulamppujen vaatima lisäenergia tuottaa enemmän elohopeapäästöjä kuin energiasäästölamppujen lähes suljettu kierto. Kaukaisessa tulevaisuudessa, kun emme enää polta lainkaan fossiilisia polttoaineita, on varmaan nykyisten energiansäästölamppujenkin tilalle keksitty jotain parempaa.

Minulle uutta tietoa Piian blogauksessa oli myös se, että turpeen polton elohopeapäästöt ovat kivihiiltäkin suuremmat. ”Uusiutuvan” turpeen käyttö pitäisi vähitellen lopettaa kokonaan. Kyseessä on moninkertainen ympäristörikos: tuhotaan suot, ilmasto ja raskasmetallipäästöjen kautta vielä ilma ja vesistötkin!.

28
Mar
10

Ode to Soininvaara

Vihreä veteraani, ”puolueen aivot”, kotijumalani Osmo Soininvaara lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa. Todella hieno juttu. Kunnallisvaalien valtakunnallinen ääniharava noin 8500:lla äänellä pääsee heittämällä läpi myös eduskuntavaaleissa ja vetää toivottavasti perässään edellistä kierrosta suuremman määrän Vihreitä kansanedustajia. Vihreiden ehdokaslista Helsingissä on todella kova. Eikä kaikki nimiä ole vielä edes julkistettu…

Osmon ajattelu ja toiminta edustaa minulle vihreyttä parhaimillaan: analyyttista, johdonmukaista, avointa, solidaarista ja sosiaalisesti vastuuntuntoista politiikkaa. Erityisen hienoa on mielestäni ollut hänen tapansa ajatella julkisesti blogillaan myös poliittisesti epäkorrekteista aiheista. Julkisen keskustelun tulisi olla julkista. Oden kohdalla näin on.

Männä kuussa Soininvaaran julkaisema kirja ”SATA-komitea: miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa” on pakollista luettavaa kaikille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Tai no, se on niin terävä analyysi suomalaisen sosiaaliturvan tilasta, että sen tulisi olla pakollista luettavaa kaikille suomalaisille puoluekannasta, koulutustasosta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Hyytävintä oli kannustinloukkujen analyysi. En tiennyt tilanteen olevan näin karmea.

Jos tuloverossa marginaalivero on 27 prosenttia, asumistuki nostaa efektiivisen marginaaliveron 59 prosenttiin. Jos tämän ohella saa soviteltua työttömyyspäivärahaa, efektiiviseksi marginaaliveroksi tulee yhteensovituksen jälkeen 79,5 prosenttia. Työttömän efektiivinen marginaalivero riippuu työttömyysjakson pituudesta ja siitä, kuinka suuri osa siitä ajoittuu verovuoteen. Jos palkkatuloja on hyvin vähän, ansiotulovähennys voi alentaa efektiivisen marginaaliveron jopa 66 prosenttiin.

Jopa. 66 prosenttiin, 79,5 prosentista. Jopa. Onko kummakaan, että työttömän ei kannata ottaa juuri mitään keikkahommia vastaan?

Jos minun olisi mahdollista jäädä työttömäksi (ei ole, freelancerien sosiaaliturva on ihan oma lukunsa suomalaissa järjestelmässä, ei mennä siihen nyt) tämä tarkoittaisi konkreettisesti esim. sitä että jos soittaisin täyden työillan Rymy-Eetussa, jossa palkkio on 150€ tuntumassa, niin siitä jäisi käteen 30€. Minä olen vielä sen verran hullu, että jos tyhjäntoimittamisen sijaan pääsisi edes yhdeksi illaksi musisoimaan ystävien kera, ottaisin varmaan tuonkin rahan ilolla vastaan.

Ja muusikkojen liksat ovat edes jonkin kokoisia. Soininvaaran kuvaamaan loukkuun putoavat juuri ne, joiden tuottavuus on muutoinkin kaikkein heikointa. Esim. tarjoilijoiden tuntipalkka on kymmenen euron tienoilla. Itse kukin voi miettiä jaksaisiko lähteä keikkahommiin jos kahdeksan tunnin raskaasta työnteosta jäisi käteen 16,4€ eli 2,05€ per tunti.

En minä ainakaan.

Järjestelmä on täysin päätön. Toisenlainenkin järjestelmä olisi mahdollinen. Kotoinen esimerkki on opintotuki, joka ei leikkaannu tulojen mukaan ennen kuin tietty vuosittainen tuloraja ylittyy. Tästä seuraakin se, että Suomessa opiskelijat paistavat hampurilaisia ja osa-aikatöihin kykenevät työttömät syrjäytyvät. Hiphei.

Tällaiseen tehottomuuteen ja epäreiluuteen ei pitäisi enää olla varaa. Toivottavasti Ode on seuraavassa hallituksessa ministerinä.

Soinin vaara

SATA-komitea -kirja kuvaa hyvin esteitä, joita järkevien ja tarpeelliseksi tiedettyjen muutosten tiellä on. Mistään saavutetuista eduista ei olla valmiita joustamaan piiruakaan, vaikka kansantalouden kokonaisuuden kannalta katsottuna uudelleenjärjestely olisi ehdottoman tarpeellista. Erityisesti Soininvaaran kritiikki kohdistuu työmarkkinajärjestöihin.

Työmarkkinajärjestöjen asenne SATA-komitean työtä kohtaan oli alusta alkaen ollut huolestuttavan kyräilevä. Niiltä ei oikein saanut irti kannanottoja tivaamallakaan. Syksyllä 2008 järjestöt käynnistivät – ilmeisesti hallituksen pyynnöstä – omat neuvottelunsa sosiaalipoliittiseksi kokonaisratkaisuksi. Tämän seurauksena tammikuussa 2009 syntyi niin sanottu sosiaalitupo.

Siinä sovittiin huomattavista parannuksista ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan. Erityisesti parannettiin ansiosidonnaista työttömyysturvaa muuttamalla tapaa, miten työttömyyspäiväraha laskettiin sitä edeltäneen ajan palkasta. Vähän laskentatavasta riippuen sosiaalitupo maksoi noi 150 miljoonaa euroa vuodessa. Työnantajat saatiin myönteiseksi etujen parantamiselle lupaamalla työnantajan Kela-maksun poisto. Se merkitsi yli miljardin euron helpotusta työnantajille. Samalla työmarkkinajärjestöt sopivat, ettei perusturvaa saa nostaa suhteessa ansioturvaan. Hajurakoa sisä- ja ulkopiiriläisten välillä ei ollut lupa kaventaa.

Osmo siteeraa sosiaalipoliitiikan professori J.P.Roosin blogikirjoitusta:

Sosiaalitupossa SAK esti tietoisesti kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten eli toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien aseman parantamisen (SATA-komiteassa tapahtuneen liikahduksen jälkeen) kytkemällä tämän parannuksen ansiosidonnaisten etuuksien parantamiseen.

Roos jatkaa kirjoituksessaan vielä:

SAK selittää asiaa kyynisesti niin, että sopimus vain varmistaa sen että perusturvan ja ansioturvan suhde pysyy ennallaan ja että SATA-komitea nyt voi keskittyä perusturvan parantamiseen! Tosiasiahan on, että tämän jälkeen perusturvan nostaminen on mahdotonta, koska se tulisi niin kalliiksi. Tämä on jo aika rankka veto SAK:lta.

Päätös kertoo kaiken olennaisen SAK:n suhtautumisesta köyhiin ja pitkäaikaistyöttömiin: eivät kuulu meidän tontille. Tämä on sikäli merkillistä, että useimmat heistä ovat kyllä entisiä SAK:n jäseniä.

Suomalainen järjestelmä vastaa hyvin 1980-luvun työelämän ja sosiaalipolitiikan haasteisiin. Tuolloin vakituinen kuukausipalkkainen ansiotyö oli normi. Meitä silppu-, pätkä- ja tilkkutäkkityöläisiä on nykyään aivan valtava määrä, ja ylettömän monimutkainen sosiaaliturvamme ei vaan enää toimi. Lisäksi tiukka jaottelu työkykyisiin ja työkyvyttömiin syrjäyttää osittain työkykyiset työmarkkinoilta tyystin.

Vaikuttaa siltä, että Suomi haluaa tietoisesti syrjäyttää osan työvoimastaan, satoja tuhansia ihmisiä. Paitsi että tämä on kansantaloudellisesti päätöntä, on tilanne moraalisesti kestämätön. Potkimme päähän juuri niitä, joilla menee kaikkein heikoimmin. Uudenlaista solidaarisuutta tarvitaan.

Ajan merkit eivät vaan ole kovin hyvät; poliittisella kentällämme sekä vasemmalla että oikealla on intressejä, joille tämä ei sovi, motiivit vain ovat erilaisia. Oikealla vastustetaan hyysäämistä ja vasemmistossa ei nähdä menneiden saavutusten yli. Puoluekentän mystinen populistijoukkio, Perussuomalaiset, taas vaatii kansan veroja alas ja lisää palveluita kansalle.

Onneksi meillä on Soininvaara.

16
Jou
08

tasa-arvoa ja luottamusta

Helsingin Vihreä valtuustoryhmä valitsi eilen kokouksessaan edustajansa kaupungin luottamustehtäviin seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Minut valittiin kirjasto- ja kulttuurilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Saimme myös ko. lautakunnan puheenjohtajuuden (Anni Sinnemäki). Varalle valittiin Jasmin Hamid ja Mikael Vakkari.

Hyvä. Tämä olikin vaalien pääasiallinen henkilökohtainen tavoitteeni, jonka myös etukäteen kerroin.

Helsingissä kunnalliset luottamustoimet jaetaan matemaattisen 50%-50% tasa-arvon mukaisesti. Tästä seuraa yksinkertaistetusti se, että Kokoomuksen ja Demareiden luottamuspaikkajaossa naiset saavat äänimääräänsä nähden enemmän paikkoja ja meillä Vihreillä taasen miehet. Myös minä olen kulttuurilautakunnassa selvästi ”kiintiömiehenä”; sain 423 ääntä ja ”varahenkilöni” Jasmin 592, Annin vara Mikael 67. Toteutuuko demokratia? Onko absoluuttinen matematiikka ylipäätään järkevää? Toki luottamuspaikkajaossa otetaan muitakin seikkoja kuin pelkkä äänimäärä huomioon, mutta kyllä se on yksi merkittävimmistä.

Helsingissä Vihreiden äänistä naiset saivat 64,6% ja miehet 35,4%. Ilman Oden luomaa tilastopiikkiä miesten osuudeksi jää 21,88%. 21:n vihreän valtuutetun joukkoon Helsingissä mahtui 5 miestä. Miehet saavat vihreiden listalla selvästi naisia vähemmän ääniä. Mistä tämä johtuu? Huonoista ehdokkaista? Vääristä mielipiteistä? Liian tasa-arvoisesta ehdokasasettelusta?

Yksi asia alkaa kuitenkin mielestäni olla selvää: puolueiden naisjärjestöille korvamerkitty raha (12% puoluetuesta) menee Vihreissä toimintaan, joka ei välttämättä enää edistä tasa-arvoa, ainakaan Vihreän liiton sisällä. Vihreissä naisia on enemmistö kaikilla puoluetoiminnan tasoilla, paikallisjärjestöjen jäsenistä eduskuntaan ja ministeriryhmään saakka. Voidaanko valtakunnallisen naisjärjestön rahoitusta pitää enää tässä tilanteessa Vihreissä perusteltuna? Miten vihreitä miehiä voitaisiin tukea? Pitäisikö naisjärjestöjen tuki ylipäätään muuttaa jonkinsorttiseksi yleiseksi ”positiivisen diskriminaation tueksi”, jolla voitaisiin tukea muitakin aliedustettuja tai vähemmistössä olevia ryhmiä?

07
Mar
08

onks treenitilaa näkyny?

– Onks treenitilaa näkyny? – keskustelutilaisuus Vanhan ylioppilastalon Kuppilassa 5.11.08

Keskustelutilaisuus pääkaupunkiseudun muusikoiden treenitilojen puutteesta Vanhan Kuppilassa keskiviikkona 5.11. klo 19-20.30. Tilanne on pitkään ollut vähintäänkin ongelmallinen, eikä helpotusta näy. Vai näkyykö? Keskustelemassa mm. Kaapelitehtaan toimitusjohtaja Stuba Nikula, kunnallisvaaliehdokkaat ja kulttuurivaikuttajat Pia Parkkonen ja Hannu Oskala sekä muusikoita. Keskustelun jälkeen esiintyy noise-punk-grunge-artisti Electric Retard.

Heh, kannattaa lanseerata itsensä ”kulttuuriaktiivina”, niin jo alkaa sadella kutsuja paneeleihin ja tittelikin oli jo noussut ”kulttuurivaikuttajaksi”. No, kassothan, jos sieltä se lautakuntapaikka irtoaa niin ei tarvitse punastella…

treenisseina

Paikalla oli edellämainittujen lisäksi sikahilpeen Pintandwefallin Ninni, Roy Boswell ja yleisön joukossa vielä Kari Peitsamo, joka myös osallistui keskusteluun.

Asiallista läpinää tärkeästä aiheesta. Mielipiteitä oli monenlaisia.

Itse hahmotan treenikämppien käyttäjät ja sitä mukaa tuen tarpeen kolmeen eri ryhmään:

1. Nuoriso

Noin 13-20 -vuotiaat harrastajat. Kaupungin tarjottava tälle ryhmälle tiloja kahdesta syystä: nuoriso- ja kulttuuripoliittisesta: pidetään junnut pois kaduilta mummoja potkimasta ja toisaalta tarjotaan matalan kynnyksen tiloja harrastaa luovaa bänditoimintaa. Tiloissa pitää olla katon ja seinien lisäksi myös asiansa osaavia ohjaajia ja soittimia – kun tekemisen palo on kova, ei soittaminen saisi jäädä kiinni vanhempien varakkuudesta. (Tämä on yksi nykyisen musiikkioppilaitosjärjestelmän suuria ongelmia, mutta siitä joskus myöhemmin.)

Mm. Munkka ja Harju ovat olleet hyviä esimerkkejä tästä, mutta kysyntää olisi tarjontaa enemmän. Tilojen tulisi olla hyvien liikenneyhteyksien äärellä, mutta aivan joka puolella kaupunkia niitä ei tarvitse mielestäni olla – on järkevämpää ylläpitää muutamaa korkealaatuista keskusta kuin useampaa, jossa roinat ovat hajalla ja esim. ohjaajia ei ole. Yläasteikäiset kykenevät varmasti liikkumaan soittoharrastuksen perässä julkisilla kulkuvälineillä.

Olisiko kulttuuri- ja nuorisotoimilla tässä yhteistyön paikka?

2. Aikuiset harrastajat

Viime vuosina on Helsingin akuuttia treenikämppäpulaa helpottamaan syntynyt useampia yksityisiä yrityksiä, jotka tarjoavat eri tasoisia tiloja kellariluukuista täyden palvelun ”bändihotelleihin”, joista löytyy kaikki tarpeellinen  vahvistimista studiolaitteisiin.

Tämä on erinomainen kehityssuunta – kaupunki ei koskaan voi yksinään tarjota riittävästi tiloja kaikille halukkaille – eikä ole tarpeenkaan. Mielestäni ei ole mitään syytä siihen, että kaupungin pitäisi subventoida vaikkapa 45-vuotiaiden osastopäälliköiden soittoharrastusta. Vapaa-ajallaan joku pelaa lätkää, joku golfaa, osa lentää Sveitsiin laskettelemaan ja kolmas soittaa kitaraa rokkibändissä; Nämä toiminnot ovat mielestäni täysin rinnastettavissa toisiinsa. Harrastamisesta pitää maksaa.

Bänditilojen tämän hetkinen kova kysyntä on nostanut hinnat melkoisen koviksi – usein tunkkaisesta kellariluukusta maksetaan enemmän kuin asuinneliöistä. Saa nähdä laskeeko koveneva kilpailu hintoja, varaa alkaisi jo olla.

3. Ammattilaiset

”Kevyen musiikin” ammattilaisten asema suomalaisessa kulttuurin kentässä on surkea, ainakin suhteessa ns. ”vakavan musiikin” ammattilaisiin. Jopa peruslähtökohdista on pulaa – muusikot tarvitsevat lisää työtiloja ja niiden tulee olla edullisia: keskimäärin pienituloisilla muusikoilla ei ole mahdollisuutta maksaa työtilastaan markkinaehtoista vuokraa.

Treenitilojen subventoiminen joko järjestämällä edullisia tiloja (mm. Kaapeli) tai tukemalla muusikoita esim. ”työskentelytilatukien” kautta on perusteltua.

Kaapelin kaltaisia, ”voittoa tavoittelemattomia” treenikämppiä tarvittaisiin mielestäni kaupunkiin lisää. Se miten niitä saadaan, onkin jo toinen kysymys. Tilausta voisi (Stuban mukaan) olla uudelle ”Elmulle”, joka valtaisi esim. kaupungin tyhjillään olevia tiloja treenikämpiksi. (Nikula tosin suositteli työpaikkansa vuoksi valtaamaan ennemmin valtion tiloja…)

Näiden kolmen ryhmän välillä on toki myös laajoja ”harmaita alueita” – usein raja vaikkapa ammattilaisen ja harrastajan välillä on todella veteen piirretty viiva. Monet kevyen musiikin ammattilaisethan joutuvat käymään päivätöissä esim. ratikkaa tai taksia ajamassa juuri kevyen musiikin tukien vähäisyyden vuoksi.

Tarkkojen määrittelyjen mahdottomuus täytyy vain hyväksyä. Tässä olisi Suomalaisella byrokratialla paljon opittavaa.

Ilmiselvää on, että tiloista on Helsingissä yhä pulaa. Etenkin nuorisolle ja ammattilaisille. Treenikämppäyrittäjät ovat paikanneet aukkoa harrastajapuolella ja heidänkään bisnestään ei kaupunki saisi täysin tuhota – tästä syystä itse näkisin parhaana tukimuotona hakemuksien perusteella ryhmille tai yksilöille myönnettävän työskentelytilatuen. Kuvataiteen puolella vastaava tilatuki oli ilmeisesti aiemmin käytössä. Tästä vihreää agendaa seuraavalle nelivuotiskaudelle?

Paneelin päätyttyä Peitsamo kävi kiittämästä hyvistä mielipiteistä ja kommenteista. Jos mulla on vanhan rokkarikommarin mielestä ihan ok juttuja, niin enhän mä ihan kokonaan väärässä voi olla? Vai olenko…

18
Huh
08

ehdolle, ehdolle!

Helsingin Vihreät valitsivat eilen ensimmäiset 69 ehdokastaan syksyn kunnallisvaaleihin. Listalta löytyy myös allekirjoittanut. Vielä ei oikein jaksa stressaantua kampanjoinnista, mutta eiköhän sen paniikin saa viimeistään kesäkuussa aikaiseksi…

Helsingin Vihreiden kevätkokous 17.4.

Lisäksi julkistimme kunnallisvaaliohjelmamme linjauksia, eli rungon, jonka pohjalle varsinainen vaaliohjelma kirjoitetaan. Suurkaupungin hai ehtikin jo kommentoimaan ”Metropolipolitiikkaa”. Tuollaisenaan listaus on todella ympäripyöreä ja ”kaikkea kivaa kaikille” -henkinen, mutta kyllä se siitä jämäköityy ja tarkentuu.

Lokakuussa Vihreistä tulee Stadin isoin ryhmä!




twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: