15
Lok
10

tanssin perusopetukselle esitetään tukea Helsingissä

Kaupunginvaltuutettu Jaana Pelkonen (kok.) ilmaisi huolensa tanssin perusopetuksen tukitilanteesta keskiviikon Hesarissa. Vastasimme Johanna Sumuvuoren kanssa lyhyesti tämän päivän lehdessä.

LYHYESTI
Tanssin perusopetukselle esitetään tukea Helsingissä

Hannu Oskala

Johanna Sumuvuori

Jaana Pelkonen toi esille (HS Mielipide 13. 10.) tanssin perusopetuksen muita taiteenlajeja heikomman aseman Helsingissä.

Huomio on aiheellinen. Tästä syystä kulttuuri- ja kirjastolautakunta onkin esittänyt ensi vuodelle ensimmäistä kertaa tanssin laajan perusopetuksen tukemista. Kaupungin tuen avulla tanssin opetusta järjestävät laitokset voivat tulevaisuudessa hakeutua myös valtion tuen piiriin.

Esitetty avustus (60 000 euroa) ei varmastikaan riitä täyttämään kaikkia tanssikoulujen tukeen kohdistamia odotuksia, mutta Helsingin kulttuurikeskuksen supistuvassa budjettiraamissa tämä on tärkeä uusi avaus.

kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (vihr)

kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja (vihr)
Helsinki

Aiheesta on ollut blogillani keskustelua aiemminkin ja kuten jo tuolloin totesin, on jossain määrin erikoista, että Helsinki ei tue tanssin perusopetusta lainkaan, toisin kuin muut pääkaupunkiseudun kunnat.

Nyt esitetty tuki on supistuvassa budjettiraamissa todella merkittävä uusi avaus, jonka avulla tulevaisuudessa tukea voitaneen kehittää edelleen. (Lue: tulevaisuudessa tuki voi olla isompi.) Lautakunta on yleisesti ottaen erittäin tanssimyönteinen. Ja jos/kun tanssikoulut pääsevät myös valtion tuen piiriin, ahdinko alkaa varmasti helpottaa.

Helsinki vaan on niin valtaisa laiva, että tätä ei käännetä hetkessä vaikka kuinka näkyisi jäävuoria horisontissa. Lisäksi tukisummalle pitää olla läpinäkyvät ja selkeät laskennalliset perusteet, jotta sen piiriin voisivat tulevaisuudessa päästä muutkin tanssin perusopetuksen laajaa oppimäärää opettavat laitokset kuin nyt tuen piiriin pääsevät kaksi ahjoa.

Advertisements

1 Response to “tanssin perusopetukselle esitetään tukea Helsingissä”


  1. 1 hannuoskala
    lokakuu 19, 2010 9:58 pm

    Budjettisovussa kaupunginhallitus antoi tanssin perusopetukselle vielä 100 000 lisää. Onnitteluni onnistuneesta lobbauksesta. Vähensi paineita myös musiikin opetuksen suhteen ensi vuoden budjettivääntöihin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


twtr

Flickr Photos

Pekan_ajelu 1

Pekan_ajelu 2

Pekan_ajelu 3

More Photos

%d bloggers like this: