musiikkitalon ulosvuokrauksesta

Edellisen ”jameista” -kirjoituksen keskustelu kääntyi Tuomaksen kanssa heti yleisemmin Musiikkitaloon. Olen ilmeisesti turhan pessimistinen tönön suhteen. Mutta epäluulolle ja pessimismille on perusteensa.

Eräs todellinen haaste Musiikkitalon sisällön monipuolisuudelle ovat talon salien suunnitellut ulosvuokraushinnat. Musiikkitaloonhan on tulossa loisteliaan suuren salin lisäksi myös viisi pienempää salia, joissa voi musiikkiesityksiä järjestää. Suurta salia tarvitsee suomalainen jazz- ja kansanmusiikki harvemmin, mutta näille muille saleille olisi varmasti tarvetta.

Tiedustelin salien hinnoittelua ja sain vuokrauksesta vastaavan Sibelius-Akatemian Tuula Linsiön kautta seuraavan vastauksen:

Kokonaisuudessaan hinta muodostuu tilavuokran lisäksi tarvittavista henkilökunta- ja tekniikkapalveluista. Hinnat ovat vielä tässä vaiheessa alustavia, mutta auttanevat kokonaiskustannusten hahmottamisessa. Hinnat eivät sisällä ALV:tä. :

– Salien hinnat konserttipaketteina (4h) + ylimenevät tunnit:

Sonore: 800€, ylimenevät tunnit 100€/h

Camerata: 800€, ylimenevät tunnit 100€/h

Organo: 700€, ylimenevät tunnit 80€/h

Black Box: 800€, ylimenevät tunnit 100€/h

– Palvelumaksut

Saliovipalvelut 30 €/t
Naulakkopalvelut 30 €/t
Tuottajapalvelut 40 €/t
Äänipalvelut 35 €/t
Valotekniikkapalvelut 35 €/t
Virityspalvelut tarvittaessa/ ostopalvelu (120-200€)
Näyttämöjärjestäjä 30 €/t
Ovilipunmyynti 30 €/t

Saliäänen palvelupaketit:

1. Paketti 200€: Puhemikrofoni + kaiutin.

2. Paketti 250€: Puhe- tai musiikkiäänentoistojärjestelmä + ääniteknikon palvelut.

3. Paketti (Hinnoittelu sovitaan erikseen tapauskohtaisesti): Äänisuunnittelu. Ulkopuolisen kaluston sovittaminen salin tekniikkaan.

Valojen palvelupaketit:

1. Paketti 200€: Valotilanteiden ohjelmointi etukäteen. Ei sisällä teknistä henkilökuntaa konsertin aikana.

2. Paketti 250€: Valojen rakennus tilaisuuden tarpeisiin salin vakiokalustolla + valoteknikko. Lisäkalusto vuokrattavissa tarpeen mukaan.

3. Paketti (hinnoittelu sovitaan erikseen): Valosuunnittelu. Ulkopuolisen kaluston käytön sovittaminen salin tekniikkaan.

– Soittimet:

Flyygelin vuokra 130€ konsertin yhteydessä, tuntihinta 40€/h.

Näistä hinnoista voi sitten haarukoida erilaisia hintoja erilaisilla lähtöoletuksilla vaikkapa seuraavasti.

Ryhmä 1: akustinen trio
– selviää konsertista ja harjoituksista neljässä tunnissa
– naulakkopalvelut

Ryhmä 2: Viiden hengen jazzyhtye
– tarvitsee äänentoiston
– esiohjelmoitu valotilanne
– kolme lisätuntia checkiä ja purkua varten
– naulakkopalvelut

Ryhmä 3: ”Kahden bändin ilta”, 12 henkeä ja oma miksaaja
– tarvitsee äänentoiston
– tarvitse valopalvelun
– viisi lisätuntia checkiä ja purkua varten
– tarvitsee flyygelin ja mieluusti tietysti virityksen
– naulakkopalvelut
– ovilipunmyynti

	Ryhmä 1	Ryhmä 2	Ryhmä 3
Salivuokra	800	800	800
Lisätunnit		300	500
Äänentoistopalvelu		245	315
Valopalvelu		200	315
Naulakkopalvelut	120	120	120
Flyygeli			130€
Flyygelin viritys			120
Ovilipunmyynti	60	60	60
Yhteensä	980	1725	2360
sis. alv 23%	1205,4	2121,75	2902,8

Halvimmillaan, minimiajalla ja minimipalveluilla salin vuokra on siis noin 1200€. 800€ perushinnan saleihin mahtuu 200-240 katsojaa. Tämä on jo kohtuullisen kunnianhimoinen yleisötavoite vähänkään kokeellisemmalle taiteelle. Lasketaan kannattavuusraja esimerkkiyhtyeille kolmella eri yleisömäärällä

Tällöin lipunhinta, jolla maksettaisiin pelkät tilakustannukset muodostuu seuraavasti:

100 katsojaa	12,05€	21,22€	29,03€
180 katsojaa	6,70€	11,79€	16,13€
240 katsojaa	5,02€	8,84€	12,10€

Jos jatketaan kuvittelua vielä siten, että muusikoille pitäisi maksaa palkkaa keikoista! Arvotaan muusikon laskutushinnaksi 250€, joka tarkoittaa noin 150€ palkkana käteen riippuen veroprosentista. Kustannus per lippu muodostuu seuraavasti:

Muusikkojen palkat	750,00€	1 250,00€	3 250€
100 katsojaa	7,50€	12,50€	32,50€
180 katsojaa	4,17€	6,94€	18,06€
240 katsojaa	3,13€	5,21€	13,54€

180 katsojaa on 75% täyttöaste 240 katsojan saliin. Lippujen hinnaksi, jolla nämä todella karusti arvioidut kustannukset saadaan juuri ja juuri kuitattua ovat siis seuraavat:

100 katsojaa	19,55€	33,72€	61,53€
180 katsojaa	10,86€	18,73€	34,18€
240 katsojaa	8,15€	14,05€	25,64€

Ja nämä laskelmat eivät pidä sisällään minkäänlaista markkinointia, matkakuluja, tuottajan palkkioita jne. Ja sitten taas toisaalta trio, joka saa liikkeelle 240 henkeä, haluaa varmasti enemmän palkkaa työstään kuin 150€. Suomalaisen kansanmusiikin huippunimetkin pyytävät keikoistaan noin 300€-1000€ palkkana (sivukuluineen n. 450€-1300€).

Mitä noista luvuista voidaan kuitenkin päätellä? Se, että Musiikkitalossa tullaan esittämään joko projekteja, jotka takuuvarmasti myyvät salin täyteen tai erittäin vahvasti apurahoitettuja juttuja. Kokeelliselle ja yhtään marginaalisemmalle, eli juuri taloa ”moniarvoistavalle” taiteelle ei näillä hinnoilla ja lippuriskeillä ole Musiikkitaloon yhtään mitään asiaa.

Ei siinä mitään. Voidaanhan niitä järjestellä vaikkapa Allotriassa (ravintolasali n.250€, alasali 800€) tai jossain sellaisissa paikoissa, joissa vuokra pyydetään juomatakuuna (Dubrovnik) tai hintaa ei edes pyydetä (Kantiksen kellari).

Jos kuitenkin Musiikkitalon halutaan aidosti olevan ”kaiken musiikin” moniarvoinen kohtaamispaikka, niin silloin täytyy kehittää jokin metodi, jolla muitakin kuin laitoksien tuottamia tai muuten vahvasti apurahoitettuja sisältöjä voidaan talossa järjellisellä yhtälöllä tuottaa. Tällä hetkellä esim. Helsingin kaupungilta ei ole mahdollista hakea tukea yksittäisiä konsertteja varten. Tulevaisuudessa ehkä pitäisi olla. Nykyisiin avustusraameihin tällaisen uuden tukimuodon sijoittaminen on kuitenkin todella haastavaa. Se on sitten sitä kuuluisaa nollasummapeliä.

(Kokonaispalettiin liittyy olennaisesti myös Musiikkitalossa toimivien orkestereiden lippujen hinnoittelu, joka tekee muiden konserttien lipunmyynnistä, miten sen sanoisi, haastavaa. Palaan tähän omassa postauksessaan lähiaikoina.)

Ydinkysymys onkin, minkälainen Musiikkitalo halutaan? Ovatko sen seinät leveällä ja katto korkealla? Vai tarkoittaako ”Musiikki” vielä vuonna 2011 lähinnä massiivisesti subventoitua klassista musiikkia?

jameista

Monet musiikin tyylilajit ovat elävimmillään konserttitilaisuuden sijaan jameissa; tavalla tai toisella spontaaneissa, hetkessä syntyvissä musisointihetkissä. Perinteinen kansanmusiikki ja jazz suorastaan perustuvat jammailulle.

Siksi oletinkin pääseväni osallistumaan jameihin vähintäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti kun muutin Helsinkiin opiskelemaan kansanmusiikkia vuosituhannen vaihteen tienoilla. Jameja ei kuitenkaan ollut. Ja silloin harvoin kun soittimet kaivettiin esiin oli biisivalikoima joko valitettavan kapea tai sitten yhteisiä ralleja ei tahtonut löytyä. Tai sitten en vaan osannut – katselin vierestä kun Järvelän suku veteli tuntikausia ruotsalaisia polskia.

London Pubin jamien nettisivujen söpö logo AD 2005. Kamerakännykän valoherkkyydelle iso peukku.

Polte päästä jamisoittamaan oli kuitenkin kova. Aloimmekin järjestää muutaman kaverin kanssa säännöllisiä kansanmusiikijameja Helsingissä noin seitsemän vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden, puolitoista soittelimme Macondossa Pitäjänmäellä, sieltä siirryimme London Pubiin keskustaan ja sieltä sitten Sanomatalon Painobaariin, jossa sittemmin olemme soitelleet nelisen vuotta Perinnearkkujamit -otsakkeen alla. Satunnaisesti olemme soitelleet muuallakin esim. Black Doorissa, Milenkassa ja Mustassa Kissassa.

Vähitellen homma on kehittynyt aivan valtavasti: biisivalikoima on laaja ja monipuolinen, soittajien joukko on kasvanut muutaman hengen ydinryhmästä toisinaan jopa ”liian isoksi” – parhaimmillaan jameissa on ollut lähemmäs kymmenen viulistia sekä useita haitaristeja, kitaristeja, puhaltajia, basisti ja harmoninsoittaja. Valtavan mahtavaa massameininkiä! Uusia biisejä lisätään jamiohjelmistoon mm. ”jamit!”-ryhmän avulla Facebookissa. Toivoaksemme olemme onnistuneet säilyttämään jameissa myös matalan kynnyksen – kansanmusiikin hienoimpia puolia kun on se, että samoihin jameihin voi osallistua niin pitkän linjan tekijät kuin aloittelijakin.

Myös kansantanssijat ovat löytäneet jamimme ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, Sanomatalon Painobaari on Suomen paras paikka nähdä ja kuulla elävää suomalaista kansantanssia ja kansanmusiikkia.

Vodpod videos no longer available.

Tallenne viime keväältä web-kameralla kännykkäliittymän yli. Pahoittelen teknistä tasoa. Seuraavat jamit muuten 8.11. klo 20 alkaen. Tervetuloa, vapaa pääsy.

Muutaman sadan metrin päähän on rakentumassa kovin toisenlaista musiikkikulttuuria. Tarkoitan tietysti 160 miljoonan euron Musiikkitaloa.

Mikään mitä olen siitä projektista tähän asti kuullut ei ole saanut minua toiveikkaaksi tulevaisuuden suhteen. Pelkästään Sibelius-Akatemian vuokrakulut nousevat 3,3 miljoonaa euroa – samaan aikaan perusopetuksesta säästetään. Yhdenkään talon vakituisen toimijan ykkösintressinä ei ole myöskään tehdä Mökistä aidosti moniarvoista, uutta luovaa ja kaikille avointa tilaa. Musiikkitalosta on tulossa klassisen musiikin yhteiskunnallisen arvostuksen ulkomuseo, jonka seinien ylläpitoon hukataan nekin resurssit, joilla olisi voitu luoda kulttuuria.

Valitettavaa.

En halua kuitenkaan olla pelkästään kärttyisä varhaiskeski-ikäinen. M-talolla tulee olemaan posiitiivisiakin vaikutuksia, monet niistä vaan saattavat olla epäsuoria. Mielestäni on täysin selvää, että kun 500-700 musiikinopiskelijaa ja pari sataa ammattimuusikkoa muuttavat ydinkeskustaan, syntyy jotain uutta aivan takuulla. Mihin opiskelijat menevät kun koulupäivä päättyy? Pitäjänmäeltä kaikki halusivat pois mahdollisimman nopeasti. Täysin ymmärrettävää – P-talo kun on hirveä teollisuuskiinteistö hirveällä teollisuusalueella, josta julkisella liikenteellä kotimatka saattaa helposti kestää toista tuntia. Keskustassa voi viipyä ja viihtyä.

Painobaarilla olisikin tuhannen euron paikka profiloitua muusikko- ja musiikkiystävälliseksi soittoravintolaksi!

Suorastaan erinomainen esimerkki löytyy Jyväskylästä: Jazz-baari / Poppari. Paikalla on Suomessa
legendaarinen maine; yhä kiertuebändien muusikot saattavat oman keikkansa jälkeen poiketa Popparin lavalle soittamaan jameja.

Jazz Bar tuli murkkuikään, ja toimintansa aikana se on järjestänyt lähes 3000 keikkaa sekä lukemattoman määrän jameja. Toiminta on palkittu useilla tunnustuksilla.

—-

Jamikulttuuri on kukoistanut 15 vuotta ja jatkokin näyttää hyvältä. Popparin lava ja soittimet ovat soittotaitoisille käytössä joka ilta, eli keikkojen jälkeen on mahdollista päästä jammailemaan vierailevien artistien kanssa (edellyttäen että talon laitteisto on saatu lavalle). Tiistaisin on jazzjamit ja keskiviikkoillat on pyhitetty pop/rock -jameille, mikäli ko. iltoina ei ole keikkoja. Popparista löytyy nuotistot sekä pop/jazz real bookit, joten yhteiset biisit on helppo löytää.

Perussatsaus on kohtuullinen: asialliset soittopelit (sähköinen flyygeli, rumpusetti, sähköbasso, puoliakustinen kitara, pari styrkkaria) saanee alta kymppitonnin, huoltoihin mennee alta tonni vuodessa. Sitte vaan soittaville asiakkaille kaljaa vähän edullisempaan hintaan ja konsepti on kasassa. Muusikoiden huijaaminen hyvään meininkiin on helppoa ja halpaa.

Popparin soitinvalikomaa takahuoneessa.

Hommaa voi tietysti aloitella kevyemminkin, vaikka jamit joka keskiviikko, jolloin sinne voidaan erikseen roudata vehkeet. Mutta takuulla hauskempia, spontaanimpia kohtaamisia ja musisointia syntyisi, jos laitteet olisivat aina valmiiksi paikalla ja vain ihmisten pitäisi valua paikalle. Itse asiassa jamiravintolan perustaminen olisi sen sortin kulttuuriteko, että hyvällä tuurilla (ja hakemuksella) hankkeeseen saattaisi löytyä jopa apurahoitustakin.

Mites on, Painobaari? Tulisiko syksystä 2011 jamisyksy? Kuka lähtisi vetämään jazz-jameja? Entä pop-jamit?

talvihäät

Tein isäni Pertin kanssa vuonna 2000 Kaustisen kansanmusiikkijuhlien häävalssikilpailuun ”Talvihäät”-nimisen kipaleen. Sitä kysellään yhä silloin tällöin sähköpostitse ja puhelimella. Männä viikolla löysin Youtubesta ko. biisin otsikolla ”Oksalan talvihäät”. Olin samanaikaisesti otettu siitä, että joku oli tykännyt valssistamme ja toisaalta kyynisesti huvittunut videon cheesyistä tuotantoarvoista.

Eipä sikäli, kyllä teokseen oli siirappia vuodatettu ämpärikaupalla myös sävellys- ja sanoitusvaiheessa. Olen oppinut kyynisemmäksi ilmeisesti vasta opintojen myötä. (Tuolloin olin vielä kirkassilmäinen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija.)

Talvihäät-mp3

Sain viime kesänä sattumalta käsiini myös biisin kadonneet stemmat. (Kiitos Ritva Talvitie!)

Laitan stemmat, nuotin ja mp3-tiedoston jakoon tänne pilveen, jos joku haluaa häitään biisillä juhlistaa. Demolla laulaa sooloa Mikko Vihma, viulut soitteli Emilia Lajunen, mandoliinia rimpautti Riku Kettunen ja loput instrumentit soitti allekirjoittanut.

Talvihäät, sanat Pertti Oskala, sävel Hannu Oskala

A 1: On taivaanrannassa talven taikaa.
Niin kuulas on sää.
Pakkasilmassa kello kaikaa,
hääkutsu helähtää.
Niin puhtaan kaunis on lumen pinta,
jää kristallinen,
Hääpäivää ihaninta
ei haittaa kylmyys pakkasen.
Soi häävalssi loitolle sen.

A 2: On taivaanrannassa talven taikaa.
Niin kuulas on sää.
Pakkasilmassa kello kaikaa,
hääkutsu helähtää.
Ei vuodenkiertoa saata estää,
ei aikaa seisauttaa.
Tää liitto kyllä kestää.
Sen tuiskutuulet lujittaa,
kun valkoisen vaipan saa maa.

B: Kun kietoutuu huntuun huurteiseen puu,
se parhaimpiinsa hääjuhlaan pukeutuu.
Jääpeitteissään järvi käy säihkymään,
kun talvihäät vietetään.

A 3: Pian taittuu talvi ja lumet haihtuu,
vaan rakkaus jää.
Se säilyy, syksyyn kun kesä vaihtuu,
taas talveen vierähtää.
Ei vuodenkiertoa saata estää,
ei aikaa seisauttaa.
Tää liitto kyllä kestää.
Sen tuiskutuulet lujittaa,
kun valkoisen vaipan saa maa.

B

Stemmat: piano, basso, 1. viulu ja 2. ja 3. viulu. Kuvatiedostoina myös flickrissä. Olkaa hyvät.

e-kirjat, mp3 ja drm

Olen pitkään vastustanut musiikin DRM–suojauksia. Ne eivät vaan kertakaikkiaan toimi. Piste. DRM onnistui lähinnä hankaloittamaan e-bisneksen kehittymistä kun laillisesti ostettujen fileiden toimivuudesta ei voinut olla varmuutta. Fyysiset CD-levyt toimivat aina. Samoin piratoidut mp3-tiedostot. Laittomasti sai siis paremman tuotteen kuin laillisesti. Ei näin.

Otso Kivekäs ja Kenneth Falck vetävät tästä johtopäätöksen, että myös e-kirjojen kohdalla drm on tuhoontuomittua ja tekijänoikeudet sen mukaisesti.

Kenneth:

Osallistuin eilen eReading-seminaarin, jossa käsiteltiin sähköisen lukemisen nykytilaa ja tulevaisuuden suuntia Suomessa. Eräs mieleenpainavimpia lausahduksia oli erään kirjakustantajan edustajan lausunto, joka meni suunnilleen näin:

”Haluamme välttää musiikkiteollisuuden virheet. Siksi kaikki sähköiset kirjat pitää suojata DRM:llä.”

Toisin sanoen kirjamiehet ovat onnistuneet ymmärtämään täysin päälaelleen sen, mikä musiikkibisneksessä mokattiin. Siellähän yritettiin monen vuoden ajan käyttää DRM:ää, ja juuri se sai ihmiset kääntymään laittomien lähteiden puoleen, koska käyttökokemuksesta tuli niin huono.

Otso:

E-kirja kopioituu valitsemalla ”edit” ja ”copy”. Missä tahansa maailman miljardista tietokoneessa. Vaikka intressi rajoittaa on yhä olemassa, mahdollisuudet siihen ovat aika heikot.

—

Kirjojen kohdalla binääriaika on vasta alkamassa. Näyttää siltä, että kirja-ala aikoo toistaa musiikkiteollisuudessa jo hyvin koeteltuja virheitä, joissa voi turvallisesti luottaa epäonnistuvansa.

Otso ja Kenneth ovat kuitenkin sekä oikeassa että väärässä. Jos pelkkä lopputuote, esim. ääni- tai kirjatiedosto, kopiosuojataan, yritys on tuomittu epäonnistumaan.

Jos taas koko ketju luodaan suljetuksi, on onnistumisella paljon suuremmat mahdollisuudet.

Musabisneksen ”moka” oli se, että cd-levy luotiin avoimeksi alusta lähtien. Vuonna 1980 ei voitu edes kuvitella, että jokaisella ihmisellä olisi taskussaan laite, jolla voitaisiin lähetellä megatavujen (gasp) kokoisia tiedostoja ympäri maailman.

Tämän sudenkuopan e-kirjabisnes nyt yrittää ohittaa ja mahdollisesti jopa onnistuu siinä.

Minulla on iPadissani e-kirjoja Kindle Readerissa sekä Wiredin ja Suomen Kuvalehden diginumeroita. Kindle readerissa ”edit” ja ”copy” ei onnistu, koska koko ohjelmassa ei ole ”edit” tai ”copy”-toimintoa. Enkä liioin tiedä missä ”tiedosto” sijaitsee, koska perinteistä tiedostonhallintaa ei ole. Uudet Wiredin ja SK:n numerot hankitaan Wiredin oman sovelluksen kautta täysin suljetusti. Minua tämä kontrollin menetys ei haittaa koska homma toimii muuten sujuvasti.

(Kirjoittaakohan Chris Anderson muuten seuraavaksi kirjan ”Closed – a radical old price”?)

Vaikka suljettu järjestelmä ei täysin aukottomasti estäkään ”piratismia”, se kuitenkin hankaloituu niin merkittävästi, että laillinen metodi on parempi vaihtoehto enemmistölle käyttäjistä, joka mahdollistaa järkevän ansaintalogiikan. Ja se on itse asiassa myös PC-pelien drm:n tavoite. Olin ymmärtänyt DRM:n perustarkoituksen väärin.

Many people will blurt out what they believe is the ultimate argument against copy protection and DRM: ”It doesn’t work!”. This claim is borne out of the misconception that the games industry is using copy protection or DRM measures to completely eliminate piracy, which is absurd. It’s common knowledge both within the gaming industry and outside it that piracy cannot be stopped completely. If properly motivated, and given enough time, pirates can and will break through virtually any software or hardware-based defence mechanism. The rationale behind the use of copy protection and DRM is much the same as the rationale behind the use of physical locks: to increase the complexity, time, effort and risk involved in attempting to overcome the protection, in the hopes of discouraging ’casual’ pirates and thieves. In other words whether a physical lock or a digital lock, the aim is essentially to keep honest people honest, not to present an impenetrable barrier.

—

So really, all locks and keys do 99% of the time is present a constant inconvenience for legitimate users. If we lose them, we’re locked out of our own houses or cars. Yet strangely enough, you won’t find a groundswell of popular opinion stating firmly around the Internet that ”door locks don’t work!” and demanding that everyone remove them because of the inherent inconvenience that they impose. Why is that? Probably because everyone is the owner of physical property of some kind, and is willing to endure the constant inconvenience of various locks and keys in their daily lives in the hopes of protecting that property from potential theft, even if in reality it actually provides them with no real protection against most thieves. However because most people are not owners of intellectual property, they find it exceedingly easy to flippantly shout simplistic solutions across the Internet such as ”Greedy companies must remove all protection and DRM, they don’t work!”.

Kun tähän lisätään musiikkibisneksen etsikkoaikaa kehittyneempi internet-kauppa ja aukottomasti toimivat palvelukonseptit (Kindle, iBookStore), niin e-kirjojen tulevaisuus näyttää musiikkibisnestä valoisammalta. Ja siihen tulevaisuuteen drm kuuluu olennaisena osana.

Sori vaan piraatit, aiheutitte itse ihannoimanne vapaan internetin tuhon. Tulevaisuus on suljettujen palvelukonseptien kuten Steam, Kindle ja Spotify. En tiedä pidänkö tästä tulevaisuudenkuvasta sen enempää kuin vapaan latailun onnelasta. Dystopioita ovat molemmat.

for a new day

Pieni kaupallinen tiedote tähän väliin. Maanmainio Korpi Ensemble -yhtyeemme julkaisi viime viikon torstaina kolmannen pitkäsoittonsa ”For a New Day”. Woohoo!

Levyä voipi tilata ainakin Levykauppa Äxstä” ja piakkoin myös iTunesista. Spotifyhyn en usko tuo päätyvän.

Kannessa fillari, Pikku Vallila, soittimet ja kavereita. Ei paha.

Korpi uskaltautuu uuden levyn myötä keikoille myös Kehä Ykkösen pohjoispuolelle.

• 21.10. Joensuu, Teatteri
• 22.10. Savonlinna, Casino
• 23.10. Jyväskylä, Poppari
• 6.11. Kaustinen
• 7.11. Seinäjoki

Tervetuloa kuuntelemaan, jos satutte heilumaan lähistöllä! Liput ovat kaikkialla edulliset.

Edellisiin levyihin verrattuna Korpi on jollain tapaa aurinkoisempi. Tuottajamme Miikka Huttunen sai aikaiseksi äänityssessiohin leppoisan, mutta tehokkaan ilmapiirin, jonka ansiosta lopputuloskin kuulostaa hengittävältä. Miikka myös kannusti meitä kokeilemaan uusia saundeja ja erilaisia instrumentteja. Levyltä löytyykin niin munniharppua, kellopeliä, harmonia, marimbaa, banjoa, viulua kuin alttotorveakin perinteisten bändi-instrumenttien lisäksi.

Jokseenkin kuvaavaa, että allekirjoittanut räplää kännykkäänsä juuri kun paras bändikuva otetaan.

Harvoin omista tuotoksista tykkää niin paljon että niitä jaksaa kotona kuunnella, ainakaan heti sessioiden jälkeen. On vaan henkisesti liian lähellä – musiikin sijaan kuulee jokaisen äänen, jonka olisi voinut soittaa paremmin, tai sovituksen, joka olisi omasta mielestä pitänyt tehdä toisin. ”For a New Day” on soinut kotona heti kesäkuusta lähtien. En tiedä aistiiko yleisö musiikin samalla tavalla, mutta ainakin itse olen todella tyytyväinen lopputulemaan.

Suuret kiitokset kuuluvat myös Texicalli Recordsin Martti Heikkiselle, joka maksoi levyn tekemisen. Martsa tekee kulttuurityötä, jonka arvo tullaan kokonaisuudessaan ymmärtämään vasta tulevaisuudessa; Martsa julkaisee enemmän mielenkiintoista, uutta ja luovaa musiikkia kuin suomalaiset major labelit yhteensä. Toivottavasti myös koko maailman musiikkidiggarit hoksaavat tilanteen ja sijoittavat euronsa Texicallin huikeaan kataloogiin.

tanssin perusopetukselle esitetään tukea Helsingissä

Kaupunginvaltuutettu Jaana Pelkonen (kok.) ilmaisi huolensa tanssin perusopetuksen tukitilanteesta keskiviikon Hesarissa. Vastasimme Johanna Sumuvuoren kanssa lyhyesti tämän päivän lehdessä.

LYHYESTI
Tanssin perusopetukselle esitetään tukea Helsingissä

Hannu Oskala

Johanna Sumuvuori

Jaana Pelkonen toi esille (HS Mielipide 13. 10.) tanssin perusopetuksen muita taiteenlajeja heikomman aseman Helsingissä.

Huomio on aiheellinen. Tästä syystä kulttuuri- ja kirjastolautakunta onkin esittänyt ensi vuodelle ensimmäistä kertaa tanssin laajan perusopetuksen tukemista. Kaupungin tuen avulla tanssin opetusta järjestävät laitokset voivat tulevaisuudessa hakeutua myös valtion tuen piiriin.

Esitetty avustus (60 000 euroa) ei varmastikaan riitä täyttämään kaikkia tanssikoulujen tukeen kohdistamia odotuksia, mutta Helsingin kulttuurikeskuksen supistuvassa budjettiraamissa tämä on tärkeä uusi avaus.

kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (vihr)

kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja (vihr)
Helsinki

Aiheesta on ollut blogillani keskustelua aiemminkin ja kuten jo tuolloin totesin, on jossain määrin erikoista, että Helsinki ei tue tanssin perusopetusta lainkaan, toisin kuin muut pääkaupunkiseudun kunnat.

Nyt esitetty tuki on supistuvassa budjettiraamissa todella merkittävä uusi avaus, jonka avulla tulevaisuudessa tukea voitaneen kehittää edelleen. (Lue: tulevaisuudessa tuki voi olla isompi.) Lautakunta on yleisesti ottaen erittäin tanssimyönteinen. Ja jos/kun tanssikoulut pääsevät myös valtion tuen piiriin, ahdinko alkaa varmasti helpottaa.

Helsinki vaan on niin valtaisa laiva, että tätä ei käännetä hetkessä vaikka kuinka näkyisi jäävuoria horisontissa. Lisäksi tukisummalle pitää olla läpinäkyvät ja selkeät laskennalliset perusteet, jotta sen piiriin voisivat tulevaisuudessa päästä muutkin tanssin perusopetuksen laajaa oppimäärää opettavat laitokset kuin nyt tuen piiriin pääsevät kaksi ahjoa.

kklk 8/2010 19.10.2010

Rutiinipäätöksiä ja palkintoja. Koko esityslista julkisine liitteineen löytyy täältä. Vaikka keskustelua tällä kertaa onkin varmaan paljon, on lista silti pelottavan tyhjä. Marras- ja joulukuun kokouksista tulee pitkiä.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

1 Kaupunginkirjastossa tehtyjen päätösten seuraaminen

ok.

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 3. ennuste

ok.

3 Kallion kirjaston kirjastonjohtajan avoimen tehtävän määräaikaisen hoitajan ottaminen

ok.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 3. ennuste sekä esitys määrärahan ylityksestä

ok.

3 Pop & Jazz Konservatorion ja Itä-Helsingin musiikkiopiston anomukset taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän opetussuunnitelman hyväksymisestä

ok. Yleistä oppimäärää. Hyvä.

Ei ole kyllä halpaa lystiä tämäkään. Vuoden 2011 lukukausimaksut Pop & Jazz Konservatorion yleisen oppimäärän puolella:

Opintokokonaisuus:                             Lukukausimaksu

Bändipaja 1 (45 min/vko)                                         150€

Bändipaja 2 (60 min/vko)                                         200€

Instrumentti (30 min/vko)                                        480€

Instr.ryhmä (2 opp 30 min/vko)                             240€

Laajan oppimäärän lukukausimaksut ovat edullisempia valtion tuen kohdistumisen vuoksi. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että musiikin opiskelua tulisi kohdistaa enemmän yleisen oppimäärän suuntaan. Tästä lisää myöhemmin.

4 Kulttuurikeskuksen syksyn 2010 julkaisut

Tiedoksi. Neljä julkaisua tulossa:

• Elokuvaklassikot – sarja lukiolaisille: Tähteys
• Ruohonjuuresta ruohonkärjeksi – rikastavat yhteisöt ja alueet
• Taidetta ikä kaikki – Selvitys ikäihmisten hoivayhteisöjen kulttuuritoiminnasta
  Helsingissä
• Taidekasvatuksen Helsinki – Lasten ja nuorten taide- ja
  kulttuurikasvatus

Erinomaista! Hyvä että päätöksenteon tueksi on muutakin kuin vahvaa mutu-tuntumaa. Erityisesti taidekasvatuskirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

5 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

6 Kohdeavustusten myöntäminen, 8.jako

ok. Henkilökohtaisesti vähän kaivelee se, että konsertteihin ei kohdeavustuksia voida myöntää, mutta nämä ovat säännöt ja rahaa ei ole yhtään liikaa. Jos jaettavana olisi kohdeavustuksissa vaikka miljoona euroa vuodessa (nyt 610 227€), niin tilanne olisi toinen.

7 Vuoden 2010 taideapurahojen myöntäminen

Ei julkisuuteen. Jaamme 140 000€ avustusjaoston ehdotuksen mukaisesti. Tänä vuonna kohteena ovat näyttämötaide, elokuva, valokuva, sirkustaide ja klassinen musiikki. Hakemuksia yhteensä 351 kappaletta ja onni suosii viittäkymmentä taiteilijaa. Voi kumpa tähänkin olisi käyttää vaikka 300 000€. Taiteilijoihin laitettu raha kun on vahvasti elvyttävää ja palautuu moninkertaisena talousalueellemme.

Voi olla, että joudun jääväämään itseni tästä kohdasta. Tarkistan asian ennen kokousta.

8 Vuoden 2010 kulttuuripalkinnon myöntäminen

Ei julkisuuteen. Avustusjaosto ehdottaa lautakunnalle muutamaa ehdokasta, joista sitten valitsemme palkinnon saajan. Ainakin viime vuonna keskustelu oli elävää… Jännitys tihenee! Palkinto julkistetaan 25.11.2011.

9 Määrärahojen käyttötarkoituksen muutos

ok. Momentilta toiselle, raamissa ollaan. Lähikulttuuriavustusten kasvu on voimakasta. Aion kysäistä hiukan tarkemmin, mitä ne ovat pitäneet sisällään. Lähikulttuuriavustukset ovat pieniä 50€-1500€ avustuksia, jotka kulttuuripoliittisen osaston johtaja Marianna Kajantie päättää itse ilman lautakunnan sekaantumista. Avustusluokka on erinomainen – kynnyksen pitää olla matala. Tuolta voi hakea tukea vaikka pienen kyläjuhlan julistepainatuksiin.

10 Vuokratuen myöntäminen Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiölle

ok. Asia sinällään erittäin ok. Näissä vaan täytyy olla tarkkana. Käytännössähän myönnämme tässä kohdassa 8000€ apurahan yhdelle taiteilijalle. Jälleen ollaan kiinteistöviraston perimien vuokrien määräytymisperusteiden äärellä. Betania ei ole mikään vapaiden markkinoiden kiinteistö. Mutta järjestyyhän se näinkin. Typerää on lähinnä se, että tämä on nyt pois kulttuurin raamista, vaikka se voisi aivan yhtä hyvin perustein olla pois kiinteistöviraston ”voitosta”.

14 Muut mahdolliset asiat

Aion keskustella Musiikkitalon pienempien salien ulosvuokraushinnoista. Blogaan aiheesta erikseen ennen kokousta.

Lisäksi jos ilta ei ole jo aivan liian pitkällä voisin höpistä Amsterdamin reissulla saaduista ideoista. Amsterdamissa mm. määritellään teattereiden yms. laitosten tuet ”strategiassa” neljäksi vuodeksi eteenpäin. Meilläkin on muutamia kolmivuotisia ”kehittämishankkeita”. Saataisiinko yleistä byrokratiaa vähennettyä jos suurin osa, tai jopa kaikki, säännöllisiseksi muodostuneista harkinnanvaraisista avustuksista myönnettäisiin pidemmäksi ajaksi kuin vuodeksi kerrallaan? Teatteritkin voisivat keskittyä taiteen tekemiseen seuraavan vuoden budjettiarpajaisten sijaan.

hei me säästetään

Rahvaanmusiikin Kerho Tampereella on jo yli kymmenen vuotta järjestänyt Telakka-teatteriravintolassa meille kansanmuusikoille harvinaista herkkua; säännöllistä klubi-toimintaa. Eihän sieltä isoja liksoja ole koskaan saanut, mutta onhan se kiva että edes jossain on kansanmusiikkia kuultavissa! Tampereen kaupunkikin muistaa arvokasta toimintaa antamalla yhdistykselle toiminta-avustusta 1000€ vuodessa. Viime vuonna avustuksen yhteydessä tosin oli ehto:

”avustuksen saaja sitoutuu allekirjoituksellaan palauttamaan jo maksetut avustukset, mikäli avustussummat pienenevät muutoksenhaun tai kaupunginvaltuuston myöhemmin keväällä päättämän säästösuunnitelman vuoksi.”

Eli tuki per klubi oli siis Tampereen kaupungin talousarvion (1,1 miljardia €) romahduttavat 125€. Per klubi.

Riku Kettunen harkitsee seuraavaa säveltä Rahvaanmusiikin pyörteissä.

Joensuussa Mahti ry. järjestää klubeja ja Hippa-festivaalia. Laskeskelivat vuosien aikana organisoineensa noin sata keikkaa. Hakivat tänä vuonna toimintaansa varten 5000€ avustusta Joensuun kaupungilta ja maakuntahallinnolta suurinpiirtein saman verran. Saivat kaupungilta 2000€ ja maakuntahallinnolta 0€. Kuulemma ei ole riittävän innovatiivista jos järjestää vuosittain samoja tapahtumia. Toisaalta taas opetusministeriöstä voi hakea rahoitusta vasta kun toimintaa on ollut noin viiden vuoden ajan. Saanko esitellä; vasen käsi – oikea käsi, oikea käsi – vasen käsi.

Vapaaehtoispohjalta toimivat aktiivit maksoivat sitten festivaalin tappiot omasta pussistaan. Keittiöremontti jäi kuulemma tekemättä. Toivovat saavansa joskus tulevaisuudessa tukea, jolla tappioita voi paikkailla.

Kuopiossa paikallinen jazz- ja blues ry., joka oli tavannut saada kaupungilta 8500€ tappiontakauksen mm. Jazzliiton kiertuekeikkojen järjestämistä varten, ei saanut sitä enää tänä vuonna. Ei euroakaan. Jazzliiton (, jota valtio tukee) vahvasti subventoimat kiertuekeikat ovat vaakalaudalla Kuopiossa.

Samanaikaisesti Tampereen kaupunginorkesterin julkinen tuki oli yli kuusi miljoonaa euroa, Joensuun kaupunginorkesterin noin kaksi miljoonaa (89,2€ per kuulija) ja Kuopion kaupunginorkesterin noin kolme miljoonaa euroa vuodessa (68,1€ per kuulija).

Mutta toki se säästäminen kannattaa aloittaa noista hiluista.

No ei tietenkään kannata. Ei missään nimessä. Erityisesti tuo Kuopion leikkaus on niin syvää, syvää urpoutta että en sanotuksi saa.

Miksi sitten säästäminen aina aloitetaan näistä suhteellisesti äärimmäisen tehokkaasti käytetyistä rahoista? Siksi, että niistä säästäminen on helpompaa tai ylipäätään mahdollista.

Helpompaa se on monestakin syystä. Ensinnäkin laitoksien kuluista suurin osa on henkilöstökuluja ja sellaista poliitikkoa (tai virkamiestä) ei ole keksittykään, joka ehdon tahdoin haluaisi profiloitua henkilökuntaa vähentävänä. Etenkään ennen vaaleja.

Toiseksi valtion kulttuurituki jaetaan reunaehdoilla, joiden mukaan lähestulkoon ainoa mahdollisuus avustukselle on työllistää ihmisiä kuukausipalkkaisiin laitoksiin. Ja kuntataloudellisesti se on itse asiassa kannattavaakin – taidelaitoksia kun voi ajatella myös ikuisina elvytyslaitoksina.

Kolmas ongelma on se, että harkinnanvaraisten apurahojen piirissä ei ole sellaista lobbauskoneistoa, joka esim. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:llä on.

Tästä syystä olen sekä kulttuurilautakunnassa että lautakunnan avustusjaostossa pitänyt harkinnanvaraisten avustusten (mm. kohdeavustukset) puolta osittain kulttuurilaitosten avustusten kustannuksella.

Helpointa tulevien vuosien leikkaukset olisi ottaa harkinnanvaraisista. Samalla se olisi kulttuurin kentällä tuhoisinta ja iskisi rajuimmin niihin tekijöihin, joiden toiminta on jo entuudestaan aliresurssoitua. Esim. vapaalla teatterikentällä jopa 60% työstä on palkatonta.

Maailma on muuttunut ja sekä kulttuurin tukijärjestelmien, tuotantomallien että tuettavien sisältöjen tulee muuttua sen mukana.

epäuskottavia laskelmia

Männä kuussa virheet HS:n jutussa energiaverojen korotusten vaikutuksista palkansaajien ostovoimaan kirvoitti minut ja Martin kirjelmöimään aiheesta Hesarin mielipidepalstalle:

(HS Mielipide 13.9.2010)

HS esitteli 12. 9. SAK:n ekonomisti Ville Kopran laskelmia kunnallis- ja energiaverojen korotusten vaikutuksista palkansaajien ostovoimaan. Kopran mukaan “ostovoima painuu rajusti pakkaselle erityisesti pieni- ja keskituloisissa kaupunkilaistalouksissa” ja “keskeisimpänä syynä tähän ovat kunnallis- ja energiaverojen korotukset”.

Väitteistä ensimmäinen voi toteutua, mikäli vuokrataso jatkaa nykyistä nousuaan. Asuntojen vuokrien kehitys ei kuitenkaan selity kunnallis- ja energiaveroilla, vaan se johtuu kysynnän ja tarjonnan muutoksista asuntomarkkinoilla.

Kopran toinen väittämä ei pidä hänen omien lukujensa valossa paikkaansa. Esimerkissä käytetyn pienituloisen palkansaajan kustannustason noususta 64 prosenttia (344 euroa), eli selkeästi valtaosa, johtuu juuri edellä mainitusta vuokratason noususta. Myöskään esimerkin 60 neliön vuokra-asunto yksinasuvalla pienituloisella palkansaajalla ei anna totuudenmukaista kuvaa helsinkiläisten asumisolosuhteista. Helsingissä asuntojen keskikoko on 62,8 neliötä ja keskimääräinen asumisväljyys 34,5 neliötä per asukas.
Realistisempia lähtöoletuksia käyttäen jutusta ei tosin olisi tullut yhtä raflaavaa.

Vaikka energiakustannusten nousun merkitystä ei tule vähätellä, on syytä korostaa, että lämmön osuus Kopran luvuista on vain 20 prosenttia (110 euroa) ja sähkönkin osuus vain 7 prosenttia (39 euroa).

Olisi ollut hyvän journalistisen tavan mukaista kertoa HS:n lukijoille, että Ville Kopra on paitsi SAK:n ekonomisti myös Helsingin kaupunginhallituksen varajäsen (sd).

Hannu Oskala
Martti Tulenheimo
Helsinki

Kopran käyttämät satuhahmot olisivat kyllä vaatineet enemmän puimista, mutta päätimme keskittyä yhteen asiaan emmekä rönsyillä.

Pidän henkilökohtaisesti Kopran yksin 90m2 rivarikämpässä tai 60m2 vuokralla kerrostaloasunnossa asuvaa esimerkkihenkilöä melkoisen huonona kun vuonna 2008 Helsingissä yhden hengen kotitalouksien asunnon keskikoko oli 48,4 m^2. Ja oletettavasti useimmat asuvat keskiarvoa pienemmissä kämpissä. (Lukua nostavat mm. yksinasuvat vanhukset.)

Lisäksi Kopran esimerkkihenkilö 2:n 2188 euron kuukausittaisista nettotuloista menisi 1754 euroa (eli 80 %) asumiseen, energiaan, liikenteeseen ja tv-lupaan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 kotitalouksien kulutusmenoista asumisen, energian ja liikenteen kustannusten osuus vaihtelee suurin piirtein 42-45% välillä. Eroa todellisuuteen vain kevyet 40%…

Olimme muuten laittaneet allekirjoituksiin oman puoluekantamme näkyviin. Soittivat Hesarin toimituksesta ja kysyivät olemmeko valtuutettuja. Ja kun minä en ole ja Marttikin (vain) vara, niin ottivat (vihr)-merkinnät pois.

baareja ja värejä

Käväisimme syyslomalla Berliinissä. Mahtava mesta, ei siitä mihinkään pääse. Jotain sen kaupungin tunnelmassa on, mitä ei muualla voida toistaa. Onneksi. Kaupungin jakaminen muurilla ja toisen puoliskon alistaminen diktatuuriin vuosikymmeniksi on ”ehkä” ”hiukan” kehno keino edistää elävää kaupunkikulttuuria. Muutama huomio.

Baarit. Miksi Berliinissä on niin paljon enemmän mukavia pieniä baareja ja ravintoita kuin Helsingissä? En mielestäni nähnyt ainuttakaan Mr. Pickwick-tyyppistä ketjubaaria tai ”Sedulaa”. Sen sijaan pieniä, sympaattisia ja monen hintaisia paikkoja oli joka makuun.

Syitä lienee monia. Halvat vuokrat, suomalaista lepsumpi alkoholilainsäädäntö, kevyempi alkoholiverotus ja halvemmat henkilöstökulut selvittänevät suuren osan ainakin edullisuudesta. Mutta mistä johtuu ”miellyttävien” paikkojen runsaus? Onko malka minun silmässäni? Näyttääkö baari aina vihreämmältä muurin toisella puolella?

En oikein keksi mitään hyvää syytä. Ehkä se, että Berliinissä kaljaa saa ympäri vuorokauden mistä tahansa kioskista tai kebaberiasta johtaa siihen, että baarien täytyy tarjota viinan lisäksi myös ympäristö, jossa ihmiset viihtyvät. Suomalaisen alkoholilainsäädännön eetoshan on tavannut olla se, että jos ihmiset viihtyvät ja juovat samalla alkoholia, niin jossain täytyy olla vikaa. Pimeässä, kylmässä ja yksin pitää sinun kaljasi kittaaman.

Elektronisen improvisaation ilta löytyi kellarista

Keikkapaikassa baarihenkilökunta oli selvästi järjestävän tahon aktiiveja, ei ammattilaisia. Liekö anniskeluluvan saanti Berliinissä helpompaa?

Värit. Berliinissä oli lukuisia vanhoja taloja, jotka on maalattu silmiinpistävän rohkeilla sävyillä. En usko värityksen olevan esimerkiksi tässä alkuperäinen.

Miksei Suomessakin voisi talojen värityksiä vaihtaa ajan ja muodin mukaisesti? Eikö Helsingissäkin voisi maalata seiniä 2010-luvulla jyrkemmillä sävyillä kuin mitä 1950-luvulla oli tullut arkkitehdille mieleen? Vastustaako museovirasto? Kaupunkisuunnitteluvirasto? Vai eikö muka kenellekään ole tullut vaan mieleen?

Ylipäätään rakennuskulttuurin pitäisi elää ajassa ja hengittää. Voitaisiinko esimerkiksi betonbrutalismin hirveimpiä muistomerkkejä pimpata väreillä tai valtaisilla muraaleilla? Ainahan sen maalin saa siitä pinnasta pois jos paljas betoni joskus jälleen ihmisiä erityisesti miellyttää.

Kiasman seinä on ollut Helsingissä hyvä esimerkki elävästä kaupunkikuvasta – koko museon ulkoasu on toisinaan muuttunut näyttelyiden mukaan. Eikö esim. Lahden kaupunginteatteria (Valtakunnallinen betonityö kunniamaininta vm.1983) tai Itä-Pasilaa voisi värjätä hiukan inhimillisemmiksi?

Viihtyisä ja kodikas pihakatu Itä-Pasilassa

Estetiikka on vaikea laji. Ymmärrän hyvin, että esim. Merihaalla on nykyisellään rakennushistoriallisia ja esteettisiä arvoja. Mutta kyllä Helsingistä löytyy useita sekä yksityisiä että julkisia kohteita, joiden ulkoasu kohenisi ”pimppaamalla”. Varmasti myös monen kiinteistön arvo samalla nousisi. Mihin Museoviraston linjauksista voi valittaa?