älykäs sähköverkko

Vihreät julkaisivat viime viikolla ”Vihreän kasvun mallin” – raakaan faktaan perustuvan läpyskän, jossa osoitetaan mielestäni selkeästi, että yhteiskuntamme sähköntarve voidaan turvata ilman lisäydinvoimaa. Juuri tällaisia hyvin perusteltuja kannanottoja arvostan puolueessamme.

Pdf:stä löytyy myös kappale kysyntäjouston lisäämisestä. Konkreettisina esimerkkeinä käytetään varaavaa sähkölämmitystä reaaliaikaisia sähkömittareita, joiden avulla kuluttajat voivat reagoida sähkön markkinahinnan muutoksiin.

Kuten esimerkki näyttää, voidaan tällä tavoin pienentää huippukulutusta, jonka vaatima lisätuotanto on usein kaikkein pahiten saastuttavaa kivihiililauhdetta.

Ajatuksen voisi viedä vielä askeleen verran pidemmällekin. Miksei ainakin kaupan suuryksikköjen, ja ehkä kotitalouksienkin sähkösyöppöihin koneisiin voisi asentaa päätelaitetta, joka mahdollistaisi lisäjoustot ohjaamalla energiaa kuluttavaa toimintaa verkon laajuisesti?

Esim. tiskikoneissa voisi olla ajastin, johon määriteltäisiin vain viimeinen aika, jolloin haluaa tiskien olevan puhtaita. Sitten tiskikone automaattisesti (tai keskuksen avulla) valitsee yön aikana parhaan mahdollisen tunnin. Toinen esimerkki voisi olla kauppojen kylmälaitteet – ne kestävät varmasti lyhyitä 5-10 min ”tehon alennuksia” ilman sulamisriskiä. Jos kaikkien suomalaisten kaupan suuryksikköjen kylmälaitteet olisivat keskitetysti ohjattavissa alueittain päälle ja pois, kulutushuippuja voitaisiin varmastikin pienentää.

(Ajatusta muistaakseni esitteli George Monbiot Heat-kirjassaan.)

Advertisement

rakennusjärjestyksestä

Maankäyttöä ja rakentamista ohjataan Helsingissä rakennusjärjestyksen avulla. Vuonna 2000 hyväksytty nykyinen säännöstö löytyy täältä. Siinä jälleen dokumentti, joka ohjaa kaupunkia niin monilla tavoin että pieni ihminen ei osaa edes kuvitella.

Toveri Tulenheimo vinkkasi eräästä erikoisuudesta:

20 § Aidan rakentaminen kadun vastaiselle rajalle

Määräys

Rakennuksen rakentamisen yhteydessä tontin kadun vastainen raja on
erotettava istutuksin tai rajalle on istutettava pensasaita tai rakennettava
aita, jollei asemakaava muuta määrää tai jollei perustellusta syystä muuta
johdu.

Viittaus

Maankäyttö- ja rakennusasetus 62 §:n 1 momentin 9 kohta ja 82 §

Tontin rajalle pitää rakentaa aita. Mitä tästä seuraa? No esimerkiksi tämä:

Järjetöntä. Ateneumin päädyissä on noin kymmenen metrin kaistaleet valtion omistamaa tonttia, joten rajalla on aita. Mielestäni kaupungin pitää joko pakkolunastaa kaistaleet tai ”perustellusta syystä” päättää että aidat otetaan pois. Mitä pikemmin, sen parempi.

spam, sananvapaus ja blacklistaus

Miksi kävin turhaan vuosia kouluja? Tutkinto olisi ollut paljon helpompi hankkia juuri saamani sähköpostin avulla:

Bachêlor Degreee, Mâster, MBA, Evën PhD (non accredited) availâble in the fiëld of yôúr çhoice.

Your êxperieñçe can get you the degree you deserve!

Call Now!! 24-hours a day, 7-Days a \^/eek wâiting For your call

Jo ennen kuin mp3-tiedostomuotoa ja ”modernia nettipiratismia” oli edes keksitty, huomasivat kaikenkarvaiset markkinamiehet ympäri maailman sähköpostin hyvät puolet: se oli aina ilmaista riippumatta siitä kuinka monelle vastaanottajalla viestin lähettää. Digitaalisen viestin kopiointi yhdestä kappaleesta miljoonaksi onnistui silmän räpäyksessä.

”Ilmaisuuden” väärinkäyttäjät olivat lähellä tuhota koko sähköpostijärjestelmän – vuosituhannen vaihteessa tuntui siltä että suurin osa liikenteestä oli roskaa. Suurspämmääjiä, verkkorikollisia ja spambotteja vastaan ryhdyttiin kuitenkin taistelemaan: sähköposti oli liian hyvä työkalu uhrattavaksi Viagra-mainoksille.

Eräs tehokkaimmista keinoista estää spämmiä on mustalistaus, blacklisting. Yksinkertaistettuna spämmiä lähettävien saittien ip-osoitteet kirjataan ylös ja serverit kieltäytyvät vastaanottamasta näistä osoitteista lähetettyä sähköpostia. Ilman tätä järjestelyä sähköpostijärjestelmä romahtaisi.

Törmäsin itse Welhon blacklistiin jokunen vuosi takaperin kun en enää kotikoneeltani päässyt omille kotisivuilleni tai Sähkötuubaan, joka oli samalla serverillä. Syynä oli se, että Welhon automaattinen spämmin esto luuli uudelleenohjaustani roskapostiksi. Eston selvittelyssä meni muutamia viikkoja.

Tämä ”ennakkosensuuri” jota koko ajan harrastetaan ei estä mitään laillista toimintaa. Lisäksi mustat listat ovat avoimia: sähköpostipalvelimen ylläpitäjä voi valita käyttämänsä mustalistan ja listoilta pääsee tarvittaessa myös pois.

Suomessa kolmisen vuotta sitten käytöön otettu verkkosuodatus, jonka tarkoitus oli suitsia lapsipornon levittämistä herätti kuitenkin voimakasta vastarintaa. Eniten pelättiin sananvapauden puolesta. Lisäksi järjestelyä pidettiin tehottomana.

Todennäköisesti suodatuksen tehottomuus on tosiasia: minkä tahansa esteen voi halutessaan kiertää. Lisäksi esim. Kasvin nostamat ongelmat ovat todellisia: listan pitäisi olla avoin, joka taas sitten lapsipornon tapauksessa taistelisi perustarkoitustaan vastaan.

Pohdintani liittyy Central DDL:n (”Download All You Need”) kaltaisiin sivustoihin. Palvelun laittomuus itsestäänselvää: lähes kaikki ladattavissa olevat teokset ovat tekijänoikeuden alaisia ja luvatta jaossa ilmaiseksi. Ja vaikka sieltä jostain mutkan takaa löytyisi joku laillinen Linux-distrokin, se ei muuttaisi sivuston rikollista perusluonnetta.

Minä haluaisin että Suomeen luotaisiin pakollinen tekijänoikeuksia puolustava mustalista. Toisin kuin lapsipornolista, tämän estolistan tulisi kuitenkin olla julkinen, jotta estettyjen sivustojen laittomuudesta voitaisiin käydä avointa keskustelua.

Käytännössä suomalaiset internetpalveluntarjoajat määrättäisiin laajentamaan jo olemassaolevaa sulkulistaa ja lisäksi estämään muiden kuin oman DNS-palvelimen käyttö.

Olisiko järjestelmä täydellinen? Ei. Olisiko järjestelmää mahdollista kiertää? Kyllä. Hankaloittaisiko se ”nettipiratismia”? Kyllä.

Kuten olen jo aiemminkin todennut, ei mielestäni ole edes tarpeen tavoitella 100% suojaa. Tällainen listaus kuitenkin karsisi kaikkein räikeimmät tapaukset ja hankaloittaisi laittomuuksia edes sen verran, että Rapidsharesta latailun sijaan kuluttajien valtaosa käyttäisi laillisia palveluita kuten Spotifyta tai iTunesia.

youtube ja tekijänoikeudet

Edellisessä postauksessani käsittelin esimerkkinä tekijöille epäreilusta tilanteesta Googlen yliolkaista asennetta Youtube-palvelunsa sisältöjen tekijänoikeuksiin.

Miten sitten yksityisen ja julkisen, kaupallisen ja epäkaupallisen ero voitaisiin käytännössä Youtubessa toteuttaa? Onko se tyystin mahdotonta? Mielestäni ei. Vaatiiko se muutoksia? Kyllä. Vastustaisiko Google näitä muutoksia? Takuulla.

People are watching hundreds of millions of videos a day on YouTube and uploading hundreds of thousands of videos daily. In fact, every minute, 20 hours of video is uploaded to YouTube.

Kuten määristä käy ilmi, kaiken materiaalin ennakkotarkistaminen olisi täysin mahdotonta. Jopa automaattinen tarkistus olisi hankalaa. Lisäksi, kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, pienimuotoinen jakelu Youtubenkin kautta on ”yksityistä” ja siten mielestäni paitsi sallittua, niin suorastaan kannustettavaa!

Harva video kuitenkaan saa edes sataa katsontakertaa, tuhansista puhumattakaan. Uskallan vankalla mutu-tuntumalla väittää että 90% videoista jää alle tuhannen katsontakerran. Ja yli sataantuhanteen yltää takuulla alle prosentti.

Ei siis varmaankaan olisi mahdotonta toteuttaa sisällön filtteröintiä siten, että vaikkapa 100:n katsontakerran jälkeen video menisi automaattiseen tarkastukseen, joka tsekkaisi esim. onko videon ääniraita tekijänoikeuksilla suojattu. Tämä on teknisesti täysin mahdollista.

Jos raita olisi suojattu, Youtube tarjoaisi lataajalle vaikka viittä vaihtoehtoa:
1. Ääniraidan vaihto tekijänoikeusvapaaseen materiaaliin, jota Youtube tarjoaa itsekin jo nyt halukkaille.
2. Videon muuttaminen ”julkisesta” ”yksityiseksi”.
3. Tekijänoikeusmaksun maksaminen. Esim. 1€/100 katsontakertaa. Käytännössä siis pakkolisensointi.
4. Mainosrahoitteisuus, jossa videon alkuun lisätään esim. 30 sekuntia kestävä mainos jota ei voi ohittaa.
5. Videon poistaminen.

Videon ylittäessä 500 katsontakertaa, sen tarkistaisi sitten Youtuben työntekijä, joka voisi myös tarkistaa videon kuvamateriaalin laillisuuden. (Olen ymmärtänyt, että video/kuvamateriaalin automaattinen tunnistaminen on hankalampaa kuin äänen, voin olla väärässäkin.)

Pakkolisensointi toimisi johonkin rajaan saakka. Ja vaikka 1000:n katsontakerran jälkeen Google ilmoittaisi alkuperäisteoksen oikeudenomistajille uudesta käytöstä, jotka voisivat sitten halutessaan vaatia videon poistamista.

Järjestelmä mahdollistaisi pienimuotoisen ”epäkaupallisen” käytön, mutta kuitenkin perinteiset tekijänoikeudet laajemmassa mittakaavassa huomioiden.

Googlen intresseissä tällainen, tai itseasiassa mikään tekijänoikeuksia puolustava, järjestely ei ole. Ei pidäkään. Googlen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Ja siinä se on onnistunut erinomaisesti viime vuosina. Silti sen etu ei ole aina sama kuin koko länsimaisen yhteiskunnan yhteinen hyvä.

Chris Anderson avaa kirjassaan ”Free” mielenkiintoisella tavalla internetin dynaamisia vaikutuksia: hyötyjiä häneen mukaansa ovat (hiukan yksinkertaistaen) ne, jotka a) voivat käyttää uusia ”ilmaisia” palveluita ja b) ne, joiden mittakaava tuo suuruuden edut. Toisin sanoen internet-busineksessa pärjäävät todella isot ja todella pienet.

Tämä dynamiikka johtaa siis todella helposti monopolistisiin markkinoihin. Niin paljon kuin ”piraattipuolella” itketäänkin ”tekijänoikeusmonopolien” vuoksi, niin näitä todellisia miljardiluokan oligarkkeja ja niiden haittoja ei kyetä näkemään.

Vaikka Googlen motto ”Don’t be evil” saattaa rehellisesti kuvata yhtiön ja sen työntekijöiden arvoja, niin kyllä kilttikin norsu posliinikaupassa hajottaa helposti paljon arvokkaita astioita.

julkinen/yksityinen vs. epäkaupallinen

Nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön ytimessä on julkisen ja yksityisen käytön ero; julkisesta esittämisestä pitää maksaa korvauksia tekijöille, yksityinen on ilmaista.

Peruslogiikka on mielestäni ymmärrettävä: musiikin julkinen esittäminen tuottaa taloudellista hyötyä esittävälle taholle. Tästä lisäarvosta osa luonnollisestikin kuuluu teosten alkuperäisille tekijöille. Tälle periaatteelle perustuvat niin radioiden kuin konserttienkin teostokorvaukset. Järjestelmä on riittävän tehokas, oikeudenmukainen ja toimiva.

Yksityinen käyttö taas on tietenkin ilmaista kunhan vain lähde on laillinen. Ei kukaan halua erillismaksuja musiikin kuuntelemisesta kotona.

Järjestelmä sallii myös pienimuotoisen kopioinnin – omasta, kaverin tai kirjaston cd-levystä saa ottaa kopion yksityiseen käyttöön. Tätä kopiointia kompensoidaan hyvitysmaksuilla.

Tämä erottelu on yhä toimiva ja ymmärrettävä.

Ongelman muodostaakin internetin myötä näiden kahden kohtuullisesti erottuvan lokeron väliin syntynyt uusi harmaa vyöhyke. Tekijänoikeuspuoli kuvaa sitä sanalla ”nettipiratismi” ja nettipiratistipuoli termillä ”epäkaupallinen kopiointi”. Jakelu kun lipsahtaa kuin puolihuomaamatta globaaliksi yksityisen sijaan.

Yleinen harhaluulo on, että jos esim. teoksen uudelleenkäyttäjä tai verkossa teosta luvatta jakava ei halua korvausta itselleen, jakamisesta tulee välittömästi ”epäkaupallista”. Näin ei ole.

Otetaan esimerkiksi tapaus Jungner. Ylen toimitusjohtaja päätti koti-ikävän puuskassa luoda rakkauskirjeen kaltaisen videon vaimolleen, jonka taustalle hän liitti Frankie Goes to Hollywood -yhtyeen kappaleen ”Power of Love”. Ihanaa. Rakkaus on kaunis asia. Tunteellisten kotivideoiden tekeminen on jyrkästi sallittua!

Jos Mikael olisi Youtubeen ladatessaan asettanut videon yksityiseksi, mitään ongelmaa ei olisi syntynyt. Hän olisi voinut sitten lähettää Marialle linkin videoon salasanoineen vaikka sähköpostilla. Esittäminen olisi ollut yksityistä, vaikka se tapahtuikin internetin välityksellä.

Sen sijaan hän jätti videon julkiseksi. Ja ylläripylläri; pätkä sai muutamassa päivässä muistaakseni satoja tuhansia katsojia. Kukaan ei voine pitää tätä esittämistä enää yksityisenä? Esittäminen oli siis julkista ja ”Frankie Goes to Hollywoodin” pitäisi saada korvausta kappaleensa käytöstä.

Ymmärtääkseni Vinon ja Piraattipuolueen mielestä tämä käyttö oli kuitenkin nimenomaan ”epäkaupallista” ja siten sallittua, eikä mitään korvauksia tarvitsisi maksaa.

Se, että Mikael korvausta toivomatta laittoi videokollaasinsa internettiin ei vielä tee ”Power of Love” -kappaleen käytöstä tai Youtubesta epäkaupallista. Youtuben omistaa maailman suurin mainostilaa myyvä yritys Google, joka teki vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä voittoa 5,1 miljardia dollaria. Osa tästä voitosta syntyi siitä lisäarvosta, jonka kiinnostavat tekijänoikeudella suojatut videot ja äänitteet toivat. Mielestäni osa voitosta kuuluisi tekijöille.

Mikaelille yksinkertaisinta olisi ollut käyttää tekijänoikeusvapaata musiikkia, jota Youtubekin tarjoaa käyttäjilleen! Tällöin video olisi ollut todella ”epäkaupallinen”. Tai ainakin sopimus olisi ollut molemminpuolinen: Mikael voitti näkyvyyttä ja Google mainostuloja. Huomiotalous. Tälle vaihtokaupalle perustuu esim. musiikkivideoiden luvallinen jakaminen Youtuben kautta.

Google-esimerkin kaltaista ansaintalogiikkaa löytyy myös monen muun ”epäkaupallisen jakojärjestelmän” taustalta. Kesäkuun Teostory raportoi:

Poliisi löysi piraattien (Pirate Bay) tietokoneilta myös postia, jossa sivuston israelilainen ilmoitusmyyjä Oded Daniel raportoi helmikuun 2006 mainosmyynnin tuoton olevan yli 72 000 Yhdysvaltain dollaria ja maaliskuun 2006 ajalta 85 000 dollaria.

Mielenkiintoista tällainen voittoa tuottava epäkaupallinen jakelu.

”Epäkaupallista” onkin lähes mahdoton erottaa ”kaupallisesta” internetissä markkinatalouteen pohjautuvan yhteiskuntamme perusluonteen vuoksi. Jaottelu julkiseen ja yksityiseen on yhä paljon toimivampi. Miten tämä ero sitten käytönnössä saadaan toimivaksi onkin tuhannen miljardin taalan kysymys.

kklk 3/2010 16.3.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan tulevan tiistain esityslista löytyy täältä.

Listalla monia tärkeitä asioita ja kokouksesta tulee varmasti pitkä. Päällimmäisinä sekä kirjaston että kulttuurikeskuksen lausunnot palveluverkon ”kehittämisestä”.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Kaupunginkirjaston vuoden 2009 toimintakertomuksen hyväksyminen

ok.

Linkki toimintakertomukseen (pdf). Täytyy lukea vielä ajatuksella läpi – kirjasto on niin laaja kokonaisuus, että sen yleisluonteinenkin hahmottaminen vaati työtä.

3 Kulttuuri ja kirjastolautakunnan lausunto esitykseen palveluverkon kehittäminen, tilojen käytön tehostaminen ja yhteiskäyttömahdollisuudet kaupunginkirjaston osalta

Lausunto on mielestäni lähtökohtaisesti ok. (Linkki koko tekstiin.) Lähikirjastoja ei lakkauteta ja kirjasto esittää muita keinoja tilakustannusten hallitsemiseksi:

Kaupunginkirjastossa kehitetään edelleen kirjastoverkkoa seuraavien periaatteiden mukaan:

–  uusien kirjastojen perustamisen vähimmäisasukaspohja on opetusministeriön suosittelema 10 000 asukasta
–  olemassa olevaa kirjastoverkkoa ei supisteta paitsi lakkautetaan Kulosaaren kirjasto, joka on jo suljettu rakennuksessa ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi
–  kirjastotilojen käytön tehostamiseksi etsitään aktiivisesti yhteistyökumppaneita sekä selvitetään mahdollisuutta lisätä aukioloaikoja
–  selvitetään uusia toimintamalleja tutustumalla muualla Suomessa sekä ulkomailla suunniteltaviin ja toteutettuihin kirjastokonsepteihin

Ehdotus tilakustannusten hallitsemiseksi

Kirjaston toimintaa rasittaa ja kaventaa kaupungin sisäinen vuokrajärjestelmä. Vuokratilojen pitäminen teknisesti kunnossa ja ajan vaatimuksia vastaavina korottaa vuokria (esim. Töölö) niin paljon, että käytössä olevia tiloja ei voida kunnostaa toivotulla tavalla.

Toimitilojen perusparannuksista ja palvelun parantamisesta aiheutuvien muutostöiden aiheuttamat vuokrankorotukset kaventavat kaupunginkirjaston liikkumavaraa niukentuneiden resurssien kohdentamisessa (liite 6).

Nykytilannetta parantaisi huomattavasti, jos nykyistä Khs:n asettamaa 3 % pääomakorvauksen tuottotavoitetta alennettaisiin ja määriteltäisiin tuottotavoitteen suuruus toimitilan ”arvokkuuden” ja markkinoitavuuden suhteen. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaista toimitiloista maksettava pääomakorvaus olisi alhaisempi kuin muiden tilojen. Nykyään tuottoprosentti on sama kaikissa kohteissa. Vuokran määrään jonkin verran alentavasti vaikuttaisi myös ns. takaisinmaksuajan eli poistoajan
pidentäminen nykyisestä 30 vuodesta esim. 40 vuoteen.

Ns. omistajan vastuuta toimitilojen perusparannuksista aiheutuvista kustannuksista ei tulisi ainakaan kokonaan kuten nyt siirtää suoraan vuokralaisen maksettavaksi, vaan perusparannusten aiheuttamat kustannukset tai ainakin osa niistä voitaisiin rahoittaa kaupungin budjetissa keskitetysti. Tämä vähentäisi vuokraavan hallintokunnan menoja ja Tilakeskuksen tuloja, mutta nettovaikutus kaupungin talousarviossa on nolla. Muutos ei heikentäne vuokralaisten kustannustietoisuutta tilakustannuksista.

Vaikeina taloudellisina aikoina tulisi luopua sisäisten vuokrien indeksikorotuksista. Kun hallintokunnilta edellytetään mittavia säästöjä ja toiminnan sopeuttamista pienennettyihin resursseihin, ei ole kohtuullista, että vuokria korotetaan 1 – 2 prosentilla vuosittain.

Ehdotus pääomakorvauksen tuottotavoitteen alentamisesta kulttuurihistoriallisesti tärkeiden tilojen kohdalla on mielestäni erinomainen. 30 vuotta on kuitenkin toimiva poistoaika, sitä ei kannattaisi pidentää.

Lisäksi en pidä viimeisen kappaaleen ehdotusta ”indeksikorotuksista luopumisesta ’vaikeina taloudellisina aikoina'” järkevänä. Kuka määrittelee ”vaikean ajan”? Milloin se loppuu? Milloin alkaa ”hyvä aika”?

On mielestäni hyvä, että sisäisen vuokrien käytäntöihin kohdistuu kehityspaineita monelta suunnalta. Sisäisen vuokran pitäisi vain olla työkalu, joka tekee tilakustannukset näkyviksi. Tällä hetkellä kaupunki käyttää sitä kuitenkin lisäsäästöihin pakottavana peukaloruuviina. Se ei ole niiden perustarkoituksen mukaista.

Pohjatekstin sijaan haluaisin ehdottaa, että sisäisten vuokrien indeksikorotukset otettaisiin budjetoinnissa huomioon. Eli raameja nostettaisiin aina sisäisen vuokran nousua vastaavasti.

4 Lausunto talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmasta vuosiksi 2011 – 2015

ok.

5 Lausunto esitykseen kieltää Helsingin kaupungin henkilökunnan tupakointi työaikana

ok. Lakisääteisillä lepotauoilla sallittua. Vaikka en tupakoinnista tykkääkään, niin kohta tämä tupakoinnin vastustaminen alkaa mennä yksilönvapauksien puolelle. Päätös on kuitenkin aina henkilökohtainen.

6 Itäkeskuksen kirjastonjohtajan virkaan ottaminen

ok.

KULTTUURIJOHTAJA

2 Kulttuurikeskuksen vuoden 2009 toimintakertomus

ok.

3 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto esitykseen palveluverkon kehittämiseksi kulttuurikeskuksen osalta

Tässä kohdassa mahdollisesti linjataan isoja asioita pitkäksi aikaa. (linkki koko tekstiin.)

Pääasiat:

1. Nykyisen kaltaisia, kaupungin yksinomaisella vastuulla olevia kulttuurin alueellisia monitoimitaloja ei jatkossa suunnitella. Tämä edellyttää avustusjärjestelmän vastaavaa kehittämistä. Se on kustannustehokkain tapa varmistaa kulttuurin kentän sekä uusien alueiden kulttuuripalveluiden toimintaedellytykset.

2. Kulttuurikeskus siirtää Harakan saaren vuokrasopimuksesta luopumista vuodelle 2012. Tavoitteena on etsiä vuokralainen, joka sitoutuu säilyttämään nykyisen taiteilija-ateljé käytön.

3. Kulttuurikeskus siirtää Eläintarhan huvilan vuokrasopimuksesta luopumista vuodelle 2012. Tavoitteena on etsiä vuokralainen, joka sitoutuu säilyttämään nykyisen taiteilijaresidenssi käytön.

Ensimmäinen kohta on mielestäni hyvä. Kaupunki voi mielestäni tuottaa monimuotoisemmin, tehokkaammin ja joustavammin kulttuurisisältöjä uusille ja vanhoille alueille muilla keinoin kuin uusia alueellisia kulttuuritaloja rakentamalla.

Ehdotuksen ongelma kiteytyy kohtaan ”Tämä edellyttää avustusjärjestelmän vastaavaa kehittämistä.”. Miten varmistetaan, että päättäjiltä löytyy vaikeinakin aikoina tukea kulttuurille, jolla ei ole seiniä suojanaan? Vaikka en laitosrakenteiden fani olekaan, niin täytyy todeta, että niiden kautta määrärahat ovat edes jollain tavoin ”suojassa”. Tänä vuonna leikattiin jo vapaan kentän kohdeavustuksista ja ensi vuonna taas varmastikin lisää.

Onko niin, että suomalainen demokratia kykenee tukemaan kulttuuria vain, jos sen ympärillä on omat seinät? Olisiko mahdollista luoda ”virtuaalisia seiniä” – jatkuvuutta tukevia rakenteita ilman satsausta betoniin? Miten varmistetaan alueellinen tasa-arvoisuus? Esim. kohdeavustusten käyttöpaikat kun näyttävät sijaitsevan suurelta osin kantakaupungin alueella. Pitäisikö osa (nykyistä laajemmista) harkinnanvaraisista avustuksista esim. kiintiöidä suurpiireittäin? Tätä sietää pohtia.

Tämä linjapäätös on tärkeä kohta. Tällä määritellään helsinkiläisen kulttuuripolitiikan suuntaviivoja mahdollisesti moneksi kymmeneksi vuodeksi. Keskustelu tulee varmasti olemaan eloisaa… :)

Toista ja kolmatta kohtaa minun on vaikea ymmärtää tai hyväksyä. Todellista hölmöläisten peitonpidennystä.

Harakan ja Eläintarhan ”kustannukset” syntyvät pitkälti sisäisistä vuokrista, jotka ovat etenkin Harakan kohdalla täysin laskennallisia. Mistä Kulke kuvittelee löytävänsä vuokralaisen, joka sitoutuu nykyiseen käyttöön? Ainakaan nykyisillä vuokrilla taiteilijoille?

Kulttuurijohtaja Pekka Timonen perusteli näitä kohtia suullisesti edellisessä kokouksessa kahdella tavalla:
– Nämä tilat ovat ainoita, joissa Kulke toimii ikäänkuin ”vuokranantajana”. Kulke toimisi mieluummin vain avustuksia jakavana elimenä, vaikka lopputulos olisikin sama.
– Jos tilan vuokraaja on joku muu kuin Kulke, syntyy vuokraajan ja Tilakeskuksen välille todellinen neuvotteluasema, jossa vuokrasta voidaan neuvotella. Nyt näin ei ole.

En silti haluaisi kirjata noita kahta noin avoimesti tavoitteiksi. Jos löytyy hyvä vuokranantaja, joka on myös luotettava kulttuuritoimija, (Kaapeli?), niin silloin voidaan edetä tuohon suuntaan, mutta tälle kehitykselle pitää asettaa tiukkoja ehtoja. Ei niin, että ajetaan taiteilijat ulos Harakasta/Eläintarhasta liian korkeiden vuokrien avulla ja siirretään saari/huvila sitten ravintolatoiminnalle vuonna 2017.

Kirjaisin erittäin mielelläni tähän kohtaan Kulttuurikeskuksen lausuntoa samat sisäisiä vuokria koskevat ehdotukset kuin kirjaston palveluverkkolausuntoonkin. Erityisesti kohdan pääomakorvauksen tuottotavoitteen alentamisesta kulttuurihistoriallisesti tärkeiden kohteiden kohdalla.

4 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

Ärsyttävää. Viime vuonna kun meillä oli jaettavana 150 000€ kansainvälisiin hankkeisiin, ei hakijoita ollut riittävästi ja rahaa siirrettiin muihin kohteisiin.

Sitten kun säästöjä piti jostain etsiä ja halusin puolustaa helsinkiläiselle pienimuotoiselle kulttuurille varattuja kohdeavustuksia, ehdotin kansainvälisten hankkeiden tuen puolittamista 75 000 euroon. Sitä satoa korjataan nyt, kun tekijät ovat löytäneet tämän apurahamuodon ja hyviä hakijoita olisi enemmän kuin rahaa on tarjolla. Eli jäljet johtavat sylttytehtaalle!

Kansainvälistä toimintaa tulisi tukea nykyistä enemmän, mutta silti on  mielestäni perusteltua pitää helsingissä tapahtuvaa toimintaa ensisijaisena tukien kohteena. Jos kaupunki haluaa edistää taiteilijoidensa ja kaupungin kulttuurielämän kansainvälistymistä, niin kansainvälisille hankkeille kannattaisi kyllä kaivaa ihan uutta budjettirahoitusta valtuuston kautta.

Harkitsisin silti tällä kertaa Tero Saarisen tukemista, vaikka loppuvuodesta rahat ovatkin sitten varmaan tiukilla. Katsotaan, mitä muut ovat mieltä.

5 Kohdeavustusten myöntäminen, 3.jako

ok.

Haluan kyllä jälleen (vuotuinen ateistinen pääsiäisrituaalini) kyseenalaistaa Via Cruciksen tuen. Kyseessä on ev.lut. seurakunnan (käytännössä) rahoittama ristisaatto, jonka kokonaisbudjetti on 177 000€. Onko kaupungin avustus 15 000€ todella tarpeen? Kaupungin tuen osuus tapahtuman budjetista on pieni ja rahareikiä on muuallakin. (Mm. edellinen ja seuraava kohta.)

Lisäksi, vaikka pääsiäinen toki on kiinteä osa suomalaista kulttuuria, on juhla uskonnollinen tilaisuus, jossa ei varmaankaan uskonnottomia tai ei-kristittyjä näy. Ei kaupungin kulttuuritoimi tue muidenkaan uskontokuntien paraateja, miksi sitten Via Crucista?

6 Kehittämishankkeet vuodelle 2010

Esittelytekstissä ehdotetaan:

Lautakunnalla on jaettavana kehittämishankkeisiin 150 000 euroa vuonna 2010. Määrärahojen ylitys, 39 000 euroa, katetaan kohdeavustuksiin varatuista määrärahoista.

Ärrinmurrin. Kohdeavustuksista, joista jo viime vuonna leikattiin pitkin hampain melkoinen osa! Ei käy.

Toki tässä on se puoli, että jos ko. hankkeita ei viedä kehittämishankkeisiin, joissa pitkäjänteisempi suunnittelu on ryhmille mahdollista, niin sitten näitä täsmälleen samoja ryhmiä tullaan tukemaan kohdeavustuksista.

Silti mielestäni kohdeavustusten kokonaissummaa pitää puolustaa ja näille kehittämishankkeille löytää rahaa, joltain muulta momentilta. Katsotaan kuinka käy.

7 Viihdemusiikin Ystävien Seura ry:n oikaisuvaatimus

ok.

Sympatiseeraan perusajatusta, mutta vastaus ok ja tämän asian ajaminen tapahtuu ehkä paremmin muilla tavoilla.

menestyksen mannerlaatat

Filosofi Pekka Himanen julkaisi eilen raporttinsa suomalaisen yhteiskunnan tilasta. Tilaisuus voiteli valtiojohtomme kielenkannat lähes runollisiksi.

”Menestyksen mannerlaatat ovat erittäin vahvassa liikkeessä”, Vanhanen sanoi.
—
Valtiosihteeri Risto Volanen kertoi tilaisuuden alussa, että Himanen teki raporttinsa ilmaiseksi, ”isänmaallisessa hengessä”.

Menestyksen mannerlaatat? Innostuksen aistii alkusoinnusta kun mahdollisuuksien magma vyöryy vääjämättä kansakuntamme kohtalonhetkillä kohti uudistusten ulappaa. Sibeliuksen Finlandian pasuunoiden pauhatessa taustalla.

Tämän päiväinen Hesari kertoi sitten tarkemmin mitä kaikkea selvitys pitää sisällään. Ja suuri osa ehdotuksista oli varsin järkeviä – monet kuin suoraan Vihreiden vaaliohjelmista! Himaselta löytyy rohkeutta nostaa jopa vihreiden reaalipoliitikkojen ajatuksia radikaalimpia linjauksia:

Hanke yksi: Suomen on noustava puhtaan ympäristö- ja energiateknologian edelläkävijämaaksi. Tämän alan innovaatioiden tulot pitää saada verottomina vuoteen 2020 saakka. Julkinen sektori päästöttömäksi 2020 mennessä.

Kannatan! Tulevaisuutta voi myös muokata – edes Suomen kokoisen valtion ei tarvitse vain ”sopeutua” kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin. Vihreä elinkeinopolitiikka loisi pohjan 2020-luvun työpaikoille.

Himasen ehdotus piti sisällään myös kulttuuripoliittisia linjauksia:

Hanke kolme: elämän arvokkuus edistyy, kun Suomi luo edellytykset, että 2010-luvusta tulee humanismin ja taiteen kukoistuksen vuosikymmen. Ihmistieteiden ja taiteiden rahoitusta hän nostaisi vähintään viidellä prosentilla vuodessa koko 2010-luvun ajan. Tekijänoikeudet säilytettäisiin tekijöillä ja heille annettaisiin oikeus yhtiöittää tekijänoikeustulot. Tieteen ja taiteen lahjoitukset Himanen säätäisi verottomiksi, jotta ”valistuneet valtiaat” ja sivistysporvaristo nousisivat henkisen kulttuurin mesenaateiksi.

Myös tästä olen pitkälti samaa mieltä. Olisi hyvä, jos Suomi ymmärtäisi luovuuden ja kulttuurin todellisena voimavarana ja jopa kansainvälisenä menestystekijänä.

Viimeinen lause kuitenkin tökkii pahasti. Todella pahasti.

Lähtökohtaisestikin se siirtäisi sitä kulttuuripoliittista päätäntävaltaa, joka tällä hetkellä on (hyvässä tai pahassa) demokraattisesti valituilla elimillä kohti yksityistä rahaa. Demokratiasta plutokratiaan? Eikö yrityksillä ja yhteiskuntamme hyväosaisilla ole vielä riittävästi valtaa?

Myöskään rahan sijoittumisesta ei ole mitään takeita. Mitkä toimijat ylipäätään saisivat lahjoituksia? On melkoista optimismia olettaa, että nimenomaan taiteellisesti korkeatasoinen ja eniten lisätukea kaipaava kulttuuri hyötyisi lahjoituksista.

Lisäksi Suomen yleishyödyllisten kulttuuritoimijoiden joukossa on todella sekalaista sakkia. Sieltä löytyy mm. puolueita lähellä olevia ”kulttuuriyhdistyksiä”, joiden kautta todellisuudessa kanavoidaan piilopuoluetukea.

Kulttuuria voitaisiin kuitenkin tukea muuttamalla verotusta ystävällisempään suuntaan, sekä kehittämällä aivan uusia rakenteellisia tukimuotoja.

Itse aloittaisin musiikkitapahtumien, kirjojen ja cd-levyjen alv-kantojen (8%, 8% ja 22%) poistosta. Tuo raha valuisi heti tekijöiden taskuun ja näkyisi varmasti myös hinnoissa. Takuulla ainakin enemmän kuin ruoan alv-lasku…

Muitakin ajatuksia olen pyöritellyt. Mm. kulttuurialojen työnantajamaksujen subventio, joka olisi todella ”genre-neutraali” ehdotus, joka muuttaisi pimeän keikkailun kannattamattomammaksi. Palkka- ja keikkatyön verokiilaa pitäisi saada pienemmäksi. Palaan tähän ehdotukseen myöhemmin tarkemmin.

Monet Himasen ajatuksista mm. suomalaisten mielenterveydestä ovat kannatettavia. Mielestäni ei ole kuitenkaan mitään syytä siirtyä demokratiasta kohti valistunutta itsevaltiutta, vaan pikemminkin päinvastoin – osallistuva yhteiskunta tarvitsee lisätukea ja päätöksenteko pitää tuoda lähemmäksi kaikkia kansalaisia. Vaikutusmahdollisuuksien paranemisen voisi olettaa vähentävän myös masentuneisuutta.

Sivistysporvariston ohjailema plutokratia ei ole ratkaisu vaan ongelma.

ydinvoimakiima

Sanasota ydinvoiman ympärillä on kiihtynyt eduskuntakäsittelyn vääjäämättä lähestyessä.

Kokoomuksen ”kaikille halukkaille lupa” -polittiikka oli jo pitkään tiedossa, mutta Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Janne Virkkusen sunnuntainen pääkirjoitus ”Ydinvoima tulee uudelleen” oli kyllä sellainen rimanalitus, jota en olisi uskonut Hesarissa näkeväni. Jutun ydinsanoma oli varattu kahteen viimeiseen kappaleeseen:

Hallitus voi tietysti poliittisista syistä asettaa hakijat järjestykseen, mutta sellaisessa ei oikein ole järkeä. Jos hakijat täyttävät lain edellyttämät vaatimukset, lupa pitäisi antaa kaikille. Jos yksityisellä pääomalla halutaan rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa, miksi hallituksen pitäisi se estää?

Jos teollisuus pystyy rahoittamaan hankkeensa ja kantamaan siihen liittyvän riskin, sen tulisi kaiken järjen mukaan saada se tehdä. Jos sähköä jää yli, sen voi hyvin myydä markkinahintaan halukkaille ostajille ulkomaille.

Miksi hallituksen yksityisen pääoman haluja pitäisi estää? Ja jos sähköä jää yli, niin siitä vaan ulkomaille myymään. Mukavaa että mielipiteet kerrankin sanotaan suoraan, eikä kierrellä ja kaarrella korulauseiden takana.

Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, mitkä ovat eri tahojen intressit ja ovatko ne ristiriidassa keskenään.

Suomen intressi on tarjota kansalaisilleen paitsi halpaa perusvoimaa, myös työpaikkoja, puhdasta luontoa, turvallisuutta, monipuolisempaa palvelu- ja tuotantorakennetta ja kotimaisen tuotannon kehittämistä. Valtion tärkein tehtävä on siis taata asukkailleen hyvän elämän rakennuspalikoita.

Suurten (pörssi)yhtiöiden ainoa tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Siinä ei ole mitään pahaa sinänsä. Tämä jalo tarkoitus vain usein on täysin päinvastainen ”Suomen” etujen kanssa.

On aivan käsittämätöntä että koko suomalaisen energiantuotantorakenteen tulevaisuus vähintään seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi päätettäisiin Fortumin hallintoneuvostossa. Halutaanko Suomeen lisää työpaikkoja ja hajautettua energiantuotantoa vai monopolistisia suuryhtiöitä, jotka odottavat kieli pitkällä koko maanosan laajuisen super-gridin valmistumista, jotta pääsevät myymään suomalaista ”halpaa” sähköä kalliimmalla Eurooppaan?

On melkoisen erikoinen ajatus, että suomalaisten tulisi ottaa hoitaakseen saksalaisten kuluttaman energian ydinjätteet.

Raimo Sailaksen ydinvoima-argumentaatio alkaa vaikuttaa jo Speden ”naisen logiikan” käänteisversiolta. Miehen logiikka?

”Hyvät ihmiset, älkää uskoko vihreän sähkön mainostajia. Yhtä ja samaa sähköä sieltä johdosta tulee”, Sailas sanoo.

Sailas ei ole huolestunut ydinjätteen loppusijoitukseen liittyvistä ongelmista.

”Eihän mikään tässä maailmassa ole riskitöntä. Heti huomenna asteroidi voi pudota niskaan”, Sailas sanoo.

Jos haluaa antaa mielikuvan, että vastustajat ovat turhanpäiväisiä haihattelijoita, ei kannattaisi ehkä alentua tuollaisiin kommentteihin. Etenkin kun vastapuoli käyttää järkiargumentteja – Vihreätkin laittoivat tänään vihdoin lusikkansa soppaan:

– Ennen hallituksen periaatepäätöstä on oltava näkemys siitä, miten 0-vaihtoehto vaikuttaisi päästöihin, työllisyyteen, sähkön hintaan ja omavaraisuuteen. 0-vaihtoehdolle on tehtävä sama yhteiskunnan kokonaisedun arviointi kuin ydinvoiman lisäämisvaihtoehdolle, Sinnemäki sanoi.

– Ydinvoima on enemmän kuin energiapolitiikkaa: se vaikuttaa elinkeinorakenteeseen, turvallisuuteen, huoltovarmuuteen ja työllisyyteen. Kaikista näistä vastuu on hallituksella, ei markkinoilla. Ydinvoima on lisäksi energiamuotona moniongelmainen ja sen vaikutukset ulottuvat laajalle ja kestävät kauan. Lupien myöntämisessä tarkastellaan yhteiskunnan kokonaisetua. Markkinat eivät voi ratkaista, mikä on kansakunnan parhaaksi, vaan se on päättäjien tehtävä, Sinnemäki huomautti.

Keskustelun yleiseen tasoon verrattuna Vihreiden vaatimus ydinvoiman tarkastelusta yhteiskunnan kokonaisedun kannalta kuulostaa raikkaan rationaaliselta. Go Anni Go!

keskustelu tanssin talosta + ustream

Maanantaina ohjelmassa oli kirjastokierroksen lisäksi myös keskustelu tanssin talosta.

En ollut koskaan aiemmin pitänyt julkista puhetta! Tuntui ihan luontevalta. Asiasisältö oli sen verran hyvin hallussa, että en tarvinnut kuin muutaman ranskalaisen viivan ja pysyin ainakin omasta mielestäni ihan jäntevästi asiassa.

Streamasin keskustelun läppäriltäni 3,5G -kännykkäyhteydellä! Tulevaisuus on täällä tänään! Tallenne ohessa. Allekirjoittaneen puheenvuoro löytyy tunnin kohdalta.

Vodpod videos no longer available.

Olen todella innoissani streamauksen mahdollisuuksista. Ensi viikolla on varmaankin odotettavissa streamatut pelimannijamit ja ehkäpä parin viikon sisään jo kansanmusiikkiklubikin!

Sitten seuraa tekniikka-nörtteilyä. Ei kannata lukea eteenpäin jos ei tekninen toteutus kiinnosta…

Käytin streamaamiseen Ustream-palvelua, joka on perustasollaan ilmainen. Ustream Producer, jossa on enemmän ominaisuuksia maksaa 199$. Todella helppokäyttöinen. Monikameraohjauksen saa ainakin Macilla helposti aikaiseksi CamTwistillä, josta sitten ”leikattu” video ohjataan Ustreamiin.

Bändimme laulusolisti Tuomas osti Neverdicen kiertuestreamausta varten Clas Ohlsonilta mahdollisimman halpoja (lue kehnoja) webcameja. Ajattelin hakea itselleni muutaman lisää, niin voimme testata kolmen tai neljän kameran livelähetystä. Laatu on taatusti kehno, mutta näin testivaiheessa ja lähetyskaistan kapeudesta johtuen paremmista kameroista ei varmaankaan olisi paljon iloa. Tärkeintä on saada jonkinnäköisiä tallenteita verkkoon.

Täytyy myös tutkia, jos löytyisi vielä jokin ohjelma, jolla voisi äänen voisi käyttää ”master-ketjun” läpi eli hiukan tasoitella ennen lähetystä. Ehkäpä Jackilla Mainstagen kautta. (Mainstage tulee Applen Logic-paketin mukana, suosittelen. Aivan uskomaton pakkaus hintaansa (399€) nähden.) ”Keikkaäänikortissani”> TC:n Konnektlivessä on myös ”hardiksena” monialuekompressori, jonka kautta äänen ehkä saa ajeltua.

On tullut usein käytännössä havaittua että ihan asiallisen ”muisto”-tallenteen keikoista saa nappaamalla talteen äänipöydän stereosumman ja lisäksi saliäänen stereoparilla. Vielä jos oikein haluaa hifistellä, niin soololaulu ja basso erikseen, niin kamaahan voi jo lähes miksata.

Hauskaa käpistellä välillä tällaisiakin asioita.

/nörtti

suoja-ajoista

Ilmari Krohn toimitti vuosina 1893-1997 sävelkokoelman ”Kansantansseja”, joka oli osa laajempaa ”Suomen kansan sävelmiä” -teossarjaa. Teoksen arvokkaimman osan muodostavat räätäli Samuel Rinta-Nikkolan vuonna 1809 ylös kirjaamat musiikkikappaleet. ”Vanhoja pelimannisävelmiä” tai VeePeeÄs, kuten se alalla tunnetaan, on suomalaisen kansanmusiikin perusteoksia. Liuta aivan järkyttävän hyviä biisejä, näistä ehkä tutuin on Piirpaukkeenkin levyttämä ”Hullu Sakari”.

Perustimme pari vuotta takaperin mm. klubeja järjestävän yhdistyksemme Perinnearkun sivuille Nuottiarkun – wiki-pohjaisesti toteutetun kansanmusiikkinuotiston. VPS:n viimeisin painos on vuodelta 1975 ja kirjaa on mahdotonta ostaa mistään. Ajattelinkin tuolloin, että olisi hyvä skannata koko opus ja heittää Wikiin.

Vaan sepä ei käynytkään noin vain. Krohn nimittäin toimitti nämä nuotit nuorena miehenä ja siirtyi manan majoille vasta vuonna 1960, joten myös nuottikirja ja sen toimituksellinen ulkoasu on tekijänoikeuden suojaamaa aina vuoteen 2030 saakka. Harmillisen pitkäikäinen kaveri.

Vuonna 1809 nuotinnettu polska, joka jo silloin on ollut ”trad”, ja toimitettu vuonna 1893, ei ole vapaasti skannattavissa verkkoon vuonna 2010, vaikka koko kirjan päätarkoitus on aikanaan ollut säilyttää suomalaista kansanperinnettä tuleville sukupolville. (Tokihan kappaleet sinällään ovat ”vapaata riistaa”. Jos vain naputtelen koko opuksen uudestaan, niin saan toki laittaa sisällön verkkoon.)

Vapautuessaan kirja on 137 vuotta vanha. Suoja-aika ei selvästikään palvele enää alkuperäistä tarkoitustaan.

Virtasen soittajaveljekset Karijoelta. Kuva: Kansanperinteen arkisto, Musiikintutkimuksen laitos, Tampereen yliopisto.

Maailman paras huuliharppukvartetti, suomalainen Sväng, käväisi Nantesissa Ranskassa tammikuun alkupuolella soittamassa Frederik Chopinin sävellyksiä. Paikallinen festivaali tilaa vuosittain tuoreita sovituksia klassisen musiikin teoksista traditionaalisten versioiden rinnalle konserttisarjaansa! Mahtava idea.

Chopin saikin aika kyytiä. Ehdotin ohjelmiston kuultuani kvartetin puuhamiehelle Jouko Kyhälälle että heidän pitäisi harjoittaa viimeistään Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa 2017 varten vastaava ohjelmisto Sibeliuksen teoksista. Jouko sanoi miettineensä asiaa, mutta arveli, että sovituslupia ei vanhoilliseksi tunnetulta perikunnalta huuliharppukvartetille liikenisi.

Sibeliuksen kansallisesti tärkeät teokset kuten Finlandia (1899), Karelia-sarja (1893) ja viulukonsertto (1904) vapautuvat yleiseen käyttöön vasta vuonna 2027, 120-130 vuotta säveltämisen jälkeen. Mielestäni tämäkään ei ole kohtuullista eikä järkevää. Erityisesti kun kyseessä on kansallissäveltäjämme, jonka sävellysten uudelleenkäytön ja lainailun tulisi olla kiinteä osa suomalaista musiikkikulttuuria.

On siis olemassa järkeviä syitä tarkastella kriittisesti nykyistä tekijänoikeuden suoja-aikaa.

Piraattiliikkeen keskeisiä vaatimuksia on ollut suoja-aikojen roima leikkaaminen: puolueen ohjelman mukaan tekijänoikeussuoja pitäisi leikata 5-10 vuoteen ja tietenkään ”epäkaupallista kopiointia” ei saisi rajoittaa hetkeäkään teoksen julkaisemisesta. Radikaalimmat näyttävät vaativan oikeutta kopioida teoskappaleita jo ennen niiden julkaisuakin.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNo puolestaan sallisi teoksille 20 vuoden suojan, mutta sitä pitäisi olla ”uusimassa” viiden vuoden välein.

Mitä ovat sitten ne ongelmat, joita tekijänoikeuksien lyhentämisellä pyritään ratkomaan? Ovatko kaikki tekijänoikeuksien sisältämät oikeudet yhtä ongelmallisia? Voisiko kysymystä paloitella mitenkään?

Ymmärtääkseni kritiikin ydin on Vinon tietoyhteiskuntaohjelman tässä lauseessa:

Tällä hetkellä tekijänoikeudet rajoittavat taiteellista ilmaisua. Nykykulttuuri on muuttumassa enenevissä määrin jo tuotetun tiedon yhdistelyksi ja edelleen kehittämiseksi.

Tällä viitataan remix-kulttuuriin, taiteenlajeihin, jotka kollaasin omaisesti käyttävät materiaalinaan vanhempaa mediaa ja näin luovat uusia sisältöjä. Samaan lokeroon kuuluvat mielestäni myös perinteisemmät sovitukset ja cover-versioinnit vaikka näin ei usein ajatellakaan.

Ongelma on todellinen. On olemassa kokonaisia musiikkityylejä, jotka ovat ”laittomia”, kuten esim. mashup. Tärkeitä kysymyksiä siis ovatkin:
– Mikä on ongelman kokoluokka?
– Onko olemassa mitään muita vaihtoehtoja kuin nykyisen järjestelmän täydellinen alasajo?

Ensinnäkin mielestäni ongelmaa on suurenneltu. Kärpäsestä on tehty härkänen.

Tekijänoikeudet eivät koskaan ole 100% oikeuksia – järjestelmä joustaa ja on aina joustanut. 90% tarkkuus riittää. Vähäisiksi tai kulttuurillisesti tärkeiksi katsotut ilmiöt ovat aina voineet livahtaa ”sormien läpi”: bootleg-äänitteitä eivät isot pahat levy-yhtiötkään aktiivisesti jahtaa. Samoin mashup elää keikoilla ja kehittyy. Ja aikanaan näistä marginaalisista ilmiöistä osa voi nousta mainstreamiinkin ihan perinteisten sopimusten kautta.

Pienen ongelman ratkaisemiseksi ei mielestäni kannata tuhota muuten hyvin toimivaa järjestelmää – lasta ei pidä heittää pesuveden mukana. Mikä sitten voisi olla kompromissi näiden kahden näennäisesti sovittelemattoman kannan välillä?

Oma ajatteluni on alkanut viime aikoina kulkea kohti tekijänoikeuksien paloittelua eri osa-alueisiin. Tekijänoikeushan sinällään jo sisältää monia eri oikeuksia kuten:
1. Oikeus korvaukseen kaupallisesta hyödyntämisestä
2. Oikeus määrätä samplaamisesta tai muusta uudelleenkäytöstä kuten sovittamisesta
3. Oikeus määrätä tallennusluvasta
4. Oikeus määrätä kaupallisesta käytöstä

(Perusidean jaotteluun sain erilaisista CC-lisensseistä.)

Mielestäni järkevää olisikin tarkastella listaamieni eri tekijänoikeuden osa-alueiden suoja-aikoja erikseen.

Voimakkain edellä listaamistani oikeuksista on ensimmäinen; oikeus korvaukseen kaupallisesta hyödyntämisestä. Tämä on kaupallisten tekijänoikeuksien ydintä: jos joku muu kuin tekijä saavuttaa teoksen avulla taloudellista hyötyä, tulee osa edusta ulosmitata alkuperäisen teoksen tekijälle.

Tähän ei ainakaan tekijän eläessä mielestäni ole mitään järkevää syytä tehdä muutoksia.

Olenko esimerkiksi vähemmän oikeutettu saamaan osani Radion Novan tuotoista jos hittini on uusi kuin jos se on 30 vuotta vanha? Jos Radio Nova yhä haluaa soittaa kappalettani, on se yhä tuottava Radio Novalle. Miksi kaupallinen toimija saisi tehdä voittoa toisten työn tuloksilla maksamatta korvauksia? Eivät radiot ole mitään hyväntekeväisyyslaitoksia, jotka vain pyyteettömästi edistävät kulttuuria!

Kysymys ei ole irrelevantti. Esim. J. Karjalaisen kohtuullisen epäkaupallinen ”Lännen-Jukka” -tuotanto mahdollistuu nimenomaan vanhojen hittien tuloilla. Ja kyllä J. on mielestäni yhä Teostonsa ansainnut.

Itse näkisin hyvänä kaupallisten oikeuksien kestona tekijän eliniän + 20 vuotta, kuitenkin siten, että teoksilla on aina vähintään 50 vuoden suoja. Tällöin esim. VPS olisi vapautunut vuonna 1980, mutta Krohnin vanhoilla päivillään kirjoittama Bruckner-tutkimus vasta vuonna 2009. Näin myös tekijänoikeuksien omaisuuden kaltainen suoja toteutuisi.

Tälle kaupalliselle suojalle alisteisia, mutta heikompia oikeuksia olisi sitten esimerkiksi oikeus päättää samplaamisesta. Pitäisin itse hyvänä suoja-aikana noin kahtakymmentä vuotta.

Tätä vanhempia teoksia saisi siis samplata lupaa kysymättä. Mutta uusien sampleihin pohjautuvien teoksien tekijänoikeudesta vastaavasti osa kuuluisi alkuperäisen samplen tekijöille. Samplejen osuuden tekijänoikeuksista määrittelisi riippumaton elin, joka jakaisi tekijänoikeusmaksut oikeille omistajilleen.

”Riippumaton elin” ei ole niin hatusta vetäisty kuin ehkä ensi kuulemalta vaikuttaa: tälläkin hetkellä vapaan sävelllyksen sovittajan osuuksista päättää Teoston ohjelmistotoimikunta, jossa määritellään sovituksen taiteellinen panos ja kuinka suuren osuuden teoksen esityskorvauksista sovittaja saa.

Tällöin esimerkiksi olisi luvallista kenen tahansa samplata Abbaa, mutta Madonnan hitin kaltainen laaja käyttö tietäisi Benny Anderssonille suurta tekijänoikeus-pottia. Toisaalta Grey Albumin kaltaisessa teoksessa uuden teoksen tekijälle kuuluisi suurempi osuus.

Oikeus määrätä tallennusluvasta (eli siitä kuka saa tehdä versioita kappaleesta) voisi olla suurin piirtein saman mittainen. Uudet cover-versiot ovat kuitenkin osa elävää kulttuuria. Ja tekijänoikeustulot valuisivat alkuperäiselle tekijälle.

Oikeus määrätä kaupallisesta käytöstä tulee olla selvästi edellä mainittuja pidempi – 50 vuotta on mielestäni hyvä kompromissi. Toki tällöinkin tekijänoikeuskorvaukset kuuluvat alkuperäiselle tekijälle.

Tiivistäen:
1. Oikeus korvaukseen kaupallisesta hyödyntämisestä
– Tekijän elinikä + 20 vuotta, kuitenkin vähintään 50 vuotta ensijulkaisusta

2. Oikeus määrätä samplaamisesta tai muusta uudelleenkäytöstä kuten sovittamisesta
– 20 vuotta ensijulkaisusta

3. Oikeus määrätä tallennusluvasta
– 20 vuotta ensijulkaisusta

4. Oikeus määrätä kaupallisesta käytöstä (esim. mainoksissa tai elokuvissa)
– 50 vuotta ensijulkaisusta

Mielestäni hahmotelmani mahdollistaisi nykyjärjestelmää paremmin remix-kulttuurin ja muut kulttuurin uusiokäytölle perustuvat taiteenlajit, mutta säilyttäisi kuitenkin tekijöiden moraalisen oikeuden saada korvausta työnsä tulosten uusiokäytöstä. Lisäksi jotta uutta ”remixattavaa” syntyisi, täytyy mielestäni todella uuden sisällön suojan olla uusiokäyttöä vahvempaa.

No mites sen VPS:n kanssa sitten kävi? Jääkö kansanperinne kansien väliin aina vuoteen 2030?

Julkaiseminen jäi pari vuotta takaperin kiinni siitä, että arvelin lupien hankkimisen olevan liian hankala prosessi. Kehen ylipäätään ottaisin yhteyttä? Olisiko siitä paljon vaivaa? Haluaisiko joku rahaa? Männä viikolla sitten yhtäkkiä tajusin tuntevani useita Krohneja helsinkiläisen kunnallispolitiikan kautta. Mahtaisivatkohan he olla sukua Ilmarille? Lyhyellä googlailulla sain selville että Ilmari Krohnin pojanpojantytär onkin kansanmuusikko Sanna Kurki-Suonio, jonka kanssa olen työskennellyt mm. Joensuun kaupunginteatterissa!

Pirautin Sannalle, selitin asiani ja hän tajusi heti mistä on kyse. Oli itsekin miettinyt että mistä saisi uuden kappaleen kirjaa, kun oli sen mennyt aikoinaan lahjoittamaan pois. Sanna sitten soitteli Krohnin sukuseuran hallitukselle, jonka jäsenistä kukaan ei vastustanut epäkaupallista verkkojulkaisua. Skanneri laulamaan vain!

Mitä tästä opin? Vaikka tekijänoikeudet ovatkin pitkäkestoisia ja ”absoluuttisia” voi luvan saada jos pyytää kohteliaasti. Niinhän meidän ihmisten välisessä kanssakäymisessä kuitenkin useimmiten on.