10
Mar
08

hämmästyttää, kummastuttaa

Muutama viikko takaperin HS uutisoi Annantalon ”kauhutaidekurssista”. Arvatenkin ”kansan syvät rivit” kauhistuivat ja poliitikot reagoivat populistisesti perässä:

Kulttuuriministeri Stefan Wallin (r) on pyytänyt Annantalolta selvitystä siitä, onko ministeriön tukeman valtakunnallisen Taikalamppu-projektin rahoja käytetty kauhutyöpajojen tukemiseen.

Ilmeisesti tässä meidän täysin ristiriidattomassa ja hyveellisessä maailmassamme kuvataide ja erityisesti taidekasvatus saisi käyttää vain kauniita, mieltä ylentäviä ja pehmeitä asioita. My Little Pony -dioraama kurssi olisi varmaankin päättäjien mieleen? Sateenkaari, aurinko ja valkoisia pumpulipilviä horisonttiin ja paletista sallitaan vain kirkkaita, ystävällisiä värejä. Kurssin jälkeen vielä kaikille osallistujille ilmaiset Prozacit, jotta hymy varmasti säilyy jouluun asti.

Jopa Hesari-raadin jäsenistöstä suuri osa oli ko. työpajaa vastaan. Haloo!

Jos ette arvon päättäjät ole huomanneet, tämä maailma on monilta osin paha, vaikea ja monimutkainen. Ja se ei mene 9-luokkalaiselta enää ohi. Toisina aamuina vituttaa. Toisina ahdistaa. Rossi-Horton kurssi antaa nimenomaan välineitä näiden epämiellyttävien, pelottavien jopa väkivaltaisten tunteiden ja fantasioiden käsittelyyn.

Ei kai kukaan enää Suomessa voi Kauhajoen ja Jokelan jälkeen olla sitä mieltä, että asioista, joista ei voi puhua on parempi vaieta?

Hesarin jutun luettuani olin todella iloinen siitä, että kaupungissamme järjestetään myös tällaisia kursseja. Ensimmäinen oma mielleyhtymäni oli Peter Jacksonin maanmainio ”pehmoeläinmusikaaliparodia” Meet the Feebles:

Hiukkasen kulttuurillista lukutaitoa voisi edes kulttuuriministeriltä odottaa?

Mainokset

5 Responses to “hämmästyttää, kummastuttaa”


  1. 1 jenni
    marraskuu 10, 2008 6:58 pm

    näinhän tää on, taide tai kuvallinen ilmaisu ei saa olla negatiivista tai ahdistavaa tai irvokasta, etenkään jos se on jotenkin nykyaikaista tai viittaa nykyaikaan. jos siitä tekee tarpeeksi abstraktia tai outoa, siitä tulee kuitenkin hienoa nykytaidetta.

    elämä on.

  2. 2 ilu
    marraskuu 10, 2008 7:20 pm

    Mä olin just kirjottamaisillani tästä. Taide ei saa käsitellä pelkoja, todellisuutta eikä ahdistusta. Ainakaan lasten ja nuorten taide, vaikka tässä maailmassa penskat just tarvitsisivat realistisia keinoja asioiden käsittelemiseen. Blaa.

  3. 3 bassoprano
    marraskuu 11, 2008 12:23 am

    Silloin kun soitin vielä klassista musiikkia isolla soittimella, soitin paljon ahdistavaa ja synkkää musiikkia, ihan omasta halustani. Koska siten pystyin käsittelemään tunteita, joita maailman kaoottisuus mussa aiheutti. Harrastin myös erilaisten asioiden tuhoamista (paperilappuset, toimimattomat kodinkoneet, huonekasvit, kirpputorivaatteet) ihan vain siksi, että ahdisti niin paljon. Kaikkein huipuinta oli soittaa ns. ranteensahausballadeita kovaa keskellä yötä isolla soittimella ja katsella kynttilää, jonka sydämeen oli työntänyt kaikenlaisia palavia esineitä ja sitten ne kärysi. Silloin kun piirsin tai tein muuta taiteellisvivahteista, aiheet olivat väistämättä synkkiä ja kaoottisia.

    Mä olen todella kiitollinen siitä, että mun vanhemmat jaksoi ja uskalsi mun käydä ton vaiheen läpi. En koskaan vahingoittanut ketään ihmistä, ja tuskinpa tulen vahingoittamaankaan. Olen sinut sen kanssa, että joskus tulee maailmantuska, ja tiedän mikä siihen auttaa. Sen tuskan kuvaaminen juuri sillä tavalla miltä se itsestä tuntuu. En ymmärrä, kenen mielestä maailmantuska voi tuntua miltään muulta kuin järkyttävältä, kaoottiselta ja väkivaltaiselta. Ja maailmantuska on se joka ajaa herkät tyypit sellaisiin tekoihin, joita päivitellään (ja kauhistellaan) pitkään. Toki jotkut tekee vastaavat ihan silkkaa hoitoonpääsemättömyyttään, mutta uskon vahvasti maailmantuskateoriaani. Ja siihen, että maailmantuskaisimmatkin meistä voivat olää tasapainoisesti ja onnellisesti elämänsä loppuun asti.

  4. 4 bassoprano
    marraskuu 12, 2008 11:50 pm

    Vielä pakko palata tähän. Mun yksi oppilas otti tän puheeksi ja sanoi juurikin näin: ”Mulle jäi sellanen kuva että niille vanhemmille se pehmolelujen hyvinvointi on tärkeempää kun niiden lasten hyvinvointi.” Poika, 13 v.

    En voinut kuin olla samaa mieltä.

  5. 5 hannuoskala
    marraskuu 13, 2008 7:01 pm

    Toi puoli on niiin totta – keski-ikäiset tädit aliarvioivat tyystin nuorten kyvyn käsitellä asioita.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: