Posts Tagged ‘sananvapaus

30
Mar
09

made in china

Ehdotin viime viikolla Teostorylle juttuaihetta: musiikkibisneksen tila Kiinassa.

Idän ”kommunistisessa” valtiossa kun on pystyssä piraattien märkä uni – tekijänoikeuksia ei valvota ja kaikki ”tiedon” (eli siis musiikin, ohjelmistojen ja leffojen) jakaminen verkossa on laillista tai ainakin maan tapa.

New Perspectives By Bjarne Henning Kvaale


Googlailin aihetta ja löysin muutamia mielenkiintoisia artikkeleita.

Poimintoja:

Your average western band, therefore, does not sound totally alien, it’s just that no one is willing to spend money promoting an international (and therefore niche) act when 90 per cent of CDs are counterfeit and an even higher percent of online music is pinched. It’s all about hitting the mass market straight out of the box and selling big, if you want a chance of making money.

Such a high piracy rate leaves you with a legitimate physical market of only $86m a year (2006 figures), making China—a country of 1.3 billion people, remember—into only the 20th largest market in the world

Vuonna 2006 suomalaisen musiikkibisneksen kokonaismarkkinat olivat noin 99 miljoonaa euroa, eli karkeasti arvioituna n. 150 miljoonaa dollaria. Lähes tuplasti Kiinan markkinat siis! Suomessa on asukkaita 5 miljoonaa, Kiinassa 1 300 miljoonaa. Tietenkään kiinalaisten ostovoimaa ei voi suoraan verrata suomalaisten ostovoimaan, niin eri kehitysasteilla taloudet ovat, mutta järkyttävä luku on silti.

Summa kertoo suoraan, paljonko uutta musiikkia voidaan Kiinassa tuottaa. Kiinalainen musiikkiteollisuus onkin vaivaista naapurimaihinsa ja Hong Kongiin verrattuna:

Only 20 or so professional-quality albums are produced a year in China. Star musicians make their money from appearances, live performances and endorsement deals.

Summa antaa myös osviittaa siihen paljonko Suomessa tuotettaisiin uutta suomalaista musiikkia jos nettilataaminen laillistettaisiin. Ja meillä Suomessa ei ole tarjota artisteille 1300 miljoonan kuluttajan live- tai sponsori-markkinoita.

Tuollaisessa ilmastossa levy-yhtiöt eivät tietenkään pärjää ”perinteisin konstein”. Onko Kiina siis itsenäisten artistien onnela, jossa taiteilija saa 100% muilla keinoin hankittavista voitoista?

In order to survive it has become necessary for labels to take over an artist’s entire life—recording, publishing, management etc.—obsessively tapping all revenue streams in order to survive. You can count the number of recognisable independent labels on a pair of chopsticks.

Ei ole Kiina paratiisi ei. Sama kehitys on jo nyt nähtävissä Suomessakin – useat levy-yhtiöt hoitavat ”koko paletin” keikka- ja paitamyynnistä levytysstudioon. Se onko tämä artistin kannalta hyvä vai huono juttu riippuu täysin sopimuksesta.

Kaikkein paradoksaalisinta koko tässä kiinalaisessa nettipiratismissa on mielestäni kuitenkin se, että meillä Suomessa ja Pohjoismaissa vapaata latailua perustellaan usein ”sananvapaudella”. Mikä tahansa nettilatailun suitsiminen tuntuu monien keskustelijoiden mielestä olevan lähes fasismia.

Kiinassa sananvapautta ei ole – toisinajattelijoita vainotaan ja vähemmistökulttureita alistetaan väkivaltaisesti. Kiinassa pääsee hengestään jos arvostelee puoluetta tai johtajia väärässä paikassa väärään aikaan. Silti viihdettä saa latailla estoitta. Panem et circenses, anyone?

Ehkäpä näillä asioilla ei olekaan suoraa yhteyttä toisiinsa ja sananvapaus onkin jotain paljon laajempaa kuin oikeus latailla Simpsoneita tai Britneytä ilman rangaistuksen pelkoa?

Mainokset
26
Hel
08

Mannerheim ja Muhammed

Näkeeköhän Uuden Suomen toimitus mitään ristiriitaa blogaajiensa Raimo Ilaskiven ja Iivi Ann Masson kirjoituksissaan esittämien mielipiteiden välillä? Löytyikö Suomen Muhammad, jota ei saa piirtää? Toivoakseni US:n toimituksen tarkoituskin on tuoda erilaisia ääniä esille.

Vähintäänkin ikioma ”Sturmoberführerimme” osoittaa vaikka tahtomattaankin, että sananvapauskeskustelu on aina ajankohtaista:

Se on selvää, että kaiken maailman radikaalit ovat aina piiloutumassa taiteen vapauden taakse. He myös mielellään puhuvat sensuurista, jos johonkin ”taiteeseen” halutaan puuttua.

Tällaisen, Suomen Marsalkan muistoa häpäisevän elokuvan puuhaajien päät on kuvaannollisesti sanoen asetettava pölkylle ja mediassa koko kansan nähtäväksi; maan historian oikean kirjoituksen ja sen merkkihenkilöitten kunnian turvaamisen vuoksi.

Hupaisinta avauksessa on mielestäni se, että nimenomaan Mannerheimin voidaan käyttö ikonina, symbolina, jonka asettaminen uuteen kontekstiin luo mielenkiintoista sisältöä osoittaa Ylipäällikön tärkeyden kansalliselle kulttuurille ja historiallemme. Ei kai kukaan oikeasti kuvittele animaation olevan historiallisesti tarkka kuvaus Marskin matkasta Kiinaan?

Tapaukseen sopii hyvin sama kysymys, jonka olen usein esittänyt sivarivalintaani arvostelleille. Taistelivatko isoisämme sellaisen Suomen puolesta, jossa nuoriso saa tehdä vapaasti omaan harkintaan perustuvia valintoja, vai sellaisen, jossa ylin johto määrä, mikä on oikein ja mikä väärin? Taisteliko Marski sellaisen Suomen puolesta, jossa valtion johtoa ja ikoneita ei saa arvostella?

26
Hel
08

Kafka, Karttunen ja Krp

Heti kärkeen selvennys jos joku mitään muuta epäilisi: lapsiporno on rikos ja hirvittävä sellainen, sitä ei pidä sallia eikä hyväksyä millään tavalla.

Mutta millä keinoin se sitten saadaan parhaiten kuriin? Onko nykyinen internetin suodatusjärjestelmä lainkaan järkevä? Saavutetaanko sillä toivottuja lopputuloksia? Mitkä olivat sen tavoitteet? Mistä nyt ylipäätään keskustellaan?

Nyt on kyse eduskunnan säätämän tehottoman lain toteuttamisesta ja sen kohtaamasta arvostelusta.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion Lars Henrikssonin mukaan:

”Poliisin väitetään toimivan vastoin lakia. Jos näin kovia väitteitä esitetään, odotan kovia faktoja. Harva on yksilöinyt, millä suodatetulla sivulla ei lapsipornoa ole.”

”Internet-aktivisti” Matti Nikin sivuilta löytyy n. 1000 domainia 1500:sta suodatetusta sivustosta sisältävä vajaa lista löytyy. Toinen aktiivi taas on käynyt listan sisällön läpi seuraavin tuloksin:

Sivuston tyyppi Määrä Osuus Materiaalin laillisuus
Sininen – sivusto on täysin irrelevantti 9 < 1 % Laillinen
Vihreä – sivustolla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa. 879 84 % Laillinen
Keltainen – sivustolla on lapsimallien kuvia. 46 4-5 % Laillinen
Oranssi – ainakin pieni osa sivuston materiaalista saattaa olla lapsipornoksi luokiteltavaa materiaalia tai sivusto linkittää ko. materiaaliin 28 2-3 % Määrittely vaikeaa
Punainen – sivustolla on varmuudella lapsipornoksi luokiteltavaa materiaalia 9 < 1 % LAITON
Kuolleet sivut 76 7-8%  
Yhteensä
1047 100%  

Listalta löytyy siis 9 sivua, jotka varmuudella sisältävät laitonta lapsipornoa. Sensijaan 251 sivustoa sisältää gaypornoa. Kumman selailun piti olla Suomessa kiellettyä?

Krp:n mukaan listalle päätyy vain lapsipornoa – sitä tosin ei voi tarkistaa, koska lista on salainen, listalle päätymisen metodi on salainen ja listalta pois pääsemisen metodi salainen samaten. Silti listan arvostelijoiden pitäisi kyetä yksilöimään väitteensä. Riittävän Kafkaa?

Minulle Nikin lista riittää osoittamaan menetelmän epämääräisyyden, epätarkkuuden ja tehottomuuden. Kun soppaan lisätään se, että esto-lista on erittäin helppo kiertää ja se, että myös KRP:llä oli alunperin varaumia järjestelyn suhteen:

”Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan laki ei
valitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan. Tekninen todellisuus on se, että lapsipornografiaa sisältäville sivuille pääsee estosta
huolimatta, kuten esityksessäkin on todettu. Menettelyllä estetään teleyritysten asiakkaita näkemästä vahingossa lapsipornoa verkkoasioinnin yhteydessä. Estomenettelyllä sellaisenaan ei ole vaikutusta lapsipornon rikolliseen levittämiseen internetissä, koska levittäminen ei tapahdu avoimesti, vaan sellaisilla suljetuilla liikennekäytännöillä, joiden estäminen ei ole teknisesti mahdollista kaiken yksityisen viestinnän luottamuksellisuutta loukkaamatta ja kieltämättä viestinnän suojaamista salakirjoituksella

niin ei voi kuin toivoa tämän typerän ”sensuuri-episodin” vaipuvan historian romukoppaan. Sananvapaus on niin tärkeä perusoikeus, että sen pienikin tarpeeton rajoitus on perusteltava rutkasti paremmin.

Poliittisesti vaikeaksi järjen käytön asian ympärillä tekee se, että ”lapsipornon vastaisille” barrikadeille on keskiverto kansanedustajan paljon helpompi lähteä kuin vaikkapa ”homopornon puolustajien” riveihin. Hupaisaa, miten ”porno” tuntuu olevan sananvapauden kynnyskysymyksiä läntisessä maailmassa.

Parhaan lukemani yleisselvityksen netin lapsipornosta löysin Matti Nikin IRC-galleria-blogista. Sitäkin siis löytyy, mutta ei niin paljon kuin hysteerisimmistä kommenteista voisi päätellä. Paras keino estää näiden sivujen olemassaolo on pyrkiä estämään pedofiilirenkaiden toiminta. Ja siihen, kuten Jyrki Kasvi Aamulehdessä toteaa, vaaditaan poliisin tehokasta kansainvälistä yhteistyötä, ei sulkulistoja.

Ulla Karttusen kohdalla Kafka löytää jälleen uusia ulottuvuuksia.

Taitelija Ulla Karttusen teos toivoo, että lapsipornoa esittävien sivujen tuottaminen kriminalisoitaisiin, ei niiden kritiikki.

”Tällaisen teoksen tarkoituksena on osallistua todellisuuden muuttamiseen. Kuvat ovat internetin valtavirtaa, ja paheksun sitä. Olen tuntenut oloni inhottavaksi käsitellessäni aineistoa, jota on netissä ilmeisesti miljoonia sivuja.”

Lapsipornoa sisältävät sivut ovat laittomia kaikkialla. Se on jo rikos, jota Interpol pyrkii suitsimaan ja sikäli Karttusen kritiikki osuu selvästi harhaan. Paljon mielenkiintoisempaa mielestäni on kuitenkin se, että Karttunen väittää kuviensa edustaneen ”internetin valtavirtaa”. Kaikki asiantuntijat ja KRP:n listasta tihkuneet tiedot kuitenkin mielestäni näyttävät selvästi, että lapsiporno ei ole ”internetin valtavirtaa” vaan pimeä marginaali, jota ei löydä, jollei sitä määrätietoisesti etsi.

Tästä seuraakin tietysti kysymys siitä, mitä Karttusen teoksessa sitten todellisuudessa oli? Taiteilijan oman ilmoituksen mukaan lapsipornoa ja ilmiannon tehneen avajaisvieraan (?) mielestä ilmeisesti myös. Tämä ei vielä todista, että näin olisi asian laita. Ei edes se, että poliisi reaktiivisesti takavarikoi teoksen todista sitä. Tuskinpa Kluuvin galleriaan iskun tehneet viranomaiset kykenivät paikan päällä tekemään täydellisen asiantuntija-arvion. Odotan mielenkiinnolla tulevaa. Palauttaako poliisi teoksen? Montako laitonta kuvaa siitä löytyi? Montako laillista? Miten kokonaisuuden laillisuus tai laittomuus määritellään?

Mikä on taiteen ja rikoksen raja? Mitä on taiteilijan vapaus? Mikä on hyväksyttävää kommentointia visuaalisessa kulttuurissa?

Teos oli sanomaltaan taiteilijan mukaan lapsipornon vastainen. Päätellen taiteilijan kommenteista todennäköisesti myös yleisemmin kulttuurin ja seksuaalisuuden ”pornoistumista” kritisoiva.

Karttusen teos (, jota nyt kukaan ei saa nähdä) vertautuu mielestäni paitsi Teemu Mäen ”Kissantappo-videoon” (, josta myös lausutaan varmoja mielipiteitä kokonaisuutta näkemättä) niin keskustelunavauksena mm. Alibiin ja Rikospostiin, noihin suomalaisen journalismin kulmakiviin. Joskus 90-luvulla ainakin kun selailin kyseisiä lehtiä, niin niissä esiteltiin henkirikosten uhrit, tekijät, tekotapa ja välineet patologisen tarkasti ja värivalokuvin. Kuitenkin syystä tai toisesta verihurmeet nähtiin tarpeelliseksi julkaista uhrien (jos jäivät henkiin) tai uhrien omaisten tunteista välittämättä. Henkirikosten jäljet ovat olleet kulttuurimme ja taiteemme peruskuvastoa vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja.

Eikö sitten tässä kontekstissa ”yleisesti saatavilla oleva materiaali” voi olla taideteoksen rakennusaineena? Eikö lapsipornoa voi kritisoida samantyyppisin taiteellisin keinoin kuin esimerkiksi kuolemantuomioita, väkivaltaa ja sotaa? Minkälaista väkivaltaa Suomessa saa paheksuntaa herättämättä näyttää ja millaista ei? Minkä osan todellisuudesta tällainen valinta jättää kuvaamatta ja miksi?*

Poliisi teki merkittävän taiteen vapautta rajoittavan päätöksen purkamalla ”Neitsythuorakirkon”. Lapsiporno ja netin ”lapsipornoistuminen” ovat selvästi kulttuurissamme asioita, joihin ei kiihkottomasti osata suhtautua. Tästä mielestäni seuraa se, että ne ovat välttämättä asioita, joihin yhteiskuntakriittisen taiteen on puututtava. Keskustelunavausten kritiikitön kriminalisointi ja sulku poliisin toimesta ilman yhteiskunnallista ja taiteellista näkökulmaa ei anna kovin hyvää kuvaa ajastamme.

*Tiedän osan linkeistä sisältävän dokumentaarisia kuvia ja osan lavastettuja asetelmia. Mikä on niiden ero, jos molemmat ovat realistisia? Voivatko myös ”uutiskuvat” olla taidetta? Onko aikuisiin kohdistuvan väkivallan kuvaaminen sallitumpaa kuin lapsiin kohdistuvan? Miksi? Olisiko Karttusen teos täysin hyväksyttävä, jos siinä käytetyt kuvat olisivat lavastettuja? Olisiko lapsipornon maalaaminen hyväksyttävää? Entä laillista?




twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: