Posts Tagged ‘lapsiporno

18
Maa
10

spam, sananvapaus ja blacklistaus

Miksi kävin turhaan vuosia kouluja? Tutkinto olisi ollut paljon helpompi hankkia juuri saamani sähköpostin avulla:

Bachêlor Degreee, Mâster, MBA, Evën PhD (non accredited) availâble in the fiëld of yôúr çhoice.

Your êxperieñçe can get you the degree you deserve!

Call Now!! 24-hours a day, 7-Days a \^/eek wâiting For your call

Jo ennen kuin mp3-tiedostomuotoa ja ”modernia nettipiratismia” oli edes keksitty, huomasivat kaikenkarvaiset markkinamiehet ympäri maailman sähköpostin hyvät puolet: se oli aina ilmaista riippumatta siitä kuinka monelle vastaanottajalla viestin lähettää. Digitaalisen viestin kopiointi yhdestä kappaleesta miljoonaksi onnistui silmän räpäyksessä.

”Ilmaisuuden” väärinkäyttäjät olivat lähellä tuhota koko sähköpostijärjestelmän – vuosituhannen vaihteessa tuntui siltä että suurin osa liikenteestä oli roskaa. Suurspämmääjiä, verkkorikollisia ja spambotteja vastaan ryhdyttiin kuitenkin taistelemaan: sähköposti oli liian hyvä työkalu uhrattavaksi Viagra-mainoksille.

Eräs tehokkaimmista keinoista estää spämmiä on mustalistaus, blacklisting. Yksinkertaistettuna spämmiä lähettävien saittien ip-osoitteet kirjataan ylös ja serverit kieltäytyvät vastaanottamasta näistä osoitteista lähetettyä sähköpostia. Ilman tätä järjestelyä sähköpostijärjestelmä romahtaisi.

Törmäsin itse Welhon blacklistiin jokunen vuosi takaperin kun en enää kotikoneeltani päässyt omille kotisivuilleni tai Sähkötuubaan, joka oli samalla serverillä. Syynä oli se, että Welhon automaattinen spämmin esto luuli uudelleenohjaustani roskapostiksi. Eston selvittelyssä meni muutamia viikkoja.

Tämä ”ennakkosensuuri” jota koko ajan harrastetaan ei estä mitään laillista toimintaa. Lisäksi mustat listat ovat avoimia: sähköpostipalvelimen ylläpitäjä voi valita käyttämänsä mustalistan ja listoilta pääsee tarvittaessa myös pois.

Suomessa kolmisen vuotta sitten käytöön otettu verkkosuodatus, jonka tarkoitus oli suitsia lapsipornon levittämistä herätti kuitenkin voimakasta vastarintaa. Eniten pelättiin sananvapauden puolesta. Lisäksi järjestelyä pidettiin tehottomana.

Todennäköisesti suodatuksen tehottomuus on tosiasia: minkä tahansa esteen voi halutessaan kiertää. Lisäksi esim. Kasvin nostamat ongelmat ovat todellisia: listan pitäisi olla avoin, joka taas sitten lapsipornon tapauksessa taistelisi perustarkoitustaan vastaan.

Pohdintani liittyy Central DDL:n (”Download All You Need”) kaltaisiin sivustoihin. Palvelun laittomuus itsestäänselvää: lähes kaikki ladattavissa olevat teokset ovat tekijänoikeuden alaisia ja luvatta jaossa ilmaiseksi. Ja vaikka sieltä jostain mutkan takaa löytyisi joku laillinen Linux-distrokin, se ei muuttaisi sivuston rikollista perusluonnetta.

Minä haluaisin että Suomeen luotaisiin pakollinen tekijänoikeuksia puolustava mustalista. Toisin kuin lapsipornolista, tämän estolistan tulisi kuitenkin olla julkinen, jotta estettyjen sivustojen laittomuudesta voitaisiin käydä avointa keskustelua.

Käytännössä suomalaiset internetpalveluntarjoajat määrättäisiin laajentamaan jo olemassaolevaa sulkulistaa ja lisäksi estämään muiden kuin oman DNS-palvelimen käyttö.

Olisiko järjestelmä täydellinen? Ei. Olisiko järjestelmää mahdollista kiertää? Kyllä. Hankaloittaisiko se ”nettipiratismia”? Kyllä.

Kuten olen jo aiemminkin todennut, ei mielestäni ole edes tarpeen tavoitella 100% suojaa. Tällainen listaus kuitenkin karsisi kaikkein räikeimmät tapaukset ja hankaloittaisi laittomuuksia edes sen verran, että Rapidsharesta latailun sijaan kuluttajien valtaosa käyttäisi laillisia palveluita kuten Spotifyta tai iTunesia.

Mainokset
26
Hel
08

Kafka, Karttunen ja Krp

Heti kärkeen selvennys jos joku mitään muuta epäilisi: lapsiporno on rikos ja hirvittävä sellainen, sitä ei pidä sallia eikä hyväksyä millään tavalla.

Mutta millä keinoin se sitten saadaan parhaiten kuriin? Onko nykyinen internetin suodatusjärjestelmä lainkaan järkevä? Saavutetaanko sillä toivottuja lopputuloksia? Mitkä olivat sen tavoitteet? Mistä nyt ylipäätään keskustellaan?

Nyt on kyse eduskunnan säätämän tehottoman lain toteuttamisesta ja sen kohtaamasta arvostelusta.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion Lars Henrikssonin mukaan:

”Poliisin väitetään toimivan vastoin lakia. Jos näin kovia väitteitä esitetään, odotan kovia faktoja. Harva on yksilöinyt, millä suodatetulla sivulla ei lapsipornoa ole.”

”Internet-aktivisti” Matti Nikin sivuilta löytyy n. 1000 domainia 1500:sta suodatetusta sivustosta sisältävä vajaa lista löytyy. Toinen aktiivi taas on käynyt listan sisällön läpi seuraavin tuloksin:

Sivuston tyyppi Määrä Osuus Materiaalin laillisuus
Sininen – sivusto on täysin irrelevantti 9 < 1 % Laillinen
Vihreä – sivustolla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa. 879 84 % Laillinen
Keltainen – sivustolla on lapsimallien kuvia. 46 4-5 % Laillinen
Oranssi – ainakin pieni osa sivuston materiaalista saattaa olla lapsipornoksi luokiteltavaa materiaalia tai sivusto linkittää ko. materiaaliin 28 2-3 % Määrittely vaikeaa
Punainen – sivustolla on varmuudella lapsipornoksi luokiteltavaa materiaalia 9 < 1 % LAITON
Kuolleet sivut 76 7-8%  
Yhteensä
1047 100%  

Listalta löytyy siis 9 sivua, jotka varmuudella sisältävät laitonta lapsipornoa. Sensijaan 251 sivustoa sisältää gaypornoa. Kumman selailun piti olla Suomessa kiellettyä?

Krp:n mukaan listalle päätyy vain lapsipornoa – sitä tosin ei voi tarkistaa, koska lista on salainen, listalle päätymisen metodi on salainen ja listalta pois pääsemisen metodi salainen samaten. Silti listan arvostelijoiden pitäisi kyetä yksilöimään väitteensä. Riittävän Kafkaa?

Minulle Nikin lista riittää osoittamaan menetelmän epämääräisyyden, epätarkkuuden ja tehottomuuden. Kun soppaan lisätään se, että esto-lista on erittäin helppo kiertää ja se, että myös KRP:llä oli alunperin varaumia järjestelyn suhteen:

”Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan laki ei
valitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan. Tekninen todellisuus on se, että lapsipornografiaa sisältäville sivuille pääsee estosta
huolimatta, kuten esityksessäkin on todettu. Menettelyllä estetään teleyritysten asiakkaita näkemästä vahingossa lapsipornoa verkkoasioinnin yhteydessä. Estomenettelyllä sellaisenaan ei ole vaikutusta lapsipornon rikolliseen levittämiseen internetissä, koska levittäminen ei tapahdu avoimesti, vaan sellaisilla suljetuilla liikennekäytännöillä, joiden estäminen ei ole teknisesti mahdollista kaiken yksityisen viestinnän luottamuksellisuutta loukkaamatta ja kieltämättä viestinnän suojaamista salakirjoituksella

niin ei voi kuin toivoa tämän typerän ”sensuuri-episodin” vaipuvan historian romukoppaan. Sananvapaus on niin tärkeä perusoikeus, että sen pienikin tarpeeton rajoitus on perusteltava rutkasti paremmin.

Poliittisesti vaikeaksi järjen käytön asian ympärillä tekee se, että ”lapsipornon vastaisille” barrikadeille on keskiverto kansanedustajan paljon helpompi lähteä kuin vaikkapa ”homopornon puolustajien” riveihin. Hupaisaa, miten ”porno” tuntuu olevan sananvapauden kynnyskysymyksiä läntisessä maailmassa.

Parhaan lukemani yleisselvityksen netin lapsipornosta löysin Matti Nikin IRC-galleria-blogista. Sitäkin siis löytyy, mutta ei niin paljon kuin hysteerisimmistä kommenteista voisi päätellä. Paras keino estää näiden sivujen olemassaolo on pyrkiä estämään pedofiilirenkaiden toiminta. Ja siihen, kuten Jyrki Kasvi Aamulehdessä toteaa, vaaditaan poliisin tehokasta kansainvälistä yhteistyötä, ei sulkulistoja.

Ulla Karttusen kohdalla Kafka löytää jälleen uusia ulottuvuuksia.

Taitelija Ulla Karttusen teos toivoo, että lapsipornoa esittävien sivujen tuottaminen kriminalisoitaisiin, ei niiden kritiikki.

”Tällaisen teoksen tarkoituksena on osallistua todellisuuden muuttamiseen. Kuvat ovat internetin valtavirtaa, ja paheksun sitä. Olen tuntenut oloni inhottavaksi käsitellessäni aineistoa, jota on netissä ilmeisesti miljoonia sivuja.”

Lapsipornoa sisältävät sivut ovat laittomia kaikkialla. Se on jo rikos, jota Interpol pyrkii suitsimaan ja sikäli Karttusen kritiikki osuu selvästi harhaan. Paljon mielenkiintoisempaa mielestäni on kuitenkin se, että Karttunen väittää kuviensa edustaneen ”internetin valtavirtaa”. Kaikki asiantuntijat ja KRP:n listasta tihkuneet tiedot kuitenkin mielestäni näyttävät selvästi, että lapsiporno ei ole ”internetin valtavirtaa” vaan pimeä marginaali, jota ei löydä, jollei sitä määrätietoisesti etsi.

Tästä seuraakin tietysti kysymys siitä, mitä Karttusen teoksessa sitten todellisuudessa oli? Taiteilijan oman ilmoituksen mukaan lapsipornoa ja ilmiannon tehneen avajaisvieraan (?) mielestä ilmeisesti myös. Tämä ei vielä todista, että näin olisi asian laita. Ei edes se, että poliisi reaktiivisesti takavarikoi teoksen todista sitä. Tuskinpa Kluuvin galleriaan iskun tehneet viranomaiset kykenivät paikan päällä tekemään täydellisen asiantuntija-arvion. Odotan mielenkiinnolla tulevaa. Palauttaako poliisi teoksen? Montako laitonta kuvaa siitä löytyi? Montako laillista? Miten kokonaisuuden laillisuus tai laittomuus määritellään?

Mikä on taiteen ja rikoksen raja? Mitä on taiteilijan vapaus? Mikä on hyväksyttävää kommentointia visuaalisessa kulttuurissa?

Teos oli sanomaltaan taiteilijan mukaan lapsipornon vastainen. Päätellen taiteilijan kommenteista todennäköisesti myös yleisemmin kulttuurin ja seksuaalisuuden ”pornoistumista” kritisoiva.

Karttusen teos (, jota nyt kukaan ei saa nähdä) vertautuu mielestäni paitsi Teemu Mäen ”Kissantappo-videoon” (, josta myös lausutaan varmoja mielipiteitä kokonaisuutta näkemättä) niin keskustelunavauksena mm. Alibiin ja Rikospostiin, noihin suomalaisen journalismin kulmakiviin. Joskus 90-luvulla ainakin kun selailin kyseisiä lehtiä, niin niissä esiteltiin henkirikosten uhrit, tekijät, tekotapa ja välineet patologisen tarkasti ja värivalokuvin. Kuitenkin syystä tai toisesta verihurmeet nähtiin tarpeelliseksi julkaista uhrien (jos jäivät henkiin) tai uhrien omaisten tunteista välittämättä. Henkirikosten jäljet ovat olleet kulttuurimme ja taiteemme peruskuvastoa vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja.

Eikö sitten tässä kontekstissa ”yleisesti saatavilla oleva materiaali” voi olla taideteoksen rakennusaineena? Eikö lapsipornoa voi kritisoida samantyyppisin taiteellisin keinoin kuin esimerkiksi kuolemantuomioita, väkivaltaa ja sotaa? Minkälaista väkivaltaa Suomessa saa paheksuntaa herättämättä näyttää ja millaista ei? Minkä osan todellisuudesta tällainen valinta jättää kuvaamatta ja miksi?*

Poliisi teki merkittävän taiteen vapautta rajoittavan päätöksen purkamalla ”Neitsythuorakirkon”. Lapsiporno ja netin ”lapsipornoistuminen” ovat selvästi kulttuurissamme asioita, joihin ei kiihkottomasti osata suhtautua. Tästä mielestäni seuraa se, että ne ovat välttämättä asioita, joihin yhteiskuntakriittisen taiteen on puututtava. Keskustelunavausten kritiikitön kriminalisointi ja sulku poliisin toimesta ilman yhteiskunnallista ja taiteellista näkökulmaa ei anna kovin hyvää kuvaa ajastamme.

*Tiedän osan linkeistä sisältävän dokumentaarisia kuvia ja osan lavastettuja asetelmia. Mikä on niiden ero, jos molemmat ovat realistisia? Voivatko myös ”uutiskuvat” olla taidetta? Onko aikuisiin kohdistuvan väkivallan kuvaaminen sallitumpaa kuin lapsiin kohdistuvan? Miksi? Olisiko Karttusen teos täysin hyväksyttävä, jos siinä käytetyt kuvat olisivat lavastettuja? Olisiko lapsipornon maalaaminen hyväksyttävää? Entä laillista?




twtr

Flickr Photos

Mainokset

%d bloggers like this: