Arkisto kohteelle elokuu 2008

17
Elo
08

iraniin

Lähden huomenna lomalle Timon ja Artun kanssa Iraniin pariksi viikoksi. Useimmat ovat retkikohteen kuulleessaan olleet yllättyneitä, jopa järkyttyneitä – äitini ainakin. Miksi sinne siis?

Vaikkakaan ihan silkkaa kikkailua ja erikoisuuden tavoittelua ei voi matkan syynä kokonaan kieltää, on tärkeämpi peruste kuitenkin Persian kulttuuri ja historia, joista olen ollut kiinnostunut jo vuosia. Iranissa on sijainnut pisimpään yhtäjaksoinen korkeakulttuuri – kirjoitettua historiaa on noin 5000 vuotta. Persiassa ollaan tekemisissä koko ihmiskunnan historian perusteiden kanssa.

Viime helmikuun DocPointin teemana oli Iran ja siellä esitetyt dokumentit lisäsivät myös kiinnostusta Iranin nykytilaa kohtaan. Pahan akselin maskin takana on kuitenkin ihmisiä. Saapa nähdä, ainakin siellä on vähemmän amerikkalaisia turisteja kuin Egyptissä… Myös loistava suomalaisen ”Grangangan” viime vuonna Teheranissa kirjoittama Iranoia-blogi oli innoittajana kun lentolippuja ruvettiin varailemaan.

Yksi hyvä syy riittävän kauas matkustamiselle on sekin, että Iranissa en voi lukea sähköposteja tai vastata puhelimeen – suomalaiset liittymät kun eivät kuulemma siellä toimi. Työt on pakko jättää kotiin. Mukava ajatus.

Yritän laittaa ”tien päältä” jotain raporttia tännekin. Hyvää sateista elokuun jatkoa vaan!

12
Elo
08

sosialistisen Suomen folklore

Kuukausi takaperin kävin läpi Itä-Euroopan sosialistisen aikakauden vaakunoita Bordurkan logoa ideoitaessa. Hienoa estetiikkaa; vuoria, kotkia, sirppejä, vasaroita, patoja, sähkölaitoksia, aseita, auringonlaskua ja muita paikallista ”identiteettiä” korostavia erikoisuuksia. Vastaan tuli myös Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan tunnus.

Viehättävää. ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykään yhteen!” – karjalaisella kuviolla varustetut nauhat sitovat lyhteet, vesi kohisee koskessa ja aurinko nousee hiljaisen havumetsän ylle. Vain kantele puuttuu vaikka Otto Villellä oli kuulemma oma kanteleyhtyeensäkin – Punakanteleet.

Viimeinen opintojani varten lukemani artikkeli käsitteli ammattimaisen kansanmusiikin kehitystä Bulgariassa ja samaan aikaan eteen tullut Neukku-Karjalan vaakuna pisti miettimään eroja ja yhtäläisyyksiä suomalaisen ja bulgarialaisen kansanmusiikin kehityksessä…

Molemmissa maissa kansanmusiikin asema on ollut samankaltainen aina 1950-luvulle saakka; pelimannin ammattia ei pidetty kunniallisena toimena (Bulgariassa juhlamusiikkia soittivat mustalaiset, tuo ikuinen paarialuokka), musisointi oli useimmiten solistista aina radion aikakaudelle saakka ja soittokunnat vaikuttivat merkittävästi molempien maiden muusikkokunnan syntyyn ja kansanmusiikin muotoihin tuoden mm. länsimaista asteikkokäsitystä tutummaksi.

Vuonna 1951 Filip Kutev perusti neuvostoliittolaisen kansanperinneryhmä “Pyanitskin” innoittamana Bulgarian ensimmäisen ammattimaisen ja valtion tukeman kansanperinneryhmän. Järjestelmä laajeni myöhemmin käsittämään koko maan ja siihen kuului neljäntoista ammattilaisryhmän lisäksi kansanmusiikin koulutusta tarjonnut konservatorio-järjestelmä.

Kutevin ryhmä esitti monimutkaisia sovituksia perinteisistä bulgarialaisista sävelmistä. Ryhmien tarkoituksena oli popularisoida Bulgarian osa-alueiden kansanperinettä estraditaiteeksi. Läntistä klassista musiikkia pidettiin kulttuurisena ideaalina, ja siksi kansanmusiikkiryhmien avulla pyrittiin luomaan etniseltä identiteetiltään selvästi bulgarilainen, mutta ”taiteellisesti sinfoniaorkesteri-järjestelmän tasoinen musiikkikulttuuri”.

Jokaiseen kansanperinneryhmään kuului naiskuoro, sekä miehiä että naisia sisältänyt tanssiryhmä ja pääosin miehistä koostunut bändi. Perinteistä soitinvalikoimaa laajennettiin sinfoniaorkesterin soitinten mukaisesti. Esim. perinteisestä kaval-huilusta tehtiin “piccolo-kaval” –versio (kavalche). Virejärjestelmiä muutettiin ja yhtenäistettiin. Nuotinlukutaidosta tuli välttämätön osa muusikkoutta ja yhtyeiden koko kasvoi huomattavasti.

Kommunistessa diktatuurissa taidekaan ei saanut kehittyä vapaasti; parhaiden byrokraattisten periaatteiden mukaisesti orkesterimuusikoiden yläpuolelle luotiin klassisissa konservatorioissa koulutettujen säveltäjien yläluokka. Jos ”kansanorkesterin” rivimuusikko halusi julkaista oman sävellyksen tai sovituksen orkesterin soitettavaksi, tuli hänen hankkia ”sävellyslupa” säveltäjien liitolta. Arvatkaapa vain saiko luvan joka kerta. Muusikot eivät myöskään saaneet käyttää muiden perinnealueiden kuin omien synnyinseutujensa melodioita sovituksissaan, vaikka koulutusjärjestelmä tutustuttikin muusikot kaikkiin tyylilajeihin.

Suurin piirtein samoihin aikoihin kun Itä-blokki romahti syntyi musiikkimarkkinoille myös uusi genre; maailmanmusiikki ja bulgarialaiset muusikot tarttuivat uusiin työtilaisuuksiin.

Maailmanmusiikkigenressä menestyneimpien bulgarialaisten kokoonpanojen musiikki ei kuitenkaan välttämättä ollut sen perinteisempää kuin neuvostoaikaisten suuryhtyeidenkään – paras esimerkki lienee “Le Mystere des voix bulgares” levyn julkaissut Bulgarian radion naiskuoro, jonka esittämä musiikki oli äärimmäisen tarkasti sovitettua ja sävellettyä. Se ei ollut “perinteistä” bulgarialaista naiskuorolaulua, mutta vastasi hyvin läntisten kuulijoiden odotuksia salaperäisestä, mystisestä itäisestä kansanperinteestä. Bulgarialaiset bändit sen sijaan soittivat usein kappaleensa 1900-luvun alkupuolen yhtyeiden tapaan, vaikkakin tempoltaan huomattavan paljon nopeammin. Vanhempia levytyksiä kuunnellessa nimenomaan tempojen ”leppoisuus” hyppää heti korvaan.

Miten Suomessa? Kansallinen identiteetti oli jo rakenettu klassisen musiikin, kuvataiteen ja Kalevalan varaan 1800-luvulla. Kansan syvien rivien ”aitoa henkeä” oli käytetty mm. Kuulan yksinlaulu- ja kuorosovituksissa sekä monissa muissa klassisen musiikin teoksissa. Sitä ei enää tarvinnut jalostaa korkeakulttuuriksi, se oli sitä jo, vaikkakin vain länsimaisen taidemusiikin filtterin kautta, alkuperäinen konteksti ja soittotapa poistettuna.

Suomessa kansallista identiteettiä sijoitettiin ”länteen” klassisen musiikin avulla – kansanmusiikin jalostaminen neuvostomalliseksi folkloreksi olisi ollut selkeä hyppy itään. Tästäkö johtuu suomalaisen musiikkikoulutusjärjestelmän täydellinen keskittyminen vain klassiseen musiikkiin? Olisiko jazzin koulutus taas ollut liian paljon länteen? Miksei Suomeen perustettu kansallista folklore-ryhmää? Miksei Suomeen luotu Bulgarian mallin mukaisesti kansanperinneteattereita joka puolelle? Miksi suomalainen folklore jäi vain harrastajien tanhuamisen ja pelimanniyhtyeiden varaan?

Eikö suomalaisessa perinteessä ole riittävästi aineksia? Se ei voine olla syynä – folkloreahan on Suomessa tehty koko ajan, mutta ei ammattimaisesti tietääkseni ennen 1990-lukua, jolloin Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmin ja myöhemmin taideosuuskunta Tsuumin toimintaa voidaan pitää ammattimaisena. (Rimpan osalta kyse oli (ja on) pitkälti harrastajatanssijoista.)

Millaista suomalaisten ryhmien folklore sitten olisi voinut olla? Missä ryhmien pääpaikat olisivat olleet? Millaista musiikki olisi ollut? Olisiko meillä klassisen musiikin musiikkiopistojärjestelmän sijaan kamu-opistojen verkosto?

10
Elo
08

hohtaa kesäkatu kuuma

Jopa New York kokeilee katujen väliaikaista sulkemista autoilta kesäsunnuntaisin hiukan jo aiemminkin mainostamani cyclovian henkisesti.

Miksei tätä voisi kokeilla Helsingissäkin? Kesäkuusta elokuuhun kaikki sunnuntait autottomiksi keskustassa! Heti! (Vaalilupaus nro 1) Halpaa ja mukavaa!

Summerstreetsin sivuilla oli kuva Lontoosta kun Oxford Street oli suljettu autoilta:

Luulisi kauppiaidenkin olevan tyytyväisiä. Ei varmaan bisnes luistanu lain.

08
Elo
08

vaaraton pop

Päivän Hesari kertoo vaarattoman popin jyräävän vaihtoehtorokin Kiinassa.

Jokaisen maassa julkaistavan albumin sanoitukset myös tarkastetaan etukäteen.

Vaihtoehtorock soi radiossa yleensä yön tunteina.

Livenä rosoa suvaitaan, jos se pysyy suurimmaksi osaksi maan alla.

Miten tilanne eroaa Suomesta? Kukaan ei kiellä tekemästä kiljupunkkia/kansanmusiikkia/yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa rockia, mutta ei se myöskään missään koskaan radioaalloilla soi. Byrokraatin sijaan sanoitukset tarkistaa levy-yhtiö, jotta soittolista-radiot eivät nikottelisi.

Markkinatalous on luonut ”vapaaehtoisen ja markkinavetoisen sensuurin”, jota ”julkisen palvelun” YLE ei edes pyri rikkomaan. Kanavauudistusten jälkeen vaihtoehtoinen musiikki on valtakunnallisilta kanavilta kadonnut kokonaan, Kiinassa sitä löytyy edes öisin.

05
Elo
08

bad idea park II – son of idea park

Sukari on toimelias kaveri. Nyt hänellä on kova hinku saada Parkki pystyyn Kiiminkiin.

”Hanke ei ole niiden suunnitelmien ja päämäärien mukainen, joita Oulun seudun kunnat ovat yleiskaavassa määritelleet.”

Karhulan mukaan Ideaparkista ei ole aiemmin ollut missään yhteydessä puhetta, eikä yleinen yhteinen yleiskaava sisällä hanketta.

”Tärkeä kysymys on, miten tällainen ylimitoitettu hanke vaikuttaa Oulun keskustan kehityshankkeisiin, joilla pyritään sijoittamaan kaupalliset palvelut niin että se vaikutus ilmastomuutokseen olisi minimaalinen. ”

Sukaria arvostelu ei huoleta. Hänen mukaansa Kiimingin Ideaparkia on suunniteltu hiljaisuudessa juuri, jotta kaavasotkuilta vältyttäisiin.

”Tämä on valtuuston ja kunnanhallituksen päätös ja investointipäätökset on tehty. Täällä kaava on vahva.”

Eikö se Toivo vaan kertakaikkiaan välitä yhtään mitään ilmastonmuutoksesta? Eikö viime vuosina huimasti noussut öljyn hinta yhtään jännitä? Eikö koko seudun yleiskaavalla olekaan mitään merkitystä? Demokratia, shemokratia, rahalla ostettavissa ja hiljaisuudessa parempi. Rikollista pitäisi tuollaisen parkkien rakentelun olla. Moraalitonta se on jo.

Kuntien välinen kilpailu ei ole Suomessa terveellä pohjalla – kermankuorinta ei ole hyväksi kenellekään pidemmällä jänteellä tarkasteltaessa.

Eräs asia jota olen kuntaliitosten yhteydessä ihmetellyt on ihmisten paikallisidentiteetin ”kuntakeskeisyys”. Ikäänkuin se hallinnollinen pikkuseikka, missä valtuuston kokoukset satutaan järjestämään jollain tapaa määrittelisi koko kotiseudun? Eikö kyläyhteisön sielu olekaan muuta kuin byrokratiaa?

04
Elo
08

päivän uutissähkeet

Hesarin nettisivuilla oli eilen kaksi uutista, jotka toisiinsa yhdistettynä mielestäni kuvastavat hyvin koko suomalaisen ilmastopoliittisen keskustelun ongelmia.

HS:n mukaan Espanjan hallitus on laittanut pystyyn energian säästötalkoot. Pakoilun ja lisäselvitysten teettämisen sijaan on ryhdytty toimeen. Osana liikenteen päästöjen ja kulutuksen vähentämistä Espanja on alentanut nopeusrajoituksia.

Kolmivuotisen ohjelman päämääränä on, että vuonna 2011 Espanjan tarvitsisi ostaa kymmenen prosenttia nykyistä vähemmän öljyä. Se tarkoittaisi 44 miljoonaa barrelia vähemmän vuodessa.

Ohjelma vaatii 245 miljoonan euron sijoituksen, mutta Sebastiánin mukaan se säästää yli neljä miljardia öljykustannuksista.

Espanjalaisia on huolestuttanut ja suututtanut eniten aikeet nopeusrajoitusten pudottamisesta.

Barcelonalaiset autoilijat ovat ajaneet matalampien rajoitusten mukaan tammikuusta lähtien. Päästöt ovat viranomaisten mukaan vähentyneet 17 prosenttia ja onnettomuudet puolella. Rajoitukset pudotettiin sadan tai 120 kilometrin tuntivauhdista 80:een Barcelonan ja lähikuntien välisillä maanteillä ja moottoriteillä.

Onnettomuudet ovat vähentyneet puolella. Ja tavallisesti tuhoisimmat ja eniten ”uhreja” vaativat turmat tapahtuvat kovimmilla nopeuksilla. Nopeudenrajoittimet henkilöautoihin koko Euroopassa! Ei ole mitään syytä sallia yli 130 km/h nopeuksia missään. Jo nykyisin toimiva rekkojen 90 km/h rajoite olisi ehkä paras ja helpoin toteuttaa – näin myös ohittamisen ”tarve” vähenisi. Bonuksena tietenkin vielä päästöjen väheneminen ilman mitään uusia ”moottoriteknisiä” innovaatioita, joita pääministerimme joku aika sitten peräänkuulutti.

Samaan aikaan Suomessa: ABC-ketjun johtaja haluaa 60 asemaa lisää

Liikenneasemaketju ABC aikoo rakentaa lähivuosina kymmeniä asemia lisää. Ketjun johtaja Heikki Strandén sanoo Kauppalehdessä, että muutamassa vuodessa aiotaan rakentaa 60 uutta asemaa. Tällä hetkellä asemia on 91.

”Asemia on liian vähän ja niiden pitää keskimäärin olla vieläkin isompia. Parhaimmillaan ABC-asemalle on saapunut 70 bussilastillista väkeä syömään noutopöydästämme”, Strandén sanoi lehdelle.

Kaipa siellä ABC:n johtoportaassa on laskettu että investointi on järkevä, mutta kyllä muidenkin kuin Vapaavuoren kannattaa kysyä onko tällainen rakentaminen asuinkeskusten ulkopuolelle kestävällä pohjalla.

Muualla Euroopassa on jo ryhdytty konkreettisiin toimiin päästöjen hillitsemiseksi. Suomessa rakennetaan lisää huoltoasemia ja kauppakeskuksia taajamien ulkopuolella. Nolottaa, ahdistaa. Mikä ihme meitä suomalaisia oikein vaivaa? Onko kansallisen identiteettimme osana vaalittu ”läheinen suhde luontoon” syypää? Kuvittelemmeko olevamme jollain mystisellä tavalla joka tapauksessa enemmän yhtä luonnon kanssa kuin kaikki muut Länsi-Euroopan maat?

01
Elo
08

helppoa kun sen oikein oivaltaa

Viikko sitten avauduin festareiden takahuonetarjoiluista. Pakko laittaa tänne toissapäivänä vierailemani kyläjuhlien bäkkärin huoneentaulu.

Näin! Heleppoa! Heti tuli hyvä mieli! Tämän lisäksi kun pöytään kannetaan hapankaalia, bratwurstia ja kaljaa niin oikein oli mukavat iltamat. Taiteilijoilla oli kivaa ja yleisö viihtyi. Eikä maksanu palajoo!




twtr

Flickr Photos

Pekan_ajelu 1

Pekan_ajelu 2

Pekan_ajelu 3

More Photos

%d bloggers like this: