Posts Tagged ‘demarit

16
Jou
11

Vallilanlaakson joukkoliikennekadusta

Helsingin liikennesuunnitteluhistorian ehkä kauhein suunnitelma tunnetaan nimellä ”Smith-Polvinen”. Se on vuonna 1968 julkaistu rohkea visio, jossa uljaiden moottoriteiden alta olisi purettu korttelikaupalla vanhaa kantakaupunkia. Hyvän kuvan ajan hengestä saa ihailemalla Ruoholahteen suunniteltua monitasoliittymää.

Kylläpä on koria. Hyvä olisi tuolla ihmisen elää ja yrittää. Myös täällä meillä Vallilassa Smith-Polvinen olisi tehnyt selvää jälkeä. Vallilanlaakson olisi halkaissut motari.

Luojan kiitos näin ei kuitenkaan tehty. Smith-Polvista pidetäänkin Helsingin liikennesuunnitteluhistoriassa käännekohtana – se oli liian hirveä toteutettavaksi ja yksityisautoilun ei annettu tuhota koko kaupunkia lopullisesti. Sen sijaan päätettiin rakentaa Metro.

Smith-Polvisen hengessä viheralueita kuitenkin ollaan yhä valmiita tuhoamaan. Toissapäiväisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa päätettiin Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien äänillä rakentaa Vallilanlaaksoon joukkoliikennekatu. Vihreät ja Vasemmistoliitto vastustivat.

Näyttääkö linjaus tutulta?

Mitä ihmettä? Eikö Vihreille kelpaakaan joukkoliikennekatu? Jo on aikaihin eletty.

Joukkoliikennekadun hyödyt julkiselle liikenteelle ovat kiistattomat. Se tulee vähentämään bussimatkustajien ajankäyttöä noin 200 000 – 300 000 tuntia vuosittain. Yhteys Pasilaan lyhenee useampia minuutteja per matka.

Mutta myös sen vaikutus Vallilanlaaksoon on kiistaton; se tulee muuttamaan puistoaluetta merkittävästi. Valinta on minulle henkilökohtaisesti erityisen hankala; en haluaisi millään leimautua silkaksi nimbyilijäksi – asun puiston vieressä, lenkkeilen laaksossa viikottain ja siellä on kiva loikoilla kesäisin. Mitä siis olisi pitänyt tehdä?

Vihreät ja Vasemmistoliitto ehdottivat silkan änkyröinnin sijaan kompromissia; Vallilanlaaksoon olisi voitu meidän mielestämme rakentaa maisemoitu ratikkalinja. Raideliikenne olisi itseasiassa mielestäni kulttuurimaisemaan jopa istunut; Sörnäisten Satamaratahan on kulkenut laakson halki jo yli puoli vuosisataa. Nyt ehdotettu linjaus on joka tapauksessa parempi kuin aiemmin ajettu Pietari Kalmin kadun jatkaminen, joka olisi tuhonnut Kumpulanlaakson täysin.

Tärkein ero raitiolinjan ja joukkoliikennekadun välillä on kuitenkin se, että ratikkalinja voidaan nurmipohjalla toteuttaa erittäin nätisti ja kulttuuriympäristöön istuvasti. Vaihtoehdollamme olisi saatu matkustajien aikahyödyt katua vähäisemmällä haitalla. Mainio esimerkki Karlsruhesta Saksasta:

(Kiitos kuvasta "nakkiputkalle". Löysin kuvan googlaamalla, jos käyttö häiritsee, ota yhteyttä.)

Tämä ei kuitenkaan Kokoomukselle ja Demareille kelvannut. Asfalttia piti saada. Mikäpä siinä. Bussien laaksossa kun ilmeisesti paistaa aina aurinko.

Kylläpä Vallilanlaaksossa on kurjat kelit nykyisin. Onneksi tilanne korjaantuu jahka saamme uuden tien!

Murheellista on sekin, että Vallilanlaaksossa menetettiin mahdollisuus tehdä esimerkillisen kaunista ratikkalinjaa – sen sijaan että Vallilanlaaksoa tultaisiin tulevaisuudessa esittelemään positiivisena esimerkkinä hyvin maisemaan istuvasta raideliikentestä, se tullaan nostamaan esiin kun halutaan vastustaa hyviäkin liikennehankkeita. Ärsyttää.

Toivottavasti ensi syksyn kunnallisvaaleissa täällä Vallilassa muistetaan ketkä äänestivät asfaltin puolesta.

14
Maa
11

minun ehdokkaani on Jukka Relander

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat merkittävimmät aikoihin. Syitä on useita.

Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että pienpuolueet (PS, RKP, Vihreät, Vas) ovat mukana vain somisteena. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, Keskusta ja Kokoomus eivät enää saa enemmistöä taakseen. 

Muutos voi vaikuttaa pieneltä, mutta politiikan dynamiikan kannalta kyseessä on lähes vallankumous. ”Apupuolueen” yli ei enää voi noin vain kävellä, edes hyvän tsoukin varjolla.

Seuraavan hallituksen perustaa siis joko kolme suurta puoluetta (esim. Kesk., Kok, PS), tai kaksi puoluetta ja muutama pienpuolue (esim. Kok, SDP, Vihr, Rkp). Pääministeripuolueena on todennäköisesti Kokoomus, mutta vaalien tulos on todella ratkaiseva koko hallituksen kokoonpanoa ajatellen.

Toisaalta taas Perussuomalaisten piiristä nouseva herravihainen ja rasistinen kumu on saavuttanut ennennäkemättömän paljon kaikupohjaa. Sulkeeko Suomi ovensa maailmalta ja pyrkii takaisin 50-luvulle? Toivottavasti ei.

Bonuksena koko länsimainen talousjärjestelmä painii tulevan vaalikauden ajan taannoisen taantuman jälkiseurausten kanssa. Sillä miten tulevina vuosina säästetään, verotetaan tai tuetaan on todella kauaskantoisia vaikutuksia. Mielestäni tärkeää olisi, että Suomessa ei apinoida ainakaan “Cameronin mallia”.

Hyvinvointivaltion pelastaminen ei riitä, vaan sen perusta on valettava uudelleen. Tulevaisuuden menestyvää Suomea ei rakenneta haikailemalla menneeseen tai keskittymällä vain menestyjien menestykseen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uutta solidarisuutta.

Helsinkiläisistä kansanedustajaehdokkaista näihin haasteisiin vastaa mielestäni parhaiten Jukka Relander.

Aina yhtä hauska juttu tämä obamisaatio.

Jukka on tullut tunnetuksi mm. kirjailijana, yhteiskunnallisena keskustelijana, kolumnistina sekä pitkäikäisen radio-ohjelmansa kautta. Politiikan tekemistä Relander on harjoitellut mm. eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana, Suomen kirjastoseuran ja Vihreän miesliikkeen puheenjohtajana ja johtamalla Vihreän liiton periaateohjelman kirjoitusprosessin.

Jukka sekä ymmärtää 2010-luvun haasteet että osaa viestiä fiksut vastaukset ymmärrettävällä tavalla. Jukka Relander on sivistynyt ja solidaarinen eurooppalainen suomalainen, jolle olisi tilausta Arkadianmäellä, kun ajan henki tuntuu olevan enemmänkin lyhytnäköisen itsekeskeisyyden ja populistisen urpouden puolella.

Paitsi äänestämällä ja tukiryhmäilemällä, tuen Jukan kampanjaa myös rahallisesti. Lahjoitin männä viikolla 50€ tämän sivun kautta – lahjoittaminen onnistuu helposti kaikkien pankkien tunnuksilla.

Miksi kansalaisten pitäisi tukea poliittisia kampanjoita? Annetaan ehdokkaan itse kertoa:

Vihreät eivät saa tukea kaupalta ja teollisuudelta. Emme kaavoita liikemiesten toiveiden mukaan, emmekä tee poliittisia linjauksia kysymällä ensin kolmikannalta, että sopisiko tämä. Emme toteuta Metalliliiton ilmastopolitiikkaa, vaan omaamme.

Siksi uskomme yksityisten ihmisten lahjoituksiin. Niillä ei osteta poliittisia päätöksiä, vaan edesautetaan sitä, että oma ehdokas menee läpi.

Helsingin vaalipiirissä joudun kilpailemaan Mari Kiviniemen kanssa, joka sai viime vaaleissa tukea 57.000 euroa, tärkeimpänä tukijanaan turkistarhaajien järjestöt. Sinun tukesi tekee kisasta vähän vähemmän epätasaisen ja samalla se tekee politiikasta taas kerran vähän puhtaampaa.

Lahjoittaa voi myös tekstiviestitse: lähetä viesti “TUE10 Jukka Relander” tai “TUE20 Jukka Relander” numeroon 16511. Viestin hinta on 10/20€. Jokainen euro auttaa hyvän taistelussa pahaa vastaan.

16
Jou
10

web-video on vaikea laji

Vaalit lähestyvät ja puoluekoneistot alkavat käydä täysillä kierroksilla. Vihreätkin avasivat kampanjansa pari viikkoa takaperin.

Vaalirahakohun myötä pienentyneet kampanjabudjetit näkyvät varmaan parhaiten aiempaa vähäisemmässä tv-mainonnassa. Sen sijaan sosiaalisen median voi varmaan pistää huhtikuuksi pois päältä. Virta lienee kyllästetty ehdokkaiden ja puolueiden epätoivoisella tyrkkyilyllä.

Verkkokampanjointi on joka tapauksessa keskeisemmässä asemassa kuin aiemmin. Ja selvästi Suomessa on jokaisessa puolueessa päätetty käyttää YouTubea ja verkkovideoita osana kamppista.

Ongelma vaan on se, että web-video ja video ylipäätään on sikamaisen hankala laji. Hyviä huonoja esimerkkejä riittää. Käydäänpä tässä läpi muutamia.

En muuten väitä itse osaavani tätä hommaa yhtään paremmin – yritin 2008 kunnallisvaaleihin äänittää itselleni vaalivideon mutta luovuin kolmen tunnin yrittämisen jälkeen ajatuksesta. Lähinnä pätkät herättivät myötähäpeää. Web-video on taitolaji, sitä pitää funtsia ja harjoitella. Paljon.

Ensin oman puolueeni Vihreiden tuore kampanja-avausvideo:

Toi taustakilkutus saa mut muuten aivan raivon partaalle. Hirvee biisivalinta.

Videon perusongelma minulle on se, että suoraan kameraan puhuminen ja ällöttävän makean mainostekstin yhdistelmä tuntuu epäaidolta. Jos en olisi hardcore-Vihreä, en olisi katsonut tätä videota.

Eikä sitä muutenkaan ole kovin moni katsonut. Ainakaan sellainen, joka ei jo entuudestaan äänestäisi Vihreitä:

Yleisin linkkaaja on Vihreiden oma kotisivu, johon ei eksy näin kaukana vaaleista muita kuin kotijoukkueen pelaajia ja vastustajien piilokärkiä. Toiseksi yleisin on Hommafoorumi, jolta taas en usko kovin monen katsoneen videota ”positiivisessa hengessä”.

Parhaiten pätkällä pärjää mielestäni Jyrki Kasvi, joka on luonnossakin hyvä ja tottunut esiintyjä. Hänen puheessaan on ainoana jotain eloa ja sävyjä.

Huomio: Kenelle web-video -viestintä on suunnattu? Omille kannattajille vai potentiaalisille uusille äänestäjille?

Huomio: Suoraan kameralle puhuminen vierastuttaa eikä tunnu luontevalta Suomessa.

Lisää kampanjavideoita. Puolueen varapuheenjohtaja Mari Puoskari:

Mari, joka on elävänä älykäs, ihastuttava ja karismaattinen nuori nainen, vaikuttaa tällä videolla pystyynkuolleelta automaattipäältä, joka vain toistaa monotonisesti prompterissa lukevia lauseita. Äänen korkeus ei vaihtele, ei liioin lauseiden rytmitys. Ylipäätään suoritus on mekaaninen, ei inhimillinen.

Vaikka Mari katsoo kameraa, eli minua, äänestäjää, suoraan silmiin, ei kontaktista tule henkilökohtainen olo.

Huomio: Suoraan lukeminen paperista ei tunnu hyvältä. Tarvitaan joku aitoa spontaaniutta tai tietoista esiintymisharjoittelua.

Marin eurovaalikampanjan amatöörimäisesti toteutetuissa videohaastatteluissa on paljon parempi meininki:

Mari on selvästikin tottunut vastaamaan fiksusti fiksuihin kysymyksiin myös kameralle. Heleppoahan se on kun on kerta fiksu ja filmaattinen.

Kokoomus puolestaan on satsannut todella sliipattuun ulkoasuun:

Tämäkään ei minusta tunnu uskottavalta. Yleisö on vain statisti aidosti reagoivan porukan sijaan. Videon ylituotettu tyyli softattuine kuvineen ja leffamusiikkeineen tehostaa kiiltokuvamaisuutta. Jälleen pelkkien iskulauseiden toisteleminen ei tunnu kiinnostavalta. Katsojalla täytyy olla jokin erityinen syy katsoa koko video. Ketä kiinnostaa kuunnella viisi minuuttia mainossaarnaa kun sen jälkeen ei saa edes ilmaista tuotenäytettä?

En ole kylläkään kohderyhmää, mutta kuka on? Tälläkin videolla on vain 1886 katsojaa, vaikka pätkä on jo puoli vuotta vanha. Videon tuottaminen on maksanut takuulla enemmän kuin 2000€, mahdollisesti budjetti on jopa lähempänä kymppitonnia. Euro/ääni -suhde ei ole kovin hyvä.

Huomio: Toisin kuin perinteinen tv-mainos, kuluttajan pitää itse valita web-video katsottavakseen, se ei vaan valu osana mainosvirtaa alitajuntaan. Ketään ei kiinnosta tyhjien komiteaprässin läpikäyneiden vaalilauseiden toistelu.

Huomio: Web-videossa teknisen toteutuksen taso ei takaa onnistumista. Luontevuus, hyvä idea ja aitous on paljon tärkeämpää.

Mutta ei matala tekninen tasokaan ole laadun tae. Pääministeri Kiviniemi:

Pelottava. Onk’ se elossa? Ei tunnetta, ei intohimoa. Mahdollisesti uuniperunoita kuvaamisen jälkeen. Ja jälleen viestinnän yksipuolisuus häiritsee. Kuka jaksaa kuunnella iskulauseita toisensa perään?

Maria ei ollut myöskään valaistu eikä mikitetty sinne päinkään. Myös kuvan asettelu on hyvää ”lomakuvat-Rhodokselta” -tasoa.

Teknisen toteutuksen rupuisuus haittaa ainakin minua myös seuraavissa Vihreiden videoissa:

Anni Sinnemäki 1,2:

Voisi Vihreä liitto varmaan kuitenkin hankkia nappimikrofonin? Puheesta pitäisi saada paremmin selvää ja taustakohina ei olisi aivan noin järkyttävä. Ensimmäinen video, joka lienee kuvattu kamerakännykällä puoluekokouksen pihalla on katsottu 8821 kertaa. Huomioarvo vs. tuotantokulut kohdallaan! Pienellä satsauksella tekniikkaan tämä olisi ollut loistava.

Erityisesti toisen pätkän puhe on sinällään kertaluokkaa luontevampaa kuin vaaliavausvideossa. Luontevin Annin youtube-clippi, jonka Youtubesta löysin oli kuitenkin haastattelusta:

Anni Sinnemäki 3:

Vaikka tässä ei tietenkään myyty poliittista agendaa, oli puhetta silti kertaluokkaa miellyttävämpi seurata kuin mitään muista klipeistä. Uskoisin sen johtuvan siitä, että tv-haastattelu on tapa, jolla olemme tottuneet kuuntelemaan muiden ihmisten puhetta.

Huomio: tv-haastattelu on suomalaisittain tuttu tapa katsoa puhuvia päitä. Ei puhuta suoraan katsojalle saarnaten, vaan puhutaan haastattelijalle. Katsoja tarkkailee.

Paras poliittinen video, jonka nopealla haeskelulla löysin oli ylläripylläri vanhan mediakonkarin, SDP:n puoluesihteerin, Mikael Jungnerin video:

Katsojia 167.

Vaikka Mikael puhuu politiikkaa, hän puhuu perustellen jostain tietystä aiheesta, ei vain ympäripyöreitä vaalilauseita toistellen. Lisäksi hän on loistava esiintyjä: osaa rytmittää ja käyttää elävää ruumiinkieltä. Tätä miestä kuuntelisin mielelläni pidempäänkin.

Hänkään ei puhu suoraan kameralla vaan ikäänkuin luokkatilanteessa jollekulle toiselle. Jos sama sisältö olisi esitetty suoraan kameralle, olisi tilanne ollut todennäköisesti vaivaannuttava.

Web-videoissa toimiva, mutta erittäin vaikea keino on käyttää jotain humoristista jujua. Toisaalta huumori on vakavalle ehdokkaalle helposti myös kaksiteräinen miekka: vitsit eivät välttämättä edistä uskottavuutta.

Toinen hyvä vaihtoehto on tehdä ”viraali-video”, joka ei ole suoraan ehdokkaan tai kampanjan, vaan ehdokasta jollain muulla tapaa buustaava. Paras esimerkki lienee ”Obamagirl”, joka loi demokraattien ennakkovaalikampanjan aikana valtavasti ”hyvää pössistä” ja huomiota Obamalle:

Melko halvalla tehty ja selvästikin aidosta fanittamisesta syntynyt video sai aivan uskomattoman suosion. Katsojia 20 535 724 kappaletta. Tällaista videota mikään kampanjaorganisaatio ei itse osaisi koskaan keksiä – eikä se kampanjan toteuttamana edes toimisi. Silti ObamaGirl oli todennäköisesti ”nettikampanjan” merkittävin videoklippi.

Bonuksena tietenkin Amber Lee buustasi omaa uraansa. Win-win, toisesta tulee tähti ja toisesta presidentti!

Oma suosikkini on kuitenkin samaisten esivaalien fringemmän ehdokkaan, Mike Gravelin ”The Rock” -video.


Toisella pätkällä Gravel
selittää hiukan ajattelua videon taustalla. ”First off, they are not ads, they are not political ads at all.” – ”It is a metaphor.” – ”I didn’t pay for them at all! These are kids who just feel deeply, they’re artistic, two 24-year olds…”

En tiedä saiko Mike tämän ansiosta enemmän vai vähemmän ääniä, mutta video oli jotain täysin muuta ja se sai takuulla enemmän huomiota kuin yksikään mainostoimiston toteuttama sliipattu kampanjavideo.

Huomio: Jos ehdokkaan profiili on oikea, eli jos kohderyhmä ymmärtää esim. nettimemejen tai netti-huumorin päälle, niin outokaan video ei ole haitaksi.

Kaikki lähtee kuitenkin ehdokkaasta ja kohderyhmästä, jota web-videolla tavoitellaan. Samanlaista kokonaispeittoa kuin tv-mainoksella voitiin joskus aiemmin saavuttaa, ei web-videolla voida koskaan saada.

Monien poliitikkojen osaamisen ydintä on puhuminen yleisölle. Paras web-video saattaakin olla hyvä puhe. Esim. Mari Kiviniemellä luulisi riittävän tupailtoja, jossa sanoma voitaisiin taltioida huomattavasti luontevammin. Verkkovideossa myös läheinen suhde yleisöön on hyvästä. Esim. tällä videolla muuten hyvän puheen pitävä Jutta Urpilainen jää puhujanpöntössään kaukaiseksi ja erilleen katsojasta. Katsojan pitää tuntea olevansa tasa-arvoinen, ei vain vastaanottaja.

Toinen luonteva ja tuttu ympäristö on ”Punainen lanka” -henkinen asiahaastattelu. Poliitikot eivät ole (Suomessa) (vielä) näyttelijöitä. Reagointi haastattelijan olemassaoloon tekee puhumisesta pakostakin luontevampaa kuin teleprompterille paasaamisesta.

Tekniseen toteutukseen riittää hiukan videon luonteesta riippuen jopa web-kamera kunhan ääni vain on jotenkin kunnossa. Suosittelen satsaamaan vaikka pieneen kannettavaan ääninauhuriin, joita voi käyttää myös suoraan tietokoneessa ulkoisena laadukkaana mikrofonina. Itseasiassa Zoomin Q3 kääntää tilanteen hauskasti toisin päin: se on melko huonolaatuinen videokamera (riittävä Youtubeen), jossa on ”hyvälaatuinen” stereomikrofoni.

Kannattaa myös miettiä onko videota ”pakko olla”. Osalle ehdokkaista hyvin funtsittu äänitallenne, podcast, voi olla paljon parempi ratkaisu. Hyvälaatuisen ”radio-ohjelman” tekninen toteuttaminen on myös paljon helpompaa ja halvempaa. Varttitunnin keskustelu sympatiseeraavan ammattitoimittajan kanssa voi olla paljon tehokkaampi kuin kahden minuutin suttuinen video.

Muitakin ideoita minulla on, mutta enpäs paljastakaan niitä teille, vaan neuvon vain omaa ehdokastani. Ähä.




Suosituimmat artikkelit

twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: