15
Hel
08

absoluuttisesta vihreydestä

Avoin ja anonyymi nettikeskustelu on mahtavaa seurattavaa. Usein tuntuu siltä, että porukalta puuttuu käyttäytymistä säätelevä aivojen etulohko tyystin. Hyvänä esimerkkinä HS:n keskustelupalsta, jota lueskelen harrastusluonteisesti tärkeiksi kokemieni uutisten tiimoilta. Vaikka Pravdan forum on moderoitu, löytyy sieltä lähes säännönmukaisesti jokaisesta ympäristöä sivuavasta säikeestä kommentti, jonka sanamuoto noudattelee tutunomaista kaavaa:

Jos vihreät saisivat päättää me asuisimme savimajoissa/söisimme pelkkää riisiä/eläisimme kylmässä/värjöttelisimme pimeässä/nakertaisimme porkkanaa/kaikki kiva kiellettäisiin.

jne. ad infinitum.

Itselle ajatus tuntuu täysin käsittämättömältä. Kyllä minä ainakin haluan asua lämmitetyssä talossa, juoda (hyvää) kahvia, kikkailla netissä ja käyttää kaikkia muitakin nykyajan mukavuuksia vaikka Vihreän liiton riveissä seisonkin.

Linkolalainen, absoluuttinen vihreys ei ole liiton tavoitteena. Miten se edes voisi olla demokraattisessa järjestelmässä? Ei prkl, en ymmärrä lain. Mielestäni Vihreä liitto on nimenomaan se puolue, joka toimii aktiivisimmin savimaja-dystopian välttämiseksi! Mikä viestinnässämme menee niin vikaan, että 30 vuotta Koijärven jälkeenkin liikettä pidetään ”puunhalailijoina” tai ”kokoomuksen puisto-osastona”?

Absoluuttisen vihreyden sijaan vihreät (tai no ainakin minä, paha mennä puhumaan muiden puolesta) haluaisin edistää ”suhteellista vihreyttä”. ”Suhteellisessa vihreydessäni” on kaksi tasoa: henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen.

Henkilökohtaisella tasolla suhteellinen vihreys tarkoittaa eettisesti kestäviä kulutusvalintoja; säästölamppuja, tuulisähköä, luomutuotteita, julkista liikennettä, junamatkailua kun se on mahdollista, reilun kaupan kenkiä/kahvia/banaaneita. Eli city-vihreyttä pahimillaan… Pienistä positiivisista muutoksista muodostuu ajan kuluessa todellinen ”vähittäinen” vallankumous, energiatehokkaampi, kestävämpi, demokraattinen ja avoin läntinen yhteiskunta.

Valitettavasti maailma ei pelastu yksin sillä, että fundamentalisti-vihreät syövät pelkkiä ituja ja kärvistelevät metsässä nuotion ääressä jos fundamentalisti-kokkarit* huristelevat samaan aikaan kaupunkimaastureillaan sähkölämmitetyille kartanoilleen.

Siksi tarvitaan yhteiskunnallista vihreyttä, joka pyrkii muuttamaan demokraattisen päätöksenteon kautta koko järjestelmää siten, että ympäristön kannalta kestävä valinta olisi myös kuluttajalle rationaalisin, helpoin ja mukavin. Nyt näin ei ole.

Suosittelen Osmo Soininvaaran ”Vauraus ja aika” -pamflettia kaikille. (Terho Pursiaisen kommentti kirjasesta.) (Voin myös lainata, jos ei itse huvita hankkia.)

Taloudellisen vaurauden on tarkoitus tuottaa edellytyksiä hyvälle ja onnelliselle elämälle. Se ei siis ole päämäärä sinänsä, vaan keino hyvän elämän saavuttamiseksi. Ei ole järkeä pilata elämäänsä vaurastuakseen yhä vain enemmän.

Vauraus on kuitenkin muuttunut päämääräksi, jolle perimmäinen päämäärä, hyvä elämä, on uhrattu. Terve pyrkimys parempaan muuttuu ahneudeksi, kun vaurauden himo vie suhteellisuudentajun.

Kulutustarpeet ja tottumukset ovat myös vahvasti suhteellisia; viidenkymmenen tuuman taulu-tv ja kaupunkimaasturi eivät ole välttämättömyyksiä, jollei sellaista ole naapurillakin.

Yhteiskunnallinen vihreä liike (ja sitä kautta yhteiskunnallista vihreää liikettä äänestävät) ovat valmiita tekemään rohkeita päätöksiä, jotka saattavat lyhyellä taloudellisella tarkasteluvälillä jopa heikentää omaa taloudellista asemaa. Tässä mielessä Vihreä liitto on radikaalein puolue – ja syystäkin ylpeä siitä; meidän eturyhmämme ei ole Etelä-rannassa tai Hakaniemessä vaan se on koko planeetta eläimet ja kasvit mukaan lukien. Globalismia globalisaation sijaan.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse niin valtaisasta prosessista, että sen tarkasteleminen vain taloudellis-teknisin termein on lähestulkoon mahdotonta. Kuinka edes voitaisiin laskea hinta ilmastolle? Myös Suomen metsäteollisuuden kokonaisedun mukaista lienee, että Suomen metsät eivät tuhoudu seuraavan 100 vuoden aikana ja että sen tuotteille on ylipäätään olemassa markkinoita?

Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse moraalisesta imperatiivista, joka ylittää taloudellisten mekanismiemme havainnointikyvyn.

Viime viikonloppuna SDP:n Antti Vuolanne totesi että ”vihreitä ei enää tarvita, koska Sdp on ottanut ympäristöasiat niin vahvasti haltuunsa.” ja Kokoomuksen Katainen totesi olevansa ””järkivihreä”, vastapaino ”ideologiselle ilmastopolitiikalle””.

Hyvä! Tasapainoisessa demokraattisessa järjestelmässä ei voida tärkeitä ja yhteiskuntaa läpäiseviä päätöksiä tehdä ilman kaikkien poliittisten ryhmien tukea. Valitettavasti en kuitenkaan näe vihreiden työtä täytettynä – demareiden ja kokkareiden pakokauhuinen ”vihreiden arvojen” syleily vaikuttaa vain läpinäkyvältä asemoinnilta syksyn vaaleja varten. Iskulauseiden sijaan kannattaa tarkistaa konkreettiset toimet valtuustoissa ja eduskunnassa.

Miksi SDP vasta joulukuussa vastusti päästökauppaa? Miksi Maija Anttila haluaa demareiden ”keskustatunneli-takinkäännön” jälkeenkin säilyttää tunnelin osana suunnittelua? (Kokoomushan kannattaa tunnelia yhä.) Miksi ex-pääministeri Lipponen puhui MTV3:n talviareenassa ”ilmastohössötyksestä” ja ”ilmastohypestä” sekä vaati, että Suomen ja EU:n ei pidä tavoitella ”typerää” johtoasemaa ilmastoasioissa – ”dogmaattis-fundamentalististista uusiutuvan energian lisäystä.”

Tärkeintä Paavolle oli kilpailukyvyn säilyttäminen ja Suomen energiavaltaisen teollisuuden etujen turvaaminen:

”Mitä merkitystä sillä on että Eurooppa tällä tavalla ryhtyy ”champpiooniksi” kun sillä ei ole kovinkaan suurta merkitystä loppujen lopuksi sitten kokonaispäästöihin maailmassa. Jos Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen politiikassa ei tapahdu kertakaikkista muutosta.”.

Tällä logiikalla Euroopan (ja Suomen) ei pidä vähentää päästöjään ennen kuin kaikki muut ovat sen jo tehneet? Moraalisesti täysin kestämätön argumentti. Jostain muutoksen on lähdettävä liikkeelle ja meillä eurooppalaisilla siihen on varaa. Miten meillä olisi pokkaa vaatia Kiinaa tai Intiaa vähentämään päästöjään kun meidän omat päästömme ovat moninkertaiset nuppia kohden laskettuna? Käsittämätöntä.

Vihreälle liitolle on siis tilausta ainakin siihen saakka kun demarit ja kokoomus saavat ympäristöasioissa aikaiseksi edes jonkinlaisen ”kognitiivisen konsonanssin”. Sitä päivää odotellessa.

* Kuvaavaa poliittiselle kielenkäytölle on, että ”fundamentalisti-kokkari” tuntuu täysin oudolta ja uudelta, mutta ”fundamentalisti-vihreä” ei. ”Fundamentalisti-demari” taas on looginen mahdottomuus. ;) Ympäristöasioissa vähättelevien termien käyttö tuntuu olevan maan tapa. Mainiona esimerkkinä Paavo Lipposen kolumni Suomen Kuvalehdessä (SK6/08):

Ilmastopolitiikka harhailee vihreiden pyörityksessä. Liikenneministerin tukema Helsingin ruuhkamaksuaskartelu on tästä hyvä esimerkki.

Voisi Paavo jättää vaikka ”ydinvoima-askartelun” ja ”Nato-näpräilyn” vähemmälle ja siirtyä ”puuhastelemaan” eläkeläiselle paremmin sopiviin hommiin… …Oikeastaanhan Lipposen siirtyminen pois päivänpolitiikasta on suomalaiselle poliittiselle retoriikalle hirveä tappio. Onko eduskunnassa enää ketään satraappia tai Reettaa (sokea), joka voisi nahkurin orsille vastustajansa lähettää? Rohkeampia kielikuvia vaan kaikille!

Mainokset

0 Responses to “absoluuttisesta vihreydestä”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


twtr

Flickr Photos


%d bloggers like this: