Posts Tagged ‘hs

28
Kes
11

Pyöräparkit kuntoon!

Lähetin oheisen tekstin viime viikolla HS:n mielipidepalstalle, mutta ilmeisesti eivät sitten julkaise. EDIT: Julkaisivat tänään 29.6.! Hyvää kannattaa odottaa!

Blogin lukijat varmaankin huomaavat, että olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin.


Pyöräparkit kuntoon!

Käytän säännöllisesti työmatkoillani Pasilan rautatieaseman pyöräparkkia. Fillarilla kun suhauttaa todella kätevästi junalle. Loppusyksystä huomasin Asemasillan pyörätelineiden olevan jatkuvasti täynnä, vaikka aktiivisten pyöräilijöiden määrä marraskuussa ei ole kovin kummoinen.

Suuri osa pyöristä vaikuttaa hylätyltä, yleisilme on ankea ja aktiivipyöräilijät joutuvat kiinnittämään fillarinsa sinne sun tänne mihin vain kiinni saavat.

Otin joulukuussa yhteyttä VR:n asiakaspalveluun, josta sain kuulla, että vaikka asema onkin VR:n, niin pyöräparkkien ylläpidosta vastaa Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Tosin HKR tulee kuulemma siivoamaan telineitä vasta kun VR lähettää virka-apupyynnön rakennusvirastolle. VR:n asiakaspalvelun mukaan Pasilan pyöräparkkia koskeva virka-apupyyntö lähetettiin rakennusvirastolle 14.12.2010.

Maaliskuussa 2011 mitään ei ollut tapahtunut, joten soitin tällä kertaa suoraan rakennusvirastoon. Siellä pyöräparkkien huono kunto tunnustettiin ja luvattiin hoitaa asia kuntoon.

Ainakin vielä tänään (22.6.) parkki oli täsmälleen samassa kuosissa kuin vuosi sitten. Mikä mättää?

Koko rakenne virka-apupyyntöineen on turhan monimutkainen ja byrokraattinen. VR:n ja HKR:n tulisikin sopia että virka-apupyyntö on jatkuvasti voimassa ja että HKR vastaa liityntäpyöräparkkien ylläpidosta säännöllisesti.

Pyöräilyn osuuden kasvua työmatkaliikenteestä Helsingissä voi toivoa monestakin syystä; ruuhkien helpottumista ja päästöjen vähenemistä tuskin kukaan vastustaa. Asialliset liityntäparkit ovat tärkeä osa työmatkapyöräilyn houkuttelevuutta. Toivottavasti rakennusvirasto hoitaakin pysäköinnin kuntoon ennen pyöräilykauden päättymistä.

Kuinka kauan henkilöautoille tarkoitettu liityntäpysäköintipaikka jäisi vaille siivousta, jos suuri osa autoista olisi hylättyjä?

15
Lok
10

tanssin perusopetukselle esitetään tukea Helsingissä

Kaupunginvaltuutettu Jaana Pelkonen (kok.) ilmaisi huolensa tanssin perusopetuksen tukitilanteesta keskiviikon Hesarissa. Vastasimme Johanna Sumuvuoren kanssa lyhyesti tämän päivän lehdessä.

LYHYESTI
Tanssin perusopetukselle esitetään tukea Helsingissä

Hannu Oskala

Johanna Sumuvuori

Jaana Pelkonen toi esille (HS Mielipide 13. 10.) tanssin perusopetuksen muita taiteenlajeja heikomman aseman Helsingissä.

Huomio on aiheellinen. Tästä syystä kulttuuri- ja kirjastolautakunta onkin esittänyt ensi vuodelle ensimmäistä kertaa tanssin laajan perusopetuksen tukemista. Kaupungin tuen avulla tanssin opetusta järjestävät laitokset voivat tulevaisuudessa hakeutua myös valtion tuen piiriin.

Esitetty avustus (60 000 euroa) ei varmastikaan riitä täyttämään kaikkia tanssikoulujen tukeen kohdistamia odotuksia, mutta Helsingin kulttuurikeskuksen supistuvassa budjettiraamissa tämä on tärkeä uusi avaus.

kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (vihr)

kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja (vihr)
Helsinki

Aiheesta on ollut blogillani keskustelua aiemminkin ja kuten jo tuolloin totesin, on jossain määrin erikoista, että Helsinki ei tue tanssin perusopetusta lainkaan, toisin kuin muut pääkaupunkiseudun kunnat.

Nyt esitetty tuki on supistuvassa budjettiraamissa todella merkittävä uusi avaus, jonka avulla tulevaisuudessa tukea voitaneen kehittää edelleen. (Lue: tulevaisuudessa tuki voi olla isompi.) Lautakunta on yleisesti ottaen erittäin tanssimyönteinen. Ja jos/kun tanssikoulut pääsevät myös valtion tuen piiriin, ahdinko alkaa varmasti helpottaa.

Helsinki vaan on niin valtaisa laiva, että tätä ei käännetä hetkessä vaikka kuinka näkyisi jäävuoria horisontissa. Lisäksi tukisummalle pitää olla läpinäkyvät ja selkeät laskennalliset perusteet, jotta sen piiriin voisivat tulevaisuudessa päästä muutkin tanssin perusopetuksen laajaa oppimäärää opettavat laitokset kuin nyt tuen piiriin pääsevät kaksi ahjoa.

09
Lok
10

epäuskottavia laskelmia

Männä kuussa virheet HS:n jutussa energiaverojen korotusten vaikutuksista palkansaajien ostovoimaan kirvoitti minut ja Martin kirjelmöimään aiheesta Hesarin mielipidepalstalle:

(HS Mielipide 13.9.2010)

HS esitteli 12. 9. SAK:n ekonomisti Ville Kopran laskelmia kunnallis- ja energiaverojen korotusten vaikutuksista palkansaajien ostovoimaan. Kopran mukaan “ostovoima painuu rajusti pakkaselle erityisesti pieni- ja keskituloisissa kaupunkilaistalouksissa” ja “keskeisimpänä syynä tähän ovat kunnallis- ja energiaverojen korotukset”.

Väitteistä ensimmäinen voi toteutua, mikäli vuokrataso jatkaa nykyistä nousuaan. Asuntojen vuokrien kehitys ei kuitenkaan selity kunnallis- ja energiaveroilla, vaan se johtuu kysynnän ja tarjonnan muutoksista asuntomarkkinoilla.

Kopran toinen väittämä ei pidä hänen omien lukujensa valossa paikkaansa. Esimerkissä käytetyn pienituloisen palkansaajan kustannustason noususta 64 prosenttia (344 euroa), eli selkeästi valtaosa, johtuu juuri edellä mainitusta vuokratason noususta. Myöskään esimerkin 60 neliön vuokra-asunto yksinasuvalla pienituloisella palkansaajalla ei anna totuudenmukaista kuvaa helsinkiläisten asumisolosuhteista. Helsingissä asuntojen keskikoko on 62,8 neliötä ja keskimääräinen asumisväljyys 34,5 neliötä per asukas.
Realistisempia lähtöoletuksia käyttäen jutusta ei tosin olisi tullut yhtä raflaavaa.

Vaikka energiakustannusten nousun merkitystä ei tule vähätellä, on syytä korostaa, että lämmön osuus Kopran luvuista on vain 20 prosenttia (110 euroa) ja sähkönkin osuus vain 7 prosenttia (39 euroa).

Olisi ollut hyvän journalistisen tavan mukaista kertoa HS:n lukijoille, että Ville Kopra on paitsi SAK:n ekonomisti myös Helsingin kaupunginhallituksen varajäsen (sd).

Hannu Oskala
Martti Tulenheimo
Helsinki

Kopran käyttämät satuhahmot olisivat kyllä vaatineet enemmän puimista, mutta päätimme keskittyä yhteen asiaan emmekä rönsyillä.

Pidän henkilökohtaisesti Kopran yksin 90m2 rivarikämpässä tai 60m2 vuokralla kerrostaloasunnossa asuvaa esimerkkihenkilöä melkoisen huonona kun vuonna 2008 Helsingissä yhden hengen kotitalouksien asunnon keskikoko oli 48,4 m^2. Ja oletettavasti useimmat asuvat keskiarvoa pienemmissä kämpissä. (Lukua nostavat mm. yksinasuvat vanhukset.)

Lisäksi Kopran esimerkkihenkilö 2:n 2188 euron kuukausittaisista nettotuloista menisi 1754 euroa (eli 80 %) asumiseen, energiaan, liikenteeseen ja tv-lupaan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 kotitalouksien kulutusmenoista asumisen, energian ja liikenteen kustannusten osuus vaihtelee suurin piirtein 42-45% välillä. Eroa todellisuuteen vain kevyet 40%…

Olimme muuten laittaneet allekirjoituksiin oman puoluekantamme näkyviin. Soittivat Hesarin toimituksesta ja kysyivät olemmeko valtuutettuja. Ja kun minä en ole ja Marttikin (vain) vara, niin ottivat (vihr)-merkinnät pois.

03
touko
10

tanssin perusopetuksen tuki

Taina Schorin-Keltto kirjoitti torstain Hesarissa, kansainvälisenä tanssin päivänä, tanssin perusopetuksen ongelmista Helsingissä.

Itse perusasiasta olen jokseenkin samaa mieltä. On erikoista että Helsinki, toisin kuin muut pääkaupunkiseudun kunnat, ei tue tanssin perusopetusta lainkaan. Jonkin verran olisi varmastikin syytä. (Tosin tuen on tultava kulttuuribudjetin raamin ulkopuolelta – 400 000€ säästötavoite ensi vuodelle on riittävän kova ilman aivan uusia menojakin.) Tanssin taiteen perusopetuksesta tehty selvitys (Reetta Sariola, Kulke 2009) kannattaa lukea, jos asia kiinnostaa.

Mutta hiukan erikoinen on myös Schorin-Kelton käsitys tasa-arvoisuudesta. Hän kirjoitti:

Musiikinopiskelun tukemiseen on vuosien kuluessa löytynyt varoja niin valtion kuin kuntienkin budjetista. Helsingissä vuonna 2008 tuettiin musiikinopetusta 3,8 miljoonalla eurolla, kun tanssille ei löytynyt euroakaan. Tuo summa yhdistettynä valtion tukeen tarkoittaa, että musiikinopetuksen tulonmuodostuksesta noin 70 prosenttia tulee verovaroista; tanssinopetuksen kulut joudutaan kattamaan pelkästään lukukausimaksuilla.

Mitä tämä siis todellisuudessa merkitsee? Se tarkoittaa sitä, että perheiden kannattaa tehdä musiikkiin päin kallellaan olevia jälkeläisiä, sillä heidän opiskelunsa hoidetaan 70-prosenttisesti verovaroilla, kun taas tanssivien lasten vanhemmat maksavat verokertymällään ensin musiikinopiskelijoiden kustannukset ja sitten nettotuloistaan tanssivien nuortensa opiskelun. Voidaanko tätä kutsua eriarvoisuudeksi? No eiköhän.

Se minkä Taina jättää mainitsematta on, että musiikinopiskelu on erittäin kallista. Tuettunakin lukukausimaksut ovat kolmen sadan euron hujakoilla. (Näitä onnistuttiin viime valtuustokaudella saamaan lähemmäksi valtakunnallista keskiarvoa, joka on muistaakseni 280€.) Kustannus syntyy siitä, että musiikin opetus on pääosin yksityisopetusta ja koulutettujen opettajien työ maksaa. Tämän kulun päälle tulee vielä instrumentin hankintakustannukset, jotka voivat olla helposti jopa tuhansia euroja.

Tanssin perusopetusta voidaan antaa paljon helpommin ryhmäopetuksena, jolloin kustannus oppituntia kohden per oppilas on paljon pienempi. Samoin harrastuksen perusinvestoinnit (tanssikengät, jumppa-asut jne.) ovat kertaluokkaa edullisempia.

Minun näkemyksni tasa-arvosta on se, että syntyy lahjakas lapsi mihin tahansa tuloluokkaan tai kaupunginosaan, niin hänellä tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet harjoittaa omaa lahjakkuuttaan.

Tasa-arvoa ei ole se, että kaikkia mahdollisia lasten harrastelajeja tuetaan euromääräisesti samalla summalla per lapsi per oppitunti. Tällöinhän kalliit musiikkitunnit olisivat mahdollisia vain todella kovatuloisten vanhempien lapsille.

Taiteen perusopetus Helsingissä 2008 -tilastoraportin mukaan taidealojen lukukausimaksuja on vaikea vertailla pitävästi. Niin erilaisia opintoja eri maksujen piiriin kuuluun. Ja myös hinnoittelu on täysin erilaista. Osviittaa kuitenkin voi saada. Ohessa joitain hintoja 45-60 minuutin oppituntien lukukausimaksuille:

Sirkus 148 €
Teatteri 125 €
Kuvataide 151 €
VOS-musiikki 328€
Harkinnanvaraisesti avustettu musiikki 427€
Footlight 1 x 60 min per viikko 168 €
Footlight 2 x 60 min per viikko 280€
Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 1 x viikossa 149 €
Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 2 x viikossa 275 €
Helsingin tanssin lukukausimaksujen keskiarvo 3 x viikossa 367€

Eli vaikka tanssin perusopetus ei saa mitään tukea kaupungilta, on sen harrastaminen silti halvempaa kuin VOS-tuetun musiikin. Vantaalla 1 x viikossa 60 min maksaa keskimäärin 153€, eli 3% enemmän kuin Helsingissä, vaikka oppilaitoksia avustetaan! Todella intensiivinen 3x viikossa harrastaminen on kallista, mutta mikä sitten on sopiva hinta? Ja miten tuki voitaisiin kohdistaa niin, että se sitten hyödyttäisi kaikkein eniten tukea tarvitsevia?

Kokonaan toinen kysymys on se, kuinka nykyinen musiikkioppilaitos järjestelmä on kehittynyt, ja kuinka se tarjoaa mahdollisuuksia alueellisesti ja eri musiikinlajien välillä. Tässäkin tapauksessa törmätään siihen, että taiteen perusopetuksen (VOS) piirissä on lähinnä klassisen musiikin opintoja tarjoavia oppilaitoksia.

Lisäksi taiteen perusopetus on todella voimakkaasti alueellisesti eriarvoista. Oheiset kuvat ovat valaisevia:

Tanssin perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain


Musiikin perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain


Kaikkien taiteenlajien perusopetukseen osallistuneiden osuus postinumeroittain

Kantakaupungin kalleimmilla alueilla ja Kulosaaressa lapsista jopa yli 50% osallistuu taiteen perusopetukseen. Ja sitten erityisesti idässä ja koillisessa taiteen perusopetuksen piirissä on todella pieni osuus nuorisosta. Tilanne on erityisen kärjistynyt musiikin kohdalla.

Lasten- ja nuorten kulttuuriharrastusten tukiperusteita tutkailtaessa ”taiteiden välinen tasa-arvo” ei ole mielestäni hyvä argumentti. Tärkeämpää on tarkastella harrastusten kustannuksia oppilaille ja ”positiivisen diskriminaation” hengessä alueellista jakaumaa – taideopetuksenkin tulisi olla lähipalvelu! Kulttuuripolitiikan ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä halutaan usein painottaa ja tässä yhteydessä se on harvinaisen selvästi näkyvissä.

En ole lainkaan varma, että keskustassa markkinatalouden ehdoilla tapahtuvan tanssin perusopetuksen tukeminen toteuttaisi parhaalla mahdollisella tavalla edellä mainitsemiani sosiaali- ja kulttuuripoliittisia tavoitteita. Ehkäpä mahdollinen tuki tulisi kohdentaa alueellisesti.

Ei ole helppo paletti tämä ei.

02
Huh
10

sotkuista avoimeksi kaupunkikulttuuriksi

Marja Salmelan viime maanantain ”juliste-vastainen” kirjoitus sai minut liikkeelle erityisesti siksi, että julkisten ilmoitustaulujen teema on ollut esillä aina silloin tällöin myös kaupungin hallinnossa. Ja olen hiljakseen miettinyt miten asiaa voisi Kulken kautta edistää.

Viime syksynä virastojen lausuntokierroksella oli Jouko Malisen (sd) valtuustoaloite, jossa Malinen esitti, että metroasemien yhteyteen hankittaisiin ”riittävän kokoisia julkisia ilmoitustauluja ko. alueen asukasjärjestöjen ja yhdistysten käyttöön”. Tuolloin Kulken lausunto oli todella nihkeä ja saimme siihen lautakunnassa aikaiseksi vain pieniä myönnytyksiä hyväksyvämpään suuntaan.

Yleinen fiilis oli kuitenkin se, että mikään hallintokunta ei halua ottaa julkisia ilmoitustauluja ristikseen. Ja muutenkin ”julisteiden aika on ohi kun meillä on tämä internets”. On se kumma että muualla maailmassa julisteilmoittelu toimii ja on osa elävää kaupunkikulttuuria.

Yllätykseni olikin melkoinen kun Kaapelilla käydessäni näin sen pihalla siistin näköisen pömpelin täynnä keikkajulisteita!

Julistepömpeli Kaapelitehtaalla

Sain sitten Stuba Nikulalta (Kaapelin tj.) tietää, että Kaapeli oli päättänyt aivan keskenään toteuttaa kaksi julistetolppaa ja Suvilahteen on tulossa muutama lisää! Kaapeli kun itsenäisenä osakeyhtiönä voi omalla tontillaan tehdä mitä huvittaa kaupungin byrokratiasta välittämättä.

Ja mikä parasta, kustannukset ovat olleet aivan naurettavan pienet: n. 1500€ per pömpeli (hitsattu jalusta ja hattu, ilmastointiputkea ja betonia). Stuba myös lupasi piirrokset ”Open Source” -hengessä mahdolliseen muuhun käyttöön kaupungissamme. Ylläpitokustannukset viime kesältä tälle keväälle ovat kuulemma olleet lähellä nollaa: kerran ovat repineet julisteet pois ja liimanneet tilalle tyhjän pohjan. Lisäksi Info-pisteessä on ollut liisteriä tarjolla sitä tarvitseville.

Aionkin seuraavassa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksessa tehdä Kaapelin esimerkin rohkaisemana ehdotuksen kokeilun laajentamisesta Kulttuurikeskuksen omassa piirissä. Pilotti-hankkeen avulla saataisiin todellista faktatietoa kustannuksista ja toimivuudesta Helsingissä, eikä tarvitsisi tyytyä mutu-tietoon ja (virkamiehistön ja luottamushenkilöiden) ennakkoasenteisiin.

Pömpeleitä tarvittaisiin mielestäni eniten ydinkeskustaan, sen liepeille ja julkisen liikenteen solmukohtiin. Esimerkkeinä vaikkapa Rautatientori, Ateneum, Elielinaukio, Annantalo, Narinkkatori, Tennispalatsi, Esplanadi, Kauppatori, Senaatintori, Hakaniemi, Aleksanterinteatteri, Töölönlahti, Kurvi, Karhupuisto, Malmi, Ruoholahti, Herttoniemi ja Itäkeskus. Elävä julistekulttuuri vaatii toimiakseen ”kriittisen massan”, jota ei kaikkialta Helsingistä löydy.

Marja Salmela toi HS:n kirjoituksessaan esille nykyisen liimailun aiheuttamat sotkut. Ja tottahan se on. Näky on paikoitellen aika hirveä. Eilen näppäämiäni kännykuvia Kampista:

Eiväthän nämä riekaleet todellakaan esteettisiä ole. Selvästikään nykyinen julistekielto ei estä täysin holtitonta ja laitonta liimailua. Eikö siis olisikin fiksumpaa luoda luvallinen alusta ja yhteiset pelisäännöt liimailulle, jolloin myös tällaisista kaupunkikuvaa sotkevista ilmiöistä päästäisiin eroon?

Lisäksi julisteiden laatu ja niissä mainostettavien tapahtumien monipuolisuus varmasti lisääntyisi, jos julistemainonta olisi laillista. Nythän niissä näyttää olevan lähinnä Dance- ja hip-hop -tapahtumien tiedotteita. Ainakaan itseäni klubijärjestäjänä laiton liisteröinti ei kiehdo lainkaan.

Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Vihreä toveri Martti Tulenheimo otti tämän kuvan Göteborgissa viime kesänä.

Kuva: Martti Tulenheimo

Göteborgista löytyy kolmenkymmenen laillisen julistepömpelin järjestelmä. Pelisäännöt ovat selkeät ja kaikille samat:

– Affischering ska ske på de anslagstavlor kommunen har satt upp
– Materialet får inte var kränkande eller anstötligt
– Du får bara sätta upp en affisch per sida
– Största tillåtna format är A2
– Varje måndag rensas tavlorna
– Tavlorna får inte användas för reklam för butiker, restauranger och produkter.

Lopputulos on se, että julisteet liimaillaan laillisiin paikkoihin. Kaupunki on siistimpi ja kaupunkikulttuuri elävämpää. Win-win.

Helsingissä julistekulttuurin edistämisen tekee erityisen ajankohtaiseksi World Design Capital 2012 -projekti. Designpääkaupungin kaltaisten hankkeiden perusongelma kun tapaa olla se, että juhlavuosi näkyy enemmän brändityöryhmien powerpointeissa ja luottamushenkilöiden maksa-arvoissa kuin kuntalaisten arjessa.

Julistekulttuurin ja laadukkaan graafisen suunnittelun edistäminen julistetelinejärjestelmän ja julistesuunnittelukilpailun avulla olisi konkreettinen ja näkyvä designteko vuodelle 2012. Lisäksi World Design Capital hankkeella on omaa rahoitusta Kulttuurikeskuksen perusbudjetin ulkopuolelta, joten pömpeleiden perustamiskustannuksia ei tarvitsisi niistää Kulttuurikeskuksen perustoiminnasta.

Kaikille avoimien ilmoitustaulujen tuominen kaupunkiimme toteuttaisi hienosti WDC -vuoden sloganin ”Open Helsinki – embedding design in life” arvoja.

01
Huh
10

Julisteetkin ovat designia

Helsingin sanomat julkaisi tänä aamuna mielipidekirjoitukseni. Vain otsikko, nimeni ja viimeisen kappaleen lauserakenne olivat saaneet uuden asun toimituksen käsittelyssä. On se kumma miten vaikeaa copy-pasten käyttö toisinaan on.

Helsingin Sanomien toimittaja Marja Salmela oli iskenyt silmänsä ankean näköisiin julisteiden riekaleisiin nakkikioskien seinissä. Miten käy Helsingin maineen designin pääkaupunkina vuonna 2012 jos tällaista
sottaisuuttaa sallitaan? (HS 29.3.)

Ja tottahan se on. Irti raavittujen julisteiden jämät eivät ole kauniita.

Miksi niitä sitten pitää olla repimässä? Eikö nakkikioskin seinässä voisi olla julkinen ilmoitustaulu? Eikö juuri Rautatientorilla pitäisi olla luvallinen paikka julisteille? Mielestäni osasyy sähkökaappien ja nakkikioskien ”törkyisyyteen” on luvallisten ilmoittelupaikkojen puute kaupungissamme.

Liimailun estämisen sijaan designpääkaupungin kannattaisikin jalkautua tuomalla korkealaatuista suomalaista graafista suunnittelua myös sinne missä ihmiset liikkuvat päivittäin. Julistetaide on osa elävää kaupunkikulttuuria ja toivottavasti myös näkyvä osa Design Capital -hanketta.

Julisteista ja liimailusta lähitulevaisuudessa lisää. Stay tuned.

09
Maa
10

ydinvoimakiima

Sanasota ydinvoiman ympärillä on kiihtynyt eduskuntakäsittelyn vääjäämättä lähestyessä.

Kokoomuksen ”kaikille halukkaille lupa” -polittiikka oli jo pitkään tiedossa, mutta Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Janne Virkkusen sunnuntainen pääkirjoitus ”Ydinvoima tulee uudelleen” oli kyllä sellainen rimanalitus, jota en olisi uskonut Hesarissa näkeväni. Jutun ydinsanoma oli varattu kahteen viimeiseen kappaleeseen:

Hallitus voi tietysti poliittisista syistä asettaa hakijat järjestykseen, mutta sellaisessa ei oikein ole järkeä. Jos hakijat täyttävät lain edellyttämät vaatimukset, lupa pitäisi antaa kaikille. Jos yksityisellä pääomalla halutaan rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa, miksi hallituksen pitäisi se estää?

Jos teollisuus pystyy rahoittamaan hankkeensa ja kantamaan siihen liittyvän riskin, sen tulisi kaiken järjen mukaan saada se tehdä. Jos sähköä jää yli, sen voi hyvin myydä markkinahintaan halukkaille ostajille ulkomaille.

Miksi hallituksen yksityisen pääoman haluja pitäisi estää? Ja jos sähköä jää yli, niin siitä vaan ulkomaille myymään. Mukavaa että mielipiteet kerrankin sanotaan suoraan, eikä kierrellä ja kaarrella korulauseiden takana.

Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, mitkä ovat eri tahojen intressit ja ovatko ne ristiriidassa keskenään.

Suomen intressi on tarjota kansalaisilleen paitsi halpaa perusvoimaa, myös työpaikkoja, puhdasta luontoa, turvallisuutta, monipuolisempaa palvelu- ja tuotantorakennetta ja kotimaisen tuotannon kehittämistä. Valtion tärkein tehtävä on siis taata asukkailleen hyvän elämän rakennuspalikoita.

Suurten (pörssi)yhtiöiden ainoa tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Siinä ei ole mitään pahaa sinänsä. Tämä jalo tarkoitus vain usein on täysin päinvastainen ”Suomen” etujen kanssa.

On aivan käsittämätöntä että koko suomalaisen energiantuotantorakenteen tulevaisuus vähintään seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi päätettäisiin Fortumin hallintoneuvostossa. Halutaanko Suomeen lisää työpaikkoja ja hajautettua energiantuotantoa vai monopolistisia suuryhtiöitä, jotka odottavat kieli pitkällä koko maanosan laajuisen super-gridin valmistumista, jotta pääsevät myymään suomalaista ”halpaa” sähköä kalliimmalla Eurooppaan?

On melkoisen erikoinen ajatus, että suomalaisten tulisi ottaa hoitaakseen saksalaisten kuluttaman energian ydinjätteet.

Raimo Sailaksen ydinvoima-argumentaatio alkaa vaikuttaa jo Speden ”naisen logiikan” käänteisversiolta. Miehen logiikka?

”Hyvät ihmiset, älkää uskoko vihreän sähkön mainostajia. Yhtä ja samaa sähköä sieltä johdosta tulee”, Sailas sanoo.

Sailas ei ole huolestunut ydinjätteen loppusijoitukseen liittyvistä ongelmista.

”Eihän mikään tässä maailmassa ole riskitöntä. Heti huomenna asteroidi voi pudota niskaan”, Sailas sanoo.

Jos haluaa antaa mielikuvan, että vastustajat ovat turhanpäiväisiä haihattelijoita, ei kannattaisi ehkä alentua tuollaisiin kommentteihin. Etenkin kun vastapuoli käyttää järkiargumentteja – Vihreätkin laittoivat tänään vihdoin lusikkansa soppaan:

– Ennen hallituksen periaatepäätöstä on oltava näkemys siitä, miten 0-vaihtoehto vaikuttaisi päästöihin, työllisyyteen, sähkön hintaan ja omavaraisuuteen. 0-vaihtoehdolle on tehtävä sama yhteiskunnan kokonaisedun arviointi kuin ydinvoiman lisäämisvaihtoehdolle, Sinnemäki sanoi.

– Ydinvoima on enemmän kuin energiapolitiikkaa: se vaikuttaa elinkeinorakenteeseen, turvallisuuteen, huoltovarmuuteen ja työllisyyteen. Kaikista näistä vastuu on hallituksella, ei markkinoilla. Ydinvoima on lisäksi energiamuotona moniongelmainen ja sen vaikutukset ulottuvat laajalle ja kestävät kauan. Lupien myöntämisessä tarkastellaan yhteiskunnan kokonaisetua. Markkinat eivät voi ratkaista, mikä on kansakunnan parhaaksi, vaan se on päättäjien tehtävä, Sinnemäki huomautti.

Keskustelun yleiseen tasoon verrattuna Vihreiden vaatimus ydinvoiman tarkastelusta yhteiskunnan kokonaisedun kannalta kuulostaa raikkaan rationaaliselta. Go Anni Go!




Suosituimmat artikkelit

twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: