Archive for the 'media' Category

19
Elo
11

finnkampen

Suomi—Ruotsi-maaottelu lähestyy. Tänä vuonna kisat järjestetään Stadikalla 9.-10.9..

Minkäs takia minä tällaisesta intoilen? No, pisti silmiin bussipysäkillä maaottelun mainos. Siinä oli pääosassa tämä kuva:

Mainoksen on ilmeisesti tarkoitus olla ”humoristinen”. Ei naurata. Ei yhtään.

Suomalainen kuvataan hiukan ylipainoiseksi ”kunnon jätkäksi”, joka kuitenkin farkutkin jalassaan voittaa ”hintiksi” stailatun ruotsalaisen. Voi herranjestas sentään. Ruotsalaiset, ne on niinku homoja, hehheh. Vuosi oli mikä, 2011? Jaksaako tämä vitsi naurattaa enää edes kohderyhmäänsä? Åttå drinkero -mainokset olivat sentään reilusti övereitä.

Miten maaottelua sitten mainostetaan lahden takana?

Kuvallinen ilmaisu on aika paljon neutraalimpaa ja selvästi vähemmän todella väsyneillä kansallisilla stereotypioilla pelleilevää.



Mitä tämä kertoo meistä? Mitä tämä kertoo urheilumainonnasta? Mitä tämä kertoo ruotsalaisista?

En tiedä.

Sen tiedän, että ruotsalaisten mainosten Finnkampeniin voisin mennä, mutta suomalaisten mainosten maaotteluun en lippua kyllä takuulla osta.

Mainokset
07
Elo
11

tasalukuja

Välillä pieni blogaus blogaamisesta tasalukujen kunniaksi. Blogin kävijälaskuri kun ottaa räpsähti sadantuhannen paremmalle puolelle noin viikko sitten. Kolme ja puoli vuotta siihen meni.

Suosituin kirjoitus on ollut ”persu edellä premodernismiin”, joka on luettu, tai no ainakin avattu, yli 14 500 kertaa. Käyrä on kuitenkin selvästi nousujohteinen: tänä vuonna kävijöitä on ollut tähän mennessäkin yli 45000.

En osaa yhtään sanoa onko tämä ”paljon vai vähän”. Varmaan enemmän hittejä tulisi jos blogaisin ah niin kiehtovan kunnallispolitiikan sijaan vaikkapa bikinimuodista (katso kuvat). WordPress.comin ”Best of the day” listauksissa olen ollut aina silloin tällöin kärkisijoilla. Enemmän siellä kuitenkin näyttää löytyvän kehonrakennusta ja monikulttuurisuuskritiikkiä.

Tämä kirjoitus on samalla kolmassadas blogaukseni. Yllättävä määrä tekstiä, jos kaiken paperille printtaisi.

Blogin ulkoasu tulee vaihtumaan lähiaikoina persoonallisemmaksi – 2012 kunnallisvaalit lähestyvät ja me ”alan harrastajat” joudumme jo käynnistelemään vaalityötä…

Kiitokset kaikille blogin lukijoille ja erityisesti asiallisille kommentaattoreille. Ihan mahtavaa touhua tämä tämmöinen! Jatketaan!

27
Hei
11

verkkokeskustelusta

(Toim.huom. Kirjoitin tämän blogauksen viime perjantaina internetin ulottumattomissa. Vasta perille (ja nettiin päästyäni) sain tietää Norjan tapahtumista. Ei ainakaan vähentänyt ajankohtaisuutta.)

Eräs ystäväni kertoi eilen Facebookissa kirjautuneensa Uuden Suomen blogipalveluun. Kuulemma ”me Vihreät” emme saa ”hävitä internettiä” – ja että meidän tulee osallistua julkiseen keskusteluun. Vaikka Uusi Suomi ei olisikaan koko ”internet” ja ”julkinen keskustelu”, niin ajatuksessa on vähintäänkin totuuden siemen. Uuden Suomen blogipalvelu on yllättävän suosittu.

En kuitenkaan haluaisi kirjautua Uuteen Suomeen ja osallistua sen ”keskusteluihin”. Uusi Suomi ei ole mielestäni rakentavaa keskustelua – se on enemmänkin kylähullujen kärpäspaperi, aivopierujen ylipainetankki ja keskustelukumppaneita kunnioittavan ajatustenvaihdon antiteesi.

Sen ”yhteisöllisyys” on vahvaa, mutta myrkyllistä, pahansuopaa ja hajoittavaa. Uuden Suomen blogeilla keskustelijat huutavat omaa agendaansa kurkku suorana, eikä kukaan edes odota että kommenttipalstalla tapahtuisi mitään järkevää. Se että Uuden Suomen omistaja, Niklas Herlin, keskittyy omien blogaustensa kommenttipalstalla lähinnä vittuilemaan käyttäjilleen kertoo mielestäni kaiken tarvittavan.

Onko Uuden Suomen keskustelu edes ”julkista”, jos osa sen kommentoijista julistaa sanomaansa anonyymin nimimerkin takaa? Minulle on täysin selvää että kirjoitan nettiin kaiken omalla nimelläni. Paitsi tällä blogilla, myös muilla keskustelupalstoilla ja foorumeilla.

Se mitä ei julkisessa keskustelussa uskalla sanoa omalla nimellään, sietää jäädä sanomatta.

Onko järkevä ja kunnioittava keskustelu sitten edes mahdollista netissä? Haluaisin uskoa niin. Tiedän sen onnistuneen. Tälläkin blogilla on käyty useita erittäin mielenkiintoisia keskusteluja, jotka ovat haastaneet parantamaan omaa argumentaatiota ja toisinaan jopa onnistuneet muuttamaan mielipiteitäni kun toinen näkökulma onkin ollut omaa harkitumpi. Näin kävi mm. taannoisten tekijänoikeuskeskustelujen aikana.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Pitkän linjan blogaaja Anil Dash kirjoitti viime viikolla aiheesta erinomaisesti:

How many times have you seen a website say ”We’re not responsible for the content of our comments.”? I know that when you webmasters put that up on your sites, you’re trying to address your legal obligation. Well, let me tell you about your moral obligation: Hell yes, you are responsible. You absolutely are. When people are saying ruinously cruel things about each other, and you’re the person who made it possible, it’s 100% your fault.

So, I beseech you: Fix your communities. Stop allowing and excusing destructive and pointless conversations to be the fuel for your business. Advertisers, hold sites accountable if your advertising appears next to this hateful stuff. Take accountability for this medium so we can save it from the vilification that it still faces in our culture.

Because if your website is full of assholes, it’s your fault. And if you have the power to fix it and don’t do something about it, you’re one of them.

Meidän, blogaajien ja keskustelupalstojen ylläpitäjien, tulee ottaa vastuu tekemisistämme. Meidän pitää aktiivisesti vastata siitä että keskustelu on asiallista ja rakentavaa. Aivan samalla tavalla kuin huolehdimme lähiympäristössämmekin; poimimme roskat pihalta, osallistumme talkoisiin, huomautamme möykästä isännöitsijälle ja pahimmat öykkärit laitetaan kuriin tarvittaessa virkavallan avulla.

Keskustelun tason nostoon ei edes tarvita uusia lakeja ja sääntöjä tai valtiovallan puuttumista – harvoinhan kyse on mistään laittomasta. Sananvapaus tarkoittaa oikeuttaa kirjoittaa julkisesti myös tyhmiä mielipiteitä.

Tarvitaan kuitenkin ymmärrys siitä, että keskusteluilmapiiriä tulee muuttaa. Ja tarvitaan ylipäätään ymmärrys siitä, että ekosysteemiä muuttamalla keskustelua voidaan muuttaa. ”Netillä” ei ole omaa tahtoa.

Mitä sitten ehdottaisin? Tarpeellisin muutos on mielestäni se, että anonyymiyden tulisi olla poikkeus, ei sääntö.

Jos jokin verkkokeskustelufoorumi haluaa lukea itsensä osaksi ”julkista keskustelua”, pitäisi anonymiteetin olla mielestäni hyväksyttävää vain erittäin painavien journalististen perusteiden vuoksi, esim. samankaltaisten kuin mitä Helsingin Sanomat käyttää Mielipide-palstallaan.

Onkin käsittämätöntä että Helsingin Sanomat sallii paljon paperiversiotaan laajemman anonymiteettisuojan keskustelupalstallaan. Mihin suuntaan laajempi anonymiteetti on vienyt keskustelupalstaa? Onko se laadukkaampaa kuin paperiversiossa? Ei todellakaan.

Suurimmat verkkokeskustelupalvelut, kuten esim. HS.fi ja Uusi Suomi, voisivat tarjota myös mahdollisuuden varmentaa henkilöllisyys esim. pankkitunnisteiden avulla. Seuraisin mieluusti vain henkilöllisyytensä varmistaneiden keskustelua ko. saiteilla.

Pitäisikö minun kuitenkin vain niellä ylpeyteni ja kirjautua Uuteen Suomeen? Enhän halua että ”häviämme internetin” ja siinä sivussa kunnallisvaalit. Ja onhan kieltäytyminen selvästi ristiriidassa ”kuplansa kullakin” -kirjoitukseni ajatusten kanssa. Ristiinpostaamisen aiheuttama vaivakin on olematon. Mitä tehdä? Onko Uuden Suomen blogi vaan ”oltava”, jos haluaa olla mukana kunnallisvaaleissa 2012? Onko pakko osallistua hermoja raastaviin väittelyihin ihmisten kanssa, joita ei selvästikään edes kiinnosta konsensus?

Vastaus on ainakin vielä vahva ehkä. Ans kattoo.

16
Jou
10

web-video on vaikea laji

Vaalit lähestyvät ja puoluekoneistot alkavat käydä täysillä kierroksilla. Vihreätkin avasivat kampanjansa pari viikkoa takaperin.

Vaalirahakohun myötä pienentyneet kampanjabudjetit näkyvät varmaan parhaiten aiempaa vähäisemmässä tv-mainonnassa. Sen sijaan sosiaalisen median voi varmaan pistää huhtikuuksi pois päältä. Virta lienee kyllästetty ehdokkaiden ja puolueiden epätoivoisella tyrkkyilyllä.

Verkkokampanjointi on joka tapauksessa keskeisemmässä asemassa kuin aiemmin. Ja selvästi Suomessa on jokaisessa puolueessa päätetty käyttää YouTubea ja verkkovideoita osana kamppista.

Ongelma vaan on se, että web-video ja video ylipäätään on sikamaisen hankala laji. Hyviä huonoja esimerkkejä riittää. Käydäänpä tässä läpi muutamia.

En muuten väitä itse osaavani tätä hommaa yhtään paremmin – yritin 2008 kunnallisvaaleihin äänittää itselleni vaalivideon mutta luovuin kolmen tunnin yrittämisen jälkeen ajatuksesta. Lähinnä pätkät herättivät myötähäpeää. Web-video on taitolaji, sitä pitää funtsia ja harjoitella. Paljon.

Ensin oman puolueeni Vihreiden tuore kampanja-avausvideo:

Toi taustakilkutus saa mut muuten aivan raivon partaalle. Hirvee biisivalinta.

Videon perusongelma minulle on se, että suoraan kameraan puhuminen ja ällöttävän makean mainostekstin yhdistelmä tuntuu epäaidolta. Jos en olisi hardcore-Vihreä, en olisi katsonut tätä videota.

Eikä sitä muutenkaan ole kovin moni katsonut. Ainakaan sellainen, joka ei jo entuudestaan äänestäisi Vihreitä:

Yleisin linkkaaja on Vihreiden oma kotisivu, johon ei eksy näin kaukana vaaleista muita kuin kotijoukkueen pelaajia ja vastustajien piilokärkiä. Toiseksi yleisin on Hommafoorumi, jolta taas en usko kovin monen katsoneen videota ”positiivisessa hengessä”.

Parhaiten pätkällä pärjää mielestäni Jyrki Kasvi, joka on luonnossakin hyvä ja tottunut esiintyjä. Hänen puheessaan on ainoana jotain eloa ja sävyjä.

Huomio: Kenelle web-video -viestintä on suunnattu? Omille kannattajille vai potentiaalisille uusille äänestäjille?

Huomio: Suoraan kameralle puhuminen vierastuttaa eikä tunnu luontevalta Suomessa.

Lisää kampanjavideoita. Puolueen varapuheenjohtaja Mari Puoskari:

Mari, joka on elävänä älykäs, ihastuttava ja karismaattinen nuori nainen, vaikuttaa tällä videolla pystyynkuolleelta automaattipäältä, joka vain toistaa monotonisesti prompterissa lukevia lauseita. Äänen korkeus ei vaihtele, ei liioin lauseiden rytmitys. Ylipäätään suoritus on mekaaninen, ei inhimillinen.

Vaikka Mari katsoo kameraa, eli minua, äänestäjää, suoraan silmiin, ei kontaktista tule henkilökohtainen olo.

Huomio: Suoraan lukeminen paperista ei tunnu hyvältä. Tarvitaan joku aitoa spontaaniutta tai tietoista esiintymisharjoittelua.

Marin eurovaalikampanjan amatöörimäisesti toteutetuissa videohaastatteluissa on paljon parempi meininki:

Mari on selvästikin tottunut vastaamaan fiksusti fiksuihin kysymyksiin myös kameralle. Heleppoahan se on kun on kerta fiksu ja filmaattinen.

Kokoomus puolestaan on satsannut todella sliipattuun ulkoasuun:

Tämäkään ei minusta tunnu uskottavalta. Yleisö on vain statisti aidosti reagoivan porukan sijaan. Videon ylituotettu tyyli softattuine kuvineen ja leffamusiikkeineen tehostaa kiiltokuvamaisuutta. Jälleen pelkkien iskulauseiden toisteleminen ei tunnu kiinnostavalta. Katsojalla täytyy olla jokin erityinen syy katsoa koko video. Ketä kiinnostaa kuunnella viisi minuuttia mainossaarnaa kun sen jälkeen ei saa edes ilmaista tuotenäytettä?

En ole kylläkään kohderyhmää, mutta kuka on? Tälläkin videolla on vain 1886 katsojaa, vaikka pätkä on jo puoli vuotta vanha. Videon tuottaminen on maksanut takuulla enemmän kuin 2000€, mahdollisesti budjetti on jopa lähempänä kymppitonnia. Euro/ääni -suhde ei ole kovin hyvä.

Huomio: Toisin kuin perinteinen tv-mainos, kuluttajan pitää itse valita web-video katsottavakseen, se ei vaan valu osana mainosvirtaa alitajuntaan. Ketään ei kiinnosta tyhjien komiteaprässin läpikäyneiden vaalilauseiden toistelu.

Huomio: Web-videossa teknisen toteutuksen taso ei takaa onnistumista. Luontevuus, hyvä idea ja aitous on paljon tärkeämpää.

Mutta ei matala tekninen tasokaan ole laadun tae. Pääministeri Kiviniemi:

Pelottava. Onk’ se elossa? Ei tunnetta, ei intohimoa. Mahdollisesti uuniperunoita kuvaamisen jälkeen. Ja jälleen viestinnän yksipuolisuus häiritsee. Kuka jaksaa kuunnella iskulauseita toisensa perään?

Maria ei ollut myöskään valaistu eikä mikitetty sinne päinkään. Myös kuvan asettelu on hyvää ”lomakuvat-Rhodokselta” -tasoa.

Teknisen toteutuksen rupuisuus haittaa ainakin minua myös seuraavissa Vihreiden videoissa:

Anni Sinnemäki 1,2:

Voisi Vihreä liitto varmaan kuitenkin hankkia nappimikrofonin? Puheesta pitäisi saada paremmin selvää ja taustakohina ei olisi aivan noin järkyttävä. Ensimmäinen video, joka lienee kuvattu kamerakännykällä puoluekokouksen pihalla on katsottu 8821 kertaa. Huomioarvo vs. tuotantokulut kohdallaan! Pienellä satsauksella tekniikkaan tämä olisi ollut loistava.

Erityisesti toisen pätkän puhe on sinällään kertaluokkaa luontevampaa kuin vaaliavausvideossa. Luontevin Annin youtube-clippi, jonka Youtubesta löysin oli kuitenkin haastattelusta:

Anni Sinnemäki 3:

Vaikka tässä ei tietenkään myyty poliittista agendaa, oli puhetta silti kertaluokkaa miellyttävämpi seurata kuin mitään muista klipeistä. Uskoisin sen johtuvan siitä, että tv-haastattelu on tapa, jolla olemme tottuneet kuuntelemaan muiden ihmisten puhetta.

Huomio: tv-haastattelu on suomalaisittain tuttu tapa katsoa puhuvia päitä. Ei puhuta suoraan katsojalle saarnaten, vaan puhutaan haastattelijalle. Katsoja tarkkailee.

Paras poliittinen video, jonka nopealla haeskelulla löysin oli ylläripylläri vanhan mediakonkarin, SDP:n puoluesihteerin, Mikael Jungnerin video:

Katsojia 167.

Vaikka Mikael puhuu politiikkaa, hän puhuu perustellen jostain tietystä aiheesta, ei vain ympäripyöreitä vaalilauseita toistellen. Lisäksi hän on loistava esiintyjä: osaa rytmittää ja käyttää elävää ruumiinkieltä. Tätä miestä kuuntelisin mielelläni pidempäänkin.

Hänkään ei puhu suoraan kameralla vaan ikäänkuin luokkatilanteessa jollekulle toiselle. Jos sama sisältö olisi esitetty suoraan kameralle, olisi tilanne ollut todennäköisesti vaivaannuttava.

Web-videoissa toimiva, mutta erittäin vaikea keino on käyttää jotain humoristista jujua. Toisaalta huumori on vakavalle ehdokkaalle helposti myös kaksiteräinen miekka: vitsit eivät välttämättä edistä uskottavuutta.

Toinen hyvä vaihtoehto on tehdä ”viraali-video”, joka ei ole suoraan ehdokkaan tai kampanjan, vaan ehdokasta jollain muulla tapaa buustaava. Paras esimerkki lienee ”Obamagirl”, joka loi demokraattien ennakkovaalikampanjan aikana valtavasti ”hyvää pössistä” ja huomiota Obamalle:

Melko halvalla tehty ja selvästikin aidosta fanittamisesta syntynyt video sai aivan uskomattoman suosion. Katsojia 20 535 724 kappaletta. Tällaista videota mikään kampanjaorganisaatio ei itse osaisi koskaan keksiä – eikä se kampanjan toteuttamana edes toimisi. Silti ObamaGirl oli todennäköisesti ”nettikampanjan” merkittävin videoklippi.

Bonuksena tietenkin Amber Lee buustasi omaa uraansa. Win-win, toisesta tulee tähti ja toisesta presidentti!

Oma suosikkini on kuitenkin samaisten esivaalien fringemmän ehdokkaan, Mike Gravelin ”The Rock” -video.


Toisella pätkällä Gravel
selittää hiukan ajattelua videon taustalla. ”First off, they are not ads, they are not political ads at all.” – ”It is a metaphor.” – ”I didn’t pay for them at all! These are kids who just feel deeply, they’re artistic, two 24-year olds…”

En tiedä saiko Mike tämän ansiosta enemmän vai vähemmän ääniä, mutta video oli jotain täysin muuta ja se sai takuulla enemmän huomiota kuin yksikään mainostoimiston toteuttama sliipattu kampanjavideo.

Huomio: Jos ehdokkaan profiili on oikea, eli jos kohderyhmä ymmärtää esim. nettimemejen tai netti-huumorin päälle, niin outokaan video ei ole haitaksi.

Kaikki lähtee kuitenkin ehdokkaasta ja kohderyhmästä, jota web-videolla tavoitellaan. Samanlaista kokonaispeittoa kuin tv-mainoksella voitiin joskus aiemmin saavuttaa, ei web-videolla voida koskaan saada.

Monien poliitikkojen osaamisen ydintä on puhuminen yleisölle. Paras web-video saattaakin olla hyvä puhe. Esim. Mari Kiviniemellä luulisi riittävän tupailtoja, jossa sanoma voitaisiin taltioida huomattavasti luontevammin. Verkkovideossa myös läheinen suhde yleisöön on hyvästä. Esim. tällä videolla muuten hyvän puheen pitävä Jutta Urpilainen jää puhujanpöntössään kaukaiseksi ja erilleen katsojasta. Katsojan pitää tuntea olevansa tasa-arvoinen, ei vain vastaanottaja.

Toinen luonteva ja tuttu ympäristö on ”Punainen lanka” -henkinen asiahaastattelu. Poliitikot eivät ole (Suomessa) (vielä) näyttelijöitä. Reagointi haastattelijan olemassaoloon tekee puhumisesta pakostakin luontevampaa kuin teleprompterille paasaamisesta.

Tekniseen toteutukseen riittää hiukan videon luonteesta riippuen jopa web-kamera kunhan ääni vain on jotenkin kunnossa. Suosittelen satsaamaan vaikka pieneen kannettavaan ääninauhuriin, joita voi käyttää myös suoraan tietokoneessa ulkoisena laadukkaana mikrofonina. Itseasiassa Zoomin Q3 kääntää tilanteen hauskasti toisin päin: se on melko huonolaatuinen videokamera (riittävä Youtubeen), jossa on ”hyvälaatuinen” stereomikrofoni.

Kannattaa myös miettiä onko videota ”pakko olla”. Osalle ehdokkaista hyvin funtsittu äänitallenne, podcast, voi olla paljon parempi ratkaisu. Hyvälaatuisen ”radio-ohjelman” tekninen toteuttaminen on myös paljon helpompaa ja halvempaa. Varttitunnin keskustelu sympatiseeraavan ammattitoimittajan kanssa voi olla paljon tehokkaampi kuin kahden minuutin suttuinen video.

Muitakin ideoita minulla on, mutta enpäs paljastakaan niitä teille, vaan neuvon vain omaa ehdokastani. Ähä.

21
Hel
10

elisa 36h beta

Vaihdoin viime syksynä laajakaistaliittymääni. Olin ollut tyytymätön Welhon paluukanavan nopeuteen jo pitkään ja kun Elisa sitten tarjosi suurinpiirtein samalla hinnalla ”kolme kertaa nopeamman” interswebin sekä verkkodigiboksin, jossa tallennustilaa on rajattomasti, ei vaihtopäätöstä ollut vaikeaa tehdä.

Palvelu on loistava. Verkkodigiboksin avulla ohjelmia voi tallentaa netitse missä vain, vaikka kännykällä bussissa. Lisäksi Elisan purnukan kautta pääsee kotisohvalta käsin lailliseen verkkovideopalveluun, jossa on yli 1000:n leffan valikoima. Vähänkö tätä oli odotettu.

Yllätyksekseni Elisasta löytyi vielä yksi lisäominaisuus: palvelun pystyi asettamaan ”äänittämään” kaikkia kanavia yhtäaikaa siten, että ohjelmat säilyivät näkyvillä 36 tuntia esityshetkestä. ”Jatkuva tallennus” muutti television katsomisemme täysin. Telkkarista tuli aina vain hyvää ohjelmaa. Ja jos jokin ohjelma oli unohtunut ajastaa, tai vaikkapa kaveri olikin yllättäen ollut aamu-tv:ssä, niin ei hätää – olihan pätkä joka tapauksessa tallessa.

Koko tv-kanavan konsepti muuttui. Tottakai useammin tsekkasin Teemalta kuin JIMiltä tulleet ohjelmat, mutta tv olikin yllättäen reaaliaikaisen 10 kanavan valikoiman sijaan satojen tv-ohjelmien paletti, josta pystyi valitsemaan mieleisensä. Olin aivan fiiliksissäni. Tulevaisuuden telkkari, täällä, tänään. Ihanaa.

Tämän aivan loisteliaan ominaisuuden ansiosta suosittelin Elisaa myös useille ystävilleni.

Männä viikolla Elisa sitten ykskantaan ilmoitti että palvelu lopetetaan 9.3.. Ja että se oli vain ”kokeilu” joka tapauksessa. Ärsyttää todella pahasti. Olihan siellä lukenut ”BETA”, mutta jotenkin sitä on tottunut siihen että BETA on jo toimiva palvelu, jota ei ainakaan vedetä kokonaan pois.

Elisan toimitusjohtajan mukaan taustalla oli ”erilaisia syitä”. Ensimmäinen itselle noussut ajatus oli tietenkin tekijänoikeudet. Onko tässä taas törmätty johonkin aataminaikuiseen sopimukseen, joka estää modernin palvelun?

Vaikka tekijänoikeudet saattavat olla päätöksen taustalla, voi syitä olla muitakin. Vaikea on keksiä millä tapaa tekijänoikeudet mahdollistavat Ylen Areenan ja Maikkarin sekä Nelosen netti.tv:t, mutta ei tätä palvelua, joka on käytännössä sama asia, mutta kuluttajan näkökulmasta vain helpommin toteutettu. Lisäksi voisin halutessani toteuttaa täsmälleen saman funktionaalisuuden nytkin – pitäisi vain nakutella jokainen ohjelma erikseen talteen ja vastaavasti poistaa seuraavana päivänä. Tai jos ohjelmoida osaisin, niin varmasti jokin skripti hoitaisi homman helposti Elisan verkkohallinnan kautta.

Vastaava TV-kaista -niminen palvelu on ollut pystyssä jo vuosia. Miten on sen laillisuuden laita? Onko oikeusjuttuja vireillä?

Syy saattaakin olla tekijänoikeuskysymysten lisäksi ”business-to-business” väännöissä. Ainakin kanavabrändien, joita kovapalkkaiset ohjelmajohtajat ovat rakkaudella vaalineet, näkökulmasta 36h-palvelu on tuhoisa: En minä katso enää ”Subia” tai ”Maikkaria”. Katson ja kuuntelen ohjelmia. Seuraan Tuomas Enbuskea, en Ylen Ykköstä – Ranskalaista kylää, en Yle Teemaa. Ja minulle on aivan samantekevää mihin aikaan ohjelmat lähetetään. Sisältö on tärkein.

Ei ole enää ”prime timea”, johon myydä kalliimpia mainoksia. Ja niiden yli kelataan aina.

Tätä teknisesti täysin mahdollista television murrosta vasten on hauska peilata porua FST:n ja/tai Teeman mahdollisesta lakkauttamisesta. Jälleen kerran valitetaan väärästä asiasta. FST ja Teema ovat turhia. Tärkeitä ovat ne erittäin laadukkaat sisällöt, joita noilla kanavilla on ollut tarjota.

Toivoa sopii, että Ylen uusi toimitusjohtaja tajuaa julkisen palvelun perusluonteen eikä edes yritä kilpailla kaupallisia vastaan laadukkaista ja kulttuurillisesti merkittävistä sisällöistä tinkimällä.

02
Hel
10

hande78 ja web 2.5

Web 1.0 toi kotisivut ja staattisen sisällön, web 2.0 sosiaalisen verkon; jakamisen, käyttäjäkeskeisen designin ja dynaamisuuden. Web 3.0:n luvataan olevan ”semanttinen” – tiedon välittämisen lisäksi tiedon sisältöä ymmärtävä.

Jää nähtäväksi. Ainakin uusi konsultti-sukupolvi ansainnee palaveri-Jaffansa.

Itse olen mielenkiinnolla seurannut verkkoidentiteettien kehitystä.

Web 1.0 ja irc-aikakaudella lähes jokainen verkon käyttäjä oli ”anonyymi” nimimerkki. Oikeaa identiteettiä ei haluttu paljastaa edes sähköpostiosoitteissa, saati sitten verkkokeskusteluissa.

Sama pätee yhä suureen osaa internetissä käytävästä keskustelusta. Suomi24.fi ja sanomalehtien keskustelupalstat perustuvat nimettömyyteen. Ja anonymiteetin sivutuotteena palstoilla rohjetaan kirjoittaa julkisesti aivan mitä sylki suuhun tuo. Moni ei edes ajattele kirjoittavansa julkisesti – herjaussyytteen voi saada foorumikirjoittelustakin.

Facebook on muuttanut tätä peruslähtökohtaa.

Facebookkiin kirjaudutaan omalla nimellä ja kuvalla. Ja vaikka identiteetti ei olekaan viranomaisten pankkitunnuksilla varmistama, luo Facebookin sosiaalinen verkosto erittäin vahvan identiteetin todentamisen kuin huomaamatta.

Facebook on myös muuttanut verkkoa ”kaikille avoimesta” torista kohti suljetumpia heimoja, joiden väliset yhteydet olisivat varmasti sosiologisen tutkimuksen aarrearkku, jos eivät olisi liikesalaisuuksia.

Sosiaalisen verkoston ja oman identiteetin tuomasta ”järkevän käyttäytymisen” paineesta ja toisaalta ”yksityisyyden illuusiosta” johtuen verkon mielekkäimmät keskustelut käydäänkin tätä nykyä fb-statuksissa.

Internet on yhteiskunnan digitaalinen jatkumo – miksi nimettömyys on internetissä yhä paitsi hyväksyttävää myös jonkinsorttinen normi? Kyllä kadulla kommandopipo päässä kulkevaa kaveria katsottaisiin pitkään.

Nykyinen ”absoluuttinen” anonymiteetti ei edistä toimivan kansalaisyhteiskunnan syntyä. Pikemminkin päin vastoin. Nimettömän huutelun sallivat kaikukammiot tuntuvat vain vahvistavan vihakirjoituksia ja ihannoivan yleistä tietämättömyyttä. Lisäksi anonymiteetti tietenkin mahdollistaa suuren joukon erilaisia tekijänoikeusrikkomuksia.

Bloggaaja Dave McClure esittää arvauksen tulevaisuuden verkosta:

In 2015 the default login & payment method(s) on the web will be Facebook Connect, Google Gmail, or Apple iTunes.

Tuntuu järkeenkäyvältä. Internetkaupan kehittyminen vaatii tunnistamista ja luottamusta. Jos Facebook onnistuu luomaan mikromaksukaupan, jossa järjestelmään kirjautuminen tapahtuu jo palveluun kirjauduttaessa, niin aivan uudenlainen maksullinen sisältö olisi mahdollista. Ja ehkä myös ”penny gapin” ylittäminen olisi helpompaa.

Anonymiteettiä on luonnollisen evoluution lisäksi pyritty suitsimaan maailmassa myös lainsäädännön keinoin: Etelä-Koreassa käyttäjien pitää kirjautua nettiin henkilökohtaisilla tunnuksilla. Internetin käytön, palveluiden ja nopeuden kehitystä tunnistamisen lisääminen ei näytä haittaavan. Lisäksi ”julkinen internet” mahdollistaa tekijänoikeuden paremman valvonnan.

Mitä internetistä menetettäisiin jos se muuttuisi hiukan enemmän muun ihmisten välisen kanssakäymisen kaltaiseksi? Mitä voitettaisiin? Etelä-Korean ratkaisu ei ole ollut ongelmaton, mutta sitä, samoin kuin Ranskan Hadopi-lain tuloksia kannattaa seurailla. Minun on mahdotonta hyväksyä internet-lainsäädännän lähtökohdaksi sitä, että lainsäädäntöä ei voi olla.

03
Mar
09

2 vuotta bloggausta

Tänään on kulunut 2 vuotta tämän blogin ensimmäisestä ”postauksesta”.

Mielenkiintoista on ollut ja toivottavasti jaksan jatkaa tätä hommaa seuraavatkin kaksi vuotta. Kirjoittaminen on täyttänyt ensimmäisen: se on edistänyt ajatteluani. Paikoitellen kommenttien kautta tapahtunut vuorovaikutus vielä enemmän. Ylipäätään vähäinenkin yleisö, jonka statistiikka-sivuilta näkee on ollut yllättävän hyvä motivaattori.

”Kautta aikain” suosituin artikkeli on ollut Taajuuskauppaa ja vähiten luettu tehokkuudesta.

tilasto2

Yhteensä blogauksia on tähän mennessä 163. Suosituimmat:

tilasto1

”Paras” yksittäinen kirjoitus omasta mielestäni on ollut ”Nato tunteilulla” . Lukaisin sen eilen uudelleen ja olin hämmästänyt miten koherentisti onnistuin perustelemaan näkemykseni!

Tästä on hyvä jatkaa. Kiitoksia vaan lukijoille. Teitä on todistetusti ainakin yksi. Äitini nimittäin lukee blogiani säännöllisesti ja kommentoi sitte ihan naamatusten. O tempora o mores.




twtr

Flickr Photos

Mainokset

%d bloggers like this: