Se että paperi meni läpi ei yllättänyt minua lainkaan. Niin näillä asioilla on tapana käydä. Sisältöihin olisi pitänyt vaikuttaa jo aiemmin. Ohjelma toki valmisteltiin Taskessa ilman julkista keskustelua tai mahdollisuuksia vaikuttaa avoimesti sen linjauksiin. Yritetään sitten 2014 uudestaan.
Kuva: caseorganic / Flickr (cc-lisenssi)
Kokouksen käsiteltävänä oli myös Yrjö Hakasen, valtuuston ainoan kommunistin, aloite kaupungin viime vuonna hankkiman Ahjo-järjestelmän parantamiseksi. Vastaus Hakasen aloitteeseen kuvaa erinomaisella tavalla miten kaupungin it-prosessit ovat vinksallaan:
Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteessa esiintuotuihin seuraaviin kahteen kehittämisehdotukseen suhtaudutaan varauksella, sillä ne eivät ole kokoussovelluksen suunnitellun käyttötavan mukaisia. Kyse on merkintöjen tekemisestä itse asiakirjoihin sekä useiden päätösasioiden/asiakirjojen samanaikaisesta käsittelystä sovelluksessa.
Eli kun kokoussovellusta ei alunperin suunniteltu siten että asiakirjoihin voisi tehdä merkintöjä tai kahta dokumenttia selailla yhtäaikaa, niin näitä ominaisuuksia ei järjestelmään enää vaan voida mitenkään lisätä. Arggh.
Ja juuri hyväksytyssä it-ohjelmassa puhutaan kauniisti käyttäjälähtöisyydestä. Sillä tuskin tarkoitetaan sitä että Ahjo-läppäri lähtee turhautuneen käyttäjän kädestä ballistisesti kohti vesilintua.
Miten sitten saataisiin parempia järjestelmiä? No, ruuvaamalla it-hallintoa strategisesti eri suuntaan. Mites se tapahtuu? Muuttamalla it-ohjelmaa. Ainiin, se hyväksyttiin juuri että naps vaan.
Kauniin kafkamainen palautelooppi.
Masentavinta ohjelman vaiheita seuratessa on ollut vaikutelma että oikein ketään muutaman Vihreän nörtin ja valtuutetun lisäksi ei tunnu paljoa nappaavan. Kyse on kuitenkin noin sadasta miljoonasta eurosta vuodessa. Pitäisi ehkä vähän kiinnostaa. Kaupungin it-hallinto on tietoyhteiskunnan julkista perusinfraa.
Lisäksi minua on hämmästyttänyt se, että erittäin fiksuiksi tietämäni ihmiset nostavat it-ohjelman edessä kädet pystyyn; ”me ei ymmärretä tästä mitään”, ”menee yli hilseen”.
En minäkään it-ammattilainen ole. Koodaamisesta en tajua yhtään mitään, serveri- tai ohjelmistoarkkitehtuureista vielä vähemmän. Mutta ei kai tarvitse olla lääkäri voidakseen päättää sairaanhoidon organisaatiomalleista tai merikapteeni ohjatakseen sataman toimintaa?
Ongelma on kaksiteräinen; tottakai it-ohjelman perkaaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta niin vaatii kaupungin kaikkiin muihinkin asioihin syventyminen. Julkinen päätöksenteko ei saa olla rakettitiedettä.
Suurempi syypää onkin hallinto, jonka on popularisoitava ulosantiaan. It-hallinnon tulee kyetä selittämään ohjelmansa niin että kaupunginhallituksen ja valtuuston jokainen jäsen, tai edes enemmistö, ymmärtää mistä päättää ja miten päätös vaikuttaa. Näin ei selvästikään nyt ollut asian laita.
Asiantuntijakieli on vallankäyttöä. On paljon helpompaa piiloutua vaikeiden lyhenteiden taakse kuin selittää asiat niin että maallikkokin ymmärtää.
Edellisessä kaupungin it-strategiassa linjattiin kustannusten kasvavan noin 50%. Näin myös tapahtui. Nyt tuoreessa paperissa kuluista ei sanota yhtään mitään. Todetaan vain että ”Infrastruktuurin osuus tietotekniikan kokonaiskustannuksista tulee saada laskevaksi”, joka tietysti prosentuaalisesti onnistuu komeasti jos muut osuudet kasvavat.
Haluaisin ohjelmaan arvion ohjelmakauden it-kustannuskehityksestä.
2. Käyttäjälähtöisyys
Strategiseksi tavoitteeksi kirjataan hienosti: ”Helsinki on käyttäjälähtöisten innovaatioiden edelläkävijä”.
Vallan mainiota! Päästäänköhän tulevaisuudessa siis esim. Ahjo-järjestelmää käyttämään millä tahansa päätelaitteella? Hienoa! Käyttäjälähtöiset innovaatiot ovat upea juttu! Myöhemmin vaan sitten linjataan:
Hallintokunnille ja käyttäjille tietotekninen infrastruktuuri näkyy keskitetysti järjestettyinä palveluina.
Kaupungin perusinfrastruktuurilta edellytetään yhdenmukaisuutta, koska sen on oltava kaupunkiyhteisyyden lisäksi laajasti yhteentoimiva muiden organisaatioiden kanssa. Kaupungin toiminnan jatkuvuus ja palvelujen kehit- täminen edellyttää ajanmukaista ja yhtenäistä tietoteknistä infrastruktuuria.
Tämä tarkoittaa käytännössä siis sitä että tulevaisuudessakin esim. Ahjo-järjestelmää ja sen kumppaneita kehitetään siten, että ne ovat käytettävissä vain ja ainoastaan kaupungin määrittämällä infralla. Ymmärrän linjauksen it-väen näkökulmasta: on monta kertaluokkaa helpompaa ylläpitää, ohjeistaa ja huolehtia tietoturvasta yhtenäisellä laitekannalla. Tämä vaan ei ole juuri lainkaan käyttäjälähtöisyyden mukaista. Keskitetyt ratkaisut ja käyttäjälähtöiset innovaatiot ovat peruslähtökohdiltaan janan ääripäät – niiden väliltä on löydettävä tasapaino ja nyt olisi aika siirtää Helsingin painopistettä kohti käyttäjää.
Mielestäni ”maailma” on menossa siihen suuntaan, että ”sisältöjä”, niin julkisia kuin salaisiakin käytetään ihan miltä tahansa laitteelta. Olen toisinaan lukenut samaa esityslistaa sekä puhelimesta, padilta, läppäriltä että Ahjo-koneelta. Yhden näistä neljästä laitteesta hankinta olisi voitu välttää, jos järjestelmä olisi kehitetty eri näkökulmasta.
Tämä toki asettaa kaupungin it-osastoille haasteita, mutta ainakin tietoturvallisuudessa tämän kaupungin suurin aukko on luottamushenkilöjärjestelmä, jonka ”vuotamista” ei kyllä millään teknisellä ratkaisulla tukita.
Eli haluaisin että käyttäjälähtöisyys heijastuisi myös infrastruktuuriin. En tarkoita tällä sitä, että infraa kehitettäisiin jokaisessa virastossa erikseen, vaan sitä että projekteissa huomioitaisiin käyttäjien toiveet ja tavoitteet edes jollain tavalla. Valmistelu on nyt ollut erittäin suljettua, järjestelmäkeskeistä ja ylhäältä ohjattua.
En malta olla vielä lopuksi vertaamatta it-strategian valmistelua Guggenheim-hankkeeseen. Kaupungin it-puoli kun on suurin piirtein budjetillisesti samaa kokoluokkaa kuin kultturiala – rapiat toista sata miljoonaa. Kuten jo aiemmin mainitsin, edellisessä it-ohjelmassa linjattiin noin 50% kustannusnousu. Tämä on siis moninkertainen verrattuna Guggenheimin kustannuksiin. Huomasiko kukaan?
It-ohjelma tuotiin täysin suljetun valmistelun, jossa käytettiin myös ulkopuolisia konsultteja, jälkeen kaupunginhallitukseen, joka todennäköisesti huomenna hyväksyy ohjelman suuremmitta mutinoitta.
Miksei Iltalehti tee galluppia? Miksei vaadita kansanäänestystä? Miksei HS.fi täyty vihaisista viesteistä? Mikseivät nuoret journalistit julista uudenlaisen hallintoaikakauden alkua? Miksei Blogistan ja Facebook myrskyä?
Viime aikoina FaceBook on muuttunut PresidenttiBookiksi. Tuntuu siltä että kaikki kaverini postailevat vain omaa ehdokkasta kehuvia tai ”vastaehdokkaita” dissaavia linkkejä. Miltähän Fese mahtaa näyttää kuukautta ennen kunnallisvaaleja kun kavereissani on vähintäänkin noin 200 tyyppiä, jotka ovat itse ehdolla? Lähteekö homma täysin lapasesta?
Silti minullakin on parin viikon ajan ollut takaraivossa fiilis että täytyisi blogata Haavistosta. Viimeistään Otson nerokas ’Presidentti on siitin’ -blogaus vakuutti minut kuitenkin siitä että kaikki tarpeellinen, järkevä ja järjetönkin ehdokkaasta on jo kirjoitettu. Kaikki kulmat on esitelty kyllästymiseen asti.
Jotain muuta siis piti yrittää. Päätin pitää puheen ja tehdä siitä videon.
Puhuin loppiaisena kuudessa eri paikassa eri puolilla keskustaa. Yleisönä lähinnä venäläisiä turisteja. Toivottavasti joku äänioikeutettukin kuuli…
Olo typötyhjällä Hakaniemen torilla saarnatessa oli aika surrealistinen, mutta hei, mähän oon taiteilija, mulla on vapauksia!
Toisaalta taas, miksi ihmeessä Suomessa ei ole enempää julkisia poliittisia puheita? Missä olisi Helsingin ”Speakers’ Corner”?
Lupaan tässä samalla julkisesti että tämä on viimeinen presidentinvaaleihin liittyvä fb- tai twitter-päivitykseni ennen vaalipäivää. Minua ei tarvitse blokata feedistä…
(Kameran takana avusti Mikki Wasara. Suurkiitokset hänelle.)
Toukokuussa Jussi Halla-Aho totesi Hommaforumillaan Aamulehden joutuneen “shitlistille” huonon kuvavalinnan vuoksi.
”Toki ymmärrän, että toimittajat ottavat tahallaan omituisia kuvia kaikista inhokeistaan. Kuvattavan kohteen päätettävissä on kuitenkin se, tarvitseeko hän puheena olevaa mediaa johonkin. Minä en tee Aamulehdellä yhtikäs mitään, joten voin sanella sille sellaisia reunaehtoja kuin haluan.
—
”Minulle on aivan sama, kuinka suuri osa toimittajista ja tiedotusvälineistä on shitlistillä. Helpottaa vain elämää, kun voi suoralta kädeltä ignoroida haastattelu- ja soittopyynnöt.”
Loppujen lopuksi kyseessä oli ilmeisesti automaattisesta julkaisujärjestelmästä johtuva kuvan valotuksen ja väritasapainon muuttuminen. Teko ei siis ilmeisesti ollut edes tahallinen.
Täytyy myöntää - kyllähän tuo Aamulehden netissä julkaisema kuva näyttää kehnommalta kuin “alkuperäinen”.
Merkillepantavaa ei kuitenkaan ole tämä yksittäinen tapaus, vaan se, että kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Halla-Aho katsoo, että hänen ei tarvitse välittää “mediasta”. Hänelle piisaa Hommaforum.
Ja jos valituksi tulemista ajatellaan, niin varmasti riittääkin. Eduskuntavaalien henkilökohtainen saalis oli kertakaikkisen huikea. Jos hän saa edes puolet siitä ensi vuoden kunnallisvaaleissa, on Persuille luvassa Helsingissä aikamoinen jytky. Silloin ei puhuta siitä, saavatko vihreät vai demarit sen toisen apulaiskaupunginjohtajan, vaan siitä, mikä rooteli Perussuomalaisille pitkin hampain luovutetaan.
Hommaforum ei kuitenkaan ole ainoa kupla. Vaalien jälkeen Facebook-seinälläni oli useampia vaalituloksesta tyrmistyneitä päivityksiä, joissa luvattiin muuttaa ulkomaille. Taisinpa itsekin postata “rentalaparmentsinberlin.com” -tyyppisen linkin. Ironisesti, tietenkin.
Sosiaalinen media, jota Hommaforumkin itseasiassa on, loi meillekin oman samanmielisten kuplan. Rytmin punavihreästä kulmapöydästä oli hauskaa naureskella ehdokkaille, joiden kotisivujen stailaus ei ollu ihan web kaks piste nollaa.
Ei olisi kannattanut. Katajainen Kansa, jonka kanssa emme viitsineet keskustella äänesti eduskuntaan tyyppejä, joiden kanssa emme edes kuvitelleet joutuvamme joskus keskustelemaan.
Tärkeintä on kuitenkin se, mitä tapahtuu seuraavaksi. Menevätkö PerusSuomalaiset Vihreiden shitlistille? Emmekö juttele Viitasaaren sahurille? Kieltäydymmekö keskustelusta? Lähdemmekö etsimään omassa piirissämme yhä puhdasoppisempaa über-Vihreyttä?
Halla-aho ja Hommaforum näyttävät valinneen sulkeutumisen. Edes Homman keskustelu, josta toukokuussa Halla-ahon “shit-list” -kommentit luin ei ole enää julkinen.
Omassa turvallisessa kuplassa mielipiteiden marinointi on mukavampaa kun ulkomaailmasta, ns. faktoista ja muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. Vain myötäsukainen lehdistö kelpuutetaan mukaan hiekkalaatikolle. Pelottavaa.
Vihreiden puoluekokouksessa puolestaan mietittiin paljon sitä kuinka saisimme yhä avoimempaa ja laajempaa kansalaiskeskustelua. Miten viestisimme paremmin? Onko vika viestissä? Onko vika viestinviejissä? Itseruoskinnassa Vihreät ovat varmasti Suomen paras puolue. Puheenjohtajakin vaihdettiin vaikka oikeastaan kenenkään mielestä Anni ei ollut tehnyt huonoa duunia.
Me Vihreät yritämme puhkaista kuplamme. Se on ainoa tie vaalivoittoon 2012 kunnallisvaaleissa. Shitlistoja ei ole eikä tule.
Vaalit lähestyvät ja puoluekoneistot alkavat käydä täysillä kierroksilla. Vihreätkin avasivat kampanjansa pari viikkoa takaperin.
Vaalirahakohun myötä pienentyneet kampanjabudjetit näkyvät varmaan parhaiten aiempaa vähäisemmässä tv-mainonnassa. Sen sijaan sosiaalisen median voi varmaan pistää huhtikuuksi pois päältä. Virta lienee kyllästetty ehdokkaiden ja puolueiden epätoivoisella tyrkkyilyllä.
Verkkokampanjointi on joka tapauksessa keskeisemmässä asemassa kuin aiemmin. Ja selvästi Suomessa on jokaisessa puolueessa päätetty käyttää YouTubea ja verkkovideoita osana kamppista.
Ongelma vaan on se, että web-video ja video ylipäätään on sikamaisen hankala laji. Hyviä huonoja esimerkkejä riittää. Käydäänpä tässä läpi muutamia.
En muuten väitä itse osaavani tätä hommaa yhtään paremmin – yritin 2008 kunnallisvaaleihin äänittää itselleni vaalivideon mutta luovuin kolmen tunnin yrittämisen jälkeen ajatuksesta. Lähinnä pätkät herättivät myötähäpeää. Web-video on taitolaji, sitä pitää funtsia ja harjoitella. Paljon.
Ensin oman puolueeni Vihreiden tuore kampanja-avausvideo:
Toi taustakilkutus saa mut muuten aivan raivon partaalle. Hirvee biisivalinta.
Videon perusongelma minulle on se, että suoraan kameraan puhuminen ja ällöttävän makean mainostekstin yhdistelmä tuntuu epäaidolta. Jos en olisi hardcore-Vihreä, en olisi katsonut tätä videota.
Eikä sitä muutenkaan ole kovin moni katsonut. Ainakaan sellainen, joka ei jo entuudestaan äänestäisi Vihreitä:
Yleisin linkkaaja on Vihreiden oma kotisivu, johon ei eksy näin kaukana vaaleista muita kuin kotijoukkueen pelaajia ja vastustajien piilokärkiä. Toiseksi yleisin on Hommafoorumi, jolta taas en usko kovin monen katsoneen videota ”positiivisessa hengessä”.
Parhaiten pätkällä pärjää mielestäni Jyrki Kasvi, joka on luonnossakin hyvä ja tottunut esiintyjä. Hänen puheessaan on ainoana jotain eloa ja sävyjä.
Huomio: Kenelle web-video -viestintä on suunnattu? Omille kannattajille vai potentiaalisille uusille äänestäjille?
Huomio: Suoraan kameralle puhuminen vierastuttaa eikä tunnu luontevalta Suomessa.
Lisää kampanjavideoita. Puolueen varapuheenjohtaja Mari Puoskari:
Mari, joka on elävänä älykäs, ihastuttava ja karismaattinen nuori nainen, vaikuttaa tällä videolla pystyynkuolleelta automaattipäältä, joka vain toistaa monotonisesti prompterissa lukevia lauseita. Äänen korkeus ei vaihtele, ei liioin lauseiden rytmitys. Ylipäätään suoritus on mekaaninen, ei inhimillinen.
Vaikka Mari katsoo kameraa, eli minua, äänestäjää, suoraan silmiin, ei kontaktista tule henkilökohtainen olo.
Huomio: Suoraan lukeminen paperista ei tunnu hyvältä. Tarvitaan joku aitoa spontaaniutta tai tietoista esiintymisharjoittelua.
Marin eurovaalikampanjan amatöörimäisesti toteutetuissa videohaastatteluissa on paljon parempi meininki:
Mari on selvästikin tottunut vastaamaan fiksusti fiksuihin kysymyksiin myös kameralle. Heleppoahan se on kun on kerta fiksu ja filmaattinen.
Kokoomus puolestaan on satsannut todella sliipattuun ulkoasuun:
Tämäkään ei minusta tunnu uskottavalta. Yleisö on vain statisti aidosti reagoivan porukan sijaan. Videon ylituotettu tyyli softattuine kuvineen ja leffamusiikkeineen tehostaa kiiltokuvamaisuutta. Jälleen pelkkien iskulauseiden toisteleminen ei tunnu kiinnostavalta. Katsojalla täytyy olla jokin erityinen syy katsoa koko video. Ketä kiinnostaa kuunnella viisi minuuttia mainossaarnaa kun sen jälkeen ei saa edes ilmaista tuotenäytettä?
En ole kylläkään kohderyhmää, mutta kuka on? Tälläkin videolla on vain 1886 katsojaa, vaikka pätkä on jo puoli vuotta vanha. Videon tuottaminen on maksanut takuulla enemmän kuin 2000€, mahdollisesti budjetti on jopa lähempänä kymppitonnia. Euro/ääni -suhde ei ole kovin hyvä.
Huomio: Toisin kuin perinteinen tv-mainos, kuluttajan pitää itse valita web-video katsottavakseen, se ei vaan valu osana mainosvirtaa alitajuntaan. Ketään ei kiinnosta tyhjien komiteaprässin läpikäyneiden vaalilauseiden toistelu.
Huomio: Web-videossa teknisen toteutuksen taso ei takaa onnistumista. Luontevuus, hyvä idea ja aitous on paljon tärkeämpää.
Mutta ei matala tekninen tasokaan ole laadun tae. Pääministeri Kiviniemi:
Pelottava. Onk’ se elossa? Ei tunnetta, ei intohimoa. Mahdollisesti uuniperunoita kuvaamisen jälkeen. Ja jälleen viestinnän yksipuolisuus häiritsee. Kuka jaksaa kuunnella iskulauseita toisensa perään?
Maria ei ollut myöskään valaistu eikä mikitetty sinne päinkään. Myös kuvan asettelu on hyvää ”lomakuvat-Rhodokselta” -tasoa.
Teknisen toteutuksen rupuisuus haittaa ainakin minua myös seuraavissa Vihreiden videoissa:
Anni Sinnemäki 1,2:
Voisi Vihreä liitto varmaan kuitenkin hankkia nappimikrofonin? Puheesta pitäisi saada paremmin selvää ja taustakohina ei olisi aivan noin järkyttävä. Ensimmäinen video, joka lienee kuvattu kamerakännykällä puoluekokouksen pihalla on katsottu 8821 kertaa. Huomioarvo vs. tuotantokulut kohdallaan! Pienellä satsauksella tekniikkaan tämä olisi ollut loistava.
Erityisesti toisen pätkän puhe on sinällään kertaluokkaa luontevampaa kuin vaaliavausvideossa. Luontevin Annin youtube-clippi, jonka Youtubesta löysin oli kuitenkin haastattelusta:
Anni Sinnemäki 3:
Vaikka tässä ei tietenkään myyty poliittista agendaa, oli puhetta silti kertaluokkaa miellyttävämpi seurata kuin mitään muista klipeistä. Uskoisin sen johtuvan siitä, että tv-haastattelu on tapa, jolla olemme tottuneet kuuntelemaan muiden ihmisten puhetta.
Huomio: tv-haastattelu on suomalaisittain tuttu tapa katsoa puhuvia päitä. Ei puhuta suoraan katsojalle saarnaten, vaan puhutaan haastattelijalle. Katsoja tarkkailee.
Paras poliittinen video, jonka nopealla haeskelulla löysin oli ylläripylläri vanhan mediakonkarin, SDP:n puoluesihteerin, Mikael Jungnerin video:
Katsojia 167.
Vaikka Mikael puhuu politiikkaa, hän puhuu perustellen jostain tietystä aiheesta, ei vain ympäripyöreitä vaalilauseita toistellen. Lisäksi hän on loistava esiintyjä: osaa rytmittää ja käyttää elävää ruumiinkieltä. Tätä miestä kuuntelisin mielelläni pidempäänkin.
Hänkään ei puhu suoraan kameralla vaan ikäänkuin luokkatilanteessa jollekulle toiselle. Jos sama sisältö olisi esitetty suoraan kameralle, olisi tilanne ollut todennäköisesti vaivaannuttava.
Web-videoissa toimiva, mutta erittäin vaikea keino on käyttää jotain humoristista jujua. Toisaalta huumori on vakavalle ehdokkaalle helposti myös kaksiteräinen miekka: vitsit eivät välttämättä edistä uskottavuutta.
Toinen hyvä vaihtoehto on tehdä ”viraali-video”, joka ei ole suoraan ehdokkaan tai kampanjan, vaan ehdokasta jollain muulla tapaa buustaava. Paras esimerkki lienee ”Obamagirl”, joka loi demokraattien ennakkovaalikampanjan aikana valtavasti ”hyvää pössistä” ja huomiota Obamalle:
Melko halvalla tehty ja selvästikin aidosta fanittamisesta syntynyt video sai aivan uskomattoman suosion. Katsojia 20 535 724 kappaletta. Tällaista videota mikään kampanjaorganisaatio ei itse osaisi koskaan keksiä – eikä se kampanjan toteuttamana edes toimisi. Silti ObamaGirl oli todennäköisesti ”nettikampanjan” merkittävin videoklippi.
Bonuksena tietenkin Amber Lee buustasi omaa uraansa. Win-win, toisesta tulee tähti ja toisesta presidentti!
Oma suosikkini on kuitenkin samaisten esivaalien fringemmän ehdokkaan, Mike Gravelin ”The Rock” -video.
Toisella pätkällä Gravel selittää hiukan ajattelua videon taustalla. ”First off, they are not ads, they are not political ads at all.” – ”It is a metaphor.” – ”I didn’t pay for them at all! These are kids who just feel deeply, they’re artistic, two 24-year olds…”
En tiedä saiko Mike tämän ansiosta enemmän vai vähemmän ääniä, mutta video oli jotain täysin muuta ja se sai takuulla enemmän huomiota kuin yksikään mainostoimiston toteuttama sliipattu kampanjavideo.
Huomio: Jos ehdokkaan profiili on oikea, eli jos kohderyhmä ymmärtää esim. nettimemejen tai netti-huumorin päälle, niin outokaan video ei ole haitaksi.
Kaikki lähtee kuitenkin ehdokkaasta ja kohderyhmästä, jota web-videolla tavoitellaan. Samanlaista kokonaispeittoa kuin tv-mainoksella voitiin joskus aiemmin saavuttaa, ei web-videolla voida koskaan saada.
Monien poliitikkojen osaamisen ydintä on puhuminen yleisölle. Paras web-video saattaakin olla hyvä puhe. Esim. Mari Kiviniemellä luulisi riittävän tupailtoja, jossa sanoma voitaisiin taltioida huomattavasti luontevammin. Verkkovideossa myös läheinen suhde yleisöön on hyvästä. Esim. tällä videolla muuten hyvän puheen pitävä Jutta Urpilainen jää puhujanpöntössään kaukaiseksi ja erilleen katsojasta. Katsojan pitää tuntea olevansa tasa-arvoinen, ei vain vastaanottaja.
Toinen luonteva ja tuttu ympäristö on ”Punainen lanka” -henkinen asiahaastattelu. Poliitikot eivät ole (Suomessa) (vielä) näyttelijöitä. Reagointi haastattelijan olemassaoloon tekee puhumisesta pakostakin luontevampaa kuin teleprompterille paasaamisesta.
Tekniseen toteutukseen riittää hiukan videon luonteesta riippuen jopa web-kamera kunhan ääni vain on jotenkin kunnossa. Suosittelen satsaamaan vaikka pieneen kannettavaan ääninauhuriin, joita voi käyttää myös suoraan tietokoneessa ulkoisena laadukkaana mikrofonina. Itseasiassa Zoomin Q3 kääntää tilanteen hauskasti toisin päin: se on melko huonolaatuinen videokamera (riittävä Youtubeen), jossa on ”hyvälaatuinen” stereomikrofoni.
Kannattaa myös miettiä onko videota ”pakko olla”. Osalle ehdokkaista hyvin funtsittu äänitallenne, podcast, voi olla paljon parempi ratkaisu. Hyvälaatuisen ”radio-ohjelman” tekninen toteuttaminen on myös paljon helpompaa ja halvempaa. Varttitunnin keskustelu sympatiseeraavan ammattitoimittajan kanssa voi olla paljon tehokkaampi kuin kahden minuutin suttuinen video.
Muitakin ideoita minulla on, mutta enpäs paljastakaan niitä teille, vaan neuvon vain omaa ehdokastani. Ähä.
Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä oli lehden yleisen kokoomusmyönteiseen linjaankin nähden erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitettu juttu Jyrki Kataisen matkasta puolueensa ”Hei, me kaikki puhutaan maahanmuutosta.” -tilaisuuteen Turkuun.
Jutun loppupuolen sitaatti tarttui silmääni:
Sekin käy selväksi, että maahanmuuttokeskustelun pintaan nostamat asenteet ulottuvat laajalle. Esimerkiksi Kreikan avustaminen näyttää monien kansalaiten silmissä samantyyppiseltä työtävieroksuvien lusmuilijoiden tukemiselta kuin maahanmuuttopolitiikka.
Miksi Kreikalle on myönnetty jättilainat, kun minun pitää pärjätä 500 eurolla kuukaudessa, eräs nainen kysyy?
Katainen myöntää ymmärtävänsä ajattelu.
”Molemmissa, Kreikan avussa ja maahanmuutossa, on piirteitä, jotka eivät vastaa suomalasten käsitystä reiluista pelisäännöistä. Täällä elää vahvana protestanttinen henki ja etiikka, että jokainen tehköön toimeentulonsa eteen töitä ja siivotkoon omat sotkunsa.”
Tottakai työnteko myös kuuluu ”luterilaiseen” etiikkaamme, mutta kyllä tuo Kataisen kuvailema eettinen linjaus tuntuu kovin vieraalta.
Mielestäni suomalaiseen henkeen ja etiikkaan kuuluu, tai ainakin on kuulunut vahvasti, myös solidaarisuus: se että jokaisesta pidetään huolta ja niitä joilla menee heikommin yritetään auttaa. Globalisoituneessa maailmassa tähän luokitukseen mielestäni kuuluu suurin osa maahanmuuttajista ja erityisesti kiintiöpakolaisista.
Katainen on tainnut nyt sekoittaa uusliberalistisen ja protestanttisen hengen toisiinsa.
Sisäisen vuokrauksen periaatteen perustarkoitus on hyvä. Tilakustannusten pitää olla näkyvissä taseessa, jotta tilojen käyttöä voidaan ylipäätään tarkastella ja resursseja käyttää järkevästi. Populistinen sisäisten vuokrien kritiikki ei ole kovin kestävää.
Kaupungin tilan vuokraan vaikuttavat yhtäältä pääomakustannukset ja toisaalta ylläpitokustannukset. Vuokra muodostuu siis pääomavuokrasta ja ylläpito-vuokrasta.
Pääomavuokran osuus on suurin. Sillä on katettava korko, tontinvuokra ja
tilaan tehtyjen investointien poistot.
Ensimmäinen investointi tehdään, kun tila rakennetaan, ja seuraavan kerran investoidaan tilan peruskorjausvaiheessa. Pääomakustannuksiin sisältyvä korko tarkoittaa tuottoa, jonka tilan omistaja omistukselleen haluaa. Yksityiset omistajat asettavat omistuksilleen usein korkeammat tuottotavoitteet kuin kaupunki.
Ylläpitovuokralla katetaan kiinteistön jokapäiväisestä hoidosta, ylläpidosta
ja esim. energiakuluista aiheutuvat kustannukset.
(Tilakeskuksen sivuilta ei valitettavasti löydy tuota pdf-tiedostoa enempää tietoa sisäisten vuokrien määräytymisperusteista.)
Suurin ongelma kaupungin budjetoinnissa syntyy siitä, että sisäisiä vuokria käytetään paitsi kustannusten näkyvyyden vuoksi myös säästöihin pakottavana instrumenttina.
Esimerkiksi kulttuurikeskukselle asetettiin tälle vuodelle 1,5% säästötavoite. Tämä tavoite sitten puristettiinkin kasaan eri paikoista leikkaamalla. (Mm. Aino Ackten huvila)
Tämän lisäksi säästöjä kuitenkin aiheutti sisäisten vuokrien indeksinousu. Kaupunki siis puristaa säästöjä kahdella eri ruuvilla. Ongelmallista tämä on monestakin syystä:
Sisäisten vuokrien kautta säästäminen kohtelee hallintokuntia todella eriarvoisesti. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuritoimi käyttävät lähinnä kaupungin omia kiinteistöjä, jolloin tämä aiheuttaa niille selvästi suuremman säästöpaineen kuin joillekin muille hallinnon aloille.
Toisaalta todellinen säästöprosentti ei tällä tavalla näy päättäjille valtuustossa. Jos halutaan että kulttuuritoimi vähentää 2,5% 1,5% sijaan, tulisi sen olla helposti ja läpinäkyvästi todennettavissa.
Sisäinen vuokra toimii kirjanpidollisena instrumenttina hyvin vain, jos vuokran korotukset otetaan täysimääräsisesti huomioon hallintokuntien budjettiraameissa. Nyt sitä käytetään ylimääräisenä säästöihin pakottavana peukaloruuvina.
..:: Hannu Oskala ::.. 
Viimeisimmät kommentit