ärr osa 3: veeärr

Purnasin aiemmin täällä internetin puutteesta VR:n Pendolinoissa ja Intercityissä. Nyt VR lupailee parannuksia jo ensi kevääksi! Loistavaa! Uudistusten tuulet puhaltavat Valtion rautateillä!

Samaan syssyyn VR voisi korjata pienen mutta ärsyttävän puutteen palveluissaan.

Jokunen aika sitten ajattelin viedä soittimeni Kuopion rautatieaseman matkatavaransäilytykseen yön yli vartomaan, jotta säästyisin yhdeltä ylimääräiseltä roudaukselta.

No, eipä kun keikan jälkeen rautatieasemalle. Taskussa kaksi euron kolikkoa säilytysboksia varten.

Hanuri ja viulu kaappiin. Ja ohjeiden ”Syötä 2€” mukaisesti euron kolikot sisään.

Mitään ei tapahdu.

Olisi pitänyt tietenkin syöttää kahden euron kolikko eikä kahta euroa. Tietenkin. Mutta tässä neuvostoaikaisessa kaapissa ei ollut edes mekaanista kolikoiden poistonappulaa. Siellä olivat eurot ja pysyivät. Aseman palvelut jo kiinni. Tuo 2×1€ ainoa käteiseni, tietty. Lähin pankkiautomaatti torilla lähes kilometrin päässä.

Roinat lukitsemattomaan kaappiin ja juoksujalkaa torille ja takaisin noutama. Hiki tuli ravatessa.

Tarinan opetus: aina pitäisi olla hervoton kolikkopino mukana. Miksi ihmeessä? Mihin muuhun kuin pysäköintimittareihin ja matkatavarasäilytykseen enää tarvitaan metallirahoja? Eikö anno domini 2009 voisi jo kehittää järjestelmää joka toimisi joko pankkikortilla tai kännykkämaksulla? Entisessä opinahjossani on voinut jo vuosikausia maksaa limonadin kännykällä, miksei VR:llä matkatavaran säilytystä?

Digitaalisten pienmaksujärjestelmien kehittämisessä valtion tulisi ottaa nykyistä suurempi rooli. Vaikuttaa siltä että Visaa ja muita maksupalveluita tarjoavia yhtiöitä eivät kiinnosta pienet asiakkaat ja mikromaksut. Ymmärrettävästi, eihän niissä nimensäkään mukaisesti liiku paljon rahaa.

Ihmisten välisen suoran rahansiirtomahdollisuuden lisäksi luotettavaa mikrorahaa tarvittaisiin myös nettipuolelle. Valitettavaa on että Paypal ei koskaan rantautunut kunnolla Suomeen. Helpon, halvan ja luotettavan pienmaksujärjestelmän kehittäminen ja ylläpito voisi olla valtiolle jopa kannattavaa mm. pienimuotoisen nettikaupan mahdollistumisen myötä.

julkista palvelua

(Kirjoitin tämän jutun Pelimanni-lehden 04/09 -numeroon. Tutustukaa ihmeessä myös kansanmusiikki.fi -portaalin sisältöön.)

Aina ei ole kiva kuunnella edes kansanmusiikkia.

Pasilasta kuuluu taas kummia. Ylen Ykkönen aikoo vähentää kansanmusiikin, jazzin ja uuden musiikin ohjelma-aikaa noin tunnilla päivässä. Säästöjen nimissä, tietenkin. Kansanmusiikki.fi -sivuston ja Kansanmusiikkiliiton facebook-ryhmän kautta perinnemusiikin ystäviä herätellään barrikadeille ja pyydetään lähettämään palautetta asioista päättäville.

Enpä taida viitsiä.

Jos YLE ei ymmärrä eikä halua hoitaa omaa lakisääteistä tehtäväänsä julkisen palvelun radiona ja suomalaisen kulttuurin edistäjänä, niin ei sitten. Omaa oksaansa sahaavat. Mikä mahtaa olla Yleisradion mediamaksun perustelu vuonna 2020, jos YLE tuuttaa kanavillaan samaa soopaa kuin kaupalliset kilpailijansakin? Mihin sellaista Yleisradiota ylipäätään tarvitaan?

Ei yhtään mihinkään.

Kannattaa miettiä onko perinteinen radiokanava edes paras foorumi kansanmusiikille? Kansanmusiikki kun on sisällöltään niin monipuolista ja kirjavaa, että muutama viikkotunti ei riitä kattamaan edes suomalaista pelimannimusiikkia ja kaikkia sen tapahtumia, muista tyyleistä ja maista puhumattakaan. Sellaista ohjelma-aikaa ja asemaa, johon koko kansanmusiikin kenttä voisi olla tyytyväinen ei Ylen kanavilta tulla koskaan saamaan.

Lisäksi kansanmusiikin kuulijakunnassa on väkeä vauvasta vaariin. Löytääkö Ylen ykkösen tiistai-illan ohjelmaspotti merkittävää osaa edes kansanmusiikin ystävistä tai potentiaalisista kuulijoista? Itsellenikin viikottaisen ohjelman seuraaminen kotona radion ääressä on paitsi töiden takia usein mahdotonta myös outoa – enhän kuluta muutakaan kulttuuria säännöllisen saunavuoron tapaan.

Kansanmusiikki tarvitsee ja ansaitsee fooruminsa ja ohjelmansa. Niiden tuottamiseen ja julkaisemiseen ei enää välttämättä tarvita Yleisradiota.

Sibelius-Akatemian kehittämiskeskuksen, Kulttuurirahaston ja muiden toimijoiden yhteistyöllä saatiin lokakuussa aikaiseksi jotain ennenkuulematonta: Tradio – kansanmusiikkiradio. Se kuului tosin ”oikeissa radioissa” vain Helsingin seudulla, mutta netitse se oli saatavilla ympäri maailman.

Yleisradion monopoli audiovisuaalisen journalismin tuottajana ja jakelijana perustui taajuuksien rajallisuuteen – Suomeen ei mahdu määrättömästi valtakunnallisia tv- tai radiokanavia. Internet on poistanut tämän rajoitteen. Lisäksi tietokoneiden ja muun äänitystekniikan kehitys on mahdollistanut julkaisukelpoisen materiaalin tuottamisen huomattavasti halvemmalla kuin aiemmin.

Rahaa ja osaavia ihmisiä laadukkaan sisällön synnyttämiseen tarvitaan tulevaisuudessakin: ohjelmien tekeminen ja julkaiseminen ei ole ilmaista. Tradio osoitti kuitenkin että korkealaatuista ja mielenkiintoista ohjelmistoa voidaan luoda muillakin tavoin kuin Ylen nykyisellä mallilla.

Monimuotoisella ja elävällä journalismin aluskasvillisuudella on tärkeä tehtävä. Siksipä valtio tukee sitä kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n kautta. Samankaltainen tuki tulee laajentaa audiovisuaaliselle kulttuuri- ja mielipidejournalismille. Kultin jäsenlehtiä selatessa ei voi kuin ihailla niiden kattamien aiheiden laajuutta ja monipuolisuutta.

Ison pahan Ylen temppuilua ei pidä jäädä suremaan. Kansanmusiikin ja muiden kulttuurillisesti tärkeiden musiikin lajien ystävien täytyy yhdistää voimansa ja luoda Suomeen uusi elävä ruohonjuuritasolta ponnistava radiokenttä.

Odotan innolla Kansanmusiikkiliiton, Jyväskylän seudun Kansanmusiikkiyhdistyksen, Korvat Auki ry:n, Rahvaanmusiikin kerhon, Kanteleliiton, Kansanmusiikki-instituutin ja Suomen Jazzliiton ensimmäisiä nettilähetyksiä ja podcasteja!

Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset

Eilinen Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokous oli rankka kokemus.

Jo kokoukseen saapuminen oli tavanomaista dramaattisempaa: Kulttuurikeskuksen edustalla oli toista sataa ihmistä osoittamassa mieltään kirjastojen puolesta. Vihreät ja vasemmisto vakuuttivat paikalle tulleille että lähikirjastoihin ei kajota.

Kokouksessa ei kuitenkaan ollut kyse palveluverkosta vaan vuoden 2010 avustuksista ja siitä, miten säästöt kohdistetaan. Säästäminen ei ole kenenkään mielestä mukavaa. Etenkään kulttuuribudjetista, jossa jokaiselle määrärahalle tuntuu olevan lukuisia päteviä hakijoita ja tekijöiden heikko taloudellinen asema tiedetään.

Kirjasto säästää ensi vuonna mm. aineistomäärärahoistaan noin 160 000 euroa ja Kulttuurikeskus puolestaan esim. teatteri- ja tanssiryhmille tarkoitetuista kohdeavustuksista n. 51 000€ vuoden 2009 tasoon verrattuna.

Neljän yhdistyksen tuet, yhteensä 77 000 €, menivät kuitenkin äänestyksessä läpi muutoksitta. Vihreät äänestivät vastaan Vasemmistoliiton, SDP:n ja Kokoomuksen yhteisrintaman puolustaessa tukia. (Rkp:n edustaja oli jo poistunut paikalta.)

Mikä siis mahtaa yhdistää Helsingin porvarillista kulttuuriyhdistystä, Helsingfors Svenska Kulturföreningiä, Helsingin työväen sivistystyötä ja Työväen sivistysliiton Helsingin opintojärjestöä?

Aivan. Ne ovat ”poliittisia kulttuurijärjestöjä”.

Kulttuurikeskuksen kulttuurijärjestöille asettamia taiteellisen tai toiminnallisen sisällön kriteerejä niistä ei täytä yksikään. Työväen järjestöt edes yrittävät, mutta vuonna 2009 HPKY:n toimintaa oli teatteriesityksissä käymisen lisäksi esimerkiksi ”Kulttuurimatka tarunhohtoiselle Maltalle” ja Helsingfors Svenska Kulturförening kultivoi jäsenistöään bussiekskursiolla Vuosaaren satamaan.

Helsingin noin neljän miljardin euron kokonaisbudjetissa 77 000€ on tietenkin vain pieni pieru Saharassa. Kulttuuritoimijoille ja kulttuurin määrärahoissa summa on kuitenkin merkittävä. Mittakaavaa saa vaikkapa siitä että Helsinki käyttää ensi vuonna taiteilija-apurahoihin 140 000€ ja taiteen vapaan kentän kohdeavustuksiin 610 000€. Yksittäiset avustussummat ovat keskimäärin 5000 € – 10000 € luokkaa.

Miten kukaan voi ensi vuonna perustella Harakan taiteilijatalon (kustannukset 90 000€ vuonna 2008) tai Eläintarhan taiteilijaresidenssin (kustannukset 33 860€ vuonna 2008) lakkauttamista ”pakottavien” säästöjen nimissä, jos kaupungin tuen piiristä löytyy yhä poliittisten järjestöjen kaltaisia täysin käsittämättömiä mustia aukkoja?

”Sulle-mulle” -periaatteella jaettava piilopuoluetuki ei ole tästä päivästä. Toivottavasti ensi vuonna muidenkin puolueiden joukosta löytyy riittävästi suoraselkäisyyttä näiden yhdistysten erityiskohtelun lopettamiseksi.

(Kirjoitus julkaistu myös Helsingin Vihreiden kotisivuilla.)

ärr osa 2

Roudailin eilen jälleen CityCarClubin autolla ja ironiamittari raksutti aika kovalla kun noutopisteessä Eurantiellä näytti tältä:

VOI-368

Palautuspaikassa Töölönkadulla tältä:

MGZ-591

Ja jo edellisessä blogauksessa mainitulla Uudemaankadulla tältä:

LVY-943

Holtiton pysäköinti kantakaupungissa heikentää huomattavasti koko City Car Club -järjestelmää! City Car Clubin toimivuus on kuitenkin myös muiden autoilijoiden etu: CCC:n autot ovat noin kahdeksan kertaa tehokkaammassa käytössä kuin yksityisautot – mitä enemmän ihmiset käyttäisivät yhteiskäyttöautoja, sitä enemmän olisi parkkipaikkoja niitä todella tarvitseville!

Ärrr!

ärrr

Pienet asiat ärsyttää. Etenkin kun on kiire.

Miksei pysäköinninvalvontaa voida tehostaa Helsingin keskustassa? Roudailin viime viikolla CityCarClubin autolla ja olin varannut auton jättöpaikaksi Pikku-Roban päädyssä olevan parkkiapaikan. Perille päästyäni huomasin että paikkani oli vienyt ”katumaasturi”-Volvo.

Minulla ei tietenkään ollut mukanani kolikkoja koska parkkipaikan piti olla varma ja maksuton. Soitin CCC:n keskukseen ja kysyin lähintä vapaata paikkaa. ”Uudenmaankatu 32” kuului vastaus. Eikun sinne kiertelemään. Siellä minua odotti seuraava näky:

Jokin traktori oli sitten pokkana pysäköity CCC:n paikalle. Jälleen ilman lupaa, koska kyllä CCC laajemman remontin takia olisi sulkenut pysäkin, eivätkö toisaalta olisi minua sinne myöskään neuvonneet. Uusi puhelu CCC:n varauskeskukseen.

Sain lopulta pysäköityä auton Senaatintorille, josta sitten kävelin sateessa kolme kertaa pidemmän matkan keikkapaikalle Bulevardin kahvihuoneeseen. Aikaa kului 55 minuuttia viiden minuutin sijaan.

Turha varmaan todeta että ”otti pannuun”. XOP-970:n omistaja aiheutti minulle lähes tunnin tappion pysäköimällä väärin. Mistä voin hakea vahingonkorvauksia?

Harmia olisi pienentänyt tieto edes siitä, että virheellisesti pysäköity ajoneuvo olisi saanut edes sakot. Näin ei varmaankaan käynyt.*

Miksei Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnalla voisi olla palkattuna valvojien lisäksi myös ”pikavalvojia”, joita voisi tilata paikalle tarpeen vaatiessa. Esim. polkupyörälähetit sopisivat tähän hommaan mainiosti. Alle 15 minuutissa varmasti lähes koko keskusta katettavissa jo muutamalla ”fillari-parkki-pirkolla”.

Rötösherrat kuriin!

*Jätin Volvon tuulilasiin CCC:n autojen hanskalokerosta löytyvän mainosesitteen, joka on ovelasti pakattu pysäköintisakon näköiseen muovikuoreen. Kiusa se on pienikin kiusa. Ähä.