Posts Tagged ‘vihreät



14
Maa
11

minun ehdokkaani on Jukka Relander

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat merkittävimmät aikoihin. Syitä on useita.

Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että pienpuolueet (PS, RKP, Vihreät, Vas) ovat mukana vain somisteena. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, Keskusta ja Kokoomus eivät enää saa enemmistöä taakseen. 

Muutos voi vaikuttaa pieneltä, mutta politiikan dynamiikan kannalta kyseessä on lähes vallankumous. ”Apupuolueen” yli ei enää voi noin vain kävellä, edes hyvän tsoukin varjolla.

Seuraavan hallituksen perustaa siis joko kolme suurta puoluetta (esim. Kesk., Kok, PS), tai kaksi puoluetta ja muutama pienpuolue (esim. Kok, SDP, Vihr, Rkp). Pääministeripuolueena on todennäköisesti Kokoomus, mutta vaalien tulos on todella ratkaiseva koko hallituksen kokoonpanoa ajatellen.

Toisaalta taas Perussuomalaisten piiristä nouseva herravihainen ja rasistinen kumu on saavuttanut ennennäkemättömän paljon kaikupohjaa. Sulkeeko Suomi ovensa maailmalta ja pyrkii takaisin 50-luvulle? Toivottavasti ei.

Bonuksena koko länsimainen talousjärjestelmä painii tulevan vaalikauden ajan taannoisen taantuman jälkiseurausten kanssa. Sillä miten tulevina vuosina säästetään, verotetaan tai tuetaan on todella kauaskantoisia vaikutuksia. Mielestäni tärkeää olisi, että Suomessa ei apinoida ainakaan “Cameronin mallia”.

Hyvinvointivaltion pelastaminen ei riitä, vaan sen perusta on valettava uudelleen. Tulevaisuuden menestyvää Suomea ei rakenneta haikailemalla menneeseen tai keskittymällä vain menestyjien menestykseen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uutta solidarisuutta.

Helsinkiläisistä kansanedustajaehdokkaista näihin haasteisiin vastaa mielestäni parhaiten Jukka Relander.

Aina yhtä hauska juttu tämä obamisaatio.

Jukka on tullut tunnetuksi mm. kirjailijana, yhteiskunnallisena keskustelijana, kolumnistina sekä pitkäikäisen radio-ohjelmansa kautta. Politiikan tekemistä Relander on harjoitellut mm. eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana, Suomen kirjastoseuran ja Vihreän miesliikkeen puheenjohtajana ja johtamalla Vihreän liiton periaateohjelman kirjoitusprosessin.

Jukka sekä ymmärtää 2010-luvun haasteet että osaa viestiä fiksut vastaukset ymmärrettävällä tavalla. Jukka Relander on sivistynyt ja solidaarinen eurooppalainen suomalainen, jolle olisi tilausta Arkadianmäellä, kun ajan henki tuntuu olevan enemmänkin lyhytnäköisen itsekeskeisyyden ja populistisen urpouden puolella.

Paitsi äänestämällä ja tukiryhmäilemällä, tuen Jukan kampanjaa myös rahallisesti. Lahjoitin männä viikolla 50€ tämän sivun kautta – lahjoittaminen onnistuu helposti kaikkien pankkien tunnuksilla.

Miksi kansalaisten pitäisi tukea poliittisia kampanjoita? Annetaan ehdokkaan itse kertoa:

Vihreät eivät saa tukea kaupalta ja teollisuudelta. Emme kaavoita liikemiesten toiveiden mukaan, emmekä tee poliittisia linjauksia kysymällä ensin kolmikannalta, että sopisiko tämä. Emme toteuta Metalliliiton ilmastopolitiikkaa, vaan omaamme.

Siksi uskomme yksityisten ihmisten lahjoituksiin. Niillä ei osteta poliittisia päätöksiä, vaan edesautetaan sitä, että oma ehdokas menee läpi.

Helsingin vaalipiirissä joudun kilpailemaan Mari Kiviniemen kanssa, joka sai viime vaaleissa tukea 57.000 euroa, tärkeimpänä tukijanaan turkistarhaajien järjestöt. Sinun tukesi tekee kisasta vähän vähemmän epätasaisen ja samalla se tekee politiikasta taas kerran vähän puhtaampaa.

Lahjoittaa voi myös tekstiviestitse: lähetä viesti “TUE10 Jukka Relander” tai “TUE20 Jukka Relander” numeroon 16511. Viestin hinta on 10/20€. Jokainen euro auttaa hyvän taistelussa pahaa vastaan.

Mainokset
16
Jou
10

web-video on vaikea laji

Vaalit lähestyvät ja puoluekoneistot alkavat käydä täysillä kierroksilla. Vihreätkin avasivat kampanjansa pari viikkoa takaperin.

Vaalirahakohun myötä pienentyneet kampanjabudjetit näkyvät varmaan parhaiten aiempaa vähäisemmässä tv-mainonnassa. Sen sijaan sosiaalisen median voi varmaan pistää huhtikuuksi pois päältä. Virta lienee kyllästetty ehdokkaiden ja puolueiden epätoivoisella tyrkkyilyllä.

Verkkokampanjointi on joka tapauksessa keskeisemmässä asemassa kuin aiemmin. Ja selvästi Suomessa on jokaisessa puolueessa päätetty käyttää YouTubea ja verkkovideoita osana kamppista.

Ongelma vaan on se, että web-video ja video ylipäätään on sikamaisen hankala laji. Hyviä huonoja esimerkkejä riittää. Käydäänpä tässä läpi muutamia.

En muuten väitä itse osaavani tätä hommaa yhtään paremmin – yritin 2008 kunnallisvaaleihin äänittää itselleni vaalivideon mutta luovuin kolmen tunnin yrittämisen jälkeen ajatuksesta. Lähinnä pätkät herättivät myötähäpeää. Web-video on taitolaji, sitä pitää funtsia ja harjoitella. Paljon.

Ensin oman puolueeni Vihreiden tuore kampanja-avausvideo:

Toi taustakilkutus saa mut muuten aivan raivon partaalle. Hirvee biisivalinta.

Videon perusongelma minulle on se, että suoraan kameraan puhuminen ja ällöttävän makean mainostekstin yhdistelmä tuntuu epäaidolta. Jos en olisi hardcore-Vihreä, en olisi katsonut tätä videota.

Eikä sitä muutenkaan ole kovin moni katsonut. Ainakaan sellainen, joka ei jo entuudestaan äänestäisi Vihreitä:

Yleisin linkkaaja on Vihreiden oma kotisivu, johon ei eksy näin kaukana vaaleista muita kuin kotijoukkueen pelaajia ja vastustajien piilokärkiä. Toiseksi yleisin on Hommafoorumi, jolta taas en usko kovin monen katsoneen videota ”positiivisessa hengessä”.

Parhaiten pätkällä pärjää mielestäni Jyrki Kasvi, joka on luonnossakin hyvä ja tottunut esiintyjä. Hänen puheessaan on ainoana jotain eloa ja sävyjä.

Huomio: Kenelle web-video -viestintä on suunnattu? Omille kannattajille vai potentiaalisille uusille äänestäjille?

Huomio: Suoraan kameralle puhuminen vierastuttaa eikä tunnu luontevalta Suomessa.

Lisää kampanjavideoita. Puolueen varapuheenjohtaja Mari Puoskari:

Mari, joka on elävänä älykäs, ihastuttava ja karismaattinen nuori nainen, vaikuttaa tällä videolla pystyynkuolleelta automaattipäältä, joka vain toistaa monotonisesti prompterissa lukevia lauseita. Äänen korkeus ei vaihtele, ei liioin lauseiden rytmitys. Ylipäätään suoritus on mekaaninen, ei inhimillinen.

Vaikka Mari katsoo kameraa, eli minua, äänestäjää, suoraan silmiin, ei kontaktista tule henkilökohtainen olo.

Huomio: Suoraan lukeminen paperista ei tunnu hyvältä. Tarvitaan joku aitoa spontaaniutta tai tietoista esiintymisharjoittelua.

Marin eurovaalikampanjan amatöörimäisesti toteutetuissa videohaastatteluissa on paljon parempi meininki:

Mari on selvästikin tottunut vastaamaan fiksusti fiksuihin kysymyksiin myös kameralle. Heleppoahan se on kun on kerta fiksu ja filmaattinen.

Kokoomus puolestaan on satsannut todella sliipattuun ulkoasuun:

Tämäkään ei minusta tunnu uskottavalta. Yleisö on vain statisti aidosti reagoivan porukan sijaan. Videon ylituotettu tyyli softattuine kuvineen ja leffamusiikkeineen tehostaa kiiltokuvamaisuutta. Jälleen pelkkien iskulauseiden toisteleminen ei tunnu kiinnostavalta. Katsojalla täytyy olla jokin erityinen syy katsoa koko video. Ketä kiinnostaa kuunnella viisi minuuttia mainossaarnaa kun sen jälkeen ei saa edes ilmaista tuotenäytettä?

En ole kylläkään kohderyhmää, mutta kuka on? Tälläkin videolla on vain 1886 katsojaa, vaikka pätkä on jo puoli vuotta vanha. Videon tuottaminen on maksanut takuulla enemmän kuin 2000€, mahdollisesti budjetti on jopa lähempänä kymppitonnia. Euro/ääni -suhde ei ole kovin hyvä.

Huomio: Toisin kuin perinteinen tv-mainos, kuluttajan pitää itse valita web-video katsottavakseen, se ei vaan valu osana mainosvirtaa alitajuntaan. Ketään ei kiinnosta tyhjien komiteaprässin läpikäyneiden vaalilauseiden toistelu.

Huomio: Web-videossa teknisen toteutuksen taso ei takaa onnistumista. Luontevuus, hyvä idea ja aitous on paljon tärkeämpää.

Mutta ei matala tekninen tasokaan ole laadun tae. Pääministeri Kiviniemi:

Pelottava. Onk’ se elossa? Ei tunnetta, ei intohimoa. Mahdollisesti uuniperunoita kuvaamisen jälkeen. Ja jälleen viestinnän yksipuolisuus häiritsee. Kuka jaksaa kuunnella iskulauseita toisensa perään?

Maria ei ollut myöskään valaistu eikä mikitetty sinne päinkään. Myös kuvan asettelu on hyvää ”lomakuvat-Rhodokselta” -tasoa.

Teknisen toteutuksen rupuisuus haittaa ainakin minua myös seuraavissa Vihreiden videoissa:

Anni Sinnemäki 1,2:

Voisi Vihreä liitto varmaan kuitenkin hankkia nappimikrofonin? Puheesta pitäisi saada paremmin selvää ja taustakohina ei olisi aivan noin järkyttävä. Ensimmäinen video, joka lienee kuvattu kamerakännykällä puoluekokouksen pihalla on katsottu 8821 kertaa. Huomioarvo vs. tuotantokulut kohdallaan! Pienellä satsauksella tekniikkaan tämä olisi ollut loistava.

Erityisesti toisen pätkän puhe on sinällään kertaluokkaa luontevampaa kuin vaaliavausvideossa. Luontevin Annin youtube-clippi, jonka Youtubesta löysin oli kuitenkin haastattelusta:

Anni Sinnemäki 3:

Vaikka tässä ei tietenkään myyty poliittista agendaa, oli puhetta silti kertaluokkaa miellyttävämpi seurata kuin mitään muista klipeistä. Uskoisin sen johtuvan siitä, että tv-haastattelu on tapa, jolla olemme tottuneet kuuntelemaan muiden ihmisten puhetta.

Huomio: tv-haastattelu on suomalaisittain tuttu tapa katsoa puhuvia päitä. Ei puhuta suoraan katsojalle saarnaten, vaan puhutaan haastattelijalle. Katsoja tarkkailee.

Paras poliittinen video, jonka nopealla haeskelulla löysin oli ylläripylläri vanhan mediakonkarin, SDP:n puoluesihteerin, Mikael Jungnerin video:

Katsojia 167.

Vaikka Mikael puhuu politiikkaa, hän puhuu perustellen jostain tietystä aiheesta, ei vain ympäripyöreitä vaalilauseita toistellen. Lisäksi hän on loistava esiintyjä: osaa rytmittää ja käyttää elävää ruumiinkieltä. Tätä miestä kuuntelisin mielelläni pidempäänkin.

Hänkään ei puhu suoraan kameralla vaan ikäänkuin luokkatilanteessa jollekulle toiselle. Jos sama sisältö olisi esitetty suoraan kameralle, olisi tilanne ollut todennäköisesti vaivaannuttava.

Web-videoissa toimiva, mutta erittäin vaikea keino on käyttää jotain humoristista jujua. Toisaalta huumori on vakavalle ehdokkaalle helposti myös kaksiteräinen miekka: vitsit eivät välttämättä edistä uskottavuutta.

Toinen hyvä vaihtoehto on tehdä ”viraali-video”, joka ei ole suoraan ehdokkaan tai kampanjan, vaan ehdokasta jollain muulla tapaa buustaava. Paras esimerkki lienee ”Obamagirl”, joka loi demokraattien ennakkovaalikampanjan aikana valtavasti ”hyvää pössistä” ja huomiota Obamalle:

Melko halvalla tehty ja selvästikin aidosta fanittamisesta syntynyt video sai aivan uskomattoman suosion. Katsojia 20 535 724 kappaletta. Tällaista videota mikään kampanjaorganisaatio ei itse osaisi koskaan keksiä – eikä se kampanjan toteuttamana edes toimisi. Silti ObamaGirl oli todennäköisesti ”nettikampanjan” merkittävin videoklippi.

Bonuksena tietenkin Amber Lee buustasi omaa uraansa. Win-win, toisesta tulee tähti ja toisesta presidentti!

Oma suosikkini on kuitenkin samaisten esivaalien fringemmän ehdokkaan, Mike Gravelin ”The Rock” -video.


Toisella pätkällä Gravel
selittää hiukan ajattelua videon taustalla. ”First off, they are not ads, they are not political ads at all.” – ”It is a metaphor.” – ”I didn’t pay for them at all! These are kids who just feel deeply, they’re artistic, two 24-year olds…”

En tiedä saiko Mike tämän ansiosta enemmän vai vähemmän ääniä, mutta video oli jotain täysin muuta ja se sai takuulla enemmän huomiota kuin yksikään mainostoimiston toteuttama sliipattu kampanjavideo.

Huomio: Jos ehdokkaan profiili on oikea, eli jos kohderyhmä ymmärtää esim. nettimemejen tai netti-huumorin päälle, niin outokaan video ei ole haitaksi.

Kaikki lähtee kuitenkin ehdokkaasta ja kohderyhmästä, jota web-videolla tavoitellaan. Samanlaista kokonaispeittoa kuin tv-mainoksella voitiin joskus aiemmin saavuttaa, ei web-videolla voida koskaan saada.

Monien poliitikkojen osaamisen ydintä on puhuminen yleisölle. Paras web-video saattaakin olla hyvä puhe. Esim. Mari Kiviniemellä luulisi riittävän tupailtoja, jossa sanoma voitaisiin taltioida huomattavasti luontevammin. Verkkovideossa myös läheinen suhde yleisöön on hyvästä. Esim. tällä videolla muuten hyvän puheen pitävä Jutta Urpilainen jää puhujanpöntössään kaukaiseksi ja erilleen katsojasta. Katsojan pitää tuntea olevansa tasa-arvoinen, ei vain vastaanottaja.

Toinen luonteva ja tuttu ympäristö on ”Punainen lanka” -henkinen asiahaastattelu. Poliitikot eivät ole (Suomessa) (vielä) näyttelijöitä. Reagointi haastattelijan olemassaoloon tekee puhumisesta pakostakin luontevampaa kuin teleprompterille paasaamisesta.

Tekniseen toteutukseen riittää hiukan videon luonteesta riippuen jopa web-kamera kunhan ääni vain on jotenkin kunnossa. Suosittelen satsaamaan vaikka pieneen kannettavaan ääninauhuriin, joita voi käyttää myös suoraan tietokoneessa ulkoisena laadukkaana mikrofonina. Itseasiassa Zoomin Q3 kääntää tilanteen hauskasti toisin päin: se on melko huonolaatuinen videokamera (riittävä Youtubeen), jossa on ”hyvälaatuinen” stereomikrofoni.

Kannattaa myös miettiä onko videota ”pakko olla”. Osalle ehdokkaista hyvin funtsittu äänitallenne, podcast, voi olla paljon parempi ratkaisu. Hyvälaatuisen ”radio-ohjelman” tekninen toteuttaminen on myös paljon helpompaa ja halvempaa. Varttitunnin keskustelu sympatiseeraavan ammattitoimittajan kanssa voi olla paljon tehokkaampi kuin kahden minuutin suttuinen video.

Muitakin ideoita minulla on, mutta enpäs paljastakaan niitä teille, vaan neuvon vain omaa ehdokastani. Ähä.

28
Mar
10

Ode to Soininvaara

Vihreä veteraani, ”puolueen aivot”, kotijumalani Osmo Soininvaara lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa. Todella hieno juttu. Kunnallisvaalien valtakunnallinen ääniharava noin 8500:lla äänellä pääsee heittämällä läpi myös eduskuntavaaleissa ja vetää toivottavasti perässään edellistä kierrosta suuremman määrän Vihreitä kansanedustajia. Vihreiden ehdokaslista Helsingissä on todella kova. Eikä kaikki nimiä ole vielä edes julkistettu…

Osmon ajattelu ja toiminta edustaa minulle vihreyttä parhaimillaan: analyyttista, johdonmukaista, avointa, solidaarista ja sosiaalisesti vastuuntuntoista politiikkaa. Erityisen hienoa on mielestäni ollut hänen tapansa ajatella julkisesti blogillaan myös poliittisesti epäkorrekteista aiheista. Julkisen keskustelun tulisi olla julkista. Oden kohdalla näin on.

Männä kuussa Soininvaaran julkaisema kirja ”SATA-komitea: miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa” on pakollista luettavaa kaikille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Tai no, se on niin terävä analyysi suomalaisen sosiaaliturvan tilasta, että sen tulisi olla pakollista luettavaa kaikille suomalaisille puoluekannasta, koulutustasosta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Hyytävintä oli kannustinloukkujen analyysi. En tiennyt tilanteen olevan näin karmea.

Jos tuloverossa marginaalivero on 27 prosenttia, asumistuki nostaa efektiivisen marginaaliveron 59 prosenttiin. Jos tämän ohella saa soviteltua työttömyyspäivärahaa, efektiiviseksi marginaaliveroksi tulee yhteensovituksen jälkeen 79,5 prosenttia. Työttömän efektiivinen marginaalivero riippuu työttömyysjakson pituudesta ja siitä, kuinka suuri osa siitä ajoittuu verovuoteen. Jos palkkatuloja on hyvin vähän, ansiotulovähennys voi alentaa efektiivisen marginaaliveron jopa 66 prosenttiin.

Jopa. 66 prosenttiin, 79,5 prosentista. Jopa. Onko kummakaan, että työttömän ei kannata ottaa juuri mitään keikkahommia vastaan?

Jos minun olisi mahdollista jäädä työttömäksi (ei ole, freelancerien sosiaaliturva on ihan oma lukunsa suomalaissa järjestelmässä, ei mennä siihen nyt) tämä tarkoittaisi konkreettisesti esim. sitä että jos soittaisin täyden työillan Rymy-Eetussa, jossa palkkio on 150€ tuntumassa, niin siitä jäisi käteen 30€. Minä olen vielä sen verran hullu, että jos tyhjäntoimittamisen sijaan pääsisi edes yhdeksi illaksi musisoimaan ystävien kera, ottaisin varmaan tuonkin rahan ilolla vastaan.

Ja muusikkojen liksat ovat edes jonkin kokoisia. Soininvaaran kuvaamaan loukkuun putoavat juuri ne, joiden tuottavuus on muutoinkin kaikkein heikointa. Esim. tarjoilijoiden tuntipalkka on kymmenen euron tienoilla. Itse kukin voi miettiä jaksaisiko lähteä keikkahommiin jos kahdeksan tunnin raskaasta työnteosta jäisi käteen 16,4€ eli 2,05€ per tunti.

En minä ainakaan.

Järjestelmä on täysin päätön. Toisenlainenkin järjestelmä olisi mahdollinen. Kotoinen esimerkki on opintotuki, joka ei leikkaannu tulojen mukaan ennen kuin tietty vuosittainen tuloraja ylittyy. Tästä seuraakin se, että Suomessa opiskelijat paistavat hampurilaisia ja osa-aikatöihin kykenevät työttömät syrjäytyvät. Hiphei.

Tällaiseen tehottomuuteen ja epäreiluuteen ei pitäisi enää olla varaa. Toivottavasti Ode on seuraavassa hallituksessa ministerinä.

Soinin vaara

SATA-komitea -kirja kuvaa hyvin esteitä, joita järkevien ja tarpeelliseksi tiedettyjen muutosten tiellä on. Mistään saavutetuista eduista ei olla valmiita joustamaan piiruakaan, vaikka kansantalouden kokonaisuuden kannalta katsottuna uudelleenjärjestely olisi ehdottoman tarpeellista. Erityisesti Soininvaaran kritiikki kohdistuu työmarkkinajärjestöihin.

Työmarkkinajärjestöjen asenne SATA-komitean työtä kohtaan oli alusta alkaen ollut huolestuttavan kyräilevä. Niiltä ei oikein saanut irti kannanottoja tivaamallakaan. Syksyllä 2008 järjestöt käynnistivät – ilmeisesti hallituksen pyynnöstä – omat neuvottelunsa sosiaalipoliittiseksi kokonaisratkaisuksi. Tämän seurauksena tammikuussa 2009 syntyi niin sanottu sosiaalitupo.

Siinä sovittiin huomattavista parannuksista ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan. Erityisesti parannettiin ansiosidonnaista työttömyysturvaa muuttamalla tapaa, miten työttömyyspäiväraha laskettiin sitä edeltäneen ajan palkasta. Vähän laskentatavasta riippuen sosiaalitupo maksoi noi 150 miljoonaa euroa vuodessa. Työnantajat saatiin myönteiseksi etujen parantamiselle lupaamalla työnantajan Kela-maksun poisto. Se merkitsi yli miljardin euron helpotusta työnantajille. Samalla työmarkkinajärjestöt sopivat, ettei perusturvaa saa nostaa suhteessa ansioturvaan. Hajurakoa sisä- ja ulkopiiriläisten välillä ei ollut lupa kaventaa.

Osmo siteeraa sosiaalipoliitiikan professori J.P.Roosin blogikirjoitusta:

Sosiaalitupossa SAK esti tietoisesti kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten eli toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien aseman parantamisen (SATA-komiteassa tapahtuneen liikahduksen jälkeen) kytkemällä tämän parannuksen ansiosidonnaisten etuuksien parantamiseen.

Roos jatkaa kirjoituksessaan vielä:

SAK selittää asiaa kyynisesti niin, että sopimus vain varmistaa sen että perusturvan ja ansioturvan suhde pysyy ennallaan ja että SATA-komitea nyt voi keskittyä perusturvan parantamiseen! Tosiasiahan on, että tämän jälkeen perusturvan nostaminen on mahdotonta, koska se tulisi niin kalliiksi. Tämä on jo aika rankka veto SAK:lta.

Päätös kertoo kaiken olennaisen SAK:n suhtautumisesta köyhiin ja pitkäaikaistyöttömiin: eivät kuulu meidän tontille. Tämä on sikäli merkillistä, että useimmat heistä ovat kyllä entisiä SAK:n jäseniä.

Suomalainen järjestelmä vastaa hyvin 1980-luvun työelämän ja sosiaalipolitiikan haasteisiin. Tuolloin vakituinen kuukausipalkkainen ansiotyö oli normi. Meitä silppu-, pätkä- ja tilkkutäkkityöläisiä on nykyään aivan valtava määrä, ja ylettömän monimutkainen sosiaaliturvamme ei vaan enää toimi. Lisäksi tiukka jaottelu työkykyisiin ja työkyvyttömiin syrjäyttää osittain työkykyiset työmarkkinoilta tyystin.

Vaikuttaa siltä, että Suomi haluaa tietoisesti syrjäyttää osan työvoimastaan, satoja tuhansia ihmisiä. Paitsi että tämä on kansantaloudellisesti päätöntä, on tilanne moraalisesti kestämätön. Potkimme päähän juuri niitä, joilla menee kaikkein heikoimmin. Uudenlaista solidaarisuutta tarvitaan.

Ajan merkit eivät vaan ole kovin hyvät; poliittisella kentällämme sekä vasemmalla että oikealla on intressejä, joille tämä ei sovi, motiivit vain ovat erilaisia. Oikealla vastustetaan hyysäämistä ja vasemmistossa ei nähdä menneiden saavutusten yli. Puoluekentän mystinen populistijoukkio, Perussuomalaiset, taas vaatii kansan veroja alas ja lisää palveluita kansalle.

Onneksi meillä on Soininvaara.

06
Tou
10

rotaatiosääntö eduskuntaan

Vihreällä liitolla on sisäisesti käytössään ns. rotaatiosääntö, eli ketään ei päästetä juurtumaan luottamustehtäviinsä. Puolueen säännöissä aiheesta lausutaan mm. seuraavasti:

Sama henkilö voidaan valita puolueen puheenjohtajaksi enintään kolmeksi täydeksi kahden vuoden kaudeksi peräkkäin.

Sama henkilö voidaan valita hallituksen varsinaiseksi jäseneksi enintään kahdeksi täydeksi kahden vuoden toimikaudeksi peräkkäin.

Sama henkilö voidaan valita valtuuskunnan varsinaiseksi jäseneksi enintään kahdeksi täydeksi kahden vuoden toimikaudeksi peräkkäin.

Vihreiden puoluekokous Mikkelissä pari vuotta sitten

Helsingissä rotaatiosääntöä noudatetaan myös lauta- ja johtokunta yms. pestejä jaettaessa. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa siis sitä, että voin odottaa luottamustehtäväni kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa jatkuvan korkeintaan vuoden 2016 vaaleihin saakka. Ja jos sen jälkeen olen yhä mukana helsinkiläisessä kunnallispolitiikassa, niin silloin pitää etsiä jokin toinen paikka vaikuttaa.

Toimintatapa on monella tapaa terve ja kannatettava. Ainakin se antaa jatkuvasti tilaisuuksia uusille kasvoille päästä mukaan politiikkaan. Toivoa sopii, että Annin kausien vuonna 2015 puheenjohtajana täyttyessä sääntöjä ei rukata, vaikka mahdollisesti ministeriltä puheenjohtajuus vietäisiinkin.

Vaalirahoituskatastrofia seuraillessa en ole voinut välttyä ajatukselta että rotaatiosääntö voisi olla paikallaan myös Arkadianmäellä. Vallan keskittyminen keskeytyksettä vuosikymmenestä toiseen samoille toimijoille vahvistaa helposti ”hyvä veli” -rinkien valtaa ja epätervettä henkilöitymistä. Jos vaaleissa vaihdettaisiin joka kerta noin puolet kansanedustajista, tapahtuisivat varmasti myös politiikan rakenteelliset muutokset nykyistä nopeammin.

Täysin vierasta suomalaiselle lainsäädännölle tällainen rotaatiosääntö ei olisi – presidentin kaudethan on jo varoittavan ennakkotapauksen vuoksi rajattu kahteen.

”Sama henkilö voidaan valita kansanedustajaksi enintään kahdeksi täydeksi neljän vuoden vaalikaudeksi peräkkäin.”

Seuraavaan perustus- tai vaalilakiin?

26
Huh
10

ydinvoimasta

Viime viikon suuri uutinen, Pekkarisen huumori-voimalat, sapettaa yhä. Oli ydinmiiluista mitä mieltä tahansa niin Mauri ei tästä puhtaita papereita saa. Pekkarointia, indeed.

Mitä mieltä minä sitten olen ydinvoimaloista? Tai ydinenergiasta ylipäätään?

Eka kuudetta miekkari pari vuotta sitten.

Vaikea kysymys. Ydinvoiman kohdalla kun risteää monta eri asiaa ja arvomaailmaa.

Pidän itseäni jossain määrin ”tiedeuskovaisena”. Jos tiedehenkilöiden suuri enemmistö on jostain asiasta tutkitun tiedon pohjalta jotain mieltä, ei minulla maallikkona ole syytä vastustaa faktaa. Esim. jos ilmastonmuutos on tosiasia, kuten ilmastotutkijoiden enemmistön mielestä on, täytyy se mielestäni ottaa huomioon ja muokata ilmastopolitiikasta parhaan saatavilla olevan tiedon mukaista.

Saman periaatteen on loogisesti koskettava myös ydinvoimaa. Ymmärtääkseni alan asiantuntijoiden mukaan ydinenergia on nykyisin turvallista. Turvallisuusjärjestelmät ja muu seuranta on parantunut 1980-luvulta. Uusi Tshernobyl ei ole mahdollinen. Samoin geologien mukaan suomalaiset loppusijoitusratkaisut ovat turvallisia. Vaikka 100 000 vuoden aikajänne onkin arkisen käsityskyvyn tuolla puolen, ei se kuitenkaan ole ennustamaton jopa miljardeja vuosia vanhan maaperämme kannalta.

No seuraako tästä, että kannatan ydinvoimaa varauksetta? Ei. Geologiaan ja insinööritieteiseen perustuvan riskiarvioinnin lisäksi asiassa on lukuisia eri seikkoja, jotka pitää ottaa huomioon.

1. Tarvitaanko Suomeen lisäydinvoimaa? Vihreän liiton esittämät vaihtoehtoiset laskelmat osoittavat mielestäni, että lisäydinvoimaa ei tarvita. Samaa mieltä ovat myös työ- ja elinkeinoministeriön omat laskelmat. Mihin lisäsähköä siis todellisuudessa tarvitaan?

EU aikoo rakentaa koko unionin laajuisen ”supergridin” – sähköverkon, jossa on yhteiset avoimet markkinat. Tästä seuraa se, että Suomessa tuotettu ”halpa” sähkö voidaan myydä eurooppalaisilla markkinoilla eurooppalaiseen hintaan. Joka on jo nykyisinkin suomalaista hintaa kalliimpi. Suomi aikoo siis tuottaa ydinsähköä vientiin. Eihän bisneksessä sinällään mitään pahaa ole, mutta tässä erityismuodossa ydinjätteen väli- ja loppuvarastointiin liittyvät riskit jäävät täysin Suomen kannettaviksi.

2. Miten ydinvoiman osuuden merkittävä lisääminen Suomen energiantuotannossa vaikuttaa Suomen elinkeinorakenteeseen ja huoltovarmuuteen? Keskitettyjä, lähes monopolistisia ratkaisuja, sekä huoltovarmempaa että työllistävämpää olisi ollut toteuttaa hajautettuja uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja. Montako suomalaista Olkiluoto kolmosen työmaa todellisuudess työllisti? Moniko olisi työllistynyt, jos niillä miljardeilla olisi rakennettu tuulivoimaa? Energiabisneksen osaoptimointi ei välttämättä aina tarkoita koko yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ratkaisua.

3. Uraanin louhinta on merkittävä ympäristöriski. Uraanikaivokset ovat usein avolouhoksia, ja louhitusta malmista uraanin erottamiseen käytettävä prosessi aiheuttaa merkittäviä ympäristöriskejä.

4. Uraanin rikastamisprosessi kuluttaa huomattavia määriä energiaa. Argumentti ydinenergian ”ilmastoneutraaliudesta” onkin sen vuoksi osittain illuusio. Paitsi että miilun rakentaminen tietenkin aihettaa päästöjä, niin myös uraanin louhinta ja erityisesti rikastaminen on huomattavan energiasyöppöä. Ja prosessiin tarvitaan myös hiilen polttoa.

5. Ydinvoimaloiden tuottama jäte on kansainvälinen turvallisuusriski. Vaikka ”loppusijoittaminen” onkin turvallista, niin nyt tuotettava ydinjäte pitää välivarastoida vähintään 50 vuotta ennen kuin se loppusijoitetaan kallioperään. Millainen maailma on 2060? Nyt rakennettavat voimalat toiminevat vielä 2040. Millainen on Suomen turvallisuusympäristö vuonna 2100? Voidaanko luottaa siihen, että suomalaista ydinjätettä ei koskaan käytetä ydinaseiden tai likaisten pommien valmistamiseen? Ei voida. Vaikka geologiset riskit ovatkin hallittavissa, inhimilliset ja yhteiskunnalliset riskit eivät ole.

6. Kansainvälisesti nykymuotoisten ydinreaktoreiden käyttöä ja polttoaineprosessia ei voida erottaa ydinaseiden valmistamisesta kuten mm. Iranin yhteydessä on havaittu. Tämä voitaisiin välttää mm. rakentamalla polttoaineenaan uraanin sijaan thoriumia käyttäviä reaktoreita, mutta thorium-reaktoreiden kehittely on yhä lapsenkengissään. Niiden toimintaperiaate on tunnettu jo 1950-luvulta lähtien, mutta tuolloin sotilaallisesti käyttökelvottomien thorium-reaktoreiden kehittely ei ollut suurvaltojen intresseissä.

Suomen tulisi edistää ydinaseetonta maailma paitsi puheiden, myös tekojen tasolla. Ja se tarkoittaa nykymuotoisesta ydinvoimasta luopumista. Fuusiota ja thorium-reaktoreita tämä ongelma ei koske!

Yleisesti ottaen mielestäni suurimmat ydinvoimaan liittyvät riskit ja negatiiviset seuraukset ovat siis yhteiskunnallisia.

Mielestäni on siis varsin järkeviä perusteita vastustaa ydinvoimaa tässä tilanteessa. Omaa vastustuspäätöstäni ei ole helpottanut se, että osa vastustajista suhtautuu koko asiaan täysin tunneperäisesti – seikka, jota ydinenergian kannattajat myös hyödyntävät viestinnässään:

Kuva on Energiateollisuus ry:n ”Ydinreaktioita”-blogilta. Kyllä, olen miettinyt näitä kysymyksiä. Perin pohjin. Vaikka haluan ”koko ajan vihreää energiaa”. Mitä ihmettä se sitten tarkoittaakin.

Vähemmälle huomiolle keskustelussa on jäänyt se, miten huterin ja fiilispohjaisin ratkaisuin ydinvoimaa myös kannatetaan.

Annetaan Mauri ”tsoukki” Pekkarisen itse valistaa meitä:

Kovin monelta on jäänyt huomiotta se, mitä sähköhuollossamme on tapahtumassa.
Vuoteen 2020 mennessä meille syntyy nykyiseen sähkön kulutukseen verrattuna yli
25 %, eli noin 23 – 25 TWh:n vuosikulutuksen verran, lisää uutta sähkökapasiteettia. Työn alla oleva Olkiluoto 3. tuottaa noin 12 TWh ja sanotuilla sitoumuksilla uusiutuvaan energiaan on kyettävä tuottamaan noin 11 –
12 TWh. Kuluvan vuoden kulutukseksi arvioidaan noin 82 – 83 TWh.

Eli, vaikka maahan ei rakennettaisi yhtään uutta ydinvoimalaitosta, pystymme edellä sanotuin toimin korvaamaan tuonnin Venäjältä (12 TWh) ja sähkön kysynnän huomattavankin kasvun. Jääpä syntyvästä kapasiteetista lisäksi merkittävä määrä hiilisähkön alasajoonkin.

Sekä ministeriöni keskeiset virkamiehet että minä pidämme kuitenkin perusteltuna, että edellä sanotusta huolimatta, Suomessa on syytä varautua sähkön tuotantokapasiteetin lisäämiseen syntymässä olevasta tasosta vielä 2020 mennessä, jotta hiilen käyttö voitaisiin kokonaan lopettaa. Uusiutuvaa emme kykene juurikaan edellä sanottua enemmän rakentamaan. Ministeriöni laskelmien mukaan lisäystarpeet tyydytetään reippaasti yhdellä uudella yksiköllä. Näin rakentuvasta sähkökapasiteetista jäisi ajoittain merkittävä määrä vientiin. Se ei olisi kuitenkaan rakentamista pysyvää vientiä varten.

Mutta kaksipa lupaa annettiin ja nollasta puhuminen oli tsoukki.

Kokoomuksen puolelta taas vilpitön ja täysin tosiasioista piittamaton usko markkinoiden viisauteen ylittää ymmärryksen. Jyrki Katainen:

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen puolustaa vaatimustaan myöntää ydinvoiman rakennuslupa kaikille kolmelle hakijalle.

Kataisen mukaan kolme myönnettyä lupaa ei välttämättä kuitenkaan tarkoita kolmea uutta uutta voimalaa, vaan kannattavin hanke käynnistyisi ensin.

—-

Katainen haluaa herättää myös keskustelua energianviennistä.

– Olennaisin päämäärä meillä on se, että Suomessa on riittävästi ilmaston kannalta puhdasta energiatuotantoa, jotta pärjäämme itse. Jos siitä jää jotakin yli, sitä voidaan myös viedä, Katainen linjaa.

Valtiovarainministerin mukaan ydinvoimaa ei kuitenkaan tarvitse rakentaa pysyvään vientiin.

Tajuaako Jyrki itse peräkkäisten lauseidensa välisen ristiriidan? Kolme ydinvoimalalupaa tarkoittaa ydinvoiman tuottamista vientiin. Ja eikö todellakaan energiapolitiikka tarvitse harkita demokraattisesti? Mihin eduskuntaa ylipäätään tarvitaan jos suurin viisaus näin kvartaali-taloudenkin aikana asustaa Etelä-rannassa? Uskomatonta.

En ole lainkaan varma, onko Suomella enää mitenkään satumaisen hyvä herraonni.

31
Maa
10

älykäs sähköverkko

Vihreät julkaisivat viime viikolla ”Vihreän kasvun mallin” – raakaan faktaan perustuvan läpyskän, jossa osoitetaan mielestäni selkeästi, että yhteiskuntamme sähköntarve voidaan turvata ilman lisäydinvoimaa. Juuri tällaisia hyvin perusteltuja kannanottoja arvostan puolueessamme.

Pdf:stä löytyy myös kappale kysyntäjouston lisäämisestä. Konkreettisina esimerkkeinä käytetään varaavaa sähkölämmitystä reaaliaikaisia sähkömittareita, joiden avulla kuluttajat voivat reagoida sähkön markkinahinnan muutoksiin.

Kuten esimerkki näyttää, voidaan tällä tavoin pienentää huippukulutusta, jonka vaatima lisätuotanto on usein kaikkein pahiten saastuttavaa kivihiililauhdetta.

Ajatuksen voisi viedä vielä askeleen verran pidemmällekin. Miksei ainakin kaupan suuryksikköjen, ja ehkä kotitalouksienkin sähkösyöppöihin koneisiin voisi asentaa päätelaitetta, joka mahdollistaisi lisäjoustot ohjaamalla energiaa kuluttavaa toimintaa verkon laajuisesti?

Esim. tiskikoneissa voisi olla ajastin, johon määriteltäisiin vain viimeinen aika, jolloin haluaa tiskien olevan puhtaita. Sitten tiskikone automaattisesti (tai keskuksen avulla) valitsee yön aikana parhaan mahdollisen tunnin. Toinen esimerkki voisi olla kauppojen kylmälaitteet – ne kestävät varmasti lyhyitä 5-10 min ”tehon alennuksia” ilman sulamisriskiä. Jos kaikkien suomalaisten kaupan suuryksikköjen kylmälaitteet olisivat keskitetysti ohjattavissa alueittain päälle ja pois, kulutushuippuja voitaisiin varmastikin pienentää.

(Ajatusta muistaakseni esitteli George Monbiot Heat-kirjassaan.)

18
Maa
10

spam, sananvapaus ja blacklistaus

Miksi kävin turhaan vuosia kouluja? Tutkinto olisi ollut paljon helpompi hankkia juuri saamani sähköpostin avulla:

Bachêlor Degreee, Mâster, MBA, Evën PhD (non accredited) availâble in the fiëld of yôúr çhoice.

Your êxperieñçe can get you the degree you deserve!

Call Now!! 24-hours a day, 7-Days a \^/eek wâiting For your call

Jo ennen kuin mp3-tiedostomuotoa ja ”modernia nettipiratismia” oli edes keksitty, huomasivat kaikenkarvaiset markkinamiehet ympäri maailman sähköpostin hyvät puolet: se oli aina ilmaista riippumatta siitä kuinka monelle vastaanottajalla viestin lähettää. Digitaalisen viestin kopiointi yhdestä kappaleesta miljoonaksi onnistui silmän räpäyksessä.

”Ilmaisuuden” väärinkäyttäjät olivat lähellä tuhota koko sähköpostijärjestelmän – vuosituhannen vaihteessa tuntui siltä että suurin osa liikenteestä oli roskaa. Suurspämmääjiä, verkkorikollisia ja spambotteja vastaan ryhdyttiin kuitenkin taistelemaan: sähköposti oli liian hyvä työkalu uhrattavaksi Viagra-mainoksille.

Eräs tehokkaimmista keinoista estää spämmiä on mustalistaus, blacklisting. Yksinkertaistettuna spämmiä lähettävien saittien ip-osoitteet kirjataan ylös ja serverit kieltäytyvät vastaanottamasta näistä osoitteista lähetettyä sähköpostia. Ilman tätä järjestelyä sähköpostijärjestelmä romahtaisi.

Törmäsin itse Welhon blacklistiin jokunen vuosi takaperin kun en enää kotikoneeltani päässyt omille kotisivuilleni tai Sähkötuubaan, joka oli samalla serverillä. Syynä oli se, että Welhon automaattinen spämmin esto luuli uudelleenohjaustani roskapostiksi. Eston selvittelyssä meni muutamia viikkoja.

Tämä ”ennakkosensuuri” jota koko ajan harrastetaan ei estä mitään laillista toimintaa. Lisäksi mustat listat ovat avoimia: sähköpostipalvelimen ylläpitäjä voi valita käyttämänsä mustalistan ja listoilta pääsee tarvittaessa myös pois.

Suomessa kolmisen vuotta sitten käytöön otettu verkkosuodatus, jonka tarkoitus oli suitsia lapsipornon levittämistä herätti kuitenkin voimakasta vastarintaa. Eniten pelättiin sananvapauden puolesta. Lisäksi järjestelyä pidettiin tehottomana.

Todennäköisesti suodatuksen tehottomuus on tosiasia: minkä tahansa esteen voi halutessaan kiertää. Lisäksi esim. Kasvin nostamat ongelmat ovat todellisia: listan pitäisi olla avoin, joka taas sitten lapsipornon tapauksessa taistelisi perustarkoitustaan vastaan.

Pohdintani liittyy Central DDL:n (”Download All You Need”) kaltaisiin sivustoihin. Palvelun laittomuus itsestäänselvää: lähes kaikki ladattavissa olevat teokset ovat tekijänoikeuden alaisia ja luvatta jaossa ilmaiseksi. Ja vaikka sieltä jostain mutkan takaa löytyisi joku laillinen Linux-distrokin, se ei muuttaisi sivuston rikollista perusluonnetta.

Minä haluaisin että Suomeen luotaisiin pakollinen tekijänoikeuksia puolustava mustalista. Toisin kuin lapsipornolista, tämän estolistan tulisi kuitenkin olla julkinen, jotta estettyjen sivustojen laittomuudesta voitaisiin käydä avointa keskustelua.

Käytännössä suomalaiset internetpalveluntarjoajat määrättäisiin laajentamaan jo olemassaolevaa sulkulistaa ja lisäksi estämään muiden kuin oman DNS-palvelimen käyttö.

Olisiko järjestelmä täydellinen? Ei. Olisiko järjestelmää mahdollista kiertää? Kyllä. Hankaloittaisiko se ”nettipiratismia”? Kyllä.

Kuten olen jo aiemminkin todennut, ei mielestäni ole edes tarpeen tavoitella 100% suojaa. Tällainen listaus kuitenkin karsisi kaikkein räikeimmät tapaukset ja hankaloittaisi laittomuuksia edes sen verran, että Rapidsharesta latailun sijaan kuluttajien valtaosa käyttäisi laillisia palveluita kuten Spotifyta tai iTunesia.




twtr

Flickr Photos

Mainokset

%d bloggers like this: