Nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön ytimessä on julkisen ja yksityisen käytön ero; julkisesta esittämisestä pitää maksaa korvauksia tekijöille, yksityinen on ilmaista.
Peruslogiikka on mielestäni ymmärrettävä: musiikin julkinen esittäminen tuottaa taloudellista hyötyä esittävälle taholle. Tästä lisäarvosta osa luonnollisestikin kuuluu teosten alkuperäisille tekijöille. Tälle periaatteelle perustuvat niin radioiden kuin konserttienkin teostokorvaukset. Järjestelmä on riittävän tehokas, oikeudenmukainen ja toimiva.
Yksityinen käyttö taas on tietenkin ilmaista kunhan vain lähde on laillinen. Ei kukaan halua erillismaksuja musiikin kuuntelemisesta kotona.
Järjestelmä sallii myös pienimuotoisen kopioinnin – omasta, kaverin tai kirjaston cd-levystä saa ottaa kopion yksityiseen käyttöön. Tätä kopiointia kompensoidaan hyvitysmaksuilla.
Tämä erottelu on yhä toimiva ja ymmärrettävä.
Ongelman muodostaakin internetin myötä näiden kahden kohtuullisesti erottuvan lokeron väliin syntynyt uusi harmaa vyöhyke. Tekijänoikeuspuoli kuvaa sitä sanalla ”nettipiratismi” ja nettipiratistipuoli termillä ”epäkaupallinen kopiointi”. Jakelu kun lipsahtaa kuin puolihuomaamatta globaaliksi yksityisen sijaan.
Yleinen harhaluulo on, että jos esim. teoksen uudelleenkäyttäjä tai verkossa teosta luvatta jakava ei halua korvausta itselleen, jakamisesta tulee välittömästi ”epäkaupallista”. Näin ei ole.
Otetaan esimerkiksi tapaus Jungner. Ylen toimitusjohtaja päätti koti-ikävän puuskassa luoda rakkauskirjeen kaltaisen videon vaimolleen, jonka taustalle hän liitti Frankie Goes to Hollywood -yhtyeen kappaleen ”Power of Love”. Ihanaa. Rakkaus on kaunis asia. Tunteellisten kotivideoiden tekeminen on jyrkästi sallittua!
Jos Mikael olisi Youtubeen ladatessaan asettanut videon yksityiseksi, mitään ongelmaa ei olisi syntynyt. Hän olisi voinut sitten lähettää Marialle linkin videoon salasanoineen vaikka sähköpostilla. Esittäminen olisi ollut yksityistä, vaikka se tapahtuikin internetin välityksellä.
Sen sijaan hän jätti videon julkiseksi. Ja ylläripylläri; pätkä sai muutamassa päivässä muistaakseni satoja tuhansia katsojia. Kukaan ei voine pitää tätä esittämistä enää yksityisenä? Esittäminen oli siis julkista ja ”Frankie Goes to Hollywoodin” pitäisi saada korvausta kappaleensa käytöstä.
Ymmärtääkseni Vinon ja Piraattipuolueen mielestä tämä käyttö oli kuitenkin nimenomaan ”epäkaupallista” ja siten sallittua, eikä mitään korvauksia tarvitsisi maksaa.
Se, että Mikael korvausta toivomatta laittoi videokollaasinsa internettiin ei vielä tee ”Power of Love” -kappaleen käytöstä tai Youtubesta epäkaupallista. Youtuben omistaa maailman suurin mainostilaa myyvä yritys Google, joka teki vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä voittoa 5,1 miljardia dollaria. Osa tästä voitosta syntyi siitä lisäarvosta, jonka kiinnostavat tekijänoikeudella suojatut videot ja äänitteet toivat. Mielestäni osa voitosta kuuluisi tekijöille.
Mikaelille yksinkertaisinta olisi ollut käyttää tekijänoikeusvapaata musiikkia, jota Youtubekin tarjoaa käyttäjilleen! Tällöin video olisi ollut todella ”epäkaupallinen”. Tai ainakin sopimus olisi ollut molemminpuolinen: Mikael voitti näkyvyyttä ja Google mainostuloja. Huomiotalous. Tälle vaihtokaupalle perustuu esim. musiikkivideoiden luvallinen jakaminen Youtuben kautta.
Google-esimerkin kaltaista ansaintalogiikkaa löytyy myös monen muun ”epäkaupallisen jakojärjestelmän” taustalta. Kesäkuun Teostory raportoi:
Poliisi löysi piraattien (Pirate Bay) tietokoneilta myös postia, jossa sivuston israelilainen ilmoitusmyyjä Oded Daniel raportoi helmikuun 2006 mainosmyynnin tuoton olevan yli 72 000 Yhdysvaltain dollaria ja maaliskuun 2006 ajalta 85 000 dollaria.
Mielenkiintoista tällainen voittoa tuottava epäkaupallinen jakelu.
”Epäkaupallista” onkin lähes mahdoton erottaa ”kaupallisesta” internetissä markkinatalouteen pohjautuvan yhteiskuntamme perusluonteen vuoksi. Jaottelu julkiseen ja yksityiseen on yhä paljon toimivampi. Miten tämä ero sitten käytönnössä saadaan toimivaksi onkin tuhannen miljardin taalan kysymys.
..:: Hannu Oskala ::.. 
Nopea heitto, jota ei ole harkittu ihan loppuun saakka (saa osoittaa ongelmakohtia):
Kun bisnestä Youtuben ja Mikaelin tapauksessa tekee Youtube, voitaisiin ehkä harkita mallia, jossa myös korvauksia maksaa Youtube, eikä Mikael joka ei bisnestä tee.
Tekijänoikeuksien tarkoitushan ei ole rajoittaa teiosten levitystä, vaan (yksinkertaistaen) mahdollistaa tekijän eläminen teoksillaan. Mikaelin kiusaaminen ei tätä tarkoitusta auta, mutta Youtuben voitoista osingolle pääseminen auttaa.
Youtuben voitot esityskertaa kohden ovat tietysti vain murto-osa siitä, mitä vaikkapa CD-myynnistä saa, joten siitä saatava siivukin jää pienemmäksi. Tämä johtuu pääosin teknisen kehityksen tuomasta tehokkuudesta, ja väistämättä myllertää monien luovien alojen bisnesmallit aivan riippumatta siitä, miltä lainsäädäntö näyttää.
Palaan Youtube-astialle piakkoin. Haluan osoittaa vääräksi myös sen harhaluulon, että Youtube/Google ei voi tehdä mitään auttaakseen tekijöitä/estääkseen pahinta väärinkäyttöä. Voi se.
Youtuben voitot esityskertaa kohden ovat tietysti vain murto-osa siitä, mitä vaikkapa CD-myynnistä saa, joten siitä saatava siivukin jää pienemmäksi. Tämä johtuu pääosin teknisen kehityksen tuomasta tehokkuudesta, ja väistämättä myllertää monien luovien alojen bisnesmallit aivan riippumatta siitä, miltä lainsäädäntö näyttää.
Ei Youtubea tietenkään CD-myyntiin voi verrata. Radio- tai Spotify-soittoon kyllä.
Jaan ajatuksesi siitä, että kauapallinen vs. ei-kaupallinen on aika ongelmallinen jaottelu niin ajattelun kuin lainsäädännönkin tueksi.
Epäselvyyttä on myös siinä, kuka teokseen liittyvän symbolisen ylijäämän tai kaupallisen lisäarvon on milloinkin tuottanut. Kulttuurintutkimuksen näkökulmasta ajattelu, jossa teoksesta puhutaan tuotemuotoon pakattuna objektiivisena ja muuttumattomana oliona on lähtökohdiltaan täysin virheellinen: teos syntyy aina tekstin ja lukijan vuorovaikutuksessa ja se synnytetään loputtomasti uudelleen tulkintaperinteen, tekstin ja lukijayhteisön vuorovaikutuksessa. Ajatukset, joissa julkaistu teos on absoluuttisesti alkuperäisen tekijänsä hallittavissa olevaa omaisuutta ovat sukua ajatuksille, joissa Raamatulle on yksi oikea tulkinta ja joissa lapset ovat vanhempiensa alamaisia.
Se, että Google, Facebook ja Apple ulosmittaavat hurjia voittoja meidän kaikkien yhdessä tuottamastamme todellisuudesta on ongelma mielestäni erityisesti siksi, että ko. yritykset ovat niin suuria ja vaihtoehdottomia. Kuitenkin kaiken kaupallisen kulttuurituotannon taustalla on samankaltainen yhteisöllisesti tuotetusta kokemuksesta puristetun taloudellisen hyödyn ulosmittaamisen mekanismi — mitä en siis itse näe minään suurena ongelmana, useimmiten selvästikin päinvastoin. Olisi joka tapauksessa väärin ajatella, että talous koostuisi tai voisi koostua pelkästään siitä työstä, josta ihmisille maksetaan.
Olen samaa mieltä kanssasi myös siitä, että tässä tilanteessa kannattaa etsiä uutta ajattelua yksityisen ja julkisen rajamailta. Tämän ajattelu olisi tärkeää mielestäni etenkin siksi, että pyrkimykset rajoittaa yksityistä tiedon jakamista, jota valtaapitävät kutsuvat usein ”nettipiratismiksi”, ovat jatkuvasti kiristyneen tekijänoikeuslainsäädännön yhteiskuntaa vakavimmin uhkaavia epäkohtia.
Se, että Google, Facebook ja Apple ulosmittaavat hurjia voittoja meidän kaikkien yhdessä tuottamastamme todellisuudesta on ongelma mielestäni erityisesti siksi, että ko. yritykset ovat niin suuria ja vaihtoehdottomia.
Chris Anderson kuvaa kirjassaan Free hyvin tätä – internetin rakenne on helposti monopolisoituva.
Hyvä esimerkki on sähköpostipalvelut. Sähköpostipalvelimen perustaminen viidelle hengelle maksaa mahdollisesti satoja euroja per henki. Viidelle miljoonalle sähköpostipalvelun ylläpito maksaa sentin tuhannesosia per tyyppi.
Skaalautuvuus ja monistettavuus edistävät suurien toimijoiden etuja.
Tämän ajattelu olisi tärkeää mielestäni etenkin siksi, että pyrkimykset rajoittaa yksityistä tiedon jakamista, jota valtaapitävät kutsuvat usein “nettipiratismiksi”, ovat jatkuvasti kiristyneen tekijänoikeuslainsäädännön yhteiskuntaa vakavimmin uhkaavia epäkohtia.
Tämän uhkan ja epäkohtien kokoluokkaa pitäisi hiukan haarukoida. Lasta (to) ei saisi heittää pesuveden mukana.
Hyvää pohdintaa, tai sanoisinko paremminkin esilletuontia kaupallisen ja epäkaupallisen jakamisen taustasta. Kommenttini sivuaa oikeastaan muutamaakin kirjoitustasi, mutta olisi ollut sekavaa pilkkoa se kun aiheet liittyvät selkeästi toisiinsa. Lähtökohtaisesti itse uskon tällä hetkellä tekijänoikeudella suojatun materiaalin vapaan jaon ja käytön olevan suuri askel ihmiskunnan kehityksessä ja tämän takia epäkaupallisen / kaupallisen aihepiiri onkin kiinnostava. Palvelut tulevat varmasti monipuolistumaan sitä myötä kun niiden laillinen asema vahvistetaan ja tämän jälkeen mukana saattaa olla enemmän täysin epäkaupallisesti toimivia palveluja.
Aluksi tulisikin kuitenkin miettiä haittoja. Mitä haittaa Frankie Goes To Hollywoodille (tai kellekään muullekaan) on ollut Jungnerin julkiseen jakoon laittamasta videosta? En usko kenenkään voivan väittää tämän vähentävän yhtyeen levymyyntiä tai keikkailua (joskin eipä edes kokoonpano ole enää sama kuin kappaleen julkistuksessa). Tuskin siis kukaan voi väittää vuonna 1984 julkaistun piisin epäkaupallisen julkisen käytön tässäkään tapauksessa tekevän mitään vahinkoa.
Käytin nyt tietentahtoen sanaa epäkaupallinen. En varsinaisesti pidä termistä, sillä se tuntuu monille harhaanjohtavalta, mutta sopivampaa en toistaiseksi ole myöskään keksinyt. Biisin käyttö Jungnerin esimerkissä oli käyttäjälähtökohtaisesti epäkaupallista. Kaupallisuus syntyi vain siinä kohtaa, kun hän päätti tuupata videon youtubeen jonkin 100% ilmaisen videopalvelun sijaan. Youtube kuitenkin on selkeästi jo kaupallinen palvelu ja maksaakin käytöstä tekijänoikeuskorvauksia. Muistiin merkitsemisen arvoinen asia kuitenkin on myös se, että youtube maksaa tekijänoikeuskorvauksia, vaikka toimii tappiolla. En tunne tarkkaan nykytilannetta, mutta vielä vuonna 2009 YouTuben tappioksi on arvioitu 470 miljoonaa (tosin kuten mainitsit, youtube tuo Googlelle lisäarvoa, voidaanko sen arvioida olevan näin suuri, tuskin kukaan voi pätevästi arvioida).
Äkkiseltään ajateltuna olisi loogista, että vain oikeasti taloudellista voittoa tekevät palvelut joutuisivat tekijänoikeuskorvauksia maksamaan voitostaan, sillä muutoin hyppy ei-kaupallisesta kaupallisen palvelun tarjoamiseen jäisi niin suureksi, että se karsisi suurimman osan kehittyvistä palveluista pois. Mediapalvelun ylläpito saattaa helposti maksaa satoja tuhansia vuodessa, vaihtoehtoina ei voi toimia vain omalla kukkarolla maksaminen kunnes palvelu kykenee tuottamaan niin paljon, että tekijänoikeuskorvaukset saavat muodostaa ison osan menoista.
”Yleinen harhaluulo on, että jos esim. teoksen uudelleenkäyttäjä tai verkossa teosta luvatta jakava ei halua korvausta itselleen, jakamisesta tulee välittömästi “epäkaupallista”. Näin ei ole.”
Yhtä hyvin minä voisin väittää, että kyllä näin on. Kyse on näkökulmasta ja ehkä olisikin fiksumpaa, jos kaupallisen toiminnan jakaisi kahteen osaan. Kuluttajarooliin ja välittäjärooliin. Julkisen ja yksityisen jaottelu ei Internet-aikakautena enää toimi samalla tavalla, eikä selkeätä julkista käyttöäkään voida pitää automaattisesti kaupallisena
Kaupallisen toiminnan tarkkojen rajojen määrittäminen tulee olemaan pikkutarkkaa työtä, josta kaikki tuskin voivat ikinä päästä yhteisymmärrykseen. Tärkeää olisi kuitenkin heti alusta pitää pienten ja aloittelevien puolta, sillä tekijänoikeusrajoitteiden löysääminen tulee antamaan aivan uusille toimijoille mahdollisuuksia, kun nyt tuo toiminta tosiaan on lähes monopolimaisesti suurien yhtiöiden käsissä. Kukapa muu nykyisellään pystyisi maailmanlaajuisesti olemaan niin voimakas, että tarjoamiensa palvelujen lannistaminen on lähes mahdotonta.
Minua kiinnostaisi erityisesti se, miksi YouTuben pitäisi maksaa tekijänoikeuskorvauksia? YouTube rahoittaa palvelunsa ja toimintansa mainoksilla, kun taas itse sisältö on käyttäjiltä. Vaikka YouTube tekisi todella huimia voittoja, ei sinne laitettujen musiikkivideoiden tai rakkaudentunnustuksien katselukerrat millään tapaa vähennä noiden teosten suosiota tai tuottoa alkuperäisiltä tekijöiltä. Se saattaa tietty tuntua hieman epämukavalta, että joku hyötyy toisen työstä, mutta eikö näin ole monissa asioissa ennestäänkin? Oikeudenkäynnissä ottamalla esiin aiemman vastaavan keissin tai ennakkopäätöksen, tukeudutaan ja mahdollisesti jopa saavutetaan voitto täysin toisten työn avulla, maksamatta siitä mitään korvauksia. Postikorteissa myydään mahtavia maisemakuvia sekä kuvia monumenteista ym. jotka joku on joskus tehnyt. Vertaaminen uhrittomaan rikokseen kuulostaisikin toimivalta. En sano, että ehdottomasti YouTuben ei tulisi maksaa korvauksia nyt eikä tulevaisuudessa, mutta pitäis kannattavana unohtaa koko nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä hetkellisesti, ennen kuin alkaa aihetta pohdiskelemaan.
Samankaltaisuuksia pakkolunastuksen (hrr..karsastamisen arvoinen nimitys) ideasta olen joskus pistänyt Piraattipuolueen keskustelufoorumille myös: http://www.piraattipuolue.fi/keskustelupalsta/6-politiikka/5877-tekijaenoikeussuojan-porrastus
Afterdawn: YouTube vääntää kättä tekijänoikeuksista: http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2006/09/18/youtube_vaantaa_katta_tekijanoikeuksista
IT-viikko: Youtuben jatkettava vielä pitkään tappiolla: http://m.itviikko.fi/?page=showSingleNews&newsID=20099205
Sori Pasi! Kommenttisi oli juuttunut Spämmi-filtteriin, joka tavallisesti on erittäin toimiva ja siksipä en sitä usein tsekkailekaan!
Kiitos Pasi pitkästä kommentistasi. Palaan varmaankin joihinkin kohtiin myöhemmin. Pikaisesti nyt vain muutama huomio.:
Minua kiinnostaisi erityisesti se, miksi YouTuben pitäisi maksaa tekijänoikeuskorvauksia? YouTube rahoittaa palvelunsa ja toimintansa mainoksilla, kun taas itse sisältö on käyttäjiltä.
No tässähän se ydin on. Suuri osa sisällöstä ei ole käyttäjiltä. Ei se, että Jungner käytti FGTH:n kappaletta tehnyt siitä biisistä Jungnerin luomaa sisältöä. Joku muu sen biisin oli säveltänyt, sovittanut, soittanut, miksannut, mainostanut ja jaellut. Siksi YouTuben pitäisi maksaa korvauksia alkuperäisteoksen tekijöille.
Itsekin olen käyttänyt Youtubea esim. live-keikka-videoidemme jakeluun enkä todellakaan oleta saavani tästä tekijänoikeuskorvauksia. Tässä tapauksessa kauppa onkin selvä: minä luon sisältöä ja saan vastakauppana näkyvyyttä. Vastavuoroisesti Google saa sisältöä, jonka jakelun se rahoittaa mainoksilla. Tätä ei kukaan vastusta.