Voi hyvät pyssykät! Iltalehti ei ilmeisesti saanut vielä tarpeekseen Smedsin Tuntemattoman sotilaan mainostamisesta ja olivat sitten kysyneet myös pääministeri Vanhasen kantaa asiaan.
Ja Matti näemmä nieli syötin asiaa ihmeemmin miettimättä.
Vaikka en ole esitystä nähnyt, sallittakoon minun sanoa, etten ylipäätään pidä hyvänä, että tunnistettuja ihmisiä ammutaan tällä tavalla. Olkoon siinä minkälainen taiteellinen viesti hyvänsä, niin minulla on oikeus sanoa, etten ymmärrä sitä.
Sallitaan sanoa, sallitaan toki, aivan kuten näytelmänkin esitykset sallitaan, sananvapaushan meillä vallitsee, mutta yleisesti taideteoksen arviointia sitä näkemättä/lukematta/kokematta pidetään typeränä. Islam ja pilapiirrokset? Khomeini ja Rushdie? Monty Python ja Katolinen kirkko? Vanhanen ja Smeds? Pääministeriltä olisi voinut odottaa hiukan parempaa, vanhojen valtiosihteereiden sivistyneet sepustukset kun voi vielä ohittaa höperyyden ensi merkkeinä.
Ja Lehti osuu jälleen kerran tarkasti maaliinsa.
Selvää on, että Tuntematon pitää päästä katsomaan niin pian kuin mahdollista. Eli todennäköisesti ensi syksynä, jonne lippuja vielä lienee muutama vapaana. Maria-Liisa Nevala kiittänee keltaista lehdistöä teatterinsa talouden turvaamisesta.
Ja loppuun täytyy tietenkin vielä itsekin lausua muutama sana näytelmästä sitä näkemättä. :)
On mielenkiintoista seurata miten suurelta osalta asiaa julkisesti kommentoineilta koko Kansallisteatterin version perustaso on jäänyt tajuamatta.
Tuntematon on Smedsille metaa; me tunnemme jo Rokan, Rahikaisen, Lehdon, Lammion. Hahmot ovat läheisempiä kaikille ”suomalaisille” kuin kaukaisemmat sukulaiset. Tuttu sisältö saa uuden tulkinnan tuoreista, haastavista rinnastuksista. Asioiden merkitys nousee arvoksi sinällään. Sukupolvelleni, joka on nähnyt ”Sotamies Ryaninsa” ei nallipyssyjen paukuttelu pimeällä teatterin lavalla tuntuisi enää missään.
Kansallisteatteri olisi pettänyt itsensä ja teatterin tärkeän yhteiskunnallisen tehtävän jos se olisi pyrkinyt vain toimivaan epookkiin. Linna oli 50-luvun Smeds, taiteilija, joka suututti valtaa pitävät kirjoittamalla rivimiehistä rivimiesten omalla kielellä ja mielellä. Smedsin versio lähestyy Linnaa ideoiden tasolla, myyttejä luoden ja rikkoen. Upeaa.
Elokuvapuolelta ero on sama kuin vaikkapa Montrealin Jeesuksen ja Gibsonin ”Kärsimysnäytelmän”. Sen minkä Mel voittaa veren ja kidutuksen määrässä, hän hengessä ja merkityksien tulkinnassa häviää.
On muuten erittäin mielenkiintoista, että 2000-luvun rohkeinta (tai ainakin parhaiten julkisuuden läpäissyttä) teatteria tekee instituutioiden instituutio, Kansallisteatteri – nimeään myöten establishmentin ja ”kansallisen kulttuuurin” etuvartio. Miksi näin? Eikö muualla ole resursseja vai puuttuuko vain uskallusta?
Ja kuten ensi-illan aikaan tuli jo todettua, niin mahtavaa on se, että Suomessa vuonna 2007 voi ylipäätään syntyä teatteri-skandaali! Kaikki toivoa ei siis vielä ole menetetty.
..:: Hannu Oskala ::.. 
”…mahtavaa on se, että Suomessa vuonna 2007 voi ylipäätään syntyä teatteri-skandaali!”
No ei pelkkä skandaalin syntyminen nyt itsessään niin mahtava asia ole – eihän siihen vaadita kuin kakan heittoa. Jos mikä on mahtavaa, niin se, että skandaalin aiheutti erittäin hieno ja tärkeä näytelmä.
Juu, ehkä tosiaan tuo olis hyvä tarkenne; en minäkään tänne lisää mitään jumalan teatteria toivo. Mutta vuosikausiin ei ole ollut edes sen kaltaista ”skandaalia”. Minä jo ihan oikeasti luulin, että olimme saavuttaneet historian lopun ja järkyttäminen ei ole enää mahdollista. Tai että ketään ei enää vaan kiinnosta.