02
Tam
09

uintia ulkosalla?

Päivän Hesarin mukaan liikuntavirasto aikoo juhlia 90-vuotista taivaltaan pitämällä uimastadionin ulkoaltaan auki vuoden 2009 loppuun saakka. Lämmityksen lisäkustannukset: noin 300 000€.

uimastadion

Ilmastonmuutos, shilmastonmuutos – Energiansäästö, shmenergianshäästö. Käsittämätöntä! Pistää vihaksi. Lopullisesti aamukahvit roiskuivat näppikselle kun liikuntaviraston ajatusten Tonava loihe lausumahan:

Liikuntavirasto puolustaa energiasyöppöä projektiaan juhlavuoden lisäksi muun muassa sillä, että samalla tulee pohdittua miten energiaa voitaisiin säästää muissakin kaupungin liikuntapaikoissa, esimerkiksi tekojääradoilla.

”Ilman tällaista kokeilua emme varmasti lähtisi edes tutkimaan vaihtoehtoja, miten liikuntapaikoista voitaisiin tehdä mahdollisimman energiaystävällisiä.”

Otetaanpas tuo ydinkohta vielä uudestaan, ettei keltään vaan sujahtaisi ohi silmien.

”Ilman tällaista kokeilua emme varmasti lähtisi edes tutkimaan vaihtoehtoja, miten liikuntapaikoista voitaisiin tehdä mahdollisimman energiaystävällisiä.”

Miten tällainen on mahdollista vuonna 2009? Onko asiaa todellakin käsitelty liikuntalautakunnassa ja kaupunginhallituksessa avoimesti kustannukset esitellen? Jos on, niin mikseivät vihreät jäsenet ole älähtäneet? Uuden lautakunnan tulee ottaa suunnitelma välittömästi uuteen käsittelyyn ja torpata tällainen päättömyys.

Energiansäästö ja ilmastonmuutoksen torjuminen tulisi ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Asenteissa on vielä paljon korjattavaa, jos tuollaista mennään sanomaan julkisesti.

Mainokset

4 Responses to “uintia ulkosalla?”


  1. tammikuu 2, 2009 7:20 pm

    Olin jo varautunut pitämään normaalisaarnani aiheesta tarvitseeko tuollaisiin pienistä iloista ja päästöistä nillittää, mutta sitten laskin tuon auki. 6000 MWh kaukolämpöä on suurinpiirtein 1800tnCO2 (oletan 300g/kWh) joka on kaikea muuta kuin vähän. Jos laskee per uimari, 800/pv x 115 pv, sanotaan pyöreästi 90 000 kävijää, tuosta tulee 20kg per uimari. Joka ei nyt enää ole niin hirvittävän paljon, talvikelissä reilu 10km autolla, mutta kuitenkin. Ja jos laskee vakkarikävijää (n. 800) kohti, niin tuo 300 000 euroa on n. 400e ja päästöt reilu kaksi tonnia per uimalakki. Liikuntavirasto voisi saman tien antaa menopaluun Kanarialle polskimaan, sekä maksaisi että tuottaisi päästöjä vähemmän.

    Idea on kuitenkin periaatteessa hyvä, noista päästöistä ja siten kustannuksita pitäisi saada nolla varmaan pois. Joku pakkasraja leikkasi varmaan puoleen tuon lämmönkulutuksen. Isoa allasta ei voi kuulemma kattaa, no mitä jos tekisi pienemmän altaan jonka voi kattaa? Tällä tavoin ehkä päästäisiin jonnekin alle 1000MWh vuosikulutuksessa. Rahana tuo tarkoittaa n. 250 000, eli jos se allas maksaa alle viisi miljoonaa, niin ihän ok investointi.

  2. 2 hannuoskala
    tammikuu 3, 2009 11:24 pm

    Toki Teemu noinkin, kiva on aina kivaa. Mutta. Jos millään kaupungin ympäristöstrategioilla on mitään tekoa, niin tuo Image Matchin suunnittelema tempaus antaa kyllä täysin väärää signaalia. Hehkulamppujen vaihtaminen energiansäästölamppuihin on pieremistä Saharaan, jos kaupunki itse toimii noin.

    Lisäksi virkamiehen asenne, että mitään ei voida tehdä ennen kuin on ensin pösötetty lämpöä taivaan tuuliin on täysin käsittämätön.

    Miksei talviuintia voisi toteuttaa vaikka siten, että iso allas toimisi ”avantouintialtaana” ja altaan laidoille suunnitellut ”paljut” olisivat lämmitettyjä. Näin voisi nautiskella ulkouiskentelusta ja energiaa kuluisi takuulla vain murto-osa?

  3. tammikuu 4, 2009 11:08 pm

    Joo, tarkoitan turhalla nillittämiselle esim. katuvalaistuksesta valittamista, koska sen hyödyt ja ilot suhteessa käytettyyn energiamäärään ovat suuret, mutta 6GWh yhdelle uima-altaalle on absurdia. Pitäisi palauttaa valmisteluun ohjeella keksikää jotain energiatehokkaampaa, nuo paljut on ihan hyvä idea. Helen ajaa tietääkseni suht usein kaukolämpöä mereen (sähkön kysyntä ylittää lämmön kysynnän), jos näin niin tälläisina aikoina voisi vaikka lämmittää ulkoaltaita. Mistä muistui mieleen, että Harjutorin saunaparlamentti haluaa vastapäiseen puistoon jonkun (kylmän) mini-altaan.

  4. 4 hannuoskala
    tammikuu 4, 2009 11:29 pm

    Heh, ja Harjutorin saunaparlamentti on tunnetusti kaikesta oikeassa. ;)

    (Harjutorin saunan lähellä olevat kaksi kapeaa korttelikatua pitäisi muuten ehdottomasti muuttaa pihakaduiksi.)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Suosituimmat artikkelit

twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: