hallintokuntien välisestä ystävyydestä

Niin pitkään kuin olen kunnallispoliittista keskustelua seurannut, on päättäjien toiveissa ollut hallintokuntien välisen yhteistyön parantaminen ja sitä kautta toivottavasti saavutettavat säästöt ja uudella tavalla toimivammat palvelut.

Itse näen paljon toteutumatonta potentiaalia esim. Kulttuurikeskuksen ja Nuorisoasiainkeskuksen välillä. Miksei mitään yhteistyötä kuitenkaan synny? Miksei kehitetä uusia juttuja, jos aukkoja on nähtävissä?

Pääasiallinen syy on raha ja sen puute. Ja nimenomaan sektoreittain jaettu raha ja sektorit ylittävän rahan puute.

Nuijalle töitä?

Jos esim. Nuorisoasiainkeskus ja Kulttuurikeskus päättäisivät perustaa yhteistyöhankkeen, jouduttaisiin varat löytämään jo nyt tiukaksi viritetyistä toimintabudjeteista. Kuka haluaa sulkea jonkun nuorisotalon tai leikata musiikkiopistojen avustuksia, jotta voitaisiin keksiä jotain uutta? Aivan, ei kukaan.

Kaupungilla ei ole käytössään työkalua yhteistyön edistämiseen.

Viime keskiviikkona osallistuin sosiaali-, terveys-, opetus-, nuoriso-, liikunta-, ja kulttuuri- ja kirjastolautakunnan yhteiseen ”iltakouluun”. Käytännössä meille paikalle saapuneille pidettiin sinällään tärkeistä asioista tylsät powerpoint-sulkeiset. Olin melkoisen turhautunut – kiireisenä päivänä kolme tuntia kuunteluoppilaana tuntui typerältä. Meidänkin lautakunnastamme kun oli paikalle vaivautunut vain pj (Johanna Sumuvuori, vihr.), vpj. (Johanna Sydänmaa, kok.) ja minä.

Täysin turha istunto ei kuitenkaan ollut. Aloin siellä miettiä keinoja, joilla hallinnollisia muureja voitaisiin ylittää.

Olisiko mahdoton ajatus, että kaupunki perustaisi ”Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittämisrahaston” (tjms. byrokraattiselta kuulostavan elimen), josta hallintokunnat voisivat hakea yhteistoimintahankkeisiin rahoitusta, joka ei olisi pois ao. hallintokuntien yleisrahoituksesta.

Jos hankkeet todettaisiin toimiviksi, niin sitten voitaisiin jatkossa tutkia rahoituksen siirtämistä hallintokuntien perusraameihin. Parhaassa tapauksessahan hankkeet sujahtaisivat jo olemassaoleviin budjetteihin kun ne vain saadaan käynnistettyä!

Näin luotaisiin jonkin sorttinen mekanismi, joka mahdollistaisi hallintokuntien yhteistyön muutenkin kuin korulauseissa ja powerpoint-esityksissä. Avoimessa hakuprosessissa kaikki hallintokunnat varmasti miettisivät mitä yhteistyömahdollisuuksia niillä olisi.

Synnyttäisimme ”markkinat” yhteistyölle ja uusille ideoille.

Ainakin kulttuuripuolelle kaivatut rahasummat ovat mahdollisesti ”todella pieniä”, vain noin 50-500k€, vaikka tulokset voisivat olla todella merkittäviä. Esimerkiksi 5 miljoonaa olisi vain promille kaupungin budjetissa, eikö sen verran kannattaisi satsata kunnan hallinnon r&d:hen?

Ensi vuodelle raami lyötiin juuri lukkoon, myöhästyin parilla viikolla, mutta ensi vuonna on jälleen uudet raamit ja uudet neuvottelut. Täytyy laittaa idea muhimaan.

Advertisement

ruuhkamaksut ja yksityisyydensuoja

Blogini lukijoille tulee tuskin yllätyksenä että kannatan ruuhkamaksuja jyrkästi. Erityisesti pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittämiseen ne olisivat tarpeen mahdollisimman pian. Lisäkaistoja rakentamalla eivät ruuhkat lopu.

Yleisin syy vastustaa ruuhkamaksuja on yksinkertaisesti oma napa – harva meistä haluaa lisää maksuja maksettavakseen. Toinen usein esitettävä perustelu on yksityisyydensuoja. Maalaillaan Orwelliaanista valvontayhteiskuntaa, jossa Iso Veli tarkkailee kaikkia kansalaisiaan 24/7/365. Satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä tuntuu pelottavalta.

Jollain tapaa tätä argumenttia haluaa kuunnella – enhän tietenkään halua ajaa maahamme teknistä totalitarismia. Onko uhka kuitenkaan todellinen ja voidaanko luoda toimiva ruuhkamaksujärjestelmä, joka tyydyttäisi myös kansalaisten yksityisyydensuojan tarpeet?

Kuva: photosfing, cc-lisenssi

Vihreän liiton tietoyhteiskuntatyöryhmä julkaisi viime marraskuussa mielestäni erittäin uskottavan selvityksen erilaisista teknisistä keinoista, joilla ruuhkamaksujärjestelmä voidaan toteuttaa ja mitkä niiden vaikutukset olisivat yksityisyydensuojan näkökulmasta. Tehdyn työn perusteella jopa vihreiden über-nörtti Jyrki Kasvi totesi että ruuhkamaksut voidaan toteuttaa vaarantamatta yksityisyydensuojaa.

Hyvä. Yksityisyydensuojaa ei voi käytää argumenttina ruuhkamaksuja vastaan. Case closed.

Sitten pieni tunnustus. Minun oli vaikeaa ymmärtää tätä pelkoa yksityisyydensuojan menettämisestä alunperinkään. En vain oikein tajua mistä siinä on kyse.

Luulen suuren osan peloista selittyvän autoon ja autoiluun liittyvillä kulttuurisilla seikoilla enemmänkin kuin todellisilla uhkakuvilla.

Auto ei ole vain liikkumaväline. Keskeistä on henkilöauton henkinen rooli kodin jatkeena; se on omaa yksityistä tilaa, jossa alumiini ja lasi erottaa minut muista. Ne ovat siellä ulkopuolella, minä sisällä. Auto on liikuteltava muuri, jonka takaa muita kansalaisia on turvallista tarkkailla. Kaukana kavala maailma.

Tämä yksityisyys on harhaa. Kadut ja tiet ovat julkisinta tilaa, jota meillä on ylipäätään olemassa.

Jos pelkää autonsa seuraamista julkisilla paikoilla, kannattaa ajella vain omalla mökkitiellä foliohattu tiukasti korvilla. Samalla logiikalla voisi vaatia rekisterinumeroidenkin poistamista – helpottaahan ajoneuvorekisteri Ison Veljen valvontaa huomattavasti! Sitten ei voisi enää antaa pysäköintisakkoja tai järjestää automaattista nopeudenvalvontaakaan! Kätevää!

Auto ei myöskään ole henkilö – vaikka jokaisen auton sijainti tiedettäisiin joka hetki metrin tarkkuudella, ei voitaisi millään valvoa onko kyydissä 1 vai 5 henkeä. Auto ei ole yksin persoona, jonka yksityisyyttä edes tarvitsee suojata.

Tärkein syy “satelliittiseurantapelon” irrationaalisuuteen on kuitenkin mielestäni se, että meistä jokainen kantaa jo nyt mukanaan henkilökohtaista paikannuslaitetta, kännykkää, jonka sijainnin selvittäminen on tietyissä tapauksissa hätäkeskuksille ja poliisille luvallista jo nyt. Millä ihmeen tavalla auton paikantaminen muuttaisi tilannetta?

Aivan. Ei mitenkään.

Itseäni satelliittiseuranta ei huolestuta lainkaan. Miksi? Siksi, että itse käytän pääasiallisesti City Car Clubin autoja, jotka ovat jo nyt paikannuksen piirissä.

11 Auton paikantaminen

Klubilainen hyväksyy, että CCC voi tarvittaessa seurata auton liikkumista paikannusjärjestelmällä, mikäli CCC katsoo siihen olevan erityistä tarvetta. CCC:llä ei ole poliisiviranomaisia lukuun ottamatta oikeutta luovuttaa auton paikannustietoja kolmannelle osapuolelle.

Millä tavalla tämä on loukannut yksityisyyttäni? Ei mitenkään. Sen sijaan minun on helppo keksiä useampia tapoja, joilla autojen paikannus parantaa sekä yleistä liikenneturvallisuutta että yksityisen omaisuuden suojaa.

Ruuhkamaksujen yhteydessä yksityisyydensuoja onkin vain kehno “slippery slope” -argumentti, jolla pyritään peittämään sitä että mitään kunnollisia perusteita vastustaa ruuhkamaksuja ei oikein löydy.

hieno mies

Tietokilpailukysymys: Millä yksittäisellä eliöllä on ollut suurin vaikutus maapallomme ilmakehään?

Vastaus: Thomas Midgley, Jr.

Vuonna 1889 syntynyt Thomas Midgley aloitti keksijän uransa General Motorsin palveluksessa vuonna 1916. Hänen ensimmäinen onnistunut keksintönsä oli lisätä polttoaineeseen lyijyä, jotta moottoreiden “nakutus” vähenisi. No nakutus hävisi ja moottoreiden tehokkuutta voitiin parantaa, mutta sivutuotteena lyijyä pääsi ilmakehään vuosikymmeniä pakokaasujen joukossa. Ennen vuotta 1923 lyijyä ei ollut ilmakehässä juuri lainkaan.

Hirvittävintä on se, että lyijyn myrkyllisyys tunnettiin jo antiikin Roomassa. GM:n DuPontin ja Standard Oilin yhteisyritys Ethyl Corporation päättikin kutsua polttoaineen lisäaineena käytettyä seosta “etyyliksi”, koska se kuulosti vähemmän haitalliselta kuin lyijy.

Osoittaakseen lyijyn vaarattomuuden Midgley järjesti lokakuussa 1924 lehdistötilaisuuden, jossa hän kaatoi lyijyä käsilleen ja hengitti minuutin ajan lyijyhöyryä. Väitti että voisi tehdä näin vaikka joka päivä. Hienoa PR:ää! Lehdistön ei tarvinnut tietää että Thomas sai tempauksen ansiosta lyijymyrkytyksen, josta toipuminen kesti noin vuoden.

Thomas Midgley Jr. Hieno mies.

1920-luvun loppupuolella General Motorsin jääkaappeja valmistava yksikkö tarvitsi silloin käytössä olleita rikkidioksidia ja ammoniakkia turvallisemman jäähdytysaineen. Midgley tarttui toimeen ja vain kolmessa päivässä keksi kaasumaisen klooratun hiilivedyn, CFC:n (chlorine-fluorine-carbon). Kauppanimen freoni saanut yhdiste oli turvallinen, hajuton ja edullinen vaihtoehto. Täydellinen ratkaisu paitsi kylmälaitteisiin, myös ponnekaasuksi sumutinpulloihin ja vaahtomuoveihin.

Pieneksi ongelmaksi muodostui toki se, että freonit tuhosivat ilmakehän otsonikerrosta, joka suojaa planeettaamme haitalliselta UV-säteilyltä. Mitäs noista pienistä.

Miten voi yksi mies onnistua tuottamaan näin paljon tuhoa? Ja tuskin silkkaa pahantahtoisuuttaan – lähteiden mukaan Thomas tutki historiaa, rakasti musiikkia ja kirjoitti runoutta. Ympäristövaikutuksia ei vain tuolloin lainkaan mietitty.

Onko tästä opittu mitään? Voiko ihmiskunta ylipäätään oppia? Kuka on 2010-luvun Thomas Midgley?

Soini ja O3

Timo Soini kirjoitteli Iltalehden plokissaan Vihreiden “myrkynvihreästä” asialistasta. Aamukaffit pullahtivat näppikselle tästä kappaleesta:

Muutama vuosi sitten vihreät pelottelivat otsonikehän ohenemisella. Mitä sille maailmanlopun asialle on nyt tapahtunut?

No Timo. Ensinnäkin “muutama vuosi sitten” oli 1980-luvun puoliväliä, josta on jo 25 vuotta. Toiseksi se otsoniongelma hoidettiin kuntoon. Wikipedia kertoo meille:

Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista on kansainvälinen sopimus, jolla pyritään otsonikerroksen suojeluun vähentämällä otsonikatoa aiheuttavien aineiden valmistusta ja käyttöä. Se hyväksyttiin 16. syyskuuta 1987, ja se astui voimaan 1. tammikuuta 1989, kun sen oli allekirjoittanut 29 valtiota sekä Euroopan yhteisö[1]. Sittemmin sopimusta on täydennetty neljä kertaa: Lontoossa 1990, Kööpenhaminassa 1992, Montrealissa 1997 ja Pekingissä 1999.

Montrealin pöytäkirjaa on luonnehdittu yhdeksi onnistuneimmista kansainvälisistä ympäristösopimuksista. Se on ainoa aidosti globaali ympäristösopimus, kun Itä-Timor viimeisenä allekirjoitti osallistumisensa 16.9.2009.

No miksi tällaiseen valtaisaan prosessiin ryhdyttiin? Annetaan Wikipedian jatkaa:

Nykyisen otsonikadon on osoitettu johtuvan ihmisen ilmakehään päästämistä kemiallisista yhdisteistä, joista vapautuu kloori- ja bromiatomeja stratosfääriin. Näistä yhdisteistä tärkeimmät ovat halogenoidut hiilivedyt, pääasiassa CFC-yhdisteet eli freonit ja halonit. Ensimmäisen kerran niiden otsonikerrosta tuhoava vaikutus ennustettiin 1970-luvulla. 1980-luvun alussa näytti siltä, että huoli otsonikerroksesta oli ollut aiheeton, mutta vuonna 1985 maailmaa hätkäytti uutinen, jonka mukaan otsonipitoisuudet Etelämantereen yllä olivat vähentyneet kymmenessä vuodessa jopa 40 %.

Koska otsonikerros estää haitallisten UV-säteilyn aallonpituuksien (270–315 nm) pääsyä Maan pinnalle, otsonin väheneminen on aiheuttanut maailmanlaajuista huolta. Otsonikadon estämiseksi solmittiin vuonna 1987 Montrealin pöytäkirja, jolla rajoitettiin CFC-yhdisteiden ja muiden otsonikerrosta tuhoavien aineiden käyttöä.

Päästörajoitusten avulla näiden aineiden pitoisuudet ilmakehässä on saatu laskuun, ja otsonikerroksen toipumisen toivotaan alkavan viimeistään 2020-luvulla.

Eli sopimus solmittiin koska oli kiistatonta tieteellistä näyttöä otsonikehän heikentymisestä CFC-yhdisteiden vuoksi. Ja UV-säteilyn lisääntymisestä olisi kärsinyt koko maapallomme pinnalla hyrräävä elämä. Myös Timo Soini.

Homma on siis hoidossa. Siksi siitä ei tarvitse “pelotella” tai vouhottaa. Montrealin sopimus antaa voimaa uskoa että ihmiskunta kykenee ratkaisemaan muitakin globaaleja ongelmia.

Vastaava tieteellinen konsensus vallitsee myös ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Siitä “pelottelua” siis jatketaan. Miksi? Koska se nyt vaan on ihan pirun tärkeää tämän planeetan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Seuraavan kerran kun Timo kirjoitat plokiisi, niin kokeilepa Google-hakua. Se on oikein näppärä ja kansanomainen konsti löytää tietoa monista asioista!

Vaalien lähetessä Soinin “sutkautukset” alkavat olla jo niin matalaotsaisia, että koko hahmo vaikuttaa enemmän Jope Ruonansuun “imitaatiolta” kuin aidolta ihmiseltä.

Öhö öhö. Nimittäin. Ilimaston, kilimaston, muutos, puutos. Öhö öhö.

Kuinka paljon omia kannattajiaan voi aliarvioida?

minun ehdokkaani on Jukka Relander

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat merkittävimmät aikoihin. Syitä on useita.

Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että pienpuolueet (PS, RKP, Vihreät, Vas) ovat mukana vain somisteena. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, Keskusta ja Kokoomus eivät enää saa enemmistöä taakseen. 

Muutos voi vaikuttaa pieneltä, mutta politiikan dynamiikan kannalta kyseessä on lähes vallankumous. ”Apupuolueen” yli ei enää voi noin vain kävellä, edes hyvän tsoukin varjolla.

Seuraavan hallituksen perustaa siis joko kolme suurta puoluetta (esim. Kesk., Kok, PS), tai kaksi puoluetta ja muutama pienpuolue (esim. Kok, SDP, Vihr, Rkp). Pääministeripuolueena on todennäköisesti Kokoomus, mutta vaalien tulos on todella ratkaiseva koko hallituksen kokoonpanoa ajatellen.

Toisaalta taas Perussuomalaisten piiristä nouseva herravihainen ja rasistinen kumu on saavuttanut ennennäkemättömän paljon kaikupohjaa. Sulkeeko Suomi ovensa maailmalta ja pyrkii takaisin 50-luvulle? Toivottavasti ei.

Bonuksena koko länsimainen talousjärjestelmä painii tulevan vaalikauden ajan taannoisen taantuman jälkiseurausten kanssa. Sillä miten tulevina vuosina säästetään, verotetaan tai tuetaan on todella kauaskantoisia vaikutuksia. Mielestäni tärkeää olisi, että Suomessa ei apinoida ainakaan “Cameronin mallia”.

Hyvinvointivaltion pelastaminen ei riitä, vaan sen perusta on valettava uudelleen. Tulevaisuuden menestyvää Suomea ei rakenneta haikailemalla menneeseen tai keskittymällä vain menestyjien menestykseen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uutta solidarisuutta.

Helsinkiläisistä kansanedustajaehdokkaista näihin haasteisiin vastaa mielestäni parhaiten Jukka Relander.

Aina yhtä hauska juttu tämä obamisaatio.

Jukka on tullut tunnetuksi mm. kirjailijana, yhteiskunnallisena keskustelijana, kolumnistina sekä pitkäikäisen radio-ohjelmansa kautta. Politiikan tekemistä Relander on harjoitellut mm. eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana, Suomen kirjastoseuran ja Vihreän miesliikkeen puheenjohtajana ja johtamalla Vihreän liiton periaateohjelman kirjoitusprosessin.

Jukka sekä ymmärtää 2010-luvun haasteet että osaa viestiä fiksut vastaukset ymmärrettävällä tavalla. Jukka Relander on sivistynyt ja solidaarinen eurooppalainen suomalainen, jolle olisi tilausta Arkadianmäellä, kun ajan henki tuntuu olevan enemmänkin lyhytnäköisen itsekeskeisyyden ja populistisen urpouden puolella.

Paitsi äänestämällä ja tukiryhmäilemällä, tuen Jukan kampanjaa myös rahallisesti. Lahjoitin männä viikolla 50€ tämän sivun kautta – lahjoittaminen onnistuu helposti kaikkien pankkien tunnuksilla.

Miksi kansalaisten pitäisi tukea poliittisia kampanjoita? Annetaan ehdokkaan itse kertoa:

Vihreät eivät saa tukea kaupalta ja teollisuudelta. Emme kaavoita liikemiesten toiveiden mukaan, emmekä tee poliittisia linjauksia kysymällä ensin kolmikannalta, että sopisiko tämä. Emme toteuta Metalliliiton ilmastopolitiikkaa, vaan omaamme.

Siksi uskomme yksityisten ihmisten lahjoituksiin. Niillä ei osteta poliittisia päätöksiä, vaan edesautetaan sitä, että oma ehdokas menee läpi.

Helsingin vaalipiirissä joudun kilpailemaan Mari Kiviniemen kanssa, joka sai viime vaaleissa tukea 57.000 euroa, tärkeimpänä tukijanaan turkistarhaajien järjestöt. Sinun tukesi tekee kisasta vähän vähemmän epätasaisen ja samalla se tekee politiikasta taas kerran vähän puhtaampaa.

Lahjoittaa voi myös tekstiviestitse: lähetä viesti “TUE10 Jukka Relander” tai “TUE20 Jukka Relander” numeroon 16511. Viestin hinta on 10/20€. Jokainen euro auttaa hyvän taistelussa pahaa vastaan.

seuraavaksi operaatio sohjosota?

Yllättävän runsasluminen talvi on vihdoin päättymässä. Uutisoinnin mukaan kaupunkimme kaduilta on tähän mennessä kuljetettu 253 000 kuormaa lunta.

Määrä on käsittämätön suuri. Töitä on todella tehty. Propsit Pekka Saurille.

Parantamisen varaa kuitenkin on aina. Yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja Jarmo Nieminen (kok) esittelee blogillaan muutamia hyviä teknisiä keinoja vähentää ajettujen kuormien määrää ja näin tehdä lumityöt paremmin ja edullisemmin. Kaikkea lunta ei edes tarvitse kuskata mereen, jos käytössä olisi muitakin konsteja kuin aura:

Tällä hetkellä kuorma-autoyrittäjille esim. maksetaan lumesta “per kuorma”, jolloin kuljetusyrittäjän ei edes kannata yrittää pakata lunta mahdollisimman tehokkaasti tai vain lingota lunta sivummalle siellä missä se on mahdollista. Kaupungin pitäisikin ehkä yksittäisten kuormien laskemisen sijaan tehdä koko talven kattavia alueellisia palvelusopimuksia yrittäjien kanssa, jossa sovittaisiin isompien kokonaisuuksien talvikunnossapidosta.

Toisen suuren ongelman jäljet näkyvät kantakaupungin kevyen liikenteen väylillä. Operaatio lumisota putsasi kyllä kaupungin kadut lumesta ja jäästä, mutta pyörätiet ja jalkakäytävät ovat kuin perunapeltoa. Tämä johtuu huonosta vastuunjaosta: autojen tila on kaupungin kontolla (ja hyvässä kunnossa), mutta jalkakäytävien puhdistus lumesta ja jäästä on jokaisen taloyhtiön vastuulla.

Onko kummakaan että ylläpidon jälki on epätasaista, jos jalkakäytävistä huolehditaan vain muutamia kymmeniä metrejä kerrallaan?

Kun sulaminen kohta alkaa, saattavat kevyenliikenteen väylät olla useita viikkoja täysin käyttökelvottomassa kunnossa. Esim. oman yhtiömme kohdalla jalkakäytävällä on noin 30cm korkea epätasainen jääkerros.

Ei näin. Voi vain kuvitella minkälainen sohjo tässä on parin viikon kuluttua.

Tänä keväänä kaupungin koneisto ei enää korjausliikettä ehdi tehdä, valitettavasti. Ensi talveksi toimintatapaan pitää saada muutos.

1. Jalkakäytävien hoito tulee siirtää kaupungin vastuulle, joka sitten veloittaa tästä palvelusta taloyhtiöitä. Itseasiassa keskitetysti kunnon laitteistolla hoidetut lumityöt saattavat tulla jopa edullisemmaksi kuin jokaisen yhtiön oman huoltoyhtiön toiminta. Ainakin jälki olisi parempaa ja tämän kevään kaltainen parin kuukauden “rospuutto” voitaisiin välttää.

2. Lumityöt pitää kilpailuttaa alueellisesti eikä pilkotusti per lumikuorma -tyyppisellä kannustimella. Tällöin yrittäjille syntyisi luonnollinen kannuste käyttää nykyistä tehokkaampia työmetodeja.

kklk 3/2011 15.3.2011

Ensi tiistaina jälleen kulttuuri- ja kirjastolautakunta. Esityslistaan voi tutustua täällä. Aika selkeä lista, ei pitäisi olla ihmeemmin mitään keskustelua. Yritän valmistella METAan ehdotuksen talousarvion valmisteluprosessista. Tästä aiheesta erillinen postaus myöhemmin.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Kaupunginkirjaston vuoden 2010 toimintakertomuksen hyväksyminen

ok. Toimintakertomuksessa on napakassa muodossa paljon perustietoa kirjaston toiminnasta.

Kaupunginkirjaston tulot vuonna 2010 olivat 3,5 miljoonaa euroa ja menot 36,2 miljoonaa euroa. Asukasta kohden käyttömenot olivat 61,44 euroa ja tulot 6,00 euroa. Tulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 534 000 euroa ja menot 428 000 euroa. Kaupunginkirjaston omarahoitusosuus nousi ja oli 9,8 %. Tuottavuus jäi lähes samalle tasolle kuin vuonna 2009, mutta alitti talousarviotavoitteen.
—
Kirjastoaineiston hankintaan käytettiin viisi prosenttiyksikköä enemmän määrärahoja kuin oli ennakoitu. Aineiston hankintaan asukasta kohden kului 5,45 euroa, lähes saman verran kuin 2000-luvun huippuvuonna 2009 (5,50 euroa/asukas). Kokoelma kasvoi lähes 12 000 yksiköllä. Kirjastojen aukiolotunteja kertyi yli odotusten.

3 Roihuvuoren kirjaston tarveselvitys ja lausunto Roihuvuoren kirjaston ja Porolahden hammashoitolan peruskorjauksen hankesuunnitelmasta

ok. Homman pihvi on tässä:

peruskorjaushankkeen valmistumisen jälkeen kirjaston vuokran arvioidaan nousevan lähes kolminkertaiseksi, 30 000 eurosta yli 82 000 euroon. Vuokralaskelman mukaan nousu on 52 789 euroa vuodessa. Tätä yli 50 000 euron vuotuista kustannusten lisäystä ei ole mahdollista kattaa kaupunginkirjaston nykyisen budjettiraamin sisällä, vaan erotus tulisi lisätä talousarviokehykseen.

Tämä olisi erittäin tärkeää, jos seinien lisäksi halutaan säilyttää myös toiminnallisuutta vrt. edellinen kohta. Talousarviokehyksen neuvottelut ovat syksyllä tiukka paikka. Toivottavasti saadaan vaalivuodelle nykyistä mukavampi raami. Täytyy kysyä miten samassa rakennuksessa toimivan Porolahden hammashoitolan kohdalla toimitaan -> onko sos.ter. -puolella tällaiset saatu raamiin, vai onko nousu sillä puolella niin pieni, että kukaan ei edes huomaa…

Kirjaston uusi vuokra on 6 900 euroa/kk eli 17,34 euroa/htm2/kk.

Tietääkö joku, mikä on normaali neliöhinta tämänkokoiselle kiinteistölle? Toki julkisessa käytössä on esteettömyys ja muita vaatimuksia (korkeus jne.), jotka nostavat hintaa.

4 Lausunto talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmasta vuosiksi 2012 – 2016

ok. Keskustakirjasto! Ja nyt tärkeä osoitus siitä että lähikirjastoja ei olla hylkäämässä Keskustakirjaston vuoksi! Valtuusto on kehoittanut lautakuntaa “valmistelemaan kirjastoverkon kehittämissuunnitelmat niin, että lähikirjastojen neliömäärä asukasta kohti ei kasva.”:

Asukasluvun nousun myötä lähikirjastojen pinta-ala asukasta kohti ilman kirjastoverkon kehittämistä vähenisi 0,058 m2:iin ja väestöennustuskauden loppuun, vuoteen 2020 mennessä 0,057 m2:iin.

Kaupunginkirjaston tilahanke-ehdotuksen muutosvaikutus lähikirjastojen tiloihin vuoteen 2016 mennessä merkitsee yhteensä 1635 hum2:n pinta-alan lisäystä. Pinta-ala asukasta kohti ei kasva, vaan pienenee 60,9 m2:iin 1000 asukasta kohti.

Hyvä. Lähikirjastot ja keskustakirjastot eivät taistele toisiaan vastaan vaan molempia tarvitaan ja molempia kehitetään!

KULTTUURIJOHTAJA

1 Kaupunginhallituksen päätöksiä

Kaupunginhallitus on myöntänyt Svenska Teaternille 2,5m€ lainan peruskorjauksia varten.

2 Lausunto Taidetta ikä kaikki -selvityksen toimenpide-ehdotuksista

ok. Erittäin positiivista kehitystä on kulttuurikeskuksen ja sosiaaliviraston yhteinen kulttuurisuunnittelija. Ehkä näitä hallinnollisia Berliinin muureja voidaan hitaasti madaltaa.

3 Lausunto valtuustoaloitteesta senioripalveluoppaan tekemiseksi

ok.

4 Musik och kulturskolan Sandelsin anomus taiteen perusopetuksen musiikin sekä tanssin ja teatteritaiteen yleisen oppimäärän mukaisten opetussuunnitelmien vahvistamisesta

ok.

5 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok. Olisin mieluusti myöntänyt avustusta Race Horselle, mutta valitettavasti voimme tukea vain matkakustannuksia, jotka ko. hanke sai jo toisaalta. Olkaa tarkkana kun haette näitä kv-rahoja!

6 Kohdeavustusten myöntäminen, 3. jako

ok. Voi olla että joudun jääväämään itseni tästä. Täytyy selvittää. (Olen Perinnearkku ry:n perustajajäsen ja entinen pj. Hakevat rahaa konserttisarjaan ja olen itse siellä vielä keikallakin. Oma lehmä on hiukan liian lähellä.)

7 Lastenkulttuurikeskus Musikantit -yhteisön toiminta-avustushakemus vuodelle 2011

ok.

Laita mun lauluu lujemmalle!

(Kirjoitus on julkaistu Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan lehdessä SAYmaassa 1/2011)

Uudessa uljaassa musiikkitalossa on akatemialaisille tarjolla mullistava uutuus, joka on jäänyt suuren salin säihkeen varjoon: Black Box, ”musta laatikko”, muunneltavalla katsomolla varusteltu teatterikäyttöönkin soveltuva tila.

Se on Sibelius-Akatemian historian ensimmäinen äänentoiston tarpeet huomioiden suunniteltu sali.

Mukan kasvatti Lauri Schreck Puhuri-yhtyeensä kera keikalla.

Kyllä, Kamarimusiikkisalissa ja Feeniksillä on ”peeaat”, mutta ei, niitä kumpaakaan ei ole rakennettu vahvistettua musiikkia varten. R-talon kuppilaa ei ole oikeastaan suunniteltu mitään musiikkia varten – siitä pitävät huolen jo kylmälaitteet. Toki elektroakustisen musiikin ystävät kuulevat siinäkin surinassa yläsävelsarjoja, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Kuitenkin Sibelius-Akatemian opiskelijoista noin puolet, eli muka-, kamu- ja jazz-osastot ovat jo vuosikymmeniä soittaneet musiikkia, joka kaipaa äänentoistoa. Ja ns. ”työelämässä” lähes kaikki esiintymiset ovat vahvistettuja.

Nykytilannetta voikin verrata siihen, että Sibiksen klassiset pianistit joutuisivat soittamaan konserttinsa tumpussa luokkahuoneessa Hellas-pianolla flyygelin ja konserttisalin sijaan. Piireissä puhuttaisiin kulttuuriskandaalista.

Mutta parannusta tilanteeseen on siis luvassa. Hyvä, oli jo aikakin! Saanko esitellä, 2010-luku – Sibelius-Akatemia, Sibelius-Akatemia – 2010-luku.

Yhtä kuitenkin jäi uupumaan: musiikkitalossa ei ole äänentoistolle suunniteltua harjoitussalia, eikä bändiluokkaa, johon olisi suunniteltu hankittavaksi kunnollinen monitori-järjestelmä.

Kun musiikkia soitetaan vahvistetusti instrumenttien oma akustinen ääni (jos sitä edes on) jää helposti salia varten tarkoitetun signaalin jalkoihin. Tarvitaan monitoreita, niitä lattian rajassa vaanivia mustia laatikoita, joiden päälle rokkikukot lajityypilleen ominaisen käytöksen mukaisesti nostelevat karvaisia kinttujaan.

Vahvistetusti soittaminen ja hyvän monitorisoundin luominen on usein vaikeaa: muusikon pitää ymmärtää mistä kaikista osatekijöistä kokonaisuus muodostuu ja tietenkin välittää informaatio vielä monitorimiksaajalle kielellä, jota molemmat ymmärtävät. Tämä kaikki mahdollisimman nopeasti yleisön jo kärkkyessä ovien takana.

Toisin sanoen, vahvistetusti soittaminen on osa nykyaikaista muusikkoutta ja taito, jota pitäisi opettaa. Tällä hetkellä koulutus kuitenkin valmentaa opiskelijoita lähinnä varoittavan esimerkin avulla.

Pitskun bändiluokissa harjoitellaan vahvistettua musiikkia ns. laulukamoilla. Laitteistoa voi kuvailla äänentoiston Hellas-pianoksi – lopputulos on tasaisen kehno. Moni opiskelija kohtaakin kunnollisen monitoroinnin ensimmäistä kertaa vasta keikalla. Suostuisivatko pianon A-kurssin suorittajat soittamaan ensimmäisen kerran Steinwaylla vasta tutkintopäivänään?

Äänentoistoa tulisi ajatella instrumenttina. Sitäkin pitää osata käsitellä ja sitäkin pitää harjoitella. Ja Suomen ainoan musiikkiyliopiston tulisi tarjota opiskelijoilleen parempi mahdollisuus tutustua sen saloihin jo opintojensa aikana.

Hannu Oskala
kirjoittaja on kansanmusiikkiosastolta valmistunut musiikkialan moniottelija