Posts Tagged ‘tehokkuus

21
Hel
10

berndt arell on oikeassa ja väärässä

Kirjoitin tämän blogauksen jo viime kesäkuussa, mutta jätin sen silloin julkaisematta. Osittain siitä syystä että kirjoituksessa esitän laskelmia, jotka on pääosin vetäisty ”hatusta”, mutta tiedän oikean suuntaisiksi. Olisi mukavaa olla aina eksakti. Lisäksi kirjoitus on melkoisen poleeminen ”kiistakirjoitus”. Tästä ei kaikki varmastikaan tykkää.

Eilisten kymppiuutisten kulttuuriuutinen ”Suomen klassinen musiikki romahtamassa” sisälsi kuitenkin niin monta päätöntä yleistystä, että aiemmin hyllyttämäni kirjoitus tuli mieleeni.

Tämä blogaus ei ole suora vastine Maikkarin jutun väitteille, mutta saman aihepiirin ympärillä pyöritään. On aivan käsittämätöntä miten sokeita osa klassisen orkesterilaitoksen piirissä toimivista muusikoista on muiden musiikinlajien arvolle ja taloudelliselle asemalle maassamme.

Marie Antoinetten teatteri Versaillesissa.

HS uutisoi muutama kuukausi takaperin Kiasman ja taiteen keskustoimikunnan johtajan Berndt Arellin blogauksen valtion tuottavuusohjelmasta. Sinällään erittäin hyvästä ja asiapitoisesta artikkelista pomppasi silmiini kappale:

Kun taideorganisaatioihin sovelletaan tuottavuusohjelman tapaisia järjestelmiä unohdetaan usein se tosiasia, että taide ja sen tuottaminen eivät muutu samaa tahtia ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Teknologisia edistysaskeleita voi vain harvoin käyttää tehostamaan taideorganisaation toimintaa; ihmisten työpanosta voi harvoin korvata tekniikalla. Mozartin sinfonian soittamiseen tarvitaan edelleen sama määrä muusikoita, kuin sen säveltämisen aikoihin. Muun muassa tästä syystä ei työn niin sanottu tehostaminen onnistu taideorganisaatioissa kivuttomasti.

Berndt on oikeassa ja väärässä. Oikeassa hän on toki siinä, että sinfonian soittamiseen tarvitaan yhä koko joukko erittäin taitavia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä. Ja että valtion tuottavuusohjelman sokea juustohöylä on vain yksinkertaisesti huonoa johtamista.

Väärässä hän on siinä, etteikö kulttuurin ja musiikin kokonaisjärjestelmässä olisi tehostamisen varaa.

Suomalainen orkesterilaitos on poikkeus koko maailmassa. Voimme toki ylpeänä esitellä maailman kattavinta klassisen musiikin orkestereiden järjestelmää, mutta ainoa mahdollinen tapa järjestää kulttuuritarjontaa se ei ole.

Miten ”tehokkuutta” sitten voitaisiin nostaa?

Helppo ja liioitellun yksinkertainen esimerkki olisi soitattamalla samaa ohjelmistoa enemmän. Usein harjoitettu ohjelmisto esitetään vain kerran. Esim. Lontoossa sinfoniaorkesterit soittavat saman konsertin useina peräkkäisinä päivinä. Täysin vierasta klassisen musiikin maailmalle tällainen tuotantotapa ei siis olisi. Suomessa vaan ei väkeä riitä yhdessä kaupungissa usealle illalle.

Mutta miksi vaikkapa Espoossa, Tampereella, Lahdessa ja Turussa on kaikissa omat sinfoniaorkesterit? Eikö yksi ja sama kiertävä orkesteri voisi soittaa saman ohjelmiston peräkkäisinä päivinä neljässä kaupungissa? Tehokkuus nousisi orkesterin kuljetus- ja majoituskustannukset mukaanlukienkin mahdollisesti useita satoja prosentteja.

Tehokkuuden lisääminen nykyisen järjestelmän puitteissa rakenteita muuttamatta on erittäin vaikeaa. Radikaalin muutoksen tarve tulee kuitenkin hyvin ilmi vertaamalla nykyistä tilannetta vaihtoehtoiseen malliin valtakunnallisen musiikkitarjonnan järjestämisestä.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Mikkeli, männävuotisen ”orkesterijupakan” kotikaupunki. Mikkelin kaupunginorkesterin vuotuinen budjetti (VOS(37%)+kaupungin osuus) on yhteensä noin 800 000€.

Mitä tuolla rahalla saadaan?

12 vakituisessa toimessa olevaa jousisoittajaa, kaksi toimistotyöntekijää ja 20-25 kausikorttikonserttia kuntalaisille. Yhden konsertin hinnaksi tulee näin ollen suurinpiirtein 32000-40000€. (Mikkelin orkesteri konsertoi kokonaisuudessaan yritys- yms. tilaisuudet mukaan lukien noin 50 kertaa vuodessa, mutta yritystilaisuudet eivät liene se syy miksi orkesteri on alunperin perustettu. Ja lisäksi silloinkin yhden konsertin hinnaksi tulee noin 16000€.)

Uskallan väittää, että toisin sijoittamalla, tällä samalla rahalla saataisiin Mikkeliin selvästi laajempaa ja jopa korkeatasoisempaa musiikki- ja kulttuuritarjontaa.

Mitä ”freelance” -toiminta maksaa tilaajalle Suomessa? (Arviot omiani.)

Kamarimusiikkiyhtye (esim. jousikvartetti): 3000-10000€
Jazzyhtye: 2000-6000€
Kansanmusiikkiyhtye: 2000€-6000€
”Popyhtye”: 2000€-8000€
Nykysirkusesitys: 4000€-10000€
Tanssiesitys: 1500€-20000€
Kamariorkesteri tai kuoro 10000€-40000€
Sinfoniaorkesteri 100000€-200000€

Hintahaitareiden alapää on esim. nuoria nälkäisiä tekijöitä, jotka lähtevät keikalle hiukan halvemmallakin, yläpää taas vastaavasti establisoituneita kansainvälisen tason artisteja. Tiedän kokemuksesta, että esim. kuuluisimmat ruotsalaiset kamubändit maksavat suurinpiirtein 5000€ kuluineen.

Jos siis olisin Mikkelin kulttuuridiktaattori ja käytettävissäni olisi nykyisen orkesteribudjetin kokoinen summa euroja, tilaisin kuntalaisten iloksi vuoden aikana esimerkiksi:

Tapahtumalaji Kustannus

Tapahtumia
Kamu ala 10 000,00€ 5
Kamu ylä 24 000,00€ 4
Jazz ala 10 000,00€ 5
Jazz ylä 24 000,00€ 4
Pop ala 10 000,00€ 5
Pop ylä 32 000,00€ 4
Nykysirkus ala 20 000,00€ 5
Nykysirkus ylä 40 000,00€ 4
Tanssi ala 7 500,00€ 5
Tanssi ylä 100 000,00€ 4
Kamarimusiikkikokoonpano ala 15 000,00€ 5
Kamarimusiikkikokoonpano ylä 40 000,00€ 4
Kamariorkesteri ala 50 000,00€ 5
Kamariorkesteri ylä 160 000,00€ 4
Sinfoniaorkesteri ala 100 000,00€ 1
Sinfoniaorkesteri ylä 200 000,00€ 1
Yhteensä: 842 500,00€ 65

9 kansanmusiikkikonserttia, 9 jazzkonserttia, 9 popkonserttia, 9 nykysirkusesitystä, 9 tanssiesitystä, 9 kamarimusiikkikokoonpanoa, 9 kamariorkesteria ja muutama sinfoniakonserttikin. Eli suurin piirtein kaksi tapahtumaa per viikko konserttikausien ajan. Ja tämä erittäin suurpiirteisesti arvioiden.

Mikkeliläiset voisivat siis saada samalla rahalla enemmän, korkeatasoisempia ja monipuolisempia kulttuuritapahtumia kuntaansa. Uskoisin klassisen musiikinkin ystävien olevan tyytyväisempiä hahmotelmaani kuin nykytilanteeseen. Kuka ylipäätään jaksaa kuunnella viikosta toiseen saman pienen kokoonpanon konsertteja? En minä ainakaan.

”Freelance-pohjainen” tarjonta antaa mahdollisuuden myös erilaisille klassisen musiikin lajeille. Miten on Mikkelin modernin musiikin, vanhan musiikin, kuorokonserttien tai vaikkapa puupuhallinmusiikin tarjonnan laita tällä hetkellä? Hiljaista lienee.

Jos tilaajalähtöinen tukijärjestelmä olisi kuntien kulttuurituotannon perusmalli syntyisi Suomeen kulttuurituottajien markkinat, joista kuntien kulttuuritoimesta vastaavat sitten tilaisivat esityksiä. Käytännössä tämä tarkoittaisi vakituista ja laajaa kiertuetoimintaa. Vaikutukset voisivat olla yllättäviäkin, esim. korkeatasoiset, mutta helppojen lokeroiden ulkopuolelle sijoittuvat teokset pääsisivät vihdoinkin tukien piiriin.

Toisaalta järjestelmä antaisi myös kunnille mahdollisuuden profiloitua. Miksei vaikkappa Seinäjoella voisi olla usein erilaisia tango-yhtyeitä keikalla? Voisiko Turku luoda mainetta nykysirkuskaupunkina tai Oulu tanssin tyyssijana? Onko yhden muotin sovittava kaikille? Mikäänhän ei estäisi Lahtea keskittymästä Sinfoniaansa ja Kokkolaa tunnetusti laadukkaaseen Keski-Pohjanmaan kamariorkesteriin.

Tärkein ero nykyisen järjestelmän ja luonnokseni välillä on järjestelmän peruslähtökohta. Onko tarkoituksena tuottaa monipuolista kulttuuritarjontaa vai tarjota pysyviä kuukausipalkkaisia virkoja muusikoille? Onko kunta tilaaja vai tuottaja? Luodaanko rakenteita vai sisältöjä?

Klassisen musiikin suhteelliselle asemalle ja klassisten muusikoiden toimeentulon säännöllisyydelle ehdotukseni on tietysti heikennys. Mutta onko nykyinen järjestelmä todellakin niin ainutlaatuisen fantastinen, että se kannattaa säilyttää hinnalla millä hyvänsä? Miksei valtio tunnu olevan lainkaan huolissaan jazz-, pop ja kansanmuusikoiden toimeentulosta? Tanssijoista ja sirkustaiteiljoista puhumattakaan.

Suomalainen orkesteri- (ja teatterilaitoksen) raskaus ja sisältö ilmentää syntyaikansa yhteiskunnallista ideologiaa. 1970-luvulla vain klassinen musiikki nähtiin tukemisen arvoiseksi ja toisaalta ay-liikkeen mielestä vakituinen kuukausipalkkainen työ oli ainoa oikea hyväksyttävä tapa synnyttää työpaikkoja kulttuurialalle. Kumpikaan näistä perusteista ei ole enää aikoihin pitänyt paikkaansa.

Muukin kulttuuri tarvitsee tukensa ja toisaalta kuukausipalkkainen järjestelmä on täysin sopimaton monien taiteenlajien tukimuodoksi. (Miltä Seinäjoen kaupungin jazz-kvartetti eläkevirkoineen kuulostaa? Samat patut veivaamassa Autumn Leavesia joka viikko 35 vuotta Seinäjoen kaupungin jazzklubin nurkassa? Eipä kovin mielenkiintoiselta…)

Suomeen on luotava tukijärjestelmä, joka mahdollistaa nykyistä joustavammin taiteen tukemisen taiteenlajien omilla ehdoilla. Ja jos kulttuurin rahoitus on Suomessa nollasummapeliä, tarkoittaa tämä käytännössä klassisen musiikin rahoituksen selvää heikentämistä. Jos taas pelaamme nollasumma-plus -peliä, voidaan nykyinen järjestelmä säilyttää entisellään, kyllähän sekin korkealaatuisia lopputuloksia tuottaa.

Suuri pelkoni on, että järkähtämätön klassisen musiikin ”saavutettujen etujen” puolustus johtaa ennemmin tai myöhemmin koko järjestelmän hallitsemattomaan alasajoon huoltosuhteen heikentyessä ja klassisen musiikin arvostuksen laskiessa. Mikkelin valtuustoaloite orkesterin lakkauttamiseksi oli ensimmäinen lajiaan mutta ei varmasti viimeinen. Tämä olisi tuhoisaa kaikelle suomalaiselle kulttuurille, ei vain klassiselle musiikille.

Suomalaiselle uutta luovalle kulttuurille ”vapaapohjainen” järjestelmä olisi suuri mahdollisuus. On aikalailla päätöntä, että korkeatasoista suomalaista uutta musiikkia on helpompi kuulla muissa pohjoismaissa, Keski-Euroopassa tai jopa Japanissa kuin Suomessa! Kokemuksesta tiedän kysyntää löytyvän, kunhan taiteilijat vain saadaan suurten asutuskeskusten ulkopuolelle esiintymään.

Mainokset
03
Kes
08

pysäköinnistä

Vuokrasin pitkästä aikaa autoa männä viikolla. Easyrentista saa vuokrapirssin päivähinnoilla, jotka tekevät omistamisesta järjetöntä jos kuljetustarpeet ovat satunnaisia.

Parkkipaikan etsiminen Töölöstä sai jälleen hermot kireälle. Ainakaan arki-iltana niitä ei tuntunut olevan tarjolla missään. Selvä ongelma siis. Miten se pitäisi ratkaista? Tulisiko parkkipaikkoja lisätä esimerkiksi viistoparkin avulla kuten Museokadulla tehtiin?

Viistoparkkia Museokadulla

Ei. Helpotus on vain väliaikainen ja muutaman kuukauden kuluttua myös kaikki viistoparkit ovat täynnä autojen kokonaismäärän lisäännyttyä. Bonuksena tietysti myös ruuhkat pahenevat. Miksi näin siis yhä toimitaan?

Kantakaupungin parkkipaikka-ongelma pitäisi ratkaista asukaspysäköintimaksua nostamalla. Se on tällä hetkellä 36€ vuodessa alueesta riippumatta. Kyllä, 36€. Sillä summalla saa luvan varastoida romurautaa Helsingin keskustassa. Jokainen auto vie vähintään 4,5m2 yhteistä tilaa (1,5m * 3m) kadulta. 4,5m2 pääkaupungin ytimessä hintaan 3€/kk. Mikä muu hyödyke on näin halpa? Tämä selkeä alihinnoittelu onkin johtanut siihen, että myös järjettömän vähälle käytölle jääviä autoja kannattaa säilöä katujen varsilla.

Itseasiassa asukaspysäköinti on erittäin edullinen tapa hankkia varastotilaa Helsingissä. Jos hinauttaisin jonkin pakettiauton Tunturikadulle, voisin säilöä sitä asukaspysäköintimaksulla siellä vaikka maailman tappiin, vaikka en ajaisi sillä metriäkään. Katsastuksessa pitäisi ehkä käyttää kerran vuodessa. Typerää ja äärimmäisen tehotonta. Ymmärrän pysäköinnin, jos autolle on todella tarvetta ja käyttöä. Mutta toisaalta haluaisin aina löytää helposti tyhjän paikan kun sitä todella tarvitsen. Täyttöasteen optimi olisi mielestäni siis jotain lähellä 80%. Tarkistamalla asukaspysäköinnin hintaa aluekohtaisesti tämä voitaisiin helposti saavuttaa. Vaikkapa parin kympin kuukausimaksu ydinkeskustassa karsisi varmasti pahimmat pitkäaikaissäilöjät katujen varsilta. Autojen määrän vähentyminen kantakaupungissa olisi hyvä kokonaistavoite.

Toinen ihmetyttävä seikka on se, ettei polkupyörille ole edes Töölön kaduilla mitään kiinnityspaikkoja. Eikö fillareillekin voisi varata pysäköintiruutua sieltä täältä? Kolmen metrin matkalle mahtuisi helposti kymmenisen fillaria muutamaan betoniseen painoon kiinnittettynä. Pyörän vieminen aina erikseen sisäpihalle tai kellariin tekee sen käytöstä jälleen asteen verran hankalampaa ja näin ollen epäsuositumpaa.

Autojen viemä katutilan määrä pitäisi ylipäätään kyseenalaistaa. Museokatu on hyvä esimerkki; kadulla on jalkakäytävä n. 2 metriä, sen vieressä viistoparkki 2 metriä, ajoväylä 4 metriä, normaali parkkirivistä 1,5 metriä ja vielä toinen jalkakäytävä 2 metriä. Pysäköidyt autot siis vievät kadulta lähes yhtä paljon tilaa kuin jalankulkijoille varatut väylät. Onko tämä todellakin paras tapa käyttää julkista tilaa?

Kuu Kuun terassi Museokadulla

Voisiko terassi olla metrin leveämpi? Entä jalkakäytävät? Miksei kadun keskellä voisi olla puu- tai pensasistutuksia? Tarvitaanko autoja kaikille kaduille? Voitaisiinko pysäköintipaikkoja ”hajakeskittää” (kiitos Matti) siten, että viistoparkkeja pienemmille sivukaduille lisäämällä pääväylien pysäköintipaikat voitaisiin tyystin poistaa ja näin lisätä kaupungin yleistä viihtyisyyttä asuinympäristönä? Onko kaikilla kaduilla oltava parkkitilaa molempiin suuntiin? Miksi katuja pidetään yhä pääasiallisesti autojen säilöntäalueina?




twtr

Flickr Photos

Mainokset

%d bloggers like this: