18
Hei
08

maisteriksi

On tullut pidettyä vähän taukoa bloggauksesta.

Kesäkuun alussa intensiivisempään kirjoitteluun liittyi uhkaava opintojen päättyminen; venytin viime tippaan saakka muutaman puuttuvan esseen kirjoittamista ja edessä odottaneen työn pakoilu vapaaehtoisen kirjoittamisen pariin onnistui paremmin kuin hyvin. 18.6. sain kuitenkin viimeiset esseet palautetuksi ja kansanmusiikin maisterin papereiden pitäisi kolahtaa luukusta elokuun alussa.

Täytynee joku päivä kirjoittaa taas laajemmin kansanmusiikin koulutuksen ja establisoituneen marginaalimusiikin ongelmista, mutta nyt ”valmiina” on kiitoksen paikka.

Opiskelin siis Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla syksystä 1999. Vuonna 2003-2004 hoidin siviilipalvelukseni, joten akateemisille opinnoille tuli kestoa seitsemisen vuotta.

Kamu-osasto on aivan loistava laitos. Opiskelijoihin suhtaudutaan lähtökohtaisesti ihmisinä, taiteilijoina, persoonina, joita ei pyritä pakottamaan mihinkään tiettyyn muottiin, vaan (ehkä jopa liiallisestikin) painotetaan oman persoonallisen tyylin ja taiteen etsimistä.

Minun on vaikea kuvitella toista musiikkialan opinahjoa Suomessa, jossa vapaus tuottaa juuri sitä mitä itse haluaa olisi yhtä laajaa. Sekä sisään otettavien nuorten ja jo valmistuneiden taiteilijoiden kirjo kuvastaa hyvin tätä monipuolisuutta. Osastoltamme on valmistunut mm. maailmanluokan avant-garde -improvisoijia (Kimmo Pohjonen), kotimaisen perinteen taitajia (Piia Kleemola, Arja Kastinen, Lassi Logren), uutta perinnemusiikkia luovia solisteja ja bändisoittajia (Jouko Kyhälä, Maria Kalaniemi, Markku Lepistö, Petri Prauda, Antti Paalanen, Antti Järvelä, Esko Järvelä, Timo Väänänen, Johanna Juhola), kuoron johtajia ja kuoromusiikin säveltäjiä (Ilona Korhonen, Tellu Virkkala) sekä työllistettyjä teatterimuusikoita (Taito Hoffren, Jarno Tastula). Kaikki persoonallisia, omaleimaisia ja alansa huippua edustavia taitelijoita. Uudemman kansanmuusikkosukupolven osaamisen tasosta kertoo sekin, että suurin osa mainitsemistani nimistä voisi kuulua lukuisiin eri jaotteluihin. Osastomme ei tuota liukuhihnaosaajia vaan käsityönä valmistettuja uniikkikappaleita.

Kansanmusiikkiosasto on Sibelius-Akatemian outo anarkistisiipi; laitos, jota ei varmasti enää 2000-luvulla perustettaisi. Omien opintojenikin alun jälkeen osaston opinto-ohjelmaa on tiivistetty, työnnetty tiiviimmäksi 5,5 vuotiseksi paketiksi, joka vääjäämättä johtaa vapauden ja monimuotoisuuden vähenemiseen. Toisaalta tiukemmat raamit erityisesti opintojen alkuvaiheessa saattavat helpottaa opintojen määrätietoisessa harjoittamisessa. Toivottavasti laaja vapaus ja uuden etsiminen kuitenkin jatkuvat Akatemialla.

Osaltaan juuri suuri vapaus työskennellä kuten haluaa johti ainakin omalla kohdallani suureen työn teon määrään koulun käynnin ohessa. Tämä varmasti verotti määrätietoista omaa harjoittelua ja haittasi varmaankin osaltaan opintojani, mutta en osannut silloin (enkä vieläkään) nähdä työskentelyä kentällä haitalliseksi omassa kehityksessäni muusikkona. Ketä haittaa se, että opintoni myöhästyivät muutaman vuoden koska sävelsin ja soitin musiikkia maailmalla? Olisiko ollut parempi jättää työt tekemättä ja olla nyt, valmiina maisterina, vailla suhteita ja kentän tuntemusta, jotka mahdollistavat työskentelyn muusikkona. (Asia olisi tietysti eri, jos olisin seissyt Mäkkärin kassalla.)

Musiikki kun ei ole mitään aivokirurgiaa – kukaan ei keikalla kysy papereita. Toisaalta oppiminen ja uuden opiskelu ei lopu papereiden saamiseen.

Viime vuosien pyrkimys opintojen rajaamiseen haittaa myös mielestäni erilaisten ihmisten huomioon ottamista. Apinakin oppii soittamaan kunhan vain pidetään kopissa riittävän pitkään, mutta muusikoksi ja taiteilijaksi ei hermeettisesti suljetussa kammiossa tulla. Omalla kohdallani kypsyminen vei vuosia ja mielestäni tärkein kasvuni oli henkistä ja tapahtui P-talon ulkopuolella.

Ehkäpä ajatus siitä, että maisterina ihmiset olisivat ”valmiita” onkin päätön ja tulevien 5,5 vuoden ”broilerimaistereiden” valmiudet ovat juuri oikeat. Jää nähtäväksi. Kansanmusiikin maistereiden työllistymistä koulutustaan vastaaviin tehtäviin kannatanee seurata tulevina vuosina tältäkin kantilta.

Mutta nyt siis Suuri kiitos professorillemme Heikki Laitiselle, jonka ideologista linjaa osastomme noudattelee. Aiemminkin olen tainnut mainita tällä blogilla, että oma sukupolvemme on liian mukautuva; konformistinen. Otamme olosuhteet valmiiksi annettuina, sopeudumme, hyväksymme, emme pyri muuttamaan lähtökohtia. Vaikka en kaikkia Heikin ajatuksia allekirjoitakaan olisi omalla ikäluokallani mielestäni paljon opittavaa 60-70 -lukulaisten ”kapinallisuudesta”, tietystä kaikkeen toimintaan sisäänrakennetusta anarkismista ja idealismista. Kassothan, jos jotain vaikka saataisiin heräteltyäkin…

Kiitokset myös opettajilleni (mm. Maria Kalaniemi, Markku Lepistö, Marjut Tynkkynen, Mika Väyrynen, Heikki Valpola, Timo Alakotila, Merja Ikkelä, Tapani Varis, Olli Varis, Pekka Jalkanen) ja osaston henkilökunnalle (mm. Anne Etelätalo, Hannu Tolvanen). Kansanmusiikkiosasto on mahtava paikka oppia. Erityiskiitos Sinikka Kontiolle, joka painosti saattamaan kirjallisen lopputyön valmiiksi ajoissa.

Advertisements

2 Responses to “maisteriksi”


  1. heinäkuu 20, 2008 5:25 pm

    niin, eikä siinä vielä kaikki: suurin osa mainitsemistasi muusikoista tekee sen lisäksi, mitä tässä mainitsit, saman genren duuneja useammalta kantilta JA usemman genren aloilla monia hommia ihan yhtä hyvin. siis jos genrejä ylipäätään on oltava.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Suosituimmat artikkelit

twtr

Flickr Photos

Pekan_ajelu 1

Pekan_ajelu 2

Pekan_ajelu 3

More Photos

%d bloggers like this: