iranista

Saavuttiin reissulta tuossa sunnuntaina sitten.

Hieno reissu, mahtavia ihmisiä, uskomattomia paikkoja, hirvittävä liikenne, paska hallinto.

Täytyy kirjoittaa pidemmän kaavan mukaan kuvilla höystettynä jahka ehdin setviä a) ne 3010 kuvaa, jotka matkalla otin ja b) ajatukseni ko. maasta. Iran oli voimakas kokemus niin monella eri tapaa, että siinä riittää sulattelemista pitkäksi aikaa. Pakko kertoa kuitenkin heti muutamia kohtaamisia.

Iranilaiset juttelevat mielellään ulkomaalaisten kanssa. Suurin osa vuoropuheluista jää kuitenkin vaillinaisen kielitaidon vuoksi ”Do you like Iran?” – ”Yes, Iran is very beautiful.” -tasolle. Jokaisessa kaupungissa tapasimme kuitenkin myös erittäin hyvin englantia hallitsevia sekä nuoria että vanhempia ihmisiä.

Istuimme Isfahanissa näköalaterassilla vesipiippua tuprutellen (normaalia tupakkaa, mintun makuista) ja teetä juoden kun meitä halusi ”haastatella” nuori, noin 19-vuotias nainen. Neitiä tilanne jännitti, koska hän ei ollut aiemmin puhunut englantia ”aidossa tilanteessa” kenenkään ulkomaalaisen kanssa. Perheen isä taltioi hetkeä kännykkävideokameralla ja äiti seurasi sivummalta.

Nimet, iät ja sen että pidämmekö Iranista (”Yes, very beautiful.”) selvitettyään hän kysyi ammattejamme. Matkakumppaneitteni vastaukset (student, journalism, business, computers) saivat nyökyttelyä osakseen, mutta kun kerroin olevani ”professional musician, I play accordion” sain vastaukseksi todella aidosti hämmästyneen ilmeen lisäksi kysymyksen ”Are you kidding me?”. Myöhemmin olen harmitellut, että en älynnyt vastata nokkelammin, vaikkapa ”No, I’m not kidding you, propably I’m just kidding myself.”, mutta neidin kasvoilta kuvastunut 100% ällistys sai sillä hetkellä minut vain tyystin repeämään.

Syynä ihmetykseen oli todennäköisesti se, että kun me länkkärit varmastikin vaikutamme lähtökohtaisesti parempiosaisilta hän ei osannut kuvitella muusikon voivan olla siinä asemassa.

En löytänyt koko matkan aikana konsertteja mistään kaupungista vaikka yritin niitä etsiä mm. musiikkiliikkeiden myyjien kautta. Ainoat näkemäni muusikot olivat katusoittajia, jotka takuulla edustivat iranilaisen yhteiskunnan alempia tuloluokkia. Islamilainen hallinto ei hyväksy elävää musiikkia. Ei ainakaan rytmikästä ja mahdollisesti jopa tanssittavaa ja kansaan menevää musiikkia, jolla voisi olla syntisiä vaikutuksia. Mielenkiintoista kyllä lähes jokaisessa taksissa (,joita maassa on muuten todella paljon) radiosta raikasi paikallinen eurodiskotrancehumpan kaltainen muzakki.

Yazdissa tapasimme erittäin fiksun nuoren miehen (koulutukseltaan biokemia-insinööri Tehranin yliopistosta), jonka kanssa vietimme mukavan illan keskustellen. Ensimmäisen Suomi-yllätyksen hän aiheutti meille soittamalla mp3-soittimestaan ”Hard Rock Hallelujah” -kappaleen esimerkkinä diggaamastaan musiikista. Ei kuulemma tiennyt sen alkuperästä. Toisen, erittäin häkellyttävän yllätyksen koin kun uskaltauduin kysymään häneltä uskosta ja Islamista.

Lonely Planet -opas neuvoo meitä läntisiä agnostikkoja ja ateisteja kertomaan olevamme kristittyjä, jos uskoa kysytään, sillä sen mukaan ”uskonnottomuuden” käsite on niin vieras iranilaiselle kulttuurille, että todenmukainen vastaus aiheuttaisi turhanpäiväisiä vaikeuksia. Ilmeisesti ateismi myös yhdistetään vahvasti kommunismiin ja Neuvostoliittoon.

No, päätin kuitenkin uskaltautua uskontokeskustelun karikkoisille vesille. Kaveri kertoi ensin suhtautuvansa uskoon ”enemmän sosiaalisena juttuna”; viime vuonna hän ei paastonnut Ramadanin aikana kun kukaan työtoverikaan ei kärvistellyt, tänä vuonna hän viettää viikon Ramadanista perheensä kanssa, joten hän varmaankin paastonnee ainakin sen ajan.

Sitten Ali kertoi meille ”pitävänsä Muhammedia viisaana miehenä, joka kirjoitti monia hyviä asioita Koraaniin”, mutta että ”ei hän sitä Allahilta saanut”. ”You know I have read so much that I think that there might not be a god at all.” ”For example, have you read Sinuhe?” No, olimmehan me lukeneet. Hän kertasi meille opuksesta tarinan, jossa papit tappoivat nuoria naisia ylläpitääkseen omaa valtaansa.

Mutkia ajatuksen matkalla on jo aika paljon kun kuuntelee 3000 vuotta vanhan kaupungin 1000 vuotta vanhassa majatalossa kaveria, joka kertoo meille suomalaisen kirjailijan kuvittelemaa tarinaa muinaisesta Egyptistä, jonka ensimmäinen paikallinen imperiumi valloitti vuonna 525 eaa.